Sri Lankan demokraattinen sosialistinen tasavalta ශ්රී ලංකා ප්රජාතාන්ත්රික සමාජවාදී ජනරජය (Sri Lanka Prajathantrika Samajavadi Janarajaya) இலங்கை ஜனநாயக சமத்துவ குடியரசு (Ilangai Jananayaka Socialisa Kudiarasu)[1]
Sri Lankan demokraattinen sosialistinen tasavalta eli Sri Lanka (”ylevä maa”) on saarivaltioIntian valtameressäIntian eteläpuolella. Vuosina 1948–1972 Sri Lanka tunnettiin nimellä Ceylon[5].
Ceylonin historia ulottuu yli 10 000 vuoden taakse. Saaren alkuperäiskansa veddat saapuivat todennäköisesti Etelä-Intiasta. Nykyään veddoja on noin muutama sata. Singaleesit alkoivat saapua saarelle Luoteis- ja Koillis-Intiasta 500-luvulla eaa. Perimätiedon mukaan Intian keisarin Ašokan poika Mahinda toi saarelle buddhalaisuuden ja käännytti kaikki saaren asukkaat buddhalaisuuteen.[6]
Intian ja Sri Lankan historiallinen yhteys johtuu ennen kaikkea maiden sijainnista. Roomalaiset ja myöhemmin persialaiset, kiinalaiset sekä arabit tiesivät saaren olemassaolon.[7]
Jaffnan kuningasperhettä 1478–1561.
Kun eurooppalaiset saapuivat saarelle, Sri Lankan sijainti oli maantieteellisesti tärkeä idänkaupan kannalta. Ensimmäiset saarelle saapuneet eurooppalaiset olivat portugalilaisia, jotka saapuivat sinne vuonna 1505.[8]Lourenço de Almeida solmi suhteita kuninkaisiin ja avasi kaupan Portugalin ja saaren välille. Portugalilaisten hallinto kesti vuoteen 1658. He alkoivat asuttaa rannikkoa ja perustivat tukikohdan Colomboon. He viljelivät teetä, kanelia, luonnonkumia, sokeria,selvennäkahvia ja indigoa. Samalla he käännyttivät saarelaisia kristinuskoon ja portugalin kieli alkoi levitä varsinkin yläluokan keskuudessa.[9]
Ennen portugalilaisten tuloa saarta hallitsi monta kuningasta. Vain Kandyn kuningaskunta säilytti itsenäisyytensä. Kuningas Vimala Dharma ymmärsi, että ilman omaa laivastoa hän ei mahtanut portugalilaisille mitään. Hän ja hänen poikansa Rajasinha kääntyivät alankomaalaisten puoleen, jotka pitivät asemaa Kaakkois-Aasiassa, erityisesti Indonesiassa. Alankomaiden ja Rajasinhan välille solmittiin vuonna 1638 sopimus, jonka mukaan Alankomaat sai ostaa Ceylonin kanelia. Seuraavana vuonna alankomaalaiset valtasivat Trincomaleen sataman.[9]
Kun alankomaalaiset olivat vallanneet rannikon, he tunkeutuivat sisämaahan. Saari jaettiin kahteen osaan: Colomboon ja Galleen sekä Jaffnaan. Jokaista aluetta hallitsi Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian kuvernööri.[10]
Trincomaleen suojaisa satama houkutti myös brittejä, jotka olivat menettämäisillään Madrasin sataman ranskalaisille. Alankomaat oli Ranskan puolella Yhdysvaltojen itsenäisyyssodassa ja tuki liittolaistaan kieltämällä briteiltä Trincomaleen sataman käytön. Britit ottivat sen haltuunsa voimatoimin vuonna 1796 ja jatkoivat hollantilaisten karkottamista koko saarelta.[11] Britit ottivat saaren haltuunsa virallisesti vuonna 1802 Amiensin sopimuksella. Britit tekivät sopimuksen Kandyn kuningaskunnan kanssa vuonna 1815, jolloin alueelle taattiin itsehallinto, mutta se liitettiin Britannian alusmaihin vuonna 1818.[12]
Britit eivät puuttuneet singaleesien kulttuuriin ja poistivat orjuuden saarelta. Kun britit alkoivat viljellä aluetta, viljely perustui suuriin plantaasiviljelmiin. Kahvin tuotannon huippukausi oli vuonna 1870, mutta Ceylonin tee syrjäytti sen myöhemmin. Myös sokeria, luonnonkumia ja indigoa viljeltiin. Britit tarvitsivat työvoimaa, joten he alkoivat tuoda hindulaisiatamileja Etelä-Intiasta.[13]
Singaleesien kylänvanhimpia ja Ceylonin kuvernööri vuonna 1905.
1900-luvun alussa kansallisuusaate voimistui ja nationalismi tunkeutui politiikkaan. Perustuslaillisia uudistuksia vaadittiin. Ensimmäiset vakavat mellakat alkoivat vuonna 1915, jolloin länsirannikon muslimien ja singaleesien välillä oli kiistoja. Britit säikähtivät ja tulkitsivat levottomuuden brittivastaisuuksiksi, joten he pidättivät singaleesien johtajia. Poliittisia uudistuksia vaadittiin ja vuonna 1919 perustettiin Ceylonin kansallinen kongressi, johon kuului sekä singaleeseja että tamileja.[14] Vuonna 1931 taattiin perustuslaki, julistettiin yleinen äänioikeus ja srilankalaiset saivat muodostaa oman neuvoston, jota johti brittiläinen kenraalikuvernööri.[15] Britit laajensivat itsehallintoa, johon srilankalaiset eivät kuitenkaan enää suostuneet, joten Britannian oli myönnettävä sille itsenäisyys 4. helmikuuta 1948.lähde?
Itsenäisyyden aika
UNP-puolue (Yhdistynyt kansallispuolue) valitsi Ceylonin ensimmäiseksi pääministeriksi Don Stephan Senayaken. Hallituksessa istui pieni siirtomaa-aikainen yläluokka, joka laiminlöi tavallisen kansan perinteitä.lähde?
1950-luvulla maan talous oli kriisissä ja vuonna 1956 maan pääministeriksi valittiin sosialistiSolomon Bandaranaike, joka kuului SLFP-puolueeseen (Sri Lankan vapautuspuolue). Hän alkoi uudistaa maata radikaalisti. Bandaranaiken ohjelmaan kuului myös singaleesinatiolismi.[8] Maan viralliseksi kieleksi tuli singaleesi ja buddhalaisuutta alettiin tukea. Tästä seurasi suuri välirikko tamilien ja singaleesien välille.[8] Buddhalainen munkki Talduwe Somarama murhasi Bandaranaiken vuonna 1959.[16]
Ceylonissa oli jonkin aikaa poliittisesti epävakaata ja pääministeriksi nousi murhatun pääministerin leski Sirimavo Bandaranaike vuonna 1960. Hän jatkoi miehensä työtä, mutta työttömyys ja talouskriisi eivät hellittäneet. UNP ja Don Stephan Senayake voittivat vaalit vuonna 1965. Senayake yritti uudistaa maata, mutta inflaatio kasvoi ja niinpä Sirimavo Bandaranaike nousi uudestaan valtaan. Maa oli jo sosialistinen ja kansalaisille kuului muun muassa ilmainen kilon riisiannos viikossa, ilmainen opiskelu ja terveydenhoito sekä edullinen valtion tukema joukkoliikenne. Sirimavo Bandaranaike lupasi maareformin ja kansallisti suuria yrityksiä sekä pankkeja. Poliittiset levottomuudet alkoivat vuonna 1971, mutta maahan puhjennut sisällissota kukistettiin nopeasti ja verisesti. Kaiken lisäksi alkoi öljykriisi, joka heikensi maan taloutta. Sirimavo Bandaranaike muutti maan nimen Ceylonista Sri Lankaksi vuonna 1972[8] ja samalla buddhalaisuudesta tuli valtiouskonto, mikä edelleen kiristi kansanryhmien välejä.[8]
Vuonna 1977 UNP voitti vaalit ja pääministeriksi valittiin Junius Richard Jayewardene. Hänen aikanaan tamilien ja singaleesien välinen välirikko puhkesi todelliseksi. Sorron alle joutuneet tamilit yhdistivät voimansa ja alkoivat vaatia omaa itsenäistä tamilivaltiota. Separatistinen Tamilien yhtynyt vapausrintama oli voittanut kaikki paikat tamilialueiden vaaleissa[8]. Tamilit katsoivat, että heitä oli syrjitty kaikkialla yhteiskunnassa – niin politiikassa, uskonnollisesti kuin taloudellisestikin. Vaikka UNP oli oikeistolainen puolue, Junius Richard Jayewardene julisti Sri Lankan demokraattiseksi sosialistiseksi tasavallaksi. Samalla hylättiin brittiläistyylinen valtiosääntö ja valtaa keskitettiin presidentille Ranskan mallin mukaisesti. Jayewardene nimitti itsensä presidentiksi ja pääministeriksi tuli Ranasinghe Premadasa.[17]
Vuonna 1983 puhkesi sisällissota singaleesien enemmistön ja tamilien vähemmistön välillä. Tamilien vapautusarmeija LTTE vaati pohjoiseen lähelle Intian rannikkoa perustettavaa itsenäistä tamilivaltiota. LTTE:n väijytyksessä kuoli 13 sotilasta, mikä sai aikaan tamilivastaisia mellakoita, joissa kuoli satoja tamileja.[8]
1980-luvun lopulla Intian pääministeri Rajiv Gandhi alkoi neuvotella rauhaa konfliktiin, koska Intia pelkäsi, että maan tamiliväestö alkaisi vaatia itsenäisyyttä. Junius Richard Jayewardene ja Gandhi solmivat 1987 rauhansopimuksen, jolla taistelut lopetettiin ja Intia lähetti maahan rauhanturvajoukkoja, joiden piti riisua tamilit aseista, mutta operaatio epäonnistui Intian joukkojen jouduttua verisiin taisteluihin LTTE:n kanssa ja rauhanturvaajat vetäytyivät 1990.[8]
Presidentti Premadasan saatua surmansa pommi-iskussa voitti vaalit vuonna 1994 Chandrika Kumaratunga, joka lupasi lopettaa sodan neuvotteluilla. Niiden epäonnistuttua hallitus aloitti suurhyökkäyksen, joka ajoi kapinalliset Jaffnan kaupungista. LTTE vastasi pommikampanjalla, muun muassa merkittävimpään buddhalaiseen pyhäkköön, Sri Dalada Maligawaan 1998. LTTE:n saavutettua menestystä se tarjosi vuonna 2000 hallitukselle neuvotteluja, minkä hallitus hylkäsi.[8] Joulukuussa 2001 sovittiin kuukauden tulitauosta, joka muuttui pysyväksi. Sen aikana osapuolet aloittivat rauhanneuvottelut norjalaisten johdolla.[18]
Loppuvuodesta 2005 presidentiksi valittu kovan linjan kannattaja Mahinda Rajapaksa ilmoitti pyrkivänsä lain ja järjestyksen palauttamiseen koko maahan.[19] Maaliskuussa 2007 LTTE teki ensimmäiset ilmaiskut, joita tehtiin helmikuuhun 2009 mennessä ainakin yhdeksän. Tammikuussa 2008 hallitus ilmoitti purkavansa tulitauon, mutta LTTE ilmoitti pysyvänsä sopimuksessa.[18]
Sota päättyi 17. toukokuuta 2009 tamilisissien antautumiseen. Tätä ennen hallituksen joukot olivat saartaneet tamilisissit aivan saaren pohjoisosaan. Sisällissota vaati yli 70 000 ihmisen hengen. Sen päättyessä 250 000 tamilia oli pakolaisleireillä kuukausien ajan.[20]
Sodan loppuvaiheissa kuoli ainakin 40 000 siviiliä saaren pohjoisosissa. Tamilitiikerit käyttivät siviilejä ihmiskilpinä ja pakottivat lapsia sotilaikseen. Hallitus puolestaan kehotti siviilejä suojautumaan rannan suoja-alueelle ja tulitti sitä sen jälkeen raskain asein. Yhdysvaltojen aloitteesta asiasta vaaditaan kansainvälistä tutkintaa.[21]
Lokakuussa 2009 hallitus ilmoitti ennenaikaisista vaaleista. Tammikuussa 2010 Mahinda Rajapaksa julistettiin presidentinvaalien selväksi voittajaksi, mutta hänen vastustajansa, voittoisaa sotilasoperaatiota johtanut entinen kenraali Sarath Fonseka ilmoitti ettei hyväksy tulosta. Rajapaksan puolue voitti myös huhtikuun parlamenttivaalit.[8]
Sisällissodan jälkeen
Vuoden 2010 vaaleissa presidentti Mahinda Rajapaksa valittiin jatkokaudelle. Maa alkoi toipua sisällissodasta Rajapaksan toisen kauden aikana, mutta jälleenrakennusta ovat hidastaneet sodan jälkiselvittelyt. Rajapaksan suosio alkoi hiipua hänen toisen kautensa lopussa. Hänen aiempi tukijansa Maithripala Sirisena erosi hallituksesta ja liittyi Rajapaksaa vastustaneeseen oppositioon. Sirisena valittiin maan presidentiksi vuonna 2015.[8]
Pääsiäisenä 2019 kirkkoihin ja hotelleihin kohdistuneissa pommi-iskuissa kuoli yli 200 ihmistä.[22]
Marraskuussa 2019 presidentiksi valittiin Gotabhaya Rajapaksa, joka on vuosina 2005–2015 presidenttinä toimineen Mahinda Rajapaksan veli.[23] Uusi presidentti nimitti astuttuaan virkaansa veljensä pääministeriksi. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet veljeksiä sotarikoksista Sri Lankan sisällissodan loppuvaiheessa.[24] Rajapaksan veljesten valta Sri Lankassa voimistui entisestään, kun pääministeri Mahinda Rajapaksan puolue Sri Lanka Podujana Peramuna (SLPP) sai elokuussa 2020 suuren vaalivoiton maan parlamenttivaaleissa.[25]
Vuonna 2022 maa ajautui pahaan talouskriisiin. Korona oli vienyt matkailutulot, kuivuus haittasi maanviljelyä ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti polttoaineen hintoja.[26] Presidentti oli siirtänyt maan kertaheitolla luomutuotantoon, mikä romahdutti satoja 30–50 %.[27] Kansa vaati presidentin ja pääministerin eroa. Heinäkuussa 2022 presidentti Rajapaksa pakeni ulkomaille.[28] Ja presidentiksi valittiin Ranil Wickremesinghe, ensin väliaikaiseksi presidentiksi ja 20. heinäkuuta presidentiksi, ja hänen kautensa kestää marraskuuhun 2024. Yleensä valinnan tekee kansa vaaleilla, mutta poikkeustilanteessa valinnan teki parlamentti.[29]
Sri Lanka on semipresidentiaalinentasavalta, jonka presidentti valitaan kuusivuotiskaudelle suoralla vaalilla ja hän toimii hallinnon johtajana, valtion päämiehenä sekä asevoimien ylipäällikkönä. Parlamentti voi päättää presidentin erottamisesta 2/3 enemmistöllä korkeimman oikeuden päättäessä samoin. Presidentti valitsee ministerit, jotka ovat vastuullisia parlamentille. Presidentin sijainen on pääministeri, joka on parlamentin suurimman puolueen johtaja.[30]
Parlamentti on yksikamarinen, 225-jäseninen ja se valitaan suhteellisella vaalilla kuudeksi vuodeksi. Parlamentti sijaitsee Kotten kaupungissa. Äänioikeus on yleinen. Suurimman äänimäärän kerännyt puolue saa ylimääräisiä paikkoja parlamentissa.[31] Presidentti voi kutsua, erottaa tai päättää lakiasäätävän kokouksen ja hajottaa parlamentin sen toimittua vähintään vuoden.[30]
Provinssit
Sri Lankan maakunnat kartalla.Sri Lankan maakunnat ja niiden jako piirikuntiin.
Sri Lankassa on yhdeksän maakuntaa, suluissa pääkaupungit:
Maakunnilla on vuoden 1987 perustuslakimuutoksen jälkeen muodollisesti paljon valtaa. Maakuntavaltuusto äänestetään suoralla vaalilla viisivuotiskaudelle. Presidentti nimittää kullekin maakunnalle kuvernöörin, maakuntavaltuuston puheenjohtaja toimii maakunnan pääministerinä. Valtuustolla on sananvaltaa koulutukseen, terveydenhuoltoon, maaseudun kehittämiseen, sosiaalihuoltoon, maanviljelyyn, turvallisuuteen ja paikallisveroihin liittyvissä asioissa. Vallanjako keskusvallan kanssa ei aina suju kitkatta.[30]
Kukin maakunta jakautuu aluehallinnon toisella tasolla piirikuntiin. Piirikuntia on kahdesta viiteen kussakin maakunnassa. Yhteensä maa jakautuu 25 piirikuntaan.[32]
Maantiede
Sri Lankan kartta
Sri Lankan saari sijaitsee Intian valtameressä, Bengalinlahden lounaispuolella. Mannarinlahti ja Palkinsalmi erottavat sen Intian niemimaasta. Aatamin silta, maayhteys Intiaan, on nyt pääasiassa veden alla ja vain sarja matalikkoja ja karikkoja on enää pinnan yllä. Saari on etupäässä tasankoa. Eteläosassa on vuoristoa, jonka korkein huippu on 2 524 metriä.[3]
Sri Lankan ilmasto on trooppinen – koillismonsuuni kestää joulukuusta maaliskuuhun ja kaakkoismonsuuni kesäkuusta lokakuuhun. Rannikon alavilla mailla on kuumaa ympäri vuoden, mutta merituuli vilvoittaa iltapäivän tukalimpia hetkiä. Maan sisäosissa on korkeuden takia viileämpää ja ilmasto on miellyttävämpi. Sateita saadaan lähes kaikkialla kohtuullisesti koko vuoden. Lounaisrinteillä on sateisinta ja siellä sataa eniten huhtikuusta kesäkuuhun sekä syyskuusta marraskuuhun. Koillispuoli saaresta on vähäsateisinta ja kuivinta siellä on helmikuun sekä syyskuun välisenä aikana.[33]
Maantieteellisestä sijainnistaan johtuen Sri Lanka oli altis vuoden 2004 tapaninpäivän luonnononnettomuudelle, jossa saaren etelä- ja itärannat kärsivät pahoin tsunamin aiheuttamista hyökyaalloista. Sri Lankassa tsunamissa kuoli yli 35 000 ihmistä ja loukkaantui yli 10 000 ihmistä. Lähes puoli miljoonaa joutui lähtemään kodeistaan pakolaisleireihin ympäri saarta. Tsunami tuhosi myös noin 70 prosenttia kalastusaluksista ja 50 000 kotia.[35]
Talous
Vaikka Sri Lankan keskimääräinen kansantulo henkeä kohti on melko korkea, taloudellinen epätasa-arvo on vaikea ongelma. Maaseudun ja kaupunkien tuloerot ovat suuret. Noin 15 prosenttia maan väestöstä elää köyhyydessä.[30]
Itsenäistymisensä jälkeen sosialistinen Sri Lanka on avannut talouttaan yksityissektorille ja siirtynyt kohti markkinataloutta. BKT on kasvanut sisällissodasta huolimatta kymmenen vuoden ajan 5–7 prosenttia vuodessa muulloin, paitsi kansainvälisen taantuman aikaan vuonna 2009. Colombon pörssi oli yksi maailman nopeimmin kasvavista vuonna 2009.[3]
Sri Lanka on kuuluisa Ceylonin teestä ja kanelista. Vuonna 2012 maatalous muodosti 11,1 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllisti 31,8 prosenttia työvoimasta.[3]
Sri Lankalla on 18 lentokenttää, joista 14:llä on päällystetty kiitotie. Rautateitä on 1 449 kilometriä. Colombon satama on ainoa merkittävä satama.[3] Aiemmin on toiminut myös lauttayhteys Mannarista Intian puolelle, mutta liikennöinti on keskeytetty kunnes satamaa parannetaan.[36]
Väestöjakauma
Sri Lankan virallisia kieliä ovat sinhala, tamili ja englanti. Ethnologue-kirja listaa maassa puhuttavan kuutta kieltä, srilankalaista kreolimalaijia puhuu 46 000 henkeä, veddahia noin 300 ja indo-portugalia 30.[37] Väestön pääryhmät ovat singaleesit (75 prosenttia) ja tamilit (18 prosenttia)[38]. Singaleesit ovat pääosin Theravada-buddhalaisia, tamilit ovat pääosin hinduja ja asuvat ympäri saarta, pääosin kuitenkin maan pohjois- ja itäosissa sekä keskiosissa teen viljelyalueilla.[39]
Vuoden 2001 väestönlaskennassa suurin uskonto oli buddhalaisuus (69 %), sitä seurasivat islam (7,6 %), hindulaisuus (7,1 %) ja kristinusko (6 %). Uskonnoltaan määrittelemättömiä oli 10 prosenttia.[3]
Koulunkäynti on pakollista 14 vuoden ikään asti.[30] Vuonna 2001 aikuisista noin 90 prosenttia oli lukutaitoisia, miehillä taito oli hiukan yleisempi kuin naisilla.[3]
Kulttuuri
Perinteinen srilankalainen rumpu.
Sri Lankan molemmilla kansallisilla kielillä on pitkät suullisen ja kirjallisen tarinankerronnan perinteet. Jo 400-luvulla kirjoitettiin muistiin historiallisia ja uskonnollisia kertomuksia sekä tamiliksi että singaleesiksi. Sri Lankan elävimpiä taidemuotoja ovat esittävät taiteet, etenkin tanssi ja rummutus.[40]
Sri Lankassa naisten usein käyttämä vaate on sari. Miehet pukeutuvat usein sarongiin.[41]
Saaren perinneruokaa on suuri annos riisiä, jonka kanssa voi olla tarjolla jopa kaksitoista pientä lisuketta: lihaa, kalaa, munaa valmistettuna mausteiden ja usein kookosmaidon kanssa. Tällainen ateria syödään usein lounasaikaan. Aamulla ja illalla voidaan syödä riisin sijasta nuudeleita tai pannukakkuja. Tyypilliseen ruokailurytmiin kuuluu useita välipaloja, kuten hedelmiä tai makeaa teetä.[40]
Edesmennyt tieteiskirjailija Arthur C. Clarke asui Sri Lankassa vuodesta 1956 lähtien 52 vuoden ajan kuolemaansa asti. Hän oli 23 vuotta Moratuwan yliopiston kanslerina. Clarke pyrki edistämään Sri Lankan näkyvyyttä maailman mediassa, varsinkin sukellusmatkailukohteena.[42]
Median kenttä on jakautunut etnisiä ja kielirajoja pitkin. Valtio omistaa kaksi televisioasemaa, radion ja englannin-, singaleesin- ja tamilinkieliset sanomalehdet. Yksityisiä televisioasemia on kahdeksan ja radioasemia yli tusina. Yksityinen media osallistuu kiivaasti poliittiseen keskusteluun ja arvostelee hallitusta. Lehdistön vapautta seuraavat järjestöt ovat kuitenkin raportoineet toimittajien ahdistelusta ja jopa murhista.[20]
Sri Lankassa on edelleen voimassa epävirallinen kastijärjestelmä, vaikka se ei sovi buddhalaiseen arvomaailmaan ja modernissa yhteiskunnassa se on menettämässä merkitystään. Neljästä kastista ylimpään kuuluvat maanomistajat. Ylimmän kastin singaleeseja kutsutaan nimellä govigama, tamileilla vellama. Useimmat tamilit ovat hinduja, heillä kastijärjestelmä on tärkeämpi kuin singaleeseilla.[43]
Urheilu
Kriketti on suosituin urheilulaji, mutta lentopallolla on kansallisurheilun asema. Maa voitti kriketin maailmanmestaruuden vuonna 1996.[44] Se on yksi vuoden 2011 kriketin MM-kisojen isännistä.[45]
Sri Lanka on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1948. Se on saanut kaksi hopeamitalia: Duncan White miesten 400 metrin aitajuoksusta vuonna 1948 ja Susanthika Jayasinghe naisten 200 metrillä vuonna 2000.[46]
↑Tarkempi selitys järjestelmästä: "Explaining the Two-Party System in Sri Lanka's National Assembly", John Hickman, Contemporary South Asia, Volume 8, Number 1, March 1999, s. 29–40.
.svg)
.svg){kind=small}
