Gambian tasavalta Republic of The Gambia
lippu vaakuna
Gambian sijainti Afrikassa tummanvihreällä
Valtiomuoto	presidentiaalinen tasavalta
Presidentti	Adama Barrow
Pääkaupunki	Banjul 13°27′11″N, 16°34′39″W
Muita kaupunkeja	Serrekunda Brikama
Pinta-ala
– yhteensä	11 295 km² [1] (sijalla 158)
– josta sisävesiä	1 180 km² (10,4 %)
Väkiluku (2022)	2 413 403 [2] (sijalla 144)
– väestötiheys	238 as. / km²
– väestönkasvu	2,29 % [2] (2022)
Viralliset kielet	englanti
Lukutaito	55,5 %
Valuutta	dalasi (GMD)
BKT (2020)
– yhteensä	5,22 mrd. USD (PPP) [2]  (sijalla 176)
– per asukas	2 200 USD
HDI (2019)	0,496 [3] (sijalla 172)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	20,4 % [2]
– teollisuus	14,2 % [2]
– palvelut	65,4 % [2]
Aikavyöhyke	UTC 0
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys  – Yhdistyneestä kuningaskunnasta	18. helmikuuta 1965
Lyhenne	GM
Kansainvälinen suuntanumero	+220
Tunnuslause	Progress, Peace, Prosperity (”Kehitys, rauha, vauraus”)
Kansallislaulu	”For The Gambia Our Homeland”
Edeltäjä(t)	Gambia (Commonwealth realm) (1965–1970) Gambian siirtomaa ja protektoraatti (1821–1965)
Infobox OKNimi-testi OK

Gambian tasavalta^[4] eli Gambia on valtio Länsi-Afrikassa. Se on pinta-alaltaan Manner-Afrikan pienin maa ja alueeltaankin erikoisen muotoinen, sillä sen rajat myötäilevät Gambiajoen juoksua. Joki virtaa valtion läpi ja laskee Atlantin valtamereen. 80 kilometrin pituista merenrantaa lukuun ottamatta Gambiaa ympäröi joka puolelta Senegal, jonka kanssa sillä on yhteistä rajaa 740 kilometriä.

Gambia kuului aiemmin Brittiläiseen imperiumiin. Se itsenäistyi vuonna 1965 viimeisenä brittien siirtomaana Afrikassa. Maan pääkaupunki on Banjul. Gambian tasavalta oli Kansainyhteisön jäsen vuosina 1965–2013 ja liittyi Kansainyhteisön jäseneksi uudelleen vuonna 2018. Gambia kuuluu myös Afrikan unioniin.^[5]

Pääartikkeli: Gambian maantiede

Gambia on pieni ja kapea valtio Länsi-Afrikassa Gambiajoen ympärillä.^[6] Se on Afrikan mannermaan pienin valtio, ja sen pinta-ala on 11 295 km² neliökilometriä.^[1] Gambian leveys on noin 24–48 kilometriä, ja se seuraa Gambiajokea melkein 480 kilometrin verran sisämaahan.^[6] Koko joki on noin 1 120 kilometriä pitkä ja saa alkunsa Guineasta, josta virtaa Senegalin kautta Gambiaan.^[7]

Gambia on melkein täysin Senegalin enklaavi, ja maalla on vain kapea Atlantin rannikkokaistale.^[6] Maa on myös matala, ja Gambiajoki laskeutuu maan itärajalta vain 10 metriä merelle. Gambian itäosassa joki on muodostanut matalia laaksoja lateriittimaahan. Valtion korkein kohta on 53 metrin korkuinen Red Rock.^[8]

Gambiassa vallitsee tyypillinen länsiafrikkalainen ilmasto: kuuma sadekausi kestää kesäkuusta marraskuuhun ja kuivempi viileämpi kausi marraskuusta toukokuuhun.^[9]

Gambian ympäristö on muuttunut paljon ihmisen vaikutuksesta, ja vielä 1900-luvun alussa maa kasvoi metsiä ja luonnontilaista savannia. Metsämaat ovat säilyneet paremmin Gambiajoen eteläpuolella, mutta pohjoisosa on isolta osaltaan otettu maatalouskäyttöön. Maan koilliskulmassa on harvemmin asuttu alue, jossa on edelleen pensas- ja metsäsavannia.^[8]

Useimmat suuret eläimet, kuten elefantit, on metsästetty sukupuuttoon. Gambiajoen kansallispuistossa elää vielä virtahepoja. Yleisimmin tavattavat nisäkkäät ovat apinoita: paviaaneja ja pienempiä apinoita, kuten oliiviruostegueretsa ja husaariapina. Jokisuulla elää delfiineitä. Lintujen runsaslajisuus on harvinaista näin pienelle alueelle: niitä on tavattu 560 lajia.^[10]

Gambian ensimmäisistä asukkaista ei ole paljoakaan tietoa, mutta se oli ensimmäisiä paikkoja, joissa kasvatettiin afrikanriisiä.^[11] Ensimmäiset kirjalliset maininnat Gambiasta löytyvät Hanno Merenkulkijan Länsi-Afrikan matkan kuvauksesta vuodelta 470 eaa.^[9] sekä 800- ja 900-luvuilta arabikauppiaiden muistiinpanoista.^[12]

Senegambian alueella pystytettiin 1000-luvulla kivikehiä, joilla oli alueen asukkaille jonkinlaista rituaalista merkitystä. Malin kuningaskunta valloitti 1200-luvulta alkaen valtaosan Gambiajoen laaksoista, ja monet alueen asukkaat omaksuivat mandinkojen kulttuurin. Gambiaan tuli samoihin aikoihin myös wolofeja, serereitä ja fulbeja. Malin kuningaskunnan heikentyessä Gambiajoen varsi jakautui useisiin mandinkavaltioihin.^[11]

Islam levisi Länsi-Afrikkaan Saharan poikki jihadina Mauretaniasta käsin sekä muslimikauppiaiden karavaaneissa. Niiden kuljettamia tärkeimpiä tuotteita olivat orjat, kulta ja suola. Länsi-Afrikasta kehittyi niiden myötä maailman suurin orjakaupan keskus.^[13] Senegambian alueella Malin kuningaskunnan (1235–1670) muistoa pitivät yllä pienimuotoiset valtiot, joiden johdossa olivat usein islamilaiset pyhät miehet, maraboutit. Niiden keskeinen tehtävä oli harjoittaa jihadia, jonka avulla hankittiin orjia maatalouteen ja kaupankäyntiin.Tärkeä instituutio olivat koraanikoulut, jotka olivat myös barakan jakamisen keskuksia. Senegambiassa jakhanket olivat tärkeä muslimiheimo, joka harjoitti maataloutta ja kävi kauppaa.^[14]

Portugalilaisen prinssi Henrik Purjehtijan palveluksessa toiminut venetsialainen Alvise Cadamosto saapui Gambian suulle 1455.^[15] Portugalilaiset perustivat 1500-luvulla kauppapaikan ja Kuurinmaan herttuakunta 1661. Englantilaiset valloittivat sen ja antoivat uuden linnoituksen nimeksi James Island. Ranska puolestaan perusti 1681 kauppapaikan Albrédaan.^[11] 1600- ja 1700-lukujen aikana Englanti ja Ranska taistelivat vallasta Gambian ja Senegalin alueella, kunnes Versaillesin sopimuksella 1783 Gambia määriteltiin kuuluvaksi Britannialle.^[12]

Orjakauppa Gambian alueella oli mittavaa 1500-luvulta aina 1800-luvun alkuun asti, ja alueelta vietiin kaikkiaan jopa kolme miljoona orjaa Amerikkaan. Orjakauppa Brittiläisessä imperiumissa kiellettiin 1807, mutta kiellon voimaansaattaminen Gambiassa oli hidasta.^[12] Sen lakkauttamiseksi britit perustivat 1816 Gambiajoen suulle Bathurstin tukikohdan (nykyinen Banjul). Britti eivät tunkeutuneet kuitenkaan pidemmälle sisämaahan. Siihen oli osittain syynä islamilaisten marabout-johtajien ja soninkien välinen sota missä soninket lopulta tuhottiin.^[11]

Britannia hallinnoi vuoteen 1889 Gambiaa Sierra Leonesta ja yritti myydäkin sitä muutaman kerran Ranskalle, joka hallitsi muuta Senegambiaa. Kauppa herätti kuitenkin vastarintaa sekä Britanniassa että Gambiassa.^[15] Britannia julisti 1894 sisämaan kuuluvan protektoraattiin, ja 1899 Britannia ja Ranska sopivat Gambian rajoista. Britannia jakoi protektoraatin päällikkökuntiin eikä itse kiinnittänyt kovinkaan paljoa alueen kehittämiseen. Gambia pysyi pitkään hyvin maatalousvoittoisena alueena.^[16]

Gambian itsenäisyysmielisyys alkoi vahvistua 1960-luvulla.^[15] Itsehallinto laajeni asteittain, ja 18. helmikuuta 1965 Gambia itsenäistyi perustuslaillisena monarkiana, (Commonwealth realm), jonka valtionpäämies oli Britannian monarkki. Vuonna 1970 maa muuttui tasavallaksi ja presidentiksi nousi siihenastinen pääministeri^[17] Dawda Jawara.^[12]

Gambia oli itsenäistyessään vaikeassa tilanteessa, sillä sillä ei ollut kokoeneita hallintovirkamiehiä, ylemmän asteen koulutusta eikä juurikaan teollisuutta. Maa alkoi 1960-luvun lopulla markkinoida hiekkarantojaan eurooppalaisille. Britit ja skandinavialaiset rakennuttivat Bakauhun ja Fajaraan hotelleja, ja vuonna 1975 yli 25 000 turistia vieraili maassa. Jawaran hallinto ei muuten pystynyt monipuolistimaan taloutta, ja 1970-luvulla melkein 85 prosenttia kansasta sai toimeentulonsa maataloudesta.^[18]

Maa joutui kriisiin vuonna 1981 Kukoi Sanyangin johtaman verisen vallankaappausyrityksen seurauksena, mutta senegalilaisten joukkojen tuella kapina kukistettiin viikon taistelujen jälkeen. Niissä sai surmansa viisisataa ihmistä.^[19] Kaappausyrityksen jälkimainingeissa Senegal ja Gambia muodostivat 1982 Senegambian konfederaation. Molemmat valtiot säilyivät itsenäisenä, mutta asevoimat ja talous pyrittiin yhtenäistämään.^[15] Konfederaatio ei saanut kannatusta Gambiassa, joka erosi siitä 1989.^[18]

Heinäkuussa 1994 sotilaskaappaus syrjäytti presidentti Jawaran ja maan johtoon nousi 29-vuotias kapteeni Yahya Jammeh. Kaappausta selitettiin Jawaran ja tämän puolueen korruptiolla ja huonolla hallinnalla. Sotilasjohto kukisti raa'asti toisinajattelijat ja poliittinen toiminta oli kielletty elokuuhun 1996. Presidentinvaalit pidettiin myöhemmin samana vuonna, ja niissä Jammeh valittiin presidentiksi. Paluu siviilihallintoon auttoi maan kansainvälisissä suhteissa.^[15]

Jammeh valittiin uudelleen 2001, 2006 ja 2011, ja vielä vuoden 2001 ja 2006 vaaleja pidettiin suhteellisen vapaina ja rehellisinä. Hallinto muuttui koko ajan itsevaltaisemmaksi, ja lehdistönvapautta alettiin rajoittaa. Maassa tapahtui myös monia ihmisoikeusrikkomuksia. Kansainvälisen kritiikin seurauksena Jammeh veti Gambian 2013 pois Kansainyhteisöstä ja 2016 Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta.^[15]

Oppositio oli pitkään ollut hyvin hajanainen, mutta vuoden 2016 presidentinvaaleihin merkittävimmät oppositiopuolueet yhdistyivät Adama Barrowin taakse.^[20] Jammeh hävisi yllättäen, ja Barrow valittiin presidentiksi.^[21][22] Jammeh alkuun tunnusti häviönsä, mutta sitten hän pian kielsi vaalituloksen. Alueen muiden maiden sotilaallisen intervention uhka pakotti lopulta Jammehin hyväksymään tappionsa ja hän lähti tammikuussa 2017 Gambiasta.^[23]

Jammehia on syytetty vakavista ihmisoikeusloukkauksista, kuten murhasta, raiskauksesta ja kidutuksesta, kuten totuus-, sovinto- ja hyvityskomission loppuraportissa korostetaan, hän asuu nyt maanpaossa Päiväntasaajan Guineassa.^lähde?

Barrow sai haltuunsa käytännössä konkurssissa olleen valtion, jonka instituutiot olivat hyvin heikkoja. Jammeh oli rakentanut valtiosta lähinnä henkilökohtaisen valtansa jatkeen. Hän oli myös varastanut valtion varoja peräti miljardin dollarin arvosta.^[24] Barrow lupasi tammikuussa 2017 alkaa toteuttaa uudistuksia ja palauttaa poliittinen vakaus sekä uudistaa maan taloutta.^[15] Barrow koettiin alkuun suurena sankarina, koska hän oli keskeisesti vaikuttamassa siihen, että vihatusta ja pelätystä Jammehista oltiin päästy eroon. Tyytymättömyys on kuitenkin lisääntynyt myös hänen hallintoaan kohtaan. Korruptio, työttömyys, huono hallinto ja tehottomuus sekä vallan väärinkäytökset ovat jatkuneet. Samanlaisia ihmisoikeusrikoksia kuin aiemmin Jammehin aikana ei kuitenkaan ole enää esiintynyt.^[25]

Gambian suhteet Senegaliin ovat Barrowin aikana olleet paremmat kuin koskaan aiemmin ja hänellä on erittäin hyvä yhteistyösuhde Senegalin presidentin Macky Sallin kanssa.^[26]

Gambia on monipuoluedemokratia, jonka valtionpäämies ja hallituksen päämies on maan presidentti. Presidentti valitaan viiden vuoden välein, ja vuoden 2021 vaaleissa istuva presidentti Adama Barrow sai jatkokauden.^[27] Vaikka presidentillä on edelleen paljon valtaa, parlamentin asema on de facto paranemassa pitkän Yahya Jammehin kauden jäljiltä.^[28]

Ennen vuoden 1994 sotilasvallankaappausta Gambia oli yksi vanhimmista monipuoluedemokratioista Afrikassa. Vapaita vaaleja oli pidetty viiden vuoden välein sen itsenäisyydestä lähtien. Vallankaappauksen jälkeen presidentti Dawda Jawaran People’s Progressive Party -puolueen poliitikkoja kiellettiin osallistumasta politiikkaan ja tämä kielto oli voimassa kesäkuuhun 2001 asti.^[19]

Gambian yksikamarinen parlamentti valitaan myös viisivuotiskausille. Vaaleissa valitaan 48 edustajaa, ja presidentti nimittää loput 5 edustajaa.^[29] Presidentti Barrowin Kansallinen kansanpuolue sai vuoden 2022 vaaleissa 18 paikkaa ja Yhdistynyt demokraattinen puolue 16 paikkaa.^[30] Kaikkiaan viisi puolue sai ehdokkaita läpi, ja lisäksi 12 edustajaa valittiin sitoutumattomina.^[31] Gambian puolueet ovat nuoria, sillä vuoden 2017 vallanvaihdoksen jälkeen niitä on perustettu useita. Entinen valtapuolue APRC on samalla menettänyt asemansa.^[32]

Yahya Jammehin noustua valtaan verettömän vallankaappauksen jälkeen vuonna 1994 hän vakiinnutti asemansa kiistanalaisena johtajana. Hänen valtakautensa viimeisinä vuosikymmeninä hän tuli tunnetuksi kiistanalaisista puheistaan Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa ja länsimaiden vastaisesta retoriikastaan. Jammeh katkaisi diplomaattiset suhteet Taiwanin kanssa kahden vuosikymmenen hyödyllisen liiton jälkeen ja tuli entistä vihamielisemmäksi Länsimaita kohtaan. Jammeh etsi yhteistyötä Kiinan, Qatarin ja Kuwaitin kaltaisten Persianlahden maiden kanssa. Kotimaan rintamalla hän pyrki luomaan islamilaisen identiteetin. Vaikka Jammeh oli paljon riippuvainen Euroopan unionin taloudellisesta tuesta, hän kasvoi yhä sotaisammaksi ja yhteistyöhaluttomammaksi. Tilanne johti suhteiden katkaisemiseen EU:n kanssa, sen ylimmän diplomaatin karkottamiseen ja Gambian ulkopolitiikan siirtymiseen kohti Kiinaa ja Persianlahden maita.^[33]

• 
  Dawda Jawara
• 
  Yahua Jammeh
• 
  Adama Barrow

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Gambia on osittain vapaa valtio. Adama Barrowin aikana kokoontumis-, yhdistymis- ja sananvapaus ovat parantuneet, vaikka hallintoa on myös kritisoitu korruptiosta. Tämän lisäksi LGBT+-ihmiset kohtaavat vakavaa syrjintää ja naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen vakava ongelma.^[29]

Gambia on jaettu viiteen alueeseen, jotka ovat Central River, Lower River, North Bank, Upper River ja West Coast. Lisäksi Banjul, maan pääkaupunki, muodostaa oman hallintoalueensa.^[34]

Alueiden rinnalla toimivat paikallishallintoalueet (engl. Local goverment areas), joita on kahdeksan. Osalla paikallishallintoalueista ja alueista on aivan identtiset rajat. Gambian alueet jakautuvat edelleen 37 piirikuntaan.^[34]

Gambian talous nojaa perinteisesti omavaraisviljelyyn, ja maapähkinöitä on kasvatettu vientiin. Seismisillä tutkimuksilla on päätelty, että merialueilla saattaa olla öljyä tai maakaasua.^[12] Merkittävimmät vientituotteet ovat maapähkinät, kala, puuvilla ja palmunytimet. Lisäksi maa saa paljon valuuttatuloja matkailusta.^[35] Tärkeimmät vientikumppanit ovat Intia, Iso-Britannia ja Ranska.^[35]

Gambia on Länsi-Afrikan talousyhteisön (ECOWAS) jäsen. Yhdessä Ghanan, Nigerian, Sierra Leonen ja Guinean kanssa Gambia on perustanut West African Monetary Zonen (WAMZ), joka valmistelee yhteisvaluutan Econ käyttöön ottoa.^[36]

Matkailu alkoi Gambiassa vuonna 1965, kun 300 ruotsalaista matkailijaa saapui maahan risteilyllä.^[37] Risteilyn oli järjestänyt ruotsalainen Bertil Harding yhdessä matkanjärjestäjä Vingresorin kanssa. Gambia nähtiin erinomaisena maana paeta kylmää pohjoisen talvea, ja auringon ja rantojen lisäksi eurooppalaiset pystyivät nauttimaan paikallisesta afrikkalaisesta kulttuurista.^[38] Matkailijoiden määrä kasvoi nopeasti, ja vuonna 1976 heitä kävi maassa yhteensä 25 000.^[39] Nykyään Gambian talous nojaa vahvasti matkailuun, ja hallitus pyrkii tukemaan sen kasvua.^[35]

Maan ainoa lentoasema Banjulin kansainvälinen lentoasema sijaitsee 24 kilometriä pääkaupungista lounaaseen Yundumissa.^[40] Laivaväylää on 390 kilometriä Gambiajoessa. Pienet merikelpoiset alukset pääsevät etenemään siitä 190 kilometriä.^[35] Suurin osa lentomatkustajista tulee charter-lennoilla, ja ainoa reittilentoyhteys Euroopasta on Brysselin kautta. Suomen matkatoimistoista Tjäreborg lentää suorilla lennoilla Banjuliin. Maan sisäistä liikennettä hoitavat minibussit ja taksit. Ne kulkevat yleensä joen etelärantaa seurailevalla huonokuntoisella maantiellä.^[41]

Gambian väkiluku oli YK:n mukaan 2,1 miljoonaa vuonna 2017. Väestöstä 45 prosenttia oli alle 15-vuotiaita, 20 prosenttia 15–24-vuotiaita, 31 prosenttia 25–59-vuotiaita ja 4 prosenttia 60 vuotta täyttäneitä.^[42] Vuonna 2022 CIA arvioi Gambian väkiluvuksi 2,4 miljoonaa ja väestönkasvuksi 2,29 prosenttia vuodessa.^[2] YK:n vuoden 2017 ennusteen mukaan väkiluku nousee noin 4,6 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.^[42]

Etnisesti gambialaiset jakautuivat eri afrikkalaisiin kansoihin, joista suurimmat olivat vuoden 2020 arvion mukaan:^[2]

• mandinkat – 33 %
• fulat – 18 %
• wolofit – 13 %
• jolat – 11 %.

Uskonnollisesti 96,4 % gambialaisista on muslimeita, 3,5 % kristittyjä ja noin 0,1 % muita. Gambialaisista 64 % asui kaupungeissa vuonna 2022, ja urbanisoitumisen arvioitiin jatkuvan 3,8 prosentin vuosivauhdilla.^[2]

Kaupungistuminen on nopeaa.^[35] Vuoden 2013 väestönlaskennan mukaan maassa oli kuusi yli 30 000 asukkaan kaupunkia. Edelliset väestönlaskentatiedot ovat vuodelta 1993, ja 20 vuodessa kaupungistuminen on ollut huomattavaa.^[43] Serekundan markkinapaikka on näitä kaupunkeja suurempi, mutta se koostuu useista yhteenkasvaneista kylistä eikä ole hallinnollinen yksikkö.^[44]

15 vuotta täyttäneestä väestöstä lukutaitoisia oli 50,8 prosenttia vuonna 2015. Miehistä lukutaitoisia oli 61,8 % ja naisista 41,6 %.^[2]

Terveydenhoito on erittäin puutteellista. Esimerkiksi äitiyskuolleisuus on erittäin korkea. Vuonna 2017 maassa menehtyi arviolta 597 äitiä 100 000 synnytystä kohden. Vuonna 2000 vastaava luku oli 932.^[45]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 0,9 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 8 200 henkeä. Antiretroviraalilääkitystä olisi tarvinnut noin 2 300 henkeä, mutta sitä sai vain noin 18 % heistä, alle 500 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut huomattavasti, sillä vuonna 2004 lääkettä sai alle kymmenen prosenttia tarvitsijoista.^[46]

Vuonna 2007 silloinen presidentti Jammeh herätti epäuskoista hämmästystä, kun hän ilmoitti osaavansa parantaa AIDS:n yrteillä ja banaaneilla.^[47]

Vaikka Gambiassa elää monia etnisiä ryhmiä, niiden välit ovat varsin hyvät, eikä uskonnollisten ryhmienkään välillä ole ollut suurempia yhteenottoja. Eri ryhmät elävät sekaisin, eikä mikään osa ole vain yhden heimon valta-aluetta. Siksi eri ryhmien tavat ja perinteet ovat sekoittuneet muodostaen yhtenäisen gambialaisen kulttuurin.^[9]

Perinteisiin gambialaisiin ruokalajeihin kuuluvat eräänlainen liharisotto benachin, kana-papuata base nyebe, höyrytetyt hirssijauhopallot chere, maapähkinävoissa paistettu kana tai liha riisin kanssa domoda ja maapähkinöistä ja riisistä keitetty makea puuro chura-gerteh.^[9]

Tabaski on vuoden suurin islamilainen juhla. Sitä vietetään samaan aikaan kun islamilaiset tekevät pyhiinvaelluksen Mekkaan. Tabaskissa perheenisät uhraavat lampaita sen muistoksi, miten Abraham oli valmis uhraamaan poikansa.^[48]

Kunta Kintehin saari Gambiajoessa noin 30 kilometriä joen suulta oli merkittävä Länsi-Afrikan orjakaupan keskus. Se kuuluu nykyisin Unescon maailmanperintöluetteloon.^[49]

Gambian ainoa televisiokanava on ollut valtion omistuksessa. Yksityisiä sanomalehtiä on ollut neljä, niitä valvottiin aiemmin tiukasti ja kritiikkiä ei suvaittu.^[50]

Gambian hallitusta on syytetty sananvapauden rajoittamisesta. Vuonna 2002 hyväksytty laki perusti komission, jolla on valta jakaa toimittajalupia ja vangita toimittajia. Vuonna 2004 hyväksytty toinen laki mahdollisti vankeusrangaistusten antamisen herjaamisesta sekä perui kaikki lehti-, televisio- ja radioluvat pakottaen mediayritykset uudelleenrekisteröitymään viisi kertaa kalliimmalla hinnalla kuin aikaisemmin.^[51][52]

Pian jälkimmäisen lain hyväksymisen jälkeen toimittaja Deyda Hydara, yksi uuden lain julkisista vastustajista, murhattiin. Ainoat maanlaajuiset radiokanavat ovat tiukasti hallituksen kontrolloimia.^[51]

Toimittajat ilman rajoja on syyttänyt ”presidentti Yahya Jammehin poliisivaltiota” toimittajien murhista, tuhopoltoista, laittomista pidätyksistä sekä tappouhkauksista.^[53]

Presidentti Adama Barrowin valtakaudella Jammehin jälkeen vuodesta 2017 lähtien sananvapauden ja lehdistönvapauden tila Gambiassa on kohentunut ratkaisevasti. Median ei tarvitse enää pelätä hallituksen tukahduttavaa kontrollia tai kostotoimenpiteitä kritiikistä.^[54]

Gambia on osallistunut olympiakisoihin vuodesta 1984 alkaen. Se ei ole saanut mitaleita.^[55]

Gambiassa toimii 51 jalkapalloseuraa. Gambian jalkapallomaajoukkue oli toukokuussa 2011 FIFAn rankingissa sijalla 103.^[56]

• Baum, Robert: ”Gambia”. Teoksessa Encyclopedia of Africa. (Anthony Appiah, Henry Louis Gates (toim.)) Oxford: Oxford University Press, 2010. ISBN 9780195337709 Oxford Reference (Wikipedian lähdekirjasto) Viitattu 9.1.2023. (englanniksi)
• BTI 2022 Country Report — Gambia 2022. Gütersloh: Bertelsmann Stiftung. Viitattu 9.1.2023. (englanniksi)
• Clark, Andrew & Forde, Enid R. A. & Gailey, Harry A: The Gambia Encyclopedia Britannica. 14.11.2022. Viitattu 9.1.2023. (englanniksi)
• Landscapes of West Africa. Ouagadougou, Burkina Faso: Comité Permanent Inter-états de Lutte contre la Sécheresse dans le Sahel, 2006. Gambian osuus kirjasta (PDF) Viitattu 9.1.2023. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. 3rd. Edition. Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gambia.

• Matkaopas aiheesta The Gambia Wikivoyagessa (englanniksi)