Kivistö valmistui ylioppilaaksi Kurikan yhteiskoulusta 1960, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1963 ja kasvatustieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1966. Valtiotieteen lisensiaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1969.[2] Hän työskenteli vuosina 1964–1984 tutkijana ja opettajana Jyväskylän yliopistossa, muun muassa kasvatussosiologian lehtorina 1968–1984 sekä vt. apulaisprofessorina 1970–1971.[1]
Kivistö valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 1972 vaaleissaSKDL:n listalta Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän kuului SKDL:n liittoneuvostoon vuosina 1970–1973 ja liittohallitukseen vuosina 1973–1979.[2] Puolueen puheenjohtajana hän toimi vuodet 1979–1985. Kivistö lukeutui SKDL:n maltilliseen enemmistöön, ja kuului SKDL:n sosialisteihin. Kun Kivistö oli presidenttiehdokkaana vaaleissa vuosina 1982 ja 1988 (ks. Liike 88), vähemmistökommunistit vastustivat hänen valintaansa.lähde? Vuoden 1982 presidentinvaalissa Kivistö kehotti SKDL:n valitsijamiehiä asettumaan SDP:n ehdokkaan Mauno Koiviston taakse. Enemmistö noudatti Kivistön vetoomusta, mutta taistolaisiksi kutsutun vähemmistön valitsijamiehet äänestivät aiemmin vastustamaansa Kivistöä. Taistolaisten menettely vaalissa pahensi SKDL:n sisäistä kriisiä entisestään.[7]
Vuonna 1983 Kivistö valittiin eduskuntaan Helsingistä. Hän luopui kansanedustajuudesta vuonna 1984 kun hänet nimitettiin seuraavan vuoden alusta kotilääninsä Keski-Suomen maaherraksi. Muun muassa Keskustapuolueen äänenkannattaja Keskisuomalainen vastusti erittäin jyrkästi Kivistön nimitystä ja vaati maaherraksi Keskustan omaa miestä tai ainakin jotakin ei-sosialistia, mutta presidentti Mauno Koivisto ajoi paikalle Kivistön. Muun muassa Helsingin Sanomat epäilikin Kivistön maaherranimitystä palkkioksi Kivistön tuesta Koivistolle vuoden 1982 presidentinvaalissa.[9] Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Keski-Suomen lääni lakkautettiin ja Kivistö siirtyi opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston ylijohtajaksi.[3] Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 2004.[10]
Luottamustehtävät
Kivistö aloitti Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuonna 1999. Hänet valittiin kolmen vuoden jatkokaudelle 1. syyskuuta 2002.[11] Kivistö toimi SPR:n puheenjohtajana kesäkuuhun 2008, jolloin hänen tilalleen valittiin Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.
Kivistö oli sanomalehti Keskisuomalaisen lukija-asiamies vuosina 1999–2005. Tasavallan presidentti myönsi Kivistölle ministerin arvonimen toukokuussa 2005. Kivistö on ollut Sibelius-Akatemian hallituksen jäsen sekä Jyväskylän yliopiston hallituksen varajäsen.[1]
Elokuussa 2005 Kivistö valittiin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. Hän erosi luottamustehtävästä 24. syyskuuta 2007 närkästyttyään YleisradionA-studio-ohjelmasta, jossa käsiteltiin kriittisesti Kivistön yhteyksiä sosialistimaihin 1970- ja 1980-luvulla. Kivistö käsitti ohjelman kostoksi JSN:n A-piste-ohjelmalle antamasta langettavasta päätöksestä.[12]
Kivistö toimi Eläkeläiset ry:n hallituksen puheenjohtajana kaudella 2012–2015.[13]
Lähteet
Jokinen, Pertti: Kivistö: Nykypolitiikka ei ole minun hommiani. Kansan Uutiset, 16.3.2007, s. 16–17.
Viitteet
↑ abcPaavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 358–359. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
↑Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti: Raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaalista 1982, s. 161. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1982. ISBN 951-9134-83-2.
↑Huovio, Ilkka: Menetettyjen sijaintien historia. Arttu! Taideteollisen korkeakoulun tiedotuslehti, 1996, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2019.
↑Junnila, Tuure: Kekkosen valtakaudesta Koiviston aikaan, s. 83. Helsinki: Alea-Kirja, 1984. ISBN 951-9429-06-9.
Kivistö, Kalevi: Sanat vuosien saatteena: Maaherran uudenvuoden puheet vuosilta 1985–1997. (Toimittanut Esa Pirnes) Jyväskylä: Atena, 1997. ISBN 951-796-074-3
Leppänen, Veli-Pekka: ”Kivistö, Kalevi (1941–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 235–237. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0Teoksen verkkoversio.
Pirnes, Esa: Kalevi Kivistö: Liian hyvä poliitikoksi? Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2001-2
Aiheesta muualla
Kivistö, Kalevi hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)