Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Historia puuttuu, lähteistämätöntä sisältöä
Professori (lyhenne prof.,[1]lat.professor, sanoista pro ’edessä’ ja fateri ’tunnustaa’) on yliopiston korkein opetus- ja tutkimustehtävä sekä suomalainen arvonimi. Yliopiston professoreilla on sekä tutkimus- ja opetustehtäviä että hallinnollisia tehtäviä.
Professorin odotetaan tekevän tutkimustyötä, jonka lisäksi tehtäviin kuuluu opettaminen. Tutkimuksen tavoitteet ja tekotavat vaihtelevat aloittain; luonnontieteiden metodit poikkeavat selvästi esimerkiksi yhteiskuntatieteiden menetelmistä. Tekniikan alueella on myös huomattavan paljon tutkimusta, jossa yritysmaailma on mukana. Tutkimuksen rahoitus on yleensä haettava yliopiston ulkopuolisista lähteistä. Suomessa tällaisia ovat muun muassa Suomen akatemia ja Tekes. Myös erilaiset säätiöt rahoittavat tutkimusta. Tutkimukseen liittyy julkaisuiden tekeminen sekä toimiminen lehtien ja konferenssien ohjelmatoimikunnissa.
Professorit opettavat tyypillisesti maisteri- ja jatko-opintotason kursseja, koska näissä on lähin tuntuma tutkimukseen. Vaikka tavallisesti kandidaattitason opetuksesta pääosin huolehtivat yliopisto-opettajat ja lehtorit, professorit vastaavat opintokokonaisuuksien sisällöstä. Professorien opetustehtäviin kuuluvat myös opinnäytetöiden ohjaukset ja arvioinnit. Tutkimusprofessoreilla ei aina ole opetusvelvollisuutta, mutta he voivat silti ohjata opinnäytetöitä.
Opetus- ja tutkimustehtävien lisäksi professoreilla on usein hallinnollisia tehtäviä.
Pätevyysvaatimukset
Yleensä yliopistojen professorit ovat suorittaneet tohtorin tutkinnon, mutta tämä ei ole ehdoton edellytys – erityisesti taiteellisilla aloilla, joissa valinta tapahtuu taiteellisten näyttöjen perusteella, on professoreita, joilla ei ole tohtorintutkintoa. Eri yliopiston pätevyysmäärittelyt ovat yleensä hyvin samankaltaisia ympäri maailman, vaikka niissä voi olla painotuseroja yliopiston tai tehtävän luonteen takia. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa professorin tehtävään valittavalta edellytetään nykyisin tohtorin tutkintoa, korkeatasoista tieteellistä pätevyyttä, kokemusta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta, kykyä antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä, sekä näyttöjä edustamansa tutkimusalan kansainvälisestä yhteistyöstä.[2] Professorilta voidaan vaatia myös käytännön kokemusta alaltaan. Taiteiden alalla tieteellisen tutkimuksen asemasta arvioidaan taiteellista toimintaa.
On huomattava, että pätevyys arvioidaan aina haettavan professuurin kuvausta vasten. Arvioinnin tekevät yleensä yliopiston ulkopuoliset henkilöt, joilla on professorin pätevyys.
Suomessa on yli 2 300 professoria ja yli 600 apulaisprofessoria (2021–2022).[3]
Nimike muissa maissa
Professorin nimike ei ole kaikissa maissa yhtä selkeästi yliopiston ylimpään opetus- ja tutkimustehtävään liitetty kuin Suomessa. Joitakin epävirallisia tai osittain suosittuja käännöksiä:
On huomattava, että näidenkin nimikkeiden merkitys vaihtelee englanninkielisten maiden kesken, jopa maiden sisällä. Hieman tulkinnasta riippuu, voisivatko engl.reader tai engl.senior lecturer tarkoittaa vanhempaa tutkijaa, apulaisprofessoria tai yliopistonlehtoria. Joka tapauksessa ne viittaavat juuri professorin alapuolella olevaan korkeaan asemaan yliopistossa.
Joissakin maissa, kuten Saksassa, professorin nimikettä käyttävät myös ammattikorkeakoulujen yliopettajaa vastaavassa
tehtävässä olevat henkilöt. Koska ammattikorkeakoulu (saks.Fachhochschule) käännetään usein university of applied sciences, tämä voi aiheuttaa sekaannusta.
Yleisesti ottaen yliopistossa oleva professori ilman määreitä viittaa samantasoiseen tehtävään kuin Suomen professori. Määreiden merkitys riippuu maasta ja joskus yliopiston iästäkin, joten käännösten kanssa on syytä olla varovainen. Lisäksi sana on joissain maissa käytössä kohteliaana puhuttelumuotona kenestä tahansa opettajasta ja esimerkiksi ranskan kielen sana professeur tarkoittaa opettajaa ottamatta kantaa siihen, onko kyseessä ala-asteen vai yliopiston opettaja.
Työtehtävän täyttäminen Suomessa
Professorin virka eli professuuri oli ainoa valtion virka, jonka täyttämisestä oli oma yksityiskohtainen lakinsa.[5] Professorin virantäyttöasiat saattoivat käytännössä muodostua monimutkaisiksi ja kestivät jopa useita vuosia. Nopeimmillaankin ne kestivät yleensä vähintään puoli vuotta. Vuoden 2010 yliopistolainuudistuksessa virantäyttölaki kumottiin ja virat muutettiin työsuhteiksi, yhtenä perusteena nopeuttaa professuurien täyttämistä. Jatkossakin professorin työtehtävää hakeneista pitää pyytää vähintään kahden asiantuntijan lausunto. Muuten täyttöprosessi voi vaihdella jonkin verran yliopistojen kesken.
Perinteinen täyttötapa
Professorin työtehtävän täyttäminen alkaa tehtäväalueen tarkentamisella. Lisäksi tässä vaiheessa päätetään siitä, käytetäänkö kutsumenettelyä vai normaalia hakuprosessia. Kutsumismenettelyä voidaan käyttää, jos kutsuttava henkilö on kiistatta pätevä. Tämä ilmaus tarkoittaa käytännössä sitä, että kutsuttavalla on erityisiä ansioita alalla, eikä ole todennäköistä, että hakijaksi löytyisi häntä ansioituneempi henkilö. Koska kutsumismenettely on hieman nopeampi kuin normaali hakuprosessi, sitä voidaan käyttää myös silloin, jos työtehtävä on määräaikainen.
Riippumatta siitä, täytetäänkö professuuri kutsumenettelyllä vai normaalilla hakuprosessilla, valitaan hakijoiden pätevyyden arvioijiksi vähintään kaksi asiantuntijaa, joiden tulee itse olla professorin pätevyyden saavuttaneita. Asiantuntijat ovat yleensä koti- tai ulkomaisten yliopistojen tai tutkimuslaitosten professoreita. Tieteellistä pätevyyttä arvioitaessa otetaan huomioon koko tieteellinen toiminta, joka kattaa tieteelliset luottamustehtävät ja tunnustukset, tutkimusprojektien johtamiset, opinnäytetöiden ohjaukset ja erityisesti hakijan julkaisut. Julkaisuista riittävän määrän tulee edustaa viran määriteltyä alaa. Asiantuntijat antavat tieteellisen toiminnan lisäksi lausunnon myös käytännöllisestä perehtyneisyydestä alaan.
Opetustaito mitataan perinteisesti opetusnäytteen avulla. Kuitenkin yhä useammat yliopistot vaativat opetustaidon näyttämiseksi hakijoilta opetusportfolion tekemistä, jotta opetustaidon arviointi ei jäisi yhden esiintymisen varaan, ja asiantuntijat voisivat ottaa tähänkin pätevyysalueeseen kantaa.
Ennen vuotta 2010 ehdollepanoviranomainen (esim. tiedekuntaneuvosto) asetti asiantuntijoiden arvioiden perusteella kolme parasta päteväksi todettua hakijaa ehdolle virkaan paremmuusjärjestyksessä, minkä jälkeen virkanimityksen teki yliopiston kansleri tai yliopiston hallitus. Nykyisin yliopistot päättävät nimityksessä noudatettavasta menettelystä itse.
Urapolku
Suomen yliopistot ovat osittain siirtymässä perinteisestä täyttötavasta niin sanottuun urapolku- eli tenure track -tapaan, joka on yleinen Yhdysvalloissa. Perusidea on palkata henkilö professoria alempaan tehtävään, josta tiettyjen välivaiheiden kautta voi päätyä professoriksi. Jokaisen vaiheen loppupuolella henkilön ansiot arvioidaan, ja mikäli ne eivät riitä seuraavaan vaiheeseen siirtymiseen, tehtävän hoito päättyy. Toisaalta jos ansiot riittävät, henkilö siirtyy seuraavalle tasolle ylöspäin, kunnes hän saa vakinaisen paikan professorina.
Tasojen määrä järjestelmässä voi vaihdella. Tasot voivat olla esimerkiksi seuraavat:[6][7]
assistant professor 1. kausi (2–4 vuotta)
assistant professor 2. kausi (4 vuotta)
associate professor (4 vuotta)
full professor eli professori, vakituinen.
Henkilö sijoitetaan sopiville tasolle saavutustensa perusteella, eli tarpeeksi ansioitunut henkilö voidaan nimittää suoraan professoriksi, joka tässä järjestelmässä on ainoa vakinainen tehtävä. Kolmea alimman tason nimikettä ei ole virallisesti suomennettu. Vain ylimmän tason saavuttaneita pidetään professoreina yliopistolain tarkoittamassa mielessä[8].
Lisähuomioita professuureista
Perinteinen käytäntö on ollut, että johtavalla professorilla on ollut ns. oppituoli, jonka haltijana hän on vastannut tietyn alan opetuksesta ja tutkimuksesta yliopistossa. Muut samassa yksikössä olevat professorit tukivat tätä toimintaa, ja olivat siis apulaisprofessoreita. Myös täysiä ”ylimääräisiä” tai henkilökohtaisia professoreita voi olla samalla oppialueella, mutta oppituolin haltija oli silti alan johtava professori. Tämäntyyppinen käytäntö on vieläkin olemassa monissa maissa.
Suomessa viimeinenkin jäänne edellä olevasta käytännöstä poistui vuonna 1998, kun apulaisprofessuurit lopetettiin 1. elokuuta, ja käyttöön jäi useiksi vuosiksi vain professorin nimike. Samalla luovuttiin käytännöstä, jossa professorit nimitti tasavallan presidentti ja professorien nimittäminen siirtyi kokonaan yliopistolle. Apulaisprofessorien nimittäminen oli aiemminkin ollut yliopiston vastuulla. Apulaisprofessorin nimike tuli uudelleen käyttöön urapolun myötä.
Professori on myös useissa maissa käytössä oleva arvonimi tai opettajan nimitys.
Emeritus ja emerita
Professori emeritus (myös muodossa emeritusprofessori) eli täysinpalvellut professori on professuurista eläkkeelle jäänyt miesprofessori. Eläkkeelle jääneestä naisprofessorista käytetään nimitystä professori emerita. Latinankieliset määreet emeritus ja emerita ovat epävirallisia, ja niitä on tarpeen käyttää vain, jos titteliin yhdistetään oppiaine, eläkkeellä olevan professorin erottamiseksi virassa istuvasta professorista. Muutoin pelkkä ”professori” on titteliksi riittävä myös eläkkeellä olevasta professorista.
Taiteilijaprofessori
Vuonna 1968 perustettu Taiteen keskustoimikunta nimitti viiden vuoden määräaikaiseen virkasuhteiseen taiteilijaprofessorin virkaan eteviä luovaa työtä tekeviä taiteilijoita. Taiteilijaprofessorin virassa saattoi olla enintään kymmenen henkilöä vuosittain. Vuoden 2010 lakimuutoksella taiteilijaprofessorin virat muutettiin taiteilija-apurahoiksi. Taiteilijaprofessorin nimikettä voi kuitenkin käyttää kymmenvuotisen apurahan saaja. Taiteilija-apurahat myöntää opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Taiteen edistämiskeskus.[10]
