García Márquezin pääteos on 1967 ilmestynyt Sadan vuoden yksinäisyys. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Macondon kylään Kolumbiassa. Romaani on yksi niin sanotun maagisen realismin tunnetuimmista edustajista. Se on käännetty 35 kielelle, ja sitä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta.
García Márquez syntyi vuonna 1927 Aracatacan kunnassa Kolumbiassa. Hänen isänsä oli lennättimenhoitaja Gabriel Eligio García ja äitinsä hienostoperheen tytär Luisa Santiaga Márquez Iguaran.[5]
García Márquez eli kahdeksanvuotiaaksi asti äitinsä vanhempien kartanossa lähellä Karibian rannikkoa. Aika vaikutti nuoreen García Márqueziin, sillä hän kuuli isoisältään erilaisia tarinoita kaupungista ja lähiseuduista sekä isoäidiltään kummituksista ja muista mielikuvituksellisista tapahtumista.[6][7]
García Márquez oli kahdeksanvuotias, kun hänen isoisänsä kuoli. Hän joutui muuttamaan kotiseudultaan Barranquillan satamakaupunkiin.[8][9] García Márquez muutti lukion jälkeen Bogotáan ja alkoi opiskella lakia Kolumbian kansallisyliopistossa.[7][10] Hän muisteli myöhemmin aikaansa Bogotássa kylmäksi ja yksinäiseksi maanpaoksi. Hän etsi tuona aikana lohtua kirjallisuudesta ja innostui Franz Kafkan kautta modernista mielikuvituksellisesta kirjoittamisesta. García Márquez jätti 20-vuotiaana opintonsa ja alkoi kirjoittaa.[9]
Ura
Journalismista kirjailijaksi
García Márquez alkoi jo Bogotássa työskennellä journalistina, ja hän sai julkaistuksi ensimmäisen novellinsa. Bogotá ajautui 1948 laajoihin Bogotazo-nimellä tunnettuihin levottomuuksiin presidenttiehdokas Jorge Gaitánin murhan jälkeen. García Márquez palasi tämän jälkeen Karibian rannikolle ja työskenteli CartagenassaEl Universalille ja Barranquillassa El Heraldolle. Hän muutti 1954 takaisin Bogotáan ja sai paikan kansallisesta El Espectador -sanomalehdestä.[7]
García Márquez sai ensimmäisen kerran nimeä Kolumbiassa, kun hän kirjoitti sanomalehtijutun haaksirikkoutuneesta laivaston aluksesta. Se toi hänelle kuitenkin myös vaikeuksia virkavallan kanssa. García Márquezin ensimmäinen pienoisromaani Rojumyrsky julkaistiin 1955.[9] Hän muutti samana vuonna Eurooppaan. Siellä hän opiskeli käsikirjoittamista Roomassa Centro Sperimentale di Cinematografiassa ja asui jonkun aikaa Pariisissa, missä hän kirjoitti toisen pienoisromaaninsa Kukapa everstille kirjoittaisi.[7]
García Márquez palasi 1958 Latinalaiseen Amerikkaan, ja hän meni naimisiin. Hän työskenteli ensin caracasilaisissa sanomalehdissä ja muutti 1961 New Yorkiin työskentelemään Kuuban vallankumouksen uutistoimiston Prensa Latinalle. García Márquez jatkoi vielä samana vuonna Méxicoon. Hän joutui perheensä elättämiseksi työskentelemään aikakauslehdille. García Márquez sai myös käsikirjoitustöitä ja haaveili urasta Hollywoodissa, mutta elokuvasuunnitelmat kariutuivat ja vuodesta 1963 hän toimi mainosalalla.[7] Hänen ensimmäinen romaaninsa Pelon hetki oli julkaistu 1962.[9]
Läpimurtoteos Sadan vuoden yksinäisyys
México oli 1960-luvun alussa latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden menestyksen keskuksena, ja siellä ilmestyi lyhyen ajan sisällä muun muassa Mario Vargas LlosanKaupungin koirat ja Julio CortázarinRuutuhyppelyä. García Márquez syntyi Méxicon kirjallisuuspiireissä monia tärkeitä yhteyksiä, ja hän tutustui muun muassa La Mafia -nimiseen ryhmittymään ja sen johtajaan Carlos Fuentesiin. La Mafian, perheensä ja ystäviensä tuella García Márquez pystyi syksyllä 1965 irtisanoutumaan töistään ja keskittymään kirjoittamiseen. Hän työsti valmiiksi jo 15 vuotta hahmottelemaansa tarinaa Macondon kaupungista ja Buendían suvusta.[7]
Sadan vuoden yksinäisyys ilmestyi 1967. García Márquez pelkäsi sitä kirjoittaessaan, että romaani ei myisi. Hän kokeilikin sitä julkaisemalla siitä otteita lehdissä yli 20 maassa. García Márquez sai myös mainetta etukäteen, kun hänet esitettiin latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden kultakautta esitelleessä kirjassa Into the Mainstream: Conversations with Latin-American Writers. Sadan vuoden yksinäisyyttä odotettiinkin jo sen ilmestyessä, ja siitä tuli maailmanlaajuinen menestysteos.[7] Romaani kertoo Macondon syrjäisestä kylästä, ja sen tyyli on realistinen mutta siinä tapahtuu mielikuvituksellisia tapahtumia. Tyyliä on sittemmin alettu kutsua maagiseksi realismiksi.[8]
García Márquez oli poliittisesti vasemmalla. Hän ystävystyi menestyksensä jälkeen monien poliittisten päättäjien, muun muassa Fidel Castron kanssa.[7] García Márquez viettikin pitkiä aikoja Havannassa.[11] Hän kannatti Kuuban vallankumousta, mikä toisaalta etäännytti häntä monista latinalaisamerikkalaisista kirjailijoista, jotka alkoivat kritisoida Castron hallituksen älyllisen vapauden tilaa.[9] García Márquez itse painotti aina, että hänen ja Castron ystävyys oli kirjallinen eikä liittynyt politiikkaan.[12] Heidän ystävyyttä on analysoitu teoksessa Gabo and Fidel: Portrait of a Friendship.
Journalistisia teoksia ja kertomakirjallisuutta sekä Nobel-palkinto
García Márquezin kolmas romaani oli Patriarkan syksy (1975), jota hän itse kertoi ”runoksi vallan yksinäisyydestä”. Sen päähahmo oli karibialaisen valtion diktaattori, jossa oli vaikutteita muun muassa Francisco Francosta, Juan Perónista ja Gustavo Rojas Pinillasta. García Márquezin pienoisromaani Kuulutetun kuoleman kronikka sai vaikutteita myös Latinalaisen Amerikan historiasta, sillä sen tarina oli saanut inspiraationsa rikkaan kolumbialaisen murhasta.[13]
García Márquez palkittiin 1982 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla, ja hän piti palkintoseremoniassa tunnetun puheensa ”Latinalaisen Amerikan yksinäisyys”.[7] Hänen mukaansa Latinalainen Amerikka on kohdannut historiansa aikana valtavasti väkivaltaa ja tuskaa, jotka puolestaan ruokkivat luovuutta surulla ja kauneudella.[13]
García Márquezin romaani Rakkautta koleran aikaan julkaistiin 1985. Se kertoo kahden rakastavaisesta, jotka saavat toisensa vasta yli 50 vuoden odotuksen jäkeen. García Márquez jatkoi edelleen myös journalismin parissa ja julkaisi 1986 teoksen Miguel Littínin maanalainen seikkailu Chilessä, joka on chileläisen elokuvantekijän Miguel Littinin todistus siitä, kun hän palasi salaa kotimaahansa tekemään dokumenttielokuvaa elämästä Augusto Pinochetin alaisuudessa. Simón Bolivarin viimeisistä kuukausista kertova romaani Kenraalin labyrintti (1989) sekoittaa faktaa ja fiktiota.[13]
García Márquez kirjoitti kotimaansa poliittisesta tilanteesta journalistisessa teoksessa Uutinen ihmisryöstöstä (1996). Hän kuvaa siinä tarkan yksityiskohtaisesti Pablo Escobarin kartellin suorittamaa kymmenen henkilön kidnappausta ja vain osittain onnistunutta neuvotteluita, joiden tarkoituksena oli vapauttaa vangit.[9]
Sairastuminen ja viimeiset teokset
García Márquezilla diagnosoitiin vuonna 1999 lymfooma, mikä vaikutti hänen viimeisiin vuosiin. Hän pystyi silti myös kirjoittamaan. Kolmiosaiseksi tarkoitetun García Márquezin muistelmien ensimmäinen osa Elää kertoakseen julkaistiin 2002.[9] Siinä hän kirjoittaa elämästään avioliittoon asti. Muistelmien loppuosaa ei ilmestynyt kirjailijan sairastumisen vuoksi.[14] Romaani Muistojeni ilottomat huorat (2004) sai varsin ristiriitaisen vastaanoton.[9] Sen päähenkilö on vanha yksinäinen mies, joka löytää rakkauden merkityksen palkattuaan nuoren prostituoidun juhlimaan syntymäpäiväänsä.[8]
Yksityiselämä
García Márquez ja hänen lapsuuden ihastuksensa Mercedes Barcha Pardo menivät naimisiin vuonna 1958. He saivat kaksi lasta, Rodrigon ja Gonzalon. He olivat naimisissa García Márquezin kuolemaan asti.[12][9]
García Márquez sairastui vuonna 1999 lymfoomaan. Vuonna 2012 hänen veljensä ilmoitti kirjailijan kärsivän dementiasta eikä siksi pysty enää kirjoittamaan. Raskaat syöpähoidot mahdollisesti vaikuttivat dementian puhkeamiseen.[15] García Márquez kuoli kotonaan Méxicossa 17. huhtikuuta 2014.[2][3][4] Hän oli yhdeksän päivää aikaisemmin joutunut sairaalaan dehydraation sekä keuhko- ja virtsatieinfektion takia. Hän oli ennen kuolemaansa siirretty kotihoitoon, mutta hän oli ollut edelleen hauraassa tilassa keuhkokuumeen seurauksena.[16]
Aiemmin hyvät ystävykset García Márquez ja Mario Vargas Llosa riitaantuivat tuntemattomasta syystä tammikuussa 1976. Vargas Llosa löi García Márquezia, eivätkä kirjailijat olleet enää tämän jälkeen puheväleissä.[11]
Pelon hetki. ((La mala hora, 1962.) Vuonna 1966 ilmestyneestä tekijän autorisoimasta laitoksesta suomentanut Pentti Saaritsa) Porvoo Helsinki: WSOY, 1972 (3. painos 1982). ISBN 951-0-00576-2
Haaksirikkoisen tarina. ((Relato de un náufrago, julkaistu sanomalehdessä useissa osissa 1955, yhtenä teoksena 1970.) Suomentanut Matti Brotherus) Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12279-3
Ihmisen ääni. Keskusteluja Plinio Apuleyo Mendozan kanssa. ((El olor de la guayaba. Conversaciones con Plinio Apuleyo Mendoza, 1983.) Suomentanut Matti Brotherus) Helsinki: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11887-7
↑ abcEchevarría, Roberto González: Gabriel García MárquezEncyclopedia Britannica. Viitattu 26.7.2024. (englanniksi)
↑ abcdefghiCaistor, Nick & Viner, Katharine: Gabriel García Márquez obituaryThe Guardian. 17.4.2014. Guardian News & Media Limited. Viitattu 24.9.2024. (englanniksi)
