Vuonna 2007 kunnassa oli 53,72 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 57,8 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Vaakunaselitys: Kilven vasemmassa osassa hopeisella taustalla ylösnoussut musta karhu, jonka kieli ja kynnet ovat kultaa, oikeassa osassa mustalla taustalla kaksi allekkain asetettua hopeista ratasta.
(Ruotsiksi: Sköld, kluven av silver, vari en uprest svart björn med tunga och klor av guld, och av svart, vari två stolpvis ordnade kugghjul av silver.)
Karhu tulee kihlakunnansinetistä, jonka kuva ei tiettävästi esitäkään karhua, ja ratas viittaa teollisuuteen. Vaakuna vahvistettiin kauppalalle vuonna 1957, ja kunta otti sen käyttöön vuonna 1971.
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla
989
6,5
Ruotsalaistaustaiset
Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla
1 110
7,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa
9 647
63,5
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 112 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,8 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 8,2 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 130 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 1,0 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 179 796 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 29 000 kruunua.[11]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]
0–17-vuotiaat: 23,4 %
18–64-vuotiaat: 59,6 %
65 vuotta täyttäneet: 17,0 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat (%)
Työlliset (%)
alkutuotanto
2,6
1,9
jalostus
37,4
32,1
palvelut
59,3
65,2
tuntematon
0,8
0,7
Työpaikkoja ja työllisiä
5 711
6 303
työpaikkaomavaraisuus
90,6
Taajamat
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 91,9 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 1 200 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]
Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Åstorpin taajamassa on 9 488 asukasta, ja se kuuluu pieniltä osin myös Ängelholmin kuntaan.[17]
Entiset taajamat
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[18]
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[20]
Vuoden 2002 kunnallisvaalien jälkeen sosiaalidemokraattien, Kansanpuolueen, Keskustapuolueen ja Kristillisdemokraattien koalitio on johtanut kuntaan. Oppositiossa ovat Kokoomus, Kommunens Framtid, Vasemmistopuolue ja Åstorpspartiet. Vuoden 2006 vaaleissa sosiaalidemokraatit menestyivät valtakunnallisesta trendistä poiketen hyvin ja muodostivat koalition Keskustapuolueen kanssa. Vuoden 2010 vaaleissa tuli pieniä muutoksia, mutta sosiaalidemokraatit ja Keskustapuolue jatkoivat kunnan johdossa.
Ronny Sandberg (sd.) on kokoaikainen kunnallisneuvos, kun taas Ulf G. Persson (kok.) on osa-aikainen oppositioneuvos.
Kunnanvaltuusto
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Åstorpin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[23]
Björnekulla-Västra Broby
Kvidinge
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[24] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots.kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.