Vuonna 2009 hän oli mukana perustamassa KaliforniaanSingularity-yliopistoksi nimettyä oppilaitosta, jonka tavoitteena on "koota, kouluttaa ja innostaa joukko johtajia, jotka pyrkivät ymmärtämään ja edistämään eksponentiaalisesti kehittyviä teknologioita ja soveltaa, keskittyä ja ohjata näitä työkaluja ihmiskunnan suurten haasteiden ratkaisemiseksi".[1]
The Law of Accelerating Returns[2] on Kurzweilin muunnelma Mooren laista, jonka mukaan transistorien lukumäärä halvasti toteutettavissa mikropiireissä kaksinkertaistuu noin kahden vuoden välein. Kurzweil on myös herättänyt huomiota ajatuksillaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. Hänen mukaansa ihminen saavuttaa kuolemattomuuden noin vuoden 2030 paikkeilla teknologian kehityksen ansiosta[3]
Kurzweil on myös yksi kirjoittajista (sekä aihe) vuonna 2002 julkaistussa kirjassa Are We Spiritual Machines?: Ray Kurzweil vs. the Critics of Strong A.I.. Hän kirjoitti myös johdannon tietokonegrafiikkakirjaan Virtual Humans (2003) ja oli mukana kanadalaisen yhtyeen Our Lady Peacen albumilla Spiritual Machines (2000). Elokuva Simone (2002) on saanut innoituksensa Kurzweilin "Ramona"-virtuaalipersoonasta.lähde?