Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Hegel näki valtion historiallisen kehityksen päämääränä. Absoluuttinen henki toteutti itseään luonnossa ja ihmisissä ja valtio edusti henkeä, ihmiskunnan rationaalisen ja eettisen kehityksen päämäärää. Tätä näkemystä on pidetty usein Hegelin edustaman kristinuskon filosofisena esityksenä, joskin hänen kuolemansa jälkeen useat kristityt syyttivät hänen ajatteluaan panteistiseksi. Hegeliläisessä filosofiassa valtio oli absoluuttisen hengen tuotos ja siten itseisarvo. Tätä voidaan pitää vastakohtana kantilaiselle ajattelulle, jossa ihmisillä on itseisarvo ja valtio palvelee heidän asiaansa. Hegelin mukaan olemassaolo on pohjimmiltaan filosofista ajattelua. Näin ollen hän on ontologinenidealisti.
Hegel syntyi Stuttgartissa Saksassa vuonna 1770. Lapsena hän luki innokkaasti kaikenlaista kirjallisuutta, sanomalehtiä ja filosofisia esseitä. Ansio hänen kirjallisesta lapsuudestaan kuuluu osittain hänen äidilleen, joka ruokki aktiivisesti lapsensa älyllistä kehitystä. Hegelit olivat vauras keskiluokkainen perhe. Hänen isänsä toimi virkamiehenä Württembergin herttuakunnan hallinnossa.
Hegel sai koulutuksensa luterilaisessaTübinger Stiftin seminaarissa Württembergissä. Siellä hän tapasi tulevan filosofin Friedrich Schellingin ja runoilija Friedrich Hölderlinin. Näitä kolmea yhdisti vastenmielisyys seminaarin rajoittavaa ympäristöä kohtaan, ja he ystävystyivät ja vaikuttivat kaikki toistensa ajatuksiin. He seurasivat yhdessä Ranskan suuren vallankumouksen taittumista ja omaksuivat Immanuel Kantin idealistisen filosofian kritiikin. Aluksi Hölderlin ja Schelling olivat ne, jotka uppoutuivat teoreettisiin väittelyihin kantilaisesta filosofiasta. Hegelin kiinnostus tuli myöhemmin, sen jälkeen kun hänen omat pyrkimyksensä työstää Kantin inspiroima populaarifilosofia olivat ajautuneet umpikujaan. Hänen aikomuksenaan oli ollut muiden populaarifilosofien tapaan esitellä ja käsitellä aikansa kysymyksiä ja edistää näin valistuksen arvoja. Suurin osa populaarifilosofeista oli saanut vaikutteita englantilaisilta tai skottilaisilta ajattelijoilta, kuten John Lockelta ja Thomas Reidiltä. Hegel halusi ”täydellistää” Kantin kriittisen filosofian samaan tyyliin. Tübingenissä hän suhtautui epäilevästi niihin hyvin teoreettisiin ja teknisiin keskusteluihin, joihin Hölderlin ja Schelling ottivat osaa. Vasta vuonna 1800 Hegel myönsi tarpeen selvittää kantilaisen järjestelmän ongelmat, ennen kuin voitiin toivoa sen soveltamista käytäntöön.
Vuonna 1801 Hegel varmisti paikan privatdozentinaJenan yliopistossa. Hän piti luentosarjoja, joista tuli erittäin suosittuja. Yliopisto nimitti Hegelin ylimääräiseksi professoriksi mahdollisesti Johann Wolfgang von Goethen arvovallan ansiosta. Napoleonin vallattua Preussin vuonna 1806 yliopisto piti kuitenkin sulkea. Hegel toimi jonkun aikaa journalistina ja meni naimisiin Marie von Tucherin kanssa vuonna 1811. Julkaistuaan teoksen Logiikan tiede (Wissenschaft der Logik) Hegel sai viran Heidelbergin yliopistosta vuonna 1816. Hän julkaisi teoksen Filosofisten tieteiden ensyklopedia (Enzyklopaedie der philosophischen Wissenschaften), joka oli yhteenveto hänen filosofiastaan hänen luennoilleen osallistuville opiskelijoille.
Vuonna 1818 Hegel hyväksyi viran Berliinin yliopistossa filosofian varsinaisena professorina. Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III nimitti Hegelin yliopiston rehtoriksi vuonna 1830. Vuonna 1831 Berliinissä puhkesi koleraepidemia ja Hegel pakeni monien muiden tavoin. Hän kuitenkin palasi kaupunkiin liian aikaisin, sai tartunnan, ja kuoli muutama päivää myöhemmin nukkuessaan 61-vuotiaana.
Filosofia
Hegel esitteli absoluuttisen idealismin nimellä tunnetun järjestelmän, jonka tavoitteena oli filosofian ja koko maailman historian ymmärtäminen. Hän esitti ihmiskunnan tietoisuuden historian matkana erilaisten maailmanselitysten tasojen läpi. Jokainen uusi selitys loi uusia sisäisiä ongelmia ja vastakohtaisuuksia ja johti jännitteisiin, jotka voitiin voittaa vain omaksumalla näkemys, jossa nämä vastakohtaisuudet voitiin sovittaa korkeampaan kokonaisuuteen. Esimerkiksi Ranskan suuri vallankumous merkitsi Hegelille todellisen vapauden esittelemistä eurooppalaisissa yhteiskunnissa ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa. Kuitenkin juuri tämän täydellisen uutuuden vuoksi se oli myös täydellisen radikaali ajatus, ja vallankumous kääntyi lopulta terroriksi. Historia kuitenkin etenee oppimalla virheistään: ainoastaan tämän kokemuksen kautta voidaan saavuttaa perustuslaillinen valtio, jossa valtio on hyväntahtoinen organisoiva voima ja kansalaiset vapaita ja tasa-arvoisia.
Historianfilosofia
Hegelin kuoleman jälkeen julkaistu historianfilosofinen teos Philosophie der Geschichte (”Historianfilosofia”) perustuu luentoihin, joita Hegel piti Berliinissä vuosina 1822–1831.
Teoksen pääajatus on ”yksinkertainen – – ajatus, että järki hallitsee maailmaa ja että siis maailmanhistoriankin tapahtumat ovat olleet järkeviä”. Maailmanhistorian tarkastelu osoittaa, ”että se on ollut maailmanhengen järkevää, välttämätöntä kulkua”. Samalla tämä historia on ”hengen esitystä siitä, miten se hankkii itselleen tietoa siitä, mitä se itsessään on”, mikä taas merkitsee edistystä vapauden tietoisuudessa.
Aasialaisen yksinvallan maissa vain yksi oli vapaa, antiikinorjayhteiskunnissa muutamat olivat sitä. Näiden kahden kautta kehitys on kulkenut nykyiseen kristilliseen yhteiskuntaan, jossa kaikki ovat vapaita. Vapauden ja järjen toteutuminen muodostaa historian päämäärän, joka oli piilevänä olemassa jo historian alussa, aivan kuten ”idussa itsessään on puun koko luonto, hedelmien maku ja muoto”.
Vaikka historiaa hallitsee järki, on hengen otettava huomioon myös ihmisten intohimot ja todelliset edut. Tällöin tarvitaan ”järjen viekkautta” (List der vernunft), jonka ansiosta henki tarvittaessa saavuttaa tavoitteensa kiertoteitä pitkin. ”Ensi silmäys historiaan saa meidät vakuuttuneiksi siitä, että ihmisten toiminnat saavat käyttövoimansa heidän tarpeistaan, intohimoistaan, intresseistään, luonteistaan ja lahjoistaan – –”.
Mitään suurta ei maailmaan ole pystytetty ilman intohimoja; myös henki voi hyvin valjastaa ne omien tarkoitustensa ajamiseen. Osapuilleen sama pätee historian merkkimiehiin. Sellaiset ihmiset – esimerkiksi Aleksanteri Suuri, Julius Caesar tai Napoleon – ajavat omia etujaan, mutta toteuttavat samalla maailmanhengen tehtävää. Usein he kulkevat suorinta tietä eteenpäin ja murskaavat paljon alleen. Yksilöiden onnesta he eivät piittaa, eivät edes omastaan. Saavutettuaan tavoitteensa he kuitenkin ”putoavat pois ytimen tyhjinä verhoina.”
Hegelin mukaan historian kantavia voimia ovat valtiot. ”Maailmanhistoriassa voi olla puhetta vain valtiota muodostavista kansoista”, hän väittää. Valtiossa ”toteutuu vapaus, so. ehdoton päämäärä.” ”Edelleen täytyy tietää”, Hegel jatkaa, ”että ihmisellä on vain valtion välityksellä kaikki arvo, kaikki henkinen todellisuus.” Valtiottomia kansoja Hegel ei suostu lukemaan historian piiriin kuuluviksi.
Yhteiskuntafilosofia ja oikeusfilosofia
Seikkaperäisimmin Hegel käsittelee valtiofilosofiaa teoksessaan Oikeusfilosofian pääpiirteet (Philosophie des Rechts, 1821). Siinä hän selvittää nykyaikaisen valtion luonnetta ja tekee merkittävän eron yhtäältä valtion ja toisaalta kansalaisyhteiskunnan (bürgerliche Gesellschaft; Bürger = kansalainen, porvari) välillä.
Kansalaisyhteiskunnan käsitettä oli käytetty yhteiskuntafilosofisessa keskustelussa jo antiikista lähtien, mutta eri tavalla kuin mitä Hegel sillä tarkoitti. Aikaisemmin valtio (Polis) oli ollut samalla yhteiskunta, kansalaisten yhteenliittymä. Antiikin kreikankoinonia politike ja latinansocietas civilis viittasivat valtion eli yhteiskunnan jäsenten perheen ulkopuoliseen, julkisen toiminnan alueeseen. Valtiollisen ja yhteiskunnallisen toiminnan samastaminen jatkui uudella ajalla. Esimerkiksi Immanuel Kantille käsitteet Staat, societas civilis ja Gesellschaft tarkoittivat samaa. Hegelin keskeinen väite oli työntää yksityisen (perheen) ja julkisen (valtio) väliin kansalaisyhteiskunta. Hegelin filosofisella terminologialla ilmaistuna kansalaisyhteiskunta on ulkoinen valtio eli pakollisen tarpeen ja ymmärryksen valtio, erotukseksi varsinaisesta, poliittisesta valtiosta. Kansalaisyhteiskunta on tarpeiden järjestelmä (System der Bedürfnisse), joka koostuu omia tavoitteitaan ja tarpeitaan ajavista yksilöistä, mutta myös julkisista tai yksityisistä toimielimistä tai järjestelmistä, joilla yksilöiden hyvinvointia ja etuja turvataan ja edistetään.[1]
Kansalaisyhteiskunnan luonteen Hegel ymmärtää pitkälti Adam Smithin markkinateorian mukaisesti: kyseessä on tarpeiden ja yksityisen itsekkyyden valtakunta. Kansalaisyhteiskuntaan kuuluvat yksityiset markkinat, joiden piirissä vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Vaikka jokainen ajaa omaa etuaan, niin ”näkymätön käsi” (siis ”järjen viekkaus”) saa aikaan yhteisen hyvän kasvun. Kansalaisyhteiskunnan alueella yksilöllinen vapaus pääsee kukoistamaan, mutta samalla ihmiset jakautuvat rikkaisiin ja köyhiin ja ilmaantuu anarkistisesti toimivia markkinavoimia, joiden kesyttäminen voi tapahtua vain yhteisen toiminnan alueella, valtiossa.
Hegelin mukaan valtio on kansalaisyhteiskuntaa kehittyneempi muodostuma, jälkimmäinen sisältyy edelliseen ”kumottuna ja säilytettynä”. Valtio edustaa yhteistä ja julkista; se on res publica.
Hegel puolustaa kuningasvaltaa, jonka kuitenkin täytyy omaksua oikeusvaltiolliset muodot ja johon oleellisena osana kuuluu epäpoliittinen, puolueeton virkamieskunta, toisin sanottuna yhteistä hyvää edistävä julkinen luokka.
Nykyaikainen ihminen esiintyy nyt kahdessa osassa: yhtäältä hän on bourgeois eli porvari, yksityishenkilö, markkinoiden toimija, toisaalta taas citoyen eli kansalainen, yhteisen poliittisen toiminnan osanottaja.
Hegel on vakuuttunut, että ihminen on poliittinen, valtiollinen olento. Yhteinen elämä on yksityistä kehittyneempää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yksityisten tarpeiden tyydyttäminen voitaisiin laiminlyödä – näin Hegel ottaa etäisyyttä Platonin omaisuudettoman ja perheettömän, yksinomaan valtiota varten elävän filosofin ihanteeseen.
Myös Hegelin valtio on järjen ruumiillistuma, mutta järki ei hänellä ole eriytymätön kokonaisuus, vaan sisältää eroja ja omilla erityispiirteillään varustettuja osia.
Hegelin silmissä valtio on myös ”objektiivisen hengen” korkein ilmentymä. ”Mikä on järjellistä, on todellista; ja mikä on todellista, on järjellistä”, Oikeusfilosofian esipuheessa sanotaan. Järki tekee itsensä todeksi, muuttuu ulkoiseksi todellisuudeksi. Jätettyään subjektiivisen minän taakseen se kehittyy objektiivisiin muotoihin, jotka ilmenevät kielessä, laeissa, tavoissa ja laitoksissa.
Hengen kehittyminen
Valtio on korkein muoto, jonka järki objektiivisena henkenä voi saada, ja muodostaa puolestaan kehykset ”ehdottoman hengen” muodoille: taiteelle, uskonnolle ja filosofialle. Totuus voidaan ilmaista havainnollisina kuvina (taide), myytteinä ja symboleina (uskonto) sekä käsitteinä (tiede, filosofia). Antiikissa hengen merkittävin ilmenemismuoto oli taide, keskiajalla uskonto ja nykyaikana filosofia.
Tällä tavoin filosofiasta tulee hengen viimeinen, lopullinen ilmenemismuoto. Perimmiltään on olemassa vain yksi filosofia. Ajallisessa kehityksessään se kuitenkin saa erilaisia muotoja; niin syntyy sarja ajattelun kehityksen välttämättömiä ja johdonmukaisia vaiheita. ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa”,[2] kuuluu Hegelin tunnettu mietelause. Se tarkoittaa, että historian kulku voidaan kunnolla ymmärtää vasta jälkikäteen, vasta sitten, kun sen oleelliset vaiheet on käyty läpi.
Hegel ennusti historian ja filosofian loppua. Hengen kehitys on hänen mielestään edennyt lähelle päätepistettään, kun vapaus ja järki ovat alkaneet muuttua todellisiksi nykyaikaisessa valtiossa. Pian on käsillä idean ja todellisuuden sovitus (Versöhnung), jolloin todellisuus alkaa vastata sitä, mikä ideaan on aina sisältynyt implisiittisenä. Tällöin myös teoreettinen ymmärrys, filosofia, voi kehittyä täydelliseksi. Filosofia ei ole muuta kuin ”aikansa ajatuksin käsitettynä”; niinpä historian loppu ja filosofian loppu ovat yksi ja sama asia.
Kun henki on ylittänyt pirstaleisen vaiheensa ja historia saavuttanut päämääränsä kristillisessä kuningaskunnassa, lopullisen filosofian aika on koittanut. Sellainen filosofia on kohonnut ehdottomaan tietämykseen ja oivaltanut maailmanhistorian ytimen. Hegel oli vakuuttunut, että hänen oma filosofiansa vastaa täydelliselle filosofialle asetettavia vaatimuksia.
Valtio ja talous
Hegel argumentoi kapitalistista talousteoriaa vastaan ja väitti aikansa ongelmien, kuten työttömyyden ja köyhyyden johtuvan kapitalistisen talousmallin objektiivisista sisäisistä ristiriidoista. Hänen mukaansa valtio on tasapainottava ja eettinen voima, pakollinen säätelijä. Yksilöiden toiminnan summa on jotain, mitä kukaan ei yksilönä ole toivonut – absoluuttinen henki toteuttamassa itseään.
Estetiikka
Hegelin ja hänen opiskelijoidensa luentomuistiinpanoista koottiin vuonna 1835 Heidelbergissä ja Berliinissä pidettyjen luentojen pohjalta teos Vorlesung über die Ästhetik (”Estetiikan luennot”). Sen alkulause kuuluu:
”Nämä luennot on omistettu estetiikalle; niiden kohteena on laaja kauniin valtakunta; tarkemmin sanottuna on niiden alueena taide.”[3]
Hegelin mukaan itsetietoinen olio on vain omaa ajatteluaan, olemistaan ja toimintaansa arvioimaan kykenevä henki eli järki. Tällainen kyky ilmenee vain ihmisessä, ja tästä näkökulmasta käsin Hegel selittää hengen subjektiivista, objektiivista ja absoluuttista olemista. Absoluuttinen oleminen jakautuu taiteen, uskonnon ja filosofian (tieteen) vaiheisiin, jotka voivat myös olla samanaikaisia. Niiden ero on tavoissa tuoda esille hengen itsetietoisuutta.[4]
Hegelin estetiikka kohdistuu siis sekä kauneuteen yleensä että erityisesti taiteeseen. Perustavampaa hänen mukaansa on taide, koska vain taiteen kauneus avaa oven kauneuden luonteeseen. Esimerkiksi luonnon kauneus ei paljasta mitään, mitä ei tavoitettaisi taidetta tutkimalla.[3]
Hegel seurasi aikaisempien filosofien käsitystä hyvän ja kauniin yhteneväisyydestä. Edeltäjistään poiketen hän osoitti kuitenkin kauneuden olevan sidoksissa aistimiseen. Kauneuden havaitseminen ei ole Hegelin mukaan pelkästään ulkoisen, vaan myös sisäisen kauneuden havaitsemista. Se on tekemisissä kauneuden idean, kuten mielikuvituksen ja ajattelun kanssa.
Kolme asiaa erottavat Hegelin mukaan luonnonolion ja taideteoksen. Taideteos ei ole luonnon tuote vaan artefakti. Taide on tehty ihmisen aisteja varten ja sillä on päämäärä itsessään, joka on kauneus. Hegel ajatteli toisin kuin ne, jotka näkivät taiteen tehtäväksi opettaa tai edistää moraalisia ajatuksia. Myös taiteen herättämä mielihyvän tunne johtui Hegelin mukaan yksinomaan taiteen kauneudesta.
Ihminen on Hegelin mukaan kykenemätön jäljittelemään todellisuutta täydellisesti. Jos mimesis olisi taiteen päämäärä, taiteen paremmuus johtuisi jäljitelmän onnistumisesta, eikä kauneudella olisi enää merkitystä. Taidetta tuli siis Hegelin mukaan tarkastella pelkästään sen kauneuden vuoksi. Kaunis on idean aistittavaa ilmenemistä.
Taiteelle Hegel asetti kolme vaatimusta. Muodon on vastattava sisältöä ja sisällön on oltava ideaalinen, jumalallinen. Tämän takia sisällön tulee ilmetä aistittavasti. Hegel ei tarkoittanut jumalallisuudella vain uskonnollisia teoksia, vaan hän totesi, että taiteessa voi kuvata myös arkisia, jopa alhaisia aiheita.[3]
Hegel jakoi taiteen eri muotoihin, joita ovat symbolinen, klassinen ja romanttinen taide. Nämä muodot eivät olleet ajallisesti rajattuja, vaan ne esiintyvät maantieteellisesti.[3] Taiteen kauneus on korkeampaa kuin luonnonkauneus, koska taiteen kauneus on tietoisesti tuotettua ja ilmaisevaa, kun taas luonnonkauneudelta puuttuu itsetietoisuus. Tämä tietoisesti tuotettu kauneus puhuttelee vastaanottavaa tietoisuutta, jonka takia esteettinen arvo liittyy episteemiseen arvoon. Tietoisuuden aste vaihtelee eri taiteenaloilla, jonka mukaisesti Hegel asetti taiteet hierarkkiseen järjestykseen. Varsinaisia taidelajeja ovat arkkitehtuuri, kuvanveisto, maalaustaide, musiikki ja runous.[4]
Teokset
Hegel julkaisi eläessään vain neljä teosta. Hengen fenomenologia (1807) oli selonteko tietoisuuden kehityksestä aistihavainnosta absoluuttiseen tietoon. Logiikan tiede esitteli hänen filosofiansa loogisen ja metafyysisen ytimen. Se julkaistiin kolmessa osassa vuosina 1811, 1812 ja 1816 (uusittu painos 1831). Filosofisten tieteiden ensyklopedia hänen koko filosofisesta järjestelmästään. Se julkaistiin alun perin vuonna 1816 ja uusittuina painoksina 1827 ja 1830. Oikeusfilosofia (1822) esitteli hänen poliittisen filosofiansa. Siinä hän kritisoi Karl Ludwig von Hallerin ajatuksia, joiden mukaan lait eivät olleet tarpeellisia. Hegel julkaisi myös joitakin artikkeleita uransa alkupuolella sekä Berliinin kaudellaan. Joukko muita historianfilosofiaa, uskonnonfilosofiaa, estetiikkaa ja filosofian historiaa käsitteleviä teoksia koottiin ja julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen hänen oppilaidensa muistiinpanoista.
Hegelin teoksilla on maine vaikealukuisina ja aihealueiltaan hyvin laajoina. Bertrand Russell kuvasi häntä Länsimaisen filosofian historiassaan kaikkein vaikeaselkoisimmaksi filosofiksi. Tämä johtuu osittain siitä, että Hegel pyrki kehittämään uuden ajattelun ja logiikan muodon, jota hän kutsui ”spekulatiiviseksi järjeksi” ja johon kuului myös hänen tunnetumpi ajatuksensa ”dialektiikasta”. Tavoitteena oli sekä arkijärjen että perinteisen filosofian rajoitusten voittaminen lähestyttäessä filosofisia ongelmia ja ajattelun ja todellisuuden suhdetta.
Hegelin merkittävimmät teokset ovat:
Das älteste Systemprogramm des deutschen Idealismus (”Saksalaisen idealismin vanhin systeemiohjelma”, 1796)
Differenz des fichteschen und schellingschen systems der Philosophie (”Fichten ja Schellingin filosofisten järjestelmien ero”, 1801)
Glauben und Wissen (”Usko ja tieto”, 1802)
System der Sittlichkeit (”Siveellisyyden järjestelmä”, 1802)
Vorlesungen über Ästhetik (”Estetiikan luennot”, julkaistu postuumisti 1835)
Maailmanhistorian filosofian luennot (johdanto suomeksi nimellä Järjen ääni)
Filosofian historian luennot
Uskonnonfilosofian luennot
Hegeliä kohtaan esitetystä kritiikistä
Tunnettu liberaalifilosofi Isaiah Berlin nimeää Hegelin yhdeksi totalitarismin oppi-isistä pääasiassa sen vuoksi, että Hegel konkretisoi valtion ja asettaa sen kansalaisyhteiskunnan yläpuolelle.
Myös tieteenfilosofi Karl Popper kutsuu Avoin yhteiskunta ja sen viholliset -teoksessaan (1945) Hegeliä totalitaristiksi ja yhdeksi ”suljetun yhteiskunnan” pääideologeista. Popperin mielestä Hegel on ”älyllistä humpuukia, sellaisena ehkä suurinta koko sivilisaatiomme historiassa”.[5]
Hegel, G. W. F.: Järjen ääni. Hegelin historianfilosofian luentojen johdanto. ((Vorlesungen über die Philosophie der Geschichte, 1833–36.) Suomentanut Mauri Noro) Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-216-X
Logiikan tiede. Ensimmäinen osa, Objektiivinen logiikka. Ensimmäinen nide, Oppi olemisesta. ((Wissenschaft der Logik, 1812–1816.) Suomentanut Ilmari Jauhiainen. Saatteella & selityksin varustaneet Vesa Oittinen & Ilmari Jauhiainen) Helsinki: Summa, 2011. ISBN 978-952-5418-13-2
Oikeusfilosofian pääpiirteet eli luonnonoikeuden ja valtiotieteen perusteet. ((Grundlinien der Philosophie des Rechts, oder, Naturrecht und Staatswissenschaft im Grundrisse, 1821.) Johdannon laatineet Juha Manninen ja Markus Wahlberg. Suomentanut ja selityksin varustanut Markus Wahlberg) Oulu: Pohjoinen, 1994. ISBN 951-749-188-3
Hegel, Wilhelm Friedrich: ”Kuka ajattelee abstraktisti?”, ”Uuden ajan empirismi, rationalismi ja valistus”, Ajatukset: uuden ajan filosofian lukemisto, s. 71–79. (Suomennos on alun perin ilmestynyt liitteenä Mihail Ovsjannikovin elämäkerrassa Hegel Kansankulttuuri, Helsinki 1984; Alkuperäinen saksankielinen teksti: (G. W. F. Hegel, Gesammelte Werke, Bd. 5,: F. Meiner Verlag, Hamburg 1998, s. 381–387)) Suomentanut Vesa Oittinen. Helsinki: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, kirjan toimittaneet: Pekka Elo & Toivo Salonen, 1993. ISBN 951-45-5858-8ISSN 0784-0640Artikkelin verkkoversio (PDF).
Järjen ääni. Hegelin historianfilosofian luentojen johdanto. ((Vorlesungen über die Philosophie der Geschichte, 1833–36.) Suomentanut Mauri Noro) Helsinki: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-216-X
Hengen fenomenologia IV A. Itsetietoisuuden itsenäisyys ja epäitsenäisyys; herruus ja renkiys. (1807. Suomentanut Heikki Ikäheimo) Niin & näin, 2010, nro 3, s. 29–33.
Kirjeenvaihtoa 1794–1815. ((Briefe von und an Hegel.) Suomentanut Panu Turunen) Norderstedt, Saksa: Books on Demand, 2015. ISBN 978-952-318-980-5
Muuta kirjallisuutta
Kakkuri, Marja-Liisa & Patoluoto, Ilkka (toim.): Tutkimuksia Hegelistä. Helsinki: Suomen tutkijaliitto, 1984. ISBN 951-9297-42-1
Kalli, Pekka: Totuuden historia. G. W. F. Hegelin filosofian historian käsitteen ja esityksen tarkastelu. Tampere: Tampereen yliopisto, 1989. ISBN 951-44-2429-8
Kusch, Martin & Pönkänen, Matti (toim.): Hegel-symposiumi 1985. Teemoja Hegelin filosofiasta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, filosofian laitos, 1986. ISBN 951-679-637-0
Lindberg, Susanna (toim.): Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-175-3
Manninen, Juha: Dialektiikan ydin. Oulu: Pohjoinen, 1987. ISBN 951-749-061-5
Plant, Raymond: Hegel. Uskonnosta ja filosofiasta. ((Hegel. On Religion and Philosophy, 1997.) Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16180-6 Myös teoksessa Monk, Ray & Raphael, Frederick (toim.): Suuret filosofit. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18685-X
Part of the Thirty Years' War This article is about the second Battle of Nördlingen fought in 1645 in Germany as part of the Thirty Years' War. For the 1634 battle, see Battle of Nördlingen (1634). This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (August 2011) (Learn how and when to remove this template message) Battle of NördlingenPart of Thirty Years' WarT...
American civil rights activist, lawyer and educator Nikkita OliverOliver in 2018BornIndianapolis, Indiana, U.S.EducationSeattle Pacific University (BA)University of Washington (JD, MS)OccupationsLawyeractivisteducatorpoet Nikkita R. Oliver is an American lawyer, non-profit administrator, educator, poet, and politician. They were a candidate for Mayor of Seattle in the 2017 mayoral election, but finished third in the primary with 17% of the vote. Oliver was defeated again in an at-large Seattl...
Pour les articles homonymes, voir Mare (homonymie). Une grenouille et un nénuphar, deux espèces emblématiques des mares. Mare aménagée spécifiquement pour la préservation du crapaud vert à Wittenheim, en France. Cette espèce particulière a besoin de mares peu végétalisées pour se reproduire. Certaines espèces animales, comme les libellules dépendent des mares et des étangs pour leur développement. La mare d'ornement, en plus de son aspect esthétique, développe également d...
Untuk hal terkait pelatihan, lihat Kursus. Pelatihan seorang astronot di kolam neutral buoyancy yang mensimulasikan kondisi gravitasi mikro Pelatihan mendaki gunung di Estonia Pelatihan dapat dilanjutkan dengan pengujian demi sertifikasi, contohnya sertifikasi keterampilan tukang las Suasana sebuah pelatihan penggunaan aplikasi berbasis komputer Pelatihan atau penggladian adalah kegiatan melatih atau mengembangkan suatu keterampilan dan pengetahuan kepada diri sendiri atau orang lain, yang te...
Questa voce sugli argomenti allenatori di pallacanestro statunitensi e cestisti statunitensi è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Margaret Wade Nazionalità Stati Uniti Pallacanestro Ruolo Allenatrice Termine carriera 1934 - giocatrice1979 - allenatrice Hall of fame Naismith Hall of Fame (1985)Women's Basketball Hall of Fame (1999) Carriera Giovanili 1930-1932Delta State...
Shopee Liga 1Musim2019Tanggal15 Mei – 22 Desember 2019JuaraBali UnitedPertandingan perdanaPSS vs. Arema(15 Mei 2019)Degradasi Kalteng Putra Semen Padang Badak Lampung Liga Champions AFCBali UnitedPiala AFC 2020PSM MakassarKejuaraan Klub ASEAN 2020 Bali United Persebaya Jumlah pertandingan306Jumlah gol838 (2,74 per pertandingan)Pelatih terbaikTecoBali UnitedPemain terbaik Renan SilvaBorneoPencetak golterbanyak28 gol Marko ŠimićPersijaPemain muda terbaik Todd FerrePersipuraKemenangan k...
Phillip NoyceNoyce di Comic Con 2010 di San DiegoLahir29 April 1950 (umur 73)Griffith, New South WalesAustraliaTahun aktif1969-sekarangSuami/istriVuyo Dyasi (2006–sekarang)Jan Sharp (1979–2004)Jan Chapman (1971–1977) Phillip Noyce (lahir 29 April 1950) adalah seorang sutradara film asal Australia. Ia menyutradarai lebih dari 19 film. Ia membuat dua film dengan pemeran populer Harrison Ford dan dikenal karena film Australia 2002 Rabbit-Proof Fence. Referensi Bacaan tambahan Ma...
Group B of the Copa América Centenario consisted of Brazil, Ecuador, Haiti, and Peru. Matches began on June 4 and ended on June 12, 2016. All times are EDT (UTC−4). Peru and Ecuador advanced to the quarter-finals. Teams Draw position Team Confederation Method ofqualification Finalsappearance Lastappearance Previous bestperformance FIFA Rankings December 2015[nb 1] June 2016 B1 (seed) Brazil CONMEBOL Automatic qualifier 35th 2015 Winners (Eight times) 6 7 B2 Ecuador CON...
Golf tournament2017 U.S. Women's OpenTournament informationDatesJuly 13–16, 2017LocationBedminster, New JerseyCourse(s)Trump National Golf Club,Old CourseOrganized byUSGATour(s)LPGA TourStatisticsPar72Length6,732 yards (6,156 m)[1]Field156 players, 62 made cutCut146 (+2)Prize fund$5.0 millionWinner's share$900,000Champion Park Sung-hyun277 (−11)← 20162018 → Bedminsterclass=notpageimage| Location in the United States Bedminster class=notpageimage| L...
Pour l’article homonyme, voir Río Paraguay. République du Paraguay(es) República del Paraguay Écouter(gn) Paraguái Tavakuairetã Drapeau du Paraguay Armoiries du Paraguay Devise en espagnol : Paz y justicia (« Paix et justice ») Hymne en espagnol : Paraguayos, República o muerte (« Paraguayens, la République ou la mort »), depuis 1846 Fête nationale 15 mai · Événement commémoré Révolution de Mai de 1811 La R...
Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Maret 2023. Artikel ini membutuhkan judul dalam bahasa Indonesia yang sepadan dengan judul aslinya. Crew Module Atmospheric Re-entry Experiment adalah pesawat luar angkasa uji coba yang dibuat sebagai orbital vehicle masa depan. Pesawat ini dioperasikan oleh Indian ...
Hotel in Manhattan, New York Lotte New York Palace HotelLotte New York Palace Hotel, with the historic Villard Houses in the foregroundGeneral informationAddress455 Madison AvenueManhattan, New York 10022Coordinates40°45′29″N 73°58′30″W / 40.75806°N 73.97500°W / 40.75806; -73.97500OpenedSeptember 15, 1980OwnerLand: Roman Catholic Archdiocese of New YorkBuilding: Lotte Hotels & ResortsManagementLotte Hotels & ResortsHeight563 feet (172 m)Technic...
Part of the LGBT rights seriesLegal status ofsame-sex unions Marriage Andorra Argentina Australia Austria Belgium Brazil Canada Chile Colombia Costa Rica Cuba Denmark Ecuador Estonia Finland France Germany Greece Iceland Ireland Liechtenstein* Luxembourg Malta Mexico Nepal Netherlands1 New Zealand2 Norway Portugal Slovenia South Africa Spain Sweden Switzerland Taiwan United Kingdom3 United States4 Uruguay Recognized Israel5 Civil unions andregistered partnerships Bolivia Croatia Cyprus Czech...
Town in Zealand, DenmarkTorebyTownToreby ChurchTorebyLocation on LollandCoordinates: 54°45′10″N 11°47′17″E / 54.75278°N 11.78806°E / 54.75278; 11.78806CountryDenmarkRegionZealand (Sjælland)MunicipalityGuldborgsundPopulation (2024) • Total634Time zoneUTC+1 (CET) • Summer (DST)UTC+2 (CEST) Toreby is a village in Guldborgsund Municipality on the Danish island of Lolland. It is located 6 km (3.7 mi) west of Nykøbing Fal...
Magreb Región geográfica Coordenadas 30°N 5°E / 30, 5Entidad Región geográficaSuperficie • Total 6 045 741 km² Población (2023) • Total 106 503 484 hab. • Densidad 16,72 hab./km²PIB (PPA) • Total (2023) $ 1 469 104 millones • PIB per cápita $ 13 794[editar datos en Wikidata] Vista satelital del Magreb. Magreb (en árabe المغرب al-Maġrib; en bereb...
Staf ScheirlinckxStaf Scheirlinckx en 2007InformationsNaissance 12 mars 1979 (45 ans)ZottegemNationalité belgeÉquipes professionnelles 2000Collstrop-De Federale Verzekeringen2001Collstrop2002Collstrop-Palmans2003Palmans-Collstrop2004-2008Cofidis2009Silence-Lotto2010Omega Pharma-Lotto2011Verandas Willems-Accent2012Accent Jobs-Willems Veranda's2013Accent Jobs-Wantymodifier - modifier le code - modifier Wikidata Staf Scheirlinckx, né le 12 mars 1979 à Zottegem, est un coureur cycliste b...