Lääni on alueeltaan täsmälleen sama kuin Blekingen maakunta, ja lääni käyttää samaa vaakunaa kuin maakuntakin. Pinta-alaltaan Blekinge on Ruotsin pienin lääni ja väkiluvultaan kolmanneksi pienin lääni. Pohjoisessa se rajoittuu Kronobergin lääniin ja Kalmarin lääniin. Lännessä rajanaapurina oli aiemmin Kristianstadin lääni, nykyään Skånen lääni.
Vuonna 2007 läänissä oli 318,88 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 10,8 prosenttia läänin maapinta-alasta.
Blekinge kuului keskiajalla Tanskalle, mutta se liitettiin RuotsiinRoskilden rauhassa vuonna 1658. Tuon jälkeen Blekinge kuului Kristianstadin lääniin vuoteen 1680, jolloin se liitettiin Kalmarin lääniin. Vuonna 1683 perustettiin nykyinen Blekingen lääni, jonka rajat ovat siitä lähtien olleet ennallaan.
Jo vuonna 1639 Jämshöginpitäjä (sisältäen myös Kyrkhultin) oli siirretty Listerin kihlakuntaan Kristianstadin lääniin kuuluneesta Villandin kihlakunnasta. Edellä mainittujen kaupunkien lisäksi perustettiin Karlshamn vuonna 1664. Kristianopel lakkautettiin 1677 ja Ronneby 1680, jolloin Karlskrona sai kaupunkioikeudet. Ronneby sai kaupunkioikeutensa takaisin vuonna 1882.
Blekingen kihlakunnat ja pitäjät vuonna 1863.
Blekingen pitäjät vuonna 1863. Tämän jälkeen suoritetut pitäjien jakamiset on merkitty vuosilukujen kera karttaan.
Blekingen kunnat vuoden 1952 kuntauudistuksen jälkeen.
Seuraavassa kihlakuntien käytössä aiemmin olleet vaakunat:
Vuoden 1952 kuntauudistuksessa Blekingessä tehtiin kuntaliitoksia. Toinen kuntauudistus Ruotsissa tehtiin vuonna 1971. Nykyisin Blekingen vanhat pitäjät kuuluvat viiteen kuntaan. Kuntien keskustaajamista Karlshamn, Karlskrona, Ronneby ja Sölvesborg olivat aikaisemmin itsenäisiä kaupunkeja; Olofström puolestaan oli kauppalana.
Vaakuna
Vaakunaselitys: Sinisessä kentässä tammi, jonka rungolle asetettu allekkain kolme kruunua, kaikki kultaa. (Ruotsiksi: I blått fält en ek med tre kronor uppträdda på stammen, allt av guld.)
Koska maakunta ja lääni vastaavat toisiaan täydellisesti, niin lääninhallitus on jo vanhastaan käyttänyt Blekingen maakuntavaakunaa. Tämä käytäntö vahvistettiin vuonna 1944.
Läänin pääkaupunkia vastaava keskustaajama on lihavoitu.
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[8][9] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo läänissä sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan läänissä asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus ja kierrätys, energiahuolto ja ympäristötoiminta sekä rakennustoiminta. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden toimiala on tuntematon.
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[16] Mahdolliset aluejaotuksen muutokset saattavat heikentää tietojen vertailtavuutta eri vuosina.
Vuoden 2011 lopussa 13,2 prosenttia läänin väestöstä oli ulkomaalaistaustaisia, joista 11,0 prosenttia oli syntynyt ulkomailla.[17]
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan läänissä asui 1 476 Suomessa syntynyttä,[18] mikä vastasi 1,0 prosenttia läänin väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,4 prosenttia läänin asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin läänissä asui 2 040 Suomessa syntynyttä,[19] mikä vastasi 1,3 prosenttia läänin väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden läänin asukkaiden mediaaninettotulot olivat 179 951 kruunua.[20]
Vuoden 2011 lopussa läänin väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[21]
0–17-vuotiaat: 19,0 %
18–64-vuotiaat: 58,7 %
65 vuotta täyttäneet: 22,3 %
Väestö maakunnittain
Blekingen läänissä oli vuoden 2011 lopussa yhteensä 152 979 asukasta, jotka asuivat kaikki Blekingen maakunnassa. Koko Blekingen maakunnan väestö asuu Blekingen läänissä.[22]
↑Suviranta, Sami: Ruotsin maakuntien ja läänien nimet. Kielikello, 1998, nro 2. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. ISSN 0355-2675Julkaisun verkkoversio. Viitattu 1.11.2015.
