Tekes

Tekesin logo (2014–2017).
Tekesin päätoimipiste Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevassa Team Finland -talossa.

Tekes (nykyisin Business Finland)[1] oli Suomen valtion virasto, joka aktivoi ja rahoitti yritysten, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä tutkimusyksikköjen tutkimus- ja kehitysprojekteja. Tekes perustettiin vuonna 1983. Sen vuosibudjetti oli noin 500 miljoonaa euroa, josta noin kolmannes käytettiin yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimukseen ja loput yritysten tuotekehityksen tukemiseen. Viraston virallinen nimi oli vuosina 2014–2017 Innovaatiorahoituskeskus Tekes. Virallisia yhteyksiä lukuun ottamatta käytössä oli lyhyt muoto Tekes[2]. Vuoden 2018 alussa kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita tarjoava Finpro ja Tekes yhdistyivät uudeksi toimijaksi nimeltä Business Finland.[3]

Business Finlandin tehtävissä Suomessa ja ulkomailla työskentelee noin 400 henkeä, joista 90 ELY-keskuksissa[4].

Toiminta

Tekesin toimintaperiaatteena oli, että se pyrki auttamaan yrityksiä muuttamaan kehittämiskelpoisia ideoita liiketoiminnaksi. Rahoituksen lisäksi se tarjosi asiantuntijapalveluja. Virasto ei itse tehnyt tutkimustyötä. Toiminnallaan se pyrki lisäämään elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä sekä yhteiskunnan hyvinvointia kasvattamalla tuotantoa ja vientiä sekä luomalla perustaa työllisyydelle. Tekes oli keskeinen toimija Suomen innovaatiojärjestelmässä. Laajan kotimaisen ja kansainvälisen verkostoitumisen avulla se pyrki varmistamaan uusien innovaatioiden synnyn.

Tekes toimi yhteistyössä noin 50 yliopiston ja 3 000 yrityksen kanssa. Virasto sai rahoituksensa työ- ja elinkeinoministeriöltä eli valtion budjetista.

Historia

Tekes perustettiin lailla ja se aloitti toimintansa 1. heinäkuuta 1983. Sen pääjohtajina (vuoteen 1989 ylijohtaja) ovat toimineet[5][6]

Katso myös

Lähteet

  1. Uutinen nimen vaihdosta (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Presidentti vahvisti Tekesiä koskevien lakien muutokset Metsäalan ammattilehti 14.12.2013.
  3. Tekesin ja Finpron Business Finland starttaa tammikuun alussa - SY:n ja EK:n suhtautuminen viileähköä Talouselämä. 19.12.2017. Viitattu 3.6.2018.
  4. Tekesin organisaatio (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 1.11.2015
  5. Pääjohtajakunta, s. 230–232. SKS, Helsinki 2005.
  6. Pekka Soini Tekesin pääjohtajaksi

Aiheesta muualla