Maamme kirja

Tämä artikkeli kertoo Topeliuksen kirjasta. Maamme-kirjaksi on kutsuttu myös aakkostettua Suomen väestöluetteloa.
Maamme kirja
Boken om vårt land
Lukukirja alimmaisille oppilaitoksille Suomessa. Toinen jakso. Maamme kirja, ensimmäinen suomenkielinen painos, 1876.
Lukukirja alimmaisille oppilaitoksille Suomessa. Toinen jakso. Maamme kirja, ensimmäinen suomenkielinen painos, 1876.
Alkuperäisteos
Kirjailija Zacharias Topelius
Julkaistu 1875
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Maamme kirja (ruots. Boken om vårt land) on Zacharias (Sakari) Topeliuksen kirjoittama, alun perin ruotsiksi vuonna 1875 ilmestynyt kirja, jossa hän kuvailee Suomea, sen maakuntia, luontoa, kansaa ja historiaa. Maamme kirjaa luettiin kouluissa vuosikymmeniä, 1940-luvulleselvennä saakka. Kirjaa myytiin vuoteen 1907 mennessä 240 000 kappaletta, mikä teki siitä kustannusliike Edlundin myyntimenestyksen. Alempien luokkien lukukirjaksi laadittua teosta uudistettiin kielellisesti ja sisällöllisesti säännöllisin väliajoin. Esimerkiksi vuonna 1923 Maamme kirjasta ilmestyi uudistettu painos.[1]

Koulujen oppikirjalle tuli tarvetta, kun Suomi alkoi kasvaa kohti yhtenäisempää taloudellista, liikenteellistä ja poliittista kokonaisuutta. Saimaan kanava (1856) ja rautateitä (1862 alkaen) rakennettiin, lehdistöstä tuli merkittävä vaikuttaja, valtiopäivät alkoivat kokoontua ja koululaitos laajeni. Topelius kannatti kaksikielistä Suomea todeten sen esimerkiksi Helsingfors Tidningarin numerossa 6 vuonna 1848. Lisäksi hän antoi sen näkyä Maamme kirjassa: "Nytpä ymmärrän sen. Tämä maa on minun isänmaani. Joko minä suomen kielellä kutsun sen Suomenmaaksi, tahi ruotsiksi nimitän sen Finland, on se kuitenkin aina sama maa."[2]

Koululaitoksen roolista tuli tärkeä, sillä sen piti lisätä kansalaisten isänmaatietoisuutta ja tuottaa maalle työvoimaa. Topeliuksen isänmaakäsitys painottui näiden tavoitteiden mukaisesti työhön. Hänen mukaansa Suomi oli köyhä ja karu, eikä se tarjonnut helppoa elämää. Isänmaa oli kuin ankara työnantaja, joka ”potki” laiskuuteen taipuvaisia kansalaisiaan ja sai näistä parhaat puolet näkyviin. Topelius sitoi kansalaisten työvoiman isänmaan palvelukseen. Tähän ohjasi 1870-luvun Suomen voimakas taloudellisen kasvun tavoittelu. Kansainvälinen nousukausi ei ollut vielä ehtinyt saada mukaansa Suomea, jota rasitti suurten nälkävuosien perintö.

Topeliuksen Suomi-kuvaa on jo vanhastaan pidetty ihanteellisena. Sitä elähdyttää isänmaallisuus ja uskonnollinen henki.[3] Topelius nimittäin kuvasi Maamme kirjassa, että suomalaiset olivat taipuvaisia laiskotteluun. Suomalainen hevonen osoittautui työjuhtana isäntäänsä paremmaksi. Topelius kuvasikin juuri suomenhevosen kansan esikuvaksi.[4]lähde tarkemmin?

Topeliuksen Maamme kirja on inspiroinut nimellään ja käsittelytavallaan myös muita suomalaisia kirjailijoita. Jörn Donner julkaisi vuonna 1967 teoksen Uusi maammekirja: Lukukirja aikuisille suomalaisille, ja vuonna 1992 teoksen Uusin Maammekirja. Erkki Pulliainen julkaisi vuonna 1982 teoksen Uudempi Maammekirja.

Katso myös

Lähteet

  • Kannisto (Wantanen), Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja. (Painettu väitöskirja: Päivi, Suolatut säkeet, SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2) Ellibs, Turku, 2007. ISBN 978-952-99867-3-6 Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Tommila, Päiviö & Reitala, Aimo & Kallio, Veikko: Suomen kulttuurihistoria, osa II, s. 254–293. (Päiviö Tommilan artikkeli Tiedon leviäminen) WSOY, Porvoo, 1980.

Viitteet

  1. Huhta, Ilkka: "Täällä on oikea Suomenkansa". Körttiläisyyden julkisuuskuva 1880-1918, s. 223. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2007. ISBN 978-952-5031-20-1
  2. Maamme kirja: 7
  3. Tietosanakirja, osa 5, 1913
  4. Maamme kirja: 54

Aiheesta muualla

Read other articles:

Döbeln KreisOption municipality (en) Tempat categoria:Articles mancats de coordenades Negara berdaulatJermanNegara bagian di JermanSaxoniaRegierungsbezirkLeipzig Government Region (en) NegaraJerman Ibu kotaDöbeln GeografiLuas wilayah424,34 km² [convert: unit tak dikenal]Berbatasan denganMuldentalkreis Torgau-Oschatz Riesa-Großenhain Meißen (en) Mittweida SejarahDidahului olehQ1787268 Pembuatan1r Agustus 1994 Bubar1r Agustus 2008 Informasi tambahanKode NUTSDED33 Lain-lainSitus webLam...

 

С́или безп́еки й обор́они — збірна назва для всіх військових формувань та органів, які захищають суверенітет України: Збройні сили, Національна гвардія, Державна прикордонна служба, Національна поліція тощо. Сили безпеки й оборони є складовими Сектору безпеки і обор�...

 

Taka WidjanarkoLahirIndonesiaNama lainTaka RichPekerjaansutradaraTahun aktif2009 - sekarang Taka Widjanarko adalah seorang sutradara Indonesia yang menyutradarai sinetron Tuyul & Mbak Yul: Reborn. Filmografi Tuyul & Mba Yul Reborn (2016) Super Dede (2015) Klinik Tawa (2012) Awas Ada Bule (2012) Ilffeel (2009) Jinny I need you (2016) Jin & Jun (2016) Jeany, Soun & Miun (2017) Kecil kecil Mikir Jadi Manten (2017) Komplek Pengabdi Istri (2018) Komplek Pengabdi Istri II...

Реальность или фантастикаангл. Is It Real? Жанры Документальное кино Паранормальные явления Тайны Создатель Национальное географическое общество Рассказчики Иан Грегорий[1]Вилл Льюман[2] Страна производства США Язык Английский язык Число сезонов 2 Число выпуско�...

 

Gedung SarinahGedung Sarinah pada tahun 2022Informasi umumStatusBeroperasiJenisPusat perbelanjaanAlamatJalan M. H. Thamrin 11, Gondangdia, Menteng, Jakarta Pusat 10350NegaraIndonesiaPeletakan batu pertama23 April 1963 (1963-04-23)Dibuka15 Agustus 1966 (1966-08-15)Tanggal renovasi2020-2022PemilikPT Aviasi Pariwisata Indonesia (Persero)ManajemenPT SarinahTinggiTinggi74 m (243 ft)Menara antena747 m (2.451 ft)Data teknisJumlah lantai15Desain dan konstruksiArsitekPere...

 

Oud

Sebuah oud Oud adalah sebuah instrumen senar leher pendek tipe lute berbentuk pir (kordofon dalam klasifikasi instrumen Hornbostel-Sachs) dengan 11 atau 13 senar yang dikelompokkan dalam 5 atau 6 kord. Oud sangat mirip dengan kecapi modern, dan juga kecapi Barat.[1] Oud modern kemungkinan besar berasal dari kecapi Asyur. Instrumen serupa telah digunakan di Timur Tengah, Afrika Utara, dan Asia Tengah selama ribuan tahun, termasuk Mesopotamia, Mesir, Afrika Utara, Kaukasus, dan Levant; ...

SAC building in Tehran Politics of Iran Government of Islamic Republic of Iran Leadership Supreme Leader Ali Khamenei Guardianship of the Islamic Jurist Assembly of Experts Chairman: Ahmad Jannati Executive President (list) Ebrahim Raisi First Vice President (list) Mohammad Mokhber Supervisor of Presidential Administration Gholamhossein Esmaeili Cabinet Government of Raisi Legislative Islamic Consultative Assembly Speaker: Mohammad Bagher Ghalibaf Supreme Audit Court Guardian Council Chairman...

 

2013 ITM 400 AucklandEvent InformationRound 3 of 14 in the 2013 International V8 Supercars ChampionshipDate12–14 April 2013LocationPukekohe, New ZealandVenuePukekohe Park RacewayWeatherFineResultsRace 1Distance 35 laps 100 kmPole position Jamie WhincupTriple Eight Race Engineering 1:02.7600Winner Scott McLaughlinGarry Rogers Motorsport 39:54.9225Race 2Distance 35 laps 100 kmPole position Fabian CoulthardBrad Jones Racing 1:02.6310Winner Jamie WhincupTriple Eight Race Engineering 42:32.8445...

 

This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Motor-vehicle inspection Japan – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (November 2011) (Learn ho...

Військово-музичне управління Збройних сил України Тип військове формуванняЗасновано 1992Країна  Україна Емблема управління Військово-музичне управління Збройних сил України — структурний підрозділ Генерального штабу Збройних сил України призначений для планува...

 

Lookbook.nuURLLookbook.nuTipeFashion blog, foto blogBahasaInggrisPembuatYuri LeeBerdiri sejak2008Statusaktif Lookbook.nu adalah sebuah Situs komunitas penyuka fesyen yang memungkinkan penggunanya untuk saling berbagi foto dan memberikan deskripsi terhadap foto tersebut.[1] Adapun gaya penampilan yang biasa dianut para penggunanya adalah street style. Street style merupakan gaya berbusana trendi yang menampilkan kepribadian Individu, walaupun terkadang Gaya ini dapat dilihat sebagai se...

 

Hutchison Whampoa 和記黃埔JenisPublikIndustriKonglomeratNasibDiakuisisi oleh CKPenerusCK Hutchison HoldingsDidirikan1863; 161 tahun lalu (1863)PendiriJohn Duflon HutchisonDitutup03 Juni 2015 (2015-06-03)KantorpusatVictoria, Hong Kong, Admiralty (dekat Central)[1]TokohkunciSir Li Ka-shing (Mantan chairman)ProdukLayanan pelabuhan, properti dan hotel, ritel, energi, infrastruktur, telekomunikasi, keuangan dan investasiPendapatanUS$54,035 milyar (2014)Laba bersihHK$56.01 mil...

Sporting event delegationEast Germany at the1968 Summer OlympicsFlag of Germany superimposedwith the Olympic ringsIOC codeGDRNOCNational Olympic Committee of the GDRin Mexico City, Mexico12–27 October 1968Competitors226 in 18 sportsFlag bearerKarin BalzerMedalsRanked 5th Gold 9 Silver 9 Bronze 7 Total 25 Summer Olympics appearances (overview)196819721976198019841988Other related appearances Germany (1896–1936, 1992–) United Team of Germany (1956–1964) Athletes from Eas...

 

Indian playback singer RoshiniBackground informationGenresPlayback singingOccupation(s)Playback singer, performerInstrument(s)VocalistMusical artist Roshini is an Indian playback singer who originally hails from Tamil Nadu. She has sung songs in Tamil and Telugu languages. She contested in the seventh season of Tamil reality show Super Singer in Vijay TV.[1] Guinness Record Roshini along with her sister Anita (a.k.a. Singer Shalini JKA) performed the feat of 'singing non-stop for 37 h...

 

ReokKecamatanNegara IndonesiaProvinsiNusa Tenggara TimurKabupatenManggaraiPopulasi • Total20,799 jiwa (BPS 2.018) jiwaKode Kemendagri53.10.11 Kode BPS5313140 Luas236,80 km²Desa/kelurahan6 desa4 kelurahan Perahu di pelabuhan Reo pada masa Hindia Belanda Reok (disebut juga Reo) adalah sebuah kecamatan di Kabupaten Manggarai, Nusa Tenggara Timur, Indonesia. Kecamatan ini terletak sekitar 60 Kilometer ke arah utara dari ibukota Kabupaten Manggarai. Pusat pemerintahannya berada d...

City in West Azerbaijan province, Iran For the administrative division, see Qarah Zia od Din Rural District. City in West Azerbaijan, IranQarah Zia od Din Persian: قره‌ضیاءالدینCityQarah Zia od DinCoordinates: 38°53′24″N 45°01′42″E / 38.89000°N 45.02833°E / 38.89000; 45.02833[1]CountryIranProvinceWest AzerbaijanCountyChayparehDistrictCentralPopulation (2016)[2] • Total26,767Time zoneUTC+3:30 (IRST) Qarah Zia od...

 

Castle in Eisenach, Germany For other uses, see Wartburg (disambiguation). Wartburg CastleWartburgWartburg in EisenachWartburg CastleShow map of ThuringiaWartburg CastleShow map of GermanyFormer namesWartbergGeneral informationTypeCastleTown or cityEisenachCountryGermanyCoordinates50°57′58″N 10°18′23″E / 50.96611°N 10.30639°E / 50.96611; 10.30639Construction startedc. 1067Renovated19th and 20th centuriesLandlordWartburg Stiftung UNESCO World Heritage SiteCr...

 

Defunct flying squadron of the Royal Air Force No. 21 Squadron RAFNo. 21 Squadron badgeActive23 July 1915 – October 1919 December 1935 – November 1947 21 September 1953 – 30 June 1957 1 October 1958 – 15 January 1959 1 May 1959 – 15 September 1967 3 February 1969 – 31 March 1979Country United KingdomBranch Royal Air ForceMotto(s)Latin: Viribus vincimus (By strength we conquer)[1]InsigniaSquadron badge heraldryA hand erased at the wrist, holding a dumb-bell. The dumb-bell w...

Questa voce o sezione sugli argomenti attori statunitensi e cantanti statunitensi non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Questa voce o sezione sugli argomenti biografie e musica ha problemi di struttura e di organizzazione delle informazioni. Motivo: La biografia è un calderone di info...

 

Village and parish in West Sussex, England For the settlement in Canada, see Box Grove, Ontario. Human settlement in EnglandBoxgroveChurch of St Mary & St BlaiseBoxgroveLocation within West SussexArea11.69 km2 (4.51 sq mi) [1]Population957. 2011 Census[2]• Density77/km2 (200/sq mi)OS grid referenceSU907074• London51 miles (82 km) NNECivil parishBoxgroveDistrictChichesterShire countyWest SussexRegionSouth EastC...