Presidential Medal of Freedom (suom.Presidentin vapaudenmitali) on Yhdysvaltain korkein siviilikunniamerkki yhdessä Yhdysvaltain kongressin myöntämän Congressional Gold Medalin kanssa. Vapaudenmitalia myöntää Yhdysvaltain presidentti. Medal of Freedomin voi saada erityisen ansiokkaasta panoksesta Yhdysvaltain turvallisuuteen tai kansallisiin kiinnostuksenkohteisiin, maailmanrauhaan, kulttuuriin tai merkittävissä ponnisteluissa julkisella tai yksityisellä sektorilla.[1]
Ensimmäinen kunniamerkin saaja oli Anna Rosenberg, joka toimi Yhdysvaltain erityislähettiläänä toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Kunniamerkki hänelle myönnettiin 29. lokakuuta 1945.[1]
Mitalia jaetaan vuosittain Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän tienoilla tai muina presidentin valitsemina päivinä. Mitalinsaajat valitaan joko presidentin aloitteesta tai suosituksesta. Mitali voidaan myöntää yhdelle henkilölle useammin kuin kerran (John Kenneth Galbraith ja Colin Powell) sekä kuoleman jälkeen (John F. Kennedy ja Roberto Clemente).
Arvomerkki
Kunniamerkki on muodoltaan kultainen tähti, jonka sakarat ovat valkoista emalia, ja jonka taustalla on punaisesta emalista oleva viisikulmio. Tähden keskustassa on kolmetoista kultaista tähteä sinisellä emalitaustalla. Tähdet on otettu Yhdysvaltain vaakunasta. Taustalla olevan viisikulmion jokaisen sivun päällä seisoo valkopäämerikotka levitetyin siivin siten, että siipien kärjet osuvat tähden sakaroiden kärkiin. Mitali on kiinni sinisessä koristenauhassa, jonka reunalla on valkoiset raidat.[3]
Isomman kaulan ympärille laitettavan tai olkanauhana pidettävän mitalin lisäksi Medal of Freedom on myös pienempänä rintaan kiinnitettävänä kunniamerkkinä.
Korkea-arvoisempaa with Distinction -kunniamerkkiä jaetaan ani harvoin ja vain noin 5 % kaikista kunniamerkin saaneista saa sen korkea-arvoisemmassa luokassa. Presidential Medal of Freedom with Distinction -kunniamerkin ovat saaneet mm. paavi Johannes Paavali II, Arthur Rubinstein ja Robert A. Lovett sekä presidentit Ronald Reagan ja Joe Biden. Myös koko Apollo 11:n miehistölle myönnettiin korkea-arvoisempi kunniamerkki.[4]