Kunnan maapinta-ala on 5 655,59 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 6 145 henkeä (31.12.2020).[2]
Alkujaan saamelaisten kohtauspaikkana tunnettu Arvidsjaur on nykyisin kauppa- ja puuteollisuuspaikkakunta. Yhtenä nähtävyytenä onkin saamelaiskylä 1700-luvun lopulta. Lisäksi nähtävänä on kivikautisia asuinpaikkana. Paikallinen G. Hermanssonin suunnittelema kirkko vuodelta 1902 on myös nähtävyys. Arvidsjaurissa sijaitsee myös Ruotsin suurin luonnonsuojelualue Reivon.
Vuonna 2007 kunnassa oli 6,45 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,1 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Ruotsin pohjoisosassa pitäjiä perustettiin hitaammin kuin eteläosissa. Arvidsjaurin pitäjä erotettiin Piitimen pitäjästä vuonna 1606. Arvidsjaurista puolestaan erotettiin Arjeplogin pitäjä vuonna 1640. Vuonna 1862 Malån pitäjä erotettiin Arvidsjaurista ja siirrettiin Västerbottenin lääniin. Samana vuonna pitäjistä tuli maalaiskuntia. Tämän jälkeen kunnan rajoja ei ole muutettu vuosien 1952 ja 1971 suurista kuntauudistuksista huolimatta. Vuosina 1895–1962 Arvidsjaurin taajama oli taajaväkinen yhdyskunta.
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla
50
0,8
Ruotsalaistaustaiset
Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla
271
4,2
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa
5 622
86,9
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 38 Suomessa syntynyttä,[7] mikä vastasi 0,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 1,6 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 43 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,5 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 178 209 kruunua.[9] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 77 000 kruunua.[10]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[11]
0–17-vuotiaat: 17,8 %
18–64-vuotiaat: 55,8 %
65 vuotta täyttäneet: 26,5 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[12][13] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat (%)
Työlliset (%)
alkutuotanto
4,0
4,8
jalostus
17,0
19,6
palvelut
76,8
73,3
tuntematon
2,2
2,2
Työpaikkoja ja työllisiä
2 927
2 978
työpaikkaomavaraisuus
98,3
Taajamat
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 78,7 prosenttia.[14] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 1 390 asukasta.[14] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[15]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[16]
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[18]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Arvidsjaurin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]
Arvidsjaur
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots.kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: sv:Arvidsjaurs kommun – Kunta- ja pitäjäjaon kehitys on käännöstä kuntaa ja pitäjää koskevista artikkeleista.