PROFILPELAJAR.COM

Iranin vallankumous
	Mielenosoitus Teheranissa.
Päivämäärä:	7. tammikuuta 1978 – 11. helmikuuta 1979
Paikka:	Iran
Lopputulos:	Mohammad Reza Pahlavi lähtee maanpakoon; Pahlavin dynastia kaatuu; Iranin islamilainen tasavalta perustetaan; Vuoden 1979 öljykriisi alkaa; Ruhollah Khomeinista tulee Iranin hegellinen johtaja (diktaattori); Iranin panttivankikriisi; Irakin–Iranin sota;
Osapuolet
Iranin keisarikunta; Pahlavi (suku); Rastakhiz; SAVAK; Shahrbani	Islamilaisen vallankumouksen neuvosto; Iranin väliaikainen hallitus
Komentajat
Mohammad Reza Pahlavi; Jamshid Amouzegar; Shapour Bakhtiar; Ali Neshat; Nematollah Nassiri; Nasser Moghadam; Gholam Ali Oveisi	Ruhollah Khomeini; Mehdi Bazargan; Morteza Motahhari

Iranin vallankumous tapahtui vuonna 1979. Sen seurauksena Iran muuttui itsevaltaisesta, länteen myötämielisesti suhtautuvasta, šaahi Mohammad Reza Pahlavin hallitsemasta monarkiasta islamilaiseksi teokratiaksi, jota hallitsi ajatollah Ruhollah Khomeini. Iranin vallankumous on jaettu kahteen vaiheeseen: ensimmäisessä vaiheessa perustuslailliset, vasemmistolaiset ja uskonnolliset ryhmät syrjäyttivät šaahin vallasta; toisessa vaiheessa, jota usein kutsutaan islamilaiseksi vallankumoukseksi, ajatollah nousi valtaan.

Tausta

Šaahi Mohammad Reza Pahlavin olivat nostaneet valtaan nukkehallitsijakseen isänsä Reza Pahlavin tilalle toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 liittoutuneet, britit ja Neuvostoliitto. Pahlavi oli jo kerran syrjäytetty vuonna 1953, mutta Yhdysvaltain CIA:n järjestämä vastavallankaappaus pääministeri Mohammad Mossadeqia vastaan nosti hänet takaisin valtaan.

Pahlavi oli 1975 perustanut yksipuoluejärjestelmän Rastakhiz-puolueensa pohjalle, johon kaikkien iranilaisten piti kuulua, ja kovista otteistaan tunnetun tiedustelupalvelu SAVAK:n. Šaahin hovia pidettiin korruptoituneena ja elitistisenä, ja lisäksi hän käytti valtavia summia muun muassa asevarusteluun nostaakseen maansa johtavaan asemaan Persianlahdella.

Islamilaisen vallankumouksen johtoon oli noussut ajatollah Khomeini, joka oli karkotettu Persiasta 1964 hänen vastustettuaan šaahin valtaa. Šaahinvastaisia ryhmiä toimi maanpaossa Lontoossa, Pariisissa, Irakissa ja Turkissa. Näiden johtajien puheita salakuljetettiin maahan muun muassa C-kaseteilla.

Tapahtumien kulku

Liikehdintä šaahinvaltaa vastaan alkoi tammikuun 1978 ensimmäisillä suurilla mielenosoituksilla Qomissa. Opiskelijat ja uskonnolliset johtajat protestoivat virallisen median ajatollah Khomeinia herjaavaa kirjoitusta vastaan. Armeija lähetettiin paikalle kukistamaan mielenosoitus, jossa virallisten tietojen mukaan kuoli kaksi, opposition mukaan 70. Šiiatavan mukaan kuolleille järjestettiin muistotilaisuuksia ympäri maata neljänkymmenen päivän kuluttua, 18. helmikuuta, jolloin seurasi seuraava mellakka-aalto. Esimerkiksi Tabrizissa ammuttiin yli sata ihmistä. Seuraava sykli alkoi 29. maaliskuuta, jolloin hyökättiin pankkeja, hallituksen virastoja, luksushotelleja ja elokuvateattereita vastaan. Toukokuussa kommandot ratsasivat ajatollah Kazem Shariatmadarin kodin ja ampuivat yhden hänen tukijoistaan hänen silmiensä edessä. Tämän jälkeen ajatollah siirtyi mielenosoittajien puolelle.

Iranin hallitus yritti saada poliittisesta toiminnasta syytettyä ajatollah Khomeinia luovutetuksi Irakista, josta hän siirtyikin lokakuussa Pariisiin, jossa pääsi kansainvälisen median huomion kohteeksi.

Šaahi yritti hillitä levottomuuksia erottamalla SAVAK:in johtajan ja lupaamalla vapaat vaalit vuoden kuluttua. Taloudessa yritettiin hillitä inflaatiota vähentämällä valtion menoja, ja työläisiä erotettiin tuhatmäärin. He liittyivät mielenosoittajiin. Abadanissa poltettiin elokuussa elokuvateatteri, jonka palossa kuoli yli 400. Elokuvissa kävijät olivat islamistien vihollisia, mutta julkisesti uskottiin että SAVAK sytytti palon lavastaakseen opposition. Syyskuussa maa julistettiin sotatilaan. Ns. mustana perjantaina 8. syyskuuta 1978 sotilaiden kerrotaan käyttäneen helikoptereita ja panssarivaunuja hajottaakseen mielenosoituksen Zhalehin torilla Teheranissa. Levisi huhuja että ”sionistijoukot olivat surmanneet tuhansia”, vaikka sotilaat olivat luultavasti kurdeja ja kuolleita oli muutamia satoja.

Pahlavi kääntyi Yhdysvaltain puoleen. Presidentti Jimmy Carter lupasi tukensa ja turvallisuusneuvonantaja Zbigniew Brzezinski ajoi sotilaallista interventiota, jos šaahin asema kävisi sietämättömäksi.

Šaahi Mohammad Reza Pahlavi pakeni maasta tammikuussa 1979 ja ajatollah Khomeini palasi maahan 1. helmikuuta 1979. 11. helmikuuta maan asevoimat julistautui ”neutraaliksi” ja kapinoitsijat kukistivat šaahinvallan kannattajat. 1. huhtikuuta järjestettiin kansanäänestys maan valtiomuodosta (Islamilainen tasavalta hyväksyttiin monarkian korvaajaksi) ja vallankumous vakiintui joulukuussa 1979 säädetyllä teokraattisella perustuslailla, jolla ajatollah Khomeini nostettiin maan korkeimmaksi johtajaksi.

Khomeinista tuli faqih tai Korkein johtaja ja hän käytti valtaansa eliminoidakseen vastustajansa, ensiksi liberaalit ja vasemmistolaiset, kuten presidentti Abolhassan Bani-Sadrin, joka pakeni maasta helmikuussa 1981 ja myöhemmin uskonnolliset vastustajansa. Vuoteen 1981 Khomeinin aikana ehdittiin teloittaa noin 1 600 ihmistä.^[1]

Kun šaahi päästettiin marraskuussa 1979 Yhdysvaltoihin lääkärihoitoon, mielenosoittajat valtasivat Teheranissa Yhdysvaltain lähetystön ja ottivat sen henkilökunnan panttivangeiksi vaatiessaan šaahin luovuttamista tuomittavaksi. Khomeini vaati myös Yhdysvalloilta anteeksipyyntöä šaahin tukemisesta. Yhdysvallat teki epätoivoisen erikoisjoukkojen iskun Iraniin, mutta kuljetuskone törmäsi helikopteriin jo aavikkotukikohdassa ja ruumiit sekä hylyt jäivät iranilaisille. Panttivangit vapautettiin vasta tammikuussa 1981 kun Ronald Reagan korvasi Jimmy Carterin presidenttinä.

Vallankumouksen leviäminen

Khomeini kannatti militanttia uskonnollista järjestystä, joka hylkäsi Lähi-idän vallitsevat poliittiset järjestelmät ja pyrki vapauttamaan muslimit suurvaltojen kontrollista. Hän halusi islamilaista maailmanjärjestystä, jossa kansallisvaltiot korvattaisiin uskovien yhteisöllä, ummalla. Koska Iran oli ainoa maa, jossa ”Jumalan hallitus” oli perustettu, sen pyhä velvollisuus oli toimia umman ytimenä ja pyhän viestin välittäjänä.

Khomeinin ajatukset saivat kannatusta Persianlahden maissa. Marraskuussa 1979 ja helmikuussa 1980 Saudi-Arabian rikkaan öljymaakunnan Hasan šiiat kapinoivat, minkä turvallisuusjoukot kukistivat kymmenien kuolonuhrien hinnalla. Samanlaisia kapinoita tapahtui Bahrainissa 1979–1980 ja Kuwaitissa aloitettiin terrori- ja kiihotuskampanja. Vallankumouksen ensisijainen tavoite oli kuitenkin Irak, jossa väestöstä noin 60 % edustavat šiiat elivät lähinnä sunneja edustavan maallisen arabisosialistisen Baath-puolueen alaisuudessa. Koska Irak on Persianlahden suurin ja voimakkain arabivaltio, juuri sen saaminen vallankumouksen puolelle olisi ratkaiseva edistysaskel.

Heinäkuussa 1979 Iranin vallankumoushallinto alkoi kampanjan Irakin väestön nostamiseksi kapinaan ja Baath-hallinnon syrjäyttämiseksi. Muutaman kuukauden päästä Iran aloitti Pohjois-Irakin kurdien tukemisen hallituksen vastaisessa taistelussa. Irakissa syntyi kriisi, jonka vuoksi presidentiksi nostettiin 17. heinäkuuta 1979 Saddam Hussein. Saddam pelkäsi Iranin vallankumouksen leviävän maahansa. Toisaalta Saddam päätteli Iranin olevan vallankumouksen heikentämä ja aloitti Irakin–Iranin sodan 22. syyskuuta 1980.

Katso myös

Öljykriisi

Lähteet

Karsh, Efraim: The Iran-Iraq War, 1980–1988. Oxford: Osprey Pub, 2002. ISBN 9781841763712 (englanniksi)

Viitteet

↑ Brumberg, Daniel: Islamic Revolution of Iran. MSN Encyclopedia. Arkistoitu 13.5.2008. Viitattu 10.8.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Lindfors, Jukka: Iranin vallankumous syrjäytti shaahin Yle Elävä arkisto. 8.9.2006. Viitattu 20.9.2020.
Fogelholm, Sonia: Iranin vallankumous petti maansa naiset Yle Elävä arkisto. 5.2.2016. Viitattu 20.9.2020.