Mandariinikiina on Kiinan virallinen kieli. Yleiskieli tästä pohjoisesta kielestä tuli Kiinan tasavaltaa hallinneen Guomindang-puolueen päätöksestä 1920-luvulla nimellä guóyǔ, eli valtion kieli, millä nimellä se yhä tunnetaan Taiwanilla. Yleiskielen nimen sille antoivat kommunistit 1950-luvulla.
Kansan päivälehden mukaan vuonna 2004 mandariinikiinaa puhui äidinkielenään 53 prosenttia Kiinan väestöstä, mutta yli 40 prosenttia kansalaisista ei puhunut sitä lainkaan. [1] Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten sitä osataan heikoiten juuri vähän koulutetun väestön keskuudessa.
Ääntäminen
Äänteet
Mandariinikiinan äännevarasto on seuraavanlainen.[2]
Puhuttu mandariinikiina koostuu kaksiosaisista tavuista. Useimmat tavut alkavat tavunalkajalla eli alukkeella ja päättyvät tavunlopettajaan eli lopukkeeseen. Tavunalkajia on yhteensä 21 ja tavunlopettajia 38. Näiden lukujen tulo on 798, mutta koska kaikki tavunalkajat ja -lopettajat eivät yhdisty toistensa kanssa tavuiksi, on kielessä tavuja kaiken kaikkiaan vain hieman yli 400. Toonit eli sävelkorot mukaan lukien mandariinikiinassa on yhteensä 1196 tavua.[3]
Tavunalkajat ovat konsonanttiäänteitä (tässä kansainvälisen foneettisen aakkoston mukaan kirjoitettuna): /p pʰ m f t tʰ n l k x ts tsʰ s ɻ tʂ tʂʰ ɕ ʂ/.[4]
Tavunlopettajissa on yksi, kaksi tai kolme vokaalia, ja ne voivat joskus loppua n- tai ng-äänteeseen. Erhua on erityisesti pohjoismurteiden piirre, jossa tavun loppuun äännetään ɻ. Jotkin tavut koostuvat pelkästään tavunlopettajasta.[5] Seuraavassa taulukossa ovat mandariinikiinan tavunlopettajat sekä niiden esitystavat pinyin-järjestelmällä niiden esiintyessä yksinään ja konsonantin kanssa.[6]
Mandariinikiinan tavunlopettajat
Nukleus
/ɹ̩/
/i/
/u/
/y/
/ə/
/a/
Mediaali
∅
∅
∅
/j/
∅
∅
/j/
/w/
/ɥ/
∅
/j/
/w/
/ɥ/
Kooda
∅
[ɹ̩~ɻ̩]
-i
[i] yi -i
[u] wu -u
[y] yu -ü1
[ɤ] e -e
[je] ye -ie
[wo] wo -uo2
[ɥe] yue -üe1
[a] a -a
[ja] ya -ia
[wa] wa -ua
/i/
[ei̯] ei -ei
[wei̯] wei -ui
[ai̯] ai -ai
[wai̯] wai -uai
/u/
[ou̯] ou -ou
[jou̯] you -iu
[au̯] ao -ao
[jau̯] yao -iao
/n/
[in] yin -in
[yn] yun -ün1
[ən] en -en
[wən] wen -un
[an] an -an
[jɛn] yan -ian
[wan] wan -uan
[ɥɛn] yuan -üan1
/ŋ/
[iŋ] ying -ing
[ʊŋ]
-ong
[jʊŋ] yong -iong
[əŋ] eng -eng
[wəŋ] weng
[aŋ] ang -ang
[jaŋ] yang -iang
[waŋ] wang -uang
1 ü kirjoitetaan u:na j:n, q:n tai x:n jälkeen. 2 uo kirjoitetaan o:na b:n, p:n, m:n tai f:n jälkeen.
Sävelkorot
Mandariinikiinan neljän toonin sävelkulut
Mandariinikiinassa on neljä (tai viisi, jos neutraali lasketaan) toonia eli sävelkorkoa. Sanojen merkitys eri tooneilla lausuttuna on täysin erilainen. Ensimmäinen on tasainen ja pitkä, toisessa ääni nousee matalalta korkealle nopeasti, kolmas pysyy matalana hetken ja nousee sitten ylös, ja neljäs laskeutuu nopeasti ylhäältä alas. Esimerkkinä voidaan mainita, että sana "ma" voi tarkoittaa lausuttuna:
Kolmanteen tooniin liittyy sandhi-ilmiö, jonka seurauksena nousua ei äännetä, jos tavua seuraa mikä tahansa toinen tavu.
Kirjoitus
Wang Xianzhin kirjoittama Tang-dynastian aikainen runo kirjoitettuna kursiivilla. Kiinalaisia kirjaimia voidaan kirjoittaa usealla eri kirjoitustyylillä.
Mandariinikiinaa kirjoitetaan samoilla kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä kuin muitakin kiinan kieliä.[3] Kiinan kirjoitusjärjestelmä on yli 3 000 vuoden ikäinen.[7] Nykyiset kirjoitusmerkit saivat muotonsa Han-dynastian loppupuolella, 1 800 vuotta sitten.[8] Vuoden 1949 kommunistien valtaannousun jälkeen normaalikirjoitusmerkkejä yksinkertaistettiin, jotta kansa oppisi paremmin lukemaan ja kirjoittamaan. Yksinkertaistetut merkit ovat käytössä kaikkialla Manner-Kiinassa. Mandariinikiinaa kirjoitetaan perinteisillä yksinkertaistamattomilla merkkeillä kuitenkin edelleen muun muassa Taiwanissa.[9]
Kirjoitusjärjestelmässä merkit eivät kerro ääntämyksestä, vaan merkityksestä.[10] Nykyisin käytössä olevia kiinan kielen kirjoitusmerkkejä (hanzi tai 汉字) on noin 20 000. Virallinen lukutaitoisuusraja on 1 500 merkkiä. Yleisimmät 2 400 merkkiä kattavat 99 prosenttia kaikkien kiinalaisten tekstien merkeistä.[11]
Kiinalaisen lastentarhan tunnuslause sekä kiinalaisilla kirjaimilla ja pinyinillä (ilman toonimerkkejä). Kyltissä lukee "puhutaan kaikki standardikiinaa, standardiääntämyksellä ja kirjoituksella".
Mandariinikiinaa kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla (sama mitä suomen kieli käyttää) kielen opetuksessa länsimaissa sekä Kiinan sisällä mandariinikiinaa vieraana kielenä opiskeleville muita kiinan kieliä puhuville. Pinyin kehitettiin alkujaan opetuskäyttöön, jotta lukutaito kasvaisi Kiinassa. Manner-Kiinan viralliseksi translitterointisysteemiksi on vakiintunut pinyin, joskin muitakin vähemmän käytettyjä on olemassa.[10][12] Pinyin on myös yleisin tapa muuntaa kiinalaiset nimet länsimaissa luettaviksi. Kiinan latinisointiin käytetään nykyisin lähes yksinomaan pinyin-järjestelmää.[3]
Xujiahuin puistossa (徐家汇公园) oleva kyltti, jossa teksti on sekä Hanzi-merkeillä että pistekirjoituksena.
Mandariinikiinan pistekirjoitus perustuu pinyiniin.[10] Kiinan pistekirjoituksessa kirjoitetaan äänteitä merkitysten sijasta. Sitä luetaan vasemmalta oikealle, kuten suomea. Jokainen tavu koostuu kolmesta pistekirjoitusmerkistä: ensin on alkuäänne eli aluke, sitten äänteen loppu eli lopuke ja kolmas merkki kertoo toonin, joskin kolmatta merkkiä ei usein käytetä. Sanojen välissä on tyhjä tila suomen kielen tavoin. Kun sekaannuksen vaaraa ei ole, jotkin alukkeet kirjoitetaan samalla tavoin (esimerkiksi g ja j tai h ja x)[13]
Bopomofossa on yhteensä 37 symbolia.[15] Tooneja merkitään samanlaisilla merkeillä kuin pinyinillä, mutta ne sijoittuvat vokaalimerkin jälkeen eivätkä yläpuolelle.[16] Bopomofoa käytetään niin aikuisille kuin syntyperäisille lapsillekin tarkoitetuissa oppimateriaaleissa Taiwanissa. Taiwanin ulkopuolella bopomofoa ei juurikaan opiskella.[17]
Museon kyltti sekä venäjäksi että dungaanin kielellä.
Kyrilliset ja arabialaiset aakkoset kirjoituksessa
Mandariinikiinaan läheisesti liittyvää dungaanin kieltä (dungaaniksi хуэйзў йүян tai حُوِظُ يُوْيًا), jota jotkut pitävät itsenäisenä kielenä, toiset mandariinikiinan murteena, kirjoitetaan sekä kyrillisillä että arabialaisilla kirjaimilla. Dungaania on myös kirjoitettu latinalaisilla aakkosilla 1930-luvulla.[18][19]
Kielioppi
Kiina on peruskieliopiltaan analyyttinen kieli. Kiinan sanoja ei taivuteta lainkaan eikä kieliopillista sukua ole. Myöskään varsinaisia aikamuotoja, tapaluokkia tai monikkoa ei ole. Sen sijaan kielessä on runsaasti kieliopillisia partikkeleita, joiden käyttö on vivahteikasta. Verbit jaetaan useaan alatyyppiin, joiden käyttäytyminen lauseenjäseninä eroaa toisistaan. Yksinkertaisen lauseen sanajärjestys on subjekti + adverbi + verbi + objekti, ja tästä voidaan poiketa vain eräissä kieliopillisissa tilanteissa, tosin eräät näistä poikkeuksista ovat käytännössä hyvin yleisiä. Erilaisilla adverbeillä on kieliopillisesti keskeinen asema.
Mandariinikiinan lauseenmuodostus on hyvin topikaalista: lauseet aloitetaan kertomalla, milloin ja missä asiat ovat tapahtuneet ja lauseen edetessä edetään ikään kuin tutuista asioista tuntemattomiin.
昨天晚上我跟妈妈一起去饭馆吃饭Zuótiān wǎnshàng wǒ gēn māmā yīqǐ qù fànguǎn chīfànEilinen ilta minä kanssa äiti yhdessä mennä ravintola syödä
= Eilen illalla minä menin yhdessä äidin kanssa ravintolaan syömään.
Esimerkkilauseessa suomen imperfekti tulee kiinassa ilmaistuksi täsmällisen ajan ilmauksen kautta.
Kuten muissakin itäaasialaisissa kielissä, kysymyslauseessa kysymyssana sijoitetaan kysyttävän asian paikalle, eikä lauseen alkuun. Kielessä on myös kysymyspartikkeleita, joiden paikka on vasta lauseen lopussa.
Esimerkiksi:
她是谁? Tā shì shéi
Hän olla kuka
= Kuka hän on?
她是我的朋友。Tā shì wǒde péngyǒu
Hän olla minä+GEN ystävä
= Hän on ystäväni.
Sanasto
Koska mandariinikiinan tavujen määrä on varsin pieni, sanastolle ovat tyypillisiä lukuisat homofonit eli sanat, joiden äänneasu ja tooni (ja siten kirjoitusasu pinyinin tasolla) ovat identtiset, mutta merkitys ja merkeillä kirjoitettuna kirjoitusasu erilainen. Esimerkiksi etelää merkitsevä 南, miestä merkitsevä 男 ja vaikeaa merkitsevä 难 ääntyvät kaikki nán. Käytännössä konteksti kertoo yleensä merkityksen. Lisäksi nykykiinassa on vahva taipumus pyrkiä tekemään sanoista kaksitavuisia, jolloin merkitys on vielä yksikäsitteisempi.
Kiinassa on selkeästi erillinen rekisteri tavanomaiselle "puhekielelle" ja virallisissa yhteyksissä käytettävälle "kirjakielelle". Esimerkiksi sana "potilas" on puhekielessä ja puhekielisessä tekstissä 病人 bìngrén, mutta virallisissa teksteissä ja virallismuotoisessa puheessa 患者 huànzhě.
Suomeksi: »Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
↑Lee, Wai-sum; Zee, Eric: Standard Chinese (Beijing). Journal of the International Phonetic Association, 2003, 33. vsk, nro 1, s. 109–112. doi:10.1017/S0025100303001208(englanniksi)
