29. helmikuuta
29. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 60. päivä. Vuodesta on jäljellä 306 päivää.
29. helmikuuta on nykyisin karkauspäivä, ja kalenterissa se on vain karkausvuosien helmikuussa. Ennen vuotta 2000 karkauspäivä oli Suomessa ikivanhan roomalaisen käytännön mukaan 24. helmikuuta. Gregoriaanisen kalenterin mukaan neljällä jaolliset vuodet ovat karkausvuosia kuitenkin niin, että sadalla jaollisista vuosista vain neljälläsadalla jaolliset ovat karkausvuosia.
Historiaa
Roomalaisilla oli alunperin vain kymmenen kuukautta, talvella oli kahden kuukauden tauko. Karkauspäivä oli vuoden viimeisellä kuulla. Kun roomalaiset lisäsivät kaksi kuukautta vuoden loppuun, siirtyi karkauspäivä viimeiselle kuulle. Myöhemmin nuo kaksi kuukautta sijoitettiinkin vuoden alkuun ja karkauspäivä jäi toiselle kuulle. [1]
Nimipäivät
Nykyisin 29. helmikuuta ei ole kenenkään nimipäivä, mutta vuoteen 1996 asti ne nimipäivät, jotka tavallisesti olivat 24.–28. helmikuuta, siirtyivät karkausvuosina seuraavaan päivään, jolloin 24. helmikuuta ei ollut kenenkään nimipäivä.
Tapahtumia
Syntyneitä
- 1468 – Paavali III, paavi 1534–1549 (k. 1549)
- 1792 – Gioachino Rossini, italialainen oopperasäveltäjä (Wilhelm Tell) (k. 1868)
- 1820 – Lewis A. Swift, yhdysvaltalainen tähtitieteilijä (k. 1913)
- 1824 – Washington Bartlett, yhdysvaltalainen poliitikko (k. 1887)
- 1860 – Herman Hollerith, yhdysvaltalainen tilastotieteilijä (kehitti reikäkorttikoneen ja perusti Tabulating Machines Companyn, IBM:n edeltäjän) (k. 1929)
- 1888 – Einari Merikallio, suomalainen lintutieteilijä (k. 1961)
- 1896 – Morarji Desai, Intian pääministeri 1977–1979 (k. 1995)
- 1896 – Vladimir Vogel, venäläinen säveltäjä (k. 1984)
- 1904 – James Dorsey (”Jimmy Dorsey”), yhdysvaltalainen jazz-muusikko (k. 1957)
- 1908 – Mies Reenkola, suomalainen gynekologi (k. 1988)
- 1920 – Fjodor Abramov, venäläinen kirjailija (k. 1983)
- 1920 – Kosti Klemelä, suomalainen näyttelijä (Tuntematon sotilas) (k. 2006)
- 1920 – Heimo Lampi, suomalainen hovioikeuden presidentti, kirjailija ja taistelulentäjä (k. 1998)
- 1920 – James Mitchell, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 2010)
- 1920 – Simone Renée Roussel (”Michèle Morgan”), ranskalainen näyttelijä (Pastoraalisinfonia) (k. 2016)
- 1924 – Al Rosen, yhdysvaltalainen baseball-pelaaja (k. 2015)
- 1928 – Jocelyn Ackland (”Joss Ackland”), englantilainen näyttelijä (k. 2023)
- 1928 – Ivan Bohdan, neuvostoliittolainen painija (olympiavoittaja) (k. 2020)
- 1932 – Masten Gregory, yhdysvaltalainen kilpa-ajaja (k. 1985)
- 1936 – Jack Lousma, yhdysvaltalainen astronautti
- 1936 – Henri Richard, kanadalainen jääkiekkoilija (k. 2020)
- 1940 – Bartolomeos I, Konstantinopolin patriarkka
- 1940 – József Szabó, ukrainalainen jalkapallovalmentaja
- 1944 – Dennis Farina, yhdysvaltalainen näyttelijä (Keskiyön pako) (k. 2013)
- 1944 – Oleksandr Moroz, ukrainalainen poliitikko
- 1952 – Marianne Backlén, suomalainen kirjailija
- 1952 – Tim Powers, yhdysvaltalainen tieteiskirjailija (Anubiksen portit)
- 1952 – Raisa Smetanina, venäläinen hiihtäjä (olympiavoittaja)
- 1956 – Kari Eloranta (”Piri”), suomalainen jääkiekkoilija ja jalkapalloilija
- 1956 – Aileen Carol Pittman (”Aileen Wuornos”), yhdysvaltalainen sarjamurhaaja (k. 2002)
- 1960 – Khaled Hadj Brahim (”Khaled”), algerialainen rai-muusikko (Kutché)
- 1960 – Richard Ramirez (”Night Stalker”), yhdysvaltalainen sarjamurhaaja (k. 2013)
- 1968 – Pete Fenson, yhdysvaltalainen curling-pelaaja
- 1972 – Antonio Sabato, italialaissyntyinen yhdysvaltalainen näyttelijä
- 1972 – Pedro Sánchez, Espanjan pääministeri 2018–
- 1976 – Jeffrey Atkins (”Ja Rule”), yhdysvaltalainen rap-laulaja ja näyttelijä
- 1980 – Simon Gagné, kanadalainen jääkiekkoilija
- 1984 – Cullen Jones, yhdysvaltalainen uimari (olympiavoittaja)
- 1984 – Henri Palmroth, suomalainen jääkiekkoilija
- 1984 – Anna Vanhatalo, suomalainen jääkiekkomaalivahti
- 1984 – Cam Ward, kanadalainen jääkiekkomaalivahti
- 1988 – Heljä Heikkinen, suomalainen näyttelijä
- 1988 – Benedikt Höwedes, saksalainen jalkapalloilija (2014 maailmanmestari)
- 1988 – Bobby Sanguinetti, yhdysvaltalainen jääkiekkoilija
Kuolleita
- 1868 – Ludvig I, Baijerin kuningas (s. 1786)
- 1916 – Alexandra Frosterus-Såltin, suomalainen taidemaalari (s. 1837)
- 1944 – Pehr Evind Svinhufvud, Suomen tasavallan presidentti (s. 1861)
- 1956 – Elpidio Quirino, Filippiinien presidentti 1949–1953 (s. 1890)
- 1980 – Yigal Allon, israelilainen poliitikko (s. 1918)
- 1996 – Šams Pahlavi, Iranin viimeisen šaahin sisar (s. 1917)
- 2000 – Ari Tegelberg, suomalainen jalkapalloilija (s. 1963)
- 2004 – Okuyama Kiyoji (”Kagamisato Kiyoji”), japanilainen sumopainija (s. 1923)
- 2008 – Vitali Fedortšuk, KGB:n johtaja ja Neuvostoliiton sisäministeri (s. 1918)
- 2008 – Val Plumwood, australialainen ekofeministi (s. 1939)
- 2016 – Louise Rennison, englantilainen kirjailija ja koomikko (s. 1951)
- 2024 – Brian Mulroney, kanadalainen asianajaja, liikemies ja poliitikko, Kanadan pääministeri 1985–1995 (s. 1939)
- 2024 – Ali Hassan Mwinyi, Tansanian presidentti 1984–1993 (s. 1925)
- 2024 – Paolo Taviani, italialainen elokuvaohjaaja (s. 1931)
Katso myös: kalenteri ~ 28. helmikuuta, 1. maaliskuuta
Lähteet
|
|