Eurooppalaiset siirtomaavallat hallitsivat 1900-luvun alussa 85 % maailmasta: lisäksi Yhdysvallat ja Japani liittyivät joukkoon merentakaisilla omistuksillaan, ja Kiinakin hallitsi oman ydinalueensa reunoilla monia alueita, joiden väestö ei ollut han-kiinalaista.
1900-luvun alussa eurooppalaiset suurvallat hallitsivat lähes koko maailmaa. Merkittävimmät näistä siirtomaavalloista olivat Britannia, Ranska, Saksa, Itävalta-Unkari ja Venäjä, jotka olivat kilpailijoita niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin poliittisestikin. Vuonna 1914 eurooppalaisten hallussa oli 85 % maapallosta. Imperialistista ulkopolitiikkaa perusteltiin näkemyksellä, jonka mukaan siirtomaiden alistettu väestö olisi jotenkin eurooppalaisia alempiarvoista.[1]
Yhdysvallat oli laajentunut joukosta brittiläisiä siirtokuntia 1800-luvun mittaan koko Pohjois-Amerikan levyiseksi; voitokkaat sodat ennen vahvaa Meksikoa vastaan ja uudisasutuksen leviäminen länteen olivat tehneet siitä mantereen kiistattoman valtiaan,[2] joka alkoi itsekin hankkia siirtomaita ja laajentaa vaikutuspiiriään. Vuoteen 1902 mennessä Yhdysvallat oli lyönytEspanjanaiemmin laajan siirtomaaimperiumin ja ottanut sen alusmaat haltuunsa nousten merkittävimpien imperialististen valtojen joukkoon.[3]
Japani oli Meiji-restauraation myötä modernisoinut nopeasti itsensä vaikka säilyttikin oman kulttuurinsa. Näin Japani vältti monen muun Aasian maan kohtalon eikä joutunut länsimaiden siirtomaaksi. Sen sijaan se itse laajeni suurvallaksi miehittäen vuoteen 1910 mennessä Korean ja Formosan eli Taiwanin.[4]
Muista siirtomaavalloista poiketen Venäjä ei hankkinut itselleen alueita merten takaa vaan laajeni maateitse itään, Keski-Aasiaan turkkilaisten heimojen alueelle[5] ja lopulta aina kaukoitäänTyynenmeren rannoille asti. Samoin Itävalta-Unkari oli laajentunut Balkanille, ja siihen kuuluneet olivat kaikki Euroopassa. Siten valtakunnan maa-alue oli näennäisen yhtenäinen, mutta sen alaisuudessa asui useita kansallisuuksia, ja niiden väliset ristiriidat tekivät etnisesti kirjavasta Balkanista epävakaan.[1]
Kiina joutui 1800-luvun myötä yhä enemmän alistetuksi läntisille siirtomaavalloille. Keisarinna Cixin johdolla Kiina yritti vuonna 1900 pyristäytyä eroon ulkomaalaisista, mutta tämä niin sanottu boksarikapina päättyi kiinalaisten kannalta epäonnisesti. Qing-dynastia kaatui vuonna 1911, minkä seurauksena Kiina julistettiin tasavallaksi ensimmäistä kertaa historiansa aikana.[6]
Ensimmäinen maailmansota oli laajin siihen mennessä käyty sota. Aiempiin sotiin verrattuna se oli ollut myös paljon intensiivisempi, sillä taisteluja oli 1914–1918 käyty lähes taukoamatta. Sodan aikana mobilisoitiin yhteensä 65 miljoonaa sotilasta. Kuolleita oli yhteensä 8 miljoonaa ja haavoittuneita 21 miljoonaa. Lisäksi 6,6 miljoonaa siviiliä kuoli.[7]
Ensimmäinen maailmansota oli myös historiallisesti erittäin merkittävä: Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin keisarihuoneet kaatuivat, uusia valtioita syntyi ja sodan rauhansopimuksen katsotaan historiankirjoituksessa olevan yhtenä osatekijänä toisen maailmansodan synnylle. Myös läntiset ympärysvallat Britannia ja Ranska olivat kärsineet sodasta pahoin, ja niiden talous oli köyhtynyt merkittävästi. Yhdysvallat sen sijaan aloitti nousun maailmanlaajuiseksi suurvallaksi. Samoin Japani oli noussut ja havitteli laajentumista Tyynellämerellä.[8]
Sodan jälkeen voittajavaltiot yrittivät ratkaista niitä ongelmia, jotka sen olivat aiheuttaneet. Ympärysvalloilla oli kuitenkin myös monia vaatimuksia, joilla he tavoittelivat korvausta sodasta. Rauhansopimukset synnyttivätkin ratkaisujen lisäksi myös joukon uusia ongelmia, jotka aikanaan johtivat toiseen maailmansotaan. Sotaan mahdollisesti johtavien ongelmien ratkaisemiseksi jatkossa perustettiin Kansainliitto vuonna 1920, mutta sen toimivalta osoittautui käytännössä vähäiseksi ja monet suurvalta-jäsenvaltiot haluttomiksi noudattaa sen periaatteita.[8]
Maailmansodan aikana alkanutta Venäjän sisällissotaa käytiin vuoteen 1922 saakka. Sodan päätteeksi muodostettiin uusi suurvalta Neuvostoliitto.
1930-luvun suuri lama aiheutti maailmanlaajuisen taloustaantuman. Lamasta seurasi ennennäkemättömän laajaa työttömyyttä, mikä johti myös poliittisiin levottomuuksiin. 1930-luvulla useat Euroopan maat muuttuivat diktatuureiksi.
Toisen maailmansodan jälkeen alkoi nykyajaksi kutsuttu aikakausi. Kylmä sota oli toisen maailmansodan jälkeen syntynyt vastakkainasettelun aika, jossa kilpailivat kaksi suurvaltaa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto liittolaisineen, kaksi aatesuuntaa, demokratia ja kommunismi, sekä kaksi talousjärjestelmää, lännen markkinatalousjärjestelmä ja kommunistimaiden suunnitelmatalous. Kylmä sota loppui Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1990.
Siirtomaiden vapautuminen alkoi pääosin toisen maailmansodan jälkeen ja huipentui 1950–1960-luvuilla, jolloin suurin osa afrikkalaisista siirtomaista itsenäistyi. Osa itsenäistymisistä tapahtui sotien kautta.
Politiikan saralla sosialismi alkoi vaikuttaa entistä merkittävämmin. Karl Marx oli julkaissut Kommunistisen manifestinsa jo 1848, mutta vasta 1900-luvun alkuvuosina kommunismi todella nousi merkittäväksi tekijäksi, varsinkin Venäjällä.[9] Siellä levottomuudet olivat jo johtaneet vallankumoukselliseen liikehdintään 1905, ja maahan oli perustettu sosiaalidemokraattinen puolue 1903. Puolueen merkitys vuoden 1905 vallankumouksessa oli kuitenkin vähäinen, sillä Venäjällä toimi myös monia muita liikkeitä ja puolueen johtohenkilöt olivat useimmat maanpaossa Sveitsissä.[10] Muualla maailmassa perustettiin myös työväenpuolueita, esimerkiksi Suomessa 1899 ja Britanniassa 1900.[11]
Esiintyi myös useita demokratiaa ja tasa-arvoa edistämään pyrkineitä liikkeitä, liberalismi levisi, ja naisten äänioikeus nousi keskustelun aiheeksi. Ensimmäisenä maailmassa he saivat äänioikeudenUudessa-Seelannissa1893 ja ennen 1900-luvun alkua myös eräissä Yhdysvaltojen osavaltioissa ja suurimmassa osassa Australiaa ja Mansaarta.[12] Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa 1906[11], ja lähes joka maassa naisilla oli äänioikeus 1980-luvulle mennessä.
Tiede ja teknologia
Länsimaissa 1900-luku oli edistyksen vuosisata. Tätä symboloivat vuonna 1901 ensimmäisen kerran jaetut Nobel-tiedepalkinnot. Samana vuonna tiedonsiirron mullisti Guglielmo Marconi, joka lähetti ensimmäistä kertaa langattomalla lennättimellä viestin Atlantin yli. Kymmenessä vuodessa tiedonsiirron mullistivat Marconin kehittelemät langaton lennätin ja radio. Puhelin yleistyi vähän myöhemmin 1910-luvulla.[13]Wrightin veljestenlentokone lensi ensimmäisen kerran 1903, minkä jälkeen lentokoneet ja ilmailu kehittyivät nopeasti.[14]Ford taas saattoi kuuluisan T-mallin sarjatuotantoon valmistaen ensimmäistä kertaa maailmassa halpoja ja aiempaa paljon useampien saatavilla olevia autoja. Tämä mullisti lopulta liikenteen, ja Ford puolestaan mullisti tuotantomenetelmät liukuhihnatuotannollaan.[15]1907 kehitetty muovi tulisi mullistamaan synteettiset materiaalit ja Albert Einsteinin vuonna 1905 kehittämä suhteellisuusteoriafysiikan.[11] Kolauksen teknologiausko sai RMS Titanicin upottua 1912 mukanaan yli tuhat matkustajaa.
Modernistinen arkkitehtuuri keskittyi rakennusten käyttötarkoitukseen. Einstein-torni, Potsdam, Saksa, Erich Mendelsohn 1920.
Modernistinen arkkitehtuuri syntyi 1900-luvulla edellisen vuosisadan teräsbetonirakenteiden kehittelyn ja suurten liiketalojen myötä. Saksalaisen Walter Gropiuksen perustama taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhaus oli vuosina 1919–1933 yksi uuden arkkitehtuurin syntysijoja. Le Corbusier kehitti idean funktionaalisesta arkkitehtuurista eli talosta asuinkoneena ilman kauneuspyrkimyksiä. Jotkin persoonalliset modernit arkkitehdit, kuten Frank Lloyd Wright ja Alvar Aalto, torjuivat kuitenkin tyyliin kuuluneen puritaanisuuden ja persoonattomuuden. Le Corbusierin rakennusten tuntomerkeiksi tulivat myöhemmin amebamaiset ja biomorfiset muodot ja epäsäännölliset pohjakaavat. Postmodernistinen arkkitehtuuri otti 1970-luvulta alkaen käyttöön modernismin torjumia muotoaiheita esimerkiksi klassisesta arkkitehtuurista ja pyrki leikittelevyyteen ja huomiotaherättävyyteen.[18] Sitä seurasi 1990-luvulla nykyarkkitehtuuri.
Muoti
Siinä missä vielä 1900-luvun alussa housuja pidettiin länsimaissa lähes yksinomaan miesten vaatteena, vuosisadan keskivaiheilta alkaen naisten housujen käytöstä tuli yhä yleisempää ja 1970-luvulle mennessä täysin hyväksyttyä.[19] Jo 1920-luvulla naisilla rintaliivit yleistyivät korsetin käytön väistyttyä. Samalla myös meikkaaminen ja kynsilakan käyttö yleistyivät.[20][21] Vuosisadan puolivälistä alkaen farmarihousut tulivat suosituksi. Tästä eteenpäin eri aikakausien muotiin ovat vaikuttaneet monet populaarikulttuurissa vallinneet ilmiöt, kuten rock and roll, hippiliike, disko, new age, punk, grunge ja hip hop.
Elokuva ja televisio
Elokuva kehittyi 1900-luvulla uudeksi taide- ja viihdemuodoksi. Elokuvat olivat lyhytfilmejä 1910-luvulle asti, jolloin ne alkoivat pidetä, Ranskassa syntyi niin sanottu taide-elokuva, ja ajatus itsenäisestä elokuvadraamasta alkoi hahmottua. Los Angelesiin perustettiin Hollywoodin elokuvakeskus vuonna 1905. Sen jälkeen amerikkalaisen elokuvan vaikutus kasvoi voimakkaasti, ja Hollywood on hallinnut maailman elokuvamarkkinoita ensimmäisestä maailmansodasta alkaen. Saksassa tehtiin 1920-luvulla ekspressionistisia elokuvia, Ranskassa impressionistisia ja avantgardistisia, ja Neuvostoliitossa vallankumouksellisia. Amerikkalaisen mykkäelokuvan suurin tähti oli koomikko Charlie Chaplin. Äänielokuva alkoi syrjäyttää mykkäelokuvia 1920-luvun lopulla, mikä lisäsi käsikirjoituksen merkitystä. Monenlaiset elokuvan lajityypit nousivat kukoistukseen niin Hollywoodissa kuin Euroopassakin. Teatterielokuvien rinnalle tulivat vuosisadan loppupuolella ensin televisio ja sitten video, ja myös digitaalitekniikka ja erikoistehosteiden kehitys muuttivat elokuvaa.[22]
1919: Saksan keisarivalta kaatui, Itävalta-Unkari hajosi ja menetti suuria alueita keski-Euroopassa, Ottomaanien valtakunta hajosi ja siitä jäi jäljelle nykyinen Turkki
Briggs, Asa (päätoim.): Ratkaisun hetket: 100 tapahtumaa, jotka muuttivat maailmaa. Suomentanut Mervi Ovaska ym.. Helsinki: OY Valitut Palat, 1995. ISBN 951-584-073-2
Westwell, Ian: Ensimmäinen maailmansota. (Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä) Suomentanut Veikko Ahola et al.. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6624-6
Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. Suomentanut Veikko Ahola & Irmeli Kuhlman. Helsinki: Gummerus, 2005. ISBN 951-20-6985-7
Zetterberg, Seppo (toim.): Maailmanhistorian pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
_(cropped).jpg)
.jpg)
