Saksan miehitysvyöhykkeet

Saksa
Deutschland
1945–1949
merilippu
lippu

Saksan miehitysvyöhykkeet vuosina 1947–1949. Saarin protektoraatti Ranskan vyöhykkeellä merkitty vaaleansinisellä.
Saksan miehitysvyöhykkeet vuosina 1947–1949. Saarin protektoraatti Ranskan vyöhykkeellä merkitty vaaleansinisellä.

Valtiomuoto sotilashallinto
osa  liittoutuneiden miehitysvaltaa
Liittoutuneiden sotilaskuvernööri Georgi Žukov (Neuvostoliiton vyöhyke)
Jean de Lattre de Tassigny (Ranskan vyöhyke)
Bernard Montgomery (Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhyke)
Dwight D. Eisenhower (Yhdysvaltain vyöhyke)
Pääkaupunki Berliini (de jure)
Itä-Berliini (Neuvostoliiton vyöhyke)
Baden-Baden (Ranskan vyöhyke)
Bad Oeynhausen (Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhyke)
Frankfurt (Yhdysvaltain vyöhyke)
Saarbrücken (Saarin protektoraatti)
Historia
– liittoutuneiden valvontakomission perustaminen 5. heinäkuuta 1945
– Länsi-Saksan perustaminen 23. toukokuuta 1949
– Itä-Saksan perustaminen 7. lokakuuta 1949
– Saksan jälleenyhdistyminen 3. lokakuuta 1990
Kielet saksa, englanti, ranska, venäjä
Valuutta Reichsmark ja Rentenmark (1945–1948)
Saksan markka (Länsi-Saksa, 1948–1949)
Saksan demokraattisen tasavallan markka (Itä-Saksa, 1948–1949)
Saarmark (Saarin protektoraatti, 1947–1948)
Saarin frangi (Saarin protektoraatti, 1948–1949)
Edeltäjä  Saksa
Seuraajat  Länsi-Saksa (Saarin protektoraatti jo vuonna 1947; liitettiin osaksi Länsi-Saksaa vuonna 1956)
 Itä-Saksa

Saksan miehitysvyöhykkeet olivat toisen maailmansodan voittajavaltioiden liittoutuneiden neljä miehitysvyöhykettä Saksasta vuosina 1945–1949. Lisäksi Neuvostoliiton vyöhykkeen sisällä ollut Berliini jaettiin myös neljään vyöhykkeeseen.[1]

Historia

Berliinin miehitysvyöhykkeet.

Kesäkuussa 1948 Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska antoivat Saksan-miehitysvyöhykkeidensä uudistaa valuuttansa valtakunnanmarkasta saksanmarkkaan. Se johti Saksan taloudelliseen jakoon, kun Neuvostoliiton miehittämällä vyöhykkeellä jouduttiin vastavetona vaihtamaan valtakunnanmarkka omaksi saksanmarkaksi (myöhempi Saksan demokraattisen tasavallan markka). Idän ja lännen välit kiristyivät ja vuosina 1948–1949 Neuvostoliitto aloitti Berliinin saarron, jonka aikana Länsi-Berliiniä jouduttiin huoltamaan lännestä ilmasiltaa pitkin.

Saksan läntisistä miehitysvyöhykkeistä muodostettiin toukokuussa 1949 Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa.[1] Itäiselle eli Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle perustettiin lokakuussa 1949 Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa. Berliini pysyi neljän vallan miehityksessä, vaikka käytännössä Länsi-Berliiniä pidettiin monin tavoin osana Länsi-Saksaa ja Itä-Berliiniä puolestaan Itä-Saksan pääkaupunkina. Vuonna 1955 molemmat Saksat saavuttivat rajoitetun suvereniteetin, joten miehittäjistä liittolaisiksi muuttuneille joukoille jäi käytännössä edelleen laajat toimintaoikeudet.

Vuonna 1989 kommunistijohtoinen järjestelmä sortui Euroopassa, minkä huipentumana oli Saksojen välisen rajan kaatuminen ja erityisesti Länsi-Berliiniä ympäröineen Berliinin muurin murtuminen. Itä-Saksaan uudelleen perustetut osavaltiot sekä miehityksestä vapautunut Berliini liittyivät liittotasavaltaan, eli tapahtui Saksan jälleenyhdistyminen 3. lokakuuta 1990. Seuraavan vuoden lopulla hajosi Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltion, Venäjän asevoimien viimeiset joukot poistuivat Saksasta vuonna 1994. Sen sijaan Naton jäsenenä Saksa on sopinut, että kaksi liittolaista, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta, saavat pitää siellä tukikohtiaan.

Vyöhykkeet maittain

Berliinin vyöhykkeitä ei ole mainittu.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b Allies end occupation of West Germany History. Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla