Opittujen ja opetettavien taitojen tai kykyjen summa.
Ne käytöksen piirteet, jotka vaihtelevat maantieteellisesti alueittain.
Kulttuurin käsitteen syntyessä 1700- ja 1800-luvun Euroopassa sillä tarkoitettiin ihmisen ”hengen viljelyä” maanviljelyksen tai puutarhanhoidon tapaan. 1800-luvulla sillä alettiin viitata yksilön kehittymiseen erityisesti koulutuksen kautta, ja myöhemmin kansallisten pyrkimysten ja ihanteiden toteutumiseen. 1900-luvun puolivälissä jotkut tutkijat käyttivät kulttuurin käsitettä viittaamaan yleismaailmallisiin inhimillisiin kykyihin. 1900-luvun mittaan kulttuuri kehittyi antropologian keskeiseksi käsitteeksi, sisältäen kaikki inhimilliset ilmiöt, jotka eivät perustu suoraan geeneihin. Geert Hofstedellä kulttuuri tarkoittaa ”kollektiivista mielen ohjelmointia, joka erottaa yhden ryhmän tai kategorian ihmiset toisista”.[4]
Sanan ”kulttuuri” alkuperä tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Roomalainen poliitikko ja filosofi Cicero otti käyttöön käsitteen animi cultura, ”hengen viljely”. Sana oli tämän jälkeen vuosisatoja tässä merkityksessä, kehittyneisyytenä ja hienostuneisuutena, ihmisen henkisten ominaisuuksien täydellisyytenä. Ilmeisesti käsitteen sisältöön vaikutti Platonin käsite paideia, jota tämä käytti kreikkalaisten kasvatusihanteesta. Antiikin yhteiskunnassa yläluokan kasvatustavoitteisiin kuului erityisesti filosofian, kirjallisuuden ja taiteiden omaksuminen. Tämän näkemys on vaikuttanut kulttuuri-sanan käyttöön kuvailevien ihmistieteiden ulkopuolella, esimerkiksi ilmauksissa ”taide ja kulttuuri”. Saksan kielessä kulttuuri-sanan käyttö on läheisessä yhteydessä sanaan sivistys.[5]
Valistuksen ajalla 1700-luvulla kulttuurin käsitettä ryhdyttiin käyttämään ihmisen elintavoista tai kaikesta siitä, mikä on ihmisen tekemää ympäristöä. Tähän pohjautuu myös sanan käyttö kulttuuriantropologian käsitteenä. Kulttuurin käsite kattaa siten myös tekniikan, talouden ja aineelliset tuotteet.[5]
Kun nykyaikaisessa ihmiskäsityksessä ihminen on evoluution tuote, niin loogisesti ”hengenviljelyä” ei voi enää pitää luonnon vastakohtana. Kaikki ihmisen tekeleetkin ovat tässä katsannossa osa luontoa. Sen sijaan esimerkiksi kulttuuriympäristö on ihmisen muokkausten jälkeen yleensä selkeästi erotettavissa muusta luonnosta.[6] Ihminenkin voidaan syntyessään käsittää olevan ”luonnonlapsi”, josta kasvatuksen kautta muokkautuu kulttuurinsa edustaja, muokkaaja ja eteenpäin siirtäjä. Kulttuuriksi voidaan laveimmassa merkityksessä katsoa lukeutuvan kaiken sen tietämyksen, joka siirtyy sukupolvelta toiselle muutoin kuin geenien välityksellä. Ihmistä ei voi pitää ainutlaatuisena kulttuurieläimenä, sillä muutkin älykkäät eläimet pystyvät opettamaan seuraavalle sukupolvelle työkalujen käyttöä, muuttoreittejä ja metsästystapoja.[7]
Kulttuurin muodoista
Kulttuureita voidaan luokitella monella eri tavalla. Aikatasossa voidaan puhua kulttuurikausista (esimerkiksi antiikki ja keskiaika) sekä kulttuurityypeistä (esimerkiksi pyyntikulttuuri ja kaupunkikulttuuri). Paikan tasossa voidaan puhua kulttuuripiireistä (esimerkiksi länsimainen ja arabialainen kulttuuripiiri), kulttuurialueista (joiden kansoilla on runsaasti yhteisiä kulttuuripiirteitä, kuten Pohjoismaat ja latinalainen Amerikka), kansallisista kulttuureista (esimerkiksi saksalainen tai suomenruotsalainen kulttuuri) ja paikalliskulttuureista (esimerkiksi joiden ytimenä vaikkapa tietty maakunnallinen keskus). Puhutaan myös sosiaalisista osakulttuureista (esimerkiksi luokkakulttuureita ovat aatelis-, porvaris- ja työväenkulttuuri; ammattiryhmiin perustuvana esimerkkinä merimieskulttuuri).[8]
Tietyissä asiayhteyksissä kulttuurilla käsitetään vain taidetta ja taiteen tekemistä sekä osin tiedettä.[11][12]
Taide nykyisenä käsityksenä luovasta taiteilijasta on alkanut muodostua vasta uuden ajan alusta. Aikaisemmin taiteen tuottamisesta ovat vastanneet käsityöläiset ja heidän työtään on arvostettu heidän taitavuutensa perusteella.[13] Varhaisemman taiteen tekijöiden vaikuttimet poikkesivat nykyisestä, mikä näkyy vanhemman taiteen vahvana uskonnollisena tai hallinnollisenasymboliikkana.[14]
Jonkin teoksen luokitteleminen taiteeksi voi tuottaa ongelmia. Taide pyritään erottamaan viihteestä, mutta rajat eivät aina ole selviä ja näiltä aloilta ajoittain nousee ilmaisumuotoja ja sisältöjä hyväksytyksi taiteeksi.[15]
Kulttuuri toimialana
Suomessa on yli 128 000 kulttuuriammatin työllistä ja 110 000 kulttuurialan työllistä.[16] Katso myös Kulttuurin tuet Suomessa.
Lähteet
↑Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
↑Eero Muurimäki (toim. Halinen, Petri & al.): Johdatus arkeologiaan, s. 326. Helsinki: Gaudeamus, 2009 (toinen painos). ISBN 978-952-495-051-0
↑Melin, Harri & Roine, Mira: Kulttuuri ja arkielämäSosiologian peruskurssi. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus / Avoin yliopisto. Viitattu 13.2.2011.
↑Hofstede et al. (2010) Cultures and Organizations. Software of the Mind. (s. 6) (englanniksi)
↑ abHakusana kulttuuri teoksessa Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 5. osa, Kal–Koo. Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-07244-3
↑Toynbee, Arnold J.: Historia uudessa valossa. ((A Study of History, 1946.) Vuosina 1934 ja 1939 ilmestyneestä kuusiosaisesta teoksesta toimittanut D. C. Somerwell) Suomentanut Kai Kaila. Helsinki: WSOY, 1950.
↑Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. ((The Clash of Civilizations. Remaking of World Order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0
.jpg)
