Syyria

Tämä artikkeli käsittelee nykyistä valtiota. Muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Syyrian arabitasavalta
اَلْجُمْهُورِيَّةُ ٱلْعَرَبِيَّةُ ٱلْسُوْرِيَّة
(al-Jumhūriyya al-ʿArabiyya al-Sūriyya)
Syyrian lippu Syyrian vaakuna
lippu vaakuna

Syyrian sijainti
Syyrian sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 –
Mohammed al-Bashir
Pääkaupunki Damaskos (2,566 milj. as.)[1]
33°30′47″N, 36°17′31″E
Muita kaupunkeja Aleppo (3,6 miljoonaa as.)
Homs (1,6 miljoonaa as.)
Hama (1,2 miljoonaa as.)
[1]
Pinta-ala
– yhteensä 185 180 km² [1] (sijalla 88)
– josta sisävesiä 0,06 %
Väkiluku (2023) 22 933 531[2] (sijalla 59)
– väestönkasvu 6,39% %[2] (2016)
Viralliset kielet arabian kieli
Valuutta Syyrian punta (SYP)
BKT (2015)
– yhteensä 50,28 mrd. USD (PPP)[2]  (sijalla 110)
– per asukas 2 900 USD
HDI (2019) 0,567 [3] (sijalla 151)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 19,5 % [1]
– teollisuus 19 % [1]
– palvelut 61,5 % [1]
Aikavyöhyke UTC+3[4]
– kesäaika ei käytössä[5]
Itsenäisyys
Vichyn Ranskasta:
Tunnustettu:
1. tammikuuta 1944
7. huhtikuuta 1946
Lyhenne SY
– ajoneuvot: SYR
– lentokoneet: YK
Kansainvälinen
suuntanumero		 +963

Syyria eli Syyrian arabitasavalta[6] on Lähi-idän valtio. Syyria rajautuu etelässä Jordaniaan ja Israeliin, lännessä Libanoniin ja Välimereen, pohjoisessa Turkkiin ja idässä Irakiin. Se on osa Levantin aluetta Välimeren itäpäässä.

Historiallisessa Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista, kuten mahtavat Assyrian ja Babylonian valtakunnat. Syyrian alue on ollut kristinuskon syntysijoja ja keskiajalla alueesta tuli yksi islamin keskuksista. Uudella ajalla Syyria joutui osmanien vallan alle ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen siitä tuli Ranskan mandaattialue. Toisen maailmansodan yhteydessä maa itsenäistyi, mutta arabisosialistinen baath-puolue hallitsi sitä totalitaarisesti vuodesta 1963. Vuonna 2011 maassa puhkesi arabikevääseen liittyneitä mielenosoituksia, jotka johtivat sisällissotaan. Kapinalliset kaatoivat Bašar al-Assadin hallinnon joulukuussa 2024.

Merkittäviä alueita Syyriasta on naapurimaiden miehittäminä. Israel on miehittänyt Golanin kukkuloita vuoden 1967 Kuuden päivän sodasta lähtien.

Turkki miehittää osaa Pohjois-Syyriasta vuosina 2016, 2018 ja 2019 tekemiensä sotilasoperaatioden myötä. Turkin miehitysalue on kooltaan 8835 neliökilometriä ja kattaa yli 1000 asutuskeskusta, joiden joukossa ovat al-Babin, Azazin, Jarabulusin, Rajon, Tal Abyadin ja Ras al-Aynin kaupungit. Näillä alueilla toimii paikallisneuvostojen, Turkin sotilashallinnon ja Syyrian väliaikaishallituksen sekamuotoinen hallinto. Pohjois- ja Itä-Syyrian itsehallintoalue eli "Rojava" kattaa Syyriasta noin puolet Eufrat-joen pohjois- ja itäpuolella.

Nimi

Syyrian nimi pohjautuu muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten siitä käyttämään nimeen, joka on ilmeisesti samaa alkuperää kuin Assyrian nimi.[7] Tämä puolestaan tulee muinaisen Assurin kaupungin akkadinkielisestä nimestä Aššur ja on johdettu mahdollisesti akkadin sanasta sar, ruhtinas.[8] Toisen teorian mukaan nimi olisi peräisin heprean sanasta siryon.[9]

Maantiede

Syyrian kartta.

Syyrian Välimeren rannikolla on kapea, Turkin rajalta Libanoniin ulottuva tasankokaistale. Sitä peittävät hiekkadyynit ja katkovat vuoristosta kohti rannikkoa kuroutuvat harjanteet. Rannikkokaistaleen sisämaan puolella kulkevat noin 1 200 m korkeat Jabal an-Nusayriyya -vuoret. Niiden länsirinteet saavat sateita, jotka aiheuttaa mereltä tuleva kostea ilma. Siksi ne ovat hedelmällisiä ja tiheämpään asuttuja kuin itärinteet, joille puhaltaa aavikon kuiva tuuli. Vuoriston eteläpäässä on Homsin sola, josta kulkee maantie sisämaasta Tripolin satamaan. Homsin sola on ollut vuosisatojen ajan merkittävä kulkureitti.[10]

Eufratjoki kulkee Syyrian itäosassa. Se saa alkunsa Turkin vuorilta ja virtaa maan poikki Irakiin.[10]

Vuonna 2010 maassa oli neljä yli puolen miljoonan asukkaan kaupunkia: pääkaupunki Damaskos, Aleppo pohjoisessa, Homs ja Hama.[11]

Ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta talvet leudot. Maan ylängöillä sataa talvisin ajoittain lunta. Maan korkein kohta on vuori nimeltä Hermonvuori, joka kohoaa 2 814 metrin korkeuteen.[12]

Luonto ja luonnonsuojelu

Kultahamsteri on alkuperäinen syyrialainen laji. Virallisten tietojen mukaan maassa elää edelleen susia, hyeenoita, mäyriä, villisikoja, sakaaleita, kauriita, karhuja ja hillereitä, mutta niitä tavataan harvoin. Suurin osa vuorten rinteiden metsistä on tuhottu. Jäljellä olevissa pirstaleissa kasvaa marjakuusta, lehmusta ja kuusia. Uhanalaisiin nisäkkäisiin kuuluvat juovahyeena, kuusipeura ja metsäkauris. Myös muutama töyhtöiibis on tavattu Syyriassa.[13]

Syyrian pinta-alasta vain pieni osa on suojeltu verrattuna muihin Välimeren maihin. Sillä on merkittävä kosteikkojensuojelualue, Sabkhat al-Jabbulin suojelualue. Se on suolajärvi noin 30 km Alepposta, ja se on tärkeä monien vesilintujen kuten flamingojen turvapaikkana.[13] Al-Talilan suojelualueella Palmyran lähellä pyritään turvaamaan sekä aavikkoalueen kulttuuria että eläimistöä; sinne on istutettu valkobeisoja ja uhanalaisia gaselleja.[14]

Historia

Pääartikkeli: Syyrian historia

Varhaishistoria

Pääartikkeli: Syyria (alue)

Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista. Varhaista maanviljelyn kehitystä on koetettu kartoittaa myös Syyriassa tehdyillä kaivauksilla. Syyria oli osa heettiläisten, Assyrian, Babylonin, Israelin, Egyptin, Persian, Kreikan ja foinikialaisten valtakuntia ennen joutumistaan Rooman alaisuuteen.[15]

Syyrian alue oli kristinuskon syntysijoja, mutta 600-luvulla tapahtuneen arabivalloituksen jälkeen se muuttui vähitellen islamilaiseksi. Umaijadien dynastia hallitsi Damaskoksesta käsin arabien maailmanvaltaa vuosina 661–750. Suurimmillaan dynastia hallitsi Pakistanin ja islamilaisen Espanjan välistä aluetta Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Ensimmäinen umaijadihallitsija Muawija I esiintyi Johannes Kastajan kultin suojelijana ja käytti hallintokielenä kreikkaa. 600-luvun lopulla Abd al-Malik toi Iranista oman uskontonsa muhammadismin (joka ei ehkä vielä ollut islamia), ja hänen aikanaan kristityt alkoivat kokea vainoa. Arabian kieli syrjäytti vähitellen kreikan hallintokielenä ja aramean puhekielenä.[16][17]

Damaskos menetti asemansa arabivaltakunnan keskuksena vuoden 750 jälkeen, kun abbasidit rakensivat uuden hallintokeskuksensa, Bagdadin pyöreän kaupungin, Irakiin. Kun alue islamisoitui, kristityt ja juutalaiset olivat vielä 1000-luvulle asti enemmistönä ja saivat dhimmeinä yleensä luvan harjoittaa omaa uskontoaan. Seldžukkien valtakauden ja ristiretkien jälkeen Syyria oli arabien hallussa vuoteen 1516, kunnes osmanit valloittivat sen.[18]

Ranskan valta ja maailmansodat

Osmanien valtakunnan hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen Syyria joutui Ranskan hallintaan Kansanliiton mandaattialueena – Ranska oli julistanut itsensä alueen suojelijaksi jo 1700-luvulla. Syyria vapautettiin Vichyn Ranskalta ja julistettiin itsenäiseksi vuonna 1944, mutta vieraat joukot pysyivät maassa vuoteen 1946. Syyria oli YK:n perustajajäsen.[19]

Kaappauksia ja valtioliitto

Vuonna 1947 perustettiin arabisosialistinen baath-puolue. Maassa oli kolme sotilasvallankaappausta vuonna 1949, upseeri Adib al-Shishakhli nousi valtaan ja kielsi puolueet, mutta hänet syrjäytettiin uudella kaappauksella 1954. Siviilihallinto lähentyi Egyptin kanssa. Vuosina 1958–1961 maa oli valtioliitossa Egyptin kanssa nimellä Yhdistynyt arabitasavalta. Se irtautui 1961 sotilaskaappauksella, ja 1963 siirryttiin baath-puolueen siviilivaltaan Amin al-Hafez presidenttinä. Kaappaukset jatkuivat puolueen sisällä: 1966 Salah Jadid syrjäytti al-Hafezin ja 1970 Hafez al-Assad nousi valtaan ja laitatti Salad Jadidin vankilaan.[20]

Sotaa ja kapinoita

Vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana Israel miehitti Golanin kukkulat. Vuoden 1973 Jom kippur -sodassa Syyria ja Egypti yrittivät palauttaa miehitettyjä alueita, mutta turhaan.[20]

Valtaa pitävä Baath on virallisesti sekulaarinen puolue, ja kun se muutti perustuslakia poistaen vaatimuksen presidentin muslimitaustasta 1973, muslimit nousivat kapinaan.[20] Jännitteitä on ollut myös enemmistönä olevien sunnien ja šiialaisten alawi-lahkoon kuuluvan eliitin välillä.[21] Sunnimuslimien veljeskunta aloitti aseellisen taistelun Syyrian hallitusta vastaan vuonna 1976. Vuonna 1980 Iranin islamilainen vallankumous rohkaisi myös syyrialaisia muslimeja mielenosoituksiin. Vuonna 1982 Syyrian armeija pommitti Haman kaupungin melkein maan tasalle. Lukuisia siviileitä sai surmansa.[20]

Libanonin miehitys

Libanonin sisällissodassa 1976 kristittyjen maroniittien asema uhkasi heiketä, ja Syyrian joukot miehittivät Libanonia vuodesta 1976 vuoteen 2005, virallisesti rauhanturvatehtävissä. Syyrialaisjoukot taistelivat Libanonissa israelilaisia vastaan, jotka hyökkäsivät Beirutiin 1982.[20] Syyrian syytettiin murhauttaneen Libanonin pääministeri Rafik Haririn[22] vuonna 2005, mutta vaikka aluksi löytyi todisteita al-Assadin turvallisuusjoukkoja vastaan, sittemmin tämän liittolaisen Hizbollahin on epäilty suorittaneen teon. Tämän seurauksena Libanonissa alkoi setrivallankumous kansalaisten kokoontuessa laajoihin mielenosoituksiin. Tämä johti lopulta siihen, että Syyria veti kaikki viimeisetkin Libanonissa olevat joukkonsa kotiin huhtikuussa vuonna 2005 ja vuodesta 1976 jatkunut Syyrian 29 vuotta kestänyt sotilaallinen läsnäolo Libanonissa päättyi. Libanonin Hizbollah-taistelijat ovat nyttemmin tulleet al-Assadin tueksi kansannousua vastaan.[23]

Hafez al-Assadin valtakausi

Noustuaan kaappauksella valtaan 1970 Hafez al-Assad järjesti maahan nopeasti hallintoa ja valtarakenteita. Perustettiin 175 jäsenen parlamentti, johon baath sai enemmistön. Puoluejohtoon tuli 21-jäsenen neuvosto, jonka johtoon valittiin al-Assad. Hänet valittiin myös presidentiksi 7 vuoden kaudelle vuonna 1971. Vallan siirtoa Jadidilta Assadille pidettiin kaikkiaan maltillisena ja askeleena pois radikaalista kommunismista.[21]

Assad oli Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden läheinen liittolainen, ja sai sotilasapua etenkin vuoden 1973 yhteydessä. Samaan aikaan hän pyrki lähestymään myös länttä ja palautti diplomaattisuhteet useisiin länsimaihin. Välit muihin arabimaihin olivat myös kohteliaat, ja vuonna 1971 Syyria solmi lyhytikäisen liiton Egyptin ja Libyan kanssa.[21]

Hafez al-Assad lähentyi myös länttä. Henry Kissinger vieraili neuvottelemassa maassa 1973. Syyrian välit lännen kanssa paranivat 1990, kun Syyria hyväksyi kansainvälisen liittouman sotavoimien järjestämisen Irakia vastaan Persianlahden sodassa vuonna 1991 ja osallistui pienillä joukoilla sotaan. Maa sai miljardeja ulkomaista apua. Assad ilmaisi myöhemmin, että maa olisi valmis rauhaan vaikka Israelin kanssa, jos Israeli vetäytyisi miehittämiltään alueilta Golanilta. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton tapasi Assadin Genevessä ja Damaskoksessa 1994.[24]

Neuvostoliiton hajottua maalla on ollut tiivis suhde Venäjään. Syyria saa maalta lainoja, aseita ja koulutusta.[22]

Bašar al-Assadin valtaan nousu

Bašar al-Assad
Assadin perhe 1990-luvun alussa: vasemmalla takarivissä Maher, Bašar, Basil, Majid ja Bušra. Presidentti Hafez al-Assad (oikealla istumassa), Anisa Makhlouf (vasemmalla istumassa)

Syyriaa 1971–2000 hallinneen presidentti Hafez al-Assadin poika Bašar al-Assad nousi valtaan vuonna 2000. Hän vapautti heti aluksi 600 poliittista vankia. Muslimiveljestö ilmoitti aloittavansa jälleen poliittisen toiminnan, ja muutenkin toivo vapaammasta ajasta autoritäärisen isän jälkeen heräsi. Kuitenkin syyskuussa 2001 pidätettiin muutosta ajaneita kansanedustajia.[20]

Syyrian suhteet Yhdysvaltoihin heikkenivät 2000-luvun alussa. Vuonna 2002 Yhdysvaltain George W. Bush nimesi Syyrian "pahan akseliin" kuuluvaksi. Alivaltiosihteeri John Bolton syytti Syyrian joukkotuhoaseiden hankkimisesta. Vuonna 2004 Yhdysvallat julisti Syyrian kauppasaartoon ja syytti sitä terrorismin tukemisesta, koska Syyria ei ollut pysäyttänyt Irakiin tulleita vastarintataistelijoita.[20]

Vuoden 2006 lopussa ja 2007 alussa Syyria vastaanotti yli miljoona pakolaista, jotka ovat paenneet Irakista Yhdysvaltain miehityksen ja sitä seuranneen sisällissodan jälkeen. Lokakuussa 2007 Syyria lopetti pakolaisten vastaanottamisen.[20]

Vuonna 2007 Operaatio Orchardissa Israel iski Deir ez-Zorin seudulle. Yhdysvallat ilmoitti iskun kohteena olleen ydinaselaitoksen rakennustyömaan.[20]

CIA:n teki puolisotilaallisen iskun Abu Kamaliin vuonna 2008 ja väitti, että kohteena oli ulkomaisten taistelijoiden verkosto, mutta Syyria piti sitä hyökkäyksenä maan suvereniteettia vastaan.[25][26]

Venäjä on vuodesta 1971 vuokrannut laivastoasemaa Syyrian Tartusin sataman pohjoisosasta.[27][28][29] Vuonna 2015 on uutisoitu Venäjän osallistuvan Tartusin satamasta noin 55 kilometriä pohjoiseen sijaitsevan Latakian Bassel al-Assadin kansainvälisen lentoaseman laajennukseen. Lentoaseman yhteydessä toimii Syyrian ilmavoimien tukikohta. Amerikkalaislähteet ovat epäilleet lentoasemalle rakennettujen uusien parakkien palvelevan Venäjän sotavoimien läsnäoloa Syyriassa.[30] Venäläislähteet kertovat Venäjän toimittaneen syyskuussa 2015 Syyrialle jälleen uusia pienaseita, kranaatinheittimiä, panssaroituja ajoneuvoja ja muita aseita.[31]

Sisällissota

Pääartikkeli: Syyrian sisällissota
Sisällissodan tilanne syyskuussa 2021.
  Syyrian hallinnassa
  Turkin miehityksessä ja sen nukkehallituksen Syyrian väliaikaisen hallituksen hallinnassa
  Tahrir al-Sham -järjestön Syyrian pelastushallituksen hallinnassa
  Yhdysvaltain tukemat Syyrian demokraattiset joukot (Syyrian Kurdistan)
  Autonomisen Rojavan ja Syyrian armeijan hallinnassa
  Yhdysvaltain joukkojen miehittämä
  ISIS

Maaliskuussa 2011 Etelä-Syyriassa sijaitsevassa Daraan kaupungissa syttyi arabikevään innoittamia mielenosoituksia.[32] Armeija aloitti mielenosoitusten murskaamisen huhtikuussa 2011.[22] Mielenosoitusten tukahduttaminen ei kuitenkaan onnistunut, vaan levottomuudet levisivät muualle maahan. Hallinnon vastustajat alkoivat muodostaa omia aseellisia ryhmiään ja hyökätä turvallisuusjoukkoja vastaan ja tilanne kiihtyi nopeasti sisällissodaksi. Sotaan on sotkeutunut myös useita ulkopuolisia tahoja. Venäjä, Libanonin Hizbollah ja Iran ovat tukeneet Bašar al-Assadin hallintoa, kun taas hallinnon vastaiset kapinallisryhmät ovat saaneet tukea muun muassa Yhdysvalloilta, Ranskalta ja Britanniasta, sekä Turkista ja Saudi-Arabiasta. Israel on tehnyt Syyriaan ilmaiskuja, joita on tähdätty etenkin Irania ja Hizbollahia vastaan.[32]

Maaliskuussa 2020 Syyrian liki yhdeksän vuotta kestäneessä sisällissodassa oli saanut surmansa yli 380 000 ihmistä, kertoi sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Kuolleista siviilejä oli ainakin 115 000 ja heistä lapsia 22 000. Ainakin 13 miljoonaa syyrialaista oli lähtenyt maanpakoon. Maan talous ja infrastruktuuri olivat kärsineet miljardien vahingot sodan takia ja muun muassa öljyntuotanto oli kärsinyt pahoin. Syyrian presidentin Bašar al-Assad joukot olivat jo pahasti alakynnessä, mutta Venäjän ja Iranin tuki sai sodan kulun kääntymään ja maaliskuussa 2020 Assad liittolaisineen hallitsi jo kahta kolmannesta maasta. Suurin jäljellä oleva vastarintakeskittymä sijaitsi Idlibissä maan luoteisosassa.[33]

Länsimaiden mukaan Syyria on käyttänyt sodassa kemiallisia aseita.[34] Syyria suostui 2013 tuhoamaan kemialliset aseensa, ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestö ilmoitti 2015, että kaikki Syyriasta viedyt kemialliset aseet on tuhottu.[35] Marraskuun lopussa 2011 YK tuomitsi Syyrian hallituksen toimet rikoksina ihmisyyttä vastaan.[36][37] Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on kerännyt jatkuvasti kasvavaa todistusaineistoa al-Assadin syyllisyydestä kansanmurhaan.[22]

Venäjän ja Turkin välittämä aselepo solmittiin 2020. Al-Assadin omat joukot ovat olleet kuitenkin niin heikkoja, että hän on tarvinnut koko ajan Venäjän ja Iranin sotilaallista tukea hallitakseen.[38] Voimatasapaino alkoi kuitenkin muuttua, kun sekä Venäjä että Iran joutui keskittymään omiin konflikteihinsa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Iranin menetykset Israelia vastaan ovat heikentäneet al-Assadin mahdollisuuksia tukeutua liittolaisiinsa.

Hayat Tahrir al-Šamin johtamat kapinalliset lähtivät marraskuussa 2024 etenemään, mikä sytytti jäätyneen konfliktin uudestaan. Al-Assadin hallinto kaatui nopeasti, ja kapinalliset ilmoittivat 7. joulukuuta vallanneensa pääkaupunki Damaskoksen. Al-Assad lähti samalla maanpakoon Venäjälle.[39]

Politiikka

Syyrian presidentinpalatsi

Syyria on semipresidentiaalinen tasavalta. Se on virallisesti demokraattinen, mutta sitä hallitsi pitkään totalitaarinen arabisosialistinen[22] Baath-puolue. Puolueella on ollut 2/3 enemmistö 250 paikan parlamentissa, josta loppu jaettiin riippumattomien ehdokkaiden kesken.

Syyrian presidentti oli joulukuuhun 2024 Bašar al-Assad, edellisen presidentin Hafiz al-Assadin poika. Hafiz al-Assad johti maata vuodesta 1971 kuolemaansa vuonna 2000 saakka. Perhe kuuluu šiialaisten alaviittien lahkoon. Presidentti valitsee ministerit ja pääministerin, jotka muodostavat hallinnon toimeenpanovallan.[40] Bašar al-Assad valittiin neljännelle kaudelleen 26. toukokuuta 2021. Presidentin vaalikausi on seitsemän vuotta, ja vuonna 2012 hyväksytty perustuslaki sallii jatkossa enintään kaksi kautta.

Maa oli poikkeustilalainsäädännön alainen vuodesta 1963 kevääseen 2011. Israel on miehittänyt Syyrialle kuuluvia Golanin kukkuloita vuodesta 1967, ja maiden välit ovat muutenkin hyvin kireät. Libanon oli käytännössä pitkään Syyrian miehittämä ja maassa oli parikymmentä tuhatta Syyrian sotilasta. Keväällä 2005 Syyria vetäytyi Libanonista.[40][41]

Vapauksien kehitys

Yhdysvaltalainen Freedom House -instituutti arvioi vuonna 2022, että Syyria ei ole vapaa maa.[42] Vuonna 2009 se arvioi, että poliittisten oikeuksien taso Syyriassa sijoittuu seitsenportaisella asteikolla alimpaan luokkaan ja yksilönvapauksien taso puolestaan toiseksi alimpaan.[43] Vuoden 2022 raportissa Freedom House totesi, että maa on eräs maailman sortavimmista hallituksista, jossa poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet ovat vakavasti vaarantuneet. Hallitus kieltää aidon poliittisen opposition ja tukahduttaa ankarasti sanan- ja kokoontumisvapautta.[42] Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Syyriassa oli vuonna 2006 noin 4 000 poliittista vankia.[44]

Armeija

Syyrian presidentti on Syyrian armeijan ylipäällikkö. Armeija koostuu ilma-, maa-, ja merivoimista. Vuonna 2011 on arvioitu aktiivipalveluksessa olleen 295 000 sotilasta ja 314 000 reservissä. Puolisotilaallisten joukkojen vahvuudeksi arvioitiin 108 000 henkilöä.[45][46] Enemmistä Syyrian armeijasta koostuu sunnimuslimeista, mutta armeijan johtohenkilöstö alawiiteistä.[47][46]

Syyriassa on yleinen asevelvollisuus; miehet suorittavat maassa asevelvollisuuden täytettyään 18 vuotta.[48] Pakollisen asevelvollisuuden palvelusaikaa on laskettu ajan kuluessa. Vuonna 2005 palvelusaika lyheni kahdesta ja puolesta vuodesta kahteen vuoteen, vuonna 2008 21 kuukauteen, ja vuonna 2011 asevelvollisuus suoritettiin 18 kuukaudessa.[49]

Hallinnollinen jako

Syyriassa on neljätoista maakuntaa (muhafazat), joista yksi on maakunta-asemassa oleva kaupunki (Damaskos). Maakuntakeskusten sijainti käy ilmi oheiselta Syyrian kartalta. Paikallishallintoa varten maakunnat jakautuvat piirikuntiin (manāṭiq) ja nämä edelleen piireihin (nawāḥī).[50] Maakunnat on lueteltu alla:[51] Kutakin maakuntaa johtaa presidentin nimittämä kuvernööri ja vaaleilla valittu maakuntavaltuusto.[40]

  1. Damaskos (Rif Dimašq)
  2. Rif Dimašq
  3. Al-Qunaytra (Israelin miehittämä)
  4. Dar'a
  5. As-Suwayda
  6. Homs
  7. Tartus
  8. Latakia
  9. Hama
  10. Idlib
  11. Aleppo
  12. Ar-Raqqa
  13. Dayr az-Zawr
  14. Hasaka
Katso myös: Luettelo Syyrian kaupungeista

Talous

Katso myös: Syyrian sisällissota: talouden romahdus

CIA World Factbookin mukaan Syyrian vuoden 2015 talouskasvu oli –9,9 % ja sitä edeltäneiden kahden vuoden aikana –36,5 % ja –30,9 %.[12] Syyrian talous on pääosin valtion hallitsema. Uudistukset ovat sallineet ulkomaisten pankkien tulon Syyriaan, tosin yksityisen pankkisektorin kehitys vie vuosia. Pitkän tähtäimen talouskasvua rajoittaa väestönkasvun, teollistumisen ja saastumisen aiheuttama vesipula. Kuivuus on jo aiheuttanut vakavia ongelmia maataloudelle, ja vuonna 2009 YK ohjasi maahan ruoka-apua. Syyria oli aiemmin vehnän viejä, nyt se joutuu tuomaan vehnää.[40]

Syyrian öljy

Syyrialla on maailman mittakaavassa melko vaatimattomat öljy- ja maakaasuvarat, mutta maan sijainti Välimeren itäosassa on vahvistanut niiden merkitystä. Ennen sotaa öljy- ja maakaasutuotanto kattoi noin 20 % bruttokansantuotteesta.[52] Vuonna 2010 maan öljyvarat arvioitiin 2,5 miljardiksi barreliksi ja maakaasuvarat 8,5 biljoonaksi kuutiojalaksi. Maassa on hyvä, kotimainen öljyputkiverkosto, joka johtaa kolmeen öljysatamaan Välimerellä. Irakin kanssa käydään neuvotteluja putkien jatkamisesta sen öljyalueille. Kaasua on tuotu Egyptistä Arabian kaasuputkea pitkin vuodesta 2008. Myös Turkin kanssa on tehty sopimus kaasun tuonnista. Neuvottelut Irakin ja Iranin kanssa olivat käynnissä 2010.[53]

Sisällissodan kuluessa vuoteen 2014 mennessä ISIS onnistui saamaan haltuunsa suurimman osan itä-Syyrian öljykentistä ja öljystä tuli suurin sen tulonlähteistä. Vuodesta 2017 lähtien ISIS menetti öljykenttien hallinnan Yhdysvaltain tukemille, pääasiassa kurdien johtamille Syyrian demokraattisille voimille (SDF).[54] Vuonna 2020 yhdysvaltalainen yritys teki sopimuksen öljyn viennistä kurdijoukkojen kanssa[55] ja vuoteen 2021 mennessä Yhdysvallat hallitsi noin 90 % Syyrian öljyntuotannosta.[56] Syyria onkin syyttänyt Yhdysvaltoja maan öljyvarojen varastamisesta.[57]

Liikenne

Tienviittoja.

Syyriassa on 104 lentokenttää, joista viidellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautateitä on 2050 km. Satamakaupunkeja ovat Baniyas, Latakia ja Tartus.[12] Maan sisäisessä liikenteessä linja-autot ovat yleisiä ja halpoja, ja tieverkko on hyvä. Rautatiet sen sijaan ovat päässeet huonoon kuntoon, vaikka niitä on alettu kunnostaa 2000-luvulla.[58]

Väestö

Sayyidah Ruqayya Moskeija.
Apostoli Paavalin patsas Damaskoksessa.

Vuoden 2004 väestönlaskennan mukaan Syyrian väkiluku oli 17,9 miljoonaa.[59] Vuoden 2011 alussa, ennen Syyrian sisällissotaa, Syyrian väkiluku oli maan siviiliasioiden kirjanpidon mukaan jo 24,5 miljoonaa. Virallisen arvion mukaan jo saman vuoden aikana Syyrian väkiluku olisi laskenut yli kolmella miljoonalla, sillä joulukuussa 2011 Syyrian tilastokeskuksen arvio väkiluvuksi oli enää 21,377 miljoonaa.[60] YK arvioi Syyrian väkiluvun olevan vuonna 2017 noin 18,270 miljoonaa.[61]

Syyrian virallinen ja käytetyin kieli on arabia, jota puhuu äidinkielenään arviolta 85 % maan väestöstä. Maan pohjoisosaan keskittynyt kurdiväestö muodostaa 9 % maan väestöstä ja puhuu valtaosin kurdia. Syyrian pienet armenialais- ja turkmeenivähemmistöt puhuvat myös omia kieliään. Lisäksi noin 200 000 henkilöä, jotka ovat etupäässä assyrialaiskristittyjä, puhuu yhä arameaa (vuoden 1998 julkaisun mukaan).[62]

Ennen Syyrian sisällissodan puhkeamista Syyriassa asui 560 000 palestiinalaispakolaista ja heillä oli maassa 12 pakolaisleiriä. UNRWA:n arvion mukaan vuonna 2017 heitä on maassa vielä 450 000 monien paettua taisteluja naapurimaihin.[63]

Uskonto

Suurin osa syyrialaista on uskonnoltaan muslimeja. Vuoden 2010 arvion mukaan väestöstä oli sunneja 68,4%, alaviitteja 11,3% ja kristittyjä 11,2%. Kristityt kuuluivat yleensä orientaaliortodoksisiin ja idän katolisiin kirkkoihin. Pienempiä uskonnollisia ryhmiä olivat druusit 3,2%, ismailiitit 2,1%, nusairit 1,3%, kaksitoistašiialaiset 1,1%, aleviitit 0,7% ja jesidit 0,2%.[64] Viime vuosikymmeninä maastamuutto on supistanut monituhantista Syyrian juutalaisväestöä, niin että vuonna 2021 Syyriassa ei asunut tiettävästi lainkaan juutalaisia.[65]

Syyrian etnisten ja uskonnollisten ryhmien väestösuhteet ovat muuttuneet maan sisällissodan takia. Syyriasta sotaa paenneista suuri osa on sunnalaisia arabeja ja vuonna 2018 heitä on enää ehkä vain puolet maahan jääneestä väestöstä.[66] Syyrian valtio on virallisesti maallinen, eikä ota kantaa uskonnollisiin asioihin. Virallisesti Baath-puolue ajaa yleisarabialaista identiteettiä, mutta käytännössä etniset, uskonnolliset ja alueelliset ryhmittymät ovat tärkeitä.[40]

Open Doors -järjestön World Watch -listauksessa pastori George sanoo, että kristityt kokevat Syyriassa äärimmäistä vainoa. Järjestön mukaan jatkuva sisällissota on tehnyt maasta kasvualustan kristittyjen vainolle. Monet kristityt ovat joutuneet siirtymään kotiseudultaan tai ovat pakolaisia muissa maissa sodan ja kasvavan islamilaisen ääriliikkeen seurauksena. Islamilaisten ääriryhmien hallitsemilla alueilla kristinuskon julkinen ilmaisu on kielletty ja useimmat kirkot on takavarikoitu tai tuhottu.[67][68]

Pakolaiset

Kesäkuussa 2018 YK:n pakolaisjärjestö UNHCR raportoi ulkomailla olleiden, rekisteröityneiden syyrialaispakolaisten määräksi 5,624 miljoonaa. Pakolaisten valtaenemmistö oli Syyrian lähimaissa: Turkissa (3,562 miljoonaa), Libanonissa (0,982 milj.), Jordaniassa (0,666 milj.), Irakissa (0,250 milj.) ja Egyptissä (0,129 milj.).[69] Läheskään kaikki ulkomaille muuttaneista noin yhdeksästä miljoonasta syyrialaisesta eivät kuitenkaan ole rekisteröityneet pakolaisiksi. Uutisissa on raportoitu esimerkiksi Jordanian yhteensä noin 1,3 miljoonasta syyrialaista pakolaista.[70] Saudi-Arabia on puolestaan kertonut ottaneensa vastaan 2,5 miljoonaa paennutta syyrialaista, mutta tulijoita ei rekisteröidä, eikä kohdella pakolaisina tai sijoiteta pakolaisleireille "heidän ihmisarvonsa ja turvallisuutensa vuoksi".[71][72] Toisaalta on syytä todeta, etteivät Syyrian naapurina tai Persianlahden arabimaista useat (kuten Jordania, Kuwait, Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiraatit, Bahrain, Oman) ole allekirjoittaneet kansainvälistä vuoden 1951 pakolaissopimusta.[73] Pakolaissopimus tyypillisesti turvaisi maahantulleille pakolaisille mahdollisuuden vastaanottajamaan kansalaisuuteen jonkin määräajan kuluessa ja kieltäisi pakolaisten palauttamisen turvattomiin oloihin. Ilman pakolaisasemaa, viisumia tai kansalaisuutta, esimerkiksi Saudi-Arabiaan tulijoita voidaan paikallisen lainsäädännön nojalla estää vaihtamasta työpaikkaa toiseen.[72]

Kulttuuri

Syyrian nykyiset rajat on määritelty siirtomaakaudella. Syyrialaiset samastuvat ensisijaisesti uskonnolliseen ryhmäänsä, myös arabien valtionrajat ylittävä yhtenäisyyden tunne on vahva.[74]

Merkittäviä syyrialaisia kirjailijoita ovat muun muassa näytelmäkirjailija Abu Khalil Qabbani (1836–1902) ja runoilija Nizar Qabbani (1923–1998)[75] Kirjailijanimellä Adunis kirjoittava Ali Ahmed Said on Goethe-palkittu syyrialainen runoilija ja esseisti.[76]

Media

Syyrialaiset pääsivät internetiin vuonna 2000.[77] Vuonna 2014 jo 5,9 miljoonaa syyrialaista käytti internetiä.[78]

Ruoka

Syyrialaisten pääasiallinen hiilihydraattien lähde on vehnä. Vihanneksia, hedelmiä ja maitotuotteita syödään myös paljon. Lampaanliha on suosittua, mutta harvoilla on varaa syödä lihaa joka päivä.[74]

Urheilu

Syyria on osallistunut olympialaisiin säännöllisesti vuodesta 1968, ja sitä ennen kerran vuonna 1948. Maa on saavuttanut olympiamitaleja kolmessa eri urheilulajissa. Sen ensimmäinen mitalisti oli Los Angelesin 1984 olympialaisissa hopeaa saavuttanut vapaapainija Joseph Atiyeh. Maan ensimmäinen olympiavoittaja oli Atlantan 1996 olympialaisissa seitsenottelun voittanut yleisurheilija Ghada Šu’a’. Maan kolmas olympiamitalisti on Ateenan 2004 olympialaisissa pronssille yltänyt nyrkkeilijä Naser Al Shami.[79]

Syyrian jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan selviytynyt maailmanmestaruuskilpailujen lopputurnaukseen. Aasian mestaruuskisoihin Syyria on selviytynyt neljä kertaa (1980, 1984, 1988 ja 1996), mutta joka kerralla taival päättyi alkuotteluihin. FIFAn rankingissa lokakuussa 2010 maa oli sijalla 105. Syyriassa on 170 jalkapalloseuraa, joissa pelaa yhteensä 24 600 rekisteröityä pelaajaa.[80]

Lähteet

  • Terry Carter, Lara Dunston, Amelia Thomas: Syria and Lebanon. Lonely Planet, 2008. ISBN 9781741046090

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f Syria: People and Sociaty CIA World Factbook. Arkistoitu 29.12.2017. Viitattu 12.12.2012.
  2. ↑ a b c Syria CIA World Factbook. Viitattu 31.10.2023.
  3. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. ↑ https://www.timeanddate.com/worldclock/syria
  5. ↑ https://www.timeanddate.com/news/time/syria-jordan-abolish-dst-2022.html
  6. ↑ Syyrian arabitasavalta: Website of the Ministry of Foreign Affairs and Expatriates mofaex.gov.sy. Viitattu 16.12.2024. (englanniksi)
  7. ↑ Online etymology dictionary: Syria etymonline.com. Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  8. ↑ Online etymology dictionary: Assyria etymonline.com. Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  9. ↑ Ancient Syria ancient.eu. Viitattu 11.4.2021. (englanniksi)
  10. ↑ a b Geography Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  11. ↑ Syria: largest cities and towns and statistics of their population (Arkistoitu – Internet Archive) World Gazetteer
  12. ↑ a b c Syria The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  13. ↑ a b Lonely Planet (2008) s.77
  14. ↑ Syria Arabian Oryx. Viitattu 31.10.2023.
  15. ↑ Ancient Syria Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  16. ↑ Umayyad Caliphate Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  17. ↑ Popp, V.: . The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. Prometheus Books, 2010.
  18. ↑ Succeeding Caliphates and Kingdoms Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  19. ↑ World war II and independence Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  20. ↑ a b c d e f g h i Syria profile - Timeline BBC News. 28.8.2011. Viitattu 8.1.2024. (englanti)
  21. ↑ a b c The Asad Era Syria: A Country Study. Library of Congress, 1987.
  22. ↑ a b c d e Merikallio, Katri: Minä, Bashar al-Assad – näin silmälääkäristä kasvoi Syyrian diktaattori. Suomen Kuvalehti, 12.9.2013, nro 36/2013, s. 12-13. Otavamedia.
  23. ↑ Viimeiset syyrialaiset sotilaat vetäytyivät Libanonin maaperältä ts.fi. 27.4.2005. Viitattu 10.3.2020.
  24. ↑ Neil MacFarquhar: Hafez al-Assad, Who Turned Syria Into a Power in the Middle East, Dies at 69 The New York Times. 11.6.2000. Viitattu 8.1.2024. (englanti)
  25. ↑ Syria condemns 'US village raid' BBC 2008
  26. ↑ Iraq turns on US and condemns CIA raid into Syria Independent.ie 2008
  27. ↑ Vojennyje bazy RF za granitsei. Spravka 15.2.2010, Ria Novosti (nyk. Rossija segodnja -konserni), ria.ru, viitattu 10.9.2015 (venäjäksi)
  28. ↑ BMF Rossii oproverg informatsiju o modernizatsii morskoi bazy v Sirii 13.1.2010, lenta.ru, viitattu 10.9.2015 (venäjäksi)
  29. ↑ Frank Gardner, 27.6.2012: How vital is Syria's Tartus port to Russia? bbc.com, viitattu 10.9.2015, (englanniksi)
  30. ↑ Russia may be escalating military role in Syria 4.9.2015, latimes.com (englanniksi)
  31. ↑ V Siriju postavljaetsja rossijskoje strelkovoje oružije, BTRy is gruzovki 10.8.2015, vesti.ru, viitattu 10.9.2015, (venäjäksi)
  32. ↑ a b Why is there a war in Syria? BBC news. BBC. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
  33. ↑ Syyrian sisällissodassa kuollut jo liki 400 000 ihmistä, kertoo järjestö Yle Uutiset. Viitattu 10.3.2020.
  34. ↑ Uusi Suomi: Bashar Al-Assad myöntyi – ”Venäjän pyynnöstä” Uusi Suomi. 12.9.2013. Viitattu 8.1.2024.
  35. ↑ Syyrian kemialliset aseet tuhottu Yle Uutiset. 18.6.2015. Viitattu 8.1.2024.
  36. ↑ Arabiliiton tarkkailijat matkasivat kuohuvaan Syyriaan Yle uutiset ulkomaat 22.12.2011
  37. ↑ Arabiliiton tarkkailijat saapuivat Syyriaan Yle uutiset ulkomaat 27.12.2011
  38. ↑ Sebastian Usher: Who are the rebels in Syria? BBC News. 8.12.2024. BBC. Viitattu 8.12.2024. (englanniksi)
  39. ↑ Alli Hallonblad ym: Kapinalliset julistautuivat voittajaksi – Tämä tilanteesta tiedetään nyt HS.fi. 8.12.2024. Sanoma Media Finland. Viitattu 8.12.2024.
  40. ↑ a b c d e Background Note Syria (Previous Editions) 18.3.2011. US Department of State. Viitattu 18.1.2015.
  41. ↑ Syyrian poikkeustila nurin, protesteja rajoitetaan yhä (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 19.4.2011
  42. ↑ a b Syria: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 11.11.2022. (englanniksi)
  43. ↑ Freedom House: Country Reports, Worst of the Worst 2009.
  44. ↑ Human Rights Watch, World Report 2007
  45. ↑ The Military Balance 2011, s. 330. Routledge: International Institute for Strategic Studies. ISBN 978-1-85743-606-8
  46. ↑ a b Syria's military: what does Assad have? (englanniksi) af.reuters.com. 06.04.2011. Arkistoitu 1.5.2011. Viitattu 24.08.2019.
  47. ↑ Making Sense of the Syrian Crisis (englanniksi) worldview.stratfor.com. 05.05.2011. Viitattu 24.08.2019.
  48. ↑ Syria - Overview (englanniksi) GlobalSecurity.org. Viitattu 24.08.2019.
  49. ↑ Syria reduces compulsory military service by three months 20.03.2011. Chinadaily.com. Arkistoitu 3.5.2011. Viitattu 24.08.2019.
  50. ↑ Syria: Government and society britannica.com, viitattu 4.10.2015, (englanniksi)
  51. ↑ Syria:Governorates Citypopulation
  52. ↑ Carnegie Middle East Center The Syrian Economy: Hanging by a Thread (englanniksi)
  53. ↑ Syria Energy Data, Statistics and Analysis - Oil, Gas, Electricity, Coal EIA June 2010 (englanniksi)
  54. ↑ https://www.bbc.com/news/50464561
  55. ↑ https://www.voanews.com/a/extremism-watch_us-firm-secures-oil-deal-us-backed-forces-syria/6194040.html
  56. ↑ https://www.middleeastmonitor.com/20210320-us-controls-90-of-syria-oil/
  57. ↑ https://sana.sy/en/?p=296753
  58. ↑ Transport in Syria Lonely Planet
  59. ↑ Syrian Arab Rapublic: Other (2004 Census Data. Väestönlaskennan 2004 väkiluvut aluehallinnon 1. (maakunnat), 2. (piirikunnat), 3. ja 4. tasolla. Tiedot syr_pop_2004_sycensus_0.xls -tiedostossa.) 1.1.2004. humanitarianresponse.info. Viitattu 4.10.2015. (englanniksi)
  60. ↑ Syrian Arab Rapublic: Other (Total Population by Governorate 2011 according to civil affairs records, and Estimates of population by governorate 12/2011 according to Central Bureau Of Statistics. Tiedot syr_pop_2011.xls -tiedostossa.) 31.12.2011. humanitarianresponse.info. Viitattu 4.10.2015. (englanniksi)
  61. ↑ World Population Prospects: The 2017 Revision (pdf) (s. 21) United Nations, Department of Economic and Social Affairs. Viitattu 4.7.2018. (englanniksi)
  62. ↑ Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat, seemiläisiä kieliä käsittelevä luku, Gaudeamus 1998, ISBN 951-662-734-X
  63. ↑ Syria crisis UNRWA. Viitattu 20.10.2015. (englanniksi)
  64. ↑ Michael Izady: Syria Religious Composition in 2010 (detailed) (png) The Gulf/2000 Project. Columbia University. Viitattu 14.8.2017.
  65. ↑ Jews in Islamic Countries: Syria 2021. Jewish Virtual Library. Viitattu 10.8.2022.
  66. ↑ Michael Izady: Syria Ethnic Shift, 2010-2018 (png) The Gulf/2000 Project. Columbia University. Viitattu 4.7.2018. (englanniksi)
  67. ↑ World Watch List 2021 Open Doors. Viitattu 12.11.2021.
  68. ↑ Where in the world is the worst place to be a Christian? The Guardian. 27.7.2015. Viitattu 14.11.2021.
  69. ↑ Syria Regional Refugee Response päivitetty 4.10.2015. YK:n pakolaisjärjestö, unhcr.org. Arkistoitu 19.2.2018. Viitattu 4.10.2015. (englanniksi)
  70. ↑ Ministeri Toivakka tutustuu Jordaniassa pakolaistilanteeseen 17.10.2015. yle.fi. Viitattu 17.10.2015.
  71. ↑ Jerome Anthony: Refugee crisis: Saudi Arabia says it has taken in 2.5 million fleeing Syrians 13.10.2015. ibtimes.co.uk. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
  72. ↑ a b Chaker Khazaal: No, Arab Gulf Countries Are Not Taking in Refugees huffingtonpost.com. 13.10.2015. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
  73. ↑ States Parties to the 1951 Convention relating to the Status of Refugees and the 1967 Protocol tilanne: huhtikuu 2015. YK:n pakolaisjärjestö, unhcr.org. Viitattu 17.10.2015. (englanniksi)
  74. ↑ a b Syria Countries and their cultures (englanniksi)
  75. ↑ Hanna Hirvonen ja Shurouk Hammoud, Nizar Qabbani, Kosmi.fi
  76. ↑ Adonis sai Goethe-palkinnon ([vanhentunut linkki]) 26.5.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 28.5.2011.
  77. ↑ Syria Country Guide Tours Syria. Arkistoitu 9.4.2017. Viitattu 8.4.2017. (englanniksi)
  78. ↑ Syria profile - Media BBC. 2015. Viitattu 8.4.2017. (englanniksi)
  79. ↑ Syria Olympic Sports (Arkistoitu – Internet Archive) Sport Reference (englanniksi)
  80. ↑ Association Syria (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Hokayem, Emile: Syria’s Uprising and the Fracturing of the Levant. (Adelphi Series, 438) The International Institute for Strategic Studies, 2013. ISSN 1944-5571 ISBN 978-0-415-71738-0
  • Provence, Michael: The Great Syrian Revolt and the Rise of Arab Nationalism. Austin: University of Texas Press, 2005. ISBN 0-292-70635-9

Aiheesta muualla