Erkki Huurtamo

Erkki Huurtamo
Huurtamo vuonna 1968.
Huurtamo vuonna 1968.
Suomen puolustusministeri
Liinamaan hallitus
13.6.1975–29.11.1975
Edeltäjä Carl-Olaf Homén
Seuraaja Ingvar S. Melin
Suomen II valtiovarainministeri
Virolaisen hallitus
12.9.1964–26.5.1966
Edeltäjä Heikki Tuominen
Seuraaja Ele Alenius
Kansanedustaja
20.2.1962–30.6.1975
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt11. helmikuuta 1917
Hollola
Kuollut2. huhtikuuta 1999 (82 vuotta)
Helsinki
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus ylempi oikeustutkinto (1944)
varatuomari (1946)

Erkki Kalervo Huurtamo (vuoteen 1935 Höydén) (11. helmikuuta 1917 Hollola2. huhtikuuta 1999 Helsinki) oli suomalainen ministeri, kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1962–1975, Kymen läänin maaherra vuosina 1975–1984 sekä valitsijamies vuoden 1968 presidentinvaalissa. Värikkäänä persoonana tunnettu Huurtamo oli 1960- ja 1970-luvuilla yksi niistä harvoista kokoomuslaisista poliitikoista, joilla oli hyvät suhteet presidentti Urho Kekkoseen.

Huurtamo valmistui ylioppilaaksi vuonna 1936 ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1944. Hän toimi asianajajana Lahdessa vuodesta 1944 ja sai varatuomarin arvon 1946, jolloin hän myös perusti oman asianajotoimiston. Huurtamo oli lisäksi Lahden kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni.[1]

Lähteet

  1. Erkki Huurtamo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Edeltäjä:
Carl-Olaf Homén
Suomen puolustusministeri
1975
Seuraaja:
Ingvar S. Melin
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.