Saksa

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Saksan liittotasavalta
Bundesrepublik Deutschland
Saksan lippu Saksan vaakuna
lippu vaakuna

Valtiomuoto parlamentaarinen liittotasavalta
Liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier
Liittokansleri Olaf Scholz
Pääkaupunki Berliini (3 520 000 as.)[1]
52°30′N, 13°23′E
Muita kaupunkeja Hampuri (1 910 000 as.)[2],
München (1 510 000 as.)[3],
Köln (1 087 000 as.)[4],
Frankfurt (776 000 as.)[5],
Stuttgart (633 000 as.)[6],
Düsseldorf (631 000 as.)[4],
Leipzig (620 000 as.)[7]
Dortmund (595 000 as.)[4],
Essen (587 000 as.)[4],
lisää kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä 357 596 km² [8] (sijalla 61)
– josta sisävesiä 2,4 %
Väkiluku (2023) 84 669 000 [9] (sijalla 16)
– väestötiheys 236,8 as. / km²
– väestönkasvu 0,37 % [9] (2023)
Viralliset kielet saksa
Valuutta Euro (€) (EUR)
BKT (2024)
– yhteensä 4 591,1 mrd. USD [10]  (sijalla 4)
– per asukas 54 290 USD [10]
HDI (2019) 0,947[11] (sijalla 6)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 0,9 % [12]
– teollisuus 27,8 % [12]
– palvelut 71,3 % [12]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
– Saksan jälleenyhdistyminen
3. lokakuuta 1990
Lyhenne DE, DEU
– ajoneuvot: D
– lentokoneet: D
Kansainvälinen
suuntanumero		 +49
Tunnuslause Einigkeit und Recht und Freiheit (suom. Yhtenäisyys ja oikeus ja vapaus, epävirallinen)
Kansallislaulu ”Deutschlandliedin kolmas säkeistö”

Edeltäjä(t) liittoutuneiden miehittämä Saksa (1945–1949)

Saksan liittotasavalta (saks. Bundesrepublik Deutschland) eli Saksa (saks. Deutschland) on liittovaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Bundesland).

Saksan väkiluku on runsaat 84 miljoonaa asukasta[9] ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,87 miljoonan asukkaan Berliini.[13] Maan virallinen kieli on saksan kieli.

Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioista ja sijaitsee sen maantieteellisessä keskustassa. Saksan yhdeksän naapurimaata pohjoisesta myötäpäivään ovat Tanska, Puola, Tšekki, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Luxemburg, Belgia ja Alankomaat. Luoteessa on Pohjanmeri ja koillisessa Itämeri.

Saksan valtiollinen alku oli 900-luvulla muotoutunut Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jonka Napoleon hajotti vuonna 1806. Useiden vapaakaupunkien ja pienten ruhtinaskuntien mosaiikista muodostettiin 1871 Saksan keisarikunta, virallisesti Saksan valtakunta, jonka ytimen muodosti vanha Preussin kuningaskunta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksasta tuli tasavalta. Vuonna 1933 valtaan nousi Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen diktatuuri, jonka hyökkäys Puolaan vuonna 1939 käynnisti toisen maailmansodan. Muutamassa vuodessa Saksassa ja sen vaikutuspiirissä olleilla alueilla ehdittiin surmata kuusi miljoonaa juutalaista ja miljoonittain muita vähemmistöjä holokaustiksi nimetyssä kansanmurhassa. Tappion jälkeen maa jaettiin liittoutuneiden kesken miehitysvyöhykkeisiin ja sen itäosat liitettiin Puolaan ja Neuvostoliittoon. Vuonna 1949 kolmesta läntisestä miehitysvyöhykkeestä muodostettiin Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa, kun taas itäinen miehitysvyöhyke muodosti oman valtionsa, jota kutsuttiin Saksan demokraattiseksi tasavallaksi. Saksan jälleenyhdistyminen toteutui vuonna 1990, kun Saksan demokraattisen tasavallan entiselle alueelle muodostetut osavaltiot (eli liittomaat, Bundesländer) sekä yhdistetty Berliinin kaupunkiosavaltio liittyivät Saksan liittotasavaltaan.

Saksa kuuluu maailman johtaviin teollisuusmaihin. Sen ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2024 on Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan noin 5,69 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[10] Saksassa on vuosisatojen varrella vaikuttanut huomattava määrä luonnontieteilijöitä, filosofeja, keksijöitä ja taiteilijoita.

Maantiede

Pääartikkeli: Saksan maantiede
Topografinen kartta Saksan valtiosta. Paikannimet ovat saksaksi.

Saksa ulottuu Itä- ja Pohjanmereltä aina Alpeille asti ja käsittää maastotyyppejä alavista tasangoista vuoristoihin. Pohjois-Saksan viljavat alangot vaihtuvat Keski-Saksassa metsien ja peltojen täplittämäksi kumpuilevaksi ylängöksi. Maan eteläisimmät alueet ovat vuoristoa; lounaassa on Schwarzwaldin matalahko, asutettu vuoristo ja etelässä Alpit.

Saksaa halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein ja Elbe, jotka laskevat Pohjanmereen (Rein Hollannin ja Elbe Pohjois-Saksan alankojen kautta[12]), sekä Tonava, joka saa alkunsa Schwarzwaldin vuoristosta, virtaa itään ja laskee Mustaanmereen.[14] Saksassa on myös järviä, suurimpana niistä Reinin suvannon Bodenjärvi sekä järvialueita, joista laajimmat, jääkauden muovaamat Mecklenburgin ja Pommerin järvialueet sijaitsevat maan koillisosassa.[15][16]

Saksan korkein kohta on Alpeilla sijaitseva Zugspitze, joka on 2 962 metriä korkea. Sen rinteellä sijaitsee Garmisch-Partenkirchenin kaupunki, joka on yksi Saksan merkittävimmistä talviurheilu­keskuksista. Zugspitzen huipulla on aina lunta.[17]

Ilmasto

Pääartikkeli: Saksan ilmasto

Saksa kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen. Maan pohjoisosassa vallitsee merellinen ilmasto lämpimine kesineen ja leutoine, pilvisine talvineen. Etelämpänä mantereisempi ilmasto tuo enemmän vaihtelua: kuumemmat kesät ja kylmemmät talvet. Lisäksi Alpeilla ja paikoin Keski-Saksan ylängöillä on vuoristoilmasto.[18]

Atlantilta tulevat keskileveysasteiden liikkuvat matalat vuorottelevat Azoreilta Keski-Eurooppaan ulottuvien korkeapaineen selänteiden kanssa, mikä pitää sään ympäri vuoden vaihtelevana. Ajoittain Alpeilta tuleva lämmin ja kuiva laskutuuli, föhn, vaikuttaa maan eteläosien säähän ja keväällä sulattaa sieltä lumet.[18]

Pohjois-Saksan alangolla ilmasto on viileätalvinen ja lämminkesäinen. Esimerkiksi Berliinissä keskimääräinen alin lämpötila on vajaan kaksi celsiusastetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 24 astetta. Sateita saadaan ympäri vuoden 30–70 mm kuussa.[19]

Etelä-Saksassa ilmasto on mantereisempi, ja vuoristossa on viileämpää kuin pohjoisen alangoilla. Esimerkiksi Münchenissä keskimääräinen alin lämpötila on 2–4 astetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 23 astetta. Sateet painottuvat kesään: kesä-, heinä- ja elokuussa saadaan yli sata millimetriä kuukaudessa, tammi- ja helmikuussa alle 50 mm.[20]

Luonto ja luonnonsuojelu

Pyökkimetsää Hainichissa.

Karhu on Berliinin symboli, mutta villejä karhuja ei ole tavattu Saksassa vuoden 1835 jälkeen, lukuun ottamatta vuonna 2006 Italian puolelta harhaillutta sinne istutettua Brunoa. Vuonna 2009 IUCN tutki 102 nisäkäslajin tilaa Saksassa ja julisti seitsemän niistä olevan suuressa vaarassa: sillivalas, mustavalas, villihevonen, baijerintunnelimyyrä, vesikko, siiseli ja karhu. Alpeilla elää murmeleita, jäniksiä ja villejä vuohia sekä harvinaisia maakotkia. Pesukarhu on Saksaan levinnyt vieraslaji. Pohjoisrannikko on muuttolintujen suosima levähdyspaikka. Merikotka oli lähes kadonnut Länsi-Saksasta, mutta se on lisääntynyt maan itäosassa. Idässä on nähty myös hirviä ja susia, jotka tulevat Puolasta Oderjoen yli.[21]

Saksassa on neljätoista kansallispuistoa. Vattimeren rannikko muodostaa kolme puistoa, koska se ulottuu sekä Tanskan, Saksan että Alankomaiden alueelle. Itämeren rannikolla on kaksi puistoa; Pommerin ja Brandenburgin sisämaassa kaksi muuta. Harzin kansallispuisto sijaitsee Keski-Saksan ainoalla vuoristoalueella. Hainichin ja Kellerwald-Ederseen kansallispuistoissa on Keski-Euroopan viimeisiä laajoja luonnontilaisia pyökkimetsiä.[22]

Historia

Pääartikkeli: Saksan historia
Germaaniheimot noin 50–100.

Germaaniheimot asuttivat Itämeren rannikkoa noin vuodesta 500 eaa. alkaen. Noin 100-luvulle eaa. mennessä ne olivat levittäytyneet nykyiseen Etelä-Saksaan asti.[23] Julius Caesarin aikana, noin vuonna 58 eaa., Rooman valtakunnan raja asettui Reinille ja Tonavalle, niiden länsipuoli oli roomalaisia provinsseja ja germaanit elivät Rooman periferiassa.[24]

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)

Pääartikkeli: Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta

Saksan valtion kehittyminen alkoi Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojanpojat Lothar I ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen.[25] Tästä muodostettiin vuonna 966 Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi.[26] Keisarikunta ei ollut kovin yhtenäisesti hallittu valtio, vaan se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus levisi jo sydänkeskiajalla niin sanottujen pohjoisten ristiretkien sekä kaupankäynnin ja hansaliiton synnyttämän muuttoliikkeen mukana koko Itämeren alueelle.[27]

Protestanttinen uskonpuhdistus alkoi Saksan Wittenbergistä 1517 Martti Lutherin naulattua 95 teesiään linnankirkon oveen. Sen etenemistä vauhdittivat vuosisata aiemmin Johannes Gutenbergin kehittämä kirjapainotekniikka ja Lutherin saksaksi kääntämä Raamattu.[28]

Varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan ja sen lopettaneen Westfalenin rauhansopimuksen (1648) jälkeen Saksa oli valtiollisesti hajanainen. Virallisesti keisarikunta oli yhä olemassa, mutta käytännössä siihen kuuluneet ruhtinaskunnat olivat tämän jälkeen lähes täysin itsenäisiä valtioita. Keisarilla ei ollut käytännössä mitään valtaa muualla kuin Itävallassa, jonka hallitsija hän samalla oli. Muista Saksaan kuuluneista ruhtinaskunnista mahtavimmaksi nousi pian Brandenburgin rajakreivikunta, joka vuonna 1701 muutettiin Preussin kuningaskunnaksi. Preussi sai Pommerin Ruotsilta suuressa Pohjan sodassa ja Sleesian Seitsenvuotisessa sodassa. Vuonna 1772 Preussi laajeni jälleen, kun se osallistui Puolan jakamiseen.[29]

Saksan liitto (1815–1866)

Pääartikkeli: Saksan liitto

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jota myöhemmin on kutsuttu myös ”ensimmäiseksi valtakunnaksi”, hajosi lopullisesti Napoleonin aikana vuonna 1806, jolloin sen keisari luopui Saksan keisarin asemasta, mutta pysyi Itävallan keisarina. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. Preussin ja Itävallan välisen sodan 1866 jälkeen perustettiin Preussin johdolla Pohjois-Saksan liitto (saks. Norddeutscher Bund), jonka kansleriksi 1867 nimitettiin Otto von Bismarck. Saksan yhdistyminen alkoi.[30]

Saksan keisarikunta (1871–1918)

Pääartikkeli: Saksan keisarikunta

18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles’ssa Ranskan tappion jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Von Bismarck nimettiin keväällä 1871 Saksan valtakunnankansleriksi.[30] Saksan siirtomaat Afrikasta ja Oseaniasta hankittiin Vilhelm II:n aikana, jolloin Saksa pyrki laajentumaan aggressiivisesti kilpaa Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa.[31] Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta).[32]

Weimarin tasavalta (1919–1933)

Pääartikkeli: Weimarin tasavalta

Weimarin tasavallan aikaa leimasi oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeiden välinen kamppailu sekä kommunistien ja kansallis­sosialistien kapinat ja vallankaappaus­yritykset. Muun muassa raskaista sotakorvauksista ja runsaista lakoista johtuneet talousvaikeudet johtivat hyperinflaatioon. Poliittinen epävakaus johti lopulta kansallis­sosialistien vaalivoittoon ja nuoren demokratian tukahtumiseen.

Natsi-Saksa (1933–1945)

Pääartikkeli: Natsi-Saksa
Kuva Nürnbergin oikeudenkäynneistä; eturivissä vasemmalta Hermann Göring, Rudolf Hess, Joachim von Ribbentrop ja Wilhelm Keitel.

Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun Adolf Hitlerin johtama Saksan kansallis­sosialistinen työväenpuolue sai vaalivoiton vuonna 1932 ja nousi valtaan seuraavana vuonna ja kielsi muut puolueet. Saksasta tuli kansallis­sosialistinen.[33] Vuonna 1939 Saksa hyökkäsi ilman sodanjulistusta Puolaan ja aloitti siten toisen maailmansodan Euroopassa.[34] Heti valtaan päästyään kansallissosialistit aloittivat saksalaisten juutalaisten vainoamisen. Sodan laajentuessa heidän valtapiiriinsä tuli lisää juutalaisia Itä-Euroopasta ja Ranskasta, ja juutalaisten surmaamisesta tuli järjestelmällistä. Noin kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin vainoissa.[35] Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui ehdoitta.[36] Sotarikollisia tuomittiin vuosina 1945–1946 Nürnbergin oikeudenkäynneissä.[37]

Jaettu Saksa (1949–1990)

Pääartikkeli: Länsi-Saksa ja Saksan demokraattinen tasavalta

Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitys­vyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR, arkikielessä usein Itä-Saksa) sekä Yhdysvaltain, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD, arkikielessä usein Länsi-Saksa). Liittotasavallassa alkoi 1950-luvulla voimakas talouskasvu. Saksan liittotasavalta liittyi Natoon, DDR Varsovan liittoon. Berliiniin jäi lännen eksklaavi Itä-Saksan keskelle, ja vuonna 1961 se eristettiin Berliinin muurilla.[37]

Saksan jälleenyhdistyminen (1990)

Pääartikkeli: Saksan jälleenyhdistyminen
Saksalaisia Berliinin muurin päällä 1989, joitakin päiviä ennen muurin murtumista.

Saksa jälleenyhdistyi jälleen vuonna 1990, kun Saksan demokraattinen tasavalta ja sen osavaltiot (eli liittomaat, Bundesländer) liittyivät Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan yhteisöön.[37] Viime vuosikymmenten näkyviä liittokanslereita ovat olleet kristillis­demokraattien Helmut Kohl (1982–1998), sosiaali­demokraattien Gerhard Schröder (1998–2005) ja kristillis­demokraattien Angela Merkel (2005–2021).[37]

Politiikka

Pääartikkeli: Saksan hallinto ja politiikka
Berliinin Valtiopäivätalo.
Liittokanslerin virasto Berliinissä.
Olaf Scholz, Saksan liittokansleri vuodesta 2021.

Saksa on liittovaltio. Se koostuu 16:sta laajaa itsenäistä päätösvaltaa käyttävästä osavaltiosta. Muodollinen valtionpäämies on liittopresidentti. Liittopresidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita liittopresidentti viiden vuoden välein.[38][39]

Saksan parlamentti eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 alkaen valtiopäivätalossa Berliinissä. Sitä ennen parlamentti sijaitsi viiden vuosikymmenen ajan Bonnissa. Edustajat valitaan neljän vuoden välein. Puolet edustajista valitaan tietyistä vaalipiireistä ja puolet puolueiden listoilta. Puolueiden on ylitettävä 5 prosentin äänikynnys tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2009 vaaleissa valittiin 622 edustajaa.[12] Edustajien kokonaismäärä vaihtelee.

Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin. Liittokansleri nimittää ministerit, joiden määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Toisin kuin useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa liittokansleria valitsematta hänen seuraajaansa (ns. konstruktiivinen epäluottamuslause).[40]

Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan oma erillinen instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puhemies on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien puoluekantojen suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa.[12][41][42]

Saksassa on monipuolue­järjestelmä, jossa on perinteisesti ollut kaksi johtavaa puoluetta, kristillis­demokraattinen (CDU ja CSU) sekä sosiaali­demokraattinen (SPD), jotka ovat hallinneet joko yhdessä (Suuri koalitio) tai keskisuuria puolueita apuna käyttäen. Keskisuuria puolueita ovat liberaalit (FDP), vihreät (Grüne) sekä Vasemmistopuolue (Die Linke).[12] Uutena puolueena liittopäiville nousi vuoden 2017 vaaleissa oikeistopopulistinen ja osin äärioikeistolainen AfD, vaihtoehto Saksalle.[43]

Hallitukset ja vaalit 1998–

Frank-Walter Steinmeier, Saksan liittopresidentti vuodesta 2017.

Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU ja CSU saivat liittopäivien vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, Vasemmistopuolue 54 ja vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillis­demokraattien Angela Merkelistä tuli liittokansleri ja hallituskumppaniksi suostuneet sosiaalidemokraatit saivat vastaavasti monia tärkeitä ministerinpaikkoja Merkelin ensimmäisessä hallituksessa.

Vuoden 2009 liittopäivävaaleissa voittajiksi selviytyivät liittokansleri Merkelin kristillis­demokraattinen puolue sekä liberaalit, jotka muodostivat hallituksen. Sosiaalidemokraatit kärsivät historiallisen huonon tuloksen. Vasemmistopuolue sai 12,9 % annetuista äänistä ja vihreät 10,2 %.[44]

Horst Köhler erosi presidentin tehtävistä 31. toukokuuta 2010 Afganistanin-operaatiota koskevista kommenteistaan nousseen kohun vuoksi. Hänen tilalleen valittiin liittokansleri Merkelin virkaan ajama kristillis­demokraattien Christian Wulff.[45] Wulff ilmoitti eroavansa tehtävästään helmikuussa 2012 korruptioepäilyjen takia[46] 18. maaliskuuta 2012 presidentiksi valittiin ihmisoikeusaktivisti Joachim Gauck.[47]

Syyskuun 2013 liittopäivävaaleissa kristillis­demokraatit ottivat suurvoiton mutta jäivät hieman alle enemmistön. Hallituspuolue liberaalit putosi liittopäiviltä, joten kristillis­demokraatit tarvitsivat uuden liittolaisen. Joulukuussa kristillis­demokraatit muodostivat hallituksen sosiaali­demokraattien kanssa. Merkel jatkoi liittokanslerina.[48]

Helmikuussa 2017 Saksan presidentiksi valittiin sosiaali­demokraatteja edustava aikaisempi ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier. Presidentin virkakausi on viisi vuotta ja virka on lähinnä edustuksellinen.[49]

Syyskuussa 2017 pidettiin liittopäivävaalit, joissa CDU ja CSU keräsivät yhteensä 33 prosenttia äänistä ja saavat liittopäiville 246 paikkaa. Paikkoja liittopäiville tulee yhteensä 709. Toiseksi eniten ääniä sai sosiaali­demokraattinen puolue SPD, joka sai 20,5 prosenttia äänistä ja 153 paikkaa. Tulos oli puolueelle huonoin sitten toisen maailmansodan. Oikeistopopulistinen Alternative für Deutschland eli Vaihtoehto Saksalle nousi 12,6 prosentilla äänistä liittopäiville 94 paikalla. Edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten puolue jäi äänikynnyksen alapuolelle. Populistipuolue tuo liittopäiville uuden vahvan oppositiovoiman. Liberaalipuolue FDP on neljänneksi suurin puolue 10,7 prosentilla ja 80 paikalla. Vihreät ja vasemmistopuolue Linke saivat molemmat noin yhdeksän prosenttia äänistä. Vasemmistopuolue Linke ylsi 69 paikkaan ja vihreät 67:ään.[50]Hallituspuolueet hävisivät vaaleissa ja uuden hallituksen muodostaminen oli vaikeata. Lopulta maaliskuussa 2018 muodostettiin taas liittokansleri Angela Merkelin johtama suuri koalitio eli kristillis­demokraattien ja sosiaali­demokraattien yhteishallitus. Liittokanslerina siis jatkoi Angela Merkel ja ulkoministeriksi nousi sosiaali­demokraattien Heiko Maas.[51]


Liittokansleri Merkelin luottoministerinä koko tämän valtakaudella vuodesta 2005 tunnettu pitkäaikainen puolustusministeri Ursula von der Leyen nousi heinäkuussa 2019 EU:n uuden Euroopan komission puheenjohtajaksi historian ensimmäisenä naisena.[52][53]

Marraskuussa 2024 Olaf Scholzin johtama kolmen puolueen koalitiohallitus kaatui, ja Saksassa järjestetään enneaikaiset vaalit keväällä 2025.[54]

Muu politiikka

Saksa oli yksi EEC:n perustajajäsenistä ja jatkaa sen seuraajan EU:n keskeisenä jäsenenä. Euroopan taloudellinen yhdentyminen 1980- ja 1990-luvuilla perustui paljolti Ranskan ja Saksan yhteistyöhön.[55] Maa on korostanut myös tiiviitä yhteyksiään Yhdysvaltoihin ja Nato-yhteistyötä, erityisesti kylmän sodan aikana.[56] Schröderin kaudella suhteet viilenivät, kun Saksa päätti olla osallistumatta Irakin sotaan, mutta Angela Merkelin hallitus on lämmittänyt niitä uudelleen. Donald Trumpin presidenttikaudella vuodesta 2017 lähtien Saksan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat taas olleet etäisemmät.[57]

Keväällä 2011 Saksa jättäytyi Ranskan ja Ison-Britannian johtaman Libya-operaation ulkopuolelle Suomen tapaan, mikä aiheutti Saksan ja Yhdysvaltojen välille uudestaan jännitteen.[58]

Vuonna 1994 Saksan perustuslaki­tuomioistuin päätti, että maan asevoimat voivat ottaa osaa operaatioihin myös maan rajojen ulkopuolella. Viisi vuotta tämän jälkeen saksalaiset osallistuivat Naton joukoissa Kosovon sotaan ja ovat sittemmin toimineet rauhanturva­tehtävissä muun muassa Afganistanissa, Balkanilla ja Kongossa.[37]

Saksojen yhdistymisen jälkeen maa on voimistanut yhteistyötään myös itään. Se on solminut raja- ja yhteistyösopimuksia Puolan kanssa ja tukenut Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän joukkojen vetäytymistä entisen Itä-Saksan alueelta. Saksa tukee entisen Itä-Euroopan maiden demokratiakehitystä ja talouskasvua sekä suoraan että EU:n kautta.[56] Erityisesti Schröderin kauden loppupuolella suhteet Venäjään olivat tiiviit.[59]

Saksa on ollut Israelin tukija, mutta Merkelin kaudella se on myös toiminut Israelin politiikkaa vastaan.[60]

Asevoimat

Saksan Merivoimien Sachsen-Luokan fregatti.

Bundeswehrin (Bundeswehr) vahvuus on noin 180 000[61] ja se koostuu maajoukoista (Heer), ilmavoimista (Luftwaffe), Saksan laivastosta (Deutsche Marine) ja kyber- ja tietoavaruudesta (Cyber- ​​​​und Informationsraum)[62]. Yleinen asevelvollisuus keskeytettiin 1.7.2011. Se voidaan aktivoida jännityksen tai puolustuksen yhteydessä[63]. Saksan erikoisjoukkoja ovat KSK (Kommando Spezialkräfte)[64].

Saksassa on useita Yhdysvaltain sotilastukikohtia, joissa noin 38 000 amerikkalaissotilasta palvelee vuonna 2022[65]. Aluksi joukot olivat miehitysjoukkoja, mutta vuonna 1955 Saksa sai rajoitetun suvereniteettinsa ja muuttui liittoutuneiksi joukoiksi. 1950-luvun alussa määrä nostettiin 250 000:een, mutta Berliinin muurin murtumisen jälkeen Yhdysvallat on vetänyt joukkonsa. Euroopassa toimivien ilmavoimien päämaja on kuitenkin edelleen Saksassa..[66]

Hallinnolliset alueet

Pääartikkeli: Saksan osavaltiot, Saksan hallintopiirit, Saksan piirikunnat ja Luettelo Saksan kunnista
Saksan osavaltiot, joista punaisella kaupunkivaltiot Berliini, Bremen ja Hampuri.
Saksan piirikunnat ja keltaisella piirittömät kaupungit.

Saksan liittotasavalta on 16 osavaltiosta (saks. Land) koostuva liittovaltio. Nämä osavaltiot ovat:

  1. Baden-Württemberg
  2. Baijeri (Bayern)
  3. Berliini (Berlin)
  4. Brandenburg
  5. Bremen
  6. Hampuri (Hamburg)
  7. Hessen
  8. Mecklenburg-Etu-Pommeri (Mecklenburg-Vorpommern)
  9. Ala-Saksi (Niedersachsen)
  10. Nordrhein-Westfalen
  11. Rheinland-Pfalz
  12. Saarland
  13. Saksi (Sachsen)
  14. Saksi-Anhalt (Sachsen-Anhalt)
  15. Schleswig-Holstein
  16. Thüringen

Saksan liittotasavallan perustamisen jälkeen lakkautettuja osavaltioita ovat Baden, Württemberg-Baden ja Württemberg-Hohenzollern, jotka vuonna 1952 yhdistettiin nykyiseksi Baden-Württembergin osavaltioksi.[67] Osavaltioista pinta-altaan suurin on Baijeri, joka muodostaa viidesosan Saksan pinta-alasta. Väkiluvultaan suurin osavaltio on kuitenkin 18 miljoonan asukkaan Nordrhein-Westfalen. Bremen on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan pienin osavaltio.[68]

Jotkin osavaltiot on jaettu hallintopiireihin (Regierungsbezirke). Osavaltiota ja hallintopiiriä alemman tasoisia hallintoalueita ovat piirikunnat (Landkreise) ja piirittömät kaupungit (kreisfreie Städte). Piirikuntia Saksassa on 295 ja piirittömiä kaupunkeja 107. Piirikunnat on jaettu edelleen kuntiin (Gemeinde), joita on hieman yli 11 000. Kunnista yli 2 000 on kuntamuodoltaan kaupunkeja (Stadt).

Talous

Frankfurt am Main, Saksan finanssikeskus ja Euroopan keskuspankin päämaja.
Pääartikkeli: Saksan talous

Saksan ostovoimakorjattu bruttokansantuote on maailman viidenneksi suurin Yhdysvaltain, Kiinan, Intian ja Japanin jälkeen.[69] Saksa on Euroopan suurin kansantalous, ja sitä pidetään usein Euroopan unionin talousveturina. Viennin kokonaisarvo oli maailman suurin vuoteen 2009, jolloin Kiina ohitti Saksan.[70] Vienti tuottaa kolmanneksen Saksan kansantulosta. Merkittävimmät vientituotteet ovat ajoneuvot, koneet, kemikaalit, lääkkeet, elektroniikka, elintarvikkeet ja tekstiilit. Tärkeimpiä viennin kohdemaita ovat Ranska, Yhdysvallat, Britannia, Alankomaat, Italia, Itävalta ja Belgia.[12] Tunnettuja pörssiyhtiöitä ovat muun muassa Adidas, Allianz, BASF, Bayer, BMW, Mercedes-Benz Group, Deutsche Bank, Deutsche Post, Deutsche Telekom, E.ON, MAN, ThyssenKrupp, Siemens ja Volkswagen.

Länsi-Saksan talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen voimakkaasti, koettiin niin sanottu talousihme. Aineellisen hyvinvoinnin kasvu oli nopeaa ja maassa vallitsi täystyöllisyys.[71] Sittemmin talouskasvu hidastui. Kriisivuonna 2009 bruttokansantuote putosi 5,6 %; sen jälkeen talous kasvoi koronavuoteen 2020, jolloin bruttokansantuote putosi useita prosentteja. Koronavuoden jälkeen talouskasvu jatkuu. Saksan osuus maailmantaloudesta on hiljalleen laskenut, kuten muidenkin länsimaiden. 2020-luvun alussa sen osuus maailman bruttokansantuotteesta on ollut kolmisen prosenttia.[10]

Saksan merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, kupari, ligniitti, maakaasu, nikkeli, potaska, puu, rautamalmi, suola ja uraani sekä rakennusmateriaalit, puutavara ja viljelysmaa.[12] Saksan on määrä luopua ydinvoimasta vaiheittain vuoteen 2022 mennessä.[72]

Maatalous tuottaa 0,9 % Saksan brutto­kansantuotteesta ja työllistää 2,4 % työvoimasta. Sen tuotteita ovat perunat, vehnä, ohra, sokerijuurikas, hedelmät, kaalit, nautakarja, siat ja siipikarja.[12]

Saksan työttömyysaste on viitisen prosenttia (syyskuu 2019). Matalin se on etelässä, noin kolme prosenttia. Suurin osavaltio eli Nordrhein-Westfalen ylittää valtakunnallisen keskiarvon; itäiset osavaltiot eivät enää erotu erityisen synkkinä työttömyyden suhteen.[73]

Saksan vaihtotase on vahvasti ylijäämäinen. 2020-luvun alussa vuotuinen ylijäämä on ollut noin 4–7 prosenttia brutto­kansantuotteesta.[10] Saksassa on yksi prosentti maailman työvoimasta, mutta maailman viennistä Saksan osuus on 10 prosenttia.[74]tarvitaan parempi lähde

Saksan valtiontalous on vakaa. Sen ylijäämä oli vuonna 2018 noin 59 miljardia euroa. Saksan valtion kymmenvuotisen lainan korko oli vuonna 2019 negatiivinen, eli sijoittajat olivat valmiit maksamaan Saksan valtiolle rahojensa säilyttämisestä.[75]

Tiede

Otto Hahn.
Gottlieb Daimler.

Heidelbergin yliopisto on perustettu 1386. Se on Saksan vanhin yliopisto ja yksi Euroopan vanhimmista. Maan opiskelijamäärältään suurin yliopisto on Hagenin etäyliopisto. Saksassa toimii yhteensä 376 korkeakoulua.[76]

Lukuisat saksalaiset tutkijat ovat saaneet Nobel-palkinnon. Tunnetuimpia heistä olivat Max Planck (fysiikka, 1918), Albert Einstein (fysiikka, 1921), Werner Heisenberg (fysiikka, 1932) ja Otto Hahn (kemia, 1944).[77]

Maassa on vaikuttanut useita kuuluisia filosofeja, kuten Engels, Habermas, Hegel, Heidegger, Husserl, Kant, Leibniz, Marx, Nietzsche ja Schopenhauer.

Saksalaisia keksijöitä ovat Benz, von Braun, Daimler, Diesel, Gutenberg, Lilienthal, von Linde, Otto, von Siemens, Zuse ja Wankel.

Liikenne

Saksassa on 549 lentokenttää, 41 981 kilometriä rautatietä ja 644 480 kilometriä maantietä, josta 12 800 kilometriä on moottoritietä. Satamakaupunkeja ovat Bremen, Bremerhaven, Duisburg, Hampuri, Karlsruhe, Lyypekki, Neuss, Rostock ja Wilhelmshaven.[12] Suuri osa mannertenvälisistä lennoista tulee Frankfurtiin, Düsseldorfiin tai Müncheniin. Halpalentoyhtiöt käyttävät vähemmän suosittuja lentokenttiä, joista osa on vain kierrätettyjä armeijan laskupaikkoja; esimerkiksi Frankfurt–Hahniksi kutsuttu lentopaikka on 110 kilometriä Frankfurtin luoteispuolella.[78] Maan sisäisessä liikkumisessa toimii yksi Euroopan tehokkaimmista joukkoliikenne­järjestelmistä. Junat ovat nopeampia kuin linja-autot, mutta linja-autoreittien verkosto on kattavampi.[79]

Väestö

Pääartikkeli: Saksan väestö

Saksa on Euroopan unionin väekkäin maa noin 85 miljoonalla asukkaallaan (31.12.2023).[9] Väestötiheys on keskimäärin noin 237 asukasta neliökilometriä kohden, joten Saksa on Euroopan tiheimmin asuttuja maita. Suurin etninen ryhmä on saksalaiset, joita on noin 67 miljoonaa. Siirtolaistaustaisia asukkaita on noin 15 miljoonaa, joista noin 8 miljoonaa on saanut Saksan kansalaisuuden. Siirtolaisten suurimmat ryhmät ovat turkkilaiset ja entisen Jugoslavian alueen ihmiset.[80]

Saksan kokonais­hedelmällisyysluku oli vuosina 2015–2021 verraten vakaa: noin 1,5–1,6.[81] Luku oli vuosikymmeniä alle 1,5 lasta, mutta nousi 2010-luvulla Euroopan keskitasolle.[82] 2010-luvulla Saksan liittotasavallan tilastokeskus arvioi väkiluvun laskevan 68 ja 73 miljoonan henkilön välille vuoteen 2060 mennessä.[83]

Saksassa on pieni tanskalainen vähemmistö, 21 000 henkeä vuonna 2000, Schleswigissä lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 25 000 henkeä vuonna 1995, Saksissa ja Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Alasaksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Baijerin seudulla oli vuonna 2005 baijerin kieltä tai murretta puhuvia kuusi miljoonaa ja vuonna 2006 swaabin puhujia oli noin 820 000.[84] Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia.

Maahanmuuttajista merkittävimpiä ryhmiä ovat albaanit, turkkilaiset, italialaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset. Huomattava ryhmä ovat myös erityisesti entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet paluumuuttajat, joilla on osittain saksalaiset sukujuuret. Paluumuuttajat saavat automaattisesti Saksan kansalaisuuden eivätkä siten näy kansalaisuuteen perustuvissa tilastoissa.[85]

Uskonto

Pääartikkeli: Uskonto Saksassa

Saksalaisista uskontokuntiin kuulumattomia on 38,8 prosenttia väestöstä. Katolisia on 27,1 prosenttia ja protestantteja on 24,9 prosenttia väestöstä. Muslimeja on 5,2 prosenttia ja muita uskontoja 4,0 prosenttia väestöstä.[86] Maahanmuutosta johtuen Saksan juutalaisväestö on nykyisin maailman nopeimmin kasvava.[87]

Suurimpia kaupunkeja

Berliini, Saksan pääkaupunki.
Hampuri.
Saksan metropolialueet.

Saksassa on 82 yli 100 000 asukkaan kaupunkia.[88] Vuoden 2022 arvioidun väkiluvun mukaan yli 500 000 asukkaan kaupungit ovat[88]

  1. Berliini (3 755 251)
  2. Hampuri (1 892 122)
  3. München (1 512 491)
  4. Köln (1 084 831)
  5. Frankfurt am Main (773 068)
  6. Stuttgart (632 865)
  7. Düsseldorf (629 047)
  8. Leipzig (616 093)
  9. Dortmund (593 317)
  10. Essen (584 580)
  11. Bremen (569 396)
  12. Dresden (563 311)
  13. Hannover (545 045)
  14. Nürnberg (523 026)
  15. Duisburg (502 211)

Suurimmat metropolialueet

Saksassa on yksitoista virallista metropolialuetta, jotka muodostavat valtion kulttuurilliset, poliittiset ja taloudelliset keskukset.[89]

Kielet

Mies puhuu saksan kielen Saksassa virallisena kielenä pidettyä murretta (Hochdeutsch).
Pääartikkeli: Saksan kieli

Saksan virallinen kieli on saksan kieli (Deutsch) – indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisen kieliryhmän länsigermaaniseen haaraan kuuluva kieli, jolla on erittäin iso murrejatkumo. Sitä puhuu maailmanlaajuisesti äidinkielenään yli 100 miljoonaa ihmistä[90]. Saksassa virallisesti hyväksetty murre (Hochdeutsch) perustuu itäisen keskisaksan murteeseen; Martti Luther loi kirjoitetun saksan kielen normin ja kieliopin[91].

Kulttuuri

Pääartikkeli: Saksan kulttuuri

Saksan kulttuuripolitiikka on vahvasti alueellista, osavaltiohallitusten johtamaa ja paikallisia ominaispiirteitä korostavaa. Liittovaltion hallituksessa on ollut kulttuuri- ja mediaministeri vasta vuodesta 1998 alkaen.[92]

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Saksankielinen kirjallisuus

Saksalaiset kutsuvat itseään kirjojen kansakunnaksi, tai runoilijoiden ja ajattelijoiden maaksi – Das Land der Dichter und Denker[93] Maailman suurin vuosittainen kirja-alan tapahtuma, Frankfurtin kirjamessut, järjestetään Saksassa. Saksassa ilmestyy vuosittain noin 95 000 kirjaa.[92] Kymmenen saksalaista kirjailijaa on palkittu Nobelin kirjallisuus­palkinnolla: Theodor Mommsen (1902), Rudolf Eucken (1908), Paul Heyse (1910), Gerhart Hauptmann (1912), Thomas Mann (1929), Hermann Hesse (1946), Nelly Sachs (1966), Heinrich Böll (1972), Günter Grass (1999) ja Herta Müller (2009).[94]

Teatteri

Deutsches Theater.

Saksassa pienissäkin kaupungeissa on oma teatteri ja kaiken kaikkiaan maassa lasketaan olevan 300 teatteria.[92] Tunnetuimpia niistä ovat Deutsches Theater Berliinissä, Münchner Kammerspiele Münchenissä ja maan vanhin paikallisteatteri Nationaltheater Mannheim Mannheimissa. Monien teatterien yhteydessä toimii ooppera, joskus myös baletti. Berliinissä sijaitseva Volksbühne on puolestaan profiloitunut yhtenä nykyteatterin ja kokeilevan draaman keskuksista Euroopassa.[95]

Saksan teatterihistorian suurimpiin hahmoihin kuuluu Bertolt Brecht, yksi 1900-luvun merkittävimpiä teatteri­teoreetikoista, näytelmä­kirjailijoista ja ohjaajista. Hänen teoreettinen pääteoksensa on Aikamme teatterista: epäaristotelisestä dramatiikasta, jossa hän esittelee oma teatterikäsityksensä, eeppisen teatterin peruspilarit.[96] Toinen merkittävä teatterin ja näytelmä­kirjallisuuden uudistaja oli Heiner Müller (1929–1995), jonka pääteos Germania – Kuolema Berliinissä purkaa jakautuneen Saksan aikaa 1900-luvulla yhdistäen sitä maan varhaishistoriaan.[97]

Nykyisistä teatterintekijöistä nimekkäimpiä on Volksbühnen johtaja ja pääohjaaja Frank Castorf.[98] Saksassa vaikuttaa myös useita nykyhetken kansainvälisesti tunnetuimmista nykydramaatikoista, heistä ehkä tunnetuimpana René Pollesch[99], jonka näytelmiä on esitetty Suomessakin.[100]

Musiikki

Ludwig van Beethoven.

Saksan maine musiikkimaana perustuu ennen kaikkea taidemusiikin säveltäjiin. Maassa toimii 130 sinfoniaorkesteria; niistä kuuluisin on Berliinin filharmonikot, jota on johtanut vuodesta 2002 brittiläinen Sir Simon Rattle.[101]

Barokin jättiläinen oli saksalainen Bach. Omana aikanaan Bachia suositumpia olivat kuitenkin maanmiehet Händel ja Telemann.[102] Klassismin ja romantiikan vaihteen nero oli Beethoven, joka luetaan Bachin ja itävaltalaisen Mozartin ohella usein kolmen suurimman säveltäjän joukkoon.[103] Ystävykset Schumann ja Mendelssohn olivat täysromantiikan suurimpia nimiä. Myöhemmän romantiikan konservatiivisempaa siipeä edusti Brahms, josta Schumann oli povannut uutta Beethovenia. Romantiikan suurin saksalainen oopperasäveltäjä oli uudistushenkinen Wagner, jonka jalanjäljissä kulki myöhäisromantiikan suurmies, oopperoistaan ja sävelrunoistaan tunnettu Richard Strauss.[104][105] Sotien välisenä aikana maan vaikutusvaltaisin säveltäjä oli Paul Hindemith.[106] Nykymusiikin vahvoista saksalaisnimistä suurimpana on pidetty Karlheinz Stockhausenia.[107]

Jo 1960-luvulta asti on puhuttu "krautrockista" viitaten saksalaiseen rockiin. Saksalaiset Can, Neu! ja Amon Düül II olivat 1970-luvun kokeellisen rockin kärkinimiä. 1970-luvun alussa pinnalle tulleet Kraftwerk, Tangerine Dream ja Klaus Schulze ovat olleet keskeisiä pioneereja elektronisen musiikin alalla. Saksassa on ollut myös vahva teknokulttuuri, joka näkyi esimerkiksi Love Parade -tapahtumien kautta. 1970-luvulla perustettu rock-yhtye Scorpions on maailmalla eniten suosiota saanut saksalainen ryhmä. 1980-luvulla erityisesti syntikkapop-duo Modern Talkingin hitit löivät itsensä läpi maailmalla. Myöhempiä tunnettuja saksalaisyhtyeitä ovat esimerkiksi 1990-luvulla tunnetuksi tullut metalliyhtye Rammstein sekä 2000-luvulla rock-yhtye Tokio Hotel.[108]

Suosittua maassa on myös saksankielinen schlagermusiikki, joka vastaa Suomen iskelmämusiikkia.[109][110]

Elokuva

Saksalainen elokuva sai kansainvälistä suosiota jo mykkäelokuvan aikana. Muun muassa Fritz Lang sekä itävaltalais­syntyinen, mutta Saksassa useita uransa merkittävimmistä teoksista ohjannut F. W. Murnau kuuluvat lajin suurten mestareiden joukkoon. Langin merkittävimpiin Saksassa tekemiin elokuviin kuuluvat innovatiivinen, taloudellisesti epäonnistunut mutta sittemmin klassikon asemaan noussut tieteiselokuva Metropolis[111] sekä lastenmurhaajasta kertova jännityselokuva M – kaupunki etsii murhaajaa.[112] Murnaun elokuvista kenties parhaiten muistetaan vampyyrielokuva Nosferatu. Sekä Lang että Murnau siirtyivät sittemmin ohjaamaan Yhdysvaltoihin.[113][114]

Saksalaisessa elokuvassa vaikutti 1920–1930-luvuilla vahvasti ekspressionistinen suuntaus. Lajin elokuvista kenties suurimmaksi klassikoksi on Murnaun Nosferatun lisäksi noussut Robert Wienen Tri Caligarin kabinetti. Realistisesti yhteiskunnallisia teemoja käsittelemään pyrkinyt Neue Sachlichkeit -suuntaus nousi samaan aikaan merkittäväksi erityisesti Georg Wilhelm Pabstin ansiosta. Ensimmäinen saksalainen äänielokuva, itävaltalaisen Josef von Sternbergin ohjaama Sininen enkeli (1930), puolestaan esitteli tulevina vuosikymmeninä legendaksi nousevan saksalaisen elokuvatähden, Marlene Dietrichin.[115]

Kansallissosialismin aikana useat saksalaiset elokuvantekijät lähtivät maanpakoon. Aikakauden propagandan sävyttämistä elokuvista Leni Riefenstahlin teokset, kuten Tahdon riemuvoitto ja Olympia, ovat jääneet ennen kaikkea visuaalisten ansioidensa vuoksi elokuvahistoriaan. 1950-luvulla saksalaisen elokuvan kansainvälinen suosio hiipui. Aikakaudella tuotettiin erityisesti melodraamoja, komedioita ja musikaaleja. Ajan merkittävimpiin saksalaisiin elokuviin kuuluu Oscar-ehdokkaana ollut Bernhard Wickin sotaelokuva Silta (1959).[116]

Berlinale Palast Berliinin elokuvajuhlien aikaan helmikuussa 2007.

Rainer Werner Fassbinderin sukupolvea (1960-luvulta 1970-luvulle) kutsutaan nimellä Uusi saksalainen elokuva. Fassbinderiä pidetään yhtenä saksalaisen elokuvan merkittävimmistä ohjaajista. Hänen laajan tuotantonsa tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa Alfred Döblinin romaaniin perustuva televisiosarja Berlin Alexanderplatz sekä elokuvat Veronika Vossin kaipuu, Maria Braunin avioliitto, Pelko jäytää sielua ja Kauppias kaiken aikaa.[117]

Sekä dokumentteja että fiktiota ohjannut Werner Herzog on elävistä saksalaisista ohjaajista merkittävimpiä. Kenties tunnetuimpia hänen töistään ovat näyttelijä Klaus Kinskin kanssa tehdyt elokuvat sekä palkittu dokumenttielokuva Grizzly Man.[118] Saksalainen elokuva on ollut uudessa nousussa 2000-luvulla: Caroline Link sai vuonna 2002 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin elokuvallaan Jossain Afrikassa ja Florian Henckel von Donnersmarck vuonna 2006 elokuvallaan Muiden elämä.[119]

Elokuvamaailman tunnetuimpiin tapahtumiin kuuluvia Berliinin elokuvajuhlia on järjestetty vuodesta 1951.[120]

Kuvataiteet

Lucas Cranach vanhemman teos ”Kreuzigung Christi” (”Kristuksen ristiinnaulitseminen”).

Saksalaisen kuvataiteen varhaisimpia tunnettuja nimiä ovat renessanssimaalarit Lucas Cranach vanhempi, Matthias Grünewald, ja Hans Holbein nuorempi. Albrecht Dürer teki omakuvia ja tarkkoja kaiverruksia ja piirustuksia. Uskonpuhdistuksen ja 30-vuotisen sodan aikana taide kärsi rahoittajien puutteesta, mutta 1800-luvulla romantiikan maalarit, kuten Philipp Otto Runge ja Caspar David Friedrich, palasivat saksalaisen taideperinteen pariin. Saksalainen taide kukoisti 1900-luvulla, ja yksi ensimmäisistä ekspressionistien ryhmistä syntyi Dresdeniin 1905. Politiikka tuli taiteeseen ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Max Ernst aloitti dadaismin Kölnissä. Otto Dix päätyi ekspressionismin ja dadaismin kautta uusasiallisuuteen. Kansallissosialismin nousu ajoi monia taiteilijoita maanpakoon. Natsit järjestivät erityisiä rappiotaiteen näyttelyitä, joissa pilkattiin heidän taidekäsityksensä vastaisia teoksia. Kahtiajaon aikana Itä-Saksassa suosittiin sosialistista realismia, kun taas lännessä oli abstrakti taide vallalla. Joseph Beuys tunnetaan performanssi­teoksistaan.[121] Nykyisin Saksassa on 630 taidemuseota, joista monien kokoelmat ovat kansainvälisesti tunnettuja. Kasselissa on järjestetty vuodesta 1955 lähtien viiden vuoden välein laaja nykytaiteen näyttely documenta.[92]

Arkkitehdit Walter Gropius, joka perusti Bauhaus-liikkeen ja Ludwig Mies van der Rohe, jonka tunnetuimmat työt on toteutettu Yhdysvalloissa, ovat olleet 20. vuosisadan merkittävimpiä saksalaisen arkkitehtuurin tekijöitä.[122]

Media

Saksassa ilmestyy päivittäin 350 sanomalehteä, joista kymmenen leviää koko maahan. Niistä suurin on Bild, jonka levikki on 3,2 miljoonaa maan kaikkien lehtien yhteenlasketusta 25 miljoonasta.[92] Suurimpia aikakaus- ja sanomalehtiä ovat Bild, Focus, Frankfurter Allgemeine Zeitung, Frankfurter Rundschau, Handelsblatt, Der Spiegel, Stern, Süddeutsche Zeitung, Der Tagesspiegel, Die Welt ja Die Zeit.[55]

Suurimpia julkisia televisioyhtiöitä ovat ARD ja ZDF, yksityisiä RTL, N24 ja n-tv.[55] Yksityiset Sat1 ja ProSieben muodostavat yhteisen konsernin.[123]

Urheilu

Münchenin Olympiastadion.
Borussia Dortmund vastaan Schalke Bundesliigaottelussa.

Urheilulla on merkittävä asema saksalaisten elämässä. Urheiluseuroissa on 27 miljoonaa jäsentä ja lisäksi 12 miljoonaa harrastaa liikuntaa omatoimisesti.[124]

Jalkapallo on Saksassa suosittu urheilumuoto. Rekisteröityjä pelaajia on jalkapalloliiton seuroissa 6,3 miljoonaa.[125] Bundesliiga on maailman toiseksi suurin urheilun ammattilaisliiga. Tunnettuja saksalaisia jalkapalloilijoita ovat mm. Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Mesut Özil, Jürgen Klinsmann, Miroslav Klose, Lothar Matthäus, Marco Reus, Philipp Lahm, Bastian Schweinsteiger, Mario Götze, Oliver Kahn, Michael Ballack ja Manuel Neuer. Saksa on voittanut jalkapallon arvokisaturnauksissa MM- ja EM-kisoissa useita mestaruuksia ja mitaleita. Saksa on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden 1954, 1974, 1990 ja 2014 sekä jalkapallon Euroopan mestaruuden 1972, 1980 ja 1996.

Autourheilussa saksalaiset ovat menestyneet hyvin Formula 1 -luokassa, jossa Michael Schumacher on voittanut ennätykselliset seitsemän maailmanmestaruutta.[126] Saksalaisia Formula 1 -kuljettajia on ollut yli viisikymmentä. Muita suosittuja urheilulajeja ovat käsipallo, lentopallo, koripallo, ja tennis.[127] Maan käsipallomaajoukkue on voittanut sekä maailmanmestaruuden että olympiakultaa.[128] Saksan koripallomaajoukkue on saavuttanut Euroopan-mestaruuden sekä MM-kilpailuiden kolmannen sijan.[129] Myös jääkiekko on suosittu laji. Saksan jääkiekkomaajoukkue on parhaimmillaan yltänyt hopealle niin olympialaisissa kuin MM-kisoissa. Deutsche Eishockey Liga on maan ylimmän sarjatason ammattilaisliiga.

Olympialaisiin Saksa on osallistunut alusta eli vuodesta 1896 alkaen. Nykyisin sillä on kesäkisoissa tyypillisesti noin 450, talvikisoissa noin 150 urheilijan joukkue. Eniten mitaleita on saanut uimari Franziska van Almsick.[130] Saksa on myös isännöinyt olympialaisia kahdesti, Berliinissä 1936 ja Münchenissä 1972.[131]

Muu kulttuuri

Kölnin tuomiokirkko.

Saksalainen keittiö kattaa joukon paikallisia ja alueellisia erikoisuuksia, mutta myös koko saksankieliselle alueelle tyypillisiä yhteisiä piirteitä on. Leipä on sekä aamiaisen että illallisen perusta: aamulla syödään usein sämpylöitä, iltapalaksi leipää, makkaraa, leikkeleitä, juustoa ja kenties salaattia tai muuta vihanneslisuketta. Päivän lämmin pääateria on edelleen lounas, vaikka työelämä on muuttamassa monien ruokailurytmiä. Yleisin liha on sikaa, mutta myös makkaraa syödään paljon. Peruna on ollut tärkeä osa saksalaista ruokavaliota 1600-luvulta asti.[132]

Saksan kieli on noin sadalla miljoonalla puhujallaan Euroopan unionin yleisin äidinkieli vastaten noin 18 prosenttia väestöstä. Saksa on englannin jälkeen toiseksi yleisin vieras kieli, noin 14 prosentin EU:n väestöstä osatessa sitä. Saksa oli ennen lingua franca Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa sekä pitkään tärkeä kieli myös tiedemaailmassa. Saksa on virallinen pääkieli Saksassa, Itävallassa ja Liechtensteinissa sekä virastokieli Belgian Liègessa, Luxemburgissa, Tanskassa, Sveitsissä ja Italian Etelä-Tirolissa.[133]

Unescon Maailmanperintö­luettelossa on Saksasta yli kolmekymmentä kohdetta. Suurin osa niistä on kulttuurikohteita.[134]

Nimi

Suomen kielen sana Saksa on peräisin pohjoissaksalaisesta saksien heimosta, joka keskiajalla tunnettiin Itämeren alueella paremmin kuin muut saksalaiset ryhmät. Saksit ja suomalaiset kävivät 1200-luvulta lähtien kauppaa Itämeren alueen ja Pohjois-Saksan hansaliiton piirissä. Saksalaiset hansaliiton kauppiaat esittäytyivät suomalaisille nimellä Sachsen – tämän vuoksi sanaa saksa käytettiin ennen suomen kielessä myös merkityksessä kauppamies.[135]

Saksan omakielinen nimi Deutschland palautuu muinais­yläsaksalaiseen kansankieltä (latinan sijaan) puhuviin viittaavaan sanaan diutisc.[136] Saksan latinalainen nimi Germania (johon muun muassa englannin Germany pohjautuu) palautuu antiikin germaaneihin. Vastaavasti ranskassa ja espanjassa käytetyt nimet (Allemagne, Alemania) perustuvat alemanneihin. Slaavilaisten kielten ja unkarin nimitykset (немец, nemec, nimet yms.) ovat alkuaan merkinneet mykkää tai kielitaidotonta eli vieraan kielen puhujaa.[137]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Bevölkerungszahlen 2014 und 2015 nach Bundesländern (pdf) 31.12.2015. Wiesbaden: Statistisches Bundesamt. Viitattu 27.8.2016. (saksaksi)
  2. ↑ Väkiluku 31.12.2023 (html) Statistisches Amt für Hamburg und Schleswig-Holstein. Viitattu 29.7.2024. (saksaksi)
  3. ↑ Väkiluku 31.12.2023 Bayerisches Landesamt für Statistik. Viitattu 29.7.2024. (saksaksi)
  4. ↑ a b c d Väkiluku 31.12.2023 Landesbetrieb IT.NRW : Statistik und IT-Dienstleistungen : Information und Technik Nordrhein-Westfalen. Viitattu 29.7.2024. (saksaksi)
  5. ↑ Väkiluku 31.12.2023 Hessisches Statistisches Landesamt. Viitattu 29.7.2024. (saksaksi)
  6. ↑ Väkiluku 31.12.2022 Statistisches Landesamt Baden-Württemberg. Viitattu 7.8.2023. (saksaksi)
  7. ↑ Väkiluku 31.12.2023 Stadt Leipzig. Viitattu 29.7.2024. (saksaksi)
  8. ↑ Länder und Regionen (html) Statistisches Bundesamt. Viitattu 29.7.2024. (saksaksi)
  9. ↑ a b c d Bevölkerung nach Nationalität und Geschlecht 2023 (html) © Statistisches Bundesamt (Destatis). Viitattu 20.7.2024. (saksaksi)
  10. ↑ a b c d e Download World Economic Outlook database: April 2024 (.html) International Monetary Fund. Viitattu 19.4.2024. (englanniksi)
  11. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e f g h i j k Germany The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi) (englanniksi)
  13. ↑ Statistik: Einwohnerzahl in Berlin wächst weiter berlin.de. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  14. ↑ Drainage Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  15. ↑ Holiday in the Mecklenburg Lake District Havel Tourist. Viitattu 21.12.2011. (englanniksi)
  16. ↑ Mecklenburg Lakes/Mecklenburgische Seenplatte Visit Germany. Viitattu 21.12.2011. (englanniksi)
  17. ↑ Glacier ski area – Pure natural snow! Zugspitze. Viitattu 21.12.2011. (englanniksi)
  18. ↑ a b Climate Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  19. ↑ Climatological Information Berlin World Metorological Organization (englanniksi)
  20. ↑ Climatological Information Munich World Metorological Organization (englanniksi)
  21. ↑ Lonely Planet s. 93−95 (englanniksi)
  22. ↑ National parks – nature in its original state (ja linkatut alasivut) Germany Travel. Viitattu 8.7.2018. (englanniksi)
  23. ↑ Early History Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  24. ↑ Siegfried J. de Laet (toim.): History of Humanity: From the seventh century BC to the seventh century AD, s. 223. Unesco, 1996. ISBN 9789231028120 (englanniksi)
  25. ↑ The Carolingian Dynasty, 752-911 Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  26. ↑ The Saxon Dynasty, 919-1024 Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  27. ↑ The Empire under the Early Habsburgs Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  28. ↑ Martin Luther Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  29. ↑ Austria and Prussia Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  30. ↑ a b Bismarck and Unification Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  31. ↑ Wilhelm II (1859–1941) BBC History (englanniksi)
  32. ↑ World War I Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  33. ↑ The Consolidation of Power Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  34. ↑ The Outbreak of World War II Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  35. ↑ Total Mobilization, Resistance, and the Holocaust Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  36. ↑ Defeat Germany: A Country Study. Library of Congress, 1995. (englanniksi)
  37. ↑ a b c d e Germany Timeline BBC News (englanniksi)
  38. ↑ How Germany's president is elected 28.6.2010. Deutsche Welle. (englanniksi)
  39. ↑ Election of the Federal President Bundestag. (englanniksi)
  40. ↑ Election of the Federal Chancellor Deutsche Bundestag. Viitattu 19.12.2011. (englanniksi)
  41. ↑ The Presidency Bundesrat (englanniksi)
  42. ↑ Election dates in the federal states Bundesrat (englanniksi)
  43. ↑ Äärioikeisto rynni parlamenttiin Saksassa – Nämä ovat AfD:n viisi kärkihahmoa Ilta-Sanomat. 25.9.2017. Viitattu 22.2.2020.
  44. ↑ Kristillisdemokraattien ja liberaalien vaalivoitto varmistui Saksassa HS.fi. 28.9.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 28.9.2009.
  45. ↑ Saksa sai uuden presidentin 1.7.2010. Taloussanomat.
  46. ↑ Katriina Töyrylä: Saksan liittopresidentti eroaa virastaan yle.fi. 17.2.2012. Viitattu 13.3.2012.
  47. ↑ Ihmisoikeusaktivisti Gauck valittiin Saksan presidentiksi 18.3.2012. Yle Uutiset. Viitattu 19.3.2012.
  48. ↑ Saksan uusi hallitus koostuu tutuista nimistä Yle Uutiset. Viitattu 22.2.2020.
  49. ↑ Entinen ulkoministeri Steinmeier valittiin Saksan presidentiksi Yle Uutiset. Viitattu 22.2.2020.
  50. ↑ Tässä on Saksan liittopäivien paikkajako ja lopullinen vaalitulo Yle Uutiset. Viitattu 22.2.2020.
  51. ↑ Saksan uudet ministerit julki Yle Uutiset. Viitattu 22.2.2020.
  52. ↑ Ursula von der Leyen on jokeriehdokas EU-komission johtoon Yle Uutiset. Viitattu 22.2.2020.
  53. ↑ Ursula von der Leyen nousee ensimmäisenä naisena EU-komission johtoon Yle Uutiset. Viitattu 22.2.2020.
  54. ↑ Saksan hallituskoalitio kaatui – ennenaikaiset vaalit todennäköisesti keväällä yle.fi. Viitattu 12.11.2024.
  55. ↑ a b c Country Profile Germany BBC News (englanniksi)
  56. ↑ a b Background Note: Germany US Department of State (englanniksi)
  57. ↑ Deutsche Welle (www.dw.com): Why is Donald Trump ignoring Germany? | DW | 22.08.2019 DW.COM. Viitattu 28.2.2020. (englanti)
  58. ↑ Germany Steps Away From European Unity 2011. NY Times. Viitattu 30.9.2013. (englanniksi)
  59. ↑ Schröder: Russia Visit not the End DW. Viitattu 30.9.2013. (englanniksi)
  60. ↑ A deepening drift between Germany and Israel 7.3.2011. NY Times. (englanniksi)
  61. ↑ Personalzahlen www.bundeswehr.de. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  62. ↑ Bundeswehr der Zeitenwende: Kriegstüchtig sein, um abschrecken zu können www.bmvg.de. 17.7.2024. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  63. ↑ Alexander Weinlein: Deutscher Bundestag - Aussetzung der allgemeinen Wehrpflicht beschlossen Deutscher Bundestag. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  64. ↑ Kommando Spezialkräfte www.bundeswehr.de. 8.5.2024. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  65. ↑ Stephan Balling: Ausländische Streitkräfte in Deutschland Deutscher Bundestag. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  66. ↑ Deployment of U.S. troops 2009. UPI. (englanniksi)
  67. ↑ States of Germany Statoids (englanniksi)
  68. ↑ Germany Citypopulation (englanniksi)
  69. ↑ IMF, Report for Selected Countries and Subjects, Viitattu 20.8.2015 (englanniksi)
  70. ↑ Kiina kiilasi maailman ykkösviejäksi Yle Uutiset. 10.1.2010. Viitattu 25.3.2011.
  71. ↑ Wirtschaftswunder planet-wissen.de. Viitattu 23.4.2021. (saksaksi)
  72. ↑ Bundesregierung.de (saksaksi)
  73. ↑ Arbeitsmarkt im Überblick – Berichtsmonat September 2017 – Deutschland Bundesagentur für Arbeit. Viitattu 18.10.2019. (saksaksi)
  74. ↑ Youtube-video
  75. ↑ Saksan 10-vuotisen lainan korko painui nollan alle Arvopaperi.fi. Viitattu 27.10.2017.
  76. ↑ Facts about the German higher education system discover-germany.diplo.de. Viitattu 18.9.2010. (englanniksi)
  77. ↑ German Nobel Prize Winners – a History 10.10.2007. Deutsche Welle.
  78. ↑ Getting there and away Lonel Planet (englanniksi)
  79. ↑ Getting around Lonely Planet (englanniksi)
  80. ↑ Immigration and integration Facts about Germany. Viitattu 20.12.2011. (englanniksi)
  81. ↑ Zusammengefasste Geburtenziffer nach Kalenderjahren Statistisches Bundesamt (Destatis). Viitattu 29.6.2023. (saksaksi)
  82. ↑ Geburtenanstieg setzte sich 2016 fort Statistisches Bundesamt (Destatis). Viitattu 26.6.2018. (saksaksi)
  83. ↑ Bevölkerungsvorausberechnung / Auf einen Blick: Entwicklung bei schwächerer Zuwanderung, Entwicklung bei stärkerer Zuwanderung Destatis. Viitattu 25.1.2016. (saksaksi)
  84. ↑ Languages of Germany Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International.2009 (englanniksi)
  85. ↑ Jewish Berlin rises again – with Russian help BBC News 15.11.2000 (englanniksi)
  86. ↑ Religionszugehörigkeiten in Deutschland 2019 Forschungsgruppe Weltanschauungen in Deutschland
  87. ↑ www.germany.info
  88. ↑ a b Größte Städte Deutschlands 2022 Statista. Viitattu 20.7.2024. (saksa)
  89. ↑ Mitglieder Initiativkreises Europäische Metropolregionen in Deutschland (IKM) (saksaksi)
  90. ↑ Tilastotietoa kielivalinnoista Suomen kieltenopettajien liitto ry. Arkistoitu 2022. Viitattu 20.6.2024.
  91. ↑ Sievät kylät ja hyvät viinit houkuttelevat Ranskan Alsaceen, maalaiskeittiössä tirisee niin läskisiivuja kuin etanoita Kaleva. Viitattu 12.12.2020.
  92. ↑ a b c d e Culture and media Facts about Germany. Viitattu 2.12.2008.
  93. ↑ Das Land der Dichter und Denker Media WM 2006[vanhentunut linkki]
  94. ↑ All Nobel Prizes in Literature Npbelprize.org
  95. ↑ Volksbühne (saksaksi)
  96. ↑ Bertolt Brecht (1898-1956) Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008
  97. ↑ Heiner Müller DHM (saksaksi)
  98. ↑ Portrait: Frank Castorf Goethe Institut[vanhentunut linkki]
  99. ↑ [1] Goethe Institut
  100. ↑ Heidi Hoo Q-teatteri[vanhentunut linkki]
  101. ↑ Artistic direction Sir Simon Rattle Berliner Philharmoniker[vanhentunut linkki]
  102. ↑ Major Baroque Composers Music of the Baroque. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)
  103. ↑ The Greatest NY Times. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)
  104. ↑ The Romantic Era Music History 102: a Guide to Western Composers and their music. Viitattu 22.12.2011.
  105. ↑ Richard Strauss Classical.net. Viitattu 22.12.2011.
  106. ↑ Hindemith Sheet Music Piano Street. Viitattu 22.12.2011.
  107. ↑ Composer Karlheinz Stockhausen is dead USa Today. Viitattu 22.12.2011.
  108. ↑ Tokio Hotel – and Other German Rock Bands You May Not Have Heard of About Germany
  109. ↑ Schlager louts: meet Germany's biggest pop stars Guardian 15.3.2011
  110. ↑ Petri Kaivanto: Suomalainen Iskelmä POMUS
  111. ↑ Metropolis (1927) IMDB
  112. ↑ M (1931) IMDB
  113. ↑ Fritz Lang IMDB
  114. ↑ F.W. Murnau (1888–1931) IMDB
  115. ↑ David Hudson: German Expressionism Green Cine. Viitattu 17.3.2011. (englanniksi)
  116. ↑ Notable Movies in German from the Silent Era to Now The German Way [vanhentunut linkki]
  117. ↑ Rainer Werner Fassbinder: Elokuvat, joissa henkilö on työskennellyt Elonet
  118. ↑ Werner Herzog Green Cine
  119. ↑ An Alma Mater for the Cream of the Crop – the University of Television and Film in Munich Goethe Institut
  120. ↑ The International Film Festival Berliinin kaupunki. Viitattu 3.12.2011. (englanniksi)
  121. ↑ Germany Kunst You Handle it? Let's Go. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  122. ↑ German Architecture About Germany.
  123. ↑ Pro Sieben Sat1 Media AG
  124. ↑ Germany Info:Culture&Life: Sports Germany Embassy, in Washington. D. C. Viitattu 28.12.2006
  125. ↑ Country Info Germany FIFA
  126. ↑ Successful Formula One Countries, Part Three: Germany Bleacher report
  127. ↑ Ball Sports Deutschland.de
  128. ↑ Handball: Germany The-Sports.org. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)
  129. ↑ Basketball: Germany The-Sports.org. Viitattu 22.12.2011. (englanniksi)
  130. ↑ Germany in Olympics Sport Reference
  131. ↑ Joe Sherman & Brian Keleher: Berlin (1936) & Munich Olympics (1972) Needham Schools.
  132. ↑ Germany Countries and their cultures
  133. ↑ Standard German Lewis, M. Paul (toim.), 2009. Ethnologue: Languages of the World – SIL International.
  134. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 15.4.2010. (englanniksi)
  135. ↑ Miksi Saksa on suomeksi Saksa ja Suomi saksaksi Finnland? 9.6.2010. Suomen suurlähetystö, Berliini.
  136. ↑ Hans Eggers: Der Volksname Deutsch. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1970.
  137. ↑ Juha Tuovinen: Euroopan rakentajat 1996. Yliopistolehti.

Kirjallisuutta

  • Aittokoski, Heikki: Lihavan kotkan maa. Reportaasi Berliinin tasavallasta. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23743-4
  • Herbert, Ulrich: Geschichte Deutschlands im 20. Jahrhundert. München: C. H. Beck, 2014. ISBN 978-3-406-66051-1
  • Räsänen, Matti ja Tuomi-Nikula, Outi: Saksanmaalla: kansanelämää keskiajalta nykypäivään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-142-9

Aiheesta muualla