Mikael Toppeliuksen vanhemmat olivat Oulun kaupungin tullikirjuri Kristoffer Toppelius ja Margaretha Lithovia. Hänen isänpuoleinen sukunsa oli vanhaa pohjoispohjalaista talonpoikaissukua Limingasta. Suvun alkuperäinen sukunimi oli Toppila, mutta Mikaelin isoisä oli muuttanut sen latinalaistettuun muotoon Toppelius lähtiessään virkamiesuralle. Hänen äitinsä oli puolestaan huomattavaa Lithoviuksen pappissukua, Sievinkappalaisen Gabriel Litohoviuksen tytär. Pariskunta sai neljä poikaa ja kaksi tytärtä, joista Mikael oli toiseksi vanhin.
Mikael Toppeliuksen isä Kristoffer Toppelius oli kaapattu seitsenvuotiaana isonvihan aikana venäläisten kasakoiden vangiksi ja viety Pietariin, josta hän oli kuitenkin onnistunut pakenemaan ja purjehtimaan laivalla Tukholmaan.[1] Myös muu hänen perheensä oli paennut Ruotsiin, ja Kristoffer oli törmännyt sattumalta pyykkiä pesevään äitiinsä Tukholman Skeppsbrolla. Tarinan todenperäisyys on hämärän peitossa, mutta Zachris Topelius lienee saanut isoisoisänsä elämäntarinasta vaikutteita tunnettuun satuunsa Koivu ja tähti. Tullikirjuri Kristoffer Toppelius oli myös harrastajamaalari, joten Mikael Toppeliuksen kiinnostus taiteisiin lienee hänen kodistaan peräisin.
Ensimmäiset maalaustyönsä Mikael Toppelius teki Iisalmessa vuoden 1748 aikoihin, jolloin hän oli vain 14–15-vuotias. Tuolloin hän koristeli Iisalmen kirkon lehterinkaiteet raamatullisia hahmoja esittänein kuvin. Tietoja siitä, miten nuori Toppelius päätyi Oulusta Iisalmeen ja sai kirkon koristelun tehtäväkseen, ei ole säilynyt. Iisalmen rovasti Henrik Helsingius oli joka tapauksessa otettu nuoren maalarin kyvyistä ja päätti auttaa tämän ammatillisen uran alkuun. Rovastilla oli läheiset suhteet hoviin, sillä hänen veljensä oli kuninkaallinen kirjastonhoitaja, ja kesällä 1751 Toppelius purjehti Tukholmaan mukanaan suosituskirje hovimaalari Johan Paschille.
Viimeinen tuomio Haukiputaan kirkossa.
Toppelius vietti Tukholmassa kaksi vuotta ja työskenteli Paschin oppipoikana Tukholman uuden kuninkaanlinnan koristelutöissä. "Vaelluslistassaan" (Min vandringslista), johon Toppelius vanhoilla päivillään listasi töitään, hän mainitsi erikseen osallistuneensa linnankirkon saarnastuolin kultaukseen ja marmorointiin. Syksyllä 1753 hän palasi kotikaupunkiinsa Ouluun, ja vielä saman vuoden lopulla hän teki ensimmäiset työnsä ammattimaisena kirkkomaalarina. Ensimmäisen suuren koristelutyönsä hän teki vuonna 1756 Hailuodon vanhaan kirkkoon, joka paloi vuonna 1968.
Toppeliuksen kirkkomaalarin ura kesti yli seitsemän vuosikymmentä. Hän työskenteli lähinnä kotikaupunkinsa Oulun ympäristössä mutta myös Pohjois-Savossa. Laajimman ja tunnetuimman koristelutyönsä Toppelius teki Haukiputaan kirkkoon vuosina 1774–1777. Kirkon kaikki seinät ja kattoholvit on koristeltu suurikokoisin, Raamatun tapahtumia esittävin maalauksin. Haukiputaan kirkossa on myös Toppeliuksen suurikokoisin maalaustyö, kahdeksan metriä leveä ja neljä metriä korkea Viimeinen tuomio, joka on kuuluisa väkevän realistisesta ja aikalaisia pelottaneesta helvettikuvauksestaan. Samantapaisen kokonaiskoristelun Toppelius maalasi myöhemmin vuosina 1785–1795 Kempeleen kirkkoon. Hänen huomattavimpiin töihinsä kuuluvat myös Lohtajan kirkon, Siikajoen kirkon ja Rantsilan kirkon alttari- ja saarnatuolimaalaukset.
Toppeliuksen viimeinen työkohde oli Revonlahden kirkko, jonka seinämaalaukset ovat vuodelta 1821. Hän kuoli samana vuonna kotonaan Oulussa 87-vuotiaana.
Kirkot joissa Toppelius työskenteli
Samuel voitelee Daavidin Kempeleen kirkossa.
Toppelius työskenteli pitkän uransa aikana varmasti ainakin 28 kirkossa. Täysin alkuperäisessä asussaan hänen maalauksensa ovat säilyneet kahdeksassa kirkossa. Näihin kuuluvat Haukiputaan kirkon ja Kempeleen vanhan kirkon kokonaiskoristelut, Pieksämäen Vanhan kirkon muotokuvamaalaukset, Lohtajan, Siikajoen, Rantsilan ja Revonlahden kirkkojen suuret moniosaiset alttarimaalaukset sekä Pudasjärven kirkon kellotapulimaalaukset. Kolmessa kirkossa (Paavola, Kiiminki, Jalasjärvi) on lisäksi jäljellä osia alkuperäisestä maalauskoristelusta.
Kymmenen Toppeliuksen koristamaa kirkkoa (Iisalmi, Kuopio, Oulunsalo, Pielavesi, Pulkkila, Lapinlahti, Maaninka, Kiuruvesi, Kuivaniemi, Nurmes) on myöhemmin purettu, mutta useimmissa tapauksissa hänen töitään on siirretty joko uuteen kirkkoon tai lahjoitettu jonkin museon kokoelmiin. Näin on käynyt esimerkiksi hänen ensimmäiselle työlleen, Iisalmen kirkon lehterinkaiteille, jotka siirrettiin kokonaisina uuteen kirkkoon. Eniten on säilynyt alttaritauluja ja saarnastuoleja, jotka on ollut helppo siirtää, sen sijaan seinämaalaukset ovat yleensä tuhoutuneet vanhan kirkon mukana. Kolmessa säilyneessä kirkossa (Piippola, Ilmajoki, Tohmajärvi) hänen maalauksensa on myöhemmin kokonaan tuhottu, ja neljä kirkkoa (Hailuoto, Leppävirta, Kauhajoki, Tyrnävä) on tuhoutunut tulipalossa.
Gardberg, C. J.: ”Toppelius, Mikael (1734–1821)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 878–879. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5Teoksen verkkoversio.
Kari, Risto & Ruotsalainen, Matti: Kirkkomaalarit: Mikael Toppeliuksen ja Emanuel Granbergin taide. (Teksti: Risto Kari. Valokuvat: Matti Ruotsalainen) Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10808-5
Mähönen, Reino: Kirkkomaalari Mikael Toppelius. Kustannusyhtiö Weilin + Göös, Helsinki 1975. ISBN 951-9056-20-3
Suomen taiteen historia, s. 123–125. Schildts Kustannus Oy. Helsinki 1998. ISBN 951-50-0920-0.
Toppelius, Mikael hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Nervander, Emil: Suomalainen kirkkomaalari Michael Toppelius ja hänen teoksensa. (Suomensi Edvard Richter) Helsinki: Kansanvalistus-seura, 1905. Teoksen verkkoversio.
Nummelin, Rolf: ”Rubens ligger inte bakom allt: Om förlagor och motivdetaljer i Mikael Toppelius' Korsnedtagandet i Kempele kyrka”, Näköalapaikalla: Aimo Reitalan juhlakirja, s. 137–142. (Toimittanut Anna Ruotsalainen. Taidehistoriallisia tutkimuksia, 17) Helsinki: Taidehistorian seura, 1996. ISSN 0355-1938ISBN 951-95275-9-1
