Siirtomaa-aikoina nykyisen Malin alueesta käytettiin nimeä Ranskan Sudan. Mali on nimetty muinaisen Malin kuningaskunnan mukaan. Mali on Afrikan unionin jäsenmaa ja pinta-alaltaan Afrikan kahdeksanneksi ja maailman 23. suurin valtio. Maa itsenäistyi useimpien muiden afrikkalaisten siirtomaiden tavoin 1960-luvulla (vuonna 1960).
Koko pohjoinen Mali sijaitsee Saharan autiomaan alueella, ja keski- ja eteläosan muodostaa pääasiassa Sahelin savanni.[3] Keski- ja eteläosissa virtaa läntisen Afrikan pisin ja koko Afrikan kolmanneksi pisin joki, Niger. Yli 65 prosenttia koko maasta on aavikkoa tai puoliaavikkoa, ja aavikoituminen johtaa paikoin vakaviin ongelmiin.[4]
Malissa hyväksyttiin vuonna 2023 uusi perustuslaki, jossa ranskan kieleltä poistettiin virallisen kielen asema ja siitä tuli työkieli. Muutos on pikemminkin symbolinen. Samalla kuitenkin 13 kansallista kieltä sai virallisen kielen asemaan.[5]
Mali on sisämaavaltio, mutta maan etelä- ja keskiosissa virtaava Niger-joki muodostaa tärkeän vesireitin. Malin pohjoisosat sijaitsevat pääosin Saharan autiomaassa. Etelämmässä vallitsee Sahelin savanni. Koillisessa on joitakin vuoria. Kuivina kausina Saharalta puhaltaa harmattan-tuuli, joka nostattaa hiekkamyrskyjä. Malin alue on pääasiassa alavaa. Maan korkein kohta on Hombori Tondo 1 155 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Se sijaitsee Homborivuorilla (Monts du Hombori).[6]
Malin väkirikkain kaupunki on sen pääkaupunki Bamako, jonka väkiluku vuoden 2009 laskennassa oli 1,8 miljoonaa.[7] Kaupungin nykyiseksi väkiluvuksi arvioidaan 2,6 miljoonasta[8] 3,5 miljoonaan asukasta.[9] Muita suuria kaupunkeja ovat Ségou, Sikasso, Mopti, Gao ja Kayes. Niger-joen varrella sijaitsevat Ségou ja Mopti ovat tärkeitä satamakaupunkeja ja kalastuksen keskuksia.
Malilla on maarajaa muiden valtioiden kanssa yhteensä 7 243 kilometriä. Pisin yhteinen raja on Mauritanian kanssa (2 237 km).[1]
Historia
Varhaiset vaiheet
Muinoin Malin alueella sijaitsi lukuisia länsiafrikkalaisia kuningaskuntia, kuten Ghana, Songhai sekä Mali, josta nykyinen Mali on saanut nimensä.[10]
Ghanan kuningaskunnan perustivat alun perin berberit, mutta pian valta keskittyi mandea puhuneille soninkeille. Soninkekuninkaat eivät koskaan omaksuneet islamia täysin, vaikka heillä oli hyvät suhteet muslimikauppiaihin. Ghanan kuningaskunnan valta-asema alkoi heiketä 1000-luvun lopussa, jolloin alueelle alkoi saapua islaminuskoisia almoravideja. Islamin asema alueella voimistui ja se on ollut siitä lähtien Malin valtauskonto. Ghanan kuningaskunnan keskuspaikka, Koumbi Saleh tuhoutui 1203.[11]
Nimensä Mali on saanut vuosina 1235–1546 alueella sijainneesta Malin kuningaskunnasta. Nykyiset mandinkat polveutuvat sen asukkaista. Kuningaskunta kasvoi voimakkaasti Sundiata Keitan valtakaudella 1200-luvulla. Huippuvuosinaan Malin kuningaskunta käsitti huomattavasti nykyistä Malia laajemman alueen, Atlantin rannikolta Nigerjoen suistoon ja Timbuktuun saakka. Maa koostui valloitetuista ja alistetuista alueista, mutta siellä vallitsi Keitan aikana järjestys. Tunisialaisen historioitsija Ibn Khaldunin mukaan Keita hallitsi maata noin 25 vuotta.[12]Mansa Musan valtakaudella 1300-luvun alussa Timbuktun ja Djennén kaupungeista tuli merkittäviä kaupankäynnin ja islamin keskuksia (Mansa on kuningasta tarkoittava arvonimi[12]). Kuningaskunta vaurastui kulta-, norsunluu-, orja- ja suolakaupan avulla.[13]
Mansa Musa vuoden 1375 maailmankartassa.
Songhaiden hallitsema Songhain kuningaskunta syrjäytti Malin kuningaskunnan 1400-luvulla. Se saavutti huippunsa kuningas Askia Mohammad I:n valtakaudella 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa. Silloin kuningaskuntaan kuului laajoja alueita nykyisestä Nigeriasta saakka. Suurin osa nykypäivän Malista sijaitsi Songhain kuningaskunnan alueella. Songhain kuningaskunnan lopuksi koituivat sekä sisäiset että ulkoiset paineet, joihin kuului muun muassa marokkolaisten berberien hyökkäys 1591. 1700-luvulla Ségoun kaupungista muodostui Bambaran kuningaskunnan keskus. Siihen kuuluivat muiden muassa nykyiset Blan, Djennén, Moptin, Timbuktun ja Ségoun kaupungit. Bambaran kuningaskunta väistyi vuonna 1861 El Hadj Umar Tallin perustaman Toucouleurin kuningaskunnan tieltä, joka sekin romahti muutaman vuosikymmenen kuluttua.[14]
Ranskalaiset saapuivat Maliin vuoden 1880 tienoilla. He pyrkivät tekemään Malista siirtomaansa. Paikallisten vastarinta päättyi vuonna 1898, kun malinkésotilas Samory Touré voitettiin seitsemän vuoden sodan jälkeen. Malista tuli nimellä Ranskan Sudan osa Ranskan Länsi-Afrikkaa.[15]
Vuonna 1958 maa saavutti itsehallinnollisuuden ja liittyi Ranskan yhteisöön (Communauté française). Autonomisena valtiona sen nimenä oli Sudanin tasavalta. Tammikuussa 1959 se liittyi Senegaliin. Ranskan Sudanin ja Senegalin muodostamasta Malin liittovaltiosta tuli itsenäinen 20. kesäkuuta 1960, mutta unioni kaatui 20. elokuuta 1960, jolloin Malista tuli kokonaan oma valtionsa. 22. syyskuuta maa irtautui Ranskalaisesta yhteisöstä ja muutti nimensä Malin tasavallaksi. Tämä lasketaan nykyisen Malin itsenäistymispäiväksi.[15]
Itsenäisen Malin ensimmäiseksi presidentiksi nousi Modibo Keïta. Malista tuli yhden puolueen valtio, joka lähentyi kylmän sodan aikaista sosialististen valtioiden itäblokkia. Keïtan johtama Mali erosi Ranskan yhteisöstä vuonna 1962 ja kansallisti alueen luonnovaroja. Seurauksena valtion taloudellinen tila heikkeni vähitellen.[16]
Lokakuussa 1968 Malissa tapahtui veretön sotilasvallankaappaus, jossa Keïtan syrjäytti kenraali Moussa Traoré. Keïta vietti loppuelämänsä vankeudessa. 1974 tuli voimaan uusi perustuslaki, joka teki Traorén Malin kansan demokraattisesta liitosta maan ainoan laillisen puolueen. Vuoden 1979 vaaleissa Traoré sai 99 prosenttia äänistä. Vuoden 1985 vaaleissa hän oli ainoa ehdokas. Opiskelijoiden liikehdintä hallintoa vastaan alkoi jo 1970-luvun lopussa ja Traoré onnistui torjumaan myös kolme vallankaappausyritystä.[16]
Ratkaistakseen Malia vaivanneet taloudelliset ongelmat Traoré sitoutui 1980-luvulla Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) talousohjelmaan. Ohjelman vaatimat säästötoimet olivat erittäin epäsuosittuja malilaisten keskuudessa. Samaan aikaan Malin naapurivaltioissa lisääntyivät vaatimukset demokraattisemmasta hallinnosta. Traoré teki pieniä myönnytyksiä, mutta demokratiaa pyrittiin soveltamaan vain yksipuoluejärjestelmän puitteissa ilman laajempia uudistuksia.[16]
1990-luvun alussa poliittinen vastarinta Malissa järjestäytyi. Merkittävä oli erityisesti Adéma–PASJ-puolue. Samaan aikaan maan pohjoisosissa syttyi etninen konflikti, kun kuivuutta paenneet tuaregit palasivat Libyasta ja Algeriasta. Paikallinen väestö vastusti tulijoita asein. Traorén hallinto julisti maahan poikkeustilan ja kukisti tuaregien liikehdinnän kovaotteisesti. Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 johti kuitenkin laajoihin mielenosoituksiin.[16] Traoré kukistettiin noin sata ihmisuhria vaatineiden mielenosoitusten[17] jälkeen vuonna 1991. Hänet tuomittiin kuolemaan vuosina 1993 ja 1999, mutta molemmat tuomiot muutettiin elinkautisiksi.
Demokraattinen Mali
Traorén kukistumisen jälkeen Malista tuli monipuoluedemokratia. Maan nykyinen perustuslaki otettiin käyttöön 12. tammikuuta 1992.[1]. 8. kesäkuuta 1992 Malin kolmanneksi presidentiksi valittiin maan ensimmäisissä vapaissa vaaleissa Alpha Oumar Konaré. Hänet valittiin uudelleen 1997 vaaleissa, mutta Malin demokraattinen järjestelmä oli edelleen hauras. Maan perustuslaillinen oikeus mitätöi presidentivaaleja edeltäneiden parlamenttivaalien tuloksen äänestämiseen liittyneiden epäselvyyksien vuoksi. Konarén Adema-puolue oli voittanut selvästi mitätöidyt vaalit ja voitti myös järjestetyt uusintavaalit. Tapahtumien seurauksena Malin oppositio boikotoi presidentinvaaleja.[16]
Konaré luopui kuitenkin vallasta perustuslaissa säädettyjen kahden kauden jälkeen ja häntä seurasi kesäkuussa 2002 presidentti Amadou Toumani Touré. Touré oli upseerina johtanut Moussa Traorén valtakauden päättänyttä vallankaappausta. Toure valittiin toiselle viisivuotiskaudelle vuonna 2007.[18] Vuonna 2013 presidentiksi valittiin Ibrahim Keita.[19]
Malin konflikti
Länsimaiden syrjäytettyä Libyan johtaja Muammar Gaddafin hänen puolellaan taistelleen tuaregit palasivat Maliin ja nousivat kapinaan pohjois-Malissa. Tuaregit liittoutuivat Al-Qaidaan yhteydessä olevien islamistien kanssa.[20]
Huhtikuussa 2012 tuaregikapinalliset julistivat Azawadin valtion perustetuksi maan pohjoisosaan.[22] Kesäkuun loppuun mennessä islamistinen Ansar Dine -ryhmittymä oli ajanut tuaregikapinalliset kaikista Pohjois-Malin kaupungeista.[23][24] Ryhmittymän taistelijat alkoivat tuhota Timbuktun historiallisia muistomerkkejä, joka edustivat sen mukaan epäjumalanpalvontaa.[25][26]
Heinäkuun lopulla 2012 Pohjois-Malissa järjestettiin ensimmäinen kivitys, jossa teloitettiin avoliitossa elänyt pariskunta.[27] Kapinalliset etenivät maan keskiosiin asti[28]. Ääri-islamistien eteneminen Malissa herätti huolta alueella ja länsimaissa, mutta Yhdysvallat ei halunnut lähettää joukkoja maahan taistelemaan al-Qaidan uhkaa vastaan. Länsi-Afrikan maat kysyivät YK:lta lupaa sotilasoperaatiolle ääri-islamilaisten karkottamiseksi Malista. YK:n turvallisuusneuvosto antoi luvan operaatiolle[29]. Malin entinen siirtomaaisäntä Ranska aloitti sotilasoperaation ”Opération Serval” Malissa maan hallituksen pyynnöstä 11. tammikuuta 2013[30] lentokonein, helikopterein ja myöhemmin panssarein[31].
Tammikuussa 2013 näytti olevan edessä pitkä sota ranskalaisten ja islamistien välillä[32]. Ranskalaiset ja afrikkalaiset joukot valtasivat tammikuun loppuun mennessä kapinallisilta monia kaupunkeja[33]. Ranska vähentää joukkojaan asteittain ja siirtää vastuuta YK:lle ja muille Afrikan maille.[34] Samaan aikaan Euroopan unioni alkoi avustaa Malin oman armeijan koulutuksessa. Mukana on myös suomalaisia kouluttajia.[35]
Elokuussa 2018 valittiin Malin presidenttinä vuodesta 2013 toiminut Ibrahim Boubacar Keïta uudelleen virkaansa.[36] Huhtikuussa 2019 Boubou Cissé nimitettiin Malin pääministeriksi sen jälkeen, kun edellinen hallitus oli eronnut etnisen väkivallan taas voimistuttua maassa.[37] Kapinalliset pidättivät elokuussa 2020 Keïtan ja Cissen. Pidätyksen jälkeen Keïta ilmoitti eroavansa ja hajottavansa maan hallituksen ja parlamentin.[38]
Turvallisuustilanne
Ranskan joukot saapuivat Maliin 2013 ja aloittivat operaatio Servalin, joka tavoite oli ottaa pohjois-Mali takaisin islamisteilta. Tämä operaatio korvattiin myöhemmin kapinan tukahduttamiseen tarkoitetulla Operaatio Barkhanella. Ranskan johtamassa eurooppalaisessa Takuba-ryhmässä oli 800 sotilasta ja Ranskan joukkoja maassa 2400 ja naapurimaissa yhteensä 5000[39].[40]
Maaliskuussa 2019 islamistit hyökkäsivät noin 60 kilometrin päässä Bamakosta sijaitsevan Koulikoron sotilasleiriin. Malin turvallisuustilanne on huolestuttava maan eteläisillä alueilla (Koulikoro, Kayes, Koutiala, Sikasso), jotka eivät ole enää vapaita jihadistisesta uhasta tai rosvoilusta. Valtio on kyvytön harjoittamaan voimankäytön monopolia tai takaamaan alueen koskemattomuutta. Kaksi kolmasosaa Malin alueesta on valtion hallinnan ulkopuolella. Saadakseen alueen hallintaansa Malin hallitus omisti vuonna 2019 puolustukseen 22 prosenttia (noin 450 miljardia XOF) kansallisesta budjetistaan.[41]
Malissa tapahtui sotilasvallankaappaukset elokuussa 2020 ja 2021. Kesäkuussa 2021 Ranskan joukot lopettivat operaatiot Malin armeijan kanssa ja keskeyttivät operaatio Barkhanen. Ranskan ja Malin suhteet kiristyivät kun Ranskan ulkoministeri nimitti tammikuussa 2022 Malin hallitusta laittomaksi ja Mali karkotti Ranskan lähettilään. Helmikuussa Mali vaati Ranskan joukkoja lähtemään maasta, toisaalta Mali syytti Ranskaa yksipuolisesta sopimuksen rikkomisesta kun tämä tapahtui.[40] Loppuvuodesta 2021 venäläisen yksityisarmeijan Ryhmä Wagnerin joukot saapuivat maahan.[42]
Ranskan sotilasjoukkojen vetäydyttyä Ranskan ulkoministeriö ilmoitti marraskuussa 2022, että maa jatkaa Malissa humanitaarista apua sekä kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden rahoitusta. Seuraavalla viikolla Malin sotilasjuntta ilmoitti kieltävänsä sellaisten kansalaisjärjestöjen toiminnan, jotka saavat rahallista tai muuta tukea Ranskasta.[43]
2023 alkaen
Ranskan ex-presidentti Francois Hollande sanoi haastattelussaan tammikuussa 2023, että Wagner-ryhmä ei ole onnistunut tekemään Malista turvallisempaa. Hän sanoi, että venäläisten palkkasotureiden saapumisen jälkeen turvallisuustilanne on huonompi ja lisäsi, että jihadistit ovat laajentaneet hyökkäyksensä Malin etelä- ja keskiosaan, missä he eivät olleet aiemmin läsnä.[44]
Maaliskuussa 2023 Malin väliaikainen hallitus ilmoitti lykkäävänsä perustuslakia koskevaa kansanäänestystä. Kyseessä oli tärkeä askel maan tiellä kohti vaaleja, joiden tarkoituksena on palauttaa demokratia vuoden 2020 sotilasvallankaappauksen jälkeen. Kansanäänestysksen lykkääntymisen myötä sotilajohtajat eivät ole saavuttaneer ensimmäistäkään määräaikaa aikataulussa, jonka se laati Malin palauttamiseksi siviilihallintoon.[45]
Huhtikuussa 2023 uutisoitiin, että ISIS on saamassa jalansijaa Malin itäisellä Menakan alueella. Jihadistit ovat ottaneet seudun hallintaansa, eivätkä Malin viranomaiset pysty sitä syrjäyttämään.[46]YK syytti 12. toukokuuta 2023 Malin armeijaa ja "ulkomaisia" taistelijoita siitä, että ne ovat teloittaneet ainakin 500 ihmistä jihadistien vastaisessa operaatiossa maan keskiosissa maaliskuun 2022 aikana.[47][48]Wagnerin kapinan jälkeen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi, että Wagnerin palkkasotureiden joukot jatkavat operaatioitaan Afrikassa.[49]
Kesäkuussa sotilasjuntan ulkoministeri Abdoulaye Diop pyysi YK:n turvallisuusjoukkoja joukkoja poistumaan viipymättä. YK ilmoitti aikovansa lopettaa Malin rauhanturvaoperaation kuuden kuukauden kuluessa kesäkuun 2023 lopusta lähtien.[50]YK:n turvallisuusneuvosto päätti 30.6.2023 yksimielisesti lopettaa kymmenen vuotta jatkuneen rauhanturvaoperaation Malissa. Operaatio päättyy puoli vuotta suunniteltua aikaisemmin, vuodenvaihteeseen 2023-2024 mennessä.[51]
Toukokuussa 2021 maan varapresidentti, eversti Assimi Goïta syrjäytti väliaikaisen presidentin Bah Ndaw ja pääministerin Moctar Ouane näiden tehtyä henkilövaihdoksia ilman hänen lupaansa. Tätä pidettiin tosiallisena sotilasvallankaappauksena, joka oli toinen 10 kuukauden sisään.[52]
Toukokuussa 2023 julkaistun YK:n raportin mukaan on vahvoja viitteitä siitä, että malilaiset ja Wagnerin joukoiksi arvellut tappoivat yli 500 ihmistä viisi päivää kestäneessä operaatiossa Mouran kylässä Moptin alueella maaliskuussa 2022.[53]
2022 ja 2023 ISIS-GS valtasi suuria alueita kaakkois-Malissa. Sen valtaan jäivät Ansongon ja Tidermènen alueet.[54]
Kesäkuussa 2023 hyväksyttiin vuodesta 2017 viivästynyt perustuslain muutos. Maahan luotiin uusia hallintoalueita vuoden 2015 pohjoisen kapinallisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Presidentin valtaoikeuksia vahvistetaan. Ranskan kieli menetti virallisen kielen asemansa, ja siitä tuli työkieli. Virallisisiksi kieliksi Tuli 13 paikallista kieltä.[5][55][56][57][58]
Islamistimilitantit tappoivat ainakin 49 siviiliä ja 15 sotilasta 7. syyskuuta 2023 Malin koillisosassa sotilasleirille ja veneeseen tehdyissä hyökkäyksissä.[59][60]
BBC uutisoi marraskuussa 2023, että Malissa saksalaisia rauhanturvaajia Pohjois-Malissa palvelleet tulkit ja kääntäjät pelkäävät joutuvansa jihadistien väkivallan kohteiksi YK:n mission päätyttyä Malissa vuoden loppuun mennessä. Heidän mukaansa terroristit ovat sanoneet avoimesti, että he pitävät ketä tahansa ulkomaisille joukolle työskennelleitä vihollisina. Malissa pelätään tapahtuvan samaa kuin Afganistanissa, jossa tuhannet avustajat jäivät maahan Yhdysvaltain joukkkojen vetäydyttyä. Heistä useita on tapettu ja tai he piileskelevät maassa. Noin 900 malilaista on työskennellyt Malissa YK:n MInusman 12 tukikohdassa eri puolilla maata kääntäjinä, kuljettajina ja muina tukihenkilöinä.[61]
2024 alkaen
Huhtikuun 30. 2024 uutisoitiin, että Malin armeija surmasi tärkeän IS:n johtajan Abou Houzeifan, joka tunnetaan nimellä Hugo. Hänet havaittiin ja tapettiin Ménakan alueella. Yhdysvallat lupasi hänestä viiden miljoonan USdollarin palkion hänen hyökättyään amerikkalaisia erikoisjoukkoja vastaan Tongossa, Nigerissä vuonna 2017.[62][63]
Heinäkuun 2024 lopulla uutisoitiin, että Malin liittolainen, venäläisten palkkasoturienWagner-ryhmän eräs komentajista kuoli taisteluissa hiekkamyrskyn aikana. Myös Malin armeija myönsi kärsineensä merkittäviä tappioita kahden päivän yhteenotoissa autiomaassa lähellä Tinzaouatenia, lähellä Algerian rajaa. Taisteluihin osallistuivat tuareg-separatistikapinalliset ja al-Qaidaan liittyvät militantit. Malin armeija tai Wagner eivät antaneet lukuja, mutta Wagner-taistelijoiden arvioitu kuolonuhrien määrä vaihtelee 20:n ja 80:n välillä.[66]
Le Mondessa väitettiin lokakuussa 2024, että Malin tuaregikapinalliset ovat käyttäneert ukrainalaisia droneja taistellakseen Malin armeijaa ja sen venäläisiä Wagner apujoukkoja vastaan.[67] Heti sen jälkeen Ukrainan ulkoministeriö kertoi lausunnossaan kiistävänsä jyrkästi kansainvälisten tiedotusvälineiden äskettäin julkaisemat syytökset valtiomme väitetystä osallisuudesta miehittämättömien ilma-alusten toimittamiseen Malin kapinallisille. Se myös kiisti Malin ja Nigerin viranomaisten väitteet siitä, että Ukraina aseistaa, toimittaa tietoja ja antaa tukea terroristiliittoumalle. Se kehotti lopettamaan "valheellisen tiedon levittämisen, joka toistaa hyökkääjävaltion Venäjän propagandan vääriä kertomuksia".[68]
Diplomaaattisuhteiden katkaisut
Malin sotilasjuntta on karkottanut useita suurlähettiläitä ja virkamiehiä. Vuonna 2022 Ranskan suurlähettiläs Joel Meyer sekä rauhanturvaoperaation tiedottaja Olivier Salgado käskettiin lähtemään.[69]
Elokuun 2024 alussa Mali ilmoitti katkaisevansa diplomaattisuhteet Ukrainaan. Mali syytti korkea-arvoisen ukrainalaisvirkamiehen myöntäneen Ukrainan osallisuuden malilaisjoukkojen heinäkuussa kokemaan raskaaseen tappioon. Kolme päivää kestäneet raskaat taistelut puhkesivat sotilasleirillä Tinzaouatenessa lähellä Algerian rajaa 25. heinäkuuta. Tuaregien johtamat separatistit sanoivat surmanneensa taisteluissa yhteensä 84 venäläisen palkkasoturiryhmä Wagnerin jäsentä ja 47 malilaista sotilasta. Ukrainan sotilastiedustelun edustaja Andri Jusov myönsi Ukrainan osuuden aseellisten terroristiryhmien hyökkäykseen, joka oli johtanut malilaisten sotilaiden kuolemaan. Ukrainalaisen The Kyiv Independentin mukaan Jusov oli televisiolähetyksessä 29. heinäkuuta esittämillään kommenteilla vihjannut mahdollisesta yhteistyöstä Ukrainan tiedustelupalvelun ja Malin kapinallisten välillä.[70][71] Myös Nigerin sotilasjuntta, joka on valtioliitossa Malin ja Burkina Fason kanssa ilmoitti katkaisevansa suhteet Ukrainaan solidaarisuudesta Malin kanssa.[72]
Elokuun 9. 2024 Mali sanoi irti diplomaattisuhteensa Ruotsiin. Ruotsin edustajalle annettiin 72 tuntia aikaa poistua maasta. Ministeriön mukaan päätös on seurausta "kansainvälisen yhteistyön ja kaupan ministerin vihamielisestä lausunnosta Malista". Diplomaattisen kiistan taustalla on Ruotsin kansainvälisen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin Johan Forssellin 7.8.2024 antama ilmoitus. Hän ilmoitti, että Ruotsi lopettaa kehitysapustrategiansa Malille vuonna 2024. Forssellin mukaan "On mahdotonta, että Mali tukisi Venäjän laitonta hyökkäystä Ukrainaa vastaan ja samalla saisi vuosittain satoja miljoonia kruunuja kehitysapua".[73]
Eversti Massimi Goita on hallinnut Malia vuodesta 2021 alkaen ja vahvistanut maan suhteita Venäjään.
Mali on semipresidentiaalinentasavalta. Maalla on monipuoluejärjestelmä, jonka ainoa rajoite on, etteivät puolueet saa tukeutua mihinkään etniseen, uskonnolliseen, tai alueelliseen ryhmään[74]. Kansalliskokous on hallinnon ainoa lakeja säätävä elin. Siinä on 160 jäsentä, ja edustettuina on kahdeksan poliittista puoluetta. Jäsenistä 147 valitaan vaalipiireissä. Ulkomailla asuvat malilaiset valitsevat loput kolmetoista. Kunkin hallintoalueen edustajien lukumäärä riippuu alueen väkiluvusta ja heidät valitaan 5 vuoden välein.[15]
Vuonna 1992 laaditun Malin perustuslain mukaisesti valtionpäämies ja asevoimien ylipäällikkö on presidentti, jonka valinta tehdään suorilla kansanvaaleilla viideksi vuodeksi kerrallaan[75]. Presidentti voi toimia virassaan enintään kaksi kautta peräkkäin. Äänioikeus on jokaisella yli 21-vuotiaalla[76]. Naisilla on ollut äänioikeus vuodesta 1956 lähtien[77].
Kuolemanrangaistus on Malin perustuslaissa sallittu rangaistuskeino, ja terrorismista on tuomittu kuolemaan viime vuosina.[79] Käytännössä yhtäkään teloitusta ei ole toimeenpantu vuoden 1980 jälkeen.[80]
Malin pohjoisosissa asuvat tuaregit ovat vaatineet alueilleen laajempaa itsehallintoa. Suuria tuaregien kapinoita on ollut vuosina 1962–1964, 1990–1995, 2007–2009 ja 2012–.[81] Tammikuussa 2012 levottomuudet puhkesivat uudestaan ja UNHCR raportoi Malista lähteneen 20 000 ihmistä pakolaisiksi naapurimaihin[82].
Vuoden 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen Mali on vahvistanut suhteitaan Venäjään. Marraskuussa 2023 Malin sotilashallitus allekirjoitti sopimuksen kullanjalostusprojektista Venäjän kanssa. Sopimus sisältää jalostamon rakentamisen, jossa käsitellään 200 tonnia kultaa vuosittain. Kulta on Malin johtava vientituote ja yksi sen suurimmista talouskasvun tekijöistä, maan kaivosministeriön mukaan. Valtiovarainministeri Alousséni Sanoun mukaan hanke antaa Malille mahdollisuuden hallita maan kullantuotantoa ja soveltaa oikein kaikkia veroja ja tulleja.[83]
Malia hallitseva sotilasjuntta keskeytti 11. maaliskuuta 2024 kaiken poliittisen toiminnan maassa toistaiseksi. Syynä olivat hallituksen tiedottajan mukaan "steriilit keskustelut" kansallisen vuoropuhelun aikana. Hallitus antoi lausunnon valtion televisiossa, jonka mukaan kaikki poliittisten puolueiden ja "poliittisten järjestöjen" toiminta on keskeytetty yleisen järjestyksen ylläpitämisen vuoksi. Ennen sitä yli 80 poliittista puoluetta ja kansalaisryhmää vaati presidentinvaaleja järjestettäväksi "mahdollisimman pian" ja sotilashallinnon lopettamista. Armeija on hallinnut Malia vallankaappauksen jälkeen vuodesta 2022 lähtien. Raivoa polittisissa ryhmissä herätti se, että juntta sanoi aikaisemmin, että presidentinvaalit pidettäisiin helmikuussa, mutta niitä lykättiin.[84][85][86]
Pääministeri Choguel Kokalla Maïga arvosteli voimakkaasti sotilasjuntan läpinäkyvyyden puutetta sen aikoinaan lupaamasta paluusta demokratiaan. Juntta oli luvannut järjestää vaalit ja palauttaa vallan siviileille maaliskuuhun 2024 mennessä. Sen jälkeen juntan johtaja eversti Assimi Goïta luki valtion televisiossa asetuksen, jossa pääministerin ja hallituksen jäsenten tehtävät lopetettiin.[87] Seuraavana päivänä sotilasjuntta nimitti tiedottajansa Abdoulaye Maigan pääministeriksi.[88]
Vapauksien kehitys
Freedom Housen vuonna 2021 tekemän listauksen mukaan Mali ei ole enää poliittisesti vapaa maa - vuonna 2020 sen arvio oli "osittain vapaa". Muutoksen syynä olivat vilpilliset vaalit ja niitä seurannut sotilaskaappaus.[89] Freedom Housen vuoden 2022 arvion mukaan Mali ei ole vapaa maa.[90] Maassa koettiin poliittista siirtymää pois autoritaarisesta hallinnosta 1990-luvun alussa ja rakennettiin vähitellen demokraattisia instituutioita noin 20 vuoden ajan. Maa osoitti kuitenkin valtion haurauden piirteitä, jotka lopulta vaikuttivat vuoden 2012 sotilasvallankaappaukseen ja Pohjois-Malin kapinaan, joka puhkesi samana vuonna. Vaikka perustuslaillinen hallinto palautettiin ja rauhansopimus allekirjoitettiin pohjoisessa vuonna 2015, turvattomuus ja poliittinen jännitys jatkuivat seuraavina vuosina, mikä huipentui kahteen sotilasvallankaappaukseen vuosina 2020 ja 2021.[91]
Malia hallitseva sotilasjuntta ilmoitti syyskuun lopulla 2023 lykkäävänsä helmikuussa pidettäviä presidentinvaaleja, joiden tarkoituksena on palauttaa siviilijohtajat valtaan. Hallituksen tiedottaja sanoi, että presidentinvaalien uudet päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. Malin viranomaiset kieltäytyvät myös järjestämästä parlamenttivaaleja, jotka oli alun perin määrä järjestää vuoden 2023 lopulla ennen presidentinvaaleja.[92]
Huhtikuun 10. 2024 Malin viranomaiset antoivat asetuksen, jolla kiellettiin poliittisten puolueiden toiminta. Juntan tiedottaja sanoi, että poliittisen toiminnan kielto tehtiin yleisen järjestyksen ylläpitämisen vuoksi. Hän ei täsmentänyt, mitä poliittisten puolueiden uhka yleiselle järjestykselle tarkoittaa. Ei myöskään tiedotettu siitä, milloin kielto puretaan.[93]
Toukokuussa 2024 tunnettu malilainen taloustieteilijä ja professori Étienne Fakaba Sissoko tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen, koska hän kritisoi sotilasjunttaa. Étienne Fakaba Sissoko määrättiin myös maksamaan 3 miljoonan CFA-frangin (4 575,50 euroa) sakkoa. Maaliskuusta asti pidätettynä ollutta 41-vuotiasta tutkijaa syytettiin kunnianloukkauksesta ja valtion maineen vahingoittamisesta valeuutisten levittämisellä. Syytökset liittyvät hänen viime vuonna julkaisemaansa kirjaan, jota hän puolusti oikeudessa sanoen, että teos perustui tosiasioihin. Pidätykseen johtavan kirjan nimi on Propaganda, agitaatio ja häirintä - hallituksen viestintä Malin siirtymäkauden aikana. Siinä syytetään junttaa julkisen mielipiteen manipuloinnista ja "jopa valheista". Ennen pidättämistään Sissoko julkaisi myös Facebookissa viestin, jossa vaadittiin vaalien järjestämistä.[94]
Malia hallitseva juntta ilmoitti 10. heinäkuuta 2024, että se sallii jälleen poliittisten puolueiden ja yhdistysten toiminnan, jonka se oli keskeyttänyt huhtikuussa.[95]
Joulukuussa 2024 Human Rights Watch tuomitsi julmuudet, joilla Malin armeija, venäläinen palkkasoturiryhmä Wagner ja islamistiset aseelliset ryhmät ovat syyllistyneet siviileitä kohtaan sen jälkeen, kun YK:n rauhanturvaajat vetäytyivät maasta vuosi aikaisemmin.[96]
Mali on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen bruttokansantuote on noin 1100 Yhdysvaltain dollaria asukasta kohden (2013)[1]. Noin 10 prosenttia väestöstä on paimentolaisia, ja 80 prosenttia työvoimasta harjoittaa maataloutta tai kalastusta. Lisäksi useat naiset elävät tekemillään savitöillä. 65 prosenttia maasta on aavikkoa ja puoliaavikkoa, joten maatalous rajoittuu suurimmaksi osin ainoastaan Niger-joen läheisyyteen. Malin talous riippuu ulkomaisesta avusta ja puuvillan maailmanmarkkinahinnoista.[15]
Vuonna 2006 puuvilla, kulta ja karja muodostivat 80–90 prosenttia Malin vientituloista. Maatalous keskittyy viljojen (hirssi, durra ja maissi) omavaraisviljelyyn.[15]
Malista viedään esimerkiksi kuivattua kalaa muihin Länsi-Afrikan maihin, kuten Burkina Fasoon, Norsunluurannikolle ja Ghanaan. Malilaista puuvillaa viedään etenkin Sveitsiin[97]. Maassa on vain vähän teollisuutta, ja se on keskittynyt lähinnä suolan tuotantoon ja kenkä- ja tekstiiliteollisuuteen. Menot ovat tuloihin nähtynä miltei kaksinkertaiset. Kansainvälinen valuuttarahasto hyväksyi Malin vuonna 1999 ylivelkaantuneiden köyhien maiden Highly Indebted Poor Countries, HIPC) ohjelmaan. Siinä varat, jotka menisivät ulkomaanvelkojen lyhentämiseen, käytetään köyhyyden vähentämiseen. Ohjelma vähentää Malin ulkomaanvelkaa 37 prosentilla eli 539 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria. Kun Mali saa velkaohjelman tavoitteet täytettyä, se hyötyy myös G8:n velkojen anteeksiantamissopimuksesta.[15]
Malissa on 593 kilometriä rautateitä ja 22 474 kilometriä maanteitä, joista 5 522 kilometriä on päällystetty[1]. Dakarin–Nigerin rautatie johtaa Senegalin Dakarista Kayesin ja Bamakon kautta Nigerjoen rannalle Koulikoroon. Niger on liikennöintikelpoinen osan vuodesta Bamakon ja Koulikouron välistä osuutta lukuun ottamatta.[100]
Malissa on 25 lentopaikkaa, joista kahdeksassa on päällystetty kiitotie[1]. Kansainvälinen lentoasema sijaitsee Sénoussa Bamakon lähellä. Air Mali lentää muun muassa Gaoon, Moptiin, Kayesiin ja Timbuktuun.[100]
Malin väkiluku kasvaa nopeasti. YK:n arvio vuodelle 2020 oli 20,25 miljoonaa.[101] Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan maassa asui 14 528 662 henkeä, joista 50,4 prosenttia oli naisia. Keskimääräinen asukastiheys oli 11,7 asukasta neliökilometrillä. Yli puolet malilaisista asuu eteläisillä Sikasson, Koulikoron ja Ségoun alueilla, kun taas pohjoisilla Timbuktun, Gaon ja Kidalin alueilla on alle 10 prosenttia maan väestöstä. Kaupunkiväestön osuus on 22,5 prosenttia. Suurin kaupunki on 1 810 366 asukkaan Bamako. Nomadeja on 0,92 prosenttia väestöstä.[102]
Maan väestö on hyvin nuorta. Alle 15-vuotiaiden osuus on 46,6 prosenttia, 15–64-vuotiaiden 48,4 prosenttia ja yli 65-vuotiaiden 3,2 prosenttia. Vuotuinen väestönkasvu on 3,6 prosenttia. Väestön kasvuvauhti on viime vuosikymmeninä kiihtynyt (1,7 prosenttia vuosina 1976–1987 ja 2,2 prosenttia vuosina 1987–1998). Nykyisellä vauhdilla Malin väestö kaksinkertaistuu lähes 20 vuodessa.[102]
Terveys
Elinajanodote Malissa on vuoden 2015 arvion mukaan noin 55 vuotta. Se on miehillä hieman naisia huonompi. Lapsikuolleisuus on erittäin korkea, sillä Maailman terveysjärjestön vuoden 2015 yhteenvedon mukaan 11,5 prosenttia malilaisista lapsista menehtyi ennen 5 vuoden ikää.[103][104] Väestöstä HIV-positiivisia on vuoden 2013 arvion mukaan 0,86 prosenttia. Mediaani-ikä on 16 vuotta. Vuonna 2015 väestöstä lukutaitoisia arvioitiin olevan 38,7 prosenttia yli 15-vuotiaista. Miehillä lukutaitoisuus on suurempi (48,2 %) kuin naisilla (29,2 %).[1]Länsi-Afrikan ebolaepidemia 2014 yhteydessä maassa havaittiin joitakin ebolan yksittäistapauksia, jotka liittyivät Guineasta Maliin matkustaneeseen mieheen.[105]
Etniset ryhmät
Noin 50 prosenttia malilaisista edustaa mandekieliä puhuvia kansoja, joihin kuuluvat bambarat maan länsi- ja keskiosissa, mandinkat lounaassa, soninket Mauritanian rajalla ja djulat itäosan kaupungeissa. Toiseksi suurin ryhmä ovat puolipaimentolaisina elävät fulbet varsinkin maan keskiosassa (17 % väestöstä). Kaakossa on gurilaisia kieliä puhuvia senufoja, dogoneja ja boboja (12 %). Nigerjoen keskijuoksun varrella asuvat songhait (6 %) ja heidän pohjoispuolellaan Saharassa paimentolaisuutta harjoittavat tuaregit ja arabiankielisetmaurit (10 %).[106][107]
Maan etniset ryhmät asuvat usein rinnakkain samoilla alueilla. Niiden yhteiselo perustuu uskontoon, paikalliseen identiteettiin sekä ryhmien väliseen yhteistoimintaan ja työnjakoon. Niinpä esimerkiksi bambarat viljelevät hirssiä ja durraa ja songhait riisiä, kun taas fulbet harjoittavat karjanhoitoa, djulat kaupankäyntiä ja bozot kalastusta. Ryhmien väliset jännitteet ilmenevät kuivuudesta kärsivien tuaregien ja maurien tyytymättömyytenä etelän mandekansojen hallitsemaan poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään.[108]
Malin virallinen kieli oli ranska kesäkuun 2023 perustuslakiuudistukseen asti.[110], jonka jälkeen maan 13 kansallista kieltä saivat virallisen kielen aseman ranskan asemasta.[111] Valtaosa asukkaista puhuu äidinkielenään afrikkalaisia kieliä, joista yleisin on kaupankäynnin lingua francana toimiva bambara. Sitä käytetään ranskan ohella myös hallinnon ja median kielenä.[112] Bambaraa ymmärtää noin 80 prosenttia Malin väestöstä[107].
Ethnologue tunnistaa 66 Malissa puhuttavaa kieltä, joista 62 on alueen alkuperäiskieliä ja neljä muualta tulleita. Niistä kuutta pidetään uhanalaisina.[113] Suurin osa kielistä kuuluu nigeriläis-kongolaisten kielten ryhmään. Vanha kirjallinen perinne on vain arabeilla ja tuaregeilla, mutta viime aikoina kirjoitusjärjestelmiä on laadittu myös muille kielille.[107]
Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan bambaraa puhuu äidinkielenään 46,3 prosenttia maan väestöstä (kaupungeissa 62,9 %), fulania 9,4 prosenttia, dogonia 7,2 prosenttia, soninkea 6,4 prosenttia, mandingoa ja songhaita molempia 5,6 prosenttia, miniankaa 4,3 prosenttia, tuaregikieli tamašeqia 3,5 prosenttia, senufoa 2,6 prosenttia, boboa 2,1 prosenttia, bozoa 1,9 prosenttia, khasonkaa 1,2 prosenttia ja arabian murretta mauria 1,1 prosenttia[102].
Vuonna 2023 uusiksi virallisiksi kieliksi ranskan tilalle korotettiin bambara, bobo, bozo, dogon, fula, arabia, kassonke, maninka, mamara, senufo, songhai, soninke ja tamašeq.[114][115]
Uskonto
Malin valtauskonto on sunnalainenislam,[107] joka levisi maan pohjoisosaan 1000-luvulta alkaen. Timbuktu, Djenné ja Gao olivat keskiajalla huomattavia islamilaisen oppineisuuden keskuksia. Maan eteläosissa väestön enemmistö kääntyi muslimeiksi vasta siirtomaavallan aikana.[116]
Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan islamia tunnustaa 94,8 prosenttia väestöstä. Kristittyjä on 2,4 prosenttia ja animisteja 2,0 prosenttia.[102] Kristittyjä on varsinkin dogonien ja bobojen keskuudessa[116]. Noin kaksi kolmasosaa heistä on katolisia ja kolmasosa protestantteja[117]. Perinteistä uskontoa harjoittaa osa boboista, senufoista, miniankoista ja dogoneista[116]. Malin perustuslaki takaa uskonnonvapauden ja määrittelee maan sekulaariksi valtioksi[117].
Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaan kristityt kokevat Malissa hyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan islamilaisten ääriryhmien otettua maan pohjoisosat haltuun vuonna 2012, kristittyjen kirkot poltettiin ja heidät pakotettiin pakenemaan. Monet kristityt elävät edelleen islamilaisten militanttien hyökkäyksen uhan alla. Muslimikäännynnäiset ovat vaarassa joutua väkivallan ja painostuksen uhriksi. Myös maan eteläosassa islamilaisten ääriryhmien kohdistamat uhkaukset ovat lisääntyneet.[118][119][120]
Koulutus
Malin väestön koulutustaso on heikko. Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan yli 15-vuotiaista oli lukutaitoisia 27,7 prosenttia (naisista 19,8 %).[102] Vuoteen 2020 mennessä lukutaitoisten osuus nousi 35 prosenttiin.[121]
Koulujärjestelmä käsittää kuusivuotisen alakoulun ja kahdeksi tasoksi jaetun kuusivuotisen yläkoulun. Ylemmällä tasolla oppilaat voivat valita kaksi- tai kolmivuotisen teknisen koulun tai nelivuotisen ammattikoulun.[122] Koulutus on ilmaista 7–16-vuotiaille. Se on myös säädetty laissa pakolliseksi,[123] mutta käytännössä läheskään kaikki eivät käy koulua. Vuonna 2017 alakoulun kävi loppuun 74 prosenttia tytöistä ja 86 prosenttia pojista.[124] Opetus on pääosin ranskankielistä.
Vuonna 989 perustetun Sankoren moskeijan vieressä Timbuktussa sijaitsevassa Sankoren yliopistossa oli jo 1100-luvulla yli 25 000 opiskelijaa useista eri maista. Sankoren yliopisto on myös edelleen toiminnassa.[128][129]
Kulttuuri
Koristeltu ikkuna ja paikallinen asukas Timbuktussa.
Itsenäistymisestä alkaen Malin poliittinen johto on pyrkinyt luomaan yhtenäistä malilaista kulttuuria yli heimo- ja kielirajojen. Politiikkaa on kuitenkin arvosteltu mandejen perinteen korostamisesta muiden etnisten ryhmien kustannuksella. Kulttuuria on määritellyt maan pieni koulutettu eliitti, joka on pyrkinyt arvioimaan suuren, osaksi lukutaidottoman kansan tarpeita. Eliitti ei kuitenkaan ole vieraantunut taustastaan, ja esimerkiksi aloite moniavioisuuden hylkäämisestä kaatui juuri maaseudulta tulleeseen vastustukseen. Kansallista kulttuuria on edistetty joka toinen vuosi vuosina 1962–1988 järjestetyillä festivaaleilla, joille eri alueiden kansantanssi- ja musiikkiryhmät kokoontuivat kilpailemaan ja esiintymään pääkaupungissa. Esiintymistilaisuuksia on järjestetty myös teattereissa, festivaaleilla, valtiovierailujen yhteydessä sekä radio- ja televisio-ohjelmissa.[130]
Useimmat malilaiset perheet käyttävät yli puolet tuloistaan ruokaan. Kaupungeissa riisi on tärkein perusruoka-aine, joka muodostaa 40 prosenttia ravinnosta. Sen lisäksi syödään muita viljoja (durraa ja hirssiä), maapähkinöitä, sokeria ja öljyä. Maaseudulla riisi on juhlaruokaa, ja arkena syödään hirssiä, durraa ja foniota. Viljasta tehdään joko makeaa, maitoon keitettyä puuroa tai se syödään kala-, liha- tai kasviskastikkeen kanssa.[130]
Musiikki
Bamakolaissyntyinen kaksikko Amadou & Mariam on Malin musiikin maailmantähti.
Malin kansoilla on rikas suullinen perinne, joka käsittää sananlaskuja, satuja, lauluja, historiallisia kertomuksia ja sankarirunoja. Varsinkin jälkimmäisiin ovat erikoistuneet suullisen perinteen ammattilaiset, joista käytetään bambarankielistä nimitystä jeliw. Maan pohjoisosassa on kukoistanut arabiankielinen kirjallisuus, jota edustavat muun muassa paikalliset historioitsijat Mahmud Kati ja Abdherramane es Sadi. Varsinkin 1800-luvulla laadittiin uskonnollista kirjallisuutta myös tuaregin ja fulanin kielillä. Siirtomaa-aikana syntyneen nykyaikaisen kaunokirjallisuuden kieli on ranska, mutta malilaiset kirjailijat ovat pyrkineet yhdistämään länsimaisiin malleihin myös omaa suullista perinnettään. Kansainvälisesti tunnettuja kirjailijoita ovat 1950-luvulla vaikuttanut Fily Dabo Sissoko, samoihin aikoihin aloittanut Amadou Hampâté Bâ sekä itsenäisyyden ajan Yambo Ouologuem, Seydou Badian Kouyaté, Massa Makan Diabaté, Moussa Konaté, Aoua Kéita ja Aïcha Fofana. Malilaisen kirjallisuuden teemoja ovat kolonialismin perintö, sosiaaliset ongelmat, naisen asema, perinteen ja nykyajan sekä maaseudun ja kaupungin väliset ristiriidat.[132]
Malissa ilmestyy useita ranskankielisiä sanomalehtiä kuten vuonna 1949 perustettu valtiollinen L’Essor. Lehdistön merkitys on kuitenkin melko vähäinen. Yleisradiotoiminnasta huolehtivat vuonna 1957 alkunsa saanut valtiollinen Office de Radiodiffusion Télévision du Mali sekä vuoden 1992 jälkeen perustetut lukuisat paikallisradiot. Televisiolähetykset alkoivat maassa vuonna 1983.[133]
Urheilu
Mali on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1964 alkaen. Se ei ole saanut koskaan mitaleita. Vuonna 2004 se osallistui jalkapalloon ja vuonna 2008 koripalloon, muina vuosina joukkueessa on ollut alle kymmenen urheilijaa.[134]Malin jalkapallomaajoukkue oli syyskuussa 2021 FIFAn rankingissa sijalla 60, ja on korkeimmillaan ollut sijalla 23.[135]
↑Mukim, Megha: Bamako Urban Sector Review : An Engine of Growth and Service Delivery. Washington, D.C.: World Bank Group, 2019. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 20.9.2020).
↑Pascal James Imperato, Gavin H. Imperato: Historical Dictionary of Mali, fourth edition, s. 332. Lanham: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-5603-5
_-_MLI_-_UNOCHA.svg)
.svg)
