Belgian keskeinen sijainti Euroopassa nyky-Ranskan ja Saksan välissä on tehnyt sen alttiiksi suurvaltojen valtapyrkimyksille antiikin Rooman ajoista asti. Nykyisen Belgian aluetta ovat hallinneet niin Kaarle Suuri kuin Habsburgitkin. Belgia itsenäistyi 1800-luvulla ja sillä oli siirtomaita Afrikassa. Maailmansodissa se oli jälleen suurvaltojen välisten kiistojen näyttämönä, ja sotien jälkeen se oli perustamassa Natoa ja Euroopan unionia.
Belgian pinta-ala on 30 528 neliökilometriä. Maalla on Pohjanmeren rantaviivaa 66 kilometriä.[1]
Belgia jakaantuu kolmeen selvästi erilaiseen alueeseen: rannikkoon, keskitasankoon ja Ardenneihin. Rannikon tasanko koostuu hiekkadyyneistä ja mereltä vallatuista alueista. Kempenin nummialue lähellä Hollannin rajaa on harvaan asuttua. Keskustasanko on tasaista, hedelmällistä maata, jota halkovat monet kastelukanavat. Ardennien vuoristo maan kaakkoisosassa on metsäistä ja vuoristoista seutua. Se on paljon korkeamman vuoriston jäänne, jota jäätiköt ja myöhempi eroosio ovat kuluttaneet. Joet kulkevat siellä jyrkissä rotkolaaksoissa.[4]
Maan pohjoinen puolisko kuuluu Flanderin alueeseen. Siellä asuu yli puolet Belgian asukkaista, ja myös historialliset Bruggen, Gentin ja Antwerpenin kaupungit sijaitsevat siellä.[5]
Belgian suuret joet Meuse ja Schelde alkavat Ranskan puolelta. Schelden varrella sijaitsevat Antwerpenin, Brysselin ja Gentin satamat. Sen sivujokia ovat Lys, Dendre, Senne, Dyle, Gette, Demer, Nèthe ja Rupel. Suurin osa Belgian keskustasangosta kuuluu sen valuma-alueeseen. Meuse puolestaan kerää Ardennien sadevedet. Sen suurimmat sivujoet ovat Sambre ja Ourthe, pienempiä ovat Ton, Semois, Viroin, Hermeton, Lesse, Lomme, Bocq, Molignée, Hoyoux, Amblève, Vesdre, Berwinne, Geer, Vierre ja Rulle.[6]
Ilmasto
Belgian alavassa pohjoisosassa ilmasto muistuttaa Alankomaiden ilmastoa. Maan keskiosassa maasto on hiukan korkeampaa, talvet kylmempiä ja kesät lämpimämpiä kuin rannikolla. Brysselissä vuoden kylmimmän kuukauden, helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on 0,6 astetta ja vuoden kuumimman kuukauden elokuun keskimääräinen ylin 22,5 astetta. Ardenneilla on jo selvästi kylmempää, ja siellä lunta on maassa keskimäärin 50 päivänä talvessa, kun pohjoisosassa lumi kestää keskimäärin kymmenen päivää. Virtonissa Ardennien laaksossa vuoden kylmimmän kuukauden helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on −1,2 astetta, ja vuoden kuumimman kuukauden elokuun keskimääräinen ylin 23,4 astetta.[7][8][9]
Luonto ja luonnonsuojelu
Belgiassa on vain yksi kansallispuisto, Hoge Kempenin kansallispuisto, joka perustettiin vuonna 2006. Se sijaitsee maan itäosassa ja koostuu lähinnä havumetsistä ja nummista. Vanhoista soranottokuopista on tullut pieniä lampia. Puistossa elää metsäkauriita, ritariperhosia ja muurahaiskorentoja.[10] Ardenneilla tavataan myös villisikoja ja villikissoja. Rannikon kosteikot ovat tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka.[11] Vuonna 2011 maassa nähtiin susi ensimmäistä kertaa sataan vuoteen.[12]
Belgiassa kasvaisi luonnostaan lehtimetsää, mutta 1850-luvulta alkaen maahan on istutettu havumetsää. Flanderissa kasvaa 45 000 hehtaaria mäntyä ja euroopanmustamäntyä hiekkapitoisilla mailla, joissa luonnostaan kasvaisi tammea, koivua ja pyökkiä. Valloniassa kasvaa 67 000 hehtaaria metsäkuusimetsää sille oikeastaan sopimattomassa ympäristössä, missä luonnostaan olisi tammea, pyökkiä, tervaleppää ja saarnea. Yksilajisten taloushavumetsien monimuotoisuutta pyritään lisäämään vähitellen.[13]
Belgian alueen asukkaat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 56 eaa. Julius CaesarinGallian sotaa käsittelevässä kirjassa, jossa belgae-heimot mainitaan rohkeimmiksi kaikista galleista.[14]Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat Gallian 500-luvulla. Frankit perustivat merovingien valtakunnan, joka hallitsi 500-luvulta 700-luvun puoliväliin asti. Dynastian ensimmäinen kuningas Klodvig (481–511) kääntyi vuonna 496 kristinuskoon.[15] Viimeiset merovingikuninkaat olivat käytännössä nukkehallitsijoita, sillä valta oli vähitellen siirtynyt kuninkailta heidän major domuksilleen. Merovingeja seurasivat valtaistuimelle karolingit, major domus Pipin Heristalilaisen jälkeläiset. Ensimmäiseksi karolingikuninkaaksi itsensä huudatti vuonna 751 Pipin Heristalilaisen pojanpoika Pipin Pieni. Pipiniä puolestaan seurasi hänen poikansa Kaarle Suuri (742–814).[16]
Osana Alankomaita
Kaarle Suuren valtakunnan hajottua Burgundin herttuakunta yhdisti nykyisen Luxemburgin, Alankomaiden ja Belgian alueen. Vuonna 1519 alue päätyi perimysten kautta HabsburgienEspanjanKaarle I:lle. Kaarlen perillinen Filip II päätti kukistaa Alankomaiden protestantit, mikä johti itsenäisyyssotaan. Utrechtin liitossa muodostettu Seitsemän yhdistyneen alankomaan tasavalta kapinoi Espanjan valtaa vastaan.[17]
Elokuussa 1830 belgialaiset kapinoivat Ranskan sotajoukkojen avustuksella. Kapinassa katolilaiset ja liberaalit vastustivat autoritaarista protestanttia kuningasta. Aluksi Belgian oli tarkoitus liittyä Ranskaan, mutta Englannin painostuksesta maahan kutsuttiin kuningas saksalaisesta Saksi-Coburg-Gothan suvusta. Kuningas Leopold I astui valtaistuimelle 21. heinäkuuta 1831. Sota Alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen 1839, jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus.[20] Uudella monarkialla oli moderni, liberaali perustuslaki, vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin yhdelle prosentille väestöstä ja ranska oli vähemmistöasemastaan huolimatta ainoa virallinen kieli.[21]
Kongo tunnustettiin kuningas Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuonna 1885 Berliinin konferenssissa, ja hän joutui lahjoittamaan sen Belgialle siirtomaaksi vuonna 1908.[22] Tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu Kongon raakuudet, joissa viidennes väestöstä eli kymmenen miljoonaa kongolaista oli kuollut.[23]
Saksalaisia sotilaita Belgiassa toukokuussa 1940.
Belgian paikka Ranskan ja Saksan välissä on historian saatossa osoittautunut vaaralliseksi. Vaikka suurvallat olivat vuonna 1839 tehdyllä sopimuksella taanneet Belgian pysyvän puolueettomuuden, Saksa hyökkäsi sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa maan läpi Ranskaan.[24] Belgia oli mukana perustamassa Euroopan unionia ja Natoa. Molempien järjestöjen päämajat sijaitsevat Belgian pääkaupungissa Brysselissä.[1]
Flanderi oli pitkään ollut Belgian maatalousvaltaista takamaata, mutta 1950-luvulla talouden painopiste alkoi siirtyä, kun Flanderi alkoi rikastua uusien teollisuudenmuotojen ansiosta. Samaan aikaan Vallonian kaivosten merkitys pieneni. Talouden noustua flaamilaiset alkoivat haluta lisää valtaa, ja 1960-luvulla kielirajoista tehtiin viralliset. Belgian hallintoa on tämän jälkeen jatkuvasti uudistettu. Flanderi, Vallonia ja Bryssel saivat 1970-luvulla poliittista itsemääräämisoikeutta, ja vuonna 1993 maasta muodostettiin liittovaltio.[25]
Kesäkuussa 2007 pidetyt liittovaltion parlamenttivaalit aloittivat epävakaiden hallitusten ajan. Vaalit päättyivät flaamien osalta Yves Letermen johtaman CD&V/N-VA-listan ja vallonien osalta liberaalisen Mouvement Réformateurin ja kristillisdemokraattisen Cdh:n voittoon. Näiden keskisen ”oranssi-sinisen” hallituksen muodostamisneuvottelut pitkittyivät vallonien vastustaessa flaamien äänestäjilleen lupaamia uudistuksia Belgian liittovaltion rakenteisiin. Kiistan ytimessä oli Bryssel-Halle-Vilvoorden hallinto- ja vaalipiirin jakaminen. Maahan nimitettiin tilapäinen Guy Verhofstadtin kolmas hallitus, ennen kuin maaliskuussa 2008 kuningas nimitti Yves Letermen pääministeriksi johtamaan hallitusta, johon otettiin mukaan myös vaalitappion kärsineitä ranskankielisiä sosialisteja. Leterme jätti kuitenkin kuninkaalle eronpyyntönsä vain muutaman kuukauden pääministerikauden jälkeen 14. heinäkuuta 2008 epäonnistuttuaan esittelemään Belgian hallintouudistuksen parlamentille luvatussa aikataulussa.[26] Kuningas ei kuitenkaan myöntänyt eroa, joten Letermen hallitus jatkoi toimissaan.[27] Alle puoli vuotta myöhemmin Yves Leterme jätti uudelleen eronpyyntönsä 19. joulukuuta 2008. Tällä kertaa kuningas myönsi eron, johon oli syynä Fortis-pankin myyntiin BNP Paribasille liittyvä jupakka.[28]
Leterme palasi pääministeriksi 25. marraskuuta 2009, kun hänen seuraajansa Herman Van Rompuy valittiin Euroopan unionin ensimmäiseksi presidentiksi.[29] 22. huhtikuuta 2010 Leterme jätti eropyyntönsä kuninkaalle Flaamien liberaalipuolueen jätettyä aiemmin hallituksen johtuen kiistasta, joka koski ranskankielisten oikeuksia hollanninkielisellä alueella Brysselin ympäristössä.[30] Ero johti uusien liittovaltion parlamenttivaalien järjestämiseen kesäkuussa 2010.[31] Vaalien jälkeen hallitusneuvottelut pitkittyivät, ja lopulta uusi hallitus saatiin muodostettua ennätyksellisten 541 päivän eli 18 kuukauden neuvotteluiden jälkeen. Uutta hallitusta valittiin johtamaan Elio Di Rupo, joka on 40 vuoteen ensimmäinen maan ranskankielinen pääministeri.[32][33]
Heinäkuussa 2013 kruununprinssi Philippe tuli Belgian uudeksi kuninkaaksi hänen isänsä kuningas Albert II:n luovuttua kruunusta.[34]
Maaliskuussa 2016 lentoasemalle ja Maalbeekin metroasemalle tehdyissä pommi-iskuissa kuoli 35 ihmistä ja yli 300 loukkaantui.[35]
Viisi kuukautta vuoden 2014 parlamenttivaalien jälkeen Belgiaan muodostettiin uusi hallitus lokakuussa 2014. Uusi 38-vuotias pääministeri Charles Michel oli Belgian nuorin pääministeri vuoden 1840 jälkeen. Uusi keskustaoikeistolainen hallitus korvasi edellisen pääministerin, sosialisti Elio di Rupon hallituksen. Michelin johtaman ranskankielisen liberaalipuolueen lisäksi hallituksessa oli mukana kolme flaamilaista konservatiivipuoluetta.[36] Pääministeri Michelin hallitus hävisi parlamentin luottamuslauseäänestyksen joulukuussa 2018 ja jatkoi sen jälkeen toimitusministeristönä.[37] Toukokuussa 2019 Belgiassa pidettiin vaalit, joiden jälkeen hallitusta ei saatu muodostettua. Marraskuussa 2019 Charles Martin aloitti uutena Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana ja hänen seuraajakseen Belgian pääministerinä maan toimitusministeristön johdossa tuli Sophie Wilmes, joka oli Belgian ensimmäinen naispääministeri.[38]Syyskuussa 2020 Belgian uudeksi pääministeriksi Wilmesin tilalle tuli flaamien liberaalipuolueen johtaja Alexander De Croo.[39]
Hallinto ja politiikka
Charles Michel, Belgian pääministeri vuosina 2014–2019 ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja vuodesta 2019
Belgian senaatti kokoontuu samassa rakennuksessa Belgian edustajainhuoneen kanssa.
Liittovaltiossa on kolme alueellista osaa: Brysselin pääkaupunkialue, Flanderi ja Vallonia, joilla kullakin on omat hallituksensa ja parlamenttinsa. Belgian hallintorakenne on hyvin monimutkainen, sillä maantieteellisen jaon lisäksi hallinto on myös kielellisesti jaettu hollannin-, ranskan- ja saksankielisiin yhteisöihin, joista ranskan- ja saksankielisillä yhteisöillä on myös aluehallituksista erilliset hallitukset. Siten Belgiassa on yhteensä kuusi eri hallitusta. Kielikysymys hallitsee monella tavoin poliittista rakennetta, ja esimerkiksi puolueet ovat jakautuneet ranskankielisiin ja hollanninkielisiin puolueisiin.[19]
Belgian valtapuolueet ovat oikeistolaisia liberaaleja, keskustalaisia kristillisdemokraattisia ja sosialistisia. Flanderissa on viime vuosina saanut kasvavaa kannatusta oikeistopopulistinen ja separatistinen Vlaams Belang. Vuosina 1999–2007 Belgiaa johtivat liberalistisen pääministeri Guy Verhofstadtin hallitukset, ensin niin sanottu sateenkaarihallitus, joka koostui liberaaleista, sosialisteista ja vihreistä, ja sitten sosialistien ja liberaalien niin sanottu violettihallitus.[41][42]
Kesäkuussa 2007 pidetyt liittovaltion parlamenttivaalit aloittivat epävakaiden hallitusten ajan. Hallitusneuvottelut pitkittyivät vallonien vastustaessa flaamien äänestäjilleen lupaamia uudistuksia Belgian liittovaltion rakenteisiin. Kiistan ytimessä on Bryssel-Halle-Vilvoorden hallinto- ja vaalipiirin jakaminen.[26] Joulukuussa 2011 hallitus saatiin vihdoin muodostetuksi 541 päivän yrittämisen jälkeen. Hallitukseen tuli kuuden puolueen edustajia, sillä kaikista puolueista on sekä ranskan- että hollanninkielinen versio.[33]
Vuoden 2014 parlamenttivaalien jälkeen alahuoneen suurimmat puolueet ovat Flaamien uusi allianssi Nieuw-Vlaamse Alliantie N-VA (33 paikkaa), ranskankielinen sosialistipuolue Parti socialiste eli PS (23 paikkaa), flaamilaiset kristillisdemokraatit CD&V (18 paikkaa), flaamilaiset liberaalidemokraatit Open VLD (14 paikkaa), ranskalainen uudistusliike MR (20 paikkaa) ja flaamilainen sosiaalinen edistysvaihtoehto SP.A (13 paikkaa).[43]
Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa flaaminationalistinen N-VA jatkoi suurimpana puolueena, parlamentin toiseksi suurin puolue oli ranskankielinen sosiaalidemokraattipuolue PS. Maahanmuuttovastainen ja Flanderin itsenäisyyttä ajava Vlaams Belang kasvoi Belgian parlamentissa kolmesta paikasta 18 paikkaan ja nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Äärioikeiston nousun ja puoluekentän sirpaleisuuden takia hallituksen muodostaminen vaikutti taas erittäin vaikealta.[44]
Äänestäminen on Belgiassa pakollista, minkä johdosta äänestysprosentti on Belgiassa aina hyvin korkea, yli 90 prosenttia.[19]
Asevoimat
Belgian asevoimissa on neljä osaa: maavoimat, ilmavoimat, merivoimat ja lääkintäjoukot.[45] Belgia on Naton jäsen ja sen asevoimat on täysin integroitu Naton toimintaan. Ne perustuvat ammattisotilaisiin ja elävät tiukalla budjetilla parlamentaarisen kontrollin alaisina.[46] Vuonna 2005 maa käytti 1,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin, mikä oli vähemmän kuin monet muut Nato-maat.[47] Maan ilmavoimilla on 60 kappaletta F-16 Fighting Falcon -hävittäjiä.[48]
Belgia on osallistunut Naton rauhanturvaoperaatioihin Afganistanissa ja Kosovossa.[49]
Maatalous Belgiassa on keskittynyt maan pohjoisosan viljavalle tasangolle. Maanviljelyllä on maan talouden kannalta vähäinen merkitys, vaikka valtion pinta-alasta puolet onkin viljelyskäytössä. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat muun muassa perunat, vehnä, ohra sekä sokerijuurikas. Maanviljelyä suurempi merkitys taloudellisesti on karjankasvatuksella. Maan yleisimpiä kotieläimiä ovat naudat ja siat.[53]
Maatalous työllistää kaksi prosenttia väestöstä ja tuottaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta (2010). Vuonna 2005 maasta 27,4 prosenttia oli viljelymaana, ja siitä 400 neliökilometriä keinokastelun piirissä.[1]
Metsätalous
Maan harvaan asutulla ylänköalueella, jossa muun muassa Ardennien vuoristo sijaitsee, on metsätalous merkittävin teollisuudenala. Pyökki ja tammi ovat tuon alueen tärkeimmät puulajit.[53]
Belgia on teollistunut maa, ja sen väestö on keskittynyt kaupunkeihin. Kivihiili on ollut maan huomattavin luonnonvara, mutta viimeinenkin hiilikaivos suljettiin vuonna 1992. Tämän vuoksi Belgia on riippuvainen ulkomailta tuoduista polttoaineista ja raaka-aineista. Maan kaikesta energiasta kolmanne ja sähkövoimasta melkein 50 prosenttia tuotetaan kahden ydinvoimalan viidessä reaktorissa. Suurin osa maan teollisuuskeskittymistä sijaitsee Flanderin alueella.[53][54][55][56]
Antwerpenissa sijaitsee Euroopan suurimpia öljynjalostamoita. Lisäksi kaupungissa on muun muassa petrokemian- ja muoviteollisuutta sekä koneiden valmistusta. Belgian tekstiiliteollisuus taas on keskittynyt Bruggeen ja Gentiin. Muita tärkeitä teollisuudenaloja ovat lasinvalmistus, elintarviketeollisuus sekä teräs- ja rautateollisuus. Maassa on erinomaisen tiivis liikenneverkosto, joka käsittää satamia, kanavia, rautateitä ja moottoriteitä, yhdistäen teollisuuden naapureiden kanssa. Kanavista vilkkaimpia ovat Liègen ja Antwerpenin välinen Albertin kanava sekä Gentin–Bruggen- ja Brysselin–Charleroin-kanavat.[53]
Maan eteläosassa tapahtuva, muun muassa lyijyn ja sinkin valmistus on kivihiilen tuotannon tavoin supistunut, joka on johtanut kannattamattomien tuotantolaitosten sulkemisiin. Näiden teollisuudenalojen lisäksi myös Flanderin perinteinen tekstiiliteollisuus on menettänyt markkinoitaan halvemmille maille.[53]
Timantit ovat merkittävä teollisuuden ala Antwerpenissa: kaupungissa myydään vuosittain timantteja yli 25 miljardin Yhdysvaltojen dollarin edestä.[57]
Teollisuuden vaikutukset näkyvät luonnossa muun muassa Maasjoen, tärkeän juomaveden lähteen, likaantumisena. Tämä johtuu lannoitteiden käytöstä ja teollisuuden jätevesistä. Belgiassa ja sen naapurimaissa on myös teollisuuden aiheuttamia happamia sateita.[53]
Liikenne
Belgiassa on 41 lentopaikkaa, joista kuudella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie. Rautatietä on 3 233 kilometriä ja päällystettyä maantietä 120 514 kilometriä, josta 1 756 kilometriä moottoritietä. Suurimmat rahtisatamat ovat Antwerpen, Gent, Liege ja Zeebrugge.[1] Belgian ja Britannian välillä on autolauttaliikennettä.[58] Maan sisäisessä liikenteessä juna on tärkein kulkuneuvo, paitsi Ardenneilla turvaudutaan linja-autoihin. Paikallisliikennettä hoidetaan busseilla ja joissakin kaupungeissa raitiovaunuilla, Brysselissä ja Antwerpenissa on myös metro.[59] Moottoritiet ovat kokonaan valaistuja ja pienikokoisen maan puolelta toiselle ajaa muutamassa tunnissa. Brysseliä kiertävät kehätiet ovat muodoltaan litistyneitä soikioita, koska ne kiertävät niitä vastustaneiden asukkaiden asuinalueet. Autoilijat pitävät kiinni etuajo-oikeudestaan, ja liikenneonnettomuuksien määrä onkin Euroopan suurimpia.[60]
Vuonna 2013 Belgiassa oli 10 444 268 asukasta.[1] Valtauskonto on katolilaisuus, jonka seuraajia arvioidaan olevan 50 prosenttia väestöstä. Protestantteja on 2,5 prosenttia. Kristinuskon jälkeen eniten on islamilaisia (5 %), juutalaisia (0,4 %) ja buddhalaisia (0,3 %). Uskonnottomia väestöstä on 41 prosenttia, joista 9 % on ateisteja.[61]
Kielet
Belgian viralliset kieliyhteisöt:
hollanninkielinen
ranskankielinen
saksankielinen.
Brysselin alueella on sekä hollannin- että ranskankielinen yhteisö.
Belgiassa on kolme virallista kieltä, hollanti, ranska ja saksa. Kullakin kielellä on hallinnollisesti itsenäisen kieliyhteisön asema. Kieliyhteisöt vastaavat muun muassa koulutuksesta ja kulttuurista. Kielistä hollanti ja ranska ovat selvästi tärkeimmät. Hollanninkielisillä alueilla elää 58 prosenttia väestöstä, ranskankielisillä 31 prosenttia, kaksikielisen Brysselin asukkaita on 10 prosenttia ja saksankielisiä noin 0,7 prosenttia asukkaista.[19]
Koska kielikysymykset ovat herkkiä ja riitaisia, Belgian väestönlaskennoissa ei vuoden 1961 jälkeen ole kysytty, mitä kieltä kansalaiset puhuvat.[62]Ethnologue-kirjan mukaan suuri osa (noin kuusi miljoonaa) hollanninkielisiksi laskettavista belgialaisista puhuu flaamin murretta, vuoden 1987 arvion mukaan 4,6 miljoonaa varsinaista hollantia. Belgiassa puhuttu ranska poikkeaa vain hieman Ranskassa puhutusta ranskasta lähinnä muutamien paikallisten sanojen ja sanontojen osalta sekä puhujasta riippuen myös ääntämykseltään. Vallonian alueella ranskan kieli on 1900-luvun aikana syrjäyttänyt vallonin kielen, jota joskus pidetään myös ranskan murteena. Noin 600 000 puhuu limburgin kieltä tai murretta. Vuonna 1987 saksankielisten määräksi arvioitiin 150 000.[63]
Alankomaiden keskiaikainen kulttuuri kukoisti erityisesti nykyisessä Belgiassa, ja hollantilaiset alueet olivat siitä syrjässä. Kun Alankomaat itsenäistyi 1500-luvulla, taantui nykyisen Belgian alueen kirjallisuus pitkäksi aikaa. Ensimmäinen nimeltä tunnettu alueen kirjailija on Hedrik Van Veldeke, joka on kuollut ennen vuotta 1200. Huomattava on myös kirjailija Hadewijch, jota pidetään Euroopan ensimmäisenä kansankielisten (flaaminkielisten) uskonnollisten runojen tekijänä. Niistä tunnetuin on Beatrijs-runo. Muutoin hänen elämästään tiedetään varsin vähän. Flaamilaisen runouden varsinaisena perustajana pidetään Jacob van Maerlantia (n. 1225–n. 1300). Keskiajalla kukoisti myös näyttämötaide.[65]
Alueella ei sittemmin ilmestynyt merkittävää kirjallisuutta ennen 1800-lukua. 1700-luvun ja 1800-luvun alun muistetuin ranskankielinen belgialainen kirjailija oli marsalkka Charles Joseph de Ligne.[66] Belgian itsenäistyttyä vuonna 1830 alkoi kirjallisuuden, varsinkin runouden, uusi kukoistusaika. 1800-luvun runoilijoista tunnetuimpia ovat Hendrik Conscience ja Guido Gezelle. Symbolismi sai voimakkaasti jalansijaa seuraavan sukupolven, kuten Stijn Streuvelsin ja Herman Tierlinckin tuotannossa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoi ekspressionismin kausi, jonka tunnetuin nimi on Paul van Ostaijen.[65]
Belgialaisen maalaustaiteen kulta-aika kesti 1300-luvulta 1600-luvulle. Flaamilaiset mestarit muodostivat Euroopan toisen taidekeskuksen Italian ohella. Jan van Eyck ja Rogier van der Weyden hakivat realistisia materiaaleja ja värejä. Pieter Brueghel vanhempi maalasi värikästä maalaiselämää. Peter Paul Rubens oli aikansa kuuluisin maalari, joka keskittyi ihmisten kuvaamiseen. 1800-luvulla taide oli alamaissa, mutta 1900-luvulla James Ensor ja René Magritte johtivat avant-gardea.[46]
1600-luvulla Belgia oli johtava pitsintuottaja, ja Englannissa jopa säännösteltiin belgialaisen pitsin maahantuontia valuuttavarojen hallitsemiseksi. Pitsiä tuotetaan edelleen – vaikka se ei olisi muuten muodissa, sitä menee esimerkiksi ristiäismekkoihin.[70] 1400-luvulta 1800-luvulle Belgiassa tuotettiin maailmankuuluja kuvakudoksia. Alan huippukaudella Flanderissa työskenteli 50 000 kutojaa.[71]
Musiikki
Nykyinen Belgian seutu oli huomattava eurooppalaisen musiikin keskus 1400- ja 1500-luvulla, jolloin sitä nimitettiin alankomaalaiseksi koulukunnaksi (ransk.École franco-flamande). Se muodostui kahdesta osasta: flaamilaisesta koulukunnasta, jolla oli yhteyksiä Saksaan päin, ja vallonilaisesta koulukunnasta, joka liittyi ranskalaisuuteen. Varhaisiin säveltäjiin kuuluivat Josquin Desprez (1450–1521) ja Orlando di Lasso (k. 1594). Myöhempiä musiikin huippuja olivat oopperasäveltäjä André Ernest Modeste Grétry (1741–1813) ja säveltäjä César Franck (1822–1890). Belgialainen Adolphe Sax kehitti saksofonin vuonna 1846. Belgian 1900-luvun kuuluisimmat muusikot olivat elektronimusiikkisäveltäjä Henri Pousseur, laulaja-lauluntekijä Jacques Brel[46] ja jazzmuusikko Toots Thielemans. [65] Nyky-Belgiassa elää voimakkaasti myös afrikkalainen, erityisesti kongolainen musiikki.
Belgialaista perusruokaa ovat perunat ja leipä. Useimpiin aterioihin kuuluu sian-, kanan- tai naudanlihaa, pohjoisosassa myös kalaruoat ovat suosittuja. Paistamiseen käytetään useammin voita kuin ruokaöljyä.[46]
Belgian jalkapallomaajoukkuetta, jota kutsutaan Punaisiksi paholaisiksi (Les Diables Rouges, Rode Duivels), voi pitää yhdistävänä tekijänä muuten hajanaisessa maassa. Paras saavutus on MM-kisoissa 2018, jolloin joukkue sijoittui kolmanneksi. Toukokuussa 2020 joukkue oli FIFA-rankingissa ykkösenä.[80][81]
Belgiassa on myös autourheiluratoja, joista tunnetuimmat ovat Formula 1 -rata Spa-Francorchamps ja Zolderin rata. Belgian Grand Prix on vuodesta 1925 alkaen järjestetty autokilpailu, joka on vuodesta 1950 ollut lähes joka vuosi osana Formula 1 -luokan maailmanmestaruussarjaa.[83]
Belgia on isännöinyt kerran kesäolympialaisia, Antwerpenissa vuonna 1920. Maan menestyksekkäimmät urheilumuodot olympialaisissa, joihin maa on osallistunut vuodesta 1900, ovat olleet jousiammunta ja pyöräily. Eniten mitaleita on saanut jousiampuja Hubert Van Innis: kuusi kultaa ja neljä hopeaa.[84]
Lähteet
McDonald, George: Travellers Belgium. Thomas Cook, 2007. ISBN 9781848480025
↑Veheen, K. et al.: Forest conversion in BelgiumFeasibility of Forest Conversion: Ecological, Social and Economic Aspects. Belspo. Viitattu 20.1.2012. (hollanniksi), (ranskaksi), (englanniksi)
↑NATO operations in which Belgium is involvedPartaking in NATO operations. Kingdom of Belgium, Foreign Affairs Foreign Trade and Development Cooperation. Viitattu 9.1.2012. (ranskaksi)(saksaksi)(englanniksi)(hollanniksi)
↑Provinces of Belgium 20.6.2011. Administrative Divisions of Countries (”Statoids”). Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
↑BelgiumInternational Religious Freedom Report 2015. Yhdysvaltain ulkoministeriö. Bureau of Democracy, Human Rights, and Labor. Viitattu 17.5.2017. (englanniksi)
↑Baker, Colin: Foundations of Bilingual Education and Bilingualism, s. 37. Multilingual Matters, 2011. ISBN 9781847693556
↑Lewis, Paul M. (toim.): Languages of BelgiumEthnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. 2009. SIL International. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
.jpg)
.JPG)
