13. joulukuuta
13. joulukuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 347. päivä (348. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 18 päivää.
13. joulukuuta vietetään Lucian päivää.
Nimipäivät
Tapahtumia
- 1294 – Pyhä Celestinus V luopui paaviudesta.
- 1642 – Abel Tasman näki ensimmäisenä eurooppalaisena Uuden-Seelannin.
- 1545 – Trenton kirkolliskokous alkoi.
- 1577 – Francis Drake lähti Plymouthista Englannista maailmanympäripurjehdukselle.
- 1937 – Nanjingin verilöyly käynnistyi Kiinassa.
- 1939 – Toinen maailmansota: Taistelu La Plata -joen suulla.
- 1941 – Toinen maailmansota: Unkari ja Romania julistivat sodan Yhdysvalloille.
- 1949 – Knesset äänesti Israelin pääkaupungin siirtämisestä Jerusalemiin.
- 1955 – Suomen kolmas hakemus Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi hylättiin, mutta hyväksyttiin seuraavana päivänä 14. joulukuuta.
- 1959 – Arkkipiispa Makarios III valittiin Kyproksen tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi.
- 1972 – Apollo-ohjelman Eugene Cernan ja Harrison Schmitt aloittivat kolmannen ja viimeisen avaruuskävelynsä Apollo 17 -kuulennolla. Cernanin ja Schmitin jälkeen yksikään ihminen ei ole kävellyt Kuun pinnalla.
- 1974 – Maltasta tuli tasavalta.
- 1981 – Wojciech Jaruzelski julisti Puolan sotatilaan estääkseen kommunistisen järjestelmän hajoamisen
- 1996 – Kofi Annan valittiin YK:n pääsihteeriksi.
- 2000 – Texas 7 -niminen rikollisryhmä pakeni teksasilaisesta John Connally -vankilasta.
- 2002 – Euroopan unioni ilmoitti, että Kypros, Tšekin tasavalta, Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia ja Slovenia ovat Euroopan unionin jäsenvaltioita 1. toukokuuta 2004 alkaen.
- 2003 – Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein pidätettiin.
- 2004 – Augusto Pinochet, entinen Chilen diktaattori, asetettiin kotiarestiin.
- 2006 – Kreikassa alkoi laaja yleislakko
- 2007 – EU-maat allekirjoittivat Lissabonin sopimuksen.
- 2013 – Elokuvan Hobitti – Smaugin autioittama maa ensi-ilta.
Syntyneitä
- 1521 – Sixtus V, paavi (k. 1590)
- 1533 – Eerik XIV, Ruotsin kuningas (k. 1577)
- 1553 – Henrik IV, Ranskan kuningas (k. 1610)
- 1613 – Carl Gustaf Wrangel, ruotsalainen marsalkka (k. 1676)
- 1678 – Yongzheng, Kiinan keisari (k. 1735)
- 1730 – William Hamilton, brittiläinen diplomaatti ja arkeologi (k. 1803)
- 1780 – Johann Wolfgang Döbereiner, saksalainen keisari (k. 1849)
- 1797 – Heinrich Heine, saksalainen runoilija (k. 1856)
- 1808 – Wilhelm Bauck, ruotsalainen urkuri, musiikkikirjailija ja säveltäjä (k. 1877)
- 1816 – Werner von Siemens, saksalainen keksijä (k. 1892)
- 1835 – Phillips Brooks, yhdysvaltalainen piispa ja virsirunoilija (k. 1893)
- 1849 – Edmund Zalinski, yhdysvaltalainen keräilijä ja upseeri (k. 1909)
- 1858 – Sameli Rajala, suomalainen maallikkosaarnaaja (k. 1948)
- 1867 – Joel Naaralainen, suomalainen SDP:n kansanedustaja (k. 1915)
- 1871 – Emily Carr, kanadalainen taidemaalari ja kirjailija (k. 1945)
- 1887 – Alvin C. York, yhdysvaltalainen kersantti ja sotasankari (k. 1964)
- 1891 – Viljo Kojo, suomalainen kirjailija, sanomalehtitoimittaja ja kuvataiteilija (k. 1966)
- 1892 – Eine Laine, suomalainen näyttelijä, teatteriohjaaja ja sanoittaja (k. 1970)
- 1893 – Atte Laitila, suomalainen taidemaalari (k. 1972)
- 1893 – Stanisław Szukalski, puolalaissyntyinen, lapsineroksikin julistettu maalari ja kuvanveistäjä (k. 1987)
- 1899 – Yrjö Saarinen, suomalainen taidemaalari (k. 1958)
- 1902 – Talcott Parsons, yhdysvaltalainen sosiologi (k. 1979)
- 1903 – Carlos Montoya, espanjalainen flamencokitaristi (k. 1993)
- 1903 – Aaro Murros, suomalainen kirjailija
- 1911 – Trygve Haavelmo, norjalainen taloustieteilijä, Nobelin taloustieten palkinnon saaja (k. 1999)
- 1913 – Archie Moore, yhdysvaltalainen nyrkkeilijä (k. 1998)
- 1915 – Curd Jürgens, saksalainen näyttelijä (k. 1982)
- 1915 – B. J. Vorster, Etelä-Afrikan pääministeri 1966–1978 ja presidentti 1978–1979 (k. 1983)
- 1920 – Kaysone Phomvihane, Laosin presidentti (k. 1992)
- 1920 – George P. Shultz, yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko (k. 2021)
- 1923 – Philip Anderson, vuoden 1977 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut yhdysvaltalainen teoreettinen fyysikko (k. 2020)
- 1923 – Antoni Tà pies, espanjalainen taidemaalari (k. 2012)
- 1924 – Maria Riva, saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen näyttelijä.
- 1925 – Dick Van Dyke, yhdysvaltalainen näyttelijä (Maija Poppanen)
- 1929 – Christopher Plummer, kanadalainen Oscar-palkittu näyttelijä (Sound of Music) (k. 2021)
- 1930 – Robert Prosky, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 2008)
- 1932 – Kalevi Hämäläinen, suomalainen hiihtäjä (k. 2005)
- 1933 – Paul Bracq, ranskalainen ajoneuvomuotoilija
- 1934 – Richard D. Zanuck, yhdysvaltalainen elokuvatuottaja (k. 2012)
- 1935 – Juhani Aaltonen, suomalainen jazzmuusikko
- 1936 – Karim Aga Khan, ismailiittišiiojen nizari-lahkon imaami
- 1949 – Tom Verlaine, yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi (k. 2023)
- 1950 – Wendie Malick, yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli
- 1955 – Ben Bernanke, vuoden 2022 Nobelin taloustieteen palkinnon saanut yhdysvaltalainen taloustieteilijä, Federal Reserven ent. pääjohtaja
- 1957 – Steve Buscemi, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 1963 – Ulla Anttila, suomalainen vihreiden kansanedustaja
- 1964 – Hideto Matsumoto, japanilainen muusikko
- 1964 – Raymundo Ricardo Gomes, brasilialainen jalkapallovalmentaja
- 1964 – Dieter Eilts, saksalainen jalkapallovalmentaja
- 1967 – Jamie Foxx, yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, laulaja ja koomikko (Ray)
- 1967 – Wang Tao, kiinalainen pöytätennispelaaja (olympiavoittaja)
- 1969 – Tony Curran, brittiläinen näyttelijä
- 1970 – Bart Johnson, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 1973 – Emre Aşık, turkkilainen jalkapalloilija
- 1974 – Nick McCarthy, englantilainen kitaristi
- 1975 – Tom DeLonge, yhdysvaltalainen muusikko
- 1976 – Paavo Arhinmäki, suomalainen poliitikko
- 1977 – Lauri Porra, suomalainen basisti ("Stratovarius")
- 1977 – Heikki Zitting, suomalainen koripalloilija
- 1980 – Patrik Antonius, suomalainen pokeriammattilainen
- 1981 – Amy Lee, yhdysvaltalainen laulaja ("Evanescence")
- 1982 – Dan Hamhuis, kanadalainen jääkiekkoilija
- 1983 – Alekos Alekou, kyproksenkreikkalainen jalkapalloilija
- 1983 – Majdi Traoui, tunisialainen jalkapalloilija
- 1984 – Michal Kadlec, tšekkiläinen jalkapalloilija
- 1984 – Hanna-Maria Seppälä, suomalainen uimari (maailmanmestari)
- 1986 – Christian Engelhart, saksalainen autourheilija
- 1988 – Rickie Fowler, yhdysvaltalainen golfaaja
- 1989 – Taylor Swift, yhdysvaltalainen laulaja
- 1991 – Jay Greenberg, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 1998 – Severi Lahtinen, suomalainen jääkiekkoilija
Kuolleita
- 304 – Pyhä Lucia, pyhimys (s. 283)
- 1124 – Calixtus II, paavi (s. noin 1060)
- 1204 – Mooses Maimonides ("Rambam"), espanjanjuutalainen rabbi, lääkäri ja filosofi (s. 1135 tai 1138)
- 1250 – Fredrik II, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija (s. 1194)
- 1466 – Donatello, firenzeläinen taiteilija ja kuvanveistäjä (s. 1386)
- 1521 – Emanuel I, Portugalin kuningas (s. 1469)
- 1621 – Katariina Stenbock, Ruotsin kuningatar, Kustaa Vaasan puoliso (s. 1535)
- 1721 – Alexander Selkirk, skotlantilainen merimies (Mahdollisesti Robinson Crusoen esikuva) (s. 1676)
- 1754 – Mahmud I, Osmanien valtakunnan sulttaani (s. 1696)
- 1784 – Samuel Johnson, englantilainen kirjailija ja sanakirjan tekijä (s. 1709)
- 1849 – William Gambel, yhdysvaltalainen luonnontieteilijä ja keräilijä (s. 1823)
- 1863 – Friedrich Hebbel, saksalainen näytelmäkirjailija (s. 1813)
- 1894 – János Xántus, unkarilainen eläintieteilijä (s. 1825)
- 1918 – Valter Sivén, suomalainen lääkäri ja aktivistijohtaja (s. 1868)
- 1924 – Iisakki Saha, suomalainen kultaseppä, konsuli ja kansanedustaja (s. 1865)
- 1930 – Fritz Pregl, vuoden 1923 Nobelin kemianpalkinnon saanut slovenialainen kemisti (s. 1869)
- 1931 – Gustave le Bon, ranskalainen yhteiskuntapsykologi ja sosiologi (s. 1840)
- 1935 – Victor Grignard, vuoden 1912 Nobelin kemianpalkinnon saanut ranskalainen kemisti (s. 1871)
- 1944 – Wassily Kandinsky, venäläissyntyinen ranskalainen taidemaalari (s. 1866)
- 1947 – Nicholas Roerich, venäläissyntyinen taidemaalari ja kirjailija (s. 1874)
- 1951 – Selim Palmgren, suomalainen säveltäjä (s. 1878)
- 1955 – António Egas Moniz, vuoden 1949 Nobelin lääketieteen palkinnon saanut portugalilainen neurologi, lobotomian kehittäjä (s. 1874)
- 1975 – Jean Chevrier, ranskalainen näyttelijä (s. 1915)
- 1977 – Héctor Méndez, argentiinalainen nyrkkeilijä ja olympiamitalisti (s. 1897)
- 2001 – Chuck Schuldiner, yhdysvaltalainen muusikko ("Death") (s. 1967)
- 2009 – Paul Samuelson, vuoden 1970 ns. Nobelin taloustieteen palkinnon saanut taloustieteilijä (s. 1915)
- 2005 – Stanley Williams, yhdysvaltalainen rikollinen (Crips-katujengin perustaja) (s. 1953)
- 2010 – Richard Holbrooke, yhdysvaltalainen diplomaatti, toimittaja, kirjailija ja professori (s. 1941)
- 2010 – T. T. Oksala, suomalainen musiikkituottaja ja kitaristi (s. 1958)
- 2013 – Folke Sjölund, ahvenanmaalainen poliitikko (s. 1943)
- 2016 – Thomas Schelling, vuoden 2005 Nobelin taloustieteen palkinnon saanut yhdysvaltalainen taloustieteilijä (s. 1921)
- 2018 – Matti Kassila, suomalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja (s. 1924)
- 2021 – Jukka Itkonen, suomalainen kirjailija, lsulunsanoittaja ja muusikko (s. 1951)
Katso myös: kalenteri ~ 12. joulukuuta, 14. joulukuuta
|
|