Cerf toimi jo nuorena projektinjohtajana Yhdysvaltain puolustusministeriönasevoimien tutkimusorganisaatiossa (DARPA), joka rahoitti TCP/IP-teknologiaa kehittäviä ryhmiä. Internetin kaupalliset mahdollisuudet huomattiin 1980-luvun loppupuolella,[8] ja Cerf siirtyi MCI:n palvelukseen. Hänellä oli keskeinen osuus ensimmäisen kaupalliseen internetiin liitetyn sähköpostiohjelmiston (MCI Mail) kehittämisessä.
Vinton Cerf oli mukana perustamassa ja rahoittamassa Internetin osoitteiden tunnuksia hallinoivaa ICANN-organisaatiota. Cerf odotti kulisseissa vuoden ennen liittymistään ICANN:n hallitukseen. Hänet valittiiin myöhemmin organisaation puheenjohtajaksi.
Cerf on työskennellyt syyskuusta 2005 Googlessa yhtenä sen varatoimitusjohtajista. Googlessa Cerfin työtehtävä on ollut toimia ”Internetin evankelistana”.[3] Cerf on tullut tunnetuksi tekniikan tulevaisuutta ja yhteiskunnallisia vaikutuksia koskevista ennustuksistaan, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi tekoälyä, IPv6-teknologiaa ja television tulevaisuutta.[9]
Cerf kävi samaa koulua Jon Postelin ja Steve Crockerin kanssa, jotka olivat myös tärkeitä vaikuttajia internetin kehittämisen taustalla. Cerf kirjoitti Postelin muistokirjoituksen.
Opintojensa aikana hän opiskeli professori Gerald Estrinin alaisuudessa ja työskenteli professori Leonard Kleinrockin tietopaketti-verkkoryhmässä, joka ensimmäisenä yhdisti Internetin edeltäjän Arpanetin ensimmäiset kaksi pistettä.[11] Cerf osallistui myös Arpanetin "host-to-host"-protokollan suunnitteluun.[12] UCLAssa hän tutustui myös Arpanetin laitteistoarkkitehtuuria suunnitelleeseen Robert E. Kahniin.[12]
Tohtorin tutkinnon jälkeen Cerfistä tuli apulaisprofessori Stanfordin yliopistoon vuosiksi 1972–1976. Hän keskittyi näiden vuosien aikana pakettiverkon liitosprotokollien kehittämiseen ja suunnitteli Kahnin kanssa DoD TCP/IP -protokollan.[12] Cerf siirtyi työskentelemään DARPAan vuosiksi 1976–1982. Cerf on maininnut Louis Pouzinin työn CYCLADES-verkon kehittämiseksi yhdeksi tärkeimmistä vaikutteistaan TCP/IP-protokollan suunnittelussa.[13]
Vuosina 1982–1986 Cerfi toimi MCI Digital Information Servicesin varatoimitusjohtajana ja johti yhtiön sähköpostiohjelmisto MCI Mailin kehitystyötä. Cerf palasi MCI:hin vuonna 1994 yrityksen teknologiastrategiasta vastaavaksi johtajaksi. Viimeisimpänä hän työskenteli MCI:n arkkitehtuurista ja teknologiasta vastaavana johtajana, ja hän hän johti teknisten asiantuntijoiden ja arkkitehtien ryhmää kehittyneiden verkkosovellusten kehittelyssä. Näihin kuuluivat muun muassa internetpohjaiset tiedon, datan, videon ja videopalveluiden toimitusratkaisut yritys- ja yksityiskäyttöön.
Vuonna 1997 Cerf liittyi kuuroille ja huonokuuloisille opetusta tarjoavan Gallaudetin yliopiston neuvoa-antavaan toimikuntaan.[14][15]
Cerf on jäsen Bulgarian presidentin Georgi Părvanovin tietoteknistä neuvoa antavassa neuvostossa. Ryhmän perusti presidentti 8. maaliskuuta 2002.[17] Hän on myös Eurasia Groupin neuvoa-antavan hallituksen jäsen.[18]
Cerf työskentelee myös planeettainvälisen internetin parissa yhdessä NASAnJet Propulsion Laboratoryn kanssa. Tavoitteena on uusi standardi planeettojenväliseen, radio/laser-yhteyttä käyttävään kommunikointiin, joka huomioi signaalin laadun heikkenemisen aiheuttamat ongelmat.[19]
Cerf on myös StopBadwaren hallituksen jäsen. Kyseessä on haittaohjelmia (malware) vastustava, voittoa tavoittelematon järjestö, jota Google on tukenut aina sen alkuajoista Harvardin yliopiston projektina lähtien.[26][27]
Cerf on jäsenenä englantilaisen The Hyperwords Company Ltd:n asiantuntijapaneelissa. Yrityksen tavoitteena on luoda internetistä käyttäjäinteraktiivisempi. Se on tuottanut mm. ilmaisen FireFox-moduulin Hyperwords.[28]
Vuoden 2008 aikana Cerf toimi puheenjohtajana IETF:n alaisessa IDNAbis-työryhmässä.[29]
Cerf ja Kahn voittivat Turing-palkinnon 2004,[6] perusteena "pioneerityö internetin parissa, mukaan lukien ... internetin reititysprotokolla ... ja inspiroiva johtaminen verkkojen kehityksen parissa."[33]
YouTuben viisivuotisjuhlallisuuksissa Cerf valittiin sivuston vierailevaksi kuraattoriksi ja hän sai valita kuusi mielestään ikimuistoisinta videota sivustolta.[36]
Osittainen bibliografia
Kirjailija
Zero Text Length EOF Message (RFC 13, elokuu 1969)
IMP-IMP and HOST-HOST Control Links (RFC 18, syyskuu 1969)
ASCII format for network interchange (RFC 20, lokakuu 1969)
Host-host control message formats (RFC 22, lokakuu 1969)
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: Suomennettava viitetekstit
↑Vaikka hän lähtökohtaisesti vastustaakin arvonimiä (katso Vinton Cerfin haastattelu (Arkistoitu – Internet Archive), helmikuun 2006 artikkelissa Government Computer News) Cerf on halukas kutsumaan itseään yhdeksi internetin isistä viitaten Bob Kahn|Bob Kahniin ja Leonard Kleinrockiin erityisesti arvioidessaan keiden muiden kanssa hänen tulisi jakaa tämä titteli.
↑Travis, Hannibal: Wi-Fi Everywhere: Universal Broadband Access as Antitrust and telecommunications Policy. American University Law Review, vol. 55, s. 1720, 2006. President and Trustees of American University in Washington, DC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.6.2010.
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: karsittava selityksiä
Haastattelu Vinton G. Cerfin kanssa. Charles Babbage InstituteMinnesotan yliopisto, Minneapolis. Cerf selittää osallistumistaan ARPA-verkon kehitykseen, mukaan lukien työnsä Network Measurement Centerissä UCLA:ssa. Hän myös selittää suhdettaan Bolt Beranekiin, Robert Kahniin, Lawrence Robertsiin ja Network Working Groupiin. Hän myös käsittelee TCP/IP-protokollan kehitystä, IPTO:n rahoitusta Stanfordin yliopistossa, vuoden 1976 päätöstään ryhtyä projektipäälliköksi verkkoprojekteihin IPTO:lla sekä IPTO:n projektien sotilaallista käyttöä.