São Tomén ja Príncipen demokraattinen tasavalta eli São Tomé ja Príncipe on saarivaltioAfrikan rannikolla. Sen saaret sijaitsevat 320 ja 240 kilometriä Gabonista länteen. Saarista suurempi ja eteläisempi, São Tomé, on juuri päiväntasaajan pohjoispuolella. Saarten ensimmäiset asukkaat olivat portugalilaisia 1400-luvulla. He toivat sinne orjia Afrikan mantereelta, ja nykyisin useimpien asukkaiden taustassa on esi-isiä sekä Euroopasta että Afrikasta. Nykyisin asukasluku on noin 210 000. Saarilla tuotettiin aluksi sokeria, sittemmin kaakaota ja 2000-luvulla myös öljyä. Kaakao on kuitenkin tärkein vientituote.
São Tomén ja Príncipen saaret sijaitsevat Atlantilla 320 ja 240 kilometrin päässä Gabonin luoteisrannikosta. São Tomé on 50 kilometriä pitkä ja 32 kilometriä leveä. Príncipe on 30 kilometriä pitkä ja noin kuusi kilometriä leveä.[3] Valtion pinta-ala on 1 001 neliökilometriä.[4] Saaret ovat jäänteitä muinaisesta tulivuoriketjusta, johon kuuluvat myös Päiväntasaajan Guinealle kuuluva Biokon saari ja Kamerunvuori. Vuoristoisten saarten korkein kohta on São Tomélla sijaitseva Pico de São Tomé (2 024 metriä).[5]
Kummankin saaren etelä- ja länsirannikolla vuoret laskeutuvat jyrkästi mereen, mutta luoteessa on pieni tasanko. Vuorilta syöksyy mereen useita pieniä mutta nopeasti virtaavia puroja. Virtauseroosio on kuluttanut monen paikoin syviä uomia ja eristänyt toisistaan muodostelmia.[6]
Ilmasto on kummankin saaren rannikoilla trooppinen ja lämpötila koko vuoden noin 27 °C. Sisämaan vuoristoissa lämpötila on vuoden ympäri noin 20 °C ja yöt ovat melko viileitä. Sadekausi kestää lokakuusta toukokuuhun. Vuotuinen sademäärä vaihtelee pohjoisten alankojen 1 000 millimetristä etelärinteiden 5 000 millimetriin.[3]
Eristyksissä olleilla saarilla on kehittynyt harvinaisen suuria ja pieniä endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja. Näihin kuuluvat suurikokoiset linnut sãotoménkyyhky (Columba thomensis) ja sãotoménmedestäjä (Dreptes thomensis eli Nectarinia thomensis) sekä begonialajitBegonia crateris ja Begonia baccata. Kaikkiaan Príncipellä on 37 ja São Tomélla 95 endeemistä kasvilajia. Saaret ovat tärkeitä lintujen suojelun kannalta. Niillä elää harvoja alkuperäisiä nisäkäslajeja. Afrikanmetsäpäästäisen sukulainen Crocidura thomensis on São Tomén ainoa endeeminen nisäkäs. Príncipellä on lepakoita.[7] Monet saarten lajeista ovat uhanalaisia niiden pienen levinneisyysalueen takia. Noin 300 neliökilometrin laajuinen Ôbon kansallispuisto koostuu kahdesta osasta, yksi kummallakin saarella.[8][9] São Tomé ja Príncipe yhdessä lounaassa sijaitsevan pienen Päiväntasaajan Guinealle kuuluvan Annobónin saaren kanssa muodostavat 1 036 neliökilometrin laajuisen ekoalueen.[7]
Portugalilaiset purjehtijat löysivät São Tomén ja Príncipen saaret vuosina 1470–1471. Ensimmäiset asukkaat saapuivat vuonna 1485. He olivat karkotettuja portugalilaisia ja Afrikan mantereelta tuotuja orjia. Maantieteellisen sijaintinsa ansiosta saarista tuli Afrikan ja Amerikan välisen orjakaupan välietappi. 1500-luvun alussa metsiä ruvettiin hakkaamaan sokeriruokoviljelmiksi, joiden työvoimaksi tuotiin orjia Länsi- ja Etelä-Afrikasta. Rotujen sekoittumisen tuloksena syntyi mulattiryhmä, joka vapautettiin orjuudesta.[10]
1500-luvun puolivälissä São Tomésta vietiin sokeria enemmän kuin mistään muusta Afrikan maasta. Maaperän köyhtymisen ja orjien kapinoinnin takia sokeriruo’on tuotanto alkoi kuitenkin vähentyä. Ensimmäinen orjakapina tapahtui vuonna 1517. Vuoden 1595 kapinan johtaja Rei Amador hirtettiin, mutta hänestä on myöhemmin tullut kansallissankari.[11] Merirosvot aiheuttivat myös ongelmia, ja hollantilaiset valloittivat São Tomé seitsemäksi vuodeksi vuonna 1641.[12]
1700–1800-luvuilla saarille perustettiin kahvi- ja kaakaoviljelmiä, joiden työvoimana toimivat orjat. Virallisesti orjuus lakkautettiin vuonna 1875, mutta käytännössä pakkotyö plantaaseilla jatkui roças-järjestelmän puitteissa. 1800-luvun loppuun mennessä siirtomaaherrat olivat muuttaneet lähes kaiken käyttökelpoisen maan kaakaoviljelmiksi.[3] Saaret olivat 1900-luvun alussa maailman suurin kaakaon tuottaja, mutta tuotanto romahti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Seuraavina vuosikymmeninä saaret tunnettiin raakuuksista ja korruptiosta.[12]
Vuonna 1951 saarista tuli Portugalin merentakainen provinssi.[13] Samaan aikaan portugalilaiset yrittivät pakottaa paikallisia forroja työskentelemään plantaaseilla.[12] Afrikkalaisten työläisten tyytymättömyys purkautui vuonna 1953 mellakoin, joihin portugalilaiset vastasivat tappamalla yli kaksi prosenttia maan väestöstä Batepán verilöylyssä.[3] Itsenäisyyttä vaativat asukkaat viittasivat myöhemmin tapahtumaan osoituksena portugalilaisten siirtomaaisäntien raakuuksista.[12]
Vuonna 1960 ulkomaille muuttaneet emigrantit perustivat São Tomén ja Príncipen vapautuskomitean, joka vuonna 1972 järjestettiin São Tomén ja Príncipen vapautusliikkeeksi (Movimento de Libertação de São Tomé e Príncipe, MLSTP). Vuonna 1972 saaret saivat autonomisen statuksen, ja vuoden 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen Portugalin hallitus aloitti vapautusliikkeen kanssa neuvottelut maan itsenäistymisestä. Algerissa solmitun sopimuksen mukaisesti São Tomé ja Príncipe julistettiin itsenäiseksi 12. heinäkuuta 1975.[14]
Itsenäisyyden aika
1970- ja 1980-luvuilla maassa vallitsi MLSTP:n hallitsema yksipuoluejärjestelmä, mutta vuonna 1990 toteutettujen demokraattisten uudistusten seurauksena seuraavana vuonna pidettiin vapaat monipuoluevaalit. Valtaan nousi entisen pääministerin Miguel Trovoadan johtama ”Demokraattisen konvergenssin puolue” (PCD), mutta MLSTP säilyi toiseksi suurimpana puolueena. Vuoden 2001 presidentinvaaleissa voittajaksi nousi ”Itsenäinen demokraattinen toiminta” (ADI) -puolueen Fradique de Menezes, jonka riveistä oli myös pääministeri Maria das Neves. Fernando Pereiran johtama sotilaskaappaus syrjäytti Menezesin ja Nevesin 16. heinäkuuta 2003, mutta viikon neuvottelujen jälkeen kaappaajat luovuttivat vallan takaisin vaaleilla valitulle hallitukselle.[13]
Kesäkuussa 2005 pääministeri ja koko hallitus erosivat. Keskuspankin johtaja Maria do Carmo Silveira nousi pääministeriksi. Vuoden 2006 parlamenttivaalit voitti Movimento Democrático das Forças de Mudança (Muutosvoimien demokraattinen liike, MDFM), joka sai parlamentin 55 paikasta 23.[13]
Vuoden 2009 helmikuussa hallitus sanoi paljastaneensa vallankaappausyrityksen. Oppositiojohtaja Arlecio Costa joutui lähes vuodeksi vankilaan.[13] Vuoden 2010 elokuussa oppositiopuolue ADI voitti parlamenttivaalit ja Patrice Trovoadasta tuli pääministeri.[13] Trovoadan hallitus menetti joulukuussa 2012 äänestyksessä parlamentin luottamuksen ja uudeksi pääministeriksi nimitettiin Gabriel Costa.[15]
São Tomé ja Príncipen pääministeri on ollut joulukuusta 2018 Jorge Bom Jesus. Lokakuun 2018 parlamenttivaaleissa MLSTP-PSD (São Tomén ja Príncipen vapautusliike – sosiaalidemokraattinen puolue) sai 23 paikkaa ja PCD-UDD-MDFM sai viisi paikkaa. Yhdessä ne saivat ehdottoman enemmistön eli 28 paikkaa maan 55-paikkaisessa parlamentissa ja MLSTP-PSD:n johtaja Jorge Bom Jesus nousi hallituskoalition pääministeriksi. Edellisen pääministerin Patrice Trovoadan puolue ADI sai 25 paikkaa ja siirtyi oppositioon.[16]
Politiikka
São Tomé ja Príncipen presidentinpalatsi.
São Tomé ja Príncipe on semipresidentiaalinentasavalta. Presidentti valitaan yleisillä vaaleilla viideksi vuodeksi kerrallaan. Kansalliskokous valitsee pääministerin, jonka presidentti hyväksyy. Yksikamarisessa parlamentissa eli kansalliskokouksessa on 55 edustajaa, jotka valitaan nelivuotiskausille kerrallaan.[5]
São Tomé ja Príncipen presidentti on ollut elokuusta 2016 lähtien Evaristo Carvalho, joka voitti presidentinvaalien toisella kierroksella istuvan presidentin Manuel Pinto da Costan. ADI-puoluetta edustava Carvalho on ollut aiemmin kahdesti maan pääministeri. Pääministerillä on enemmän poliittista toimeenpanovaltaa kuin presidentillä. Maassa on ollut tapana, että eri poliittisista leireistä tulleet presidentti ja pääministeri ovat hallinneet yhteisymmärryksessä keskenään.[17]
Valtio on jaettu kuuteen piirikuntaan, joista viisi sijaitsee São Tomén saarella ja yksi Príncipessä. Piirikuntien johtoon äänestetään kolmen vuoden välein valtuusto, jolla on rajoitettu itsenäinen päätäntävalta paikallisasioissa.[3]
Vuoden 2012 väestönlaskun mukaan suurimmat kaupungit olivat São Tomé (noin 66 900 asukasta), Neves (noin 8 400 asukasta) ja Santana (noin 7 400 astukasta).[18]
São Tomé ja Príncipen talouden haasteet ovat samanlaiset kuin muilla pienillä saarivaltioilla, ja sen syrjäinen sijainti vaikeuttaa talouden monipuoleistamista. Valtio onkin erittäin altis ulkopuolisille shokeille.[19] Lisäksi saarten pinnanmuodot ovat haastavat ja työvoimaa on vähän.[20]
São Tomé ja Príncipen ilmasto sopii erinomaisesti trooppiselle maataloudelle: kasvukausi on pitkä, vulkaaninen maaperä on hedelmillistä eikä vedestä ole pulaa. Kaakaopuu on tärkein viljelykasvi, ja se kattaa kaksi kolmasosaa kaikesta viljelymaasta.[21]Kaakao käsitti vuonna 2017 peräti 93 prosenttia kaikista vientituloista.[22] Kaakaopuun lisäksi kookospalmu on yleinen viljelykasvi.[21] Valtion maatalous ei kuitenkaan riitä tuottamaan ruokaa kansan tarpeeseen; ruoka on tuotava ulkomailta,[3] mikä aiheuttaa ruoan hinnan suurta vaihtelua.[20]
São Tomé ja Príncipe luottaa tulevaisuudessa öljyvarantoihinsa. Vuonna 2001 maa sopi kiistansa Nigerian kanssa aluevaatimuksista Guineanlahdella. Kaksi vuotta myöhemmin yhteisalue avattiin öljy-yhtiöiden huudettavaksi. Se jaettiin yhdeksään huutokaupattavaan osaan. Ensimmäisen osan oikeudet menivät kansainvälisille öljy-yhtiöille 123 miljoonan dollarin hintaan, josta São Tomé ja Príncipe sai 40 prosenttia (loput meni Nigerialle). Chevron aloitti poraukset alueella vuonna 2006.[5][3]
Liikenne
São Tomé ja Príncipelle pääsee helpoiten lentäen, ja maassa on kaksi lentoasemaa, São Tomén kansainvälinen ja Príncipen lentoasema. Euroopasta São Tomélle lennetään vain Portugalista, Afrikasta useammastakin paikasta.[23] Maassa ei ole syvänmeren satamaa, joten isot alukset joutuvat ankkuroitumaan merelle ja purkamaan lastinsa proomuihin. Tieverkko on afrikkalaisittain hyvä.[21]
Väestöjakauma
Poikia São Toméssa.
São Tomé ja Príncipen asukasluku oli vuonna 2020 maan tilastokeskuksen arvion mukaan 210 240.[24] Suurin osa väestöstä on niin sanottuja forroja, jotka ovat eurooppalaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Toinen vanha ryhmä on angolarit, jotka ovat São Tomén saarelle haaksirikkoutuneiden angolalaisten orjien jälkeläisiä. He sulautuivat 1900-luvulla valtaväestöön, vaikka elivät pitkään eristäytyneenä São Tomén eteläosassa. Saarille on muuttanut asukkaita myös monista muista Afrikan valtioista, erityisesti Kap Verdestä, Angolasta ja Mosambikista.[25]
Väestönkasvu on korkeampi kuin koko maailman keskiarvo, mutta matalampi kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Väestö on nuorta, ja kaksi viidesosaa asukkaista on alle 15-vuotiaita.[25]Elinajanodote oli vuonna 2019 peräti 70,4 vuotta.[26] Se on lähellä maailman keskiarvoa ja korkeampi kuin monissa Afrikan maissa.[25]
Pääasiallisena kielenä on portugali, jonka lisäksi puhutaan ainakin kolmea eri portugalin kreolia.[27] Uskonnollisesti asukkaista on noin 70 prosenttia katolisia ja kohtalainen määrä protestanttisten kirkkojen kannattajia.[5] Perinteistä afrikkalaista animismia harjoitetaan jonkin verran, ja se on yleistä muidenkin uskontojen edustajilla.[25]
Väestöstä 95,5 prosenttia asuu São Toméssa ja 4,5 prosenttia Príncipen saarella.[3] Kolmannes väestöstä asuu São Toméssa tai sen ympäristössä.[25]
Kulttuuri ja media
Calulu kala-ateria
São Tomé ja Príncipen kulttuuria kutsutaan lusoafrikkalaiseksi, koska siinä on elementtejä portugalilaisten ja heidän saarille tuomiensa länsiafrikkalaisten kansojen kulttuureista. Sãotomélaiset kutsuvat puhumaansa portugalinkreolia nimillä forro, lunga santome tai dialecto, Príncipellä puhuttua murretta sanotaan ling’leksi. Lapset oppivat koulussa portugalia, ja portugalilaiset televisiolähetykset ovat vähentäneet paikallisten kielten käyttöä.[28]
Kaupunkiasutus on rakennettu portugalilaiseen siirtomaatyyliin. Maaseudulla näkee afrikkalaistyylisiä puisia paalujen varaan rakennettuja taloja, joita ympäröi pieni vihannestarha.[28] Ruokakulttuuri perustuu trooppisiin vihanneksiin ja banaaneihin. Kala on yleisin proteiinin lähde. Useimmilla pihoilla kasvaa sitrushedelmäpuita.[28]
Sananvapaus on kirjattu perustuslakiin ja sitä noudatetaan myös käytännössä. Maassa ilmestyy kolme yksityistä ja yksi valtiollinen sanomalehti. Valtio pitää yllä ainoaa radio- ja televisioasemaa, mutta yksityisten asemien perustaminen on luvallista. Oppositio saa lähetysaikaa ilmaiseksi.[29]
↑ abcdefghBackground Note (Previous Editions) 2011. U.S. Department of State. Viitattu 13.12.2014. (englanniksi)
↑Sobre o país Instituto Nacional de Estatísticas da Republica Democrática de São Tomé e Príncipe. Arkistoitu 12.7.2021. Viitattu 4.7.2021. (portugaliksi)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.svg)
