Yksinkertaistetut merkit

Yksinkertaistetut merkit
"kiinalaiset merkit" yksinkertaisin merkein
"kiinalaiset merkit" yksinkertaisin merkein
Tyyppi logogrammi
Kielet kiinan kieli
Aikakausi 1956
Kirjoitussuunta vasemmalta oikealle
ISO 15924 Hans, 501

Yksinkertaistetuilla merkeillä (yksink.: 简体字; perint.: 簡體字; pinyin: jiǎntǐzì) tarkoitetaan nykyään Kiinan hallituksen nimittämän uudistuskomitean vuonna 1954 laatimaa merkkien yksinkertaistamissuunnitelmaa (汉字简化方案). Tämä suunnitelma yksinkertaisti useita merkkejä, mutta joidenkin merkkien piirtovetojen määrä ei kuitenkaan vähentynyt muutoksella, vaan jopa lisääntyi, kun niiden useista käytössä olleista epävirallisista muodoista vakiinnutettiin käyttöön vain yksi muoto. Yksinkertaistetut merkit ovat olleet käytössä manner-Kiinassa vuodesta 1956 lähtien, sen sijaan Taiwanissa ja Hongkongissa käytetään yhä perinteisiä merkkejä. Myös Singaporessa on siirrytty käyttämään yksinkertaistettuja kirjoitusmerkkejä.[1]

Historia

Esimerkki perinteisten (ylhäällä) ja yksinkertaistettujen (alhaalla) merkkien eroista.

Merkkejä on yksinkertaistettu useita kertoja ennen 1950-lukua, mutta yksinkertaistukset eivät yleensä ole jääneet viralliseen käyttöön, vaan lähinnä käsin kirjoittamisen helpottamiseksi.[2] Aluksi 1956 käytöstä poistettiin joitakin merkkejä kokonaan. Vuonna 1964 julkaistiin pidempi lista yksinkertaistetuista merkeistä, jossa radikaalien (kirjoitusmerkkien runkojen) määrää vähennettiin 189:ään alkuperäisestä 214:stä.[3] Lisäksi yksinkertaistaminen on johtanut siihen, että osa merkeistä on niin samannäköisiä, että ne sekoitetaan keskenään.[4]

Merkkien yksinkertaistuksen tarkoituksena oli lukutaitoisuuden parantaminen. On vaikeaa arvioida, missä määrin yksinkertaistus on asiaan vaikuttanut, mutta lukutaitoprosentti on noussut huomattavasti vuoden 1956 jälkeen ja on nykyään selvästi yli 80 %. Todelliseksi syyksi merkkien yksinkertaistukselle on myös väitetty Kiinan kommunistisen puolueen halua katkaista kiinalaisten side omaan historiaansa, sillä perinteiset merkit edustivat vanhoja tapoja, joita vastaan Mao hyökkäsi kulttuurivallankumouksen yhteydessä.[5]

Käyttö alueittain

Hongkong

Hongkongissa käytetään perinteisiä merkkejä, ja kaupungissa nousee aina säännöllisesti kohu, kun virallisissa yhteyksissä käytetään yksinkertaisia merkkejä. Esimerkiksi vuonna 2016 Hongkongin hallintojohtaja Leung Chun-ying sai osakseen kritiikkiä, kun tämä käytti yksinkertaisia merkkejä Facebook-tilillään.[6]

Kansalaisaktivistit ovat vastustaneet yksinkertaistettujen merkkien käyttöä Hongkongissa, sillä perinteiset merkit nähdään osana paikallista identitettiä.[7] Yksinkertaistettujen merkkien vastustaminen on osa Manner-Kiinan jatkuvan vaikutusvallan kasvamisen vastustusta hongkongilaisten keskuudessa.[8]

Singapore

Singapore alkoi yksinkertaistaa kiinan kielen kirjoitusmerkkejä 1960-luvun lopulla julkaisemalla listan kirjoitusmerkeistä, joita kouluissa oli tarkoitus käyttää. Näistä 498 oli yksinkertaistettuja ja 502 perinteisiä. Vuodesta 1993 lähtien Singaporen käyttämät kirjoitusmerkit ovat olleet samat kuin Manner-Kiinassa.[9]

Malesia

Malesiassa käytetään myös perinteisiä merkkejä esim. kauppojen kylteissä, sanomalehdissä ja kalligrafiassa.[9] Kirjoitusmerkkien yksinkertaistaminen aloitettiin 1970- ja 1980 -luvuilla.[2]

Katso myös

Lähteet

  1. A Guide To Singapore's Languages 17.11.2017. Culture Trip. Viitattu 13.6.2022. (englanniksi)
  2. a b Introduction to Simplified Chinese Characters 27.5.2020. CLI. Viitattu 13.6.2022. (englanti)
  3. Ji, Fengyuan: Language and Politics during the Chinese Cultural Revolution: A Study in Linguistic Engineering (pdf) (s. 76) 1998. University of Canterbury. Viitattu 25.11.2020.
  4. Chinese writing – Characteristics Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  5. Simplified vs Traditional Chinese Characters | China Uncensored 2.8.2013. China Uncensured. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  6. Ellie Ng: CY Leung criticised for using simplified Chinese characters in social media post Hong Kong Free Press (HKFP). 21.11.2016. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  7. War of Words: Hong Kong activists' fight against Mandarin and Simplified Chinese | Coconuts TV 25.3.2016. Coconuts TV. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  8. Sebastian Veg: Hong Kong's Enduring Identity Crisis The Atlantic. 16.10.2013. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  9. a b Simplified Chinese characters omniglot.com. Viitattu 13.6.2022.

Read other articles:

Partai Koalisi Nasional Kansallinen KokoomusPresidenPetteri OrpoDibentuk1918Kantor pusatKansakoulukuja 3 A FI-00100 HELSINKIFINLANDIASayap pemudaCoalition Party Youth LeagueKeanggotaan (2011)41,000[1]IdeologiLiberal conservatism[2]ConservatismLiberalism[3]Posisi politikKanan-tengah[4]Afiliasi EropaPartai Rakyat EropaAfiliasi internasionalUni Demokrat InternasionalKelompok Parlemen EropaPartai Rakyat EropaWarnaBiruParlemen44 / 200Parlemen Eropa3 /...

 

نهائي كأس أوروبا 1978الحدثكأس أوروبا 1977-78 ليفربول كلوب بروج 1 0 التاريخ10 مايو 1978  الملعبملعب ويمبلي  ، لندنالحكمتشارلز كورفر  الحضور92500   → 1977 1979 ← نهائي كأس أوروبا 1978 كانت المباراة النهائية لبطولة كأس أوروبا 1977-78، أقيمت في 10 مايو 1978، على ملعب ويمبلي القديم، لندن، بي...

 

2011 Canadian filmGoonTheatrical release posterDirected byMichael DowseWritten by Jay Baruchel Evan Goldberg Produced byHartley Gorenstein Don Carmody David Gross Jesse Shapira André Rouleau Jay Baruchel Ian Dimerman Starring Seann William Scott Jay Baruchel Alison Pill Marc-André Grondin Kim Coates Eugene Levy Liev Schreiber CinematographyBobby ShoreEdited byReginald HarkemaMusic byRamachandra BorcarProductioncompaniesNo Trace CampingCaramel FilmDon Carmody ProductionsInferno Pictures Inc....

Campionati europei di canottaggioSport canottaggio TipoNazionali ContinenteEuropa OrganizzatoreFederazione Internazionale Canottaggio TitoloCampione europeo Cadenzaannuale StoriaFondazione1893 Modifica dati su Wikidata · Manuale I campionati europei di canottaggio hanno una tradizione molto più antica rispetto ai campionati mondiali di canottaggio, infatti mentre questi ultimi si disputano solamente dal 1962, gli europei hanno invece visto la loro prima edizione nel 1893 al lago d'Orta...

 

United StatesFIBA ranking1stFIBA zoneFIBA AmericasNational federationUSA BasketballCoachSue PhillipsWorld ChampionshipsAppearances6Medals Gold: 2010, 2012, 2014, 2018, 2022 Bronze: 2016Americas ChampionshipsAppearances5Medals Gold: 2009, 2011, 2013, 2017 Bronze: 2015 The USA women's national under-17 basketball team is the women's basketball team, administered by USA Basketball, that represents the United States in international under-17 and under-16 (under age 17 and under age 16) women's ba...

 

Romanian Basketball FederationSportBasketballJurisdictionRomaniaAbbreviationFRBFounded1931 (1931)AffiliationFIBARegional affiliationFIBA EuropeHeadquartersBucharestOfficial websitewww.frbaschet.ro The Romanian Basketball Federation (FRB) (Romanian: Federatia Română de Baschet) is the governing body of basketball in Romania. It was founded in 1931, and they became members of FIBA in 1932 as co-founders. The Romanian Basketball Federation operates the Romanian men's national team and Rom...

Indian writer V. V. AyyapanBornKandanissery Vattamparambil Velappan Ayyappan(1923-07-09)9 July 1923Kandanassery, Guruvayur, Thrissur, Kingdom of Cochin, British IndiaDied2 June 2010(2010-06-02) (aged 86)Kunnamkulam, Thrissur, Kerala, IndiaPen nameKovilanOccupationWriter, soldier, freedom fighterLanguageMalayalamNationalityIndianCitizenshipIndianAlma materKandanisseri Excelsior School Nenmini Higher Elementary School Sahitya Deepika Sanskrit College at PavarattyGenreNovel, short stor...

 

Farletecomune Farlete – Veduta LocalizzazioneStato Spagna Comunità autonoma Aragona Provincia Saragozza TerritorioCoordinate41°40′56.64″N 0°30′22.32″W / 41.6824°N 0.5062°W41.6824; -0.5062 (Farlete)Coordinate: 41°40′56.64″N 0°30′22.32″W / 41.6824°N 0.5062°W41.6824; -0.5062 (Farlete) Altitudine413 m s.l.m. Superficie104 km² Abitanti444 (2001) Densità4,27 ab./km² Comuni confinantiAlcubierre (HU), Alfaj...

 

American scientist (1848–1932) William Jacob Holland Rev William Jacob Holland FRSE LLD (August 16, 1848 – December 13, 1932) was the eighth Chancellor of the University of Pittsburgh (1891–1901) and Director of the Carnegie Museums of Pittsburgh. He was an accomplished lepidopterist, zoologist, and paleontologist, as well as an ordained Presbyterian minister.[1] Life Holland was born August 16, 1848, in Jamaica, West Indies, the son of Rev Francis R Holland and his wife, Eliza ...

The Right HonourableThe Lord MoranKCMGMoran in 2009Member of the House of LordsLord Temporalas a hereditary peer5 September 1977 – 11 November 1999Preceded byThe 1st Baron MoranSucceeded bySeat abolishedas an elected hereditary peer11 November 1999 – 14 February 2014Election1999Preceded bySeat establishedSucceeded byThe 7th Baron CromwellBritish Ambassador to HungaryIn office1973–1976MonarchElizabeth IIPresidentJános KádárPreceded byDerek DodsonSucceeded bySir Rich...

 

Protein-coding gene in the species Homo sapiens dCMP deaminaseDeoxycytidylate deaminase hexamer, Cyanophage s-tim5IdentifiersEC no.3.5.4.12CAS no.9026-92-0 DatabasesIntEnzIntEnz viewBRENDABRENDA entryExPASyNiceZyme viewKEGGKEGG entryMetaCycmetabolic pathwayPRIAMprofilePDB structuresRCSB PDB PDBe PDBsumGene OntologyAmiGO / QuickGOSearchPMCarticlesPubMedarticlesNCBIproteins dCMP deaminaseIdentifiersSymbolDCTDNCBI gene1635HGNC2710OMIM607638RefSeqNM_001921UniProtP32321Other dataEC number3.5.4.12L...

 

Cet article est une ébauche concernant une chronologie ou une date et le Canada. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Éphémérides Chronologie du Canada 1868 1869 1870  1871  1872 1873 1874Décennies au Canada :1840 1850 1860  1870  1880 1890 1900 Chronologie dans le monde 1868 1869 1870  1871  1872 1873 1874Décennies :1840 1850 1860  1870  1880 18...

Luigi Leonardo ColliNascitaAlessandria, 23 marzo 1757 MorteAlessandria, 31 marzo 1809 Dati militariPaese servito Regno di Sardegna Repubblica francese Impero francese Forza armata Armata Sarda Armata d'Italia GradoGenerale GuerreGuerre rivoluzionarie francesiGuerre napoleoniche BattaglieBattaglia di LoanoBattaglia di BassignanaBattaglia di Novi voci di militari presenti su Wikipedia Manuale Luigi Leonardo Colli, noto anche come Luigi Colli Ricci, marchese di Felizzano (Alessandri...

 

  لمعانٍ أخرى، طالع حقبة (توضيح). حقبة في الفلك (بالإنجليزية: Epoch)‏ هي النقطة الزمنية التي ترجع إليها بيانات عن احداثيات فلكية أو بيانات كوكب أو عنصر مداري أو التقويم الفلكي. ذلك لأن تلك الاحداثيات والبيانات تتغير مع الوقت لأن مواقع الكواكب والنجوم تتغير مع الزمن. مقدمة ...

 

يحتل الفخار والحجر المرتبة الأولى ضمن المنتوجات المصدرة خلال سنة 2018 عبر حصة 20% من القيمة الإجمالية لصادرات الصناعة التقليدية المغربية، ويستقطب السوق الأمريكي 30% من صادرات منتوجات الفخار والحجر، متبوعاً بالدول العربية بحصة 24% ثم فرنسا بحصة 16% الحذاء التقليدي في المغرب هو و...

Beatrice LillieBeatrice Lillie, difoto oleh Yousuf Karsh, 1948LahirBeatrice Gladys Lillie(1894-05-29)29 Mei 1894Toronto, Ontario, KanadaMeninggal20 Januari 1989(1989-01-20) (umur 94)Henley-on-Thames, InggrisPekerjaanAktris panggung dan film, penyanyi dan pementas komika star on Hollywood Walk of Fame (en) Beatrice Gladys Lillie (29 Mei 1894 – 20 Januari 1989), yang lebih dikenal sebagai Bea Lillie, adalah seorang aktris, penyanyi dan pementas komik Inggris kelahiran Kana...

 

Protests in 20th century Berkeley, California 1969 People's Park protestThe green area represents People's Park and the brown patterned area represents University of California, Berkeley property.DateMay 15, 1969LocationBerkeley, California37°51′56″N 122°15′25″W / 37.86556°N 122.25694°W / 37.86556; -122.25694Parties Protestors California Highway PatrolBerkeley police officersCalifornia National Guard Lead figures Ronald Reagan CasualtiesDeath(s)1 This artic...

 

Public square in Berlin, Germany For other uses, see Republic Square (disambiguation). Platz der Republik with Reichstag building and Paul-Löbe-Haus in the background Platz der Republik (German: [ˈplats deːɐ̯ ʁepuˈbliːk], Republic Square) is a square in Berlin, Germany. It is located in the Tiergarten (borough Mitte), directly in front (west) of the Reichstag building. The square has an area of about 36,900 square meters and is almost completely covered by grass but is decorat...

Territorial and military conflicts between the House of Habsburg and France The conflicts between Charles V, Holy Roman Emperor and Francis I of France initiated the French-Habsburg rivalry The term French–Habsburg rivalry (French: Rivalité franco-habsbourgeoise; ‹See Tfd›German: Habsburgisch-französischer Gegensatz) describes the rivalry between France and the House of Habsburg. The Habsburgs headed an expansive and evolving empire that included, at various times, the Holy Roman Empi...

 

Questa voce sull'argomento tennisti spagnoli è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Adrián Menéndez MaceirasAdrian MenendezNazionalità Spagna Altezza185 cm Peso78 kg Tennis Termine carriera18 luglio 2023[1] Carriera Singolare1 Vittorie/sconfitte 6-18 Titoli vinti 0 Miglior ranking 111º (8 giugno 2015) Risultati nei tornei del Grande Slam  Australian Open 1T (2013)  Roland Garros Q3 (2015)  Wimbledon 1T (2012) &...