Kulosaari (ruots.Brändö) on saari, entinen kunta ja nykyinen Helsingin42. kaupunginosa Kaakkois-Helsingissä, Helsingin suurpiiri 6:ssa. Saari sijaitsee Herttoniemen ja Sörnäisten välissä, ja sen molemmilta puolilta johtavat salmet VanhankaupunginlahdeltaKruunuvuorenselälle. Alue tunnetaan vanhana huvilakaupunginosana, joskin saarella on 1960-luvulta lähtien ollut myös jonkin verran kerrostaloasutusta. Vanhat huvila-alueet sijaitsevat pääasiassa saaren eteläisillä ja itäisillä ranta-alueilla, kerrostaloalue taas saaren keskiosassa, joka 1960-luvulle saakka oli pysynyt rakentamattomana.
Kaupunginosaan kuuluu myös Kivinokan niemi Kulosaaren saaren pohjoispuolella.[4] Helsingin hallinnollisessa jaottelussa tunnetaan myös Kulosaaren peruspiiri, joka kattaa Kulosaaren osa-alueen lisäksi Mustikkamaa-Korkeasaaren osa-alueen.
Asukkaita Kulosaaressa oli miltei 4 000 vuoden 2019 lopussa.[1] ja osa-alueen pinta-ala on 1,81 km². Kulosaaren asukkaiden keski-ikä on kaupungin kolmanneksi korkein, asukkaista 20,6 % on yli 64-vuotiaita.[5]
Nykyisen kaupunginosan nimenä Kulosaari on melko nuori; sen ruotsinkielinen kirjoitusasu Brändö on ollut käytössä vuodesta 1808. Vielä 1700-luvulla saari oli nimeltään Stuguön tai Stugulandet siellä sijainneen, eräälle kalastajalle kuuluneen torpan mukaan. Saari on vanhastaan kuulunut Kulosaaren kartanon maihin, ja nimi Kulosaari on siirretty siltä mantereen puoleiselta niemeltä, jolla kartano sijaitsee. Kartano on entisinä aikoina ollut saaressa, joka juuri on ollut alkuperäinen Kulosaari.[6]
Arkkitehtuuri
AB Brändö Villastad – Kulosaari -yhtiö perustettiin Helsingin kaupungin ulkopuolelle vuonna 1907 tarkoituksena muodostaa asumattomalle saarelle uudenaikainen Kulosaaren huvilakaupunki. Alueen asemakaavan laati yhtiön toimeksiannosta Lars Sonck, ja Bertel Jung täydensi sitä vuonna 1917.[7] Kulosaaressa sijaitseva Vapaamuurarien kallio oli Sonckin ensimmäisessä suunnitelmassa yhteydessä saaren ehkä merkillisimpään luonnonmuodostelmaan, saaren eteläosassa sijaitsevaan laguunimaiseen sisälahteen (Gloet). Alueen asemakaavassa on myös Vapaamuurarinkuja.
Kulosaari kuului Helsingin maalaiskuntaan vuoteen 1922 asti, jolloin muodostettiin Kulosaari-niminen kunta, viralliselta nimeltään Brändön huvilakaupunki.[9] Kunta oli kaksikielinen ja sen enemmistökielenä oli ruotsi.[9] Nimestään huolimatta se oli kuntamuodoltaan maalaiskunta. Kunta ehti toimia runsaat kaksikymmentä vuotta, kunnes se liitettiin osaksi laajenevaa Helsinkiä vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa.
Vuosina 1910–1951 Kulosaareen liikennöi Kulosaaren raitiotie. Sillä ei ollut numeroa, vaan sen tunnuksena käytettiin alkujaan kirjainta B (Brändö), myöhemmin KB.[11] Raitiovaunut kuljetettiin saareen höyrylautalla vuoden 1919 joulukuuhun saakka, jolloin ensimmäinen Kulosaaren silta avattiin liikenteelle. Nykyinen silta valmistui sen paikalle vuonna 1957.
Ulkomaiden lähetystöt
Kulosaareen alkoi sijoittua ulkomaiden suurlähetystöjä 1950-luvulta alkaen. Suurin osa näistä oli sosialististen maiden lähetystöjä, jotka päätyivät Kulosaareen, kun Neuvostoliitto jakoi välirauhansopimuksen nojalla takavarikoidun Saksan kansalaisten omaisuuden mukana haltuunsa päätyneitä huvilatontteja liittolaismailleen. Jo vuonna 1955 asettuivat Kiinan kansantasavallan suurlähetystö Vanhalle Kelkkamäelle entiseen pankkiiri Emil Schybergsonin huvilaan ja Puolan suurlähetystö Kulosaaren eteläkärkeen; molemmat toimivat nykyäänkin samoissa paikoissa. Myöhemmin Kulosaareen siirtyivät muun muassa Unkarin, Tšekkoslovakian, Jugoslavian ja Pohjois-Korean suurlähetystöt sekä Itä-Saksan suurlähetystö, joista viimeksi mainitun rakennus on nykyään Ukrainan suurlähetystön käytössä.[12]
Vuonna 1980 Lars Sonckin tielle valmistunut Irakin suurlähetystö herätti aikanaan erityisen paljon huomiota poikkeavan itämaisen arkkitehtuurinsa ansiosta. 1980-luvulla Kulosaareen muuttivat vielä Iranin ja Kolumbian suurlähetystöt sekä 1990-luvulla Slovakian, Liettuan ja Romanian suurlähetystöt.[12] Jugoslavian suurlähetystöstä tuli 2000-luvulla ensin Serbia ja Montenegron ja sitten Serbian suurlähetystö.
Saarella on aina asunut myös paljon eri maiden diplomaatteja. Arviolta Kulosaaressa asuu noin tuhat diplomaattia.[12]
Asutus ja ympäristö
Kulosaaren Domus, Kulosaarentien varrelle vuosina 1915–1916 rakennettu asuin- ja liikerakennus, joka oli 1960-luvun alkuun saakka Kulosaaren ainoa asuinkerrostalo.
Pääosa Kulosaaren asunnoista rakennettiin 1960-luvulla, sen jälkeen valmistuneita rakennuksista on vajaa viidennes ja 1960-lukua vanhempia kymmenesosa. Alueen asuntojen koko vaihtelee yksiöstä huomattavasti isompiin huoneistoihin.
Kulosaaressa sijaitsee myös Kulosaaren tukikoti, joka on tarkoitettu asunnottomille naisille ja miehille, jotka eivät kykene omatoimiseen ja itsenäiseen asumiseen. Henkilökuntaa tukikodissa on paikalla ympäri vuorokauden ja sosiaalityöntekijä käy tukikodilla säännöllisesti viikoittain. Tukikodin toiminnan tarkoituksena on saada asukkaiden arkielämä tasapainoon, jonka jälkeen asukkaat kykenisivät omatoimiseen ja itsenäisempään asumiseen.[13]
Kulosaareen valmistui vuoden 1917 syksyllä Rantahotelli, jonka on suunnitellut arkkitehti Lars Sonck. Hotellitoiminta on sittemmin lakannut ja nykyisin rakennuksessa toimii Wihuri Oy:n pääkonttori, Wihurin linna.
Entisen rantahotellin välittömässä läheisyydessä on Kulosaaren tunnetuin ravintola, Kulosaaren Casino. Casino on suosittu paikka diplomaattitapaamisille, sillä Kulosaaressa toimii usean valtion suurlähetystöjä, muun muassa Puolan, Venezuelan, Kiinan, Ukrainan, Iranin, Madagaskarin ja Irakin. Osasyynä suosioon on myös ravintolan sijainti pienellä saarella, jota turvallisuuspalveluiden on helppo vartioida uhkien varalta.kenen mukaan?
Saaren pohjoisosan halki kulkevat Itäväylä ja metrorata; Kulosaaren metroasema on yksi vuonna 1982 avatuista ensimmäisistä asemista. Kulosaaresta pääsee siltaa pitkin viereiseen Mustikkamaan saareen, josta puolestaan on yhteys Korkeasaareen ja kevyen liikenteen yhteys Kalasatamaan.
↑Linja 500reittiopas.hsl.fi. Helsingin seudun liikenne. Arkistoitu 24.6.2021. Viitattu 3.9.2021.
↑Linja 510reittiopas.hsl.fi. Helsingin seudun liikenne. Arkistoitu 2.9.2021. Viitattu 3.9.2021.
Kirjallisuutta
Kolbe, Laura: Kulosaari: unelma paremmasta tulevaisuudesta. (Väitöskirja.) Helsinki : Kulosaaren kotiseuturahaston säätiö 1988 ISBN 952-90016-1-4
Räsänen, Matti: Kulosaaren raitiotie. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo : Helsingin kaupungin liikennelaitos : Kulosaaren kotiseuturahaston säätiö 2007 ISBN 978-952-473-849-1
Räsänen, Matti (toim). Kulosaari-Brändö – Huvilakiinteistöt ja niiden omistajat. Helsinki, Kulosaaren kotiseuturahaston säätiö 2004 ISBN 952-91-5662-6
