Sosialistinen markkinatalous

Sosialistinen markkinatalous on talousjärjestelmä, jossa pyritään saamaan tuotantovälineet valtion haltuun, kuitenkin ylläpitäen kannustimia, jossa hinnanmuodostusta säätelevät vapaa kysyntä ja tarjonta. Se on kompromissi suunnitelmatalouden ja markkinatalouden välillä. Siinä yritykset ovat julkisessa omistuksessa, mutta tuotantoa ja kulutusta ohjaavat markkinavoimat valtion suunnitelmien sijasta.

Sosialistisessa markkinataloudessa valtio omistaa useita tärkeimpiä voimavaroja ja käyttää päätöksenteossaan keskussuunnittelua[1]. Järjestelmässä käytetään rahallisia kannustimia tehokkuuden edistämiseksi valtion työntekijöiden keskuudessa.[2][1]

Sosialistista markkinataloutta on kokeiltu muun muassa Kiinan kansantasavallassa ja Valko-Venäjällä. Aikaisemmat kehitetyt mallit olivat Enrico Baronen (1908) ja Oscar R. Langen (1936). Muita sosialistisen markkinatalouden kokeiluja olivat Jevsei Libermanin Neuvostoliitossa ja Erich Apelin Saksan demokraattisessa tasavallassa 1960-luvun alussa. Unkarissa tutustuttiin markkinasosialismiin ”gulassikommunismin” nimellä sekä Tšekkoslovakiassa ja Jugoslaviassa 1970- ja 1980-luvuilla. Myös Vietnam ja Laos ovat kutsuneet itseään markkinasosialismin järjestelmiksi. Nykyisin termillä on vain vähäinen merkitys.

Ensimmäinen markkinasosialismin kokeilu Neuvostoliitossa toteutettiin Uusi talouspolitiikka eli NEP-politiikkana 1920-luvulla. Markkinasosialismia kokeiltiin myös perestroikan aikana.

Kiinan sosialistinen markkinatalous

Deng Xiaopingin aloittama uudistuspolitiikka on johtanut ehkä maailman suurimman talouskasvun toteutumiseen Kiinassa. Kiinan keskimääräinen talouskasvu on ollut yli yhdeksän prosenttia vuodessa. Talouskasvu on saatu aikaan sallimalla yksityinen omistus ja tuotanto valtion ohjauksessa. Vuonna 1993 Kiinan perustuslakia muutettiin korvaamalla suunnitelmatalous käsitteellä sosialistinen markkinatalous.

Kiinan siirtyminen sosialistiseen markkinatalousjärjestelmään alkoi jo 1970-luvulla. Perusajatus oli siirtyminen ns. vastuujärjestelmään maataloudessa vuosina 1979–1984. Valtiolle myytiin sadosta sovittu määrä ja lopun sadosta sai myydä yksityisesti vapaalla hinnalla ns. markkinahinnalla. Kiinan maatalouden tuotto nousi lähes 8 prosenttia. Teollisuudessa siirryttiin vastuujärjestelmään vuosina 1984–1985. Merkittävin muutos on se, että valtion suurteollisuuden oheen kasvoi yhä enemmän paikallistason omistusta ns. kollektiivista teollisuutta sekä jopa yksityistä elinkeinotoimintaa. Ulkomaisen pääoman sijoitusten tulo Kiinaan vuonna 1991 tuonnin vapauttamisen jälkeen kiihdytti talouskasvua. Kiinasta tuli vuonna 2001 Maailman kauppajärjestön WTO:n jäsen, ja valtionyhtiöitä on ryhdytty sopeuttamaan markkinatalouteen. Kiina avasi lopullisesti rahoitusmarkkinansa ulkomaisille pankeille joulukuussa 2006.

Kiinan 500 suurimmasta yrityksestä (jotka tuottavat yli 80 % bruttokansantuotteesta) vuonna 2007 349 yritystä on valtion omistuksessa tai valtion hallinnoimia. Yksityisomisteisia yrityksiä oli 89.[3]

Katso myös

Lähteet

  1. a b Encarta Dictionaries: market socialism. (Sitaatti: "socialism with capitalist incentives: an economic system based on government ownership of many critical resources, the use of central planning and decision making, and monetary incentives for government workers to encourage efficiency") Encarta Multimedia Encyclopedia, Microsoft® Student 2009 [DVD], Microsoft Corporation, 2009. (englanniksi)
  2. market socialism. (Sitaatti: "economic system representing a compromise between socialist planning and free enterprise, in which enterprises are publicly owned but production and consumption are guided by market forces rather than by government planning. A form of market socialism was adopted in Yugoslavia in the 1960s in distinction to the centrally planned socialism of the Soviet Union. A similar development occurred in Hungary during the late 1960s and early 1970s.") Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite, 2015. ISBN 978-1625132963 (englanniksi)
  3. Kiinan 500 suurinta yritystä tuotti yli 80% viime vuoden BKT:sta Radio86. Viitattu 28.10.2007.

Aiheesta muualla

Read other articles:

قرة داغلو تقسيم إداري البلد إيران  [1] إحداثيات 39°38′48″N 47°51′25″E / 39.64658°N 47.85708°E / 39.64658; 47.85708  الرمز الجغرافي 17046  تعديل مصدري - تعديل   قرة داغلو هي قرية في مقاطعة بارس أباد، إيران. عدد سكان هذه القرية هو 949 في سنة 2006.[2] مراجع ^   صفحة قرة داغلو في ...

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Arjan ChristianenInformasi pribadiNama lengkap Arjan ChristianenTanggal lahir 19 Desember 1982 (umur 41)Tempat lahir Oud Gastel, NetherlandsTinggi 1,88 m (6 ft 2 in)Posisi bermain Penjaga gawangInformasi klubKlub saat ini Willem II...

 

HadhKarDiAapneSutradaraManoj AgrawalProduserRajeev AnandRakesh MalhotraDitulis olehAnwar Khan (dialog)SkenarioRajiv KaulPraful ParekhCeritaSatish JainPemeranGovindaRani MukerjiJohnny LeverPenata musikLagu:Anand Raj Anand[1]Skor latar belakang:Surinder SodhiSinematograferNirmal Jani[1]PenyuntingArun-ShekharDistributorT-SeriesTanggal rilis 14 April 2000 (2000-04-14) Durasi129 menitNegaraIndiaBahasaHindiHadh Kar Di Aapne adalah sebuah film komedi India berbahasa Hindi ...

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Februari 2024. Tunggang tangkas di Kentucky Horse Park Tunggang tangkas, [1] paling sering digambarkan sebagai senam dan menari di atas kuda, yang dapat dilakukan baik secara kompetitif maupun non-kompetitif. Tunggang tangkas memiliki sejarah sebagai aksi be...

 

Djadoeg DjajakoesoemaDjajakoesoema, c. 1950-anLahir(1918-08-01)1 Agustus 1918Temanggung, Jawa Tengah, Hindia BelandaMeninggal28 Oktober 1987(1987-10-28) (umur 69)Jakarta, IndonesiaSebab meninggalStrokMakamTaman Pemakaman Umum Karet BivakAlmamater Universitas Washington Sekolah Seni Sinematik USC Pekerjaan Sutradara produser kritikus budaya Tahun aktif1952–1987 Djadoeg Djajakoesoema[a] ([dʒaˈdʊʔ dʒajakuˈsuma]; 1 Agustus 1918 – 28 Ok...

 

SirmiumСирмијум/Sirmijum Les ruines du palais impérial de Sirmium. Localisation Pays Serbie District Syrmie Municipalité Sremska Mitrovica Localité Sremska Mitrovica Coordonnées 44° 58′ 08″ nord, 19° 37′ 02″ est Géolocalisation sur la carte : Serbie SirmiumSirmium Géolocalisation sur la carte : Balkans SirmiumSirmium Histoire Époque Antiquité romaine modifier  Sirmium (en serbe cyrillique : Сирмијум ; en...

American actress (born 1970) Lara Flynn BoyleBoyle at the 1990 Primetime Emmy AwardsBorn (1970-03-24) March 24, 1970 (age 54)Davenport, Iowa, U.S.OccupationActressYears active1986–presentSpouses John Patrick Dee III ​ ​(m. 1996; div. 1998)​ Donald Ray Thomas II ​ ​(m. 2006)​RelativesCharles A. Boyle (grandfather) Lara Flynn Boyle (born March 24, 1970) is an American actress. She is known for playing...

 

Voce principale: Unione Sportiva Salernitana 1919. USF SalernitanaStagione 1929-1930 Sport calcio Squadra Salernitana Allenatore Géza Kertész Presidente Luigi Conforti(fino al maggio 1930) Pasquale Pinto(dal maggio 1930) Prima Divisione7º posto Maggiori presenzeCampionato: Adinolfi (19)Totale: Adinolfi (19) Miglior marcatoreCampionato: Adinolfi (14)Totale: Adinolfi (14) StadioCampo di Piazza d'Armi 1928-1929 1930-1931 Si invita a seguire il modello di voce Questa pagina raccoglie i d...

 

Halaman ini berisi artikel tentang situs warisan dunia UNESCO. Untuk kota, lihat Hampi (kota). Kelompok Monumen di HampiSitus Warisan Dunia UNESCOLokasiDistrik Ballari, Karnataka, IndiaMemuatCandi WirupakshaKriteriaKebudayaan: i, iii, ivNomor identifikasi241Pengukuhan1986 (Sesi ke-10)Endangered1999–2006Luas4,187.24 haZona pembatas19,453.62 haSitus webArchaeological Survey of India - HampiKoordinat15°20′04″N 76°27′44″E / 15.33444°N 76.46222°E / 15.334...

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды...

 

Overview of the foreign relations of Armenia Politics of Armenia CIS Member State, CoE Member State Constitution Constitutional court President: Hrayr Tovmasyan Human rights Head of state President Vahagn Khachaturyan Executive Prime Minister Nikol Pashinyan Deputy Prime Minister Tigran Avinyan Mher Grigoryan Current government Legislature National Assembly President: Alen Simonyan Members Judiciary Law Administrative divisions Provinces (marz) Municipalities (hamaynk) Elections Political par...

 

World championships for cyclo-cross, organized by the UCI The UCI Cyclo-cross World Championships are the world championships for cyclo-cross organised by the Union Cycliste Internationale (UCI). Starting in 2020, six events are organized each year – men's elite, women's elite, men's under 23, women's under 23, men's under 18 (Men's Juniors), and women's under 18 (Women's Juniors). Traditionally, the elite events are held on a Sunday with the other events held on the Saturday the day before...

South Korean boxer (1955–1982) In this Korean name, the family name is Kim. Kim Duk-kooBornLee Deok-gu(1955-07-29)July 29, 1955[1]Banam-ri, Goseong County, Gangwon, South KoreaDiedNovember 18, 1982(1982-11-18) (aged 27)Paradise, Nevada, US[1]StatisticsWeight(s)LightweightStanceSouthpaw Boxing recordTotal fights20Wins17Wins by KO8Losses2Draws1No contests0 Korean nameHangul김득구Hanja金得九Revised RomanizationGim Deuk-guMcCune–ReischauerKim Tŭkku Kim Duk-koo (Kor...

 

Сельское поселение России (МО 2-го уровня)Новотитаровское сельское поселение Флаг[d] Герб 45°14′09″ с. ш. 38°58′16″ в. д.HGЯO Страна  Россия Субъект РФ Краснодарский край Район Динской Включает 4 населённых пункта Адм. центр Новотитаровская Глава сельского пос...

 

此條目可能包含不适用或被曲解的引用资料,部分内容的准确性无法被证實。 (2023年1月5日)请协助校核其中的错误以改善这篇条目。详情请参见条目的讨论页。 各国相关 主題列表 索引 国内生产总值 石油储量 国防预算 武装部队(军事) 官方语言 人口統計 人口密度 生育率 出生率 死亡率 自杀率 谋杀率 失业率 储蓄率 识字率 出口额 进口额 煤产量 发电量 监禁率 死刑 国债 ...

Monochamus notatus Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Arthropoda Kelas: Insecta Ordo: Coleoptera Famili: Cerambycidae Genus: Monochamus Spesies: Monochamus notatus Monochamus notatus adalah spesies kumbang tanduk panjang yang tergolong famili Cerambycidae. Spesies ini juga merupakan bagian dari genus Monochamus, ordo Coleoptera, kelas Insecta, filum Arthropoda, dan kingdom Animalia. Larva kumbang ini biasanya mengebor ke dalam kayu dan dapat menyebabkan kerusakan pada batang kayu h...

 

أمير المؤمنين في الدولة العباسية ملكية سابقة السواد، وهو شعار بني العباس في بغداد أول حاكم أبو العباس السفاح آخر حاكم عبد الله المستعصم بالله (في بغداد)محمد بن يعقوب المتوكل على الله (في القاهرة) نظام الحكم أمير المؤمنين الخليفة[أ] مقر الحكم الكوفة (750 - 766) بغداد (766 - 836 / 892 - 1258...

 

Cet article est une ébauche concernant la sculpture. Vous pouvez partager vos connaissances en l’améliorant (comment ?) selon les recommandations des projets correspondants. Antonio Canova, Hercule et Lichas (1795-1815), Rome, galerie nationale d'art moderne et contemporain. La sculpture néo-classique est un courant sculptural issu du néo-classicisme (qui comprend aussi la peinture, l'architecture, la gravure et les arts décoratifs), qui se développe à partir du milieu du XVIII...

Mapa da Região Metropolitana de Campinas Os 20 municípios da Região Metropolitana de Campinas são as subdivisões oficiais da Região Metropolitana de Campinas (RMC). A RMC, criada pela Lei Complementar Estadual de São Paulo n° 870, de 19 de junho de 2000 possui uma área de 3673 km² e uma população de 3 094 181 habitantes.[1] O principal município dessa região é a sede, Campinas, que possui a maior área territorial, de 796 km²,[2] é o município mais populoso, com 1 ...

 

Open-end flexible container made of paper For other uses, see Paper bag (disambiguation). This article's lead section may be too short to adequately summarize the key points. Please consider expanding the lead to provide an accessible overview of all important aspects of the article. (October 2021) Kraft paper bags Bag of sugar Traditional paper bags made from reused newspaper in India. A paper bag is a bag made of paper, usually kraft paper. Paper bags can be made either with virgin or recyc...