Heettiläisten valtakunta 1300 eaa.Heettiläisten muinaisen pääkaupungin Hattušan raunioita nykyisessä Turkissa. Kuvassa näkyvät leijonaportin jäännökset.
Heettiläiset (joskus myös heetit) olivat nykyisen Turkin alueella pronssikaudella asunut sotaisa kansa, joka toi raudan Eurooppaan. Heettien suuruudenaika oli 14. vuosisata eaa.
Heettiläiset osasivat nuolenpääkirjoitusta ja heillä oli oma hieroglyfikirjoitus. He olivat kuuluisia hevosten kasvattajia ja tunnettuja taidokkaasti tehdyistä sotavaunuistaan.
Heettiläisvaltakunta romahti noin 1180 eaa. merikansojen hyökkäykseen. Sen jälkeen jäi muutamaksi sadaksi vuodeksi heettiläisiä pikkuvaltioita.
Heettiläiset voidaan nähdä enemmänkin poliittisena kuin etnisenä ryhmänä. He olivat Anatolian keskitasangoilla asuvia ihmisiä, jotka olivat poliittisesti lojaaleja Hattušan kaupungissa asuville vallanpitäjille ja välittömästi Hattušan vaikutuksen alaisia. Hattušan poliittinen ja kulttuurinen vaikutusvalta levisi lopulta suureen osaan Anatoliaa. Heettiläisiksi näitä ihmisiä ja heidän kieltään ryhdyttiin kutsumaan heprealaisen Raamatun sekä assyrialaisten ja egyptiläisten annaalien vaikutuksesta. Omissa kirjoituksissaan he kutsuivat itseään ”hattušalaisiksi” ja valtakieltään, indoeurooppalaista heetin kieltänesumniliksi, joka viittasi Nesan kaupunkiin. Kaikki heettiläiset eivät kuitenkaan puhuneet heettiä.[1]
Heettiläisten valtiosta alettiin saada kunnolla tietoa vasta 1800-luvun lopulta alkaen Turkissa tehtyjen arkeologisten kaivausten myötä. Keski-Anatoliasta Boğazköystä on vuonna 1906 alkaneissa kaivauksissa löydetty jo 30 000 nuolenpääkirjoituksella kirjoitettua savitaulua ja muuta kirjoitusta, ja vastaavanlaisia on löydetty myös monista muista paikoista. Näiden kirjoitusten perusteella on pystytty laatimaan heettiläisten historian perusta, vaikka niitä ei pidetäkään täysin luotettavina.[2]
Historia
Varhainen historia
Heettiläisten varhaishistoriasta on hyvin vähän tietoa. Ilmeisesti he saapuivat Anatoliaan noin 2000–1800 eaa. 19. vuosisadalla eaa. alkoi olla merkkejä heettiläisten tulosta pieninä ryhminä. Heettiläiset levittäytyivät Vähään-Aasiaan luultavasti osin rauhanomaisin, välillä sotilaallisin keinoin, ja syrjäyttivät hattilaiset, alkuperäiset asukkaat, jotka asuivat maassa 3000–2000 eaa. ennen heettiläisten saapumista.
Vanha valtakunta
Heettiläisten valtakunta noin 1590 eaa.
Varhaisin maininta heettiläisestä Kuššaran ruhtinaasta Anittasta on löydetty muinaisassyrialaista liikekirjeistä. Anittan isä Pitkhana oli päässyt Kussarasta käsin tuntemattomassa paikassa sijainneen Nesan herraksi. Hattushan hattilaisten kuningas hyökkäsi Anittaa ja vielä hänen poikaansa ja seuraajaansa vastaan. Heettiläiset voittivat lopulta hattilaiset, hävittivät Hattušan, ja nostivat pääkaupungiksi Nesan. Anitta oli voittanut 1400 sotilaalla ja 40 kevyen, nopean puolapyöräisen sotavaunun turvin. Puruskhandan kuningas lähetti valtaistuimensa rautaisen valtikkansa Anittalle vasalliksi alistumisen merkiksi. Monista Anittan jälkeisistä hallitsijoista ei tiedetä mitään, savitauluja ei ole säilynyt.[3] Eri heimot yhdistyivät yhdeksi valtakunnaksi viimeistään noin 1650 eaa.
Kuningas Hattušili (Hattushili, Khattusili) I "hattušalainen" siirsi pääkaupungin vesirikkaaseen ja keskeisellä paikalla olevaan Hattušaan, vaikka heettiläisten perustaja Anitta olikin paikan kironnut. Hattušili käytti arvonimeä Tabarna, joka oli valtakunnan alkuperäisen perustajan nimi Labarna toisessa muodossa, samaan tapaan kuin Julius Caesarin jälkeen käytettiin Rooman valtakunnan johtajasta nimitystä keisari. Labarnan kerrotaan myöhemmin vallaneen hallitusaikanaan seitsemän kaupunkia. Hattushili valtasi Arzawan eli Pisidian, ja taisteli Vähän-Aasian alueelle levittäytyviä turkkilaisia vastaan, ja eteni Eufratin yli. Ryöstösaalista virtasi valloitetuilta alueilta köyhään Vähään-Aasiaan.[4]. Heettiläiset kuninkaat valittiin aatelissäädyn suostumuksella, ja kuninkuus ei ollut välttämättä periytyvä. Kuninkaaksi pääsi Mursili I eli Mursilis I, koska hänen veljensä todettiin sopeutumattoman luonteensa takia kuninkaaksi kelpaamattomaksi.
Heettiläisten kuningas Mursilis I teki jopa sotaretken Babyloniaan 1595/1532 (riippuen ajoituksesta) hävittäen Aleppon ja Babylonin kaupungit. Mursilin lanko Hantili, hovin juomanlaskija ja hänen vävynsä Zidanta liittoutuivat kaapatakseen vallan Mursililta. Niinpä Mursili murhattiin, kun hän palasi sotaretkeltään, ja Hantili nousi valtaistuimelle. pääkaupungissa ja valloitetuilla alueilla kuohui, hurrilaiset vangitsivat prinssin ja prinsessan, joille kävi huonosti. Pontos-vuorten sotaiset kaškat hyökkäsivät pohjoisesta maahan ja hävittivät Nerikin, sään jumalalle omistetun kaupungin. Hantili rakennutti linnoituksia joka puolelle, ehkä myös Hattushan muurit. Hantilin jälkeen kruunun sai Zidanta, jonka tappoi hänen oma poikansa Ammuna noustakseen valtaistuimelle 15 vuodeksi, tämän kuoleman jälkeen tehtiin peräkkäin monia valtaistuimelle nousseiden murhia. Tämän sekasorron lopetti vasta Telipinu, joka sääti kruunun vanhimmalle pojalle tai vanhimman tyttären aviomiehelle, ja kuningasperheissä esiintyneiden murhien tutkimista aatelistuomioistuimessa. Telipinu myös teki sopimuksia naapureiden, muun muassa Kizwatnan eli Kilikian kanssa.
Keskivaltakunta, heikko kausi
Telepinun jälkeen Kizwatna siirtyi hurrilaisille, joiden vaikutus heettiläisten maassa lisääntyi. Hurrilaisten tunkeutuminen Vähään-Aasiaan heikensi maata, jossa kuninkaita murhattiin, jotta päästäisiin valtaistuimelle. Heettiläinen hieroglyfikirjoitus lisääntyi nuolenpääkirjoituksen rinnalle. Joitain hurrilaisia jumalia alettiin palvoa, ja maahan saattoi tunkeutua hurrilaista väestöä. Noin 70 vuoden pituisen sekasortoisen ajan päätti Muwatalli I.
Uusi valtakunta, suurvalta
Heettiläisten uusi valtakunta perustettiin 1400-luvulla eaa., jolloin Tudhalija I noin 1400 eaa. kukisti Syyrian hurrilaiset valtiot Aleppon ja Mitannin. Valta ulottui Arzawaan asti. Tudhalija II valtasi Aleppon ja voitti Mitannin, mutta hänen seuraajansa Hattusili II menetti Aleppon.[5] Mutta pian heettiläisten viholliset hyökkäsivät maahan monesta suunnasta: Arzawa etelässä, Khajasa idässä ja Kaska-heimot pohjoisesta. Kaskat ryöstivät ja polttivat eräässä vaiheessa pääkaupunki Hattusan.
Tämän valtakunnan mahti oli suurimmillaan kuningas Suppiluliuma I:n valtakaudella, joka oli noin 1344–1322 eaa. Suppiluliuma kukisti hurrilaisten valtakunnan Mitannin sekä myös Syyrian ja Palestiinan alueen pienet valtakunnat. Tällöin heettiläisten päävihollinen oli Luoteis-Syyriassa sijainnut Mitanni. Egypti tuki siihen aikaan Mitannia. Suppiluliuma I hävisi ensimmäisen taistelunsa Tushrattan johtamaa Mitannia vastaan. Mutta heettiläiset alkoivat valmistella uutta hyökkäystä, ja tekivät sopimuksia Khajasan ja Kilikian kanssa, sekä liittoutuivat Artataman johtaman Urartun kanssa. Heettiläiset hyökkäsivät suurin joukoin Mitannin pääkaupunkiin Washukanniin. Tushratta hävisi taistelun ja pakeni, ja joutui pakomatkalla poikansa murhaamaksi. Pian veljessota riehui maassa kahden Tushrattan pojan välillä, molemmat halusivat Mitannin kuninkaaksi. Mutta heettiläiset nostivat ensin Babyloniin, sitten heettiläisten valtakuntaan paenneen kruununprinssi Mattiwazan Mitannin valtaistuimelle. Mattiwaza oli siten heettiläisten vasalli, ja Mitanni puskurivaltio nousevaa Assyriaa vastaan.
Heettiläisten voitto Mitannista muutti seudun poliittisia voimasuhteita. Monet Mitannin ja Egyptin alaiset vasallikuninkaat siirtyivätkin heettiläisten vallan alle, muun muassa Ugaritin kuninhgas Nukhase ja juonitteleva Amurrun kuningas Aziru. Heettiläiset valtasivat syyrialaisen Karkemishin kaupungin ja etenivät Damaskokseen asti. Egyptin heikko ja haaveellisuuteen taipuvainen kuningas Amenhotep IV ei piitannut ulkopolitiikasta ja poliittisista tappioistaan Palestiinan ja Syyrian seuduilla. Tutankhamonin leski sai Shuppiluliuman pojan puolisokseen, mutta tämä heettiläinen prinssi murhattiin matkalla, ja ehkä jopa historiaa muuttanut avioliitto meni pieleen. Pohjois-Syyria ja Eufratin länsipuoli heettiläistyivät nopeasti, ja säilyivät heettiläisinä vielä suuren heettiläisvaltakunnan hajoamisen jälkeen.[6]
Häntä seurasi yhtä mahtava Mursili II noin 1321–1295 eaa., joka onnistui säilyttämään Syyrian vallatut alueet ja vasallit. Kaskat kukistettiin taas. Arzawaa vastaan hyökättiin, ja sen kuningas pakeni Ahhijawaan (Ahhiyawa), ehkä akhaijalaisten maahan, muttei maata saatu vallatuksi. Hyökättiin myös rannikon Ahhijawan Millawandan kaupunkia vastaan. Shuppiluliuman babylonialainen leski juonitteli kuningashuoneessa, ja tappava kulkutauti vaivasi maata.
Heettiläiset ajautuivat kilpailuun ja sotiin Palestiinassa ja Syyriassa noin 1300 eaa. Egyptin kanssa. Egypti oli jälleen voimistumassa Syyrian alueella Seti I:n ja Ramses II:n aikana. Valtaistuimelle nousi edelleen voimakas kuningas, Muwatalli II, joka siirsi pääkaupunkinsa Syyriaa lähemmäs. Beteishina, olennaisen tärkeä Amurrun ruhtinas siirtyi Egyptin puolelle. Ramses II:n armeija tunkeutui valtavan armeijan kanssa Pohjois-Syyriaan.
Noin 1274 käytiin Kadeshissa Orontes-virran varrella suuri taistelu egyptiläisten ja heettiläisten välillä. Faarao Ramses II johti egyptiläisiä ja kuningas Muwatalli heettiläisiä. Egyptiläisillä oli säilyneiden tietojen mukaan 2 000 sotavaunua ja 16 000 jalkaväen sotilasta, heettiläisillä 3 000 sotavaunua ja 20 000 sotilasta. Kaatuneiden ja haavoittuneiden määrästä ei ole merkitty muistiin tietoja. Molemmat väittivät jälkikäteen voittaneensa taistelun, mutta varsinkin Egypti kärsi huomattavia tappioita ja Muwatallia ei voitettu olennaisesti. Muwatalli karkotti Amurrun ruhtinas Beteshinan, ja tämä sai turvapaikan Muwatallin Hattushili-nimisen veljen luota, joka oli kashkojen vastaisella rajalla. Muwatallilla ja Hattushilillä oli erimielisyyksiä.
Ramses palasi sotatoimiin vasta 1269 eaa. Heettiläiset estivät egyptiläisiä laajentamasta aluettaan. Assyria oli alkanut muodostua uhaksi heettiläisille. Lopulta tasavahvat valtakunnat päätyivät rauhansopimukseen 1258 eaa., jossa Syyria jaettiin heettiläisten ja syyrialaisten etupiireihin. Rauha lujitettiin henkilökohtaisin sitein: heettiläisten kuningas Hattušilis III antoi tyttärensä faarao Ramses II:n puolisoksi.
Nuori Mursili III eli Ushi-Teshub joutui huomaamaan, että hänen setänsä Hattushili, joka oli ollut Muwatallin vihollinen, vaati kruunua itselleen. Hattushililla olikin enemmän todellista valtaa, ja häntä tuki papintytär Putu-Hepa (Putuhepa). Mursili III huomasi Hattushilin tavoittelevan valtaa, ja supisti hänen valtaoikeuksiaan. Hattusili III kaappasi Mursili III:lta vallan Samuhan taistelun jälkeen, ja erotutti neuvostossa Mursili III:n. Benteshina sai palata Amurruun, ja puolisoksi hänelle annettiin heettiläinen prinsessa.[7] Hattushili III jakoi Syyrian egyptiläisten kanssa. Tähän liittyvä sopimus ja rauhoitti alueen pitkäksi aikaa. Hattushili ajoi samantyyppistä sopimusta Babylonian kanssa Assyriaa vastaan, mutta lopulta se meni pieleen. Heettiläiset joutuivat tämän vuoksi lopulta luovuttamaan Mitannin Assyrian Salmanassar I:lle.[8]
Tudhaliya_IV noin 1237–1209 eaa. oli yhä voimakas heettiläisjohtaja, joka loi uuden oikeus- ja jumalanpalvelusjärjestyksen. Lännessä taisteltiin ehkä keskellä Aigeian meren Turkin länsirannikkoa sijaitsevaa Assuwaa vastaan. Sanasta Assuwa polveutunee sana Aasia. Traakiasta tuli heettiläisiä uhkaavia merikansoja. Tudhalija IV eteni ainoana heettiläiskuninkaana koskaan Joonian rannikolle asti. Assyrian kanssa vallinneet ystävälliset välit muuttuivat, kun assyrilaiset tekivät Tukulti-Ninurta I:n aikana suuren ryöstöretken Eufratin länsipuolelle karkottaen alueelta 30 000 heettiläistä. Tudhalija kielsi Amurrua käymästä kauppaa Assyrian kanssa, muttei aloittanut sotaa. Tudhalija IV rakensi suurta kuninkaanlinnaa. Assyria ei vielä vallannut koko Syyriaa. Tudhalija IV pystyi vähäksi aikaa valtaamaan Kyproksen.[9]
Tudhalija IV:n pojan Arnuwanda III:n aikaan 1209–1207 merikansat hyökkäsivät maahan. Monet vasallikuninkaat asettuivat merikansojen puolelle ja liittoutuivat keskenään. Arnuwandan veli Suppiluliuma II joka hallitsi maata 1207–1178 voitti maata uhkaavat merikansat meritaistelussa. Kaksi kuningasta hallitsi vielä maata hetken, ennen valtakunnan lopullista tuhoa. Kirjalliset lähteet loppuvat ennen Hattushan tuhoa. Hattushasta on löydetty hiiltä ja soraa sisältävä kerrostuma. Heettiläisten pääkaupunki paloi merikansoihin kuuluneiden fryygialaisten tai kaskojen hyökättyä sinne noin 1180 eaa. Samanaikaiset kreikkalaiset lähteet kertovat fryygialaisten vaelluksesta. Vähän-Aasian keski- ja itäosaa hävitettiin, ja se autioitui heettiläisistä ja hurrilaisista, jotka lähtivät hirmutekoja nälkää ja ehkä myös tauteja pakoon. Alussa uudet asukkaat asuttivat vain pientä osaa Hattushasta.
Egyptin faarao Ramses III voitti merikansat, jotka olivat hävittäneet heettiläisten valtakunnan, Koden, Karkemishin, Arzawan ja Alashian eli Kyproksen. Suurin osa heettiläisten valtakunnasta liitettiin sittemmin Fryygiaan.
Myöhäisheettiläiset ja fryygialaiset pikkuvaltiot
Fryygialaiset tunkeutuivat Traakiasta, nykyisestä Luoteis-Kreikasta ja Etelä-Bulgariasta Turkkiin edeten 1300–1100 muinaisen Assyrian rajoille asti Tigrisin yläjuoksuille. Assyrialaiset pysäyttivät fryygialaisten matkan etelään.[10] Assyrian kuningas Tiglatpileser I 1116–1078 eaa. mainitsi Eufratin yläjuoksulle tunkeutuneiden mushkien kuninkaan Mitan rauhaa tunnustelevat lähettiläät. Mita oli Assyrialaisten nimi kuningas Midasille.
Heettiläisiä pikkuvaltioita jäi Itä-Turkkiin Eufratin yläjuoksun tienoille ja Syyriaan. Niissä lienee asunut enemmän luuvilaisia, eteläheettiläisiä, kuin varsinaisia heettiläisiä. Malatiassa ja Karkemishissa oli heettiläinen kulttuuri. Muita oli hattena, Bit Adin, Sham'al, Til Barsip ja Arpad. Myöhäisheettiläisillä ruhtinaila oli hieman muuttuneita nimiä tyyliin Sapalulme, Mutallu, Katuzili tai LKubarna aikaisempien Shuppiluliuman, Muvatallin, Hattusilin ja Labarnan tapaan. Assyria hävitti nämä asteittain laajetessan. Khamat kukistui 720 eaa., Karkemish 717 eaa. 711 eaa. kukistui Kommagene ja Marqasi-Gurgum.lähde? Vuoteen 710 eaa. mennessä viimeisetkin heettiläiset olivat Assyrian vallan alla.[11]
Michaelis, Herbert (toim.): Ihmisen tarina; Suuri maailmanhistoria. Suomentanut Raili Kivinen & Juhani Pietiläinen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1971.
Weeden, Mark (toim. Radner, Karen & Moeller, Nadine & Potts, D. T.): ”The Hittite Empire”, The Oxford History of the Ancient Near East, Vol. III, s. 529–622. Oxford University Press, 2022. ISBN 9780190687601
