Euroopan parlamentin jäsen

Euroopan parlamentin jäsen (tai europarlamentaarikko, eurokansanedustaja, euroedustaja, MEP (engl. Member of the European Parliament)[1], meppi[1]) on Euroopan parlamentin vaaleilla valittu kansanedustaja. Edustajia on nykyisin 705[2].

Valinta

Europarlamentaarikot valitaan Euroopan parlamenttiin eurovaaleissa, jotka järjestetään Euroopan unionin kaikissa jäsenmaissa viiden vuoden välein. Jäsenvaltioiden vaaliviranomaiset tiedottavat vaalien jälkeen Euroopan parlamentin puhemiehelle valittujen europarlamentaarikkojen nimet. Uusi edustaja saa jäsenmaassaan valtakirjan tehtävän hoitamista varten. Kun Euroopan parlamentti on tarkastanut edustajan valtakirjan, hän alkaa nauttia oikeudellista suojaa. Valitun europarlamentaarikon on annettava vakuutus siitä, että hänellä ei ole tehtäviä, joita hän ei voi hoitaa yhtä aikaa europarlamentaarikon tehtävän kanssa. Hänen on myös tehtävä ilmoitus taloudellisista ja muista sidonnaisuuksistaan.[3]

Vaatimukset ja säännöt

Ennen pääsyään edustajaksi henkilö joutuu luopumaan sellaisista tehtävistä, jotka eivät sovi yhteen parlamentin jäsenen tehtävän kanssa. Näitä ovat erityisesti jäsenvaltion hallituksen jäsenyys, kansallisen parlamentin jäsenyys sekä Euroopan komission tai tuomioistuimen jäsenen tehtävät. Euroopan unionin toimielinten jäsenet tai virkamiehet eivät voi samanaikaisesti toimia europarlamentaarikkona.[4]

Euroopan parlamentin jäsenille laadittiin vuonna 2012 menettelytapasäännöt, jotka säätävät yksityiskohtaisesti parlamentin jäsenten taloudellisista sidonnaisuuksista, eturistiriidoista ja niiden ilmoittamisvelvollisuudesta. Menettelytapasääntöjen lisäksi europarlamentaarikon toimintaa ohjaa keskeisesti parlamentin työjärjestys. Siinä täsmennetään kaikkia europarlamentaarikon asemaa, oikeuksia ja toimintaa koskevia määräyksiä ja säädetään niiden toteuttamista koskevista menettelyistä.[5]

Europarlamentaarikolta odotetaan kunnioittavaa ja arvokasta käytöstä parlamenttityössä ja täysistunnossa. Euroopan parlamentin keskustelu on kuitenkin suhteellisen vapaata ja kuohuvaa esimerkiksi pohjoismaiseen verrattuna, ja europarlamentaarikoilla on esimerkiksi oikeus protestoida melko vapaasti istuntosalissakin. Jos puhemies katsoo europarlamentaarikon käytöksen sopimattomaksi, hän voi poistaa edustajan istunnosta. Vakavissa tapauksissa voi seurata jälkiseuraamuksia kuten huomautus, tai päivärahan menetys tai sulkeminen pois parlamenttityöstä määräajaksi.[6]

Oikeudet

Euroopan parlamentin jäsenet ovat itsenäisiä ja riippumattomia. He eivät saa ottaa vastaan sitovia toimintaohjeita, eivätkä he voi sitoutua sopimuksella luopumaan edustajantoimesta kesken kauden jonkun toisen hyväksi. Jäsenen perusoikeuksia ovat aloiteoikeus, oikeus tutustua parlamentin asiakirjoihin sekä oikeus käyttää unionin virallisia kieliä.[4]

Euroopan parlamentin jäsenellä on parlamentaarinen immuniteetti mutta ei diplomaattistatusta. Häntä ei esimerkiksi saa alistaa tutkittavaksi, eikä häntä saa pidättää tai haastaa oikeuteen parlamenttityössä ilmaisemiensa mielipiteiden tai äänestysten vuoksi. Koskemattomuus ei kuitenkaan anna absoluuttista suojaa rikosoikeudellisia tai muita seuraamuksia vastaan.[7]

Työskentely

Edustajien istumajärjestyksen parlamentin istuntosalissa päättää käytännössä Euroopan parlamentin puheenjohtajakokous. Se määräytyy poliittisen ryhmän mukaan vasemmalta oikealle. Europarlamentaarikkojen kansalaisuudet eivät vaikuta istumajärjestykseen mitenkään, vaan paikka ryhmän sisällä määräytyy aakkosjärjestyksen mukaan. Ryhmien johtajat istuvat eturivissä.[8]

Parlamentin jäsenet ryhmittyvät vaalikauden ajaksi poliittisiin ryhmiin eli kansallisten puolueiden yhteenliittymiin. Osa parlamentin jäsenistä on sitoutumattomia eikä kuulu mihinkään poliittiseen ryhmään.[9] Ryhmät jakavat saamansa valiokuntapaikat omien jäsentensä kesken eri maista tulevien edustajien määrän ja kiinnostuksen pohjalta.[10]

Europarlamentin jäsenet työskentelevät sekä omissa vaalipiireissään että Strasbourgissa ja Brysselissä, joissa pidetään täysistuntoja sekä valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia.[11] Europarlamentaarikon työviikko parlamentissa alkaa maanantaina puoliltapäivin ja loppuu torstai-iltaan. Maanantaiaamu ja perjantai ovat vapaata, jotta europarlamentaarikoilla olisi mahdollisuus työskennellä myös kotimaassaan.[12]

Europarlamentaarikkojen kalenterissa päivät on värikoodattu viidellä värillä. Punainen merkitsee täysistuntoa, joka pidetään Brysselissä kahtena peräkkäisenä päivänä ja Strasbourgissa neljänä. Vaaleanpunainen väri merkitsee valiokuntaviikkoa, joita on yleensä puolitoista tai kaksi peräkkäin. Silloin parlamentin valiokunnat pitävät Brysselissä kokouksiaan, jotka kestävät puolesta päivästä kahteen päivään. Sinisellä viikolla europarlamentaarikot keskittyvät oman poliittisen ryhmänsä toimintaan ja valmistautuvat seuraavan viikon täysistuntoon. Vihreällä viikolla europarlamentaarikot voivat olla poissa parlamentista ja keskittyä parlamentin ulkopuoliseen toimintaan kuten valtuuskunta- ja valiokuntamatkoihin. Valkoisina päivinä parlamentissa ei tapahdu mitään ja työntekijät pitävät yleensä lomansa. Europarlamentaarikkojen kesäloma alkaa heinäkuun lopulla.[13]

Eräs europarlamentaarikkojen vuorovaikutuksen foorumi ovat puoliviralliset laajennetut työryhmät eli intergroupit, joita voi olla enintään 28. Intergroupit heijastelevat parlamentaarikkojen kiinnostusten kohteita, kuten ammattiyhdistykset, urheilu, LGBT-asiat, digitaalistrategia, lasten oikeudet tai Länsi-Sahara. Epävirallisia yhteistyöryhmiä voi perustaa vapaasti, mutta niiden toiminta ei saa parlamentilta mitään tukea. Europarlamentaarikkoja kuuluu myös kansalaisjärjestöjen ylläpitämiin poliitikkoverkostoihin. Europarlamentaarikot pitävät yhteyttä myös Brysselissä toimiviin ajatushautomoihin sekä käyvät monenlaisissa kutsuissa, vastaanotoilla, kokouksissa ja tapaamisissa. Kotimaahansa europarlamentaarikot verkostoituvat järjestämällä Brysselissä parlamentin tukemia vierastilaisuuksia, joihin he kutsuvat esimerkiksi oman tukiryhmänsä jäseniä, asiantuntijoita, toimittajia tai puolueaktiiveja.[14]

Jotkut europarlamentaarikot, kuten suomalaisten enemmistö, säilyttävät vaalikaudella kotinsa ja virallisen asuinpaikkansa kotimaassaan. Kaikilla europarlamentaarikoilla on kuitenkin Brysselissä kakkosasunto. Europarlamentaarikot asuvat Brysselissä usein EU-kortteleissa.[15]

Palkka ja korvaukset

Euroopan parlamentin jäsenen kuukausipalkka talvella 2017 on 8 484,05 euroa, yhteisöveron vähennyksen jälkeen 6 611,47 euroa. Europarlamentaarikoille kertyy eläkettä, ja heillä on sairaus- ja työkyvyttömyysvakuutus. Europarlamentaarikoille korvataan kotimaan ja työpaikan väliset matkakulut. He saavat ylläpitokorvausta eli päivärahaa virallisiin kokouksiin osallistumisesta 307 euroa päivältä sekä verotonta yleistä kulukorvausta, joka talvella 2017 oli 4 342 euroa kuukaudessa. Europarlamentaarikon avustajien palkat maksaa joko parlamentti suoraan tai tilitoimisto. Europarlamentaarikko saa myös tiedottamiseen varattua tukea. Kauden päättyessä europarlamentaarikolla on oikeus siirtymäkorvaukseen.[16]

Työn keskeyttäminen

Edustaja voi jättää europarlamentin useista syistä. Hän voi kuolla tai tulla kykenemättömäksi hoitamaan tehtäväänsä. Hän voi tulla valituksi tehtävään, joka ei sovi yhteen europarlamentaarikon tehtävän kanssa, kuten jäsenyys oman maansa hallituksessa. Europarlamentaarikolla on myös oikeus erota vapaaehtoisesti tehtävästään, eikä sallittuja tai kiellettyjä syitä eroamiselle ole määrätty. Poistuneen europarlamentaarikon tilalle tulee uusi europarlamentaarikko kyseisen jäsenmaan kansallisen vaalilain mukaisesti. Joissain maissa, kuten Suomessa, uudeksi europarlamentaarikoksi nimetään samalta listalta seuraavaksi eniten ääniä saanut varajäsen. Joissain jäsenvaltioissa järjestetään täytevaali.[17]

Katso myös

Lähteet

  • Helin, Satu & Nurminen, Pekka: Euroopan parlamentti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2017. ISBN 978-951-851-708-8

Viitteet

  1. a b Lyhenneluettelo 25.4.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 19.5.2013.
  2. https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/eu-affairs/20180126STO94114/kuinka-monta-meppia-jasenmaat-saavat-brexitin-jalkeen
  3. Helin & Nurminen 2017, s. 123.
  4. a b Helin & Nurminen 2017, s. 125.
  5. Helin & Nurminen 2017, s. 126–128.
  6. Helin & Nurminen 2017, s. 128–130.
  7. Helin & Nurminen 2017, s. 125–126.
  8. Helin & Nurminen 2017, s. 52–53.
  9. Helin & Nurminen 2017, s. 54–55.
  10. Helin & Nurminen 2017, s. 59.
  11. Parlamentin jäsenet Europarlamentti
  12. Helin & Nurminen 2017, s. 134.
  13. Helin & Nurminen 2017, s. 134–136.
  14. Helin & Nurminen 2017, s. 141–146.
  15. Helin & Nurminen 2017, s. 139.
  16. Helin & Nurminen 2017, s. 131–133.
  17. Helin & Nurminen 2017, s. 124.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Ini adalah nama Korea; marganya adalah Go. JunggigoJunggigo pada tahun November 2014.Nama asal고정기LahirGo Jung-gi5 September 1980 (umur 43)Seoul, South KoreaPekerjaanSingerKarier musikGenreK-popR&BInstrumenVokalTahun aktif2002–sekarangLabelStarship EntertainmentArtis terkaitStarship PlanetSitus webSitus web resmi Nama KoreaHangul고정기 Alih AksaraGo Jeong-giMcCune–ReischauerKo Chŏnggi Go Jung-gi (lahir 5 September 1980), lebih dikenal dengan nama panggungnya Junggig...

 

 

Zulkarnain Kurniawan (29 Oktober 1922 – 9 Juni 2004) adalah seorang pelatih bulu tangkis dan salah satu pendiri klub PB Surya Naga di kotanya. Sejak muda ia gemar bermain badminton. Ia pernah bertanding dalam Kompetisi Kelas 1 di Surabaya. Ia mulai bermain dengan Perhimpunan Badminton Oke, yang ia ikut dirikan pada 1951. Pada 1964 perhimpunan ini dibubarkan, kemudian Zulkarnain ikut mendirikan Klub Surya Naga. Di klub ini Zulkarnain melatih para pemain muda dengan menekankan e...

 

 

Ahmed Ouyahia أحمد أويحيى Perdana Menteri AljazairMasa jabatan16 Agustus 2017 – 12 Maret 2019PresidenAbdelaziz Bouteflika PendahuluAbdelmadjid TebbounePenggantiNoureddine BedouiMasa jabatan23 Juni 2008 – 3 September 2012PresidenAbdelaziz Bouteflika PendahuluAbdelaziz BelkhademPenggantiAbdelmalek SellalMasa jabatan11 Agustus 2004 – 24 Mei 2006PresidenAbdelaziz Bouteflika PendahuluAli BenflisPenggantiAbdelaziz BelkhademMasa jabatan31 Desember 1995 ...

American politician (1835–1896) Robert Washington FyanSt. Louis Daily Globe-Democrat, November 6, 1890Member of the U.S. House of Representativesfrom Missouri's 13th districtIn officeMarch 4, 1883 – March 3, 1885Preceded byAylett H. BucknerSucceeded byWilliam H. WadeIn officeMarch 4, 1891 – March 3, 1895Preceded byWilliam H. WadeSucceeded byJohn H. Raney Personal detailsBorn(1835-03-11)March 11, 1835Bedford Springs, Pennsylvania, U.S.DiedJuly 28, 1896(1896-...

 

 

Christian radio network Your Network of PraiseTypeRadio networkCountryUnited StatesProgrammingAffiliationsMoody Radio, Salem Radio NetworkOwnershipOwnerHi-Line Radio FellowshipHistoryLaunch dateJuly 28, 1983CoverageAvailabilityMontana, Wyoming, Idaho, North Dakota, southern Alberta and southern Saskatchewan through affiliates and translatorsLinksWebcastListen LiveWebsiteynop.org Your Network of Praise is a non-profit, listener supported, Christian broadcast radio network in the Northern Unite...

 

 

Gwangjin BSingle-member constituencyfor the National AssemblyLocation of the constituencyDistrict(s)Gwangjin District (part)RegionSeoulElectorate153,205 (2016)Current constituencyCreated1996Seats1PartyDemocratic PartyMemberKo Min-jungCouncilconstituencyGwangjin 3rd districtGwangjin 4th districtCreated fromSeongdong C Gwangjin B (Korean: 광진구 을) is a constituency of the National Assembly of South Korea. The constituency consists of part of Gwangjin District, Seoul. As of 2016, 153,205 e...

Questa voce sull'argomento geografia degli Stati Uniti d'America è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Stati Uniti d'America nord-orientaliMappa del Nordest degli Stati Uniti definita dall'United States Census Bureau Stati Stati Uniti Gli stati mostrati nelle due tonalità di rosso più scure sono inclusi nella regione nord-orientale dell'Ufficio censimento degli Stati Uniti. Il Bureau suddivide il nord-est in Nuova Inghilterra, la tona...

 

 

Fédération de football d'Asie du Sud-Est Sigle AFF Sport(s) représenté(s) Football Création 31 janvier 1984 Siège Malaisie, Petaling Jaya, Selangor Nations membres 12 membres Site internet (en) Site officiel modifier  La Fédération de football d'Asie du Sud-Est ou Fédération de football de l'ASEAN (en anglais ASEAN football federation, couramment désignée par le sigle AFF) est une fédération internationale de football regroupant les fédérations nationales membres de ...

 

 

この項目には、一部のコンピュータや閲覧ソフトで表示できない文字が含まれています(詳細)。 数字の大字(だいじ)は、漢数字の一種。通常用いる単純な字形の漢数字(小字)の代わりに同じ音の別の漢字を用いるものである。 概要 壱万円日本銀行券(「壱」が大字) 弐千円日本銀行券(「弐」が大字) 漢数字には「一」「二」「三」と続く小字と、「壱」「�...

Федеральное агентство по делам Содружества Независимых Государств, соотечественников, проживающих за рубежом, и по международному гуманитарному сотрудничествусокращённо: Россотрудничество Общая информация Страна  Россия Юрисдикция Россия Дата создания 6 сентября...

 

 

Greek wine region Vinsanto redirects here. For the Italian wine of a similar name, see Vin Santo. SantoriniWine regionA Santorini wine blend of Assyrtiko and Athiri.Year establishedEarly 19th centuryCountryGreecePart ofCyclades islandsOther regions in Cyclades islandsMezzoSoil conditionsVery poorGrapes producedAthiri, Aidini, Assyrtiko, Mandelaria Santorini is a Greek wine region located on the archipelago of Santorini in the southern Cyclades islands of Greece. Wine has been produced there s...

 

 

Surgical instrument Advertisement for a Leucotome in the 1940s A leucotome or McKenzie leucotome is a surgical instrument used for performing leucotomies (also known as lobotomy) and other forms of psychosurgery. Invented by Canadian neurosurgeon Dr. Kenneth G. McKenzie in the 1940s, the leucotome has a narrow shaft which is inserted into the brain through a hole in the skull, and then a plunger on the back of the leucotome is depressed to extend a wire loop or metal strip into the brain. The...

Baybridge CanalThe disused lock at the lower end of the canalSpecificationsMaximum boat length75 ft 0 in (22.86 m)Maximum boat beam12 ft 6 in (3.81 m)Locks2Statusreverted to riverHistoryDate completed1826Date closed1875GeographyConnects toRiver Adur vteBaybridge Canal Legend River Adur Worthing to Horsham Turnpike (now A24) Wharf (End of navigation) lock Butchers Row bridge Hatterell Farm lift bridge (now fixed) Lock Lane swing bridge (now fixed) lock B2135 Bine...

 

 

此条目序言章节没有充分总结全文内容要点。 (2019年3月21日)请考虑扩充序言,清晰概述条目所有重點。请在条目的讨论页讨论此问题。 哈萨克斯坦總統哈薩克總統旗現任Қасым-Жомарт Кемелұлы Тоқаев卡瑟姆若马尔特·托卡耶夫自2019年3月20日在任任期7年首任努尔苏丹·纳扎尔巴耶夫设立1990年4月24日(哈薩克蘇維埃社會主義共和國總統) 哈萨克斯坦 哈萨克斯坦政府...

 

 

Impact of global warming on the south-east Asian country and mitigating and adaptating to it Graph showing temperature anomaly in Brunei between 1901 and 2021. Brunei is vulnerable to a number of environmental consequences brought on by climate change. The main dangers include loss of biodiversity, increasing sea levels, and air pollution in urban areas. Due to its low-lying topography and small population of 470,000, Brunei faces a serious sea level rise problem. Fossil fuels are also a key ...

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (أبريل 2019) أشتون شيبرد معلومات شخصية الميلاد 16 أغسطس 1986 (38 سنة)  كوفيفيل  مواطنة الولايات المتحدة  الحياة العملية المهنة مغنية مؤلفة،  ومغنية  المواقع IMDB صف...

 

 

Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Januari 2023. Hamada adalah nama Jepang. Tokoh-tokoh dengan nama Jepang ini antara lain: Pemain sepak bola Jepang Katsuhiro Hamada Mizuki Hamada Takeshi Hamada Halaman-halaman lainnya Semua halaman dengan Hamada Semua halaman dengan judul yang mengandung Hamada...

 

 

Questa voce sull'argomento centri abitati del Northamptonshire è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Watfordparrocchia civileWatford – Veduta LocalizzazioneStato Regno Unito    Inghilterra RegioneMidlands Orientali Contea Northamptonshire DistrettoDaventry TerritorioCoordinate52°18′45.72″N 1°06′57.24″W52°18′45.72″N, 1°06′57.24″W (Watford) Superficie13,22 km² Abitanti320 (2011) Densit...

هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (مارس 2021) بيلي ارسي (بالإسبانية: Billy Vladimir Arce Mina)‏  معلومات شخصية الميلاد 12 يوليو 1998 (العمر 26 سنة)إسمرالداس  الطول 1.78 م (5 قدم 10 بوصة) مركز اللعب نصف الجناح  ا...

 

 

List of events ← 1927 1926 1925 1928 in South Africa → 1929 1930 1931 Decades: 1900s 1910s 1920s 1930s 1940s See also: List of years in South Africa The following lists events that happened during 1928 in South Africa. Incumbents Monarch: King George V. Governor-General and High Commissioner for Southern Africa: The Earl of Athlone. Prime Minister: James Barry Munnik Hertzog. Chief Justice: William Henry Solomon. Events May 31 – South Africa adopts a new national flag, base...