Cohen aloitti uransa 1950-luvulla lupaavana runoilijana ja kirjailijana mutta siirtyi etupäässä laulaja-lauluntekijäksi vuonna 1966. Cohenin runot ja laulut käsittelevät etenkin rakkautta, uskontoa (erityisesti juutalaisuutta), seksiä, menetystä, masennusta, valtaa ja viimeisinä aikoinaan myös kuolemaa. Hänen tunnusmerkkinsä oli hänen hyvin matala ja viime vuosina entisestäänkin karhentunut äänensä.
Laulajanurallaan Cohen saavutti suosiota erityisesti Euroopassa. Yhdysvalloissa hänet tunnettiin ensisijaisesti lauluntekijänä, jonka lauluja ovat levyttäneet useat merkittävät artistit. Vuonna 2008 Cohen nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2010 Songwriters Hall of Fameen.
Leonard Cohen syntyi vuonna 1934 montrealilaisen vaatetusliikkeen omistajan Nathan Cohenin poikana. Leonardin äiti Masha oli liettualaistarabbisukua, kuten miehensäkin. Leonardilla oli sisar Esther (k. 2014)[3]. Cohenit olivat Montrealissa ulkopuolisia: he olivat englanninkielisiäjuutalaisia kaupungissa, jossa kaksi kolmasosaa asukkaista oli ranskankielisiä ja osa juutalaisistakin jiddišinkielisiä. Liike-elämässä menestyneet keskiluokkaiset Cohenit asuivat myös etäällä kaupungin muista juutalaisista. Perheen irlantilaisen lastenhoitajan kautta Leonard sai tilaisuuden tutustua myös katolisuuteen, ja siitä sai alkunsa Leonardin pitkäaikainen hengellisen etsintä myös oman uskonnon ulkopuolelta. Perheen isä kuoli, kun Leonard oli 9-vuotias.[4]
Leonard oppi lapsena soittamaan pianoa ja klarinettia ja teini-ikäisenä omasta aloitteestaan myös kitaraa. Samoihin aikoihin hän löysi kirjalliseksi esikuvakseen espanjalaisen vasemmistolaisrunoilija Federico García Lorcan. Hän kirjoitti runoja ensimmäistä kertaa vakavissaan vuonna 1950 nuorten kesäleirillä, jossa hän oli ohjaajana, joskaan hänen innoittajansa eivät tuolloin olleet yhteiskunnan epäkohdat, vaan tyttöjen valloittaminen.[5]
Cohen opiskeli neljä vuotta McGill-yliopistossa kirjallisuutta, kirjanpitoa ja yritysoikeutta. Hän oli yliopiston väittelykerhon puheenjohtaja, kuului kaupungin pieneen englanninkieliseen runoilijapiiriin ja sai julkaistuksi runojaan paikallisessa runolehdessä CIV/n. Hän perusti covereita soittavan countrymusiikkitrion The Buckskin Boys juutalaisten järjestötoveriensa kanssa. Hän myös lausui omia runojaan yleisön edessä säestyksen kanssa, mutta ei vielä kirjoittanut lauluja.[6]
Ura
Kirjailijanura
Valmistuttuaan McGillistä Cohen julkaisi vuonna 1956 ensimmäisen runokokoelmansa Vertailkaamme mytologioita (Let Us Compare Mythologies), jonka runoista monet hän oli kirjoittanut teini-ikäisenä. Cohenin tärkeimpiä teemoja olivat jo tuolloin uskonto ja seksi. Kirja sai hyvät arvostelut, vaikka konservatiiviset kriitikot vierastivatkin runojen aiheiden modernia rankkuutta. Kirjan ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun, ja Cohenin maine lupaavana kanadalaisena runoilijana vahvistui maan pienissä runoilijapiireissä.[7]
Cohen jatkoi opintojaan New YorkinColumbian yliopistossa, missä hänen esikuvansa García Lorca oli myös opiskellut. Cohen ei kuitenkaan nauttinut opiskelusta eikä liian keskiluokkaisena tehnyt läpimurtoa myöskään kaupungin beat-runoilijoiden piireihin. Palattuaan Montrealiin hän yritti löytää töitä, sillä runoilijan tulot eivät riittäneet elämiseen. Hän ei päässyt etsiväksi eikä poliisivoimiin, sillä hänellä oli joukko ehdollisia tuomioita järjestyshäiriön tuottamisesta ja virkavallan vastustamisesta, eikä hän löytänyt töitä opettajanakaan. Cohen onnistui kuitenkin vuonna 1959 saamaan 3 000 dollarin suuruisen kirjailija-apurahan ja julkaisusopimuksen seuraavalle kirjalleen.[8]
Apurahan turvin Cohen muutti joulukuussa 1959 englanninkielisen kirjallisuuden sydänmaille Lontooseen. Hampsteadissa hän kirjoitti ensimmäistä romaaniaan ja kävi iltaisin ahkerasti karibialaisten siirtolaisten yökerhoissa. Puolen vuoden kuluttua hän pakeni Lontoon kurjaa säätä kreikkalaiselleHydran saarelle. Hän osti perintörahoillaan saarelta talon, johon hän asettui naisystävänsä Marianne Ihlenin ja tämän pojan kanssa. Saarella hän viimeisteli romaaniaan ja kävi aika ajoin Kanadassa ansaitsemassa rahaa Kreikassa elämiseen.[9]
Vuonna 1961 Cohen teki matkan vallankumouksen jälkeiseen Kuubaan, minne hänet houkutteli seikkailunhalu ja poliittinen uteliaisuus. Kuuban todellisuuden näkeminen hälvensi Cohenin romanttista ihanteellisuutta, ja se erotti hänet 1960-luvun taiteilijapiireistä; vasta 1990-luvulla hän ryhtyi kirjoittamaan poliittisesti.[10]
Cohenin toinen runoteos Lauluja (The Spice-Box Of Earth) ilmestyi 1961. Kokoelma oli edeltäjäänsä kypsempi ja monipuolisempi ja sai hyvät arvostelut. Sitä myytiinkin hyvin.[11]
Cohen palasi Hydralle, jossa jatkoi perhe-elämää ja romaaninsa viimeistelyä. Hän laajensi uskontoihin perehtymistään tutustumalla itämaisiin ajatussuuntiin, etenkin Tiibetiläiseen kuolleiden kirjaan ja Yijingiin. Hän käytti tuona aikana myös paljon eri huumeita, etenkin oopiumia. Cohenin pitkään valmisteilla ollut omaelämäkerrallinen kehitysromaaniLempileikki (The Favourite Game) ilmestyi vihdoin 1963. Romaani käsittelee samoja aikanaan rohkeita aiheita kuin Cohenin runotkin, kuten seksiä, itsetyydytystä ja väkivaltaa. Kirja sai suopean vastaanoton ja nosti Cohenin Kanadan kirjailijoiden eturiviin. Myynti jäi kuitenkin vähäiseksi, osittain siksi, että se ilmestyi Kanadassa vasta 1970.[12]
Cohenin seuraava runokokoelma Flowers for Hitler ilmestyi 1964 ja käsitteli nimensä mukaisesti paljolti toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia. Sitä seurasi 1966 Cohenin toinen romaani, Kauniit häviäjät (Beautiful Losers), kiihkeästi kemiallisin avuin kirjoitettu, rivoudessaan ja sekavuudessaan postmoderni ja hämmentävä teos. Arvostelut olivat osin hyvät, mutta myynti jäi vähäiseksi, vaikka se kasvattikin edelleen Cohenin kirjailijanmainetta.[13]
Toisen romaanin heikko myynti sai Cohenin tajuamaan, ettei hän pystyisi elättämään itseään kirjailijana. Hän oli siihen asti odottanut asioiden järjestyvän itsestään eikä ollut suunnitellut tulevaisuuttaan. Seuraava runokokoelma Parasites of Heaven tuotti myös heikosti, ja Cohen siirtyikin vuonna 1966 taloudellisista syistä runoilijasta laulajaksi ja jatkoi runokokoelmien julkaisemista harvakseltaan.[14] Vanhaa tuotantoa ja muutamia uusia runoja sisältävä kokoelma Selected Poems (1968) oli kuitenkin menestys, ja Yhdysvalloissa sitä myytiin peräti 200 000 kappaletta[15].
Cohenin seuraava, uusia runoja sisältävä, sisäänpäin katkerasti katsova kokoelma Rakkauden orjat (The Energy Of Slaves) ilmestyi 1972[16] ja sitä seuraava, samansävyinen Death Of A Lady’s Man vuonna 1978[17]. Kumpikaan kokoelma ei saavuttanut yleisön tai kriitikkojen suosiota[18].
Vuonna 1984 ilmestyi Cohenin runokokoelma Armokirja (Book of Mercy). Se oli 50 uuden psalmin hengellinen kokoelma ja sävyltään 1970-luvun kokoelmia toiveikkaampi. Cohen suunnitteli aluksi levyttävänsä runot jousikvartetin kanssa, mutta luopui kuitenkin ajatuksesta.[19]
Vuonna 1993 Cohen julkaisi runokokoelman Stranger Music, joka sisälsi pääosan hänen jo julkaistuista runoistaan[20]. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa buddhalaisessa luostarissa asunut Cohen lähetteli uusia runojaan leonardcohenfiles.com-sivustolle[21]. Vuonna 2006 häneltä ilmestyi uusia, usein melko lyhyitä runoja sisältävä Kaipauksen kirja (Book of Longing)[22].
Häneltä jäi ennen kuolemaansa kesken suurehko runoteos, joka oli jo lähes valmis.[23]
Laulajanura
Cohen aloitti laulajanuransa 31-vuotiaana vuonna 1966. Cohenin ensimmäiset julkiset esiintymiset olivat New Yorkin NMKY:ssä ja kolme kuukautta myöhemmin kanadalaisessa Take 30 -TV-ohjelmassa, missä hän esitti laulunsa ”The Stranger Song” (silloin nimeltään ”Traveller”), ”Suzanne” ja ”So Long Marianne”. Hydran saarella transistoriradion varassa asunut Cohen ei tuntenut 1960-luvun musiikki-ilmastoa, mutta löysi pian Bob Dylanin musiikin. Hän myös tutustui New Yorkissa kaupungin folk-piireihin ja antoi Judy Collinsin levyttää laulujaan, kuten ”Suzannen” ja ”Bird On The Wiren”.[24]
Vuonna 1967 Cohen teki levytyssopimuksen Columbia-yhtiön kanssa ja julkaisi ensimmäisen albuminsa Songs of Leonard Cohen joulukuussa 1967. Sillä on useita lauluja, jotka ovat säilyneet Cohenin tunnetuimpina ja useimmin muiden esittäjien lainaamina lauluina.[25] Albumin teon aikana Cohenilla ja sen tuottajalla John Simonilla oli erimielisyyttä kappaleiden sovituksesta, mutta jälkikäteen Cohen ymmärsi Simonin ratkaisut[26]. Albumi sai kohteliaat arvostelut. Rolling Stonen mukaan epätasaisella albumilla oli kolme loistavaa laulua, ja New York Times näki Cohenin runollisuudelle tarvetta, vaikka hän kalpeneekin Dylanin rinnalla. Albumi käväisi vain hetken yhdysvaltalaisen Billboardin listalla, mutta menestyi paremmin Britanniassa ja muualla Euroopassa, kuten Cohenin kaikki myöhemmätkin albumit.[27]
Ensimmäisen albuminsa ilmestymisen jälkeen Cohen muutti Nashvillen laitamille pienelle maatilalle. Nashvillessä hän teki toisen albuminsa, edeltäjää synkkämielisemmän Songs from a Room (1969), jonka tunnetuin kappale on Judy Collinsin aiemmin jo levyttämä ”Bird On The Wire”.[28] Se nousi brittilistojen kakkoseksi ja oli suosittu myös Ranskassa, mutta ei menestynyt Yhdysvalloissa[29].
Vuonna 1970 Cohen aloitti ensimmäisen kiertueensa Saksasta ja esiintyi muun muassa Isle of Wightin festivaalilla. Palattuaan Nashvilleen hän äänitti kolmannen albuminsa Songs of Love and Hate (1971). Se jatkoi Cohenin tuttua synkistelevää linjaa, vaikka sovitukset olivatkin edeltävää albumia pirteämmät. Sen myyntiluvut jäivät kuitenkin edeltäjiään pienemmiksi.[30]
Vaikka Cohen ei saanutkaan musiikkiaan kaupaksi toivomallaan tavalla, siitä kiinnostuivat esimerkiksi elokuvantekijät. Heistä tunnetuimpia olivat Robert Altman, joka otti Cohenin levytyksiä elokuviinsa McCabe ja Mrs Miller (1971) ja Mitkä häät! (1978), sekä Rainer Werner Fassbinder, joka käytti Cohenin musiikkia useassa teoksessaan 1970-luvulla.[31] Cohenin menestys takasi hänelle kuitenkin jo mukavan elintason, vaikka hän itse valittikin taloustilanteen kohennuttua elämänlaatunsa vain heikentyneen ahdistavan hotellielämän vuoksi[32].
Cohen äänitti seuraavan albuminsa New Yorkissa. New Skin for the Old Ceremony (1974) oli edeltäjiään omaelämäkerrallisempi ja sisälsi muun muassa kappaleen ”Chelsea Hotel #2”. Kuten ennenkin sitä myytiin suopeista arvosteluista huolimatta huonosti Yhdysvalloissa, mutta hyvin Euroopassa.[33] Musiikillisesti ensimmäiset albumit olivat lähinnä folkia, mutta 1970-luvulta lähtien mukaan tuli pop-vaikutteita. Aiemmista albumeista poikkeava oli vuonna 1977 ilmestynyt Death of a Ladies’ Man, jolle tuottaja Phil Spector toi tuotannolleen tyypillisen mahtipontisen äänimaailman.[34] Seuraavalla albumillaan Recent Songs (1979) Cohen palasi yksinkertaisempaan tyyliin.[35]
Vuonna 1984 ilmestyneellä Various Positions -albumilla Cohen nojasi vahvasti syntetisaattorin ja rumpukoneen käyttöön. Sen tunnetuin kappale oli ”Hallelujah”, josta usea artisti on sittemmin levyttänyt oman versionsa. Columbia ei julkaissut levyä Yhdysvalloissa ennen vuotta 1990, ja Passport Records onnistui myymään levyä siellä vain muutamia tuhansia kappaleita.[36] Vuonna 1988 ilmestynyt, yhä syntetisaattoreita hyödyntävä I’m Your Man menestyi edeltäjäänsä paremmin. Sen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Tower of Song” ja ”First We Take Manhattan”, joista jälkimmäisen Cohen oli antanut edellisenä vuonna taustalaulajansa Jennifer Warnesin laulettavaksi tämän soololevylle. I’m Your Man sai hyvät arvostelut, nousi monissa Euroopan maissa listojen kärkeen ja elvytti samalla Cohenin uran.[37]
Vuonna 1992 Cohen julkaisi The Futuren, joka oli aiempia albumeita selvästi poliittisempi ja kommentoi ajan levottomuuksia, kuten Persianlahden sotaa, Tiananmenin aukion tapahtumia, kommunismin romahdusta ja Los Angelesin mellakoita. Cohen sai tunnustusta sanoituksistaan, mutta albumin sanoma oli suurelle yleisölle liian synkkä 1990-luvun optimistisessa ilmapiirissä, ja myynti jäi Yhdysvalloissa vähäiseksi.[38] Cohenin ikääntyminen ja tupakanpoltto olivat myös jo jättäneet jälkensä lauluääneen[39].
Ten New Songs (2001) oli Cohenin ja Sharon Robinsonin yhteinen hanke, jonka musiikkia he sävelsivät tahoillaan vuoron perään.[40] Vuonna 2004 ilmestyi Dear Heather, jossa mukana oli Robinsonin lisäksi myös Cohenin naisystävä, laulaja ja pianisti Anjani Thomas. Cohen ei enää varsinaisesti laula levyllä, vaan puhuu ja kähisee rahisevalla äänellä.[41] Vuonna 2008 Cohen aloitti pitkän kiertuetauon jälkeen sarjan maailmankiertueita, lähinnä rahapulassa, koska hän oli menettänyt omaisuutensa managerilleen. Raitistuttuaan ja lopetettuaan tupakanpolton hän oli myös saanut äänensä osittain takaisin ja pystyi laulamaan korkeammalta kuin pitkään aikaan.[42]
Vuonna 2012 Cohen julkaisi albumin Old Ideas, joka sai hyvät arvostelut muun muassa Rolling Stonelta[43] ja nousi Suomessa listakärkeen[44]. Syyskuussa 2014 heti 80-vuotispäivänsä jälkeen hän julkaisi albumin Popular Problems.[45][46] Albumi käsittelee konflikteja, katastrofeja ja kaikkivaltiasta, ja sillä on myös kaksi rakkauslaulua.[47] Albumi sai ilmestyessään hyvät arvostelut.[48]
Vuonna 2014 Rolling Stone -lehdessä äänestettiin Cohenin parhaita kappaleita. Äänestyksen voitti "Hallelujah", toiseksi tuli "Suzanne" ja kolmanneksi "Famous Blue Raincoat".[49] Cohenin viimeiseksi levyksi jäi vuonna 2016 ilmestynyt You Want It Darker.[50]
Cohen kuoli Los Angelesissa 7. marraskuuta 2016.[51]
Teemat
Cohenin runot ja laulut käsittelevät etenkin rakkautta, uskontoa (erityisesti juutalaisuutta), seksiä, menetystä, masennusta, valtaa ja loppuaikoina myös kuolemaa.[52][53][54]
Yksityiselämä
Perhe
Cohen ei ollut koskaan naimisissa.[55] Hänellä on suhteestaan taiteilija Suzanne Elrodin kanssa kaksi lasta, Adam ja Lorca, joista toinen on nimetty Cohenin ihaileman kirjailijan Federico García Lorcan mukaan. Ennen kuolemaansa Cohen seurusteli laulaja Anjani Thomasin kanssa, asui Los Angelesissa lähellä lapsiaan ja vietti osan vuodesta Montrealissa.[56]
Uskonnollisuus
Mount Baldy Zen Centerin mökkejä, jollaisissa Cohen asui 1990-luvun lopulla viisi vuotta.
Juutalainen Cohen tutustui zen-buddhalaisuuteen 1970-luvulla. Hän asui vuodesta 1994 alkaen viisi vuotta Mount Baldy Zen Center -keskuksessa Kalifornian vuoristossa, mutta kävi ajoittain ihmisten ilmoilla antamassa haastatteluja. Luostarissa hän sai henkiseltä opettajaltaan Roshilta nimen Jikan, jonka Cohen kertoo merkitsevän hiljaisuutta mutta sanoo, että nimen valinnan syyt olivat käytännölliset[57].[58] Luostariaikana Cohen pääsi eroon kauan vaivanneesta masennuksesta.[56] Cohenin mukaan hänen buddhalaisuutensa ei ollut ristiriidassa juutalaisuuden kanssa, sillä zen-buddhalaisuus ei ota kantaa jumalien olemassaoloon[59].
Omaisuuden menetys
Cohenin asuessa luostarissa hänen managerinsa Kelley Lynch oli kavaltanut lähes kokonaan Cohenin yli viiden miljoonan dollarin omaisuuden, eikä Cohenille jäänyt kuin 150 000 dollaria. Oikeudenkäynnin tuloksena Lynch määrättiin palauttamaan rahat, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Tapaus ei musertanut Cohenia mutta sai hänet lähtemään jälleen konserttikiertueille.[56][59]
Päihteet ja lääkkeet
Cohen käytti runsaasti huumeita, alkoholia ja masennuslääke Prozacia 1990-luvulle asti. Hän raitistui luostariaikana ja lopetti myös tupakoinnin 2000-luvulla[60].[57]
