Adidas AG on saksalainenvaatteiden ja kenkien valmistaja, joka valmistaa lähinnä urheiluvarusteita. Vuonna 1949 perustetun yrityksen tuotevalikoima kattaa laajasti eri urheilulajeja ja siihen kuuluu lisäksi urheilullista vapaa-ajan muotia.
Yrityksen perustaja Adolf "Adi" Dassler aloitti 1920-luvulla urheilukenkien valmistuksen.[2] Apunaan hänellä oli veljensä Rudolf Dassler, joka perusti myöhemmin kilpailevan yrityksen Puman.[3]
Karhu käytti kolmea raitaa tunnuksenaan jo ennen Adidasta. Adidaksen perustaja Adolf Dassler osti oikeuden Karhun kengissään käyttämään kolmen raidan merkkiin Helsingin olympialaisissa vuonna 1952, koska Karhu oli käyttänyt merkkiä ennen heitä. Tunnus ostettiin summalla, joka vuoden 2011 rahassa vastaa 1600 euroa, sekä kahdella viskipullolla.[4]
Yrityksen pääkonttori sijaitsee perustajansa kotikaupungissa Saksan Herzogenaurachissa, ja konserni työllistää kansainvälisesti noin 59 000 työntekijää. Adidaksen tärkein sopimusvalmistaja on Yue Yuen[5]. Adidaksen tuotteita valmistetaan muun muassa Kiinassa, Vietnamissa, Japanissa, Indonesiassa ja Brasiliassa.[6]
Yrityksen vuotuinen myynti oli noin 9,5 miljardia euroa vuonna 2005. Play Fair -kampanjan mukaan Adidaksen voitto ennen veroja vuonna 2007 oli noin miljardi dollaria ja kasvanut neljässä vuodessa 68 prosenttia[5]. Vuoteen 2023 mennessä yrityksen voitto on noussut vuosittain yli 10 miljardiin euroon[7].
Vuonna 2005 suomalainen Amer Sports osti Adidakselta Salomonin. Kauppahinta oli noin 485 miljoonaa euroa.[8] Adidas osti vuonna 2015 Runtasticin noin 239 miljoonalla dollarilla.[9] Adidas osti vuonna 1997 TaylorMaden, jonka se myi vuonna 2017 sijoitusyhtiö KPS Capital Partnersille.[10] Adidas osti vuonna 2005 Reebokin, jonka se myi vuonna 2021 yhdysvaltalaiselle Authentic Brands Groupille.[11]