Aikavyöhyke

Maailman aikavyöhykkeet (tilanne 29. maaliskuuta 2020) merkittyinä Mercatorin projektioon.

Aikavyöhyke on maapallon alue, jolla käytetään samaa kellonaikaa. Aikavyöhykkeet otettiin käyttöön 1880-luvulla.

Jako

Aikavyöhykkeet on määritelty suhteellisina nollameridiaaniin, joka kulkee Greenwichin kuninkaallisen observatorion läpi Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Tästä aikavyöhykkeestä käytetään tunnusta UTC (aikaisemmin GMT). Esimerkiksi Suomi on normaaliaikaan kaksi tuntia nollameridiaanin aikaa edellä, joten Suomen aikavyöhyke on UTC+2 ja kesäaikaan UTC+3.

Aikavyöhykkeitä on nykyään nelisenkymmentä: tasatuntivyöhykkeet UTC−12:sta UTC+14:ään sekä joukko sellaisia vyöhykkeitä, joilla ero UTC-aikaan ei ole tasatunteja. Aikaero vierekkäisten aikavyöhykkeiden välillä on yleensä yksi tunti tai puoli tuntia siten, että itään päin mentäessä kellonaika on edellä. On kuitenkin tapauksia, joissa toisiinsa rajoittuvien aikavyöhykkeiden aikaero on muu kuin yksi tasatunti tai puoli tuntia, mm. Norjan ja Venäjän rajalla kohtaa kaksi aikavyöhykettä, joiden lähtökohtainen ero on 2 tuntia (Norjan käyttäessä kesäaikaa kuitenkin vain yksi tunti).

Alun perin aikavyöhykkeet määriteltiin 15 pituusasteen levyisiksi vyöhykkeiksi, joita on kaiken kaikkiaan 24 kappaletta. Kahden vierekkäisen aikavyöhykkeen välinen aikaero oli aina tasan tunti. Tässä jaossa matemaattisina rajoina aikavyöhykkeiden välillä voidaan pitää pituuspiirejä 7,5; 22,5; 37,5 ja niin edelleen astetta itäistä tai läntistä pituutta aina 15 asteen välein. Nämä rajat sijaitsevat niiden pituuspiirien puolivälissä, joissa aikaero nollameridiaaniin verrattuna on täysiä tunteja. Näin määriteltyjä aikavyöhykkeitä rajoineen noudatetaan merellä, mutta maissa aikavyöhykkeiden rajoja on käytännön syistä muutettu. Useimmissa valtioissa on nykyään koko valtion alueella käytössä sen aikavyöhykkeen aika, johon maan keskeisimmät osat kuuluvat, vaikka maan läpi kulkisikin vuoden pituuspiirien mukaisia teoreettisia aikavyöhykerajoja. Eräissä itä-länsisuunnassa todella pitkissä valtioissa (Venäjällä[1], Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Brasiliassa, Kinshasan Kongossa, Indonesiassa, Mongoliassa ja Kiribatilla) on kuitenkin useampi aikavyöhyke saman maan sisällä, mutta valtion sisäisetkään aikavyöhykkeiden rajat eivät yleensä noudata pituuspiirejä, joihin ne alun perin määrättiin, vaan osavaltioiden, provinssien, territorioiden, oblastien tms. itsehallintoalueellisten hallintoyksikköjen rajoja. Keskusjohtoisessa Kiinassa on vain yksi aikavyöhyke, vaikka sen alueella voisi olla viisi, joista kolme kokonaista vyöhykettä. Aikaisemmin Kiinassa olikin viisi aikavyöhykettä.[2] Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa on voimassa Keski-Euroopan aika (UTC+1), vaikka nämä maat sijaitsevat pääosin Länsi-Euroopan aikavyöhykkeellä (UTC). Muutamissa maissa on myös käytössä aika, jonka ero UTC:hen verrattuna ei ole tasatunteja vaan esimerkiksi 5 ½ tuntia (Intia, UTC+5.30) tai 5 ¾ tuntia (Nepal, UTC+5.45). Merellä aikavyöhykkeiden rajat ovat suurelta osin pituuspiirien mukaiset.

Historia

Ennen aikavyöhykkeiden käyttöönottoa jokaisella Maapallon paikalla oli oma luonnollinen aikansa, paikallisaika, joka määräytyi siten, että kussakin paikassa kellot pantiin osoittamaan kahtatoista keskipäivän hetkellä. Vastaavasti kullakin paikkakunnalla oli kello 12 yöllä silloin, kuin tuolta paikkakunnalta katsoen aurinko oli kauimmillaan. Päiväntasaajalla kullakin paikkakunnalla aurinko nousi ja laski aina kello tasan kuusi.

Greenwichin ajan mukaan määritellyt aikavyöhykkeet otettiin käyttöön Yhdysvalloissa ja Kanadassa rautateillä vuonna 1883. Seuraavana vuonna pidetyssä kansainvälisessä meridiaanikonferenssissa Greenwichin meridiaani valittiin kansainväliseksi nollameridiaaniksi. Samalla Greenwichin aika vahvistettiin myös tietyissä yhteyksissä käytettäväksi maailmanlaajuiseksi yleisajaksi (universal time). Konferenssissa keskusteltiin myös maapallon jakamisesta 24 aikavyöhykkeeseen[3], mutta virallista päätöstä asiasta ei tehty.

Suomessa

Pääartikkeli: Suomen aika

Suomi kuuluu valtioihin, joiden koko alueella on voimassa sama aika. Tämä aika on Itä-Euroopan vyöhykeaika, joka on kaksi tuntia Greenwichin aikaa edellä. Pituuspiiri, jonka mukaan Itä-Euroopan vyöhykeaika määräytyy, kulkee Suomessa mm. Lieksan kautta. Matemaattisen aikavyöhykejaon mukaan osa läntisestä Suomesta kuten Ahvenanmaa, osa eteläisen Pohjanmaan rannikosta sekä Enontekiön luoteiskolkka kuuluisi vain tunnin Greenwichin aikaa edellä olevaan aikavyöhykkeeseen.

Autonomisessa Suomessa 1900-luvun alkuun mennessä Helsingin paikallisaika vakiintui Suomen yleiseksi ajaksi. Virallisesti sitä ei sellaiseksi kuitenkaan määrätty, vaikkakin valtiopäivät hyväksyi vuonna 1888 anomusehdotuksen Helsingin ajan määräämisestä Suomen yhteiseksi ajaksi. Anomus raukesi senaatin torjuvaan kantaan, mutta samalla senaatti antoi käskyn Helsingin ajasta rautateiden yhteisenä aikana Suomen alueella. Samoin raukesi vuoden 1897 valtiopäivien anomus, jossa pyydettiin esitystä Suomen yhteisestä ajasta. Itä-Euroopan vyöhykeaikaan Suomi siirtyi tasavallan presidentin asetuksella vappuyönä 1921, jolloin kello 24 kelloja siirrettiin 20 minuuttia ja 10,9 sekuntia eteenpäin.[4][5][6]

Ruotsissa

Ruotsissa on voimassa Keski-Euroopan aika, joka on yhden tunnin Greenwichin aikaa edellä.

Ruotsissa oli kullakin paikkakunnalla oma paikallisaika vuoteen 1879 asti. Göteborgin ja Tukholman paikallisajat poikkesivat toisistaan 25 minuuttia, Strömstadin ja Haaparannan 52 minuuttia. Tästä aiheutui ongelmia junien aikataulujen laadinnalle ja niiden lukemiselle, minkä takia viidentoista vuoden pohdinnan jälkeen päädyttiin samaan aikaan koko maassa. Ruotsi otti ensimmäisenä maana maailmassa 1. tammikuuta 1879 käyttöön standardiajan, joka perustui Göteborgin ja Tukholman välissä kulkevaan pituuspiiriin. Ennen uudistusta aikakäsitys oli perustunut työhön käytettyyn aikaan, mutta uudistuksen jälkeen se perustui täsmällisesti kelloon.[7]

Kesäaika

Pääartikkeli: Kesäaika

Kesäaika tarkoittaa kellonajan muuttamista siten, että auringon valoisuus osuu paremmin päiväsaikaan. Tämä tehdään niin, että tiettynä päivänä keväällä kelloja siirretään tunnilla eteenpäin ja vastaavasti tiettynä päivänä syksyllä taaksepäin. Talvella noudatetaan normaaliaikaa, kesäaika on siis poikkeama siitä.

Kesäaika Euroopan unionissa

Euroopan unionin jäsenmaat, mukaan lukien Suomi, siirtyvät kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja palaavat normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Kesäajan aikaan Suomi on kolme tuntia UTC-aikaa edellä, sillä UTC-aika ei siirry kesäaikaan ollenkaan.

Kesäaika Yhdysvalloissa ja Kanadassa

Valtaosa Yhdysvaltojen osavaltioista ja useimmat Kanadan provinssit ja territoriot siirtyvät kesäaikaan maaliskuun toisena sunnuntaina ja palaavat normaaliaikaan marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina (vuodesta 2007 alkaen). Vuosina 1986–2006 kesäaika alkoi huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina ja normaaliaikaan palattiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina.

UTC

Pääartikkeli: UTC

Koordinoitu yleisaika eli UTC (engl. Coordinated Universal Time) on maailmanlaajuinen atomikellojen avulla laskettu standardiaika, joka otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1972, jolloin se korvasi aikaisemmin käytetyn Greenwichin ajan (GMT).

Aikavyöhykkeet

Normaaliajan
ero UTC:hen
Sijainti
kansainvälinen päivämääräraja
UTC−12 Yhdysvallat (Baker, Howland)
UTC−11 Uusi-Seelanti (Niue), Yhdysvallat (Amerikan Samoa, Midwaysaaret)
UTC−10 Ranska (Ranskan Polynesia), Uusi-Seelanti (Cookinsaaret), Yhdysvallat (Alaska: Aleutit, Havaiji, Johnstonin atolli) (Pohjois-Amerikassa Havaijin-Aleuttien normaaliaika, HST)
UTC−9.30 Ranska (Ranskan Polynesia: Marquesassaaret).
UTC−9 Ranska (Ranskan Polynesia: Gambiersaari), Yhdysvallat (Alaska) (Pohjois-Amerikassa Alaskan normaaliaika, AKST)
UTC−8 Britannia (Pitcairn), Kanada, Meksiko, Yhdysvallat (Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltain Tyynenmeren normaaliaika, PST)
UTC−7 Kanada, Meksiko, Yhdysvallat (Pohjois-Amerikassa Kalliovuorten normaaliaika, MST)
UTC−6 Belize, Chile (Pääsiäissaari), Costa Rica, Ecuador (Galápagossaaret), El Salvador, Guatemala, Honduras, Kanada, Meksiko, Nicaragua, Yhdysvallat (Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltain keskinen normaaliaika, CST)
UTC−5 Brasilia, Britannia (Bahamasaaret), Caymansaaret, Ecuador, Haiti, Jamaika, Kanada, Kolumbia, Kuuba, Meksiko, Panama, Peru, Yhdysvallat (Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltain itäinen normaaliaika, EST)
UTC−4 Kanada, Anguilla, Antigua ja Barbuda, Aruba, Barbados, Bermuda, Bolivia, Bonaire, Brasilia, Britannia (Brittiläiset Neitsytsaaret), Chile, Curacao, Dominica, Dominikaaninen tasavalta, Grenada, Guadeloupe, Guyana, Martinique, Montserrat, Paraguay, Saba, Saint-Barthelemy, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Martin, Saint Vincent ja Grenadiinit, Sint Eustatius, Sint Maarten, Tanska (Grönlanti), Trinidad ja Tobago, Turks- ja Caicossaaret, Venezuela, Yhdysvallat (Puerto Rico, Yhdysvaltain Neitsytsaaret) (Pohjois-Amerikassa Atlantin normaaliaika, AST)
UTC−3.30 Kanada (Newfoundland) (Pohjois-Amerikassa Newfoundlandin aika, NT)
UTC−3 Argentiina, Brasilia, Britannia (Falklandinsaaret), Ranska (Ranskan Guayana, Saint-Pierre ja Miquelon), Suriname, Tanska (Grönlanti), Uruguay
UTC−2 Brasilia (Fernando de Noronha)
UTC−1 Kap Verde, Portugali (Azorit), Tanska (Grönlanti)
UTC±0 Britannia, Burkina Faso, Färsaaret, Gambia, Ghana, Guinea, Guinea-Bissau, Irlanti, Islanti, Espanja (Kanariansaaret), Liberia, Mali, Mauritania, Norsunluurannikko, Portugali, São Tomé ja Príncipe, Saint Helena, Senegal, Sierra Leone, Togo (Euroopassa Länsi-Euroopan aika, WET)
UTC+1 Alankomaat, Albania, Algeria, Andorra, Angola, Belgia, Benin, Bosnia ja Hertsegovina, Britannia (Gibraltar), Espanja, Gabon, Italia, Itävalta, Kamerun, Keski-Afrikka, Kongo, Kongon demokraattinen tasavalta, Kosovo, Kroatia, Liechtenstein, Luxemburg, Länsi-Sahara, Malta, Marokko, Monaco, Montenegro, Niger, Nigeria, Norja, Pohjois-Makedonia, Puola, Päiväntasaajan Guinea, Ranska, Ruotsi, Saksa, San Marino, Serbia, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Tanska, Tšad, Tšekki, Tunisia, Unkari, Vatikaani (Euroopassa Keski-Euroopan aika, CET)
UTC+2 Botswana, Bulgaria, Burundi, Egypti, Etelä-Afrikka, Etelä-Sudan, Israel, Jordania, Kongon demokraattinen tasavalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Lesotho, Libanon, Libya, Liettua, Malawi, Moldova, Mosambik, Namibia, Palestiinalaisalue, Romania, Ruanda, Sambia, Sudan, Suomi, Swazimaa, Syyria, Ukraina, Venäjä MSK-1 (Kaliningradin alue), Viro, Zimbabwe (Euroopassa Itä-Euroopan aika, EET)
UTC+3 Bahrain, Djibouti, Eritrea, Etiopia, Irak, Jemen, Kenia, Komorit, Kuwait, Madagaskar, Qatar, Ranska (Mayotte), Saudi-Arabia, Somalia, Tansania, Turkki, Uganda, Valko-Venäjä, Venäjä (Venäjällä Moskovan aika, MSK)
UTC+3.30 Iran
UTC+4 Arabiemiraatit, Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Mauritius, Oman, Ranska (Reunion), Seychellit, Venäjä MSK+1
UTC+4.30 Afganistan
UTC+5 Kazakstan, Malediivit, Pakistan, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan, Venäjä MSK+2
UTC+5.30 Intia, Sri Lanka
UTC+5.45 Nepal
UTC+6 Bangladesh, Bhutan, Britannia (Diego Garcia), Kirgisistan, Venäjä MSK+3, Vietnam
UTC+6.30 Australia (Kookossaaret), Myanmar
UTC+7 Australia (Joulusaari), Indonesia, Kambodža, Laos, Mongolia, Thaimaa, Venäjä MSK+4, Vietnam
UTC+8 Australia, Brunei, Filippiinit, Hongkong, Indonesia, Kiina, Macao, Malesia, Mongolia, Singapore, Taiwan, Venäjä MSK+5
UTC+8.45 Australia (Eucla)
UTC+9 Australia, Indonesia, Itä-Timor, Japani, Korean demokraattinen kansantasavalta[8], Korean tasavalta, Palau, Venäjä MSK+6 (Japanissa Japanin aika, JST)
UTC+9.30 Australia
UTC+10 Australia, Guam, Mikronesia, Papua-Uusi-Guinea, Pohjois-Mariaanit, Venäjä MSK+7 (Birobidžan, Habarovsk, Vladivostok)
UTC+10.30 Australia (Uusi Etelä-Wales: Lord Howe)
UTC+11 Australia (Norfolkinsaari), Mikronesia, Papua-Uusi-Guinea, Salomonsaaret, Uusi-Kaledonia, Vanuatu, Venäjä MSK+8
UTC+12 Fidži, Kiribati (Gilbertsaaret), Marshallinsaaret, Nauru, Ranska (Wallis- ja Futunasaaret), Tuvalu, Uusi-Seelanti, Venäjä MSK+9, Yhdysvallat (Wake)
UTC+12.45 Uusi-Seelanti (Chathamsaaret)
UTC+13 Kiribati (Phoenixsaaret), Samoa, Tonga, Uusi-Seelanti (Tokelau)
UTC+14 Kiribati (Linesaaret)
kansainvälinen päivämääräraja

Lähteet

  1. Venäjällä kesäaika vähensi aikavyöhykkeitä Yle Uutiset, Yleisradio
  2. Uusi Pikkujättiläinen, s. 13
  3. International Conference held at Washington for the purpose of fixing a Prime Meridian and a Universal Day. Washington, D. C.: Protocols of the Proceedings, 1884. Teoksen verkkoversio.
  4. almanakka.helsinki.fi PDF
  5. Pikkujättiläinen, artikkeli ajanlasku
  6. Linnainen, Pekka: Ajanlasku Suomenlahden erottajana ja yhdistäjänä (Aika-anomuksista ja rautatien yhteisestä ajasta lähemmin viitteissä) Estofennia. 18.3.2021. Viitattu 24.3.2021.
  7. Lindqvist, Herman: ”Sama aika koko valtakuntaan”, Ruotsin historia jääkaudesta tulevaisuuteen, s. 622. (suom. Seppo Hyrkäs) Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28329-0
  8. North Korea Plans to Adjust Time Zone After Spending Two Years 30 Minutes Behind South Korea Gizmodo. Viitattu 4.5.2018. (englanti)

Aiheesta muualla

Read other articles:

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada April 2017. Ri Han-jaeInformasi pribadiTanggal lahir 27 Juni 1982 (umur 41)Tempat lahir Prefektur Okayama, JepangPosisi bermain GelandangKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2001-2009 Sanfrecce Hiroshima 2010 Consadole Sapporo 2011-2013 FC Gifu 2014- FC Machida ...

 

Untuk kegunaan lain, lihat Atheis (disambiguasi). AtheisSutradaraSjuman DjayaProduserSjuman DjayaHandojoDitulis olehSjuman DjayaBerdasarkanAtheis (novel):Achdiat Karta MihardjaPemeranDeddy SutomoChristine HakimEmmy SalimKusno SudjarwadiFarouk AferoAedy MowardErnie DjohanMaruli SitompulKris BiantoroRita ZaharaMang UdelIsmed M. NoorKris BiantoroPenata musikIdris SardiSinematograferSjamsudin JusufDistributorMatari FilmTanggal rilis 1974 (1974) Durasi127 menitNegaraIndonesiaAnggaranRp....

 

Dion Waiters (lahir 10 Desember 1991) adalah pemain bola basket profesional berkebangsaan Amerika Serikat yang membela Miami Heat di kompetisi National Basketball Association (NBA). Dia bermain basket perguruan tinggi untuk Syracuse dan terpilih pada pilihan keempat secara keseluruhan dalam draft NBA 2012 oleh Cleveland Cavaliers. Dion Waiters PosisiShooting guard LigaNBATinggi6 ft 3 in (1,91 m) Berat215 lb (98 kg)KlubMiami HeatNegara  Amerika SerikatLahir10 Dese...

Koordinat: 38°53′45″N 22°43′31″E / 38.89575°N 22.72539°E / 38.89575; 22.72539 Menara abad pertengahan Achinos, dibangun dengan material kuno yang dipakai ulang (spolia) Echinus atau Echinos (bahasa Yunani Kuno: Ἐχῖνος) adalah sebuah kota dan polis[1] dari Phthiotis atau Malis di Thessaly kuno, yang terletak di Teluk Malia, antara Lamia dan Larissa Cremaste.[2][3] Kota tersebut dikatakan mengambil nama dari Echion, yang me...

 

مارشال الأمبراطورية لويس الكسندر برتييه أمير نوشاتيل وفالانجين وفاجرام برتييه برتبة فريق أول سنة 1792، بريشة أنطوان قروس وزير الحرب في المنصب11 نوفمبر 1799 - 2 أبريل 1800 ادمون دوبويس لازار كارنو في المنصب8 أكتوبر 1800 - 19 أغسطس 1807 لازار كارنو ويليام كلارك أمير نوشاتيل وفالانجين في ...

 

Australian tennis venue Ken Rosewall ArenaKen Rosewall Arena during the 2019 Sydney International (prior to installation of roof)Former namesNSW Tennis CentreLocationSydney Olympic Park, New South WalesCoordinates33°51′18″S 151°4′20″E / 33.85500°S 151.07222°E / -33.85500; 151.07222OwnerTennis AustraliaOperatorSydney Olympic Park AuthorityCapacity10,500SurfaceHard (GreenSet)ConstructionBroke groundNovember 1998Opened8 December 1999Construction costAUD42.9 mi...

  1 2   3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 1 H     He 2 Li Be   B C N O F Ne 3 Na Mg   Al Si P S Cl Ar 4 K Ca   Sc Ti V Cr Mn Fe Co Ni Cu Zn Ga Ge As Se Br Kr 5 Rb Sr   Y Zr Nb Mo Tc Ru Rh Pd Ag Cd In Sn Sb Te I Xe 6 Cs Ba * Lu Hf Ta W Re Os Ir Pt Au Hg Tl Pb Bi Po At Rn 7 Fr Ra ** Lr Rf Db Sg Bh Hs Mt Ds Rg Cn Nh Fl Mc Lv Ts Og   ↓       * La Ce Pr Nd Pm Sm Eu Gd Tb Dy Ho Er Tm Yb     ** Ac

 

غوزانا تقسيم إداري  البلد مملكة بخياني  عاصمة لـ مملكة بخياني  تعديل مصدري - تعديل   غوزانا هي مدينة أثرية سورية تقع تحت تل حلف وكانت عاصمة لمملكة بيت بخياتي.[1] انظر أيضًا قائمة المدن التاريخية في سورية مراجع ^ زليخا أمين حسين (2010). موسوعة ينابيع المعرفة: حضارات ...

 

24°50′52″N 121°05′44″E / 24.84778°N 121.09556°E / 24.84778; 121.09556 Urban townshipXinpu Township新埔鎭Urban townshipPersimmons drying in Xinpu TownshipXinpu Township in Hsinchu CountyLocationHsinchu County, TaiwanArea • Total72 km2 (28 sq mi)Population (February 2023) • Total33,002 • Density460/km2 (1,200/sq mi) Hsinpu Township office Xinpu Township (Chinese: 新埔鎭; pinyin: Xīnp...

B

  此條目介紹的是拉丁字母中的第2个字母。关于其他用法,请见「B (消歧义)」。   提示:此条目页的主题不是希腊字母Β、西里尔字母В、Б、Ъ、Ь或德语字母ẞ、ß。 BB b(见下)用法書寫系統拉丁字母英文字母ISO基本拉丁字母(英语:ISO basic Latin alphabet)类型全音素文字相关所属語言拉丁语读音方法 [b][p][ɓ](适应变体)Unicode编码U+0042, U+0062字母顺位2数值 2歷史發...

 

Cet article est une ébauche concernant une localité italienne et le Frioul-Vénétie Julienne. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Fiumicello Administration Pays Italie Région Frioul-Vénétie Julienne  Province Udine  Code postal 33050 Code ISTAT 030038 Code cadastral D627 Préfixe tel. 0431 Démographie Gentilé fiumicellesi Population 5 063 hab. (31-12-2010[1]) Densité 230&...

 

American baseball player (born 1972) Baseball player Brad RadkeRadke in 2010PitcherBorn: (1972-10-27) October 27, 1972 (age 51)Eau Claire, Wisconsin, U.S.Batted: RightThrew: RightMLB debutApril 29, 1995, for the Minnesota TwinsLast MLB appearanceOctober 6, 2006, for the Minnesota TwinsMLB statisticsWin–loss record148–139Earned run average4.22Strikeouts1,467 Teams Minnesota Twins (1995–2006) Career highlights and awards All-Star (1998) Minnesota Twins H...

Brazilian racing driver This article is about the racecar driver. For the mixed martial arts fighter, see Diego Nunes (fighter). This article needs to be updated. Please help update this article to reflect recent events or newly available information. (July 2019) Diego NunesNationality BrazilianBorn (1986-07-12) July 12, 1986 (age 37)Curitiba (Brazil)TCR South America careerDebut season2023Current teamCobra RacingCar number70Wins1Podiums1Best finish1st inPrevious series2008–092008–20...

 

Texas state government agency Texas Department of Transportation (TxDOT)Agency overviewFormed1991Preceding agenciesTexas Highway DepartmentTexas Department of Highways and Public TransportationJurisdictionTexasHeadquartersAustin, TexasAgency executiveMarc D. Willams, Executive DirectorWebsitetxdot.gov The Texas Department of Transportation (TxDOT /ˈtɛks.dɒt/) is a Texas state government agency responsible for construction and maintenance of the state's immense state highway system and the ...

 

Il duca di Parma Antonio Farnese, 1720 Ilario Giacinto Mercanti detto lo Spolverini (Parma, 13 gennaio 1657 – Parma, 4 agosto 1734) è stato un pittore italiano. Indice 1 Biografia 2 Opere 3 Note 4 Bibliografia 5 Voci correlate 6 Altri progetti 7 Collegamenti esterni Biografia Fu il migliore allievo di Francesco Monti e «non altrimenti che il suo maestro, si acquistò nome dipingendo battaglie né so se per esagerazione o per verità solea dirsi che i soldati del Monti minacciavano e quei ...

此條目可参照英語維基百科相應條目来扩充。 (2021年5月6日)若您熟悉来源语言和主题,请协助参考外语维基百科扩充条目。请勿直接提交机械翻译,也不要翻译不可靠、低品质内容。依版权协议,译文需在编辑摘要注明来源,或于讨论页顶部标记{{Translated page}}标签。 约翰斯顿环礁Kalama Atoll 美國本土外小島嶼 Johnston Atoll 旗幟颂歌:《星條旗》The Star-Spangled Banner約翰斯頓環礁...

 

2020年夏季奥林匹克运动会波兰代表團波兰国旗IOC編碼POLNOC波蘭奧林匹克委員會網站olimpijski.pl(英文)(波兰文)2020年夏季奥林匹克运动会(東京)2021年7月23日至8月8日(受2019冠状病毒病疫情影响推迟,但仍保留原定名称)運動員206參賽項目24个大项旗手开幕式:帕维尔·科热尼奥夫斯基(游泳)和马娅·沃什乔夫斯卡(自行车)[1]闭幕式:卡罗利娜·纳亚(皮划艇)&#...

 

Soviet physicist (1908–1990) For other uses, see Frank (disambiguation). In this name that follows Eastern Slavic naming customs, the patronymic is Mikhailovich and the family name is Frank. Ilya FrankИлья ФранкFrank in 1958BornIlya Mikhailovich Frank(1908-10-23)23 October 1908Saint Petersburg, Russian EmpireDied22 June 1990(1990-06-22) (aged 81)Moscow, Russian SFSR, Soviet UnionAlma materMoscow State UniversityKnown forCherenkov radiationTransition radiationFran...

بيت الرفاعيمعلومات عامةنوع المبنى بيت أثريالمكان جزيرة فرسان، منطقة جازانالبلد السعوديةتعديل - تعديل مصدري - تعديل ويكي بيانات بيت الرفاعي أو منزل الرفاعي هو أحد المواقع الأثرية بجزيرة فرسان التابعة لمنطقة جازان جنوب غرب السعودية،[1] وشيد سنة 1341هـ.[2] بنى المنزل تا...

 

Category 2 Atlantic hurricane in 1903 New Jersey hurricane House damage from the hurricane in Sea Bright, New JerseyMeteorological historyFormedSeptember 12, 1903 (1903-09-12)DissipatedSeptember 17, 1903 (1903-09-18)Category 2 hurricane1-minute sustained (SSHWS/NWS)Highest winds100 mph (155 km/h)Lowest pressure990 mbar (hPa); 29.23 inHgOverall effectsFatalities57 overallDamage$8 million (1903 USD)Areas affectedMid-Atlantic States, New Jersey, Pennsylvan...