Vuonna 2007 kunnassa oli 381,09 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 54,2 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Nykyinen kunta koostuu vanhasta Lidköpingin kaupungista ja 31 entisestä maalaiskunnasta. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin seitsemän "suurkuntaa":
Järpås (Häggesled, Järpås ja Uvered)
Kållands-Råda (Kållands-Åsaka, Mellby ja Råda)
Norra Kålland (Gösslunda, Otterstad, Rackeby, Skalunda, Strö ja Sunnersberg)
Saleby (Härjevad, Trässberg ja Saleby)
Tun (Friel, Karaby ja Tun)
Vinninga (Hasslösa, Hovby, Lindärva, Norra Härene ja Sävare)
Örslösa (Gillstad, Lavad, Norra Kedum, Söne, Tranum, Tådene, Väla ja Örslösa)
Lidköpingin kaupunkiin uudistus ei vaikuttanut.
Kuntaliitokset Lidköpingin kuntablokissa suoritettiin jo vuonna 1969, jolloin edellä mainitut seitsemän maalaiskuntaa ja kaupunki yhdistettiin. Tuolloin lakkautettiin myös vuonna 1919 perustettu Järpåsintaajaväkinen yhdyskunta. Uusi kunta oli muodollisesti Lidköpingin kaupunki, kunnes se vuonna 1971 muutettiin Lidköpingin kunnaksi Ruotsin siirtyessä yhtenäiseen kuntamuotoon.
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla
980
2,5
Ruotsalaistaustaiset
Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla
1 877
4,8
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa
32 680
83,8
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 217 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,6 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 3,7 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 267 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,8 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 190 089 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 104 000 kruunua.[11]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]
0–17-vuotiaat: 19,9 %
18–64-vuotiaat: 59,4 %
65 vuotta täyttäneet: 20,7 %
Elinkeinot
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat (%)
Työlliset (%)
alkutuotanto
2,7
2,6
jalostus
25,9
29,9
palvelut
69,9
66,0
tuntematon
1,5
1,5
Työpaikkoja ja työllisiä
17 466
18 382
työpaikkaomavaraisuus
95,0
Taajamat
Kunnassa on 7 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 75,9 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 9 171 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[17]
Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[19]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Kunnallisvaaleissa Lidköpingin kunta on jaettu seuraaviin vaalipiireihin:[20]
Lidköpings Östra (24 valtuutettua)
Lidköpings Västra (27 valtuutettua)
Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Lidköpingin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[23]
Lidköping
Järpås
Kållands-Råda
Sunnersberg
Sävare
Örslösa
Historialliset seurakunnat
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[24] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots.kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: sv:Lidköpings kommun – Kuntajaon kehitys on käännöstä.