Sarjan ensimmäiset kaudet olivat sävyltään varsin keveitä, ja sarjassa nähtiin Noogien ja Izzyn kaltaisia koomisia sivuhahmoja. Crockett muun muassa asuu purjeveneessäElvis-nimisen lemmikkialligaattorinsa kanssa, joka ajoittain aiheuttaa tempuillaan hankaluuksia. Myöhemmin sarjan tyyli muuttui synkemmäksi ja kyynisemmäksi.
Crockettin ensimmäisenä ajokkina toimi musta Ferrari Daytona Spyder, joka itse asiassa oli Chevrolet Corvetten rungolle rakennettu kopio eli replika Ferrarin kieltäydyttyä toimittamasta autoja televisiosarjoille. Kolmannelle tuotantokaudelle Ferrarin maahantuoja toimitti Sonnyn ajokiksi kuitenkin kaksi mustaa Testarossaa. Stunt-kohtauksia varten kahden aidon Testarossan lisäksi käytössä oli myös De Tomaso Panteran rungolle rakennettu replika. Tarinassa automalli vaihtui, kun rikollinen asekauppias räjäytti Daytonan esitellessään myymiään Stinger-merkkisiä ilmatorjuntaohjuksia. Todellisuudessa Ferrari oli uhannut kopioautojen valmistajia oikeustoimilla ja Miami Vicen tekijät suostuivat tuhoamaan kopio-Daytonan vastineena aidoille Testarossille. Crockettin uusi Testarossa tuli poliisille tarinan mukaisesti rikollistakavarikon yhteydessä huumekauppiaalta ja se maalattiin mustasta valkoiseksi.
Musiikki
Sarjan musiikki herätti huomiota, erityisesti Jan Hammerin instrumentaalimusiikki. Hammer vastasi myös sarjan tunnusmusiikista. Se oli käytännössä ensimmäinen televisiosarja, jossa populaarimusiikilla oli merkittävä osa. Monet tuntemattomammat artistit saivat huomiota sarjassa olevan musiikkinsa ansiosta. Tunnetuin kohtaus lienee pilottijaksossa nähty Sonnyn ja Ricon öinen autoajelu Phil Collinsin ”In the Air Tonightin” soidessa taustalla. Sarjaan liittyviä ääniraita-albumeita on julkaistu useita.
Muoti
Sarjan henkilöiden vaatetuksella oli suuri merkitys tuolloisiin ja myöhempiinkin muotivirtauksiin. Erityisesti Crockettin valkoinen puku, Armani-takin alla pidetyt T-paidat, pastellivärit, Ray-Banin Wayfarer-aurinkolasit, parransänki, sekä kengät ilman sukkia määrittelevät yhden osan 1980-luvun pukeutumisesta. Muotisuunnittelijat, kuten Gianni Versace, Vittorio Ricci, ja Hugo Boss vastasivat joidenkin asujen suunnittelusta. Tubbsin tyyli puolestaan on muodollisemman puoleinen, joka muistettaneen tummanharmaasta puvusta, luoden kontrastia Sonnyn rennompaan pukeutumiseen. Miami Vicen muoti on noussut sarjan, sekä sen musiikin tavoin kulttimaineeseen, ja sillä on vahva kannattajakuntansa.
Sarjaan pohjautuvia muita teoksia
Elokuva
Vuonna 2006 ilmestyi Michael Mannin tuottama ja ohjaama Miami Vice -elokuva, jossa Crockettin ja Tubbsin rooleja esittävät Colin Farrell ja Jamie Foxx.
Tietokonepelit
Miami Viceen perustuvia tietokonepelejä on julkaistu tähän mennessä kolme. Vuonna 1986 Ocean Software julkaisi Miami Vice -pelin Amstrad CPC:lle, Commodore 64:lle ja ZX Spectrumille. Pelissä tarkoitus on sarjan juonen mukaisesti etsiä, väijyä, sekä pidättää huumediilereitä. Pelissä ajellaan ympäri Miamia Ferrari Daytonalla, ja seinään ajettaessa peli alkaa kokonaan alusta. Muun muassa tämän takia peli muistetaan hankalasta pelattavuudestaan.
Sarja ensiesitettiin Suomen televisiossa MTV-kanavalla vuosina 1986–1991, jonka välissä oli ajoittaisia esitystaukoja.[1][2] Ensimmäisellä esityskerralla sarjan pitkää pilottijaksoa ei esitetty, vaan ensimmäinen MTV.ssä 6, syyskuuta 1986 esitetty Miami Vice oli pilottijakson jälkeinen jakso.[1] Sarjan pilottijakso oli Suomessa julkaistu ennen sarjan ensiesityskertaa MTV:llä Esselte Videon julkaisemana vuokra- ja myyntivideojulkaisuna.[1][3] Lisäksi myöhemmin sarjan muutamia jaksoja julkaistiin myös videojulkaisuina.[3] Sarjaa esitettiin ensimmäisen kerran uusintana MTV3-kanavalla vuosina 1995–1998.[4][5] Tällä esityskerralla esitettiin ensi kertaa Suomen televisiossa myös sarjan pilottijakso.[4] Ensimmäisen uusinnan jälkeen sarjaa on Suomen televisiossa esittänyt muun muassa Subtv.[6]
Kirjallisuutta
Aitio, Tommi: ”Miami Vice – pinnan estetiikka”, Filmihullu 3/1991.
Lähteet
↑ abcKajava, Jukka: Juppipoliisit tulevat. Helsingin Sanomat, 6.9.1986, s. 59. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 5.2.2024.
↑Päivän hyvästit. Helsingin Sanomat, 23.3.1991, s. 72. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 5.2.2024.