Norrbottenin lääni[4] (joskus suom. Pohjoispohjan lääni, ruots. Norrbottens län) on pohjoisimman Ruotsin kattava lääni. Lääniin kuuluu koko Norrbottenin maakunta ja pohjoisosa Ruotsin Lapista. Nykyistä Norrbottenin maakuntaa alettiin kuitenkin pitää Ruotsin maakuntana vasta sen jälkeen kun Norrbottenin lääni oli perustettu vuonna 1810. Aikaisemmin Norrbotten luettiin Västerbottenin (suom. Länsipohja) maakunnan osaksi.[5] Läänin pääkaupunki oli ensin Piitime vuosina 1810–1855 ja vuodesta 1856 lähtien Luulaja. Valtiopäivävaaleissa lääni muodostaa Norrbottenin läänin vaalipiirin.
Vuonna 2007 läänissä oli 359,29 km² peltoa,[6] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[7] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,4 prosenttia läänin maapinta-alasta.
Norrbottenin lääni luotiin vuonna 1810 Västerbottenin läänin pohjoisosasta.[8]Piitimen Lappi (Arvidsjaurin ja Arjeplogin kunnat) eivät aluksi kuuluneet lääniin, vaan ne liitettiin siihen vasta vuonna 1837. Malån kunta muodostettiin vuonna 1862 erottamalla se Arvidsjaurista ja Måla liitettiin takaisin Västerbottenin lääniin vuonna 1869. Sen jälkeen läänin rajoja ei ole muutettu. 1990-luvun alusta lähtien läänijaon muuttamisesta on jälleen keskusteltu.
Vaakuna
Vaakunaselitys: Nelijakoinen kilpi: I ja IV kentissä Västerbottenin vaakuna, II ja III kentissä Lapin vaakuna. (Ruotsiksi Kvadrerad sköld: i fält I och IV Västerbottens vapen, i fält II och III Lapplands vapen.)
Norrbottenin lääninhallitus käytti aluksi Västerbottenin maakuntavaakunaa. Lääninvaakuna vahvistettiin viralliseksi vasta 1930-luvulla ja aiheutti tiettyjä erimielisyyksiä Västerbottenin läänin kanssa. Västerbottenin läänin vaakuna vahvistettiin vasta vuonna 1949. Norrbottenin maakunta sai oman vaakunansa vasta vuonna 1995, mutta se ei aiheuttanut muutoksia Norrbottenin läänin vaakunaan.
Norrbotten on vastakohtien lääni. Siellä sijaitsevat Ruotsin korkein tunturiKebnekaise (noin 2 100 metriä) ja syvin järvi Hornavan (232 m). Samaan aikaan kun tunturialueilla maa on ikiroudassa, turistit viettävät aikaansa Perämeren rannikon uimarannoilla.
Läänissä on Luulajan (Luleå Airport), Arvidsjaurin, Jällivaaran (Lapland Airport), Kiirunan ja Pajalan (Pajala-Ylläs Airport) lentokentät. Norrbottenin lääni on Ruotsin lääneistä ainoa, jossa on sisäistä lentoliikennettä: lentoja on Kiirunasta ja Pajalasta Luulajaan.
Suurimmat taajamat
Vuonna 2010 Norrbottenin läänissä sijaitsi 89 taajamaa.[9] Seuraavassa on lueteltu läänin 10 suurinta taajamaa.[10]
Läänin pääkaupunkia vastaava keskustaajama on lihavoitu.
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[11][12] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo läänissä sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan läänissä asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus ja kierrätys, energiahuolto ja ympäristötoiminta sekä rakennustoiminta. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden toimiala on tuntematon.
Maakäräjäkunnat perustettiin Ruotsiin vuonna 1863. Maakäräjäkunnan valtuusto (ruots. landstingsfullmäktige) valitaan samaan aikaan kuin valtiopäiväedustajat ja kunnanvaltuustot. Vaaleja varten Norrbottenin lääni on jaettu seuraaviin 5 vaalipiiriin:[18]
Piteå älvdals valkrets (15 kiinteää paikkaa)
Boden - Jokkmokks valkrets (8 kiinteää paikkaa)
Östra valkretsen (11 kiinteää paikkaa)
Malmfältens valkrets (10 kiinteää paikkaa)
Luleå valkrets (19 kiinteää paikkaa)
Valtuuston paikoista yhdeksän kymmenesosaa on kiinteitä paikkoja (ruots. fasta mandat) ja niiden lisäksi yksi kymmenesosa on tasauspaikkoja (ruots. utjämningsmandat).[19] Maakäräjäkunnan valtuustossa on yhteensä kaikkiaan 71 paikkaa, ja seuraavassa on esitetty viimeisimpien maakäräjäkuntavaalien tulos.
Muiden puolueiden äänistä Norrbottens Sjukvårdsparti sai 16,37 %, mikä oikeutti 13 paikkaan maakäräjäkunnan valtuustossa. Muut puolueet saivat 2,83 % äänistä, mikä ei oikeuttanut paikkoihin maakäräjäkunnan valtuustossa.[22]
Läänin kunnat
Vuoden 1952 kuntauudistuksessa Norrbottenin läänissä ei tehty yhtäkään kuntaliitosta. Nykyinen kuntajako on peräisin 1970-luvun kuntauudistuksesta. Norrbottenin läänissä on nykyään 14 kuntaa. Haaparanta on yksi niistä Ruotsin kunnista, joka on ottanut uudelleen käyttöön kaupunkinimityksen silloin, kun sillä ei ole oikeudellista merkitystä.
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[24] Mahdolliset aluejaotuksen muutokset saattavat heikentää tietojen vertailtavuutta eri vuosina.
Vuoden 2011 lopussa 11,1 prosenttia läänin väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 9,2 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[25]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan läänissä asui 11 008 Suomessa syntynyttä,[26] mikä vastasi 4,4 prosenttia läänin väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 5,9 prosenttia läänin asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin läänissä asui 12 479 Suomessa syntynyttä,[27] mikä vastasi 4,7 prosenttia läänin väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden läänin asukkaiden mediaaninettotulot olivat 185 707 kruunua.[28]
Vuoden 2011 lopussa läänin väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[29]
0–17-vuotiaat: 18,5 %
18–64-vuotiaat: 59,9 %
65 vuotta täyttäneet: 21,6 %
Väestö maakunnittain
Norrbottenin läänissä oli vuoden 2011 lopussa yhteensä 248 545 asukasta,[30] jotka jakaantuivat eri maakuntiin seuraavasti: