Kypros on Välimeren kolmanneksi suurin saari Sisilian ja Sardinian jälkeen. Sen pinta-ala on 9 251 km². Tästä noin 5 896 km² kuuluu Kyproksen tasavaltaan ja noin 3 355 km² Pohjois-Kyprokseen. Pinta-alasta noin 9 241 km² on maapinta-alaa ja vain noin 10 km² sisävesiä.[1]
Koko Kyproksen saaren väkiluvuksi on arvioitu vuonna 2017 noin 1 221 549 henkeä.[1] Vuoden 2011 väestönlaskennassa Kyproksen tasavallan väkiluku oli 856 857[3] ja Pohjois-Kyproksen väkiluku 286 257.[4]
Kypros sijaitsee Välimeren itäosan koilliskulmauksessa Turkin ja Syyrian rannikoiden kainalossa. Saari kuuluu maantieteellisesti Lähi-itään ja Aasiaan, mutta poliittisesti ja kulttuurillisesti sen katsotaan kuuluvan Eurooppaan.[1] Etäisyys Kyprokselta pohjoiseen Turkin rannikolle on noin 75 kilometriä, itään Syyriaan noin 105 kilometriä, etelään Egyptiin noin 300 kilometriä ja länteen KreikanRódokselle noin 380 kilometriä.[5]
Saaren läpi kulkee kaksi vuorijonoa. Pohjoisosan halki kulkee Pentadáktylos-vuoristo. Tróodos-vuoret kulkevat puolestaan saaren keski- ja lounaisosien halki. Pentadáktylos-vuorten korkein kohta on 1 024 m, kun taas Tróodos-vuorten ja koko saaren korkein kohta, Ólympos, nousee 1 953 m:n korkeuteen. Vuoristojen välillä on hedelmällinen Mesaorían tasanko. Saaren rannikko on kivistä saaren pohjoisosassa, kun taas saaren eteläpuolella on paljon hiekkarantoja. Rannikolla on laaksoja, joiden maaperä soveltuu hyvin maanviljelykseen. Viljelykelpoista maata on noin 46,8 % saaren pinta-alasta. Joet ovat olemassa vain sadekausina, jolloin vain voimakkaiden sateiden jälkeen niihin muodostuu virtaavaa vettä.[5]
Kyproksen alueet ja hallinnollinen jako. Tummanpunainen alue on turkkilaisten hallussa, vaaleansininen YK:n turvavyöhyke ja vihreät brittien tukikohtia.
Kyproksen saaren alue kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan eli de jure kokonaisuudessaan Kyproksen tasavallalle, joka on saaren ainoa kansainvälisesti tunnustettu valtio. Saaren lähihistoriasta johtuen Kyproksen tasavalta hallitsee de facto vain saaren eteläistä osaa, joka muodostaa saaren pinta-alasta noin kaksi kolmasosaa (merkitty oheiseen karttaan vaaleanpunaisella), kun taas saaren pohjoisosa on Turkin miehittämänä, ja sitä hallitsee Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta (merkitty tummanpunaisella). Näiden alueiden välillä on YK:n turvavyöhyke (merkitty vaaleansinisellä). Lisäksi Kyproksen tasavalta on luovuttanut sopimuksella kaksi aluetta Yhdistyneen kuningaskunnan tukikohdiksi; nämä alueet ovat lännempi Akrotíri ja idempi Dekéleia (merkitty vihreällä).
Kypros on jaettu hallinnollisesti kuuteen alueeseen (eparchía), joista kaksi sijaitsee kokonaan Kyproksen tasavallan puolella, kolme osittain sen ja osittain Pohjois-Kyproksen puolella ja yksi kokonaan Pohjois-Kyproksen puolella. Alueet on jaettu kuntiin (dímos) ja yhdyskuntiin (koinótita). Pohjois-Kyproksella on oma aluehallintonsa, joka ei noudata täysin tätä Kyproksen tasavallan jakoa. Kyproksenkreikkalaisilla on oma pakolaishallintonsa myös Pohjois-Kyproksen puolelle jääneille alueille ja kunnille.
Kaupungit
Nikosian kaupunkia, joka toimii jaetun Kyproksen kummankin osan pääkaupunkina.
Kyproksen saaren suurin kaupunki on kummankin tasavallan pääkaupunkina toimiva Nikosia eli Lefkosía (116 392 as., josta kreikkalaisella puolella 55 014 as. ja turkkilaisella puolella [Lefkoşa, Pohjois-Nikosia] 61 378 as.). Muut suurimmat kaupungit ovat kreikkalaisella puolella Limassol eli Lemesós (101 000 as.), Stróvolos (67 904 as.), Lárnaka (51 468 as.), Lakatámeia (38 345 as.) ja Páfos (32 892 as.) ja turkkilaismiehityksen alla olevan pohjoisosan alueella Famagusta eli Ammóchostos/Gazimağusa (40 920 as.), Kyrenia eli Kerýneia/Girne (33 207 as.) ja Mórfou eli Güzelyurt (18 946 as.) (2011).[6][7]
Ilmasto
Saarella vallitsee välimerenilmasto, johon kuuluvat kuumat ja kuivat kesät kesäkuusta syyskuuhun ja leudot, kosteat talvet marras-maaliskuussa. Loka-, huhti- ja toukokuussa on lyhyitä syys- ja kevätjaksoja, jolloin sää vaihtelee nopeasti.[5]
Aurinko paistaa läpi vuoden. Huhti-syyskuussa aurinkoisia tunteja on keskimäärin 11 päivässä. Tuulet ovat keveitä ja voimakkaat myrskyt harvinaisia. Lunta sataa ajoittain yli 1 000 metrin korkeudessa Tróodoksen vuoristossa, jolloin jopa hiihtäminen on mahdollista. Iltaisin sää on viileää.[5]
Varhaisimmat merkit neoliittisen kauden asutuksesta Kyproksella ovat noin ajalta 8000 eaa. Varhaisin löydetty kiinteä asutuspaikka tunnetaan nykyisin nimellä Choirokoitía. Sen talot olivat pyöreäpohjaisia, ja sen asukkaat elivät maanviljelyllä ja karjan kasvatuksella. Kypros siirtyi khalkoliittiselle kaudelle 3000-luvulla eaa. ja alkoi myös viedä kuparia viimeistään vuosituhannen lopulla. Kupari onkin saanut nimensä juuri Kyproksesta. Kypros kävi laajaa kauppaa itäisen Välimeren alueella, muun muassa Egyptiin ja Lähi-itään.[8]
Pronssikaudella Kyproksen kulttuuri oli yhteyksissä Kreetanminolaiseen kulttuuriin. Kreikkalaiset perustivat saarelle siirtokuntia jo mykeneläisellä kaudella eli myöhäisellä pronssikaudella viimeistään 1200-luvulta eaa. lähtien. Kreikkalaisten perustamat valtakunnat olivat kaupunkivaltiomaisia kuningaskuntia, joita oli kymmenkunta. Niihin kuuluivat muun muassa Salamis, Amathus, Kurion, Marion, Pafos ja Soloi. Mykeneläisperäinen asutus lisääntyi Kreikan niin kutsutun doorilaisvalloituksen jälkeen, jolloin saari vaikuttaa toimineen eräänlaisena mykeneläisten pakopaikkana. 800-luvulta eaa. lähtien Kyprokselle perustivat siirtokuntia myös foinikialaiset, joiden tärkein kaupunki saarella oli Kition. Saari hellenisoitui eli kreikkalaistui kauttaaltaan 300-luvulta eaa. lähtien. Hellenistisellä kaudella saari kuului Ptolemaiosten hallitsijasuvulle. Vuonna 58 eaa. saaresta tuli osa Rooman valtakuntaa. Siitä tuli roomalainen provinssi, jota hallittiin Pafoksesta.[8]
Kyproksen tasavalta itsenäistyi vuonna 1960 presidenttinään arkkipiispa Makarios III. Se ajautui kreikkalais- ja turkkilaisväestön väliseen sisällissotaan vuonna 1963. Sota kesti kolme päivää ja päättyi aselepoon, jota valvomaan YK asetti kansainväliset rauhanturvajoukot (UNFICYP) vuonna 1964. Turkki miehitti Kyproksen pohjoisosan vuonna 1974 Kreikan sotilasjuntan tukeman vallankaappauksen jälkeen.[8] Turkin miehittämät alueet julistivat itsenäisyyden vuonna 1975 ja Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta perustettiin 1983. Ainoastaan Turkki on tunnustanut tämän turkkilaishallinnon. Kyproksen tasavalta, joka hallitsee eteläistä 2/3 saaresta, on kansainvälisesti tunnustettu, ja Turkki ei puolestaan tunnusta tasavaltaa.
Kyproksen tasavallasta tuli Euroopan unionin jäsen 1. toukokuuta 2004. UNFICYP-operaation rauhanturvajoukot ovat saarella edelleen.[1] Britannialla on saarella edelleen kaksi tukikohtaa, Akrotíri ja Dekéleia.
Kyproksen presidentiksi valittiin vuonna 2013 Níkos Anastasiádis.[9] Hänet valittiin vuonna 2018 uudelle viisivuotiskaudelle saatuaan vaalien toisella kierroksella 56 % äänistä. Konservatiivisen Anastasiádisin voittoa vasemmistolaisesta haastajastaan pidettiin luottamuksen osoituksena hänen stabiilista johtajuudestaan ensimmäisen viisivuotiskautensa aikana.[10][11]
Väestö
Kyproslaiset jakaantuvat pääosin kreikan- ja turkinkieliseen väestöön, joista ensimmäinen on enemmistöä. Kyproksella asuu pienemmässä määrin myös arabian- ja armeniankielistä väestöä.[12]
Isälinjoja tarkastelleen geenitutkimuksen mukaan kyproksenkreikkalaiset ja -turkkilaiset polveutuvat identiteettierostaan huolimatta pääosin samasta, Osmanien valtakunnan vaikutusta edeltäneestä väestöstä. He ovat isälinjoiltaan hyvin lähellä calabrialaisia sekä libanonilaisia. Kyproslaisten yhteys eteläitalialaisiin selittyy kreikkalaisella vaikutuksella molempiin ryhmiin, yhteys libanonilaisiin johtuu useista Levantista tulleista muuttoaalloista.[13]Autosomaalisen DNA:n analyyseissa kyproslaiset ovat sijoittuneet lähelle Levantin väestöjä, mutta vetäytyen kohti eteläeurooppalaisia.[14][15][16][17]
Lähteet
↑ abcdefCyprusThe World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
↑Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 191. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9
↑ abcdLyssiotis, Polly & Kokoti, Vasiliki (toim.): About Cyprus. Nikosia, Kypros: Press and Information Office, 2007. ISBN 978-9963-38-499-0(englanniksi)
↑ abcdMicuła, Grzegorz & Micuła, Magdalena: Cyprus, s. 27–35. (Eyewitness Travel) London, New York, Melbourne, Munich and Delhi: DK. ISBN 978-1-40535-324-3
