Carl Theodor Höijer (20. helmikuuta1843Helsinki – 31. lokakuuta1910Helsinki) oli aikansa johtava suomalainenarkkitehti. Höijerin on sanottu olleen ensimmäinen suomalainen arkkitehti, joka loi menestyksekkään uran ja kestävän jälkimaineen ilman asemaa rakennushallinnossa. Hänen on siten katsottu muovanneen arkkitehtien toimenkuvaa Suomessa.[1]
Höijerin tärkeimmät työnantajat hänen uransa alkuvuosina olivat Sinebrychoffin panimo sekä Helsingin kaupunki ja seurakunta. Hän suunnitteli asuin- ja liikerakennuksia useille kaupungin nousevaan porvaristoon kuuluneille rakennuttajille, joista erityisesti yhteistyö Fredrik Wilhelm Grönqvistin kanssa osoittautui hänen uralleen keskeiseksi. Höijerin uran huippu oli Ateneumin taidemuseon toteuttaminen valtiolle; senaattori Leo Mechelin valitsi Höijerin suunnittelukilpailun voittajaksi ohi rakennushallituksen arkkitehtien. Höijer ei kuitenkaan koskaan päässyt rakennushallituksen yliarkkitehdiksi, vaikka haki virkaa kahdesti. 1890-luvun alussa Höijer oli itse toisena omistajana Huberin talon rakennushankkeessa, mutta joutui henkilökohtaisen vararikon vuoksi myymään osuutensa yhtiökumppanilleen Robert Huberille.[1] Höijerin koti ja työhuone jäivät kuitenkin vuokralaisiksi hänen suunnittelemaansa taloon.[3]
1900-luvulle tultaessa Höijer jäi nuorempien arkkitehtien varjoon eikä kyennyt kunnolla omaksumaan uutta kansallisromanttista tyylisuuntausta. Hänen uransa päättyi sairauskohtauksesta johtuneeseen osittaiseen halvaantumiseen vuonna 1905.[1]
Höijerin puoliso oli Augusta Wilhelmina Rosén. Heillä ei ollut lapsia.[1]
Tuotanto
Höijerin suunnittelemat rakennukset sijoittuvat suurimmaksi osaksi hänen synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin, johon hän 1870–1890-luvulla suunnitteli useita liike- ja asuinrakennuksia sekä uusrenessanssityylisiä kerrostaloja. Niistä huomattava osa purettiin 1950–1960-luvuilla[4]. Höijerin mainittavia suunnittelutöitä ovat muun muassa:
Theodor Höijer. (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen rakennustaiteen museon arkkitehtiesittelyt. Viitattu 31.5.2011.
Manninen, Antti: Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2004. ISBN 952-5557-00-6
Viljo, Eeva Maija: ”Höijer, Theodor”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 244–246. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2Teoksen verkkoversio.
↑Varmavuori, Marjaana: Hulppealle huvilalle on vuosia etsitty uutta omistajaa Tammisalossa. Helsingin Sanomat: HS Helsinki, viikko 32, s. 5. Artikkelin verkkoversio.