Eurovision laulukilpailu (engl.Eurovision Song Contest eli ESC; ransk.Concours Eurovision de la chanson eli CEC) eli Euroviisut[1] on vuosittainen laulukilpailu, johon saavat osallistua Euroopan yleisradiounionin (EBU) aktiiviset jäsenmaat.[2]
Jokainen laulukilpailuun osallistuva maa lähettää kilpailuun yhden musiikkiesityksen, ja ne äänestetään kansainvälisessä finaalissa paremmuusjärjestykseen. Kilpailuun saavat osallistua vain uudet laulut, joita ei ole julkaistu ennen edeltävän vuoden syyskuuta.[3]
Kilpailun nimi tulee EBU:n televisiojakeluverkosta Eurovisio (engl.Eurovision).[4][5] EBU:n jäseniä ovat televisioyhtiöt, jotka valitsevat ja lähettävät osallistujan kilpailuun. Kaikki itsenäiset Euroopan maat Liechtensteinia, Vatikaania ja kansainvälisesti osittain tunnustettua Kosovoa lukuun ottamatta ovat osallistuneet kilpailuun. Lakanneista valtioista kilpailuun eivät osallistuneet Saksan demokraattinen tasavalta, Tšekkoslovakia ja Neuvostoliitto. Alkuvuosikymmeninä Euroviisut olivat lähinnä läntisen Euroopan välinen kilpailu, ja itäisen Euroopan maista mukana oli vain Jugoslavia. Koko Euroopan kattava tapahtuma Euroviisuista tuli, kun entisen itäblokin maat pääsivät viimein mukaan vuonna 1994.
Kilpailu on televisioitu aina vuodesta 1956 lähtien, mutta mustavalkotelevision aikaan sitä enimmäkseen kuunneltiin radiosta.[6] Eurovision laulukilpailu on maailman suosituimpia ei-urheilulähetyksiä.[7][8][9][10] Kaikki kolme lähetystä tavoittavat vuodesta riippuen 160-200 miljoonaa katsojaa.[11][12][13] Vuoteen 2003 asti kilpailu järjestettiin yhtenä iltana, useimmiten lauantaina huhti- tai toukokuussa, mutta vuodesta 2004 kilpailu on järjestetty kaksiosaisena tapahtumana, johon sisältyy semifinaali ja finaali. Vuodesta 2008 lähtien myös semifinaali on ollut jaettu kahteen osaan: ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina ja toinen semifinaali torstaina finaalilauantaita edeltävällä viikolla.[14]
Eurovision laulukilpailu muodostuu kolmesta televisioitavasta lähetyksestä: kahdesta semifinaalista ja finaalista. Finaaliin suoraan etenevät kilpailun suuret rahoittajamaat, eli Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa, sekä isäntämaa. Loput osallistujamaat kisaavat kahdessa semifinaalissa, josta kummastakin etenee kymmenen eniten ääniä saanutta finaaliin.[2]
Eurovision laulukilpailun televisiolähetyksessä perinteiseen rakenteeseen kuuluu kaikkien lauluesitysten esittäminen sekä äänestys, jossa jokainen osallistujamaa äänestää lauluja paremmuusjärjestykseen. Kilpailulla on juontaja tai juontajia, jotka juontavat kilpailun englanniksi ja ranskaksi. Perinteisesti jokaisella maalla, joka televisioi kilpailun, on oma selostaja, joka selostaa kilpailun tapahtumat ja esittelee kilpailukappaleet omalla kielellä. Esitysten välillä nähdään lyhyitä videopätkiä, niin kutsuttuja postikortteja, joissa isäntämaa yleensä (ei aina) esittelee oman maansa kulttuuria.[15] Vuodesta 2013 "postikorteissa" pääosassa ovat olleet kunkin maan artistit.[16][17][18][19] Euroviisulähetyksen pituus oli pitkään noin kolme tuntia. Nykyään kesto vaihtelee kolmesta ja puolesta tunnista neljään tuntiin. Kaikkien osallistujamaiden on lähetettävä kilpailu suorana lähetyksenä. Nykyään kilpailussa on varattu tilaa myös mainoskatkoille, jotka eivät estä kilpailuesitysten näkemistä.
Televisiojakeluverkko Eurovision alkuperäinen tunnus, joka nähtiin Euroviisu-lähetysten alussa aina 1990-luvun puoleen väliin saakka.[22]
Eurovisio-nimeä käytti ensimmäisenä vuonna 1951 Evening Standard -lehden toimittaja George Campey. Hän kirjoitti artikkelissaan kansallisen televisioyhtiön suunnitelmista kokeilla yhteisöjärjestelmää televisio-ohjelmien vaihtamiseksi Länsi-Euroopan maiden kesken.[23]
Euroopan yleisradiounioni (EBU) perusti televisiojakeluverkko Eurovision vuonna 1954 televisio-ohjelmien jakamiseksi jäsenmaiden kesken. EBU:n perustajayhtiöillä oli tarve keksiä kaikkia jäsenmaita kiinnostavia televisio-ohjelmia. Pienin yhteinen nimittäjä löytyi laulukilpailusta. Kilpailun esikuvana olivat 1951 alkanut Italian valtion TV-yhtiö RAI:n ja Sanremon kasinon järjestämä kansallinen laulukilpailu Festival di Sanremo sekä Venetsian kansainvälinen musiikkifestivaali. Euroviisujen idean isänä pidetään Sveitsin yleisradioyhtiön Marcel Bezençonia, mutta alkuperäisen idean EBU:ssa kilpailun järjestämisestä esitti RAI:n Sergio Pugliese.[4][24][25][26][27]
Vuoden 1957 kilpailu käytiin Sveitsin voitosta huolimatta Länsi-SaksanFrankfurt am Mainissa. Tästä vuodesta eteenpäin edeltävän vuoden voittajamaa on perinteisesti järjestänyt seuraavan vuoden kilpailun muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.[28][29]
Euroviisujen säännöt
Jokaisen maan edustajalla on lehdistötilaisuus. Kuvassa Tanskan edustaja Emmelie de Forest Malmön Euroviisuissa vuonna 2013.
Nykyisten sääntöjen mukaan maan esityksessä lavalla voi olla enintään kuusi esiintyjää ja jokaisen esiintyjän tulee olla täyttänyt 16 vuotta finaalipäivään mennessä.[3] Nykyisten sääntöjen mukaan esiintyjien kansalaisuutta tai esityksen kieltä ei ole rajoitettu eikä EBU puutu siihen, miten kukin maa kilpailukappaleensa ja -esittäjänsä valitsee. Kunkin maan oli pakko laulaa jollain virallisista kielistään vuosina 1966–1972 ja 1977–1998. Kielisäännön ansiosta kilpailuissa on kuultu kappaleita monista yleisesti tunnetuista historiallisista henkilöistä ja kansainvälisesti ymmärretyistä käsitteistä sekä rallattelua. Ennen vuotta 1966 pidettiin selvänä, että laulut lauletaan omalla kielellä. Vuonna 1965Ruotsi esitti laulunsa kokonaan englanniksi, minkä takia laadittiin kielisääntö.[30]
Kappale
Euroviisuissa kappale saa kestää korkeintaan kolme minuuttia, eikä sanoituksissa saa käyttää kirosanoja, tuotteiden nimiä, poliittisia tai seksistisiä viittauksia. Esimerkiksi San Marinoa vuonna 2012 edustaneen kappaleen sanoituksia jouduttiin muuttamaan, sillä ne kertoivat Facebookista.[31]
Vuoteen 1998 asti Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä. Vuoden 1973 laulukilpailussa sallittiin taustanauhojen käyttö edellyttäen, että instrumentteja oli kyettävä imitoimaan lavalla taustanauhan kanssa.[33] Useimmiten lauluyhtyeet eivät soittaneet oikeasti lavalla, vaan heidän säestyksenä tuli nauhalta. Vuoden 1979 kilpailussa nähtiin ensimmäinen esitys ilman orkesterin säestystä, kyseessä oli Italian kilpailukappale "Raggio di luna". Taustanauhojen ja orkesterin sekakäyttö yleistyi 1980-luvulla, kun musiikissa käytettiin enemmän elektronisia soittimia. Vuoden 1997 laulukilpailussa sallittiin esitysten säestäminen pelkällä taustanauhalla ilman lavalla tapahtuvaa imitointia.[34]
Vuoden 1999 kilpailuun säännöistä poistettiin orkesterin järjestämisen velvoittava pykälä, minkä jälkeen orkesteri on korvattu aina taustanauhoilla.[33] Säännöissä oltiin kuitenkin ehdottomia siinä, että nauhat eivät saa missään nimessä sisältää mitään lauluosuuksia. Kaikki mahdollinen ihmisääni oli esiintyjien kyettävä esittämään suorassa lähetyksessä. Tämän säännön rikkominen on johtanut esimerkiksi siihen, että vuonna 1999 Kroatia menetti osan pisteistään viiden vuoden pistekeskiarvostaan.[35]
6. helmikuuta 2014 Euroopan yleisradioyhdistys EBU vahvisti, että jonkin maan televisioyhtiö oli yrittänyt huijata vuoden 2013 Euroviisuissa Malmössä ostamalla ääniä. Malmön Euroviisujen jälkeen internetissä liikkui video, jossa kaksi azerbaidžanilaista oli yrittänyt ostaa ääniä liettualaisnuorilta loppukilpailun äänestyksen aikana. Azerbaidžanilaiset olisivat antaneet rahaa vastineeksi sille, että he olisivat saaneet käyttää liettualaisten puhelimia ja äänestää niillä. Liettua antoi Azerbaidžanille täydet 12 pistettä finaalissa. Azerbaidžan sijoittui lopulta toiselle sijalle. EBU teki sääntöihin muutoksen, että jos joku TV-yhtiö ostaa ääniä tai yrittää huijata, on se asetettava kolmen vuoden osallistumiskieltoon.[41] Osallistumiskieltoon on Euroviisuissa asetettu yksi maa, Libanon, kun se ei aikonut näyttää Israelin esiintymistä vuoden 2005 Euroviisuissa.[42] Libanon vetäytyi kisoista, koska Israel ilmoitti viime hetkellä osallistuvansa kisoihin. Maiden välillä on jännitteitä ja Libanonin lainsäädännössä kielletään israelilaisen materiaalin esittäminen.
Euroviisulähetyksen pituus on haluttu pitää kohtuullisena, joten kappaleiden tulisi voida olla esitettävissä noin kolmessa minuutissa. Vuonna 1987 kilpailijoiden maksimääräksi asetettiin 22 maata[47] ja vuonna 1992 23 maata.[48][49]
Itä-Euroopan radiojärjestö OIRT ja Euroopan yleisradioliito EBU sulautuivat keskenään vuonna 1993.[50] Täten myös itä-Euroopan maille tuli oikeus osallistua kilpailuun. Osallistuvien maiden määrää oli pakko alkaa rajamaan lähetysajan pitämiseksi kohtuullisena. Käytännössä tämä tarkoitti, että kisassa huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta.[51][52] Osallistujamaiden määrää rajattiin erilaisilla menetelmillä. Vuosina 1994–1995 sekä 2002–2003 edellisvuoden kisassa huonosti menestyneet maat joutuivat pitämään välivuoden. Vuosina 1997–2001 laskettiin kunkin maan viiden edellisvuoden (vuonna 1997 neljän edellisvuoden[53]) pisteet yhteen ja jaettiin osallistumismäärällä. Parhaimmat pistekeskiarvot saaneet maat saivat osallistumisoikeuden kisaan huonoimpien joutuessa pitämään välivuoden.[54] Vuoden 1996 kilpailuun järjestettiin erillinen ääninauhojen perusteella pidetty esikarsinta.[55] Vuodesta 2000 lähtien EBU:n suurimmat rahoittajamaat Ranska, Saksa, Espanja ja Iso-Britannia saivat automaattisen osallistumisoikeuden riippumatta edellisvuoden sijoituksesta.[56]Vuoden 2011 Euroviisuihin 13 vuoden tauon jälkeen palanneesta Italiasta tuli viides osallistumisoikeuden hallitsija. Kyseisiä maita kutsutaankin Euroviisuissa BIG5-blokiksi.[57]
Koska viisujen osallistujamäärä lisääntyi Euroopassa, vuoden 2003 alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta 2004 lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata.[58] Vuoden 2007 kilpailuun päästettiin mukaan kaikki 42 ilmoittautunutta osallistujamaata.[59][60] Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG5-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG5 ovat automaattisesti finaalissa.[61] Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä.
Vuonna 2015 poiketen aiempaan menettelyyn finaaliin meni automaattisesti 7 maata, kun Euroviisut täytti 60 vuotta ja niiden kunniaksi EBU kutsui Australian mukaan.[62] Oletuksena oli, että Australian osallistuminen olisi kertaluontoinen, eikä näin ollen haittaisi semifinaalissa kilpailevien maiden mahdollisuuksia päästä jatkoon. Syksyllä 2015 EBU ilmoitti, että Australia tulee kuitenkin osallistumaan jatkossakin, mutta ilman oikeutta päästä automaattisesti finaaliin.[63]
Osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä. Euroviisujen isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja, mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille.
Kilpailun voittajaksi valitaan laulu, joka saa eniten pisteitä äänestyksessä. Vuodesta 1975 lähtien äänestyskäytäntö on ollut sellainen, että jokaisessa maassa annetaan ääniä kymmenelle kyseisen maan mielestä parhaimmalle esitykselle. Paras esitys saa 12 pistettä, toiseksi paras 10 ja seuraavat kukin 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä.[64] Kilpailun järjestäjät ottavat suoran satelliittiyhteyden jokaiseen maan pistelautakunnan edustajaan, joka lukee annetut pisteet ääneen. Juontaja perinteisesti toistaa annetut pisteet englanniksi ja ranskaksi. Omaa maata ei saa äänestää.
Vuodesta 2016 jokainen maa on antanut pisteet 1-8, 10 ja 12 kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella julkaistaan jokaisen maan asiantuntijaraadin antamat pisteet ja toisella kierroksella julkaistaan kaikkien maiden yleisöäänestyksen määrittelemät pisteet yhteenlaskettuna.[65] Eurovision julkistaa lähetyksen jälkeen yleisöäänestyksen tulokset maittain omilla internetsivuillaan. Tällä tavoin pyritään pitämään jännitystä yllä viimeiseen saakka, koska edeltävinä vuosina äänet olivat painottuneet hyvin paljon voittajalle ja voittaja oli selvinnyt jo kesken pisteidenannon niin, että moni maa jakoi pisteitään vielä voittajan julistuksen jälkeen. Vuodesta 2023 myös osallistujamaiden ulkopuolisista maista on voitu äänestää. Ulkopuolisten maiden äänet esitetään yhtenä pistesarjana.[66][67]
Ennen vuotta 1975 viisuissa oli erilaisia äänestyskäytäntöjä, esimerkiksi jokaisella tuomarilla oli käytettävissään yksi ääni tai paikan päälle lähetettiin jokaisesta maasta kaksi tuomaria arvioimaan kaikki kappaleet samalla arvosteluasteikolla.[68] Vuonna 1997 viidessä maassa kokeiltiin puhelinäänestystä, joka otettiin jo seuraavana vuonna käyttöön lähes jokaisessa maassa.[69][70] Norjalaisen Dagbladet-lehden tietojen mukaan vuoden 2002 kilpailussa eräiden maiden tuomaristot olivat sopineet pisteidenvaihdosta keskenään. Vuonna 2003 EBU määräsi jokaisen osallistujamaan käyttämään puhelinäänestystä ainoana tapana äänestää Euroviisuissa.[71][72] Jokaisessa maassa istui kuitenkin edelleen kahdeksanhenkinen raati, jonka tuloksia käytettiin, mikäli puhelinäänestys epäonnistui. Raadin äänet on otettu käyttöön myös, mikäli puhelinääniä on annettu niin minimaalisen vähän, ettei se edusta tarpeeksi laajan joukon mielipidettä. Vuoden 2009 Euroviisuista lähtien finaalissa ja vuosina 2010–2022 myös semifinaaleissa on käytetty sekatekniikkaa, jossa puolet pisteistä määritetään puhelinäänestyksen avulla ja puolet asiatuntijaraatien avulla.[67] Vuodesta 2013 on pystynyt myös äänestämään kilpailun virallisen mobiiliohjelmiston kautta.[73]
Puhelinäänestyksen aikana pisteidenjakajiksi on kutsuttu monia julkisuuden henkilöitä, useimmiten maan entisiä euroviisuedustajia. Raatiäänestyksen aikana pisteidenjakajat ovat yleensä olleet kunkin maan tuomariston puheenjohtajia. Vuosina 2006–2015 pisteidenjakajat ilmoittivat pisteidenlaskun nopeuttamiseksi ääneen vain kolme suurinta pistemäärää, ja pienimmät pisteet ilmestyvät välittömästi ruutuun.[74] Vuodesta 2016 alkaen pisteidenjakaja on ilmoittanut ainoastaan tuomaristolta täydet 12 pistettä saaneen maan muiden pisteiden ilmestyessä ruutuun.[75]
Äänestysaika oli vuosina 1997–2003 viisi minuuttia (aika alkoi vasta koosteen jälkeen), vuosina 2004–2006 kymmenen minuuttia ja vuodesta 2007 lähtien 15 minuuttia (tosin viimeisimpinä vuosina tästä on kuitenkin lipsuttu reilustikin). Vuosina 2010 ja 2011 puhelinlinjat avattiin jo lähetyksen alussa ennen ensimmäistä kilpailukappaletta, mutta vuonna 2012 tästä tavasta luovuttiin ja äänestysaika alkoi jälleen vasta viimeisen kilpailukappaleen esittämisen jälkeen.[76]Vuoden 2024 kilpailusta lähtien yleisön äänestysaika alkaa finaalissa ennen ensimmäistä kilpailukappaletta, mutta semifinaaleissa äänestys alkaa edelleen vasta, kun kaikki kilpailukappaleet on kuultu.[77] Vuosina 2002 ja 2003 koosteet nähtiin esiintymisjärjestykseen nähden käänteisessä järjestyksessä, kun muina vuosina ne ovat aina olleet esiintymisjärjestyksessä.
Vuonna 1969 saivat neljä parasta maata yhtä monta pistettä ja ne kaikki julistettiin voittajaksi, sillä Eurovisio-säännöissä ei mainittu menettelytapaa tasapelitilanteessa. Niinpä sääntöihin tehtiin vuonna 1970 lisäys, että jos kaksi tai useampi maa jakavat pisteidenannon jälkeen ykköstilan esittävät nämä maat kappaleensa uudestaan ja tämän jälkeen eri maiden tuomaristot tasatilanteessa olevia maita lukuun ottamatta äänestävät niistä suosikkiaan.[78][79] Sääntö oli voimassa vuoden 1989 kilpailuun saakka, jolloin sen korvasi käytäntö, jossa voittajan ratkaisee tasatilanteessa suurimpien pistemäärien lukumäärä.[80][81] Vuonna 1991 Ruotsi ja Ranska saivat saman pistemäärän ja yhtä monta kertaa täydet 12 pistettä, mutta koska Ruotsi oli saanut toiseksi suurimpia pisteitä (10) useammin kuin Ranska, Ruotsi julistettiin voittajaksi.[82] Vuodesta 2003 lähtien tätäkin käytäntöä on muutettu siten, että tasatilanteessa korkeamman sijoituksen saa laulu, joka on saanut useammalta maalta pisteitä.[83][84] Vuodesta 2016 tasatilanteessa korkeamman sijan saa laulu, joka on kerännyt suuremman pistemäärän puhelinäänestyksessä. Tilanteen ollessa edelleen tasan verrataan äänestäneiden maiden määrää, sitten suurimpien pisteiden määrää. Tilanteen ollessa yhä tasan saa korkeamman sijoituksen esiintymisjärjestyksessä aikaisemmin esiintynyt kappale.[68]
Laulukilpailun piste-ennätyksiä on rikottu 2000-luvulla parin vuoden välein. Vanhalla pisteidenlaskutavalla, jossa jokaisen maan asiantuntija- ja puhelinäänestysten äänet lasketaan yhteen, kaikkien aikojen suurimman pistesaaliin keräsi vuoden 2009 voittaja, Norjan Alexander Rybak kappaleellaan ”Fairytale”. Vuodesta 2016 lähtien pisteet on jaettu eri tavalla, eli tuomarit antavat pisteet 1-8, 10 ja 12, ja niiden jälkeen yleisöäänet annetaan yhteenlaskettuina. Täten pisteet kaksinkertaistuivat, eikä uusi pisteidenlaskujärjestelmä ole vertailukelpoinen vanhan systeemin kanssa. Nykyistä piste-ennätystä pitää hallussaan vuoden 2017 voittaja, Portugalin Salvador Sobral, joka olisi rikkonut piste-ennätyksen myös vanhalla systeemillä.[85]
Vuosina 2008 ja 2009 kummastakin semifinaalista valittiin yhdeksän osallistujaa loppukilpailuun puhelinäänestyksellä. Kymmenes osallistuja valittiin "vararaatien" äänistä siten, että paikan sai eniten ääniä saanut niistä kappaleista, jotka eivät olleet puhelinäänestyksessä yhdeksän eniten ääniä saaneen joukossa. Vuonna 2010 sääntö muuttui, ja niin sanottua raatipaikkaa ei enää käytetä, vaan semifinaaleihin otettiin käyttöön myös finaalissa ollut 50/50-äänestys.[86] Vuodesta 2023 lähtien semifinaaleissa äänestää ainoastaan yleisö.[67] Osallistujamaan on järjestettävä äänestys siinä semifinaalissa, johon se itse osallistuu. BIG5 ja järjestäjämaa jaetaan arvalla kahteen ryhmään, jotka äänestävät eri semifinaaleissa. Vuodesta 2016 lähtien isäntämaa ja viisi suurinta rahoittajamaata esiintyvät semifinaalissa, jossa äänestävät. Nämä maat pääsevät kuitenkin automaattisesti finaaliin.
1960-luvulta alkaen kilpailussa menestyneet kappaleet menestyivät usein myös kaupallisesti hyvin Länsi-Euroopassa. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä euroviisuvoittajia on ruotsalainen ABBA, jonka kansainvälinen ura käynnistyi "Waterloon" voitettua kilpailun vuonna 1974. Vuonna 1988Sveitsiä edustanut kanadalainenCéline Dion nousi kansainväliseksi tähdeksi joitakin vuosia viisuvoittonsa jälkeen alettuaan laulaa englanniksi. Irlannin Johnny Logan on voittanut kilpailun kahdesti laulajana (1980 ja 1987) ja kerran säveltäjänä (1992), mutta ei siitä huolimatta ole saavuttanut kovin suurta kansainvälistä menestystä Euroviisujen ulkopuolella. Vuonna 2019 Alankomaiden edustaja Duncan Laurence voitti kilpailun ja hänen edustuskappaleensa "Arcade" nousi kuuluisuuteen kilpailun jälkeen ja saavutti miljardin striimauksen rajan. Vuonna 2021 italialainen yhtye Måneskin voitti kilpailun ja nousi kansainväliseksi menestykseksi. Vuonna 2022 Armenian edustajan Rosa Linnin kappaleesta "Snap" tuli maailmanlaajuinen viraali-ilmiö ja kappale on saavuttanut runsaasti striimauksia.
Vuoteen 2024 mennessä kaksi menestyneintä maata ovat Irlanti ja Ruotsi, jotka kummatkin ovat saaneet seitsemän voittoa. Luxemburgilla on viisi voittoa, kuten myös Alankomailla, Isolla-Britannialla ja Ranskalla, joiden voitoista yksi on jaettu neljän maan kesken. Eniten toisia sijoja, 16 kappaletta, on Isolla-Britannialla.
Vuoden 2020 Euroviisut jouduttiin äkillisesti perumaan koronaviruksen takia. Kyseessä oli ensimmäinen viisujen peruminen. Viisujen isäntämaa olisi ollut Alankomaat, Rotterdam.[95]
Maiden ensimmäinen osallistuminen Eurovision laulukilpailuihin: 1950-luku (punaisella), 1960-luku (oranssilla), 1970-luku (keltaisella), 1980-luku (vihreällä), 1990-luku (vaaleansinisellä), 2000-luku (tummansinisellä), 2010-luvulla (violetilla).Euroviisuihin osallistuneiden maiden määrä 1956–2006.
Kymmenen kärkeen sijoittuminen on Euroviisuissa merkityksellistä. Jokainen osallistujamaa antaa sekä raatien että yleisön äänestyksessä pisteitä kymmenelle parhaalle maalle. Semifinaaleista aina kymmenen parasta maata etenee finaaliin. Yhden semifinaalin aikana (2004–2007) finaaliin pääsi myös edellisvuoden kärkikymmenikkö.
Pajala, Mari: Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. (Väitöskirja, Turun yliopisto. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen tutkimuksia 88) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2006. ISBN 951-39-2583-8Verkkoversio
Viitteet
↑euroviisu.Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
Kaivanto, Petri & Leskelä, Ari: Suomen euroviisut kautta aikojen. Helsinki: F-kustannus, 2007. ISBN 978-952-461-122-0
Kennedy O’Connor, John: Euroviisut: Virallinen historia. ((The Eurovision Song Contest: The Official History, 2005.) Suomentanut Maria Lyytinen) Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7007-7
Loivamaa, Ismo & Seitajärvi, Juha: Euroviisutriviaa vuosi vuodelta. Helsinki: Helmi, 2007. ISBN 951-556-119-1
Pajala, Mari: Erot järjestykseen! Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria. (Väitöskirja: Turun yliopisto) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, nykykulttuurin tutkimuskeskus, 2006. ISBN 951-39-2583-8Teoksen verkkoversio (PDF).
Pajala, Mari: ”Epätelevisionomaista spektaakkelitelevisiota? Eurovision laulukilpailu 1960-luvun suomalaisessa televisioympäristössä”, Television viisi vuosikymmentä, s. 292–308. SKS, 2007. ISBN 978-951-746-939-5
.jpg)
.svg){kind=small}
