Kunta

Tämä artikkeli käsittelee julkishallinnon yksikköä. Matemaattista käsitettä käsittelee artikkeli Kunta (matematiikka) ja biologista käsitettä artikkeli Kunta (biologia).
Savitaipaleen kunnantalo.

Kunta on paikallistasolla toimiva julkishallinnon yksikkö, jolla on oma rajattu alueensa ja väestönsä.

Etymologia

Sanaa kunta arvellaan suomalais-ugrilaisissa kielissä omaperäiseksiselvennä sanaksi. Sanalle on esitetty myös indoeurooppalaisia lainaetymologioita, mutta niitä pidetään epätodennäköisinä.

Sana kuuluu moniin yhdyssanoihin, jotka yleensä viittaavat suurehkoon joukkoon, kuten kirkkokunta, maakunta, kansakunta, eläinkunta, kymmenkunta (noin kymmenen) ja eduskunta. Etäsukukielissä sanan vastineet merkitsevät myös esimerkiksi sotajoukkoa, valtakuntaa ja ihmistä.

Hallinto

Useimmiten kunnan hallinnosta vastaa vaaleilla valittava kunnanvaltuusto. Kaupungeissa sitä voidaan kutsua kaupunginvaltuustoksi. Suomessa ja Ruotsissa kunnallista toimeenpanovaltaa käyttää kunnanvaltuuston nimittämä kunnanhallitus, jonka alaisuudessa kunnan hallintoa johtaa kunnanjohtaja, jota kaupungeissa voidaan kutsua kaupunginjohtajaksi. Kuntalaki mahdollista myös pormestarimallin, jolloin virkajohtajan sijaan henkilöstöorganisaation johdossa on luottamushenkilöistä valtuustokaudeksi valittu pormestari. Joissakin maissa kaupunginjohtajasta käytetään suoraan nimitystä pormestari. Useimmissa maissa kunta on pienin julkishallinnon yksikkö, jolla on vaaleilla valittava edustajisto.

Tehtävät

Kunnan tehtävien, velvollisuuksien ja itsehallinnon määrä ja laatu vaihtelevat maittain. Useimmiten kuntien tehtävänä on järjestää ja ylläpitää tiettyjä peruspalveluita. Varsinkin Pohjoismaissa kuntien tehtäväkenttä on laaja: kuntien pitää järjestää muun muassa koulutus- ja kulttuuripalvelut. Tehtävien lisäksi kuntien asema valtionhallinnon osana vaihtelee maittain. Joissakin maissa on useita erilaisia kuntamuotoja: esimerkiksi Kanadan Québecin provinssissa on sekä alueellisella (aluekunnat) että paikallisella tasolla (paikalliskunnat) toimivia kuntia. Esimerkiksi paikallisella tasolla toimivia kuntia on kaikkiaan kuutta eri tyyppiä.

Kuntaa vastaavan paikallishallinnon yksikön nimitys vaihtelee maittain. Pohjoismaissa (myös Suomessa ruotsin kielessä) ja muualla Euroopassa käytetään usein sanaa kommun tai vastaavaa (< lat. communis 'yhteinen').

Kuntien väkiluku ja pinta-ala vaihtelevat suuresti. Esimerkiksi Helsinki on väkimäärältään Suomen suurin kunta (657 674 asukasta, vuonna 2020). Pinta-alaltaan Suomen suurin kunta on Inari, jonka pinta-ala on 17 333,89 km². Pinta-alaltaan maailman suurimmat kunnat sijaitsevat Grönlannissa ja Pohjois-Kanadan harvaanasutuilla alueilla. Esimerkiksi Kanadan Québecissä sijaitsevan Baie-Jamesin kunnan pinta-ala on 297 330 km², joten se on pinta-alaltaan suurempi kuin esimerkiksi Iso-Britannia. Myös kuntien kaupunkimaisuusaste vaihtelee, jotkut kunnat ovat rakenteeltaan maaseutumaisia ja hyvin harvaan asuttuja, kun taas osa kunnista on kaupunkimaisia ja tiheään asuttuja. Esimerkiksi Helsingin väestötiheys on yli 3000 as./km², mutta Savukosken vain 0,16 as./km².

Eri maiden kuntia

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Itkonen, Erkki (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9
  • Mäkelä, Mika – Retti, Pirkko (toim.): Suomen taskuatlas. Suomen kunnat 1917–2009. Atlas Art, 2008.
  • Oulasvirta, Lasse: Kuinka kunta toimii. 4. uud. p. Helsinki: Kuntakoulutus, 1996. ISBN 952-9843-05-4
  • Ryynänen, Aimo: Kuntauudistus ja itsehallinto. Tampere University Press, 2008.
  • Sotarauta, Markku: Kohti epäselvyyden hallintaa. Acta Futura Fennica 6.

Aiheesta muualla

 

Read other articles:

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada November 2022. Artikel atau sebagian dari artikel ini mungkin diterjemahkan dari List of accolades received by Arrival di en.wikipedia.org. Isinya masih belum akurat, karena bagian yang diterjemahkan masih perlu diperhalus dan disempurnakan. Jika Anda menguasai baha...

 

العلاقات الإريترية الموريشيوسية إريتريا موريشيوس   إريتريا   موريشيوس تعديل مصدري - تعديل   العلاقات الإريترية الموريشيوسية هي العلاقات الثنائية التي تجمع بين إريتريا وموريشيوس.[1][2][3][4][5] مقارنة بين البلدين هذه مقارنة عامة ومرجعية للدول...

 

Untuk Ratel sebagai akronim dari surat elektronik, lihat Email. Teledu maduRentang fosil: Pliosen tengah – Sekarang Status konservasi Risiko Rendah (IUCN 3.1)[1] Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Chordata Kelas: Mammalia Ordo: Carnivora Famili: Mustelidae Subfamili: Mellivorinae[2] Genus: Mellivora(Storr, 1780) Spesies: M. capensis Sebaran geografis Ratel atau teledu madu adalah suatu jenis hewan yang tersebar alami di Afrika, Asia Barat dan Asia Selatan...

Танец дракона Китай Традиционный китайский 龍 Упрощённый китайский 龙  Медиафайлы на Викискладе Эта страница или раздел содержит текст на языках стран Азии. Если у вас отсутствуют необходимые шрифты, некоторые символы могут отображаться неправильно. Танец дракона (ки...

 

2017 2029 Élections sénatoriales de 2023 dans le Lot 24 septembre 2023 Type d’élection Élections sénatoriales Postes à élire 2 sièges de sénateur Jean-Marc Vayssouze-Faure – PS Voix 410 63,57 %  Raphaël Daubet – PRV Voix 303 46,98 %  Voix au 2e tour 376 58,93 %  Angèle Préville – PS Voix 195 30,23 %  Voix au 2e tour 262 41,07 %  Anne Laporterie – PS Voix 124 19,22 %  Genevi...

 

Landform in La Paz, Mohave, and Yavapai Counties, Arizona This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Poachie Range – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2021) (Learn how and when to remove this message) Poachie RangeAlamo LakeHighest pointPeakArrastra MountainElevation4,807 ft (1,...

     Götaland tradizionale      Isola di Gotland      Cultura di Wielbark, inizio del III secolo      Cultura di Chernyakhov, inizio del IV secolo      Impero romano I Tervingi, o Teruingi, furono un popolo gotico che abitò le pianure danubiane situate ad occidente del Nistro, tra il III ed il IV secolo. Hanno avuto stretti rapporti con i Grutungi, altra popolazione g...

 

  「俄亥俄」重定向至此。关于其他用法,请见「俄亥俄 (消歧义)」。 俄亥俄州 美國联邦州State of Ohio 州旗州徽綽號:七葉果之州地图中高亮部分为俄亥俄州坐标:38°27'N-41°58'N, 80°32'W-84°49'W国家 美國加入聯邦1803年3月1日,在1953年8月7日追溯頒定(第17个加入联邦)首府哥倫布(及最大城市)政府 • 州长(英语:List of Governors of {{{Name}}}]]) •&...

 

FreeMonoKategoriMonospacedKlasifikasiMekanistikPerancangPrimož Peterlin, Steve WhitePenerbitGNU SavannahDibuat19 February 2002Diluncurkan7 April 2005LisensiGNU GPLv3 + pengecualian fon GPL FreeSansKategoriSans-serifKlasifikasiNeo-grotesquePerancangPrimož Peterlin, Steve WhiteLisensiGNU GPLv3 + Pengecualian fon GPL FreeSerifKategoriSerifKlasifikasiTransisionalPerancangPrimož Peterlin, Steve WhiteLisensiGNU GPLv3 + Pengecualian fon GPL GNU FreeFont (juga dikenal sebagi Free UCS Outline Fonts...

Військово-музичне управління Збройних сил України Тип військове формуванняЗасновано 1992Країна  Україна Емблема управління Військово-музичне управління Збройних сил України — структурний підрозділ Генерального штабу Збройних сил України призначений для планува...

 

Bianca RyanLahirBianca Taylor RyanPekerjaanpenyanyiTahun aktif2003-sekarang Bianca Taylor Ryan (lahir 1 September 1994) merupakan penyanyi, penulis lagu, dan gitaris asal Amerika Serikat yang memenangkan kontes America's Got Talent. Diskografi Album Tahun Album Peak chart positions Sertifikasi(sales threshold) US USHoliday AU DU IR SW GE 2006 Bianca Ryan Debut album Released: 14 November 2006 Label: SYCO/Columbia 57 — 46 52 1 28 45 US Sales: 105,000 Worldwide sales: 200,000+ 2007 Chri...

 

هذه المقالة بحاجة لصندوق معلومات. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة صندوق معلومات مخصص إليها. الحدود التقريبية لعراق العرب وبلاد الشام في العصر الأموي خارطة ابن حوقل يظهر فيها صورة العراق ويمتد من الموصل حتى سواحل الخليج قرب عبادان. خارطة لمحمود الكاشغري يظهر فيها اس...

2009 piracy incident Maersk Alabama hijackingPart of Operation Ocean Shield[1]Infrared aerial surveillance of Maersk Alabama on 9 AprilDate8–12 April 2009; 15 years ago (2009-04-12)Location240 nmi (440 km; 280 mi) off SomaliaResult All hostages rescued 3 pirates killed, 1 pirate capturedBelligerents MV Maersk AlabamaSupported by: United States Navy Somali piratesCommanders and leaders  United States Navy Richard Phillips Abduwali MuseS...

 

هذه المقالة تحتاج للمزيد من الوصلات للمقالات الأخرى للمساعدة في ترابط مقالات الموسوعة. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة وصلات إلى المقالات المتعلقة بها الموجودة في النص الحالي. (يوليو 2019) منتخب هونغ كونغ لكرة الصالات بلد الرياضة هونغ كونغ  رمز الفيفا HKG  تعديل مص...

 

Village in Devon, England Human settlement in EnglandBishopsteigntonBishopsteignton in 2006BishopsteigntonLocation within DevonPopulation2,570 (2011 Census)OS grid referenceSX908738DistrictTeignbridgeShire countyDevonRegionSouth WestCountryEnglandSovereign stateUnited KingdomPost townTeignmouthPostcode districtTQ14Dialling code01626PoliceDevon and CornwallFireDevon and SomersetAmbulanceSouth Western UK ParliamentNewton Abbot List of places UK England De...

American actress For the Seinfeld character, see Rebecca DeMornay (Seinfeld). Rebecca De MornayDe Mornay in 1986BornRebecca Jane Pearch (1959-08-29) August 29, 1959 (age 64)[a]Santa Rosa, California, U.S.Other namesRebecca GeorgeOccupationActressYears active1975, 1981–presentSpouse Bruce Wagner ​ ​(m. 1986; div. 1990)​Children2ParentWally George (father)RelativesEugenia Clinchard (grandmother) Rebecca De Mornay (born Reb...

 

Campionati mondiali di ginnastica ritmicaSport Ginnastica ritmica FederazioneFIG OrganizzatoreFederazione Internazionale di Ginnastica TitoloCampionessa mondiale Cadenzavariabile StoriaFondazione1963 Numero edizioni37 DetentoreDarja Varfolomeev (individuale)Bulgaria (squadre) Ultima edizioneCampionati mondiali di ginnastica ritmica 2022 Prossima edizioneCampionati mondiali di ginnastica ritmica 2023 Modifica dati su Wikidata · Manuale I campionati mondiali di ginnastica ritmica sono la ...

 

Voce principale: Società Sportiva Lazio. SS LazioStagione 1963-1964Una formazione della Lazio 1963-64 Sport calcio Squadra Lazio Allenatore Juan Carlos Lorenzo Comm. straordinario e poi Presidente Angelo Miceli Serie A8º Coppa ItaliaPrimo turno Maggiori presenzeCampionato: 2 giocatori[1] (34)Totale: Pagni (35) Miglior marcatoreCampionato: 2 giocatori[2] (5)Totale: 2 giocatori[2] (5) StadioOlimpico 1962-1963 1964-1965 Si invita a seguire il modello di voce Quest...

Chemical element with atomic number 42 (Mo)Molybdenum, 42MoMolybdenumPronunciation/məˈlɪbdənəm/ ​(mə-LIB-də-nəm)Appearancegray metallicStandard atomic weight Ar°(Mo)95.95±0.01[1]95.95±0.01 (abridged)[2] Molybdenum in the periodic table Hydrogen Helium Lithium Beryllium Boron Carbon Nitrogen Oxygen Fluorine Neon Sodium Magnesium Aluminium Silicon Phosphorus Sulfur Chlorine Argon Potassium Calcium Scandium Titanium Vanadium Chromium Manganese ...

 

  لمعانٍ أخرى، طالع أمريكانا (توضيح). هذه المقالة بحاجة لصندوق معلومات. فضلًا ساعد في تحسين هذه المقالة بإضافة صندوق معلومات مخصص إليها. فطيرة التفاح وسلة البيسبول فوق علم الولايات المتحدة و احيانا رموز ثقافة الولايات المتحدة أمريكانا هي كلمة باللغة الإنجليزية، تستخد...