Valloni (walon) on romaaninen kieli, jolla on noin 600 000 puhujaa lähinnä Valloniassa, eteläisessä Belgiassa. Se kuuluu samaan d’oïl -kieliperheeseen kuin ranska, ja se lasketaan joskus ranskan murteeksi. Ranskankielisellä henkilöllä on tosin todennäköisesti suuria vaikeuksia ymmärtää kieltä ja erityisesti sen itäisiä murteita. Vallonia ei pidä sekoittaa Belgian ranskaan, joka poikkeaa Ranskassa puhutusta ranskasta vain hieman sanaston ja ääntämyksen osalta.
Vallonin kieli kehittyi pitkän ajan kuluessa 700-1200-luvuilla. Ensimmäisen kerran kielestä käytettiin nimitystä valloni vuonna 1510 tai 1511 Jean Lemaire de Belgesin kirjoittamassa tekstissä. 1900-luvun puolivälin jälkeen vallonin merkitys Etelä-Belgiassa on vähentynyt huomattavasti samalla kun ranskan kielen asema on vahvistunut. Useimpien vallonin puhujien äidinkieli on ranska. 1600-luvun alussa tulivat käyttöön ranskankieliset aakkoset.
Vuonna 1998 vallonilla oli arviolta 1 120 000 puhujaa, joista pieni osa oli yksikielisiä[1]. Lisäksi kaikki puhujat eivät osaa sitä sujuvasti. Kielen puhujien määrä vähenee jatkuvasti ranskan kielen vallatessa alaa. Vuonna 1990 valloni tunnustettiin virallisesti alueellisena vähemmistökielenä Vallonian alueella. Valloniassa toimii vallonin kielen kulttuuri liike nimeltä Union Culturelle Wallonne, johon kuuluu useita kouluja, kirjailijoita ja yli 200 teatteria.
keskimurretta puhutaan Namurin (Nameur), Dinantin ja Wavren (Åve) kaupungeissa ja niitä ympäröivillä alueilla.
itämurretta puhutaan Liègen (Lidje), Verviersin (Vervî), Malmedyn (Måmdi), Huyn (Hu) ja Waremmen kaupungeissa ja niitä ympäröivillä alueilla. Itämurre on vallonin murteista kaikista etäänpänä ranskan kieltä.
länsimurretta puhutaan Charleroin (Tchårlerwè), Nivellesin (Nivele) ja Philippevillen (Flipvile) kaupungeissa ja niitä ympäröivillä alueilla. Länsimurteisiin on vaikuttanut voimakkaasti picardin kieli.
»Tos lès-omes vinèt-st-å monde lîbes, èt so-l'minme pîd po çou qu'ènn'èst d'leu dignité èt d'leus dreûts. I n'sont nin foû rêzon èt-z-ont-i leû consyince po zèls, çou qu'èlzès deût miner a s'kidûre onk' po l'ôte tot come dès frés.»
Suomeksi: »Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
Valloninkielistä kirjallisuutta on ollut 1600-luvulta lähtien. Liègeen perustettiin valloninkielinen teatteri, kun koomisen oopperan suosio alkoi kasvaa ja syntyi merkittäviä librettoja. Valloninkielistä kirjallisuutta alettiin julkaista runsaammin 1800-luvulla, kun runoilijoita ja muita murrekirjailijoita tuli enemmän. Ensimmäinen merkittävä lyyrikko oli Nicolas Defrêcheux. Murteille käännettiin myös klassikkoteoksia. Murteiden oikeinkirjoitusta ja kielioppia yhtenäistettiin 1900-luvulla.[3] Kielen ja kirjallisuuden tukemiseksi perustettiin 1856 Société de Littérature Wallone.[4][3]
