Drew Weissman

Drew Weissman
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1959 (ikä 65)
Lexington, Massachusetts, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot Brandeisin yliopisto
Bostonin yliopisto
Instituutti Pennsylvanian yliopisto
Tutkimusalue lähetti-RNA-tutkimus

Drew Weissman (s. 7. syyskuuta 1959 Lexington, Massachusetts, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen lääkäri, lääketieteen tutkija ja professori, joka palkittiin 2023 Katalin Karikón kanssa Nobelin lääketieteen palkinnolla. He onnistuivat muokkaamaan lähetti-RNA:ta niin, että se säilyi elimistössä normaalia pidempään. Tutkimuksen pohjalta on kehitetty esimerkiksi mRNA-pohjainen SARS-CoV-2-rokote.

Nuoruus ja opinnot

Weissman syntyi 1959 Massachusettsin Lexingtonissa. Nuorena hän nautti urheilusta, itsepuolustuslajeista sekä tieteistä ja valmisti high school -aikana isänsä perustamassa yrityksessä optisia peilejä satelliitteja varten.[1][2]

Weissman opiskeli biokemiaa ja entsymologiaa Brandeisin yliopistossa ja suoritti 1981 maisterin tutkinnon. Lääketieteen tohtoriksi hän valmistui 1987 Bostonin yliopistosta. Siellä Weissmanin alaa olivat immunologia ja mikrobiologia. Hän sai 1990 valmiiksi erikoistumisjaksonsa sisätaudeista Bostonin Beth Israel -sairaalassa.[2]

Ura

Weissman pääsi vuonna 1990 työskentelemään Yhdysvaltain terveysvirastoon, missä hän toimi neljän vuoden ajan Anthony Faucin alaisuudessa National Institute of Allergy and Infectious Diseasen laboratoriossa.[1] Weissmanista tuli 1997 Pennsylvanian yliopiston tutkija, ja hän toimi 2006–2013 lääketieteen associate professorina ja professorina 2013–2021. Hän työskenteli 2007–2016 myös Philadelphian veteraanisairaalan lääkärinä.[3]

Pennsylvanian yliopistossa Weissman alkoi tehdä yhteistyötä Katalin Karikón kanssa RNA:n ja lähetti-RNA:n parissa. Weissman ja Karikó havaitsivat 2000-luvun alkupuolella, että muokatulla lähetti-RNA:lla pystyi välttämään elimistön immuunijärjestelmän välittömän reaktion. Näin lähetti-RNA pystyy olemaan aktiivinen pidempään ja pääsemään soluihin, jotka sitten voivat alkaa tuottaa antigeenejä tai muita proteiineja tauteja vastaan taistelemiseen. Tutkijat olivat muokanneet lähetti-RNA:ta korvaamalla uridiinin pseudouridiinilla.[2]

Weissman aloitti 2021 Pennsylvanian yliopiston rokotetutkimuksen Roberts-professorina sekä Penn-instituutin RNA-innovaatioiden johtajana.[3]

Merkitys ja tunnustukset

Weissman on saanut monia tunnustuksia työstään ja sen vaikutuksista rokotetutkimukseen. Weissman on saanut muun muassa Asturian ruhtinattaren palkinnon (2021), Albert Lasker -palkinnon kliinisestä lääketieteellisestä tutkimustyöstä (2021), Louisa Gross Horwitz -palkinnon (2021), Japani-palkinnon (2022) ja Nobelin lääketieteen palkinnon (2023).[3][4]

Weissmanin ja Karikón tutkimustyö sai maailmanlaajuista huomiota koronapandemian myötä, sillä heidän tutkimuksensa auttoivat kehittämään nopeasti SARS-CoV-2-rokotteita uutta koronavirusta ja sen aiheuttamaa covid-19-tautia vastaan.[5]

Lähteet

  1. a b Drew Weissman Fundación BBVA. Viitattu 2.10.2023. (englanniksi)
  2. a b c Drew Weissman National Inventors Hall of Fame. Viitattu 2.10.2023. (englanniksi)
  3. a b c Drew Weissman, M.D., Ph.D. The Japan Prize Foundation. Viitattu 2.10.2023. (englanniksi)
  4. Anniina Wallius: Lääketieteen Nobel-palkinnot RNA-rokotteiden läpimurrosta Yle Uutiset. 2.10.2023. Yleisradio. Viitattu 2.10.2023.
  5. Modified mRNA vaccines Albert and Mary Lasker Foundation. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Read other articles:

This article relies excessively on references to primary sources. Please improve this article by adding secondary or tertiary sources. Find sources: Centro de Bachillerato Tecnologico Agropecuario No. 18 – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (April 2014) (Learn how and when to remove this template message) Public high school in Cd. Altamirano, Guerrero, MexicoCentro de Bachillerato Tecnologico Agropecuario No. 18Official logoAddressAv. Francisc...

 

Artikel ini perlu diwikifikasi agar memenuhi standar kualitas Wikipedia. Anda dapat memberikan bantuan berupa penambahan pranala dalam, atau dengan merapikan tata letak dari artikel ini. Untuk keterangan lebih lanjut, klik [tampil] di bagian kanan. Mengganti markah HTML dengan markah wiki bila dimungkinkan. Tambahkan pranala wiki. Bila dirasa perlu, buatlah pautan ke artikel wiki lainnya dengan cara menambahkan [[ dan ]] pada kata yang bersangkutan (lihat WP:LINK untuk keterangan lebih lanjut...

 

Healthcare, governmental, and business services provider Maximus Inc.Company typePublicTraded asNYSE: MMSS&P 400 componentIndustryHealthcare, business servicesGovernment contractorFounded1975HeadquartersTysons, VirginiaAreas servedAustralia, Canada, Saudi Arabia, South Korea, United Arab Emirates, United Kingdom, United States [1]Key peopleBruce Caswell (president and chief executive officer)David Mutryn (chief financial officer)Revenue $4.9 billion (2023)[1]Number of...

American baseball player (born 1984) Not to be confused with Joe Smith (1910s pitcher). Baseball player Joe SmithSmith with the Toronto Blue Jays in 2017PitcherBorn: (1984-03-22) March 22, 1984 (age 40)Cincinnati, Ohio, U.S.Batted: RightThrew: RightMLB debutApril 1, 2007, for the New York MetsLast MLB appearanceAugust 2, 2022, for the Minnesota TwinsMLB statisticsWin–loss record55–34Earned run average3.14Strikeouts666 Teams New York Mets (2007–2008) Cl...

 

Version of Windows Mobile, released in 2001 Operating system Pocket PC 2002Version of the Windows Mobile operating systemPocket PC 2002's interfaceDeveloperMicrosoftSource modelClosed sourceReleased tomanufacturingOctober 4, 2001; 22 years ago (2001-10-04)PlatformsARMKernel typeWindows CEPreceded byPocket PC 2000Succeeded byWindows Mobile 2003Support statusUnsupported as of October 14, 2008 Pocket PC 2002, originally codenamed Merlin,[1] was a member of the Windows M...

 

هنودمعلومات عامةنسبة التسمية الهند التعداد الكليالتعداد قرابة 1.21 مليار[1][2]تعداد الهند عام 2011ق. 1.32 مليار[3]تقديرات عام 2017ق. 30.8 مليون[4]مناطق الوجود المميزةبلد الأصل الهند البلد الهند  الهند نيبال 4,000,000[5] الولايات المتحدة 3,982,398[6] الإمار...

Indian actress Keerthi ReddyKeerthi Reddy at Gudi sambharalu EventNationalityIndianOccupationActressYears active1996–2004Spouse Sumanth ​(m. 2004⁠–⁠2006)​Children2RelativesTanishq reddy Keerthi Reddy is an Indian former actress who appeared primarily in Telugu, Tamil, and Hindi language films. Her notable work includes Tholi Prema (1998), Pyaar Ishq Aur Mohabbat (2001) and Arjun (2004). She has received a Filmfare Award for her performan...

 

國立新化高級工業職業學校國立新化高級工業職業學校地址712 臺南市新化區東榮里信義路54號经纬度23°02′14″N 120°19′07″E / 23.037254°N 120.318693°E / 23.037254; 120.318693邮政编码712其它名称National HsinHua Industrial Vocational High School类型技術型高級中等學校创办日期1926年 台南州立新化農業補習學校学区 中華民國臺灣臺南市新化區学校编号06-5903994教育部學校代碼1104...

 

Historical and cultural geographical region This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Provinces of Sweden – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (December 2007) (Learn how and when to remove this message) Population of Swedish provinces in 2016[1] The provinces of Sweden (Swedish: Sverig...

Der Titel dieses Artikels ist mehrdeutig. Weitere Bedeutungen sind unter Tuscarora (Begriffsklärung) aufgeführt. Wohn- und Jagdgebiet der Tuscarora und der Irokesenliga vor 1700 Die Tuscarora, Skarù∙ręʔ oder Ska-Ruh-Reh (Indianischen Hanf (Indian Hemp)-Sammler oder (Hanf)Hemden-tragendes Volk) sind ein Stamm der Haudenosaunee (Leute des Langhauses), besser bekannt als Irokesenliga oder -Konföderation, einem Bündnis aus ursprünglich fünf (später sechs) Stämmen oder Nationen der I...

 

الأرشيدوق راينير (بالألمانية: Rainer Joseph von Österreich)‏  نائب الملك في لومبارديا-فينيشيا فترة الحكم3 يناير 1818 – 8 يونيو 1848 العاهل فرانتس الأولفرديناند الأول الأرشيدوق أنطون فيكتور يوزف راديتزكي(الحاكم العام) معلومات شخصية اسم الولادة (بالألمانية: Rainer Joseph Johann Michael Franz Hieronymus von Öst...

 

Main article: 1916 United States presidential election 1916 United States presidential election in Kentucky ← 1912 November 7, 1916 1920 → All 13 Kentucky votes to the Electoral College   Nominee Woodrow Wilson Charles Evans Hughes Party Democratic Republican Home state New Jersey New York Running mate Thomas R. Marshall Charles W. Fairbanks Electoral vote 13 0 Popular vote 269,990 241,854 Percentage 51.91% 46.50% County Results Wilson  ...

American tennis player Florence SuttonSutton in 1911Full nameFlorence E. SuttonCountry (sports) United StatesBorn(1883-09-02)September 2, 1883DiedOctober 16, 1974(1974-10-16) (aged 91)SinglesGrand Slam singles resultsUS OpenF (1911)DoublesGrand Slam doubles resultsUS OpenF (1911) Florence E. Sutton (September 2, 1883 – October 16, 1974) was an American tennis player. Biography Florence Sutton She was born on September 2, 1883, to Adolphus De Gruchy Sutton and Adelina Est...

 

Copa Sudamericana 2004Copa Nissan Sudamericana de Clubes 2004 Competizione Copa Sudamericana Sport Calcio Edizione 3ª Organizzatore CONMEBOL e CONCACAF Date 10 agosto - 17 dicembre Partecipanti 34 Risultati Vincitore  Boca Juniors(1º titolo) Secondo  Bolívar Statistiche Miglior marcatore Horacio Chiorazzo (7 gol) Incontri disputati 68 Gol segnati 174 (2,56 per incontro) Cronologia della competizione 2003 2005 Manuale La Coppa Sudamericana 2004 venne vinta dal Boca Juni...

 

Maritime warfare branch of Japan's military Japanese Navy and Maritime Self-Defense Force redirect here. For the navy of the Japanese Empire, see Imperial Japanese Navy. For navies in general, see Navy. Japan Maritime Self-Defense Force海上自衛隊Emblem of the Japan Maritime Self-Defense ForceFounded1 July 1954; 70 years ago (1954-07-01)[1]Country JapanTypeNavyRoleNaval warfareSize50,800 personnel150+ ships[2][3]346 aircraft[4]Part...

Funicolare di LubianaLocalizzazioneStato Slovenia LocalitàLubiana Dati tecniciTipofunicolare Stato attualein uso Apertura2006 Velocità3 m/s Portata33 passeggeri PercorsoStazione a vallePiazza Krek Stazione a monteCastello Tempo di percorrenza1 minuto Lunghezza70 m Dintornicastello di Lubiana, piazza Krek, mercato Centrale di Lubiana Trasporto a fune Modifica dati su Wikidata · Manuale Il percorso della funicolare La funicolare di Lubiana (in sloveno Ljubljanska vzpenja...

 

日本の政治家柿沢 未途かきざわ みと 法務省より公表された肖像(2014年撮影)生年月日 (1971-01-21) 1971年1月21日(53歳)出生地 ベルギー ブリュッセル出身校 東京大学法学部前職 NHK記者柿澤弘治衆議院議員秘書所属政党 (無所属→)(民主党→)(無所属→)(みんなの党→)(無所属→) (結いの党→) (維新の党→)(民進党(江田G)→)(希望の党→)(無所...

 

Region in HungaryCentral Transdanubia Közép-DunántúlRegionCountry HungaryCapital citySzékesfehérvárArea • Total11,237 km2 (4,339 sq mi)Population • Total1,104,841Time zoneUTC+1 (CET) • Summer (DST)UTC+2 (CEST)NUTS codeHU21GDP per capita (PPS)€18,800 (2017)[1]HDI (2019)0.847 [2]very high · 4th Central Transdanubia (Hungarian: Közép-Dunántúl ['køzeːp 'dunaːntuːl]) is a statistical (NUTS 2) region o...

Instruction set architecture by Hewlett-Packard PA-RISC (HP/PA)DesignerHewlett-PackardBits64-bit (32→64)Introduced1986 (1996 PA-RISC 2.0)Version2.0 (1996)DesignRISCEncodingFixedBranchingCompare and branchEndiannessBigExtensionsMultimedia Acceleration eXtensions (MAX), MAX-2OpenNoSuccessorPA-WideWord → Itanium[1]RegistersGeneral-purpose32Floating point32 64-bit (16 64-bit in PA-RISC 1.0) HP PA-RISC 7300LC microprocessor HP 9000 C110 PA-RISC workstation booting Debian GNU/Linux Prec...

 

Wrestling competition 2021 EuropeanWrestling ChampionshipsFreestyleGreco-RomanWomen57 kg55 kg50 kg61 kg60 kg53 kg65 kg63 kg55 kg70 kg67 kg57 kg74 kg72 kg59 kg79 kg77 kg62 kg86 kg82 kg65 kg92 kg87 kg68 kg97 kg97 kg72 kg125 kg130 kg76 kgvte Main article: 2021 European Wrestling Championships The women's freestyle 62 kg is a competition featured at the 2021 European Wrestling Championships, and was held in Warsaw, Poland on April 22 and April 23.[1] Medalists Gold Iryna Koliadenko&#...