Kiinan kansantasavalta on nykyään Taiwanin saarta hallitsevan Kiinan tasavallan seuraaja. Kansantasavalta syntyi, kun Mao Zedongin johtamat kommunistit voittivat Kiinan sisällissodan ja tasavaltalaiset joukot pakenivat Taiwaninsaarelle. Kansantasavalta julistettiin perustetuksi 1949. Yhteensä 12 valtiota, esimerkiksi Vatikaani, pitää edelleen Kiinan tasavaltaa maan ainoana laillisena hallituksena. Valtaosa maista on kuitenkin hyväksynyt kansantasavallan olemassaolon.
Kansantasavallan alkuaikoina Kiinassa nähtiin poliittisia vainoja ja nälänhätiä, mutta vuodesta 1978 vähitellen tehdyn talouden liberalisoinnin seurauksena Kiina on noussut ostovoimalla mitattuna maailman suurimmaksi taloudeksi. Kiina on ollut jo 35 vuoden ajan yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. Länsimaissa Kiina on tullut tunnetuksi halvan työvoiman maana, jonka seurauksena on alettu puhua niin sanotusta Kiina-ilmiöstä. Tosin Kiinan palkkatason kohoamisen myötä Kiina-ilmiö on jakautunut koskemaan laajemmin Itä-Aasian maita.
Nykyään Kiina lasketaan poliittiseksi, taloudelliseksi ja sotilaalliseksi suurvallaksi. Kiinan kansanarmeijan miesvahvuus on maailman suurin yli 2,8 miljoonalla sotilaalla. Kiina on myös ydinasevaltio.
Kiinan vanhimpia hominidilöytöjä on Pekingin läheltä luolasta tavattu pekinginihminen, jonka luut ovat noin 300 000–400 000 vuotta vanhoja. Lantianin läheltä löydettiin myöhemmin 700 000 vuotta vanhoja hominidien luita.[4]
Myös Kiinaan saapui nykyihmisen metsästykseen, kalastuksen ja villikasvien keräilyyn perustuva kivikautinen myöhäispaleoliittinen kulttuuri.
Kiistellyn Liujangin luulöydön mukaan nykyihminen olisi tullut jo 67 000 vuotta sitten, eli paljon ennen kuin Eurooppaan. Työkalulöydöistä päätellen Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa oli ihmisiä jo noin 50 000–40 000 vuotta sitten[5], mikä vihjaa ihmisen asuttaneen viimeistään silloin myös Kiinan. Zhoukoudianin ylemmässä luolassa olevat ihmisen jäänteet lienevät 40 000[6][7] vuotta vanhoja, ehkä jopa hieman yli 10 000 vuotta nuorempia.[5]
Kiinaan lienee saapunut tai kehittynyt maanviljely ja karjanhoito melko varhain, n. 9 000–8 000 eaa.[8]
Kiina kuuluu maailman vanhimpiin sivilisaatioihin, joissa on katkeamaton historia. Sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo tuhansia vuosia. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti vain noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.[9]
Kiinan kiistelty ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa., mutta se ei hallinnut läheskään koko nykyisen Kiinan aluetta. Myöhemmin Kiina jakautui moneksi pieneksi valtioksi, ja alkoi taistelevien valtioiden kausi, jolloin ne kävivät alinomaa sotia keskenään. Kiinan yhdisti 200-luvulla eaa. Qin-dynastian keisari Shi Huang Ti. Hän perusti tiettävästi ensimmäisen koko Kiinaa hallinneen dynastian, Qin-dynastian, jonka nimestä myös nimi Kiina johtuu. Tästä lähtien Kiina on eräitä lyhyiksi jääneitä välivaiheita lukuun ottamatta ollut valtiollisesti yhtenäinen. Keisarien on katsottu hallitsevan maata taivaan mandaatilla. Hallitseva dynastia kuitenkin on vaihtunut useita kertoja. Qin-dynastiakin jäi lyhytikäiseksi ja sen syrjäytti pian Han-dynastia, jonka valtakausi kesti useita vuosisatoja.[9]
Mongolit valloittivat Kiinan vähitellen 1200-luvulla. Vuodesta 1271 Kiinaa hallitsi mongolien perustama Yuan-dynastia, jonka pääkaupunki oli Dadu eli nykyinen Peking. Sen valtakaudella kaikkia tärkeimpiä virkoja hoitivat mongolit. Kiinan mongolihallitsijoista kuuluisin oli Kublai-kaani, jonka valtakaudella myös Marco Polo teki tutkimusretkensä Kiinaan.
Mongolit kuitenkin karkotettiin maasta vuonna 1368, jolloin valtaan tuli viimeinen kotimainen, keisari Hongwun perustama Ming-dynastia. Se pysyi vallassa, kunnes maan valloittivat mantšut. Mantšujen perustama Qing-dynastia hallitsi Kiinaa vuosina 1644–1912.[10]
Kiinan bruttokansantuote henkeä kohti oli tuhannen vuoden ajan Länsi-Eurooppaa korkeampi. Ming-dynastian aikana kehitys pysähtyi ja BKT henkeä kohti ei noussut käytännössä lainkaan 300 vuoteen.[11] 1800–1900 Kiina eristäytyi kunnes länsimaat pakottivat sen avautumaan kansainväliselle kanssakäymiselle Hongkongissa ja muissa satamissa.
Vuonna 1911 Kiinassa alkoi Xinhai-vallankumous, jonka tuloksena seuraavana vuonna maasta tuli tasavalta. Yuan Shikai kaappasi vallan 1913 ja hallitsi maata diktaattorina kolme vuotta. Hänen kuolemansa synnytti maahan valtatyhjiön ja keskushallinto hajosi. Keskenään kilpailevat sotaherrat hallitsivat Kiinaa, vasta vuonna 1928 Sun Yat-senin ja Tšiang Kai-šekin johtama Guomindang-puolue tunnustettiin tasavallan lailliseksi hallinnoksi.[12]
1920-luvun levottomuudet ja ulkomaalaisten väliintulo sytytti kiinalaisen kansallistunteen. Kansallismieliset liikkeet käynnistivät yhteiskunnan modernisaation.[12] Guomindang ja kommunistinen puolue aloittivat keskenään sisällissodan vuonna 1927, joka taukosi toisen maailmansodan ajaksi.
Sisällissota jatkui vuosina 1945–1949, jonka jälkeen Mao Zedongin johtamat kommunistit nousivat valtaan ja tasavaltalaiset vetäytyivät Taiwaninsaarelle.[14]
Kiinan kansantasavalta
Mao Zedong julistaa Kiinan kansantasavallan syntyneeksi vuonna 1949.
Kiinan kansantasavalta perustettiin 1. lokakuuta 1949 Mao Zedongin julistaessa sen syntyneeksi Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla. Mao tunnettiin kirjallisuutta opiskelleena intellektuellina, joka oli noussut puolueen huipulle sisällissodan myötä.[15] Hänen valtansa kasvoi nopeasti. Mao jatkoi kommunistisen puolueen puheenjohtajana ja siten maan johtajana. Neuvostoliitto tunnusti kansantasavallan lähes välittömästi, Itä-Euroopan maat ja suurin osa Länsi-Euroopankin maista tunnusti sen 1950 vaikka diplomaatit karkotettiinkin.[15]
Pian valtaan päästyään Kiinan kommunistihallitus tuki Kim Il-sunginPohjois-Korean hyökkäystä Etelä-KoreaanKorean sodassa 1950. YK-joukkojen tehtyä maihinnousun Mao näki mahdollisuuden sotia länsimaiden kanssa ja joukot hyökkäsivät YK-joukkojen kimppuun, mutta raskaat tappiot pakottivat vetäytymään.[15] Vuonna 1951 kommunistit marssivat Tiibetiin.[16]
Neuvostoliiton tuella toteutettu ”ensimmäinen viisivuotissuunnitelma” kehitti taloutta jonkin verran. Kiinan alkuvuosina toteutettiin ”Neljä modernisaatiota”. Koulutus sosialisoitiin ja maaseudulla osaksi lopetettiin. Vuonna 1957 80 % kaupunkien alakoulusta lähtevistä jätettiin ilman koulutusta, koska voimavarat suunnattiin muualle ja osa opettajista oli jo teloitettu oikeistolaisina. Suuri osa korkeakouluista oli ulkomaalaisten perustamia ja monet olivat saaneet koulutuksen lännessä, jonka vuoksi heidät luokiteltiin tuhottaviksi liberaaleiksi.[15]
Vuonna 1956 aloitettiin sadan kukan kampanja, jonka jälkeen porvarismista epäiltyjä ”uudelleenkoulutettiin” tai teloitettiin ”Oikeistolaisuuden vastaisen liikkeen” voimin vuodesta 1959. Samana vuonna Kiina valloitti myös alueita Intialta. Toinen viisivuotissuunnitelma, vuosien 1958 ja 1963 välinen Suuri harppaus, pyrki luomaan pieniä raskaasti verotettuja kollektiiveja. Se tappoi arviolta 14–43 miljoonaa ihmistä[17] ja kymmenet miljoonat lapset jäivät syntymättä neljän vuoden aikana.[18] Kiinalaiset söivät eri lähteiden mukaan keskimäärin 1 200–1 534 kilokaloria eli jopa vähemmän kuin orjatyöläiset Auschwitzin keskitysleirissä, ja esimerkiksi perheenäitien työtaakka kollektiiveissa oli 11 tuntia joka päivä.[15] Suuren harppauksen aikana oli ihmiskunnan historian pahin nälänhätä, ja uhrien määräksi on arvioitu 17–30 miljoonaa.[19]
Vuosina 1958–1959 Kiinan ja Neuvostoliiton suhteet kärjistyivät, kun Kiina syytti Nikita Hruštšovin Neuvostoliittoa liian oikeistolaiseksi. Neuvostoliitto lopetti Kiinan ydinaseohjelman auttamisen ja suunnitteli jopa ydiniskua Kiinaan estääkseen Kiinaa saamasta ydinaseen. Yhdessä Neuvostoliiton ja Kiinan välisissä kiistoissa, Kiina marssitti joukkonsa 150 kilometriä Intian puolelle 1962 saadakseen tahtonsa läpi.[15]
Kommunistien havaittua suuren osan väestöstä olevan kuoleman partaalla, Mao Zedong siirtyi syrjemmälle, ja Liu Shaoqi teki uudistuksia kuten yksityisten peltojen palauttaminen ja tuottajien suurempi autonomia. Vuonna 1964 Kiinasta tuli ydinasevaltio.[20] Mao koki Liun kuitenkin uhkaksi itselleen ja vuonna 1968 Liu syrjäytettiin ja leimattiin "kapitalistisen tien kulkijaksi ja petturiksi."[21] Liun jouduttua epäsuosioon ja pian kuoltua nimettiin Maon tulevaksi seuraajaksi vuonna 1969 Lin Biao. Kuitenkin Mao koki myös hänet pian uhkaksi itselleen. Lisäksi myös vaikutusvaltainen ja maltillinen pääministeri Zhou Enlai vastusti Lin Biaon nousua ja Lin Biaon raportoitiinkin kuolleen vuonna 1971 yritettyään paeta Neuvostoliittoon epäonnistuttuaan suunnitelmassaan surmauttaa Mao.[22]
Vuonna 1966 aloitettiin ”kulttuurivallankumous”, jonka päämäärä oli ”päästä eroon liberaaleista porvareista” ja jatkaa Liu Shaoqin hidastamaa luokkataistelua. 11 miljoonaa punakaartilaista lähetettiin jahtaamaan jäljellä olevia porvareita ja valvomaan, että porvarismia ”kritisoidaan” kaikkialla. Ylemmät kouluasteet lopetettiin ja monet hengissä olevat koulutetut teloitettiin. Porvarillisiksi epäillyt vanhat kirjoitukset, taide, museot, temppelit ja muu perintö tuhottiin. Monien tutkijoiden mielestä kiinalaisen kulttuurin pohja hävisi näinä vuosina. Mao nautti laajamittaista suosiota länsimaiden vasemmistolaisten keskuudessa ja maolaisia puolueita perustettiin ympäri maailmaa, mutta ulkomaiden saatua vihjeitä tuhon laajuudesta suosio hiipui. Maasta tiedettiin hyvin vähän, sillä ihmisiä ei päästetty maahan sisään tai ulos. Monet tiedoista pohjautuivat Ison-Britannian Hongkongiin ja muualle karanneiden kiinalaispakolaisten tietoihin. Mao kuitenkin kutsui Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin historialliselle vierailulle Kiinaan vuonna 1971. Kulttuurivallankumous kesti vuoteen 1976 eli puhemies Maon kuolemaan saakka. 10 vuotta kestäneen kulttuurivallankumouksen aikana tapettiin syyttömiä ihmisiä ehkä 1,5–2 miljoonaa. Vähintään sama määrä vammautui loppuiäkseen.[14][23]
Mao Zedongin jälkeinen aika
Kommunistipuolueen johtaja Mao Zedong kuoli sairauskohtaukseen syyskuussa 1976. Pääministeri Zhou Enlain oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin. Mao johti Kiinan kommunistipuoluetta yli 40 vuotta ja hänen ympärilleen oli 1960-luvun kulttuurivallankumouksen aikana rakennettu valtaisa henkilöpalvonnan kultti. Kulttuurivallankumouksen aikana vaikutusvaltaa saanut äärivasemmistolainen ns. neljän kopla, johon kuului myös Maon leski Jiang Qing, jäi Maon kuoleman jälkeisessä valtataistelussa tappiolle ja tuomittiin rangaistuksiin. Uudeksi johtajaksi nimitettiin Hua Guofeng, joka kuitenkin joutui sittemmin väistymään Deng Xiaopingin tieltä. Dengin johdolla Kiina alkoi avautua länteen.[24]
Deng Xiaopingin uudistukset
Deng Xiaoping saavuttuaan historialliselle Yhdysvaltain vierailulleen vuonna 1979
Deng Xiaoping nousi Kiinan johtoon voitettuaan puolueen sisäisessä valtataistelussa Hua Guofengin. Kiinassa aloitettiin syvälliset taloudelliset uudistukset. Deng oli Kiinan ehdoton johtaja, vaikka hän ei ottanut mitään muodollisesti kovin korkeata virkaa säilyttäen varapääministerin tittelinsä. [25]
Zhou Enlai aikoinaan luonnosteli ja Deng Xiaoping aloitti suuret uudistukset, jotka olivat saaneet nimen ”Neljä modernisaatiota”. Puolueen edustajat mm. vierailivat kapitalistisessa Japanissa, mutta sosialismi säilytettiin virallisena ideologiana. Kiinan talousuudistukset vuonna 1978 sallivat kapitalismin ensiksi viidessä kommunistisen puolueen tarkkailemassa koekaupungissa: Shenzhen, Zhuhai, Shantou, Xiamen ja Hainan. Vuonna 1984 näiden lisäksi 14 rannikkokaupunkia avattiin ulkomaisille investoinneille.[26]
Kiina aloittaessa uudistukset vuonna 1978 sen taloustilanne oli surkea. Käytössä ollut suunnitelmatalousmalli ylläpiti resurssien tehotonta käyttöä ja esti maan kehityksen. Kiina oli maailman köyhimpien maiden joukossa. Deng Xiaopingin aloittamien uudistusten tavoitteena oli parantaa maan tuottavuutta vapauttamalla ihmisten ja yritysten toimintamahdollisuuksia sekä pyrkimällä avautumaan muulle maailmalle. Maanviljelijöille annettiin mahdollisuus viljellä omia palstojaan, jonka sadosta vain tietty kiintiö piti myydä kollektiiville ja ylimenevän osan sai pitää. Tämä johti nopeasti maatalouden tuotannon kasvuun. Talouselämässä annettiin pienille yksityisille toimijoille lisää toimintavapauksia ja erityistalousalueita alettiin perustaa. Avautuminen muulle maailmalle alkoi 1980-luvulla, ja ulkomaisia suoria sijoituksia alettiin sallia joillekin alueille. [27] Vuosina 1981–2001 jääkaappien, pesukoneiden ja sähkötuulettimien yleisyys kasvoi nollasta lähes yhteen jokaista kaupunkilaista kohti ja puolet vähempään maaseudulla.[11] Kiinalaiset saivat esimerkiksi avioitua ilman kommunistien lupaa, muuttaa toiseen kaupunkiin, omistaa asunnon ja ostaa monia uusia asioita. Akateemiset, tieteilijät, taiteilijat ja yrittäjät saavat toimia joutumatta epäillyiksi oikeistolaisiksi,[14]
Tiananmenin tapahtumien jälkeen
Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitukset ja niiden kukistaminen (Tiananmenin aukion tapahtumat) Pekingissä kesäkuussa 1989 oli käännekohta, joka osoitti selvästi, ettei taloudellisen vapauden lisääntyminen tarkoittanut sitä, että kommunistinen puolue olisi ollut yhtään valmis luopumaan absoluuttisesta poliittisesta vallastaan. Tiananmenin tapahtumat lähtivät liikkeelle huhtikuussa 1989 uudistajana tunnetun Kiinan kommunistisen puolueen entisen johtajan Hu Yaobang kuoltua ja tuhansien opiskelijoiden marssittua Tiananmenin aukiolle vaatimaan demokratiaa. Aukiolla syömälakkolaisten määrä nousi tuhansiin ja mielenosoittajien määrä nousi yli miljoonaan. Toukokuussa 1989 Kiinan johtaja Deng Xiaoping erotti kommunistipuolueen pääsihteeri Zhao Ziyangin virastaan. Pääministeri Li Peng julisti poikkeustilan ja lähetti Pekingiä kohti sotilaita. Kiinan armeijan sotilaat saapuvat aukiolle ja ampuivat opiskelijoiden lisäksi muita siviileitä 4. kesäkuuta 1989, jolloin vastarinta päättyi. Deng Xiaoping syytti mielenosoittajia vallankaappausyrityksestä.[28]
Tiananmenin tapahtumien jälkeen vuonna 1989 Deng Xiaoping valitsi Kiinan kommunistisen puolueen uudeksi pääsihteeriksi Jiang Zeminin, joka nousi Dengin tilalle myös vaikutusvaltaisen sotilaskomitean puheenjohtajaksi.[29] Deng oli kuitenkin Kiinan todellinen johtaja ilman muodollista asemaa aina kuolemaansa helmikuussa 1997 saakka.[30]
Britannian hallitsema Hongkong siirtyi Kiinan erityishallintoalueeksi heinäkuussa 1997. "Yksi maa, kaksi järjestelmää" -periaatteesta oli sovittu Britannian ja Kiinan välillä.[31]Portugalin hallitsema Macao siirtyi Kiinan kansantasavallan hallintaan vuonna 1999.[32] 2000-luvulla Kiinan taloudellisesta noususta tuli yleinen puheenaihe. Kiina hyväksyttiin Maailman kauppajärjestön jäseneksi vuonna 2001.[27]
Jiang Zeminin seuraajaksi tuli Hu Jintao, joka nousi Jiangin tilalle vuonna 2002 Kiinan kommunistisen puolueen uudeksi pääsihteeriksi. Vuonna 2003 hän nousi Jiangin seuraajaksi myös Kiinan presidenttinä ja vuonna 2004 lopulta myös vaikutusvaltaisen keskussotilasneuvoston puheenjohtajana.[33] Hu oli ollut aiemmin mm. puolueen Tiibetin-osaston johtaja ja mukana tukahduttamassa Tiibetin itsenäisyysmielenosoituksia kovin ottein vuonna 1989. Hu nousi samana vuonna kovaa linjaa edustavan tuolloisen pääministerin Li Pengin suosioon oltuaan ensimmäinen puolueen aluejohtaja, joka asettui tukemaan Tiananmenin aukion demokratiamielenosoitusten tukahduttamista voimakeinoin.[34] Koko Hun valtakauden pääministerinä oli Wen Jiabao ja tuolloin puhuttiin Hu-Wen tandem -johdosta.[35]
Marraskuussa 2012 valittiin Hu Jintaon seuraajaksi Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeriksi varapresidentti Xi Jinping, joka nousi maaliskuussa 2013 myös Kiinan uudeksi presidentiksi.[36] Xi tuli myös Hun tilalle tärkeän keskussotilasneuvoston johtoon eli hän oli hallitsevan puolueen, valtion ja armeijan johdossa.[37] Kiinan uudeksi pääministeriksi Wen Jiabaon tilalle tuli maaliskuussa 2013 Li Keqiang.[38]
Xin on sanottu olevan koko maailman vaikutusvaltaisin henkilö ja Kiinan vahvin johtaja sitten puhemies Mao Zedongin. Maassa on rakennettu Xin ympärille henkilökulttia lujittamaan tämän valta-asemaa.[39] Xi valittiin odotetusti toiselle viisivuotiskaudelle KKP:n johtoon lokakuussa 2017 pidetyssä puoluekokouksessa. Alkuvuodesta 2018 Kiinan kansankongressi poisti rajoituksen presidentin valtakausien määrältä. Lakimuutos mahdollistaa Xin jatkamisen Kiinan johtajana kuolemaansa saakka.[40]
Kiina luopui syntyvyyttä säännelleestä yhden lapsen politiikasta lokakuussa 2015. Tilalle otettiin kahden lapsen politiikka, jossa naisia kannustetaan pysymään kotona.[41][42] Vuoden 2016 alusta kahden lapsen politiikka on ollut laki[43].
Kiinan hallituksen vuoden 2015 toimintasuunnitelmassa määriteltiin Vyö ja tie -kehityshanke, jossa Kiina investoi 900 miljardia dollaria rautateihin, satamiin ja muuhun infrastruktuuriin 65 maassa. Hankkeen tarkoituksena on yhdistää Kiina Eurooppaan ja Afrikkaan sekä lisätä kaupankäyntiä ja taloudellista yhdentymistä aloitteessa mukana olevissa maissa.[44] Liki biljoonan dollarin uusi silkkitie on ihmiskunnan historian kallein hanke. Kiinalaiset vievät ulkomaille pääomaa sekä teknologiaa ja rakentavat rautateitä, merireittejä ja teitä, jotka johtavat muualle Aasiaan, Eurooppaan ja Afrikkaan. Presidentti Xin mukaan "vuosisadan projektissa" Kiina rakentaa nopean rautatien Kiinasta suoraan Länsi-Eurooppaan; Pakistanissa Kiina rakentaa suursatamaa, valtatien Himalajan yli ja Afrikassa jättiläissataman ja rautatien Etiopiaan.[45]
Vuonna 2015 Kiina on julkistanut Made in China 2025 -suunnitelman, jonka avulla Kiina tavoittelee johtoasemaa korkean teknologian aloilla, kuten lääketieteellisissä laitteissa, ilmailuteknologiassa ja robotiikassa. Kiinan pyrkimyksenä on automatisoida taloutta ja viisivuotissuunnitelmassa on pyrkimyksenä siirtyä ulkomaisen teknologian, ulkomaisten parhaiden käytäntöjen ja ulkomaisen tiedon omaksujasta innovoijaksi.[46][47][48]
Vuonna 2016 Kiina oli jo Yhdysvaltoja suurempi kansantalous ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitattuna.[50] Kiina on ohittanut Yhdysvallat suurimpana energian kuluttajana[51], suurimpana maaöljyn tuojana[52], suurimpana uusiutuvan energian tuottajana[53] ja kiinteistömarkkinoiden arvossa[54]. Kiina on myös ohittanut Yhdysvallat patenttien, tavaramerkkien ja mallisuojien hakemusmäärässä[55]. Vuonna 2017 kiinalaiset tekoälyn startup-yritykset keräsivät enemmän rahoitusta kuin yhdysvaltalaiset[56]. Joulukuussa 2017 Kiina on päättänyt investoida raskaasti tekoälyn kehittämiseen ja Kiina on laatinut tekoälystrategian[57][58]. Vuoden 2018 alussa Kiina on ohitti Yhdysvallat tieteellisten tutkimusten julkaisumäärässä.[59]
Kiinan talouden kilpailukyky verrattuna muihin maihin on kuroutumassa nopeasti umpeen digitaalisilla teknologioilla.[60] Konsulttifirma McKinseyn tutkimuksen mukaan on mahdollista, että automaation takia Kiinassa voi hävitä yli 230 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä.[61] Kiina ilmoitti vuonna 2014, että se ottaa käyttöön maanlaajuisn sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän vuoteen 2020 mennessä.
Yhdysvallat ja Kiina ovat käyneet keskenään Yhdysvaltain presidentti Donald Tumpin valtakaudella vuodesta 2018 lähtien kauppasotaa. Ensimmäisen vaiheen sopu kauppasodassa saavutettiin tammikuussa 2020, jolloin Kiina sitoutui 200 miljardin dollarin lisäostoihin Yhdysvalloista seuraavan kahden vuoden aikana. Vastatoimena Kiinan myönnytyksille Yhdysvallat luopui tullikorotuksista, joita se oli suunnitellut muun muassa kulutuselektroniikkatuotteille. Suurin osa tulleista jäi kuitenkin voimaan.[62]
Kiinan talous kärsi vuoden 2020 alussa erittäin raskaasti Kiinasta alkaneesta maailmanlaajuisesta koronaviruspandemiasta, jonka seurauksena maan vähittäiskauppa ja teollisuustuotanto romahtivat.[63]
Mao Zedongin henkilökultin ja kaoottisten vaiheiden jälkeen Kiinan johto saavutti konsensuksen, jonka mukaan valtaa ei tulisi enää koskaan keskittää yhden johtajan käsiin. 1980-luvun uudistusten aikakaudella vakiintui niin kutsuttu kollektiivisen johdon periaate. Lisäksi Kiinassa haluttiin välttää Neuvostoliiton loppuvuosien kaltainen ”vanhusten valta” säätämällä puolueen pysyväiskomiteaan nousemisen yläikärajaksi 67 vuotta. Kollektiivisen johdon periaate ja sitovat ikärajat ovat toimineet, mutta järjestelmän katsotaan vakiintuneen varsinaisesti presidentti Jiang Zeminin (1989–2002) luovutettua valta-asemansa Hu Jintaolle (2002–2012).[39]
Maaliskuussa 2018 tehdyn perustuslakimuutoksen ansiosta Xi Jinping voi pysyä Kiinan presidenttinä loppuikänsä, sillä presidentin virkakausia ei enää rajoitettu kahteen. Käytännössä suurin valta on kommunistipuolueen pääsihteerillä, kun taas presidentin virka on enemmän seremoniallinen. Pääsihteerin valtakausia ei ole muodollisesti rajoitettu, mutta Xin edeltäjät Hu Jintao ja Jiang Zemin luopuivat tehtävästä presidenttikausiensa päättyessä.[67] Xin arveltiin kuitenkin jatkavan myös puoleen johdossa toisenkin kautensa jälkeen ja Kiina vaikutti olevan siirtymässä kollektiivisen johdon välivaiheesta takaisin yhden vahvan miehen järjestelmään.[68]
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa on kahdeksan pienpuoluetta.[70] Ne ovat Kommunistisen puolueen valvonnassa toimivia ”demokraattisia puolueita”.[71] Myös kommunistisen puolueen sisällä on alkanut näkyä oireita jakautumisesta populisteihin ja elitisteihin.[72]
Maa on vuodesta 1978 lähtien siirtynyt markkinatalousjärjestelmään säilyttäen kuitenkin paljon keskusjohtoisuutta. Kiinan 500 suurimmasta yrityksestä (jotka tuottavat yli 80 % BKT:sta) vuonna 2007 349 yritystä on valtion omistuksessa tai valtion hallinnoimia. Yksityisomisteisia yrityksiä oli 89,[73] mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa.
Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia.[71]
Tärkeitä poliittisia ongelmia ovat keisariajalta periytyvä korruptio ja kasvaneet tuloerot.[74] Hu Jintao nosti tärkeäksi poliittiseksi teemakseen maaseudun hyvinvoinnin edistämisen ja poisti vuosituhansia vanhan maaveron.[75]
Kiinan kansantasavalta sai YK:n jäsenyyden ja turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenpaikan ja veto-oikeuden Taiwanille paenneen Kiinan tasavallan sijaan 1971, jolloin YK:n yleiskokous hyväksyi asiaa koskeneen päätöslauselman. Jäsenyyttä auttoivat Yhdysvaltain tuki sekä presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministerin Henry Kissingerin diplomatia, jonka jälkeen Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin.
Vuonna 1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin ja asevientikieltoon kukistettuaan verisesti opiskelijamielenosoitukset Tiananmenin aukiolla. Tämä vaikutti Kiinan taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen.
Venäjän ja Kiinan välit ovat parantuneet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuodesta 1991 alkaen.[76][77][78] Kesäkuussa 2019 Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi tavattuaan Kiinan presidentti Xi Jinpingin Moskovassa, että kahden maan välit ovat ennennäkemättömän hyvät. Molempien maiden välit Yhdysvaltoihin olivat puolestaan heikentyneet selkeästi.[79]
Myös Yhdysvaltain ja Kiinan välit parantuivat viime vuosikymmeninä. Pitkällisten kiistojen taustalla on erityisesti Taiwanin tilanne ja Yhdysvaltain sotilastuki sille. Yhdysvaltain suhteita heikensivät myös Tiananmenin tapahtumat, Naton koneiden Kiinan-lähetystön pommitusBelgradissa 1999 ja vuoden 2001 vakoilukoneskandaali. Vuoden 2002 jälkeen maiden ylin johto on tavannut säännöllisesti.[71]
Yhdysvaltain ja Kiinan välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin tultua valtaan vuonna 2017. Välejä on kiristänyt tilanne Etelä-Kiinan merellä, jossa on ollut aluekiista siitä, kenelle kuuluvat Etelä-Kiinan merellä sijaitsevat Spratly-saaret ja Scarborough Shoal -riutta. Kiista-alueeseen kuuluu noin sata pikkusaarta ja alue sijaitsee Kiinan, Malesian, Vietnamin, Filippiinien, Indonesian ja Brunein keskellä. Kaikki rantavaltiot ovat vaatineet saaria itselleen, sillä meren pohjassa uskotaan olevan runsaasti luonnonrikkauksia, öljyä ja kaasua. Etelä-Kiinan merellä maiden välejä on kiristänyt se, että Kiina on rakentanut alueelle keinotekoisia saaria sotilastukikohdiksi.[80]
Kiinan-kaupan alijäämä on ollut Yhdysvalloissa koettu suureksi ongelmaksi ja kritiikin aiheeksi 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Presidentti Trumpin tultua valtaan Yhdysvallat on kuitenkin ottanut asian kärkevämmin esille ja maiden välit ovat kiristyneet, sillä Kiina puolestaan on suojannut lukuisia omia tuotantoalojaan ulkomaisilta sijoituksilta.[81] Kauppakiistan vuoksi Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset kauppavirrat supistuivat.[82] Tammikuussa 2020 Kiina ja Yhdysvallat allekirjoittivat sopimuksen, jonka toivottiin estävän maiden välisen kauppasodan kärjistymisen. [83]
Kiina on pyrkinyt turvaamaan kasvuaan hankkimalla raaka-aineita, ruokaa, energiaa ja markkinoita Afrikasta. Kiinalaiset ovat ostaneet viljelysmaata, perustaneet viljelijäyhteisöjä ja satojatuhansia siirtolaisia on lähtenyt maatalousyrittäjiksi.[84][85] Länsimaat ovat arvostelleet Kiinan asekauppaa Afrikassa. Kiinan virallinen politiikka ulkomaansuhteissa on puuttumattomuus sisäisiin asioihin. Kiinan mukaan ihmisoikeudet ovat suhteellisia ja jokaisen maan itsensä määrittelemiä ja ulkomainen painostus rikkoo maan suvereniteettia.[86][87]
Aluekiistat
Kiinalla on ollut aluekiistoja lähes kaikkien naapuriensa kanssa, ja 1960- ja 1970-luvulla monet niistä kehkeytyivät aseellisiksi selkkauksiksi. Etelä-Kiinan meren aluekiistassa Kiina vaatii 90 prosenttia Etelä-Kiinan merestä. Haagin kansainvälisen tuomioistuimen päätöksen mukaan Kiinan aluevaatimukset rikkovat merirajat määrittelevää YK-sopimusta ja Kiina on rikkonut Filippiinien alueellista koskemattomuutta.[88]
Kiinan ulkopoliittinen vaikuttaminen on voimistunut 2000-luvulla. Kiinalla on ulkomailla ainakin 200 erilaista vaikuttamisyhdistystä 90 maassa. Yhdistysten kattojärjestö toimii Yhteisrintaman työosasto -nimisen viraston alaisuudessa, joka taas kytkeytyy Kiinan kommunistiseen puolueeseen.[89][90]
Kiinalla on maailmalla satoja Konfutse-instituutteja. Kymmenet yliopistot ovat lakkauttaneet Kiinan rahoittamien Konfutse-instituuttiensa toiminnan, koska ne on katsottu akateemista vapautta rajoittaneiksi Kiinan propagandakoneiston osiksi.[91] Myös Helsingin yliopiston yhteydessä toiminut Konfutse-instituutti lakkautettiin vuonna 2022, vaikka Kiina olisi halunnut jatkaa yhteistyötä.[92]
Tutkijoiden mukaan Kiinan kommunistipuolueeseen liittyvät yhdistykset naamioidaan kansalaisjärjestöiksi. Vaikuttamista tapahtuu myös yritysten, poliitikkojen viranomaisten ja yksittäisten ihmisten kautta.[93][94]
Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija: varsinaiseen asepalvelukseen kelpaavia asevelvollisia miehiä vuonna 2024 oli noin 626 022 000 ja asevoimissa palvelevia 3 170 000. Vuoden 2024 Globalfirepower-vertailussa Kiina sijoittui maailman kolmanneksi vahvimmaksi valtioksi.[95] Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja ydintriadi niiden kuljettamiseen, Kiinan asevoimien rakenne on ollut puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa supervallaksi. Kiina kuitenkin yrittää jatkuvasti enemmän kasvattaa sotilaallista vaikutusvaltaansa ja haastaa Yhdysvaltojen maailmanvalta-asemaa.[96]
Kiinan puolustusbudjetti on kasvanut vuosittain yli 10 prosentilla yli 20 vuoden ajan.milloin? Vuosien 2001–2007 aikana maa kaksinkertaisti vuosittaiset asemenonsa.[97] Kriitikot arvelivat vuonna 2008 Kiinan kuluttavan 2–3 kertaa enemmän sotilasmenoja maan omiin virallisiin tilastoihin verrattuna.[98]Tukholman rauhantutkimusinstituutin (SIPRI) mukaan Kiinan asemenot vuonna 2011 olivat 143 miljardia dollaria, eli maailman toiseksi suurimmat Yhdysvaltain (711 miljardia dollaria) jälkeen.[99] Vuoden 2013 budjetti on 720 miljardia juania (noin 94 miljardia euroa).[100]
Yhdysvaltalainen valtiorahoitteinen järjestö Freedom House luokittelee Kiinan ”ei vapaaksi” ja katsoo sen lehdistön juridisen vapauden on olemattomaksi.[101] Kansalaisten poliittinen vapaus oli huonoin mahdollinen ja kansalaisoikeuksien taso toiseksi huonoin, sekin maailman huonoimpia (2018).[102]
Human Rights Watchin mukaan presidentti Xi Jinpingin kaudella hallitus on mielivaltaisesti vanginnut satoja aktivisteja ja ihmisoikeusjuristeja. Monet arvostelijat ovat kadonneet hallituksen sieppaamina, ja pidätettyjä kidutetaan laajalti, myös korruptiosta syytettyjä puolueen jäseniä.[103]Amnesty Internationalin mukaan aktivisteja ja ihmisoikeuksien puolustajia pidätettiin ja tuomittiin epämääräisin syyttein, kuten "valtion vallan horjuttaminen". Poliisi toisinaan pitää heitä pitkiä aikoja pidätystilojen ulkopuolella ilman kommunikaatiomahdollisuuksia. Uskonnonharjoittamisen tukahduttamista kiristettiin 2017–2018. Uudet turvallisuuslait antavat viranomaisten vaientaa, sensoroida ja vainota ihmisoikeuksien puolustajia ja erimielisiä.[104]
Satojatuhansia tai yli miljoona uiguuria on kadonnut keskitysleirimäisiksi kuvatuille uudelleenkoulutusleireille vuodesta 2017 asti. Leireillä on kidutusta, nälässä pitämistä ja uskonnollista käännytystä. Uiguurit pakotetaan arvostelemaan kulttuuriaan, juomaan alkoholia ja syömään porsaanlihaa. Toiminta muistuttaa etnistä vainoa.[105]
Kiinassa oli käytössä vuoden 2022 lopulla yli 500 miljoonaa valvontakameraa, ja niiden tekoäly voi tunnistaa kansalaiset muun muassa kasvojen tai kävelytyylin perusteella.[106][107] Kiinan viestintäsovelluksissa, kuten WeChatissä, käyttäjien kaikkea viestintää seurataan, analysoidaan, sensuroidaan ja luovutetaan Kiinan kommunistinen puolueelle.[108]
Kiina on maailman suurin saastuttaja ja se vastaa 27 prosentista maailman hiilidioksidipäästöjä ja kolmanneksesta kasvihuonepäästöjä.[109] Kiinan päästöihin lukeutuvat kuitenkin myös päästöt, jotka johtuvat Kiinan länsimaisia kuluttajia ja teollisuutta varten valmistettavista tuotteista.[110]
Erityisesti 2000-luvun alussa maan mittavista ilmansaasteongelmista uutisoitiin laajasti. Ilmansaasteiden on arvioitu aiheuttaneen noin 30 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa Kiinassa ja Taiwanissa vuosina 2000–2016.[111] Sittemmin maan hallituksen toimet ovat saaneet vähennettyä saasteita merkittävästi. Ilmansaasteiden taso vuonna 2021 oli 42 prosenttia pienempi kuin vuonna 2013.[112]
Kiina ratifioi Kioton sopimuksen, mutta kehitysmaana sopimus ei velvoittanut Kiinaa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä ennen vuotta 2012.[113] Vuonna 2020 Kiina julisti saavuttavansa hiilidioksidipäästöjen huipun vuoteen 2030 mennessä ja olevansa hiilineutraali vuoteen 2060 mennessä.[109]Maailmanpankin vuonna 2022 julkaiseman laajan raportin mukaan Kiinan ilmasto- ja kehitystavoitteiden saavuttaminen on kuitenkin ainutlaatuisen haastavaa, sillä se edellyttää talouskasvun ja päästöjen irrottamista toisistaan nopeammin ja alhaisemmalla tulotasolla kuin kehittyneissä talouksissa.[114]
Kiina on ottanut valtavia harppauksia uusiutuvassa energiassa. Maan odotetaan asentavan puolet maailman tarvitsemasta uusiutuvan energian kapasiteetista vuoteen 2030 mennessä.[115] Vielä vuonna 2007 Worldwatch-instituutin mukaan 80 % Kiinan energiasta oli hiiltä.[116] Energiaomavaraisuuden ja energian saatavuuden parantamisen nojalla Kiina on kuitenkin jatkanut uuden hiilivoimakapasiteetin rakentamista ja lisännyt kotimaista hiilen tuotantoa.[109]
80 % sairaanhoitoresursseista on kaupungeissa, vaikka 70 % väestöstä asuu maalla. Sairaalat saavat tulonsa lääkkeiden myynnistä. Siksi lääkärit myyvät mahdollisimman kalliita lääkkeitä. Sairausvakuutuksen puutteen vuoksi vähävaraisilla ei ole varaa etsiä hoitoa. Järjestelmä tukee antibioottien ylitarjontaa, joka lisää resistenttikantojen riskiä. Tiedonvapauden puute hidastaa terveyskatastrofien torjuntaa.
Tästä on esimerkkinä 1990-luvulla maaseudulla ollut AIDS-katastrofi, joka levisi verenmyynnin kautta. Verenluovutuskertoja lisättiin palauttamalla veren plasma luovuttajille. Plasma oli seos useamman luovuttajan verestä, mikä johti HIV-epidemiaan.[117]Helsingin Sanomien toimittaja Pekka Mykkäsen mukaan AIDS-katastrofi oli uhrien määrän mukaan todennäköisesti suurin Kiinan tragedia kulttuurivallankumouksen jälkeen ja mittavin ihmisen aiheuttama terveydenhuollon katastrofi.[118]
Vuonna 1997 Kiinassa havaittiin lintuinfluenssavirus H5N1. Vuonna 2002 Kiinassa ja Hongkongissa oli 6 700 SARS-tapausta ja yli 600 ihmistä kuoli. Alison Baileyn mukaan terveysviranomaisten hidas reaktio sai aikaan vakavan luottamuspulan.[119] Joulukuussa 2019 levisi Kiina Wuhanista virus, joka sai aikaan maailmanlaajuisen koronaviruspandemian, jonka keskus siirtyi maaliskuussa 2020 Kiinasta Eurooppaan.[120]
Kiina on jaettu 22 maakuntaan (省, pinyin: shěng), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. maakunnaksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Maakuntien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).[121]
Juha Remeksen mukaan Aasiassa tilastoihin on syytä kohdistaa epäilyksiä. Useita tilastoja on laadittu laiskasti tai tuloksia vääristäen. Tuloksiin on syytä suhtautua varauksellisesti ja varmistaa ne useista lähteistä. Tilastojen tehtävä on mielipiteiden muokkaus maan sisällä ja ulkona ja ne voidaan laatia esimerkiksi eurooppalaisia päämääriä ajatellen positiivisesti.[122]
Kiinan maastomuodot laskevat kolmena portaana Himalajalta merenpinnalle. Ylimpänä on maan lounaisosassa sijaitseva Tiibetin ylänkö, joka keskikorkeudeltaan on noin 4 000 metriä merenpinnan yläpuolella. Sitä ympäröivät korkeat Himalajan ja Kunlunin vuoristot, ja Himalajalla Kiinan ja Nepalin rajalla sijaitsee 8 850 metrin korkuinen, maailman korkein vuori Mount Everest.[124]
Kiinan kolmas topografinen alue käsittää maan suurimmat tasangot. Siellä on laajoja alankoja, jotka ovat hyvien kulkuyhteyksien varassa ja joissa on Kiinan suurimmat asutuskeskukset. Suurimmat tasangot ovat Mantšurian tasanko, Pohjois-Kiinan tasanko ja Jangtsejoen keski- ja alajuoksun tasanko.[128] Mantšurian tasanko on Kiinan koillisosissa sijaitseva kumpuileva tasanko.[129] Pohjois-Kiinan tasanko puolestaan on tasainen, pääosin Keltaisenjoen ja Huaijoensedimenteistä muodostunut alanko.[130] Jangtsejoen tasangolla puolestaan on laaja järvien ja kanavien verkosto, ja siihen kuuluu myös suistoalue.[128]
Kiinassa on yli 50 000 jokea, joiden valuma-alue on yli sata neliökilometriä.[131] Pinnanmuotojen takia monet Kiinan joista virtaavat lännestä itään, ja esimerkiksi kolme merkittävintä Kiinan halki virtaavaa jokea saavat alkunsa Tiibetin ylängöltä. Suurin joista on 6 300 kilometrin pituinen Jangtse. Merkittäviä Tiibetistä virtaavia jokia ovat myös muun muassa Keltainenjoki ja Xi Jiang.[132] Pohjois-Kiinan suurimmat joet ovat Venäjän rajajoki Amur ja sen sivujoki Sungari.[133] Järviä on eniten Jangtsen tasangolla ja Tiibetin ylängöllä, jossa on Kiinan suurin järvi Qinghaijärvi.[134]
Ilmasto
Ilmastokaavioita Kiinan eri osista (sademäärä sinisin pylväin, maksimilämpötila punaisella)
Aasian monsuunit korostavat vuodenaikojen eroja. Talvella vallitsevat pohjoisenpuoleiset tuulet, jotka tuovat kylmää ilmaa Siperiasta maan pohjoisosiin.[136]
Lämpötilaerot maan eri osien välillä ovat silloin suurimmillaan. Pohjoisimman maakunnan Heilongjiangin keskilämpötila on talvikuukausina pakkasen puolella ja ajoittain jopa −30 astetta, kun maan eteläosissa pakkanen on harvinaista, ja lounaassa sitä on harvakseltaan vain vuoristoissa.[135]. Kesämonsuuniin liittyy etelävirtaus, kuuma kausi ja sateet huhtikuusta syyskuuhun.[136]
Kasvillisuus ja eläimistö
Kiinan kaksi suurta metsäaluetta ovat Mantsuria pohjoisessa ja Lounais-Kiinan subtrooppiset metsät. Pohjoisessa kasvavat koreansembra ja lehtikuuset, sekä koivut, saarnet, poppelit, vaahterat ja lehmukset. Etelän lajeja ovat kiinankuusi, Pinus yunnanensis, tiikki, santeli, kamferi sekä neidonhiuspuu.
Pandojen ruokakasvia bambua kasvaa metsinä lännempänä kuten Sichuanin maakunnassa.[137] Etelän metsäalue jatkuu Vietnamin puolelle, ja se on määritelty erityiseksi luontotyypikseen. Koska alue on tiheään asuttua, luonnontilaisia metsiä on jäljellä erittäin vähän.[138] Kiinan metsänistutusohjelmat ovat kuitenkin lisänneet kokonaista metsäpinta-alaa.[139]
Kiina on eurooppalais-siperialaisen ja kaakkoisaasialaisen eläimistön ja kasvillisuuden kohtaamispaikka. Kiinassa elää hirviä ja ilveksiä, mutta myös apinoita ja alligaattoreita. Kiinassa elää 18 apinalajia, joista suurin osa elää lauhkealla vyöhykkeellä, mikä on melkein ainutlaatuista. Tunnetuimmat apinat ovat karhumakaki, lumiapina ja muut pystynenäapinat, joista monia on metsästetty hienon turkin takia. Eräs pystynenäapinalaji elää vuoristossa havumetsävyöhykkeellä kolmen tuhannen metrin korkeudessa. Kiinan ikonisimmat nisäkkäät ovat kultapanda ja isopanda, mutta niitä tapaa enää lähinnä Länsi-Kiinan syrjäisessä vuoristossa. Vuoristojen syvissä laaksoissa on kehittynyt muutamia erikoisia eläimiä, kuten maamyyräpäästäinen. Suuria kasvissyöjänisäkkäitä on vain vähän ja monet hirvieläimet ovat pienikokoisia, kuten kiinanmuntjakki, japaninpeura, myskihirvi ja lyyrysarvi. Hieman suurempia ovat serovi, härkägemssi, tupsuhirvi, goraali ja valkonaamahirvi. Tiibetin alueilla elää myös jakkeja.
Kiinan uhanalaisimpia eläimiä ovat kiinanjokidelfiini, kiinanalligaattori ja kiinantiikeri, jotka kaikki ovat välittömässä häviämisvaarassa erityisesti elinympäristön kutistumisen takia.[140] Myös leopardi ja puuleopardi ovat Kiinassa harvinaisia, mutteivät välittömässä vaarassa kuolla sukupuuttoon. Kiinassa elää myös villisikoja ja karhuja. Tiikereiden, leopardien ja apinoiden kohtalona voi tulevaisuudessa olla suosiotaan länsimaissakin nostanut kiinalainen lääketiede, joka käyttää eläinten ruumiinosia erilaisiin vaivoihin, joille ei ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä. Kiinan hallinto on kuitenkin ryhtynyt toimiin uhanalaisten eläimien kieltämiseksi lääketeollisuuden ja kansanlääketieteen raaka-aineena.[141][142]
Sammakko- ja matelijalajisto on melko runsas. Endeemisiä matelijalajeja on yli 140.[145] Suurin sammakkoeläinlaji on 180 cm:n pituiseksi kasvava kiinanjättisalamanteri, joka on äärimmäisen uhanalainen.[146]
Luonnonmullistukset, sääilmiöt ja uhat
Sichuanin maanjäristys 2008 oli rajuin Kiinassa kolmeen vuosikymmeneen. Kiinan lumimyrskyt 2008 olivat pahimmat Kiinassa 50 vuoteen: ne aiheuttivat 7,7 mrd. euron vahingot ja tappoivat yli 80 ihmistä. 23 miljoonaa ihmistä oli väliaikaisesti ilman sähköä, 300 000 taloa sortui ja 8 % maatalousmaasta vahingoittui.[147] Vuonna 2006 oli lämpöennätys, kuivuusennätys (Chongqing ja Sichuan), vakava kuivuus Pohjois-Kiinassa, taifuuni Saomai (Zhejiang), joka oli voimakkain vuodesta 1951, 330 000 tonnin pölylaskeuma yhdessä yössä (Beijing) ja vakavimmat metsäpalot vuodesta 1987.lähde?
UNEPin mukaan ilmastonmuutos aiheuttaa Kiinassa aavikoitumista ja biodiversiteetin vähenemistä (koralliriutat, mangrovet) ja on uhka Kiinan taloudelle.[148] Vuosi 2006 oli lämpimin Kiinassa aikavälillä 1951–2006. Lämpötila on kohonnut 0,5–0,8 °C sadassa vuodessa. Ilmastonmuutoksen arvioidaan vähentävän maan vesivaroja. Tulevaisuudessa sadepäivien määrä kasvaa Pohjois-Kiinassa, kun Etelä-Kiinassa sateiden runsaus kasvaa. Jangtse-joen yläjuoksulla rankkasateet voivat lisätä mutavyöryjä.lähde?
Saastuminen ja ympäristön pilaantuminen ovat nousseet Kiinassa vakaviksi ongelmiksi elintason nousun myötä. Pelkästään Hongkongissa ja muualla Etelä-Kiinassa lasketaan saasteiden aiheuttavan 10 000 kuolemaa vuosittain.[149] Kiinan suurten jokien kuntoa pyritään parantamaan Euroopan unionin ja Maailmanpankin tuella.[150] Ilmastonmuutos ja teollistuminen ovat nopeuttaneet Gobin ja Taklimakan aavikoiden laajenemista. Kiinan tavoite on pysäyttää aavikoituminen istuttamalla puita.[151] Kiina on ollut lähes metsän peitossa. Nyt maasta on noin 10 % metsää. Jokainen 11 vuotta täyttänyt on velvollinen istuttamaan 5 puuntainta 5 vuoden aikana.[152]
Talous
Kiinan bruttokansantuotteen kehitys vuodesta 1952 vuoteen 2012.Etelä-Kiinan työpajat ovat tarjonneet työpaikkoja miljoonille.Shanghain rakennuksia. Kiinassa käytetään puolet maailman teräksestä ja kolmasosa betonista.
Vuonna 1978 alkaneet Kiinan talousuudistukset muuttivat maan talousjärjestelmää asteittain kohti markkinataloutta. Uudistusten myötä ulkomaiset yritykset sallittiin ensin viidessä kommunistisen puolueen tarkkailemassa koekaupungissa, jotka olivat Shenzhen, Zhuhai, Shantou, Xiamen ja Hainan. Hyvien tulosten myötä uudistuksia laajennettiin muualle Kiinaan. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistalousalueilla. Vaikka kaikkien tulot ja työllisyys kasvavat nopeasti, tuloerot ovat olleet suuret ensimmäisenä markkinauudistuksista nauttineiden rannikkokaupunkien ja sisämaan välillä. Kiinasta tuli joulukuussa 2001 Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsen.[153]
Kiinan kokonaistuotanto on kasvanut vuosina 2003–2006 joka vuosi yli kymmenen prosentin vuosivauhtia, ja Kiina ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 2005 kasvu oli 10,2 ja 2015 7,3 %[154]. Viime vuosina Kiinan talouskasvu on kuitenkin hidastunut. Vuonna 2017 Kiinan talous kasvoi 6,9 prosenttia ja vuonna 2018 vain 6,6, mikä oli hitainta kasvutahtia liki kolmeen vuosikymmeneen.[155]
Ostovoimakorjattu BKT oli vuonna 2015 yhteensä 19,7 biljoonaa USA:n dollaria.[123] Suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi), ohittaen Japanin talouden koon vuoden 2011 alussa.[71][156], toisaalta koko ulkomaan kaupassa suurin (2013 yli 3 000 miljardia euroa)[157]. Kiinan kokonaistuotanto on kasvanut keskimäärin noin kymmenen prosentin vuosivauhtia. Vaikka puolet kiinalaisista elää edelleen alle 2 dollarilla päivässä, Kiinassa on kasvava ja kansainvälisesti merkittävä keskiluokka. Palkat kasvavat kaupungeissa 13 %–19 % vuodessa.[158]
Teollisuus ja rakentaminen ovat noin 46,8 % bruttokansantuotteesta. Maa on suosittu globaalin tuotannon ulkoistamiskohde.[71] Palveluiden osuus oli 40,3 % bruttokansantuotteesta vuonna 2010.[123]
Yunnanin riisipeltoja. Etenevästä kaupungistumisesta huolimatta Kiina on edelleen maaseutuvaltainen maa.
Kiinan maataloussektori ruokkii 20 prosenttia maailman väestöstä vain 8 prosentilla maailman viljeltävästä alasta. Kommunistinen puolue on hiljalleen taipumassa maaseutuväestön vaatimaan yksityistämiseen, jolloin pelloilla työskentelevät omistaisivat pääoman ja paikallispoliitikoiden mahdollisuus korruptioon vähenisi.[159] Kiina on yksi teen tärkeimmistä tuottajista heti Intian jälkeen. Kiinan kalasaalis on ylivoimaisesti maailman suurin, ja maa myös kuluttaa enemmän kalaa kuin mikään muu valtio.[160]
Kommunistinen puolue lupasi aikaisemmin kaikille virkamiesten valitseman turvatyöpaikan eli niin sanotun rautaisen riisikulhon. Seurauksena työmarkkinat olivat tuottamattomat. Rautaisesta riisikulhosta on luovuttu, ja suuri osa ihmisistä etsii nykyään työt itse ja vaihtaa työpaikkoja.[161]
Korruptio on edelleen yleistä kaikilla tasoilla ja vaikuttaa moniin asioihin. Esimerkiksi ympäristömääräyksien toimeenpaneminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi. Taloustieteilijät moittivat hallintoa valtavista ympäristöongelmista. EU:n kauppakamarin mukaan eurooppalaisfirmat valittavat Kiinassa tuotekopioinnista, paikallisten suosimisesta ja vaatimuksista yhteistoiminnasta kiinalaisfirmojen kanssa.[162] Korruptiota ja oikeusjärjestelmän puutetta pidetään yhtenä suurimmista taloudellisista ongelmista.
Kiinan yli sata ministeriötä ja asevoimat pyörittävät edelleen valtionyhtiöitä. Kiinassa on edelleen hintasäätelyä jollain aloilla, ja esimerkiksi bensiinin hintaa tuetaan.[163] Valtion omistama sektori vastaa noin 40 prosentista bruttokansantuotteesta.[71]
Kiinan talouskasvu oli vuonna 2019 hitainta sitten vuoden 1990. Kasvun hidastumisen syitä olivat erityisesti kotimaisen kysynnän hiipuminen sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota. Kiinan bruttokansantuote kasvoi 6,1 prosenttia, mikä on Kiinassa vähän, vaikka se melkein kaikkialla muualla maailmassa olisi ollut erittäin hyvä kasvuprosentti.[164]
Tiede ja teknologia
Kiinan miehitetty avaruuslento Shenzhou 5 laukaistiin 15. lokakuuta 2003, mikä teki Kiinasta järjestyksessä neljännen ihmisiä avaruuteen lähettäneen maan.[165] Kiina suunnittelee rakentavansa avaruusaseman lähitulevaisuudessa ja laskeutuvansa kuuhun ensi vuosikymmenellä.[166]
Kiinan hallitus jatkaa merkittävää panostusta tutkimuksen ja kehitykseen. Se kannustaa kekseliäisyyteen sekä uudistaa finanssi- ja verojärjestelmää tukeakseen kasvua tulevaisuuden aloilla. Maassa on esimerkiksi syntynyt lupaavaa geeniteknologiaa viime vuosina. Kiina kehittää ohjelmisto-, mikropiiri- ja energiatoimintaansa, mukaan lukien uusiutuvat energianlähteet kuten vesi-, tuuli- ja aurinkovoima.[167] Vähentääkseen saastuttavia hiilivoimaloitaan Kiina on ollut pioneeri uudenlaisten ydinvoimaloiden kehittämisessä, jotka toimivat viileämmin ja turvallisemmin, ja mahdollistavat vetytalouden.[168] Kiina on asettanut tavoittaakseen olla vuoteen 2030 mennessä maailman johtava valtio tekoälyteknologiassa.[169]
Kiinalainen koulu kestää 12 vuotta, ja se jakaantuu viisi- tai kuusivuotiseen alakouluun, kolmevuotiseen yläkouluun ja kolmevuotiseen lukioon tai ammattikouluun. Ensimmäiset yhdeksän vuotta ovat pakollisia. 98,6 % ikäluokasta kävi alakoulua vuonna 2002.[170]
Kiinassa on kirjava joukko erilaisia korkeampaa koulutusta tarjoavia oppilaitoksia. Koulutusjärjestelmässä nähdään olevan monia ongelmia,lähde? mutta se kehittyy nopeasti ja Kiinassa on jo kansainvälisesti erittäin kilpailukykyisiä yksiköitä. Monet ulkomaalaiset yliopistot ovat viime vuosina aloittaneet yhteistyöprojekteja tai perustaneet yksiköitä Kiinassa.lähde?
Monet vanhemmat haluavat panostaa suuren osan elannostaan lastensa koulutukseen ja yksityinen koulutus on suosittua. Esimerkiksi yksityiset kielikoulut, musiikkikoulut ja erilaiset harrasteet ovat suosittuja keskiluokan parissa, jolla on varaa niihin. Opiskelu ulkomailla on arvostettua.lähde?
Hongkongin peruskoulut ja korkeakoulut sijoittuivat PISA-vertailussa maailman huipulle.[171]
Vuodesta 1986 Kiinassa asuneen ja Pekingin yliopistossa matematiikkaa ja kemiaa opiskelleen ruotsalaisen Johan Björkstenin mukaan opiskelu Kiinassa on nykyään kallista, mikä vaikeuttaa vähävaraisten opiskelua. Kiina sijoittaa henkeä kohti opiskeluun vähän. Kokeet ovat pääasiassa monivalintakysymyksiä, jotka testaavat lähinnä tietoja ennemminkin kuin kykyä pohtia käsitteitä. Kilpailu on kovaa ja ryhmätyötä on harvoin. Monien kiinalaisten keskustelijoiden mukaan nykyinen koulutusjärjestelmä soveltuu huonosti moderniin tietoyhteiskuntaan.[117]
Alison Baileyn mukaan (2007) Kiina käyttää alle 3 % BKT:stä koulutukseen, puolet kehittyneiden maiden määrästä, ja siksi koulutus on kallista. Alisonin mukaan vuodesta 2006 maaseudun lapset säästävät koulumaksut 400 yuania (40 euroa), mutta maksavat yhä koulukirjat. Maaseudun vanhemmat ovat muuttaneet maalta kaupunkiin maksaakseen koulumaksuja. Kaupungeissa ei ole riittävästi kouluja kaupunkeihin muuttaneiden lapsille.[119]
Xi Jinpingin tulkinta kommunismista, ns. Xi Jinping -aate, on ollut pakollinen aine kouluissa vuodesta 2021 lähtien.[172][173]
Ateria Jiangsun maakunnassa. Aterioita pidetään tärkeinä sosiaalisina hetkinä perheen tai ystävien kesken.
Konfutselaiseen ajatteluun sisältyy vahva luokkayhteiskunnan rakenne, jossa ylimpänä on sivistyneistö, heidän alapuolellaan viljelijät ja käsityöläiset ja alimpana sotilaat ja kauppiaat. Luokkakierto on ollut mahdollista, perhe on voinut säästää rahansa lähettääkseen vanhimman pojan opiskelemaan. Kommunistit pyrkivät muokkaamaan arvomaailmaa ja edistämään tasa-arvoa ja kovan työn arvostamista.[174]
Kuvataide on tärkeä osa Kiinan kulttuuriperintöä, ja se on muovannut myös muun Itä-Aasian taidetta. Merkittävimpiä ja tunnetuimpia kiinalaisen kuvataiteen muotoja ovat maisemamaalaus, kalligrafia, posliinikeramiikka ja jadeveistokset. Kiinalaisessa taiteessa tärkeää on etenkin tradition merkitys, symboliikka sekä sivellintekniikka.[175]
Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkuulonkin osalta. Cui Jian oli yksi ensimmäisiä kiinalaisen rock-musiikin 1980-luvun puolivälissä suosioon nostaneita. Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera.
Arkkitehtuuri
Kiinalainen arkkitehtuuri on säilynyt perustavilta elementeiltään yhdenmukaisena koko Kiinan perinteisen kulttuurin aikana. Kiinalaisen arkkitehtuurin tunnetuimpia ja omaleimaisimpia piirteitä ovat kaarevat katot, pagodit, pihatalot, puutarhat ja 6000 kilometrin mittainen Kiinan muuri.[177]
Lautapelejä kuten shakkia, kiinalaista šakkia (xiangqi) ja piiritysšakkia (wéiqí) pelataan yleisesti. Niistä järjestetään kilpailuja ja turnauksia. Wéiqí on sivistyneistön peli. Xiangqi ja majiang puolestaan ovat tavallisen kansan suosiossa.lähde?
Fyysisen hyvinvoinnin ylläpitoa pidetään tärkeänä. Aamuharjoitukset ovat yleisiä. Lapsille opetetaan jo koulussa itsehierontaa ja qigong-harjoituksia, joilla monet oppitunnit aloitetaan. Tapa jatkuu yliopistossa ja myöhemmin työelämässä. Vanhuksia näkee puistoissa tekemässä päivittäisiä qigong-harjoituksiaan.lähde?
Kiinan urheilukulttuuri on yksi maailman vanhimmista. Monet historioitsijat uskovat jalkapallon olevan peräisin Kiinasta.[178] Perinteiset kunto- ja taistelulajit kuten qigong ja taijiquan ovat edelleen suosittuja.[179]
Kiina on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1932 vuoteen 1952 ja uudelleen vuodesta 1980 alkaen. Vuoden 2008 kotikisoissa sillä oli 600 urheilijan joukkue, muutkin kesäkisajoukkueet ovat olleet yli 200 jäsenen joukkueita.[180]
Kiinan jalkapallomaajoukkue on saanut Aasian-mestaruuskilpailuissa hopeaa 1984 ja 2004. Joulukuussa 2020 se oli FIFAn rankingissa sijalla 75. Maassa on 2 221 jalkapalloseuraa joissa yli 700 000 rekisteröityä pelaajaa. Rekisteröimättömiä pelaajia on arvioitu olevan yli 25 miljoonaa.[181]
Vuoden 2010 väestönlaskennan tulos, 1,34 miljardia, oli pienempi kuin YK:n ennuste. Väestön kasvuvauhti oli pienempi kuin koskaan 50 vuoden aikana. Hedelmällisyysluku oli laskenut 1,4 lapseen naista kohti. Sataa tyttölasta kohti syntyy 118 poikalasta. Väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen on nopeaa, ja koulutettujen osuus on kasvussa. Epätasapainoinen ikärakenne oli lisännyt vaatimuksia yhden lapsen politiikasta luopumiseen.[183] Guangdongin maakunta oli ehdottanut, että toinen lapsi sallittaisiin sellaisille perheille, joissa kummallakaan vanhemmalla ei ole sisaruksia.[184] Yhden lapsen politiikasta luovuttiin virallisesti vuonna 2016, tämä ei kuitenkaan johtanut syntyvyyslukujen nousuun, vaan vuonna 2022 Kiinan väestö väheni ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun, jolloin maassa arvioitiin asuvan 1,41175 miljardia asukasta.[185]
Valtaosa (91,5 %) Kiinan kansalaisista on han-kiinalaisia[123]. Loppu 8,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido kaikkia vähemmistökansoja.[184]
Jotkut vähemmistöt, kuten mantšut, ovat sulautuneet valtakiinalaiseen kulttuuriin lähes täysin. Vaikka he ovat säilyttäneet kielensä ja uskontonsa, identiteetiltään he ovat ensisijaisesti kiinalaisia ja etninen ryhmä on toissijainen identiteetti. Toisille ryhmille, kuten mongoleille ja kazakeille, tiibetiläisille ja Hainanin saaren asukkaille, etninen identiteetti on ensisijainen. Varsinkin tiibetiläisille ja uiguureille kysymys itsenäisyydestä on ollut tärkeä.[174]
Kiinan hallitus hyväksyy viisi uskontoa: buddhalaisuus, taolaisuus, islam, katolisuus ja protestanttisuus. Ateismia ja taikauskon vastaisuutta on opetettu aktiivisesti koko koululaitoksessa vuosikymmenten ajan. Silti Purduen yliopiston 2010 teettämän tutkimuksen mukaan 85 prosentilla oli jonkinlainen uskonnollinen vakaumus, ja buddhalaisia oli enemmän (18 %) kuin ateistisen vakaumuksen omaavia (15 %).[186]
Virallisten tietojen mukaan maassa on noin 100 miljoonaa uskonnollisesti aktiivista ihmistä, eräiden arvioiden mukaan 300 miljoonaa. Näistä noin 200 miljoonaa olisi buddhalaisia, taolaisia tai palvoisi legendaarisia hahmoja kuten lohikäärmekuningasta tai hyvän onnen jumalaa. Buddhalaisuuden suuntauksista theravada- ja tiibetinbuddhalaisuus ovat etnisten vähemmistöjen kannattamia. Perinteisesti islaminuskoisia kansoja, huita, kazakkeja ja uiguureja on Kiinassa noin 20 miljoonaa. Kristittyjä on mahdollisesti jopa 40 miljoonaa, virallisten lukujen mukaan 16 miljoonaa.[187] Toisen tutkimuksen mukaan maassa olisi 40 miljoonaa protestanttia ja 14 miljoonaa katolilaista.lähde? Katoliset ovat jakautuneet kommunistihallinnolle uskolliseen niin sanottuun patrioottiseen kirkkoon sekä Vatikaanille lojaaliin maanalaiseen kirkkoon.[188] Vuonna 1949, kun ulkomaiset lähetyssaarnaajat karkotettiin maasta, siellä oli 700 000 kristittyä.[189]
1990-luvun lopulla Kiinassa oli ainakin 70 miljoonaa Falun Gong -menetelmän harjoittajaa.[190][191] Menetelmän harjoittajat joutuivat väkivaltaisen vainokampanjan kohteeksi, kun heidän lukumääränsä ylitti kommunistipuolueen kokonaisjäsenmäärän, mutta mm. Yhdysvaltain hallituslähteiden mukaan kymmenet miljoonat kiinalaiset saattavat yhä harjoittaa Falun Gongia yksityisesti.[192][193]
Eri uskontokunnat ovat olleet Kiinassa vaikeassa asemassa. Falun Gong -menetelmän harjoittajien kohtelun lisäksi 2020-luvun vaihteessa on raportoitu uiguurien hengenvaarasta, väkivaltaisesta ja orjuuttavasta kohtelusta. Kristityt ovat joutuneet erilaisen syrjinnän, kirkkojen sulkemisen, Raamattu-puhelinsovellusten sulkemisen, uskonnollisten symbolien poistamisen sekä pappien pidätysten kohteeksi. Open Doors -järjestön mukaan uskontoja on pyritty kontekstoimaan kiinalaiseen kulttuuriin ja mukauttamaan sosialismin ydinarvoihin. Järjestön mukaan uskonnolliset vähemmistöt kokevat Kiinassa jatkuvaa ja lisääntyvää valvontaa ja sensuuria.[194][195]
Kiinan de facto virallinen kieli on mandariinikiina. Kansan päivälehden[196] mukaan vuonna 2004 sitä puhui äidinkielenään 53 prosenttia Kiinan väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki koulutetut kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Sitä on yritetty saada ainoaksi opetuskieleksi jopa vähemmistöalueilla kuten Tiibetissä.[197] 2000-luvun puoliväliin asti se oli myös televisio-ohjelmien ainoa kieli.[198]
Klassinen ja moderni kiinan kieli ovat kaksi eri kieltä. Kiinassa on tusinoittain kieliä. Merkit voivat olla samoja, vaikka muutoin murteet voivat erota kuten ruotsi ja saksa. Useimmat ymmärtävät mandariinikiinaa, jota yksinomaan käytetään radiossa ja tv:ssä. Kaikki eivät puhu sitä. Vain Guăngzhōussa sallitaan ohjelmat paikalliskielellä. Kiinan puhekieli on verraten helppoa. Siihen ei sisälly sanojen taivutusta, aikamuotoja, yksikköä ja monikkoa, vahvoja verbejä ja akkusatiivia, datiivia jne. Sanajärjestys välittää merkityksen. Merkkikirjoitus sopii tähän kieleen. Tooneja on neljä: ā, á, ǎ ja à. Laajin kiinan kielen sanakirja vuodelta 1718 sisältää 47 035 merkkiä. Virallinen lukutaito Kiinassa on 2 000 merkkiä. Ne vastaavat 97–98 % normaalitekstistä, jossa kirjallisuuden ja lehtien luku on vielä vaikeaa. 4 000 merkkiä vastaa jo 99,8 % tekstistä ja on sujuvaa. 5 000 merkkiä vastaa täysin sujuvaa kieltä.[117]
Muut kielet
Kiinassa puhutut kielet.
Han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, mutta muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100–120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet. Ethnologue-kirjan mukaan Kiinassa puhutaan 292 kieltä.[199]
Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
Vuoden 2015 huhtikuussa Kiinan kansantasavallassa oli yhteensä 657 kaupunkia: 4 maakunta-asemassa olevaa suurkaupunkia (autonomista kuntaa: Chongqing, Peking, Shanghai ja Tianjin) 2 erityishallintoaluetta (Hongkong ja Macao), 289 prefektuuritason kaupunkia (sisältäen 15 maakunnallista kaupunkia) ja 362 piirikuntatason kaupunkia (sisältäen 11 piirikunnan alaista kaupunkia ja 8 Bingtuan-kaupunkia). Bingtuan-kaupungit ovat 1954 Sinkiangiin perustetun valtiollisen, kansanarmeijan alaisen puolisotilaallisen Xinjiangin tuotanto- ja rakennuskomennuskunnan ylläpitämiä erityiskaupunkeja.
Kiinan suurimpien kaupunkien järjestys riippuu siitä, minkälaista kaupunkimääritelmää käytetään listausta laadittaessa. Mikäli luetellaan eritasoisia hallinnollisia alueita, joilla on kaupungin asema, saadaan erilainen tulos kuin Kiinan taajaan rakennettuja urbaanialueita tarkastelemalla. Kiinan suurimmat kaupungit ovat vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan, kun mukaan lasketaan prefektuuritason tai sitä korkeamman aseman hallinnolliset kaupunkialueet:[200]
Jung Chang & Jon Halliday: Mao. Suomentanut Jaana Iso-Markku. Otava, 2005. ISBN 978-951-1-13168-7
Repo & Markkula: Olympian Kiina. (3. painos) Olympia Kaukomatkatoimisto, 2007. ISBN 9789519823034
David Leffman, Simon Lewis, Jeremy Atiyah: Rough guide to China. Rough Guides, 2003. ISBN 9781843530190
Pletcher, Kenneth (toim.): The Geography of China. New York, NY: Britannica Educational Publishing, 2011. ISBN 978-1-61530-182-9Google-kirjat (viitattu 9.4.2015). (englanniksi)
Wang Jing’ai & Xiao Honglin & Hartmann, Rudi & Yaojie Yue: ”Physical Geography of China and the U.S.”. Teoksessa Hartmann, Rudi & Wang Jing’ai (toim.): A Comparative Geography of China and the U.S. Dordrecht: Springer, 2011. ISBN 978-94-017-8791-8(englanniksi)
Robert L. Worden, Andrea Matles Savada and Ronald E. Dola (toim.).: China: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987. Teoksen verkkoversio.
China in Brief 2000. China International Publishing Group. (englanniksi)
Viitteet
↑ abDepartment of Economic and Social Affairs, Population Division: World Population Prospects 2022. United Nations. Viitattu 2. syyskyyta 2023. (englanniksi)
↑ abCox, W. Michael & Koo, Jahyeong: China: Awakening GiantPublications. Syyskuu 2003. Federal Reserve Bank of Dallas. Viitattu 19.7.2008. (englanniksi)
↑ abMcKay, Hill, Buckler, Erbey, Beck, Crowston, Wiesner-Hanks: A History of World Societies, s. 861–863. Bedford/St. Martin’s, 2009. ISBN 978-0-2305-8467-9
↑Peng Xizhe (彭希哲), "Demographic Consequences of the Great Leap Forward in China's Provinces," Population and Development Review 13, no. 4 (1987), 639–70. Muita lähteitä
↑Smil, Vaclav: China's great famine: 40 years later. (DOI 10.1136/bmj.319.7225.1619 ja pmId 10600969) BMJ, 18.12.1999, 319. vsk, nro 7225, s. 1619–1621. Lontoo: BMJ Publishing Group Ltd / British Medical Association. ISSN 1756-1833Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.7.2008. (englanniksi)
↑Fengchao Liang, Qingyang Xiao, Keyong Huang, Xueli Yang, Fangchao Liu, Jianxin Li, Xiangfeng Lu, Yang Liu, Dongfeng Gu: The 17-y spatiotemporal trend of PM 2.5 and its mortality burden in China. Proceedings of the National Academy of Sciences, 13.10.2020, 117. vsk, nro 41, s. 25601–25608. PubMed:32958653doi:10.1073/pnas.1919641117ISSN 0027-8424Artikkelin verkkoversio. (englanti)
↑ abcJohan Björksten: I mittens rike, Det historiska och moderna Kina. Bilda förlag 2006. AIDS-katastrofi s. 190–191, koulutus s. 192, kielet s. 11, 21, 24, 30 ja 32/204.
↑Pekka Mykkänen: Kiina rymistää huipulle. Nemo 2004. s. 314–319
↑ abBailey Alison: Kiina, Kansa/Maa/Kulttuuri/Historia 2007 Tammi (Dorling Kindersley Ltd 2007), koulutus s. 129, terveys s. 129
↑”Geography”. Teoksessa Worden, Robert L. & Savada, Andrea Matles & Dolan, Ronald E. (toim.): China: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1987. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.4.2015). (englanniksi)
↑China GeographyTravel China Guide. Viitattu 6.4.2015. (englanniksi)
↑Dahe, Qin: China: Climate change and development (s. 16) Our planet magazine, Climate change and the cryosphere. Toukokuu 2007. UNEP. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
Jakobson, Linda: Miljoona totuutta. Vuosikymmen Kiinassa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. ISBN 951-26-4197-6
Shaughnessy, Edward L. (toim.): Kiehtova Kiina. ((China: The land of the heavenly dragon, 2000.) Suomentanut Riitta Bergroth) Helsinki: Gummerus, 2006. ISBN 951-20-7160-6
Kulttuuri ja historia
Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. (5. tarkistettu painos (1. painos 1990)) Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-15943-7
Man, John: Terrakotta-armeija: Kiinan ensimmäinen keisari ja kansakunnan synty. ((The terracotta army: China’s first emperor and the birth of nation, 2007.) Suomentanut Veli-Pekka Ketola) Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5142-8
Nieminen, Pertti: Mandariini kainalossa: Kirjoituksia vanhan Kiinan kulttuurista, eritoten runoudesta. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10549-3
.svg)
.jpg)
.svg)
.png)
