Kaupungissa on asukkaita 103 641 (2013),[1] mikä on noin 19 prosenttia koko valtion väkiluvusta ja lähes kolme kertaa enemmän kuin toiseksi väkirikkaimman kunnan asukasluku. Hesperangen, Sandweilerin, Strassenin ja Walferdangen kunnat käsittävän suurkaupunkialueen väkiluku on 103 973 ihmistä. Luxemburg sijaitsee Länsi-Euroopan sydämessä 218 kilometrin päässä Brysselistä, 359 kilometrin päässä Pariisista ja 190 kilometrin päässä Kölnistä.
Rooman valtakunnan aikoihin linnoitettu torni suojasi tärkeää kahden roomalaistien risteyskohtaa aivan Luxemburgin kohdalla. Vuonna 963 Siegfried I sai kaupungin maat vaihtokaupassa Trierin apotti Maximinilta. Siegfried rakensi linnansa Lucilinburhucin (’pieni linna’) Bock Fielsiin.
Vuonna 987 Trierin arkkipiispa Egbert (977–993) siunasi Katumuksen kirkon (nyk. Pyhän Mikaelin kirkko) viisi alttaria. Roomalaisteiden risteyksessä olevasta kauppapaikasta alkoi kehittyä kaupunki.
Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi kaupungilla on ollut historiansa ajan merkittävä geopoliittinen merkitys. Ensimmäiset linnoitukset rakennettiin jo 900-luvulla. 1100-luvun lopulle tultaessa kaupunki oli laajentunut länteen Pyhän Nikolaksen kirkon ympärille, ja uudet muurit täytyi rakentaa. Ne suojasivat sisäänsä viiden hehtaarin kokoisen alueen.
Noin vuonna 1340 Johannes Sokean hallintokaudella rakennettiin uudet linnoitukset, jotka seisoivat vuoteen 1867 asti.
Vuonna 1443 Burgundi valloitti Filip Hyvän johdolla Luxemburgin. Luxemburgista tuli osa Burgundia ja myöhemmin Espanjan ja Itävallan valtakuntia. 1500-luvulla Luxemburg oli yksi Euroopan vahvimmista linnoituksista. Vuorotellen Luxemburgin valloittivat burgundilaiset, espanjalaiset, ranskalaiset, espanjalaiset jälleen, itävaltalaiset, uudestaan ranskalaiset ja lopulta preussilaiset.
1600-luvulla rakennettiin ensimmäiset katakombit. Espanja rakennutti 23 kilometriä tunneleita vuodesta 1644 lähtien. Niitä laajennettiin Ranskan vallan alla marsalkka Vaubanin johdolla ja uudelleen Itävallan hallitessa 1730- ja 1740-luvuilla. 1700-luvun lopulla Luxemburgia kutsuttiin valloittamattomaksi linnoitukseksi, ”Pohjoisen Gibraltariksi”.
Luxemburgin kaupunkinäkymää.
Ranska miehitti Luxemburgin vuonna 1795. Vuonna 1815 solmittiin Pariisin sopimus, jossa lopetettiin Napoleonin sodat, ja Luxemburg päätyi Preussin armeijan hallittavaksi osana Saksaa.
Luxemburgin kriisin jälkeen 1867 Lontoon sopimus vaati Luxemburgin linnoitteita purettaviksi. Purkaminen kesti 16 vuotta, maksoi 1,5 miljoonaa frangia ja vaati 24 kilometrin maanalaisten puolustusten ja 40 000 neliömetrin parakkien, bunkkereiden ynnä muiden purkamista. Niinpä Preussin joukkojen oli jätettävä kaupunki.
Kun suurherttua Vilhelm III kuoli ilman miespuolisia perillisiä vuonna 1890, herttuakunta päätyi hollantilaisten käsiin ja uuden hollantilaisen suurherttua Aadolfin hallintokausi alkoi. Tosin Luxemburg, joka oli ollut itsenäinen vain teoriassa, tuli itsenäiseksi ja Luxemburgin kaupungista tuli pääkaupunki, ja se sai osan siitä merkityksestä takaisin, mikä menetettiin 1867.
Luxemburgin päärautatieasema yöllä.
Huolimatta Luxemburgin pyrkimyksistä olla puolueeton ensimmäisessä maailmansodassa Saksa miehitti sen 2. elokuuta 1914. Elokuun 30. päivänä Helmuth von Moltke siirsi päämajansa Luxemburgiin, jotta olisi lähempänä joukkojaan Ranskan alueilla. Luxemburgissa oli seuraavat neljä vuotta tärkeitä saksalaisjoukkojen päämajoja. Miehityksen loppupuolella Luxemburgissa syttyi kommunistisen vallankumouksen yritys. Marraskuun 9. päivänä 1918 kommunistit julistavat sosialistisen tasavallan perustetuksi, mutta se kesti vain muutaman tunnin.
Vuonna 1921 kaupungin rajat olivat kasvaneet umpeen. Ympäröivät kunnat Eich, Hamm, Hollerich ja Rollingergrund liitettiin Luxemburgin kaupunkiin, mikä teki kaupungista maan suurimman kunnan (vuoteen 1978 asti).
Vuonna 1940 Saksa miehitti Luxemburgin uudelleen. Natsit eivät olleet halukkaita antamaan luxemburgilaisille itsehallintoa ja maa liitettiin tiukasti Saksaan, sen ollen vuodesta 1942 osa Mosellandin Gauta. Liittoutuneiden joukot vapauttivat Luxemburgin 10. syyskuuta 1944.
Sodan jälkeen Luxemburg luopui puolueettomuudestaan ja oli yksi perustajajäsenistä ylivaltiollisissa ja ylikansallisissa järjestöissä. Vuonna 1952 kaupunkiin rakennettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisön päämaja. Vuonna 1967 yhteisö yhdistyi muiden eurooppalaisten yhteisöjen komissioiden kanssa. Vaikka päämajaa ei enää pidettykään Luxemburgissa, oli siellä Euroopan parlamentin kokouksia vuoteen 1981 asti. Monen Euroopan unionin instituutioiden kotipaikka on nykyään Luxemburgissa: esimerkiksi Euroopan investointipankin, Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan tilintarkastustuomioistuimen.
Luxemburgissa vallitsee lauhkea ilmasto. Talvisin lämpötila käy muutaman asteen pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa; kesällä keskimääräiset päivän maksimilämpötilat ovat 20 asteen paikkeilla. Sadetta saadaan keskimäärin noin joka toinen päivä.[2]
Liikenne
Luxemburgin lentoasemaa käytti vuonna 2018 noin neljä miljoonaa matkustajaa.[3] (Vertailun vuoksi, Helsingin lentoaseman matkustajamäärä oli noin 21 miljoonaa.[4]) Suurin lentoyhtiö oli Luxair. Luxemburgin lentoasema on siis matkustajamäärältään melko pieni, mutta se on yksi Euroopan suurimmista rahtilentojen keskuksista. Asemalla on erikoiskuljetuksiin sopivia tiloja, joissa pystytään käsittelemään tavallista suurempia tavaroita ja takaamaan lääkekuljetusten katkeamaton kylmäketju. Luxemburgiin voi lentää kaikkein suurimmilla rahtilentokoneilla, kuten Boeing 747-8F:llä ja Antonov An-124:llä. Eniten rahtia kuljettanut yhtiö oli Cargolux.[3]
Kartta Luxemburgin raitiovaunulinjasta. Violetilla merkityt pysäkit ovat käytössä ja valkoisella merkityt rakenteilla tai suunnitteilla.
Luxemburgissa on yksi raitiovaunulinja. Joulukuussa 2017 avattu linjan ensimmäinen osuus palvelee Kirchbergin aluetta, jossa sijaitsee paljon EU:n virastoja. Kesäkuussa 2018 linjalle avattiin kolme uutta pysäkkiä. Vuonna 2020 raitiovaunulinjaa jatketaan kaupungin keskustan kautta rautatieasemalle. Vuonna 2021 linjaa aiotaan jatkaa lentokentälle.[6]
Luxemburg kärsii pahoista liikenneruuhkista. Ruuhkien helpottamiseksi koko maan juna-, bussi- ja raitiovaunuliikenne muutettiin maksuttomaksi maaliskuusta 2020 lähtien.[7]
.svg)
