1. tammikuuta – Yhdysvaltalainen telealan yritys AT&T pilkottiin 22:ksi yritykseksi.
2. tammikuuta – Vihreiden kansanedustajan Ville Komsin joulukuussa aloittama nälkälakko laajeni, kun siihen liittyi kolme SKDL:n kansanedustajaa. Nälkälakkolaiset vaativat kehitysavun nostamista YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. He lopettivat protestinsa saatuaan pääministeri Kalevi Sorsalta lupauksen siitä, että Suomi nostaa kehitysavun kansainväliselle tasolle heti kun se on taloudellisesti mahdollista.
3. tammikuuta – Presidentti Mauno Koivisto antoi 160 vuotta täyttäneelle Åbo Underrättelser -lehdelle ns. sopulihaastattelun, jossa hän ilmaisi tyytymättömyytensä tiedotusvälineiden hänen lausuntojaan koskevaan uutisointiin ja arvosteli toimittajia ”kulloisiakin mielipidejohtajia seuraavaksi sopulilaumaksi”. ”Tästä lähtien pidän huolta, ettei kukaan selitä ajatuksenjuoksujani – en edes minä itse”, presidentti sanoi.
9. tammikuuta − Argentiinan presidenttinä vuosina 1982−1983 toiminut Reynaldo Bignone määrättiin pidätettäväksi syytettynä hänen virkakautensa aikana tapahtuneista laittomista pidätyksistä ja vangitsemisista.
21. tammikuuta – Norjan ulkoministeriön lehdistöpäällikkö Arne Treholt pidätettiin Fornebun lentokentällä hänen ollessaan lähdössä Itävallan pääkaupunkiin Wieniin mukanaan salaisia asiakirjoja. Treholtia syytettiin Norjan ja Naton salaisten tietojen toimittamisesta Neuvostoliitolle 15 vuoden ajan.
28. tammikuuta – Trooppinen myrsky Domoina raivosi Intian valtamerellä ja aiheutti tulvia Mosambikin rannikolla.
Helmikuu
1. helmikuuta − Norja karkotti viisi Neuvostoliiton Oslon-suurlähetystön virkailijaa vastalauseena Arne Treholtin paljastumiselle Neuvostoliiton vakoojaksi ja ilmoitti, ettei karkotettujen tilalle saanut nimittää uusia henkilöitä.
14. helmikuuta – Helsingin hovioikeus hylkäsi kaikki ns. metrojupakan hallintosyytteet. Hovioikeuden mielestä entisen kaupunginjohtajan Teuvo Auran, kaupunginhallituksen ja metrotoimikunnan jäsenten menettelyssä ei ollut mitään moitittavaa.
21. helmikuuta − Suomen hallitus sai luottamuslauseen äänin 106−29 äänestettäessä SKDL:n tekemästä välikysymyksestä. SKDL oli syyttänyt hallitusta työttömyyden kasvattamisesta sekä lapsiperheiden, pienviljelijöiden ja eläkeläisten taloudellisen aseman heikentämisestä.
29. helmikuuta − Kanadan pääministeri Pierre Trudeau ilmoitti jättävänsä paikkansa heti, kun hänen seuraajansa on valittu. Trudeau oli toiminut pääministerinä miltei yhtäjaksoisesti vuodesta 1968.
Maaliskuu
1. maaliskuuta – Eduskunnan kansliatoimikunta velvoitti entiset kansanedustajat Lasse Lehtisen (SDP) ja Veikko Rytkösen (SKDL) maksamaan takaisin vuoteen 1982 mennessä nostamansa kansanedustajan päivärahat. Korkein hallinto-oikeus oli todennut vuoden 1983 vaaleissa eduskunnasta pudonneiden Lehtisen ja Rytkösen kotipaikaksi Helsingin, joten he eivät olleet oikeutettuja päivärahaan.
13. maaliskuuta – Israelin Helsingin-suurlähettiläs esitti Suomen ulkoministeriölle Israelin virallisen vastalauseen sen vuoksi, että pääministeri Kalevi Sorsa oli tavannut PLO:n johtajan Jasser Arafatin. Israel piti PLO:ta terrorijärjestönä, joka pyrki tuhoamaan Israelin valtion. Ulkoministeriö ilmoitti, ettei Sorsan ja Arafatin tapaaminen vaikuttanut millään tavoin Suomen suhtautumiseen Israeliin ja PLO:hon.
19. maaliskuuta – Ulkoministeri Paavo Väyrynen matkusti nelipäiväiselle viralliselle vierailulle Intiaan ja tapasi sen aikana pääministeri Indira Gandhin. Väyrynen jatkoi matkaansa Vietnamiin23. maaliskuuta.
22. maaliskuuta – Porvoon tuomiokirkossa vietettiin Porvoon valtiopäivien 175-vuotisjuhla, johon osallistuivat presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto, koko hallitus – lukuun ottamatta ulkomailla ollutta ulkoministeri Paavo Väyrystä – ja kaikki kansanedustajat.
29. maaliskuuta – Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) kansainvälisten asioiden johtaja, entinen RKP:n kansanedustaja ja ministeri Ingvar S. Melin valittiin Kansainvälisen työjärjestön (ILO) Euroopan aluejohtajaksi kahden vuoden virkakaudelle toukokuun alusta lukien asemapaikkanaan Geneve.
30. maaliskuuta – YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi jyrkin sanoin kemiallisten aseiden käytön Irakin ja Iranin välisessä sodassa. Irak oli edellisenä päivänä kiistänyt käyttäneensä kemiallisia aseita ja ilmoittanut, että mikäli YK:n asiantuntijat olivat löytäneet niitä sotatoimialueilta, asiasta oli vastuussa Iran. Ruotsalaisiin ja itävaltalaisiin sairaaloihin hoidettaviksi siirretyistä haavoittuneista iranilaisista oli löydetty suuria pitoisuuksia sinappikaasua.
Huhtikuu
2. huhtikuuta – Alkoi OAJ:n järjestämä opettajien lakko, joka sulki koulujen ovet osassa Suomen kunnista. Lakko päättyi 30. huhtikuuta.
5. huhtikuuta – Helsingissä, Turussa ja Oulussa alkoi Suomen siihen asti suurin lääkärilakko, joka laajeni toukokuun alkuun mennessä koko maahan. Kiireelliset tapaukset oli luvattu hoitaa lakon aikanakin.
13. huhtikuuta – OikeuskansleriKai Korte päätti valittaa Helsingin hovioikeuden päätöksestä ns. metrojutussa Korkeimpaan oikeuteen. Kortteen katsottiin asettaneen koko arvovaltansa peliin, koska hän oli henkilökohtaisesti puuttunut jutun oikeuskäsittelyyn. Korkein oikeus myönsi Kortteelle valitusluvan 13. kesäkuuta.
26. huhtikuuta – Presidentti Mauno Koivisto tapasi ensimmäisenä länsimaisena valtionpäämiehenä Neuvostoliiton puoluejohtajan Konstantin Tšernenkon Moskovassa. Koivisto kutsui Tšernenkon vierailulle Suomeen, mutta tämä ei ehtinyt noudattaa kutsua enää ennen kuolemaansa.
26. huhtikuuta – Tanskalaisen kansanedustajan Mogens Glistrupin perustama äärioikeistolainen Kansallinen Edistyspuolue hajosi. Sen raunioille perustettiin Vapaat demokraatit -niminen puolue.
26. huhtikuuta – Entisen Natsi-Saksan johtomiehiin kuulunut Rudolf Hess täytti 90 vuotta Spandaun vankilassaBerliinissä. Hän oli vankilan ainoa asukas ja viimeinen elossa ollut Nürnbergin oikeudenkäynnissä vuonna 1946 vankeuteen tuomituista. Ranska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat olivat useaan otteeseen esittäneet Hessin vapauttamista hänen korkean ikänsä vuoksi ja estääkseen häntä tulemasta uusnatsienmarttyyriksi. Neuvostoliitto ei ollut kuitenkaan suostunut Hessin vapauttamiseen.
1. toukokuuta – Valtionarkistossa säilytetty presidentti J. K. Paasikiven arkisto avattiin tutkijoille 25 vuoden salassapitoajan umpeuduttua. Paasikiven arkisto käsitti 42 hyllymetriä Suomen poliittista lähihistoriaa käsitteleviä asiakirjoja.
7. toukokuuta − Kymmenet omakotitalot ja kesämökit kärsivät vaurioita Tornionjoen rannoilla poikkeuksellisen rajun jäidenlähdön vuoksi.
8. toukokuuta – Neuvostoliitto ilmoitti boikotoivansa vuoden 1984 Los Angelesinkesäolympialaisia, koska ”urheilijoiden turvallisuutta ei ollut taattu” eikä ”luotu normaaleja olosuhteita kisojen pitämiselle”. Useimmat sosialistiset maat sekä pieni joukko muita maita seurasivat Neuvostoliiton esimerkkiä. Boikotin katsottiin yleisesti olevan Neuvostoliiton vastaveto sille, että monet länsimaat olivat Yhdysvaltain johdolla boikotoineet Moskovan olympialaisia vuonna 1980.
8. toukokuuta – Espanjan pääministeri Felipe González saapui Suomeen lyhyelle vierailulle. Hän tapasi presidentti Mauno Koiviston ja pääministeri Kalevi Sorsan.
24. toukokuuta – Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliiton TVK:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Riitta Prusti, josta tuli Suomen ensimmäinen nainen ammatillisen keskusjärjestön johtajana.
27. toukokuuta – Suomen kommunistisen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Arvo Aalto. Puolueen enemmistö valtasi kaikki paikat keskuskomiteassa, minkä vähemmistön keulahahmo Taisto Sinisalo tulkitsi merkitsevän epäluottamusta Neuvostoliittoa kohtaan ja etääntymistä kansainvälisestä kommunismista. SKP:n oppositio jättäytyi kokouksen jälkeen pois puolueen johtoelinten toiminnasta.
10. kesäkuuta – SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Kalevi Sorsa arvosteli tiedotusvälineitä puoluekokouksessa Lahdessa. Hän sanoi ”infokratian” olevan vaaraksi kansanvallalle.
13. kesäkuuta − englantilainen kirjailija David Yallop julkaisi kohua aiheuttaneen kirjansa In God's Name: An Investigation Into the Murder of Pope John Paul I, jossa väitettiin, että Johannes Paavali I oli murhattu 1978.
29. kesäkuuta − Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavola palasi kotiin lomamatkaltaan Keski-Euroopasta. Hän ilmoitti saaneensa kuulla häntä koskeneista etsinnöistä vasta soitettuaan vaimolleen 28. kesäkuuta ja kiisti kaikki häneen Noppa-jutun vuoksi kohdistetut epäilyt.
Heinäkuu
1. heinäkuuta – Suomessa astui voimaan kaikkia kansalaisia koskeva lääkevahinkovakuutus, joka korvasi Suomessa myytävän lääkkeen käyttäjälleen aiheuttamat vahingot.
4. heinäkuuta – Neuvostoliiton entinen ulkoministeri, 94-vuotias Vjatšeslav Molotov, hyväksyttiin jälleen NKP:n jäseneksi. Ele oli lähinnä symbolinen. Molotov oli erotettu puolueesta Nikita Hruštšovin kaudella vuonna 1957 ja hän oli siitä lähtien vuosittain anonut puolueen jäsenyyttä.
18. heinäkuuta – Turvallisuuspoliisista erotettu mies ampui 20 ihmistä ja haavoitti kolmeatoista hampurilaisravintolassa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Poliisin tarkka-ampuja surmasi verityöntekijän.
1. elokuuta – Neuvostoliiton puoluelehti Pravda julkaisi NKP:n keskuskomitean päätöksen, jossa kehotettiin Viron puoluejohtoa tehostamaan taistelua kansallismielisyyttä ja länsimaisia vaikutteita vastaan. Päätöksessä viitattiin epäsuorasti Suomen Yleisradion TV-lähetyksiin, joiden katsottiin ruokkivan Moskovan kannalta kielteisiä ilmiöitä Virossa.
6. elokuuta – Suomi sai Los Angelesin olympiakisoissa yhden päivän aikana peräti viisi mitalia. Kultaa sai Juha Tiainen moukarinheitossa, hopeaa saivat Tiina Lillak keihäänheitossa ja Martti Vainio 10 000 metrin juoksussa sekä pronssia Arto Bryggare 110 metrin aitajuoksussa ja Pekka Niemi painonnostossa. Vainio kuitenkin menetti myöhemmin mitalinsa doping-tapauksen vuoksi.
11. elokuuta – Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganilta pääsi historiankirjoihin jäänyt lipsahdus, kun hän vitsaili auki jääneeseen mikrofoniin ennen radiohaastattelua säätäneensä Venäjän laittomaksi ja ”pommitusten alkavan viiden minuutin päästä”.[2]
27. elokuuta – Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi uuden oopperatalon rakentamisen niin sanotulle sokeritehtaan tontille Töölönlahden rantaan. Helsingin kaupunki oli ostanut tontin vuonna 1962.
31. elokuuta – Rahtilaiva Eira ajoi karille MerenkurkussaRuotsin aluevesillä. Laivasta vuotanut öljy saastutti noin sadan saaren rannat ja surmasi tuhansia merilintuja.
Syyskuu
1. syyskuuta – Kulttuurihistoriallisesti arvokas, mutta osittain jo purettu Fontellin talo Pietarsaaressa paloi maan tasalle tuhopolttajan sytyttämänä. Talo oli suojeltu valtioneuvoston erityispäätöksellä.
4. syyskuuta – Itä-Saksa perui puoluejohtaja Erich Honeckerin syyskuun lopulle suunnitellun vierailun Länsi-Saksaan, koska Länsi-Saksassa vallitsi DDR:n mukaan ”vierailulle epäsuotuisa ilmapiiri”. Vierailun peruuntumisen todelliseksi syyksi arveltiin länsimaissa sitä, ettei Neuvostoliitto pitänyt vierailua suotavana.
12. syyskuuta − Hallitus teki periaatepäätöksen siviilipalvelun uudistamisesta. Päätöksellä vapautettiin Jehovan todistajat kokonaan asevelvollisuudesta. Siviilipalvelusaika piteni 12 kuukaudesta 16 kuukauteen.
20. syyskuuta – Yli 20 ihmistä kuoli ja noin 60 haavoittui Yhdysvaltain suurlähetystöä vastaan tehdyssä pommi-iskussa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Islamilainen Pyhä sota -järjestö otti vastuun iskusta, joka tuhosi lähetystötalon täysin.
21. syyskuuta – Neuvostoliiton presidentti Konstantin Tšernenko nosti Suomen televisiossa esitetyssä puheessaan YYA-sopimuksen malliesimerkiksi kaikkien maailman maiden ja kansojen välisille suhteille. Tšernenkon puhetta pidettiin merkittävänä huomionosoituksena, koska Neuvostoliiton valtionpäämies ei ollut koskaan ennen antanut lausuntoja ulkomaisille televisioyhtiöille.
25. syyskuuta – Pääministeri Kalevi Sorsa matkusti viralliselle vierailulle Neuvostoliittoon. Edellisen vastaavanlaisen vierailun oli tehnyt Ahti Karjalainen vuonna 1971. Sorsa tutustui isäntiensä seurassa Neuvostoliiton "vuosisadan rakennushankkeeseen", Baikalin–Amurin rautatiehen.
25. syyskuuta − Iskelmälaulaja Olavi Virran muistopatsas paljastettiin Tampereella rautatieaseman viereisessä puistikossa. Patsaan oli veistänyt Aimo Taleva.
2. lokakuuta – Keskusrikospoliisi pidätti Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan, jota epäiltiin jatketusta lahjusten otosta vuosina 1971–1982. Paavola vapautettiin 10. lokakuuta.
3. lokakuuta − Suomi ja Itä-Saksa allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan Itä-Saksa maksoi 6,1 miljoonan markan korvaukset Itä-Saksan alueelle toisen maailmansodan päätyttyä jääneestä suomalaisten yksityisten ja yritysten omaisuudesta. Itä-Saksa ei ollut tehnyt vastaavaa sopimusta minkään muun valtion kanssa.
11. lokakuuta − Suomen evankelisluterilaiset piispat julkistivat kannanoton, jossa he korostivat avioliiton elinikäistä luonnetta ja tuomitsivat avioliiton ulkopuoliset suhteet.
12. lokakuuta – Margaret Thatcher selvisi IRA:n aamuöisestä (02:51) pommi-iskusta Brightonin Grand Hoteliin, jossa oli tarkoitus järjestää konservatiivien puoluekokous. Viisi osallistujaa kuoli, ja teollisuusministeri Norman Tebbit vaimoineen loukkaantui. Thatcher vaati kokouksen jatkamista ja piti puheensa aamulla aikataulun mukaan.
16. lokakuuta – Suomen Israelin-suurlähettiläs Taneli Kekkonen tuomittiin Halikon kihlakunnanoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja vuoden 1985 loppuun asti ulottuvaan ajokieltoon. Rikkeen vuoksi Kekkonen vapautettiin tehtävistään ja siirrettiin ulkoministeriön käytettäväksi.
2. marraskuuta – Josif Stalinin tyttären, vuonna 1967 länteen loikanneen Svetlana Allilujevan ilmoitettiin palanneen 13-vuotiaan tyttärensä Olgan kanssa Yhdysvalloista Neuvostoliittoon ja saaneen Neuvostoliiton kansalaisoikeudet, jotka oli riistetty häneltä vuonna 1970.
6. marraskuuta – Ronald Reagan voitti Walter F. Mondalen USA:n presidentinvaaleissa. Reagan sai enemmän valitsijamiehiä kuin kukaan hänen edeltäjänsä, 525.
12. marraskuuta – Marokko erosi Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä OAU:sta, koska Länsi-Saharan oli sallittu osallistua täysivaltaisena jäsenenä järjestön huippukokoukseen Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Marokko oli ensimmäinen järjestöstä eronnut valtio.
13. marraskuuta − Presidentti Mauno Koivisto matkusti nelipäiväiselle viralliselle vierailulle Isoon-Britanniaan.
19. marraskuuta – Räjähdykset PEMEXin öljysäiliöillä ja tulipalo surmasivat 500 ihmistä San Juan Ixhuatepecissa Meksikossa (San Juanicon onnettomuus).
21. marraskuuta – Tampereen kaupunginvaltuusto päätti pidättää kaupunginjohtaja Pekka Paavolan virastaan Noppa-jutun tutkimusten ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Paavola valitti päätöksestä Hämeen lääninoikeuteen.
23. marraskuuta – Helsingin hovioikeus tuomitsi rakennushallituksen pääjohtajan Kalevi Sassin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen, 56 000 markan korvauksiin valtiolle sekä viraltapantavaksi. Viraltapano vaati vielä Korkeimman oikeuden vahvistuksen, mutta Sassi erotettiin jo ennen sitä marraskuun lopulla.
24. marraskuuta – Oikeuskansleri Kai Korte ehdotti syyttäjän tehtävien siirtämistä pois oikeuskanslerilta erityiselle valtakunnansyyttäjälle. Kortteen mielestä oikeuskanslerin työhön toisaalta ylimpänä syyttäjäviranomaisena ja toisaalta syyttäjien valvojana sisältyi piilevä ristiriita.
27. marraskuuta – Neuvostoliitto kutsui Helsingin-suurlähetystössään työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kotiin ja nimitti hänen tilalleen Feliks Karasevin. Vladimirov poistui Suomesta joulun aikaan ja Karasev saapui Helsinkiin vuoden 1985 alussa.
27. marraskuuta − Komisario Sulo Aittoniemi siirrettiin syrjään ns. Noppa-jutun tutkimuksista, joka koski epäiltyä Tampereen poliitikkojen lahjontaa.
29. marraskuuta – Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julisti juoksija Martti Vainion elinikäiseen kilpailukieltoon, mitätöi hänen suorituksensa Los Angelesin olympialaisissa ja tuomitsi hänet menettämään hopeamitalinsa.
5. joulukuuta – Maailmanpankki esitti raportissaan yllättävän suorasukaisen ja synkän arvion kuivuuden ja nälänhädän vaivaamien Afrikan maiden tulevaisuudesta. Raportin mukaan maita uhkasi inhimillisten kärsimysten alle peittyvän taloudellisen rappeutumisen aiheuttama "poliittinen ja yhteiskunnallinen painajainen" vuoteen 2000 mennessä.
5. joulukuuta – Hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi valittiin vuoden parhaaksi suomalaisurheilijaksi urheilutoimittajien äänestyksessä.
9. joulukuuta – Suomalaisen rockyhtyeen Hanoi Rocksin rumpali Nicholas ”Razzle” Dingley kuoli liikenneonnettomuudessa Redondo beachilla.
10. joulukuuta − Nobelin rauhanpalkinnon jakotilaisuus Oslon kaupungintalossa jouduttiin keskeyttämään tunniksi pommiuhkauksen vuoksi juuri ennen palkinnon saajan, eteläafrikkalaisen arkkipiispan Desmond Tutun puhetta. Pommia ei kuitenkaan löytynyt.
17. joulukuuta – YK:n yleiskokous hyväksyi niin sanotun valtioterrorismin kieltävän päätöslauselman. Suomi pidättyi äänestyksestä vedoten pyrkimykseensä pysytellä suurvaltojen välisten kiistojen ulkopuolella.
23. joulukuuta – Voimakas pommi räjähti Bolognasta Milanoon matkalla olleessa junassa Italiassa. Ainakin 15 ihmistä kuoli ja 180 loukkaantui. Kahdeksan eri terrorijärjestöä otti vastuun iskusta.
Tri RismahariniTri Rismaharini, 2023 Menteri Sosial Indonesia ke-31PetahanaMulai menjabat 23 Desember 2020PresidenJoko Widodo PendahuluJuliari BatubaraMuhadjir Effendy (ad-interim)PenggantiPetahanaWali Kota Surabaya ke-15Masa jabatan17 Februari 2016 – 23 Desember 2020PresidenJoko WidodoGubernurSoekarwoKhofifah Indar ParawansaWakilWhisnu Sakti Buana PendahuluNurwiyatno (Penjabat)PenggantiWhisnu Sakti BuanaMasa jabatan28 September 2010 – 28 September 2015Presid...
Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Abdulaziz Kamilov Menteri Urusan Luar Negeri UzbekistanPetahanaMulai menjabat 11 Februari 2012PresidenIslam KarimovShavkat Mirziyoyev PendahuluElyor GaniyevPenggantiPetahanaMasa jabatan25 Februari 1994 – 14 Maret 2003[1]Presiden...
United Nations General Assembly resolution adopted in 2007 United Nations resolution approved in 2007 UN General AssemblyResolution 62/149Date18 December 2007Meeting no.76CodeA/RES/62/149 (Document)SubjectMoratorium on the use of the death penaltyVoting summary104 voted for54 voted against29 abstainedResultApproved United Nations resolution approved in 2008 UN General AssemblyResolution 63/168Date18 December 2008Meeting no.70CodeA/RES/63/168 (Document)SubjectMoratorium on the use of...
العلاقات الألمانية التوفالية ألمانيا توفالو ألمانيا توفالو تعديل مصدري - تعديل العلاقات الألمانية التوفالية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين ألمانيا وتوفالو.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه المقا...
Women's 100 metres hurdles at the 2015 World ChampionshipsVenueBeijing National StadiumDates27 August (heats)28 August (semifinals and final)Competitors37 from 27 nationsWinning time12.57Medalists Danielle Williams Jamaica Cindy Roleder Germany Alina Talay Belarus← 20132017 → Events at the2015 World ChampionshipsTrack events100 mmenwomen200 mmenwomen400 mmenwomen800 mmenwomen1500 mmenwomen5000 ...
Protected area in New South Wales, AustraliaBurrinjuck Nature ReserveNew South WalesIUCN category Ia (strict nature reserve) Burrinjuck Nature ReserveNearest town or cityBurrinjuckCoordinates34°57′27″S 148°35′22″E / 34.95750°S 148.58944°E / -34.95750; 148.58944Established1984[1]Area52.50 km2 (20.3 sq mi)[2]Managing authoritiesNSW National Parks & Wildlife ServiceWebsiteBurrinjuck Nature ReserveSee alsoProtected areas ofNe...
لويجي دي أغوستيني (بالإيطالية: Luigi De Agostini) معلومات شخصية الميلاد 7 أبريل 1961 (العمر 63 سنة)أوديني الطول 1.74 م (5 قدم 8 1⁄2 بوصة) مركز اللعب قلب الدفاع الجنسية إيطاليا المسيرة الاحترافية1 سنوات فريق م. (هـ.) 1978–1982 أودينيزي 7 (0) 1981 ترينتو 28 (3) 1982–1983 كاتانزارو 24 (4...
Former football stadium at the United States Naval Academy Thompson StadiumLooking south at 1942 Army-Navy Game,[1] the third and most recent at AnnapolisFull nameRobert Means Thompson StadiumLocationUnited States Naval AcademyAnnapolis, MarylandCoordinates38°58′43″N 76°28′59″W / 38.9786°N 76.483°W / 38.9786; -76.483OwnerUnited States Naval AcademyOperatorUnited States Naval AcademyCapacity12,000SurfaceNatural grassConstructionBuilt1914; 110...
Not to be confused with Astraeaceae, a family of fungi. Large family of flowering plants AsteraceaeTemporal range: 76–0 Ma PreꞒ Ꞓ O S D C P T J K Pg N Campanian[1]–recent Twelve species of Asteraceae from the subfamilies Asteroideae, Carduoideae, and Cichorioideae Scientific classification Kingdom: Plantae Clade: Tracheophytes Clade: Angiosperms Clade: Eudicots Clade: Asterids Order: Asterales Family: AsteraceaeBercht. & J.Presl[2] Type genus AsterL. Subfamili...
See also: Environmental engineering Environmental engineering Grassed rail tracks Ecological engineering uses ecology and engineering to predict, design, construct or restore, and manage ecosystems that integrate human society with its natural environment for the benefit of both.[1] Origins, key concepts, definitions, and applications Ecological engineering emerged as a new idea in the early 1960s, but its definition has taken several decades to refine. Its implementation is still und...
1923 Ontario general election ← 1919 June 25, 1923 1926 → 111 seats in the 16th Legislative Assembly of Ontario 56 seats were needed for a majority First party Second party Third party LIB Leader Howard Ferguson Ernest C. Drury Wellington Hay Party Conservative United Farmers Liberal Leader since December 2, 1920 1920 1921 Leader's seat Grenville Halton (lost re-election) Perth North (lost re-election) Last election 25 44 27 Seats won 7...
Pour les articles homonymes, voir Sainte-Waudru (homonymie). Sainte Waudru Saint Christophe et saint François d'Assise entourant sainte Waudru et ses filles, bas-relief de la collégiale Sainte-Waudru de Mons. Sainte, mère de famille, abbesse Naissance 612Cousolre, Austrasie Décès 9 avril 686 ou 688 (à 74 ans) Mons, Austrasie Ordre religieux Ordre de Saint-Benoît Vénéré à MonsHerentals Nodebais Avrechy Canonisation en 1039par l'évêque de Cambrai Vénéré par l'Église cath...
This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Issus Cilicia – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (August 2023) (Learn how and when to remove this message) Ancient Greek archaeological site in Turkey The geographical location of Issus is along a strategic bottleneck between inland mountainous ...
Genre of fiction focusing on crime Crime story, Crime stories, and Murder mystery redirect here. For other uses, see Crime story (disambiguation), Crime stories (disambiguation), and Murder mystery (disambiguation). Sherlock Holmes, third from left, hero of crime fiction, oversees the arrest of a criminal; the character of Holmes popularized the crime fiction genre. Crime fiction, detective story, murder mystery, mystery novel, and police novel are terms used to describe narratives that centr...
Bill CosbyBill Cosby nel 2012 Nazionalità Stati Uniti GenereJazz[1]Stand-up comedy Periodo di attività musicale1963 – 2018 Strumentovoce EtichettaWarner Bros. Records,Uni Records,EMI Records,Capitol Records,Motown Records Album pubblicati42 Studio23 Live11 Raccolte8 Sito ufficiale Modifica dati su Wikidata · Manuale Bill Cosby, all'anagrafe William Henry Cosby, Jr. (Filadelfia, 12 luglio 1937), è un attore, comico, cabarettista, sceneggiatore, condut...
Church cantata by Johann Sebastian Bach Schauet doch und sehet, ob irgend ein Schmerz seiBWV 46Church cantata by J. S. BachThomaskirche, LeipzigRelatedQui tollis peccata mundi of the Mass in B minorOccasionTenth Sunday after TrinityBible textLamentations 1:12Choraleby Johann Matthäus MeyfartPerformed1 August 1723 (1723-08-01): LeipzigMovementssixVocal SATB choir solo: alto, tenor and bass Instrumentalslide trumpet2 recorders2 oboes da caccia2 violinsviolacontinuo Schau...
Socio-economic model This article is about the economic model combining free-market capitalism with social policies. For the economic system in the People's Republic of China, see Socialist market economy. Part of a series onEconomic systems Major types Capitalism Socialism Communism By ideology Associative Capitalist Corporate Democratic Laissez-faire Mercantilist Neoliberal Neomercantilist Protectionist Social market State Welfare Democratic Fascist Feminist Georgist Green Religious Buddhis...
Group of awards Tamil Nadu State Film AwardsCurrent: 49th Tamil Nadu State Film AwardsAwarded forExcellence in the Tamil film industryCountryIndiaPresented byGovernment of Tamil NaduFirst awarded1967 Tamil Nadu State Film Awards were given for excellence in Tamil cinema in India. They were given annually to honour the best talents and provide encouragement and incentive to the South Indian film industry by the Government of Tamil Nadu.[1] The awards were decided by a committee headed ...
العلاقات الأرمينية القطرية أرمينيا قطر أرمينيا قطر تعديل مصدري - تعديل العلاقات الأرمينية القطرية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين أرمينيا وقطر.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدولتين: وجه المقارنة أرمينيا قط...