Suomalainen vietti lapsena paljon aikaa äidinisänsä Emil Wikströmin ateljeessa SääksmäenVisavuoressa. Hän kävi Helsingin normaalilyseossa kolme luokkaa, mutta ei viihtynyt koulussa ja jäätyään kahdesti luokalleen keskeytti sen. Enemmän kuin opiskelua ”Norssissa” hän jäi myöhemmin kaipaamaan koulun orkesteria, jossa hän oli soittanut vetopasuunaa.[2] Jo koululaisena Suomalainen piirteli karikatyyrejä ja pilakuvia. Hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa Helsingissä 1936–1939 ja vielä vähän aikaa sotien jälkeenkin. Mallina oli usein Lyyli Metsämaa, joka oli ollut mallina myös Eliel Saarisen piirtämissä seteleissä. Samaan aikaan Ateneumissa opiskeli kuvanveistäjäksi myöhemmin valmistunut presidentin poika Kalervo Kallio, joka teki Suomalaiseen voimakkaan vaikutuksen. Opiskeluaikanaan Suomalainen oli jonkin aikaa kihloissa.[3]
Sota-aika
Ensimmäisen tiedoituskomppanian jäsen, alikersantti Kari Suomalainen jatkosodassa 1.1.1943–19.9.1944.
Suomalainen kuului nuoruudessaan suojeluskuntaan. Talvisodan ajan hän palveli ilmavalvontatehtävissä Sääksmäellä, jonne perhe oli paennut Helsingin pommituksia. Ilmavalvonnassa hänen kumppaninaan oli usein häntä neljä vuotta nuorempi toijalalainen koulupoika, tuleva menestyskirjailija Mauri Sariola. Suomalainen alkoi suorittaa asevelvollisuuttaan Tykistökoulutuskeskus 1:ssä Toijalassa huhtikuussa 1940, ja hän kävi aliupseerikoulun Päivölän kansanopistossa.[4]Jatkosotaan Suomalainen osallistui tiedustelualiupseerina Kenttätykistörykmentti 19:ssä, kunnes hänet huhtikuussa 1942 siirrettiin sotapropagandan palvelukseen. Aluksi hän oli Viipurin tiedotuskomppaniassa, josta hän myöhemmin siirtyi samaan tehtävään Aunukseen. Suomalaisen siirtoon tiedotustehtäviin vaikutti ratkaisevasti taidehistorioitsija, professori Ludvig Wennervirta, joka oli nähnyt hänen rintamalla tekemiään piirroksia ja suositteli nuorta alikersanttia.[5] Aunuksen tiedotuskomppaniassa palvelivat Suomalaisen lisäksi tuleva oopperalaulaja Kim Borg valokuvaajana sekä kirjailijat Oiva Paloheimo, Olavi Siippainen ja Lorenz von Numers kirjoittajina.[6]
Vuosina 1942–44 ilmestyi Lukemista Kaikille ‑lehdessä Kari Suomalaisen vuonna 1938 piirtämä sarjakuva Henkensä kaupalla. Alex Raymondin piirrostyyli oli tehnyt vaikutuksen Suomalaiseen, joka oli tutkinut tarkkaan Raymondin tekniikkaa. Vaikutteet näkyvät texasilaiseen rannikkokaupunkiin sijoittuvassa sarjakuvassa.[7]
Yksityiselämä
Suomalaisen ensimmäinen puoliso oli taidemaalari Tyko Sallisen tytär, kirjailija Irja Salla, joka oli Karia kahdeksan vuotta vanhempi. Avioliitto kesti vuodet 1943–1945. Lyhyeksi jääneen avioliiton aikana puolisot eivät sodan vuoksi montakaan kertaa edes nähneet toisiaan. Salla joutui sodan jälkeen Nikkilän mielisairaalaan, missä häntä hoidettiin kuolemaansa saakka.[8]
Vuonna 1955 Kari avioitui Liisi ”Lippe” Hokkasen (1931–2023) kanssa, joka tunnetaan myös laulajana ja kirjailijana. Lippe Suomalaisen mukaan Kari oli hyvin mustasukkainen ja vaikeasti alkoholisoitunut, mikä teki perhe-elämän vaikeaksi.[9][10] Heillä on kolme lasta: Petteri (s. 1955), Valtteri (1957–1995) ja Lilli, sittemmin Lilli Earl (s. 1964). Perheen ensimmäinen koti oli keittiön ja kolmen huoneen asunto Tehtaankadun varrella Ullanlinnassa, josta muutettiin 1960-luvun alussa Sanoma Oy:n omistamaan kerrostaloon Pohjois-Haagaan. Talossa asui useita Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimittajia, muiden muassa rikostoimittaja ja kirjailija Mauri Sariola, johon Kari oli tutustunut jo talvisodan aikana Sääksmäellä. Karin vanha asunto Ullanlinnassa jäi hänen työtilakseen.[11]
Kari asui eläkkeelle jäätyään entistä vakituisemmin kesäasunnollaan Visavuoressa, isoisänsä ateljeen naapurissa. Vuonna 1990 rakennukseen avattiin Kari-paviljonki, jossa hänen elämäntyönsä on esillä.
Sota-aikana Kari sanoi olleensa vapaa-ajattelija.[12] Toisen lapsen syntymän aikoihin vuonna 1957 hän halusi kääntyä roomalaiskatolisuuteen.[10][13] Monien taivuttelujen jälkeen hänen vaimonsa suostui vaihdokseen.
Ura pilapiirtäjänä
Uransa alkuaikoina Kari kirjoitti ja piirsi paljon Lukemista Kaikille ‑lehteen. Uran ensimmäinen kuva julkaistiin oman novellin "Tarkastaja Wilson-parka" ohessa Lukemista Kaikille ‑lehdessä numero 44/1937. Kari kirjoitti kolme Wilson-tarinaa. Jatkosodan aikana Kari oli rintamalla TK-piirtäjänä, ja tämän kauden töitä on julkaistu myöhemmin kirjoissa Sotakuvia ja Karin sota. Kuvien selitteiden lisäksi Kari kirjoitti sotakokemuksestaan pakinatyylisen selostuksen. Sotilasarvoltaan Kari oli kersantti.lähde?
Seura-lehden taittaja ja kuvittaja (1948–1951)
Kari Suomalaisen otti Seura-lehden taittajaksi silloinen päätoimittaja Olli Ohtomies. Seurassa toimi tuohon aikaan myös taiteilijaystävä, joka oli tuttu sotavuosien rintamalta. Myös Seuran entinen päätoimittaja ja toimitussihteeri Olavi Järvi oli Kari Suomalaisen rintamamiesystäviä. Vänrikki Järvi oli jatkosodassa ollut yhtaikaa samoissa taisteluissa.[14] Kari Suomalainen oli myös jonkin aikaa kihloissa Seura-lehden toimitussihteerin Juliska Toivasen kanssa. Välirikko Toivasen kanssa johti myös siihen, että Kari Suomalainen jätti työnsä Yhtyneissä ja Seura-lehdessä. Kun Eljas Erkko tarjosi alkuvuodesta 1950 Suomalaiselle töitä Helsingin Sanomista, siirtyminen toisen lehden palvelukseen alkoi. Karin piirroksia nähtiin kuitenkin vielä noin vuoden ajan Seura-lehdessäkin.[1]
Seurassa Kari Suomalaisen tehtäviin kuului piirtää pääkuva rakkaus-, jännitys-, seikkailu- ja salapoliisikertomuksiin sekä muotoilla jutun pääotsikko. Lisäksi taittaja vastasi lehden typografiasta. Kaikkiaan Seurassa julkaistiin vuosina 1948–1951 lähes 150 Karin piirrosta. Kari Suomalainen kirjoitti Seuraan myös artikkeleita taiteilijoista ja piirtäjistä.[14] Kari keksi Seuralle myös oman hahmon, Onnen Oskarin, isopäisen, rusettikaulaisen pilapiirroshahmon.[15]
Helsingin Sanomien poliittinen pilapiirtäjä (1950–1991)
Arvi Kivimaa (vas.) ja Kari Suomalainen tekemässä sopimusta huvinäytelmän Hirttämätön lurjus esittämisestä vuonna 1965.
Kari valittiin Helsingin Sanomien pilapiirtäjäksi 1950-luvun alussa, ja työ jatkui 1990-luvulle asti. Hän sai hyvin vapaat kädet; päätoimittaja Eljas Erkko ilmoitti toimituksen väelle, että ”sen pojan piirroksiin ei sitten kosketa”. Kari tuli laajasti tunnetuksi poliittisista pilapiirroksistaan, joissa käsiteltiin politiikkaa vastoin ajan yleistä itsesensuuria. Poliittiset puolueet esiintyivät piirroksissa omina tyypiteltyinä hahmoinaan:
Lihava kypäräpäinen pappi (Kokoomus). "Suomessa on piirtäjä Kari Suomalainen kypäräpappi-kokoomus hahmollaan vahvasti iskostanut ihmisten mielissä kirkon ja kokoomuksen erottamattoman liiton", kirjoitti Erkki Tuomioja.[16]
Pieni viiksekäs nököhampainen mies mustassa puvussa (RKP).
Pieni valkopukuinen ja leveäkauluksinen mies (Liberaalit).
1950-luvun piirroksissa esimerkiksi SDP:n työmies oli vielä luonnollisen muotoinen, mutta tyylin kehittyessä harvojen viivojen tyyliksi siitä tuli absurdin laiha, samalla kun pyöreistä hahmoista tuli enemmänkin pallon muotoisia. Jonkin aikaa 1950-luvun alkupuolella kommunistien vertauskuvana oli silmäpuoli, koukkukätinen ja puujalkainen merirosvo (puuttuvat ruumiinosat olivat oikeanpuoleisia), jonka liinavyön alle oli tungettu sirppi ja vasara. Taiteilija hylkäsi hahmon pian liian operettimaisena,[18] ja tilalle tuli pitkäksi aikaa vakiintunut resupekka. Samoihin aikoihin Karin omakuvahahmo alkoi kehittyä alkuperäisestä hattu silmillä olleesta sittemmin vakiintuneeksi pieneksi mustaksi ukoksi.[19]
Kaikille pienpuolueille Kari ei luonut omia hahmoja. TPSL:n edustajana oli joissakin 1960-luvun pilakuvissa pieni lierihattuinen mies ja Kristillisellä liitolla 1970–1980-luvulla pieni körttiläisasuinen mies. Sen sijaan esimerkiksi SMP:llä ja Perustuslaillisella Kansanpuolueella ei ollut omia hahmoja, vaan niitä edustivat niiden puheenjohtajat Vennamo ja Ehrnrooth.
Hallituksen tai valtiovallan Kari kuvasi paksuksi frakkiasuiseksi mieheksi ja vastaavasti veronmaksajan (asiayhteydestä riippuen myös säästäjä tai kuluttaja) pienikokoiseksi ja laihaksi, repaleisiin vaatteisiin pukeutuneeksi ukoksi. Pari kertaa veronmaksaja kuvattiin pukeutuneena jopa olkaimin varustettuun tyhjään tynnyriin, mutta tämän piirrostavan taiteilija lopulta hylkäsi liian kärjistävänä. Yksi viimeisistä oli kuva, jossa valtion symboli resuisessa frakissa ja kolhitussa silinterihatussa käveli maantiellä tynnyriin pukeutuneen veronmaksajan kanssa, molemmilla kerjuupussi olalla ja alla teksti: "Monta mattia maantiellä".lähde?
Puolueiden lisäksi Kari kuvasi piirroksissaan usein myös riittävän värikkäitä yksittäisiä poliitikkoja. Muun muassa K.-A. Fagerholm, Taisto Sinisalo, Niilo Wälläri, Hertta Kuusinen ja monet muut olivat Karille soveltuvia kohteita puoluekarikatyyrien lisäksi.
1950-luvulla oli vielä vallalla kirjoittamaton sääntö, että valtionpäämiehestä ei tehdä pilakuvia ja hänen tulee esiintyä piirroksissa positiivisessa mielessä. Kun Kekkonen valittiin presidentiksi, Kari piirsi itsensä itkemässä piirroksen ääressä, kun hän koki menettäneensä mehevimmän piirrosten kohteensa. Kauan ei Kari kuitenkaan malttanut Kekkosta pitää poissa, ja niin tasavallan presidenttikin päätyi pilapiirrosten vakiokaartiin.[18]
Melkoista kohua ulkomailla nousi eräästä piirroksesta: kaksi kliseistä valkoista hellepuvuissaan oli köytetty totemipaaluun ja ympärillä tanssi joukko mustia ihmissyöjiä ripaskaa luut hiuksissaan. Rumpalin isorummussa luki Mau Mau band. Toinen köytetyistä valkoisista totesi toiselle:
»Olisi hauska tietää mistä he oppivat tuon tanssin!»
Pilapiirtäjän vihje siitä, että mau mau ‑liike olisi saanut tukea Neuvostoliitolta, oli liiankin selvä.[18]
Toinen Karin laajalti huomiota herättänyt pilapiirros, jonka aiheena oli Ilja Repinin maalaus Volgan lautturit, parodioi Neuvostoliiton pääministeri-puoluejohtaja Nikita Hruštšovia, jonka suuhun on pantu sanat: "Hävetkää, imperialistit!" Piirros oli esillä kansainvälisessä näyttelyssä Lontoossa 1958, mutta Suomessa se julkaistiin vasta kokoelmassa Maxi-Kari vuonna 1985,[20] jolloin Neuvostoliiton johtoon oli tullut Mihail Gorbatšov. Lisäksi vuonna 1966 ulkoministeri Ahti Karjalainen kutsui Helsingin Sanomien silloisen päätoimittajan Teo Mertasen nuhdeltavakseen Karin piirroksen Satu porkkanasta vuoksi; piirroksen aiheena oli kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut Porkkalan vuokra-alueen palautus Suomelle.[21][22]
Kari tehosti eräiden henkilöiden ulkonäön yksityiskohtia, muun muassa Mauno Koiviston hiustupsun ja Kalevi Sorsan solmion. Hän toi näyttävästi esille myös Johannes Virolaisen uuden kampauksen 1980-luvun alussa. Paavo Väyrysen nuoruutta (1980-luvulla) Kari kuvasi piirtämällä ministeriasemaa symboloivan silinterin luonnottoman suurikokoiseksi. Kari sanoi itse, että aiemmin poliitikot eivät pitäneet siitä, että he joutuivat pilapiirroksiin, mutta myöhemmin he loukkaantuivat, elleivät päässeet niihin.[23]
Kari allekirjoitti Koiviston Baltian-politiikkaa käsittelevän piirroksensa tittelillä "ulkopoliittisten ikkunoiden särkijä emeritus". Voidaan väittää, että Kekkonen viittasi Kariin Neuvostoliitolle pitämässään puheessa, vaikka Kekkonen toisaalta muotoili sanansa yleispätevästi.lähde?
Poliittisten pilapiirrosten lisäksi Kari kuvitti Helsingin Sanomiin kirjoittaneen Arijoutsin pakinoita vuodesta 1951.[24]
Rysänperäläiset ja muita piirroshahmoja
Jo heti uransa alkuvaiheessa Kari päätti ottaa piirroksiinsa arkisempia aiheita politiikan seuraamisen ja kommentoinnin rinnalle. Hän laskeskeli, että ajan mittaan sekä yleisö että hän itse kyllästyisivät pelkkiin poliitikkoihin; Suomessa ja maailmassa tapahtui paljon muutakin kuin politiikkaa. Kansalaisten kannalta merkittävämpiä olivat vallanpitäjien päätösten seuraukset kuin itse päätöksenteko. Piirroksissa politiikkaa, aatteita sekä ajan ilmiöitä ja virtauksia kommentoivat tavallisia kansalaisia edustaneet hahmot. Maaseudun asukkaita katsottiin kaupunkilaisten silmin.
Kari loi 1970-luvulla hämäläisen Rysänperän kyläyhteisön:
Verneri V. Römppä (joka tosin oli esiintynyt yksinään jo 1960-luvulla), yli 90-vuotias ikivanhus, joka tuntee iästään huolimatta kiinnostusta seksiasioihin ja varsinkin nuoriin naisiin. Luonteeltaan Römppä on nokkela, mikä ilmenee oivaltavana huumorina. Hän vastustaa kaikenlaista terveysvalistusta eikä ole innostunut kulttuurista eikä kirkossakäynnistä. Römppä suhtautuu ulkomaalaisiin myönteisemmin kuin Vilho Pahka ja rivien välistä voi päätellä hänen olevan hieman kallellaan sosialismiin. Hän on myös Karin tiedottaja, joka kertoo piirtäjän jäämisistä lomalle ja välittää tämän muita kuulumisia.[25]
Hiski Kutiainen, katontekijä suurine perheineen. Hiskin vaimo Elma on miestään ahkerampi ja älykkäämpi ja vitsailee tämän kustannuksella joskus niin ovelasti, ettei mies aina tiedä, mistä on kyse.[26] Rysänperän lapsia ja nuorisoa edustaa vain Kutiaisten runsas jälkikasvu.[27]
Karjalan evakko Ieva-Kaisa (jossain yhteyksissä Ieva-Stiina), jossa henkilöityy kuva suomalaisesta naisvanhuksesta. Kuvaan kuuluvat huivi, hampaiden lähteminen ja käsilaukun tärkeys sekä kahvin himo ja juoruilu. Ieva-Kaisa käy ahkerasti kirkossa, kuitenkin pikemminkin ohjelman ja asioista perillä pysymisen kuin uskonnon vuoksi. Uteliaisuuttaan ja seuranhalustaan hän on valmis lähtemään kaikkialle – hän on miltei jokapäiväinen vieras Kutiaisilla – ja kokeilemaan kaikkea uutta, kuten Rysänperän uusia liikennevaloja.[28]
Puujalka-Atte, joka vitsailee asiasta kuin asiasta ja vähättelee jalkavammaansa. Hän tapaa muita rysänperäläisiä postilaatikolla, lukee otteita sanomalehdistä ja kommentoi niitä. Kesäisin hän viettää aikaansa kylän kioskilla useimmiten Römpän kanssa. Hänen yksityiselämänsä jää piirroksissa kuitenkin enimmäkseen hämärän peittoon ja myös hänen ikäänsä on vaikea päätellä.[26]
Vilho Pahka, yltiöisänmaallinen, muistoissaan elänyt sotaveteraani. Vilho Pahka asuu mökissään eristäytyneenä muista kyläläisistä, ainoastaan Römppä poikkeaa hänen luonaan silloin tällöin. Pahka esiintyy melko aggressiivisesti, vihaa ulkomaalaisia ja ottaa ärhäkästi kantaa maanpuolustuksen tilaan. Sotahenkisyys ilmenee paitsi puheesta, myös kivääristä ja marsalkka Mannerheimin kuvasta seinällä sekä esillä olevista kunniamerkeistä ja sotilaskuvasta. Kari kertoi itse panevansa "liian vaaralliset" repliikit oman piirroshahmonsa sijasta Römpän, Puujalka-Aten tai Pahkan suuhun.[29]
Rysänperän henkilögalleriaan kuuluu myös paikkakunnan kirkkoherra, jonka nimeä piirtäjä ei mainitse. Kirkkoherra on kiivas naispappeuden vastustaja, mistä esimerkiksi Römppä häntä kiusoittelee. Myös Hiski Kutiainen kehottaa kirkkoherraa tulemaan Kutiaisten kotiin katsomaan, kuinka Elma saarnaa, ripittää ja messuaa.[30]
Kari sijoitti kuvitteellisen Rysänperän ajan tavasta poiketenselvennäSavon sijasta Hämeeseen, koska hän arvosti hämäläistä kuivan toteavaa, mutta asian ytimeen osuvaa huumoria. Hän piti myös karjalaisten eloisuudesta ja heidän vivahteikkaasta kielestään, joita piirroksissa edusti Ieva-Kaisa. Sen sijaan hänen mielestään savolaiset "kikkailevat liiankin kanssa eivätkä kaiken lisäksi osaa nauraa itselleen". Karin mielestä maaseudun ihmiset edustivat näennäisestä huvittavuudestaan ja menneeseen jämähtäneisyydestään huolimatta järjen ääntä, koska nämä suhtautuivat muotivillityksiin kriittisemmin kuin kaupunkilaiset; muutoksia ei pitänyt tehdä vain muutosten itsensä vuoksi.[31] Esimerkiksi Hiski ja Elma Kutiaisen tupa säilyi sisustukseltaan – pönttöuuneineen, puuliesineen ja talonpoikaiskalusteineen – samanlaisena halki vuosikymmenten ja ainoa myönnytys nykyajalle siellä oli televisio. Sähköliettä, kahvinkeitintä tai nahkaista sohvakalustoa ei näkynyt Kutiaisilla vielä 1990-luvullakaan. Karin viimeisissä piirroksissa maaseudusta oli tullut ikääntyneiden ja maailman menosta syrjäytyneiden, mutta tilanteeseensa tyytyväisten ihmisten asuinympäristö.[32]
Muita piirroksissa usein esiintyneitä hahmoja olivat kaksi helsinkiläistä herrasmiestä, kaksi helsinkiläistä rouvaa, poliisit Koukku ja Väkä sekä puliukot Kustu ja Arska. Nämä henkilöt lausuivat omia huvittavia mielipiteitään kulloinkin ajankohtaisista asioista. Kustun ja Arskan sanailua vuodelta 1964: "Kuule, sanos mitä se kulttuuri oikeastaan on?" – "Emmä tiedä – sitä mä en ole koskaan juonu..."[33] Kirkon ja uskon tilaa kommentoi usein kaksi pappia, lihava ja laiha. Piirroksissa esiintyvät kaupunkilaiset edustivat pääosin yhteiskunnan keskiluokkaa. Ennen kaikkea mukana olivat erilaisissa palveluammateissa työskennelleet: opettajat, lääkärit, sairaanhoitajat, myyjät, tarjoilijat, ovimiehet, rahastajat ja linja-autonkuljettajat; silmiinpistävän usein poliisit ja sotilaat. Teollisuuden työntekijät puuttuivat piirroksista lähes täysin, vaikka heidän määränsä Suomessa lisääntyi huomattavasti 1950-luvulla ja vielä sen jälkeenkin. Piirrosten maailmankuva vastasi korostetusti porvarillista keskiluokkaa, jota tosin suurin osa suomalaisista alkoi viimeistään 1980-luvulla ollakin.[34]
Laumasopuli
Eräs nimenomaan Karin luomista hahmoista on "laumasopuli", jonka hän keksi presidentti Mauno Koiviston tokaisusta, että lehtimiehet ovat kuin lauma sopuleita jotka ryntäävät sokeasti hukkumaan. Mediaa edustavaksi hahmoksi Karin piirroksissa vakiintui tämän myötä 1980-luvulla lehtimiehen hatulla varustettu höröhampainen sopuli. Teoksessa Ha! Ha! Hauska Kari hahmo esiintyy jopa shiialaismullahin asuun puettuna sapelia heiluttaen Pertti Paasion ja Ulpu Iivarin rinnalla, ja kaikki kolme kiljuvat ääneen osoittaen Keijo Korhosen kuvaa:
»Tuomitsemme hänet karkotettavaksi maasta koska hänen mielestään suomalaisten tulee olla isäntiä omassa maassaan!»
Hahmo oli niin herkullinen, että Kari käytti sitä jopa suomettumisen pilkkaamiseen: eräässä piirrossarjassa vanhempi sopuli opastaa nuorempaa:[35]
»Muista sitten että natokenraali uhoaa mutta neukkukentsu varoittaa!»
Rauno Murju
Rauno Murju on Karin pilapiirtäjäuran viimeisten vuosien pilapiirroksissa esiintyvä fiktiivinen erikoistutkija, joka on karikatyyri tyhjänpäiväistä tutkimusta tekevästä tutkijasta. Risupartaisen, silmälasipäisen Rauno Murjun tekemä tutkimus on yleensä nollatutkimusta tai norsunluutornitutkimusta.[36] Murjulla on lapsekas, todellisen maailman todellisista asioista tietämätön ilme. Murjun keksintöjä ovat mm. televisiotuoli, josta katsoja ei pääse pois ennen ohjelman loppumista, sekä monikulmainen, vain kaloille ja ritareille sopiva hammasharja.[37] Kerran hän ehdotti, että oravanpyörä valjastettaisiin sähköä tuottamaan.[38] Osassa piirroksista, joissa Murju esiintyy, mainitaan myös Murjun yliopiston nimi: Paukkulan konttiyliopisto. Rauno Murju sai yhden äänen YleisradionSatusuomalaiset-äänestyksessä.[39]
Isänmaallisuus ja perinteiset arvot ohjenuorina
Pilapiirroksessa vuodelta 1966 satiiri kohdistuu Porkkalan vuokra-alueen palautuksen 10-vuotisjuhlintaan. Heti piirroksen julkaisun jälkeen ulkoministeri Ahti Karjalainen kutsui puheilleen Helsingin Sanomien silloisen päätoimittajan Teo Mertasen ja esitti tälle paheksuntansa.
Karin piirroksissa näkyi tämän tästä hänen luonteelleen ominainen vahva isänmaallisuus. Hän arvosteli jyrkästi Neuvostoliitolle nöyristelyä ja suomettumista. 1950- ja 1960-luvulla Kari syytti etenkin Maalaisliittoa epäisänmaallisuudesta ja asemansa pönkittämisestä Neuvostoliiton vaikutusvallalla pelottelemalla; hän piti keskenään veljeilleitä Maalaisliittoa ja SDP:sta vasemmalle irtautunutta oppositiota ("skogilaisia") suorastaan Neuvostoliiton kätyreinä. Kommunistien "räksytystä" Kari piti vastenmielisenä, mutta melko vaarattomana. Osansa Karin kritiikistä saivat myös pääministeri ja presidentti Urho Kekkonen ja tämän vallankäyttö. Kari antoi piirroksissaan ymmärtää, että Kekkonen kaappasi itselleen poliittisen hyödyn Porkkalan vuokra-alueen palautuksesta varmistaakseen valintansa uudeksi tasavallan presidentiksi vuonna 1956 ja oli etukäteen tietoinen Neuvostoliiton nootista syksyllä 1961.[40]
Kari tuomitsi jyrkästi myös Kekkosen poikkeuslailla tapahtuneen uudelleenvalinnan vuonna 1973: "Poliitikko hoitaa yhteisiä asioita, mutta jo halu määrätä toisten asioista osoittaa sellaista luonnetta, ettei häntä pitäisi valita."[41] Joulukuussa 1974 Kari ilmaisi piirroksessaan myötätuntonsa Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsijalle Simo Juntuselle, joka erotettiin lehdestä Kekkosen painostuksesta; Juntusen mielestä Suomi maksoi öljylaskunsa Neuvostoliitolle väärentämällä historiaansa. [42]
Karin kommunisminvastaisuus ilmeni selvästi jo hänen uransa alkuvuosina. Eräässä Helsingin messuhallissa 1950-luvun alussa pidetyssä näyttelyssä esiteltiin uusi käänteentekevä keksintö, robotti, joka liikkui, puhui ja teki kaikenlaisia temppuja, kun vain laittoi sähköjohdon pistorasiaan. Kari kommentoi laatimassaan piirroksessa, ettei tuossa amerikkalaisessa keksinnössä ollut mitään uutta; suomalaiset kommunistit olivat tehneet sen jo aikoja sitten. Piirroksessa oli robotti, jonka rinnassa olivat kirjaimet SKP, ja robotista lähti sähköjohto Moskovaan.[43]
Kari katsoi itse jo 1950-luvulla joutuneensa ulkopoliittisesti tuhman pojan maineeseen etenkin yöpakkaskriisin aikaisten, presidentti Urho Kekkosta ja Neuvostoliittoa ärsyttäneiden piirrostensa vuoksi. Myöhemmin hän kertoi, että kun hän kerran tapasi kirjailija Yrjö Soinin, joka oli vuonna 1956 julkaissut sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä kriittisesti tarkastelleen teoksen Kuin Pietari hiilivalkealla, Soini totesi: "Me olemme niitä harvoja, jotka nykyisin kehtaavat katsoa toisiaan silmiin."[44]
Tyyne Leivo-Larsson nimitettiin vuonna 1958 Suomen suurlähettilääksi Osloon. Hän oli ensimmäinen suomalainen nainen suurlähettiläänä. Kari kommentoi asiaa piirroksessaan: "Ei naisten nimittäminen suurlähettiläiksi ole vielä mikään todistus heidän tasa-arvoisuudestaan – nimittihän Caligulakin senaattoriksi hevosen!"[45]
Vaikka Kari joutui työnsä vuoksi seuraamaan tarkoin aikansa virtauksia, hän ei ollut juuri lainkaan kiinnostunut populaarikulttuurista. Klassisen musiikin ystävänä hän sivuutti nuorisomusiikin täysin, ja niinpä esimerkiksi The Beatles esiintyi hänen piirroksissaan vain kerran, Elvis Presley ei kertaakaan. Populaarikulttuurin suurista nimistä myös Marilyn Monroe näkyi vain yhdessä Karin pilakuvassa ja siinäkin melko epämääräisesti. Poikkeuksellista oli Jayne Mansfieldin esiintyminen peräti kuudessa piirroksessa. Innokkaasta elokuvien, etenkin lännenfilmien, katselustaan huolimatta Kari kommentoi niitä piirroksissaan niukasti.[46]
1960-luvun lopulla Karin arvostelun kohteeksi tulivat nuoret radikaalit, joiden pasifismi heikensi hänen mielestään maanpuolustuksen yleistä arvostusta. Hän arvosteli myös puolustusmäärärahojen vähyyttä ja puolustusvoimien varustetason vanhanaikaisuutta, jonka hän katsoi johtuvan kansanrintamahallitusten maanpuolustusta vähättelevästä asenteesta.[47]
Aseistakieltäytyjiin hän suhtautui peittelemättömän halveksivasti. Toisaalta Kari piti aseellista maanpuolustusta nimenomaan miesten tehtävänä eikä hyväksynyt naisten 1990-luvulla toteutunutta vapaaehtoista asepalvelusta. 1980-luvun lopulla Kari alkoi pitää Euroopan yhdentymistä uutena uhkana isänmaallisuudelle. Hän kyseenalaisti myös Yhdistyneiden Kansakuntien merkityksen yksittäisten valtioiden turvallisuuden takaajana.[48] Piirroksissaan Kari kuvasi rauhankyyhkyn mitättömäksi suurten sotakoneistojen rinnalla; hänen mielestään pasifistit olivat itse asiassa Neuvostoliiton valtapyrkimysten välikappaleita.[49]Kansainvälisen Punaisen Ristin satavuotisjuhlan aikaan (1959) Kari piti järjestön tehtävää melko epätoivoisena: "On ehkä mahdollista parantaa ihmisten haavoja – mutta ei heidän pahaa sisuaan..."[50] Aatteellisena esikuvanaan Kari piti ennen muita Johan Vilhelm Snellmania; Marja Ylönen on pitänyt häntä jopa "Snellmaniakin snellmanimpana".[51]Seppo Porvalin mukaan Kari oli yksi niistä harvoista suomalaisista, joka ei koskaan lukenut Väinö LinnanTuntematonta sotilasta. Karin omat sotaan liittyneet ihanteet olivat vahvasti runebergilaisia, ja hän siteerasi usein piirroksissaan Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita.[52]
Tammikuussa 1983 Kari kiivastui Naton Euroopan joukkojen yhdysvaltalaisen komentajan Bernard Rogersin lausunnosta, jossa tämä epäili suomalaisten maanpuolustustahtoa, mikäli Neuvostoliitto sodan tullen hyökkäisi Suomen kautta Norjassa olevia Naton kohteita vastaan. Aiheesta tehdyssä piirroksessa Vilho Pahka kysyy vihaisena: "Vai ettei me tarpeen tullen tapeltas! Miten monta näyttöä se Nato-kentsu oikein tahtoo?" Rogersin lausunto herätti Suomessa suuren hälyn, ja se torjuttiin jyrkästi.[53]
Kari toi suomen kieleen 70-luvulla termin "hurraaisänmaattomuus", joka on johdettu "hurraaisänmaallisuudesta".[54]
Suhteessaan kotiin ja uskontoon Kari oli konservatiivi. Snellmanin hengen mukaisesti hän otti piirroksissaan voimakkaasti kantaa yhteiskunnan sodanjälkeisessä murroksessa tapahtuneeseen kirkon maallistumiseen sekä naisen ja miehen roolien muuttumiseen. Karin mielestä miehellä piti olla auktoriteettiasema ja hänen oli elätettävä perheensä, kun taas naisen tärkeimpänä tehtävänä oli lasten kasvatus ja kodin hoito. Vanhempien oli kasvatettava lapsensa kunnioittamaan isänmaata ja perittyjä arvoja ja vastaavasti lasten oli kunnioitettava vanhempiaan. 1960-luvulta lähtien Kari irvaili "pehmomiehille" ja luonteeltaan hallitseville naisille.[55] Kari paheksui sitä, että kirkko kosiskeli seurakuntalaisten suosiota hänen mielestään halpahintaisin keinoin. Professori Osmo Tiililän – joka erosi vuonna 1962 kirkosta vastalauseena sen maallistumiselle – hengessä Kari vaati kirkon pitäytymistä perustehtävässään ja vastusti naispappeutta. Vielä naispappeuden toteuduttua hän teki naispappeja ivaavia piirroksia.[56] 1970-luvun lopulla syntyneen vihreän liikkeen kannattajia hän nimitti vähättelevään sävyyn "luontoilijoiksi".[57]Feminismiä hän pilkkasi jatkuvasti. Häntä huolestuttivat kotien hajoaminen ja perheiden kasvatusvastuun hämärtyminen, mikä ei hänen mielestään johtunut yksinomaan naisten yleistyneestä työssäkäynnistä, vaan myös perinteisten arvojen rapautumisesta ja yhteiskunnan lisääntyneestä holhouksesta.[58]
Ero Helsingin Sanomista
Lilli Earlin mielestä Karin parhaat oivallukset syntyivät 1960- ja 1970-luvulla.[59] Urho Kekkosen kauden päätyttyä Suomen sisäpolitiikka ei enää tarjonnut Karin kynälle yhtä herkullisia aiheita kuin ennen.[60] Toinen tärkeä Karin kritiikin kohde Neuvostoliitto katosi maailmankartalta vuonna 1991. Puolueiden väliset erot latistuivat, puoluehahmot lähes katosivat piirroksista 1980-luvun lopulla ja niiden sijasta alkoivat esiintyä yksittäiset poliitikot. Piirtäjää ja Helsingin Sanomia aiemmin yhdistäneet tekijät olivat muuttuneet tai muuttumassa vähemmän tärkeiksi, ja lehdessä korostuivat aiempaa selvemmin sellaiset liberaalit piirteet, joita Suomalainen ei kokenut omikseen. Euroopan yhdentymisen suhteen Suomalaisella ja Helsingin Sanomain johdolla oli täysin vastakkaiset näkemykset. Lehden pääomistaja Aatos Erkko liputti peittelemättä Suomen Euroopan yhteisöjen jäsenyyden puolesta.[61]
Karin kannanotot ajan ilmiöihin eivät enää saaneet aivan varauksetonta vastaanottoa, ja varsinkin hänen somaliaiheiset piirroksensa talvella 1991 saivat Hufvudstadsbladetin päätoimittajan Håkan Hellbergin vaatimaan "piirtäjän panemista aisoihin" ja piirroksia "käsiteltäviksi".[62] 28 oikeusoppinutta jätti oikeusministeriöön selvityspyynnön, loukkaavatko Karin somalipiirrokset painovapauslakia ja sisältävätkö ne kiihotusta kansanryhmää vastaan, mutta asia ei johtanut jatkotoimiin. Kari itse olisi halunnut oikeuteen, koska hän olisi ollut 1900-luvun ensimmäinen pilapiirtäjä, joka joutuu Suomessa vastaamaan töistään oikeudessa.[63]
Kesäkuussa 1991 Kari jätti paikkansa Helsingin Sanomissa, kun hänen viimeisin somaliaiheinen piirroksensa jätettiin julkaisematta. Piirroksessa poliisi Väkä sanoo kaverilleen Koukulle ”Minä vain kysyin onko heillä viisumia ja työlupaa” samalla, kun taustalla sermin takana näkyy lauma katketakseen nauravia, kalliisiin muotivaatteisiin pukeutuneita, karrikoidun kärjistävästi kuvattuja mustia miehiä. Tätä lehden johto piti sopimattomana tukena väitteille, joiden mukaan pakolaisasioihin olisi liittynyt tarkoituksellisia väärinkäytöksiä.lähde? Piirros poistettiin ladelmasta eikä sitä siis julkaistu Helsingin Sanomissa. Piirtäjä oli jo uhannut erota, jos hänen töitään sensuroitaisiin, ja nyt toteutti uhkauksensa. Päätoimittaja Janne Virkkunen myönsi Karille eron ja antoi julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan piirroksen hyllyttäminen ei johtunut itse sen aiheesta, vaan saman aiheen toistumisesta liian usein lyhyen ajan sisällä.[64]
Kari piirsi vielä tämän jälkeen eräisiin muihin lehtiin, joskin melko harvakseen. Viimeisiksi jääneet piirrokset nähtiin kokoelmassa Sammakoita, joka julkaistiin Karin kuoleman jälkeen syksyllä 1999. Kari kuvitti 1990-luvulla myös kaksi poikansa Valtteri Suomalaisen muistelmateosta, Kuolet vain kahdesti (1994) ja Sauna Syyriassa (1995). Ensin mainitussa Valtteri kertoo työstään ruumiinavaajana ja jälkimmäisessä osittain koomisistakin kokemuksistaan YK-joukoissa.lähde?
Kaikkiaan piirroksia Helsingin Sanomiin kertyi 7 500.[65]
Taiteelliset esikuvat
Työvuosinaan Seura-lehdessä Karin esikuvana oli ruotsalainen piirtäjä Torvald Gahlin, joka oli Dagens Nyheterin taiteilija 43 vuotta (1932–1975) ja käytti nimimerkkiä Salon Gahlin. Suomalaisista piirtäjistä tamperelainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Eijo ”Poika” Vesanto miellytti Kari Suomalaista piirustustaidoillaan. Leonardo da Vincin taidetta Suomalainen ihaili erityisesti ja ylisti tätä maailmankuuluna pilapiirtäjänä. Ehkä Helsingin Sanomien tärkeimpään hahmoonsa ikinuoreen Römpän äijään idea tuli jo Seuran aikoina, kun Kari luonnehti englantilaista piirtäjää Gavarnia. Kari Suomalainen totesi urastaan vuonna 1984: "En oikein tiedä mitä olen tavoitellut. Tuntuu, että olen väärällä uralla. Olisin halunnut olla säveltäjä tai muotokuvan maalari".[1] Kari Suomalainen oli myös erittäin musikaalinen, ja fagotin soittajana hän ylsi miltei puoliammattilaiseksi.[65]
Myös amerikkalaisuus piirroskuvissa oli yksi Karin piirteistä Seura-vuosina. "Kari oli jenkkiystävällinen. Amerikkalaisuus oli vahvasti läsnä. Hän piirsi hahmoja, jotka olivat ulkomaalaisten näköisiä, cowboysankareita ja hoikkauumaisia neitoja. Hahmot olivat karrikoituja ja usein humoristisia", Tiina Kuivalainen kuvailee.[15]
Kari ulkopuolisten silmin
Juho Gartz on tehnyt Karista elokuvan Kari ja hänen 9 presidenttiään. Se esitettiin televisiossa juuri ennen vuoden 1994 presidentinvaaleja. Elokuvan loppukommentti oli taiteilijalle tyypillisen sarkastinen:
»Mitä sitä turhia puhumaan "Ramista" ja "Marasta" tai "Patesta" – sanottaisiin vain reilusti "Pitkäkäinen", "Paksukainen" ja "Mökkiläinen"»
Tämän jälkeen mainittiin kukin taiteilijan antama liikanimi ja sen jälkeen kärjistetty pilakuva kustakin ehdokkaasta – Paavo Väyrynen kuvattiin vetämässä jalasmökkiä narusta olallaan kerjuupussi, jossa luki ”päivärahat”. Taiteilija oli siis loppuun asti täysin leppymätön, kun kysymys oli Väyrysen jo liki unohtumaan päässeestä päivärahatempauksesta. Niin kauan kuin Kari Suomalainen eli, hän ripusti aina ja ikuisesti jalasmökin Väyrysen niskaan, oli aasinsilta miten hatara tahansa. Toinen Karin Väyryseen jatkuvasti liittämä teema oli Väyrysen aikaisempi maininta "yön yli nukkumisesta", piirtäen hänet usein yöasussa tai nalle kainalossa.
Toimittaja Marja Ylönen teki Karin piirroksista vuonna 1995Tampereen yliopistossa tiedotusopillisen väitöstutkimuksenKarin suomalainen – Pilapiirrokset suomalaisuuden legitimointina. Tutkimus on julkaistu myös WSOY:n kustantamana kirjana Karin Suomi – Karin piirrokset suomalaisuuden kuvana.lähde?
Antti Seppänen ohjasi vuonna 2022 Kari Suomalaisen elämää ja työuraa käsittelevän dokumenttielokuvan Karin suomalaiset.[66]
Kari Suomalainen kuoli 10. elokuuta 1999 Valkeakoskella, ja hänen tuhkansa siroteltiin hänen toivomuksensa mukaisesti Vanajaveteen.lähde?
Julkaisut
Karin pilapiirroksista ja teksteistä on koottu vuosina 1953–2016 yhteensä 59 kirjaa. Lisäksi Kari on kuvittanut lukuisia teoksia ja kirjoittanut kaksi näytelmää sekä novelleja.
Porvali, Seppo: Kari: Tasavallan hovinarri: Dokumentti maailman parhaimpiin pilapiirtäjiin kuuluneen Kari Suomalaisen elämästä. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-10-1
Suomalainen, Kari: Maxi-Kari: 1000 piirrosta 1951–85. Otava, 1985. ISBN 951-1-08570-0
Teider, Hannu: Seuran oma Kari. Seura nro 41, s. 36–38. 8.10.2009
Ylönen, Marja: Karin Suomi: Karin piirrokset suomalaisuuden kuvana. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22884-2
Ylönen, Marja: Karin suomalainen: Pilapiirrokset suomalaisuuden legitimointina. Tampereen yliopisto 1995.
Ylönen, Marja: ”Suomalainen, Kari (1920–1999)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 452–455. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5Teoksen verkkoversio.
