Argentiinan jalkapallomaajoukkue (esp.Selección de fútbol de Argentina) edustaa Argentiinaa kansainvälisissä jalkapallo-otteluissa. Maajoukkuetta hallinnoi Argentiinan jalkapalloliitto.
Argentiina oli mukana heti ensimmäisissä maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 1930, jossa se hävisi loppuottelussa isäntämaa Uruguaylle maalein 4–2. Seuraavina vuosikymmeninä Argentiina usein joko boikotoi MM-kisoja tai ei lähettänyt niihin parhaita pelaajiaan, koska maajoukkueeseen ei hyväksytty ammattilaispelaajia ennen vuotta 1962. Sen sijaan joukkue menestyi Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuissa. Ensimmäisen maailmanmestaruutensa Argentiina saavutti kotikisoissaan vuonna 1978, kun se voitti loppuottelussa Alankomaat jatkoajan jälkeen 3–1. Meksikon MM-kilpailuissa 1986 se voitti toisen maailmanmestaruutensa voittamalla finaalissa Saksan liittotasavallan 3–2. Saksalle se hävisi vuosien 1990 ja 2014 MM-finaalit. Kolmannen ja viimeisimmän maailmanmestaruutensa Argentiina saavutti Qatarissa 2022, jossa se voitti loppuottelussa Ranskan rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Joukkue tunnetaan pelipaitansa mukaisesti myös lempinimellä La Albiceleste (suom.Valko-taivaansiniset). Sinivalkoraitainen pelipaita otettiin käyttöön vuonna 1908, jolloin se korvasi valkoisen paidan.
Argentiinan maajoukkueen ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin 20. heinäkuuta 1902 MontevideossaUruguayta vastaan. Argentiina voitti pelin maalein 6–0.[2] Argentiina isännöi ensimmäisiä Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuja vuonna 1916. Se saavutti turnauksen mestaruuden ensimmäisen kerran vuonna 1921 ja voitti turnauksen 1920-luvulla kaikkiaan neljästi.[3]
Argentiinan ja Uruguayn välille kasvoi pian kilpailuasetelma. Maat hallitsivat 1920- ja 1930-luvuilla eteläamerikkalaista jalkapalloilua, ja ne kohtasivat toisensa useissa loppuotteluissa. Ensimmäisen kerran ne pelasivat vastakkain Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailujen 1916 finaalissa, ja joukkueet kohtasivat myös vuoden 1928 olympialaisten ja vuonna 1930 järjestettyjen ensimmäisten maailmanmestaruuskilpailujen loppuottelussa. Ensimmäisissä olympialaisissaan 1928 Argentiina esiintyi vahvasti ja ylsi loppuotteluun voitettuaan kaikki ottelunsa yhteismaalierolla 23–5. Loppuottelu Uruguayta vastaan päättyi 1–1, minkä vuoksi kolme päivää myöhemmin pelattiin uusintaottelu, jonka Uruguay voitti 2–1.[3]
Argentiina oli yksi 13 joukkueesta, jotka osallistuivat Uruguayssa vuonna 1930 järjestettyihin historian ensimmäisiin jalkapallon MM-kilpailuihin. Joukkue voitti lohkonsa ennen Chileä, Ranskaa ja Meksikoa, ja välierässä Argentiina voitti Yhdysvallat 6–1. Loppuottelussa vastaan asettui jälleen Uruguay.[3] Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista oltiin aikeissa lähettää kymmenen laivalastillista kannattajia Río de la Plata -joen toiselle puolelle, mutta sumun vuoksi osa aluksista pääsi perille vasta pelin päättymisen jälkeen.[4] Argentiina johti ottelua 2–1 Carlos Peucellen ja Guillermo Stábilen maaleilla,[3] mutta Uruguay eteni lopulta 4–2-voittoon ja maailmanmestaruuteen.[4] Stábile voitti kisojen maalintekijätilaston kahdeksalla maalillaan.[3] Finaalitappio otettiin Argentiinassa raskaasti ja lehdistö syytti uruguaylaisia kovista otteista. Buenos Airesissa sijaitseva Uruguayn suurlähetystö joutui hyökkäyksen kohteeksi.[5]
Kakkosmiehistöjä ja boikotointia (1934−1954)
Vuosien 1934–1962 välillä Argentiina esiintyi etenkin MM-kilpailuissa aiempaa heikommin tuloksin, eikä se aina ottanut osaa kisoihin lainkaan. Osasyynä oli se, ettei Argentiinan maajoukkueesseen hyväksytty ammattilaispelaajia ennen vuotta 1962.[3] Esimerkiksi vuoden 1934 MM-kilpailuissa Italiassa Argentiina oli mukana kakkosmiehistöllä. Turnaus pelattiin alusta alkaen pudotuspelisysteemillä ja Ruotsi pudotti Argentiinan heti avauskierroksella maalein 3–2, vaikka Argentiina johti ottelua kahteen otteeseen. Mestaruuteen ylsi Italia, jonka joukkueessa pelasi neljä argentiinalaissyntyistä pelaajaa.[6]
Argentiina tavoitteli järjestettäväkseen vuoden 1938 MM-kilpailuja. Kisat myönnettiin kuitenkin kiistanalaisesti jälleen Euroopalle, tällä kertaa Ranskalle, vaikka kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA oli periaatteessa päättänyt vuorotella kisaisännyyttä Euroopan ja Etelä-Amerikan välillä.[7] Yhdessä seitsemän muun hakijakandidaatin kanssa Argentiina päätti protestoida valintaa jättäytymällä kisoista pois. Ratkaisu aiheutti mellakoita Buenos Airesissa, koska kansa olisi halunnut taitavan joukkueen esittelevän peliään eurooppalaisille.[8]
Argentiina voitti 1940-luvulla neljä kuudesta jaossa olleesta Etelä-Amerikan-mestaruudesta. Brasilian vuonna 1949 järjestämiin kilpailuihin Argentiina ei kuitenkaan lähettänyt joukkuetta lainkaan, mikä aiheutti erimielisyyksiä maiden välille.[3] Ensimmäiset MM-kilpailut 12 vuoteen järjestettiin niin ikään Brasiliassa 1950. Maiden keskinäinen riitely johti Argentiinan vetäytymiseen turnauksen karsinnoista.[9] Boikotti jatkui Sveitsin MM-kisoissa 1954.[10]
Epäonnistuneiden Ruotsin kisojen jälkeen Argentiinan päävalmentajaksi tuli Victorio Spinetto, jonka ajamaa pelityyliä kritisoitiin antijalkapalloksi. Myös pelaajisto uudistui lähes täysin. Vuonna 1959 Argentiina voitti jälleen Etelä-Amerikan mestaruuden, nyt pisteen erolla Brasiliaan. Spinettoa seurasi Juan Carlos Lorenzo, joka edeltäjänsä tavoin suosi puolustusvoittoista ja pragmaattista pelitapaa. Argentiinalainen pelityyli muuttuikin 1960-luvulla kovemmaksi, kyynisemmäksi ja puolustavammaksi niin maajoukkueessa kuin maan kansallisessa sarjassakin.[3]
Chilen MM-kilpailuissa 1962 Argentiina ei taaskaan yltänyt alkulohkostaan jatkoon. Joukkue sijoittui kolmella pisteellä lohkonsa kolmanneksi, kun vain kaksi parasta pääsi jatkopeleihin. Kakkossijan saavutti paremman maalieron turvin Englanti. Argentiina voitti turnauksessa Bulgarian 1–0, hävisi Englannille 3–1 ja pelasi viimeisessä pelissään tasan Unkarin kanssa 0–0.[12]
Argentiinan valmistautumista Englannin MM-kilpailuihin 1966 häiritsi kuukausi ennen kisoja tapahtunut sotilasvallankaappaus. Lorenzosta oli tullut joukkueen päävalmentaja niin ikään vain viikkoja ennen turnausta, eivätkä pelaajat tulleet toimeen hänen pelijärjestelmänsä kanssa. Pelaajat myös yllättyivät, kun kisaotteluissa ei käytettykään samaa palloa kuin harjoituksissa.[3] Joukkueen 2–1-voitto Espanjasta, 0–0-tasapeli Länsi-Saksaa vastaan ja voitto Sveitsistä maalein 2–0 toivat Argentiinalle B-lohkon toisen sijan viidellä pisteellä ja paikan puolivälieriin isäntämaa Englantia vastaan.[12] Tuleva maailmanmestari Englanti voitti Geoff Hurstin maalilla 1–0. Ottelu muistetaan myös epäurheilijamaisuuksistaan ja rumista otteistaan. Erotuomari poisti Argentiinan puolustajan Antonio Rattínin kentältä, minkä jälkeen Rattín kiersi kentän laitaa yhdessä valmentajan kanssa huudellen herjoja erotuomarille ja yleisölle. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Englannin valmentaja Alf Ramsey kutsui argentiinalaisia eläimiksi.[13] Argentiina sai tuhannen frangin maksimisakon ja uhkauksen tulla suljetuksi seuraavista MM-kisoista.[14] Ottelu aiheutti kytevän vihamielisyyden Euroopan ja Etelä-Amerikan jalkapalloilun välille.[13]
Lorenzo erosi päävalmentajan paikalta pian vuoden 1966 MM-kisojen jälkeen, ja häntä seurasi useita lyhytaikaisia valmentajia. Tulokset olivat heikkoja, ja ensimmäistä kertaa Argentiina karsiutui kokonaan MM-kilpailuista Meksikossa 1970.[3] Se on samalla viimeisin kerta, jolloin se ei ole esiintynyt maailmanmestaruuskilpailuissa.
Vuoden 1973 Euroopan-kiertueellaan Argentiina esiintyi vahvasti ja muun muassa voitti Münchenissä Länsi-Saksan. Valmentaja Omar Sívori kuitenkin erotettiin, ja hänet korvasi Vladislao Cap. Länsi-Saksan MM-kilpailuissa 1974 Argentiinan joukkueessa pelasi useita lahjakkaita pelaajia, kuten espanjalaisen Atlético Madrid -seuran Rubén Ayala, ja Carlos Babington, joka korvasi loukkaantuneen Miguel Brindisin.[15] D-lohkon avausottelussa tuleva pronssijoukkue Puola voitti Argentiinan niukasti 3–2, mutta Italiaa vastaan joukkue ylsi 1–1-tasapeliin. Lohkon kakkossijan ja jatkopaikan varmisti viimeisen kierroksen 4–1-voitto Haitista. Jatkolohkossa tappiot Alankomaille 4–0 ja Brasilialle 2–1 ja tasapeli Itä-Saksaa vastaan 1–1 jättivät joukkueen kuitenkin lohkon viimeiseksi ja päättivät Argentiinan kilpailut.[16]
Menotti päävalmentajana (1974−1983)
Argentiinan valmentajaksi nimettiin kisojen jälkeen César Luis Menotti, joka tuli tunnetuksi myös boheemista olemuksestaan sekä avoimesta ketjutupakoinnistaan. Menotti kävi läpi yli sata pelaajaa eri puolilta Argentiinaa löytääkseen joukkueeseensa juuri sopivat pelaajat. Tarkoituksena oli palauttaa Argentiinan maajoukkueen peliin perinteinen eteläamerikkalainen tyyli, jossa hyökkäysvoittoisuus ja taito olisivat etusijalla. Menottin tyylin iskoistamisen teki vaikeaksi se, että maan seurajoukkueissa harjoitettiin kovaotteista, puolustusvoittoista ja vastahyökkäyksiin perustuvaa peliä. Menottia arvosteltiin niin lehdistön, yleisön kuin seurajohtajienkin suunnasta ja uskottiin, ettei hän löytäisi pelaajia toteuttamaan ajatuksiaan kentälle.[17] Ensi töikseen Menotti muutti valmistautumisrutiineja. Maajoukkue nostettiin etusijalle, ja valmistautumisaikaa kisoihin pidennettiin.[3] Menotti myös vaati maajoukkuepelaajien siirtojen kieltämistä ulkomaille, mihin lopulta suostuttiin. Argentiinan sotilashallitus myös määräsi hänelle täyden työrauhan tulevia MM-kotikilpailuja silmällä pitäen.[17]
Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuja ei ollut järjestetty vuoden 1967 jälkeen, mutta vuonna 1975 turnaus palasi Copa América -nimisenä. Turnaus ei ollut Argentiinalle menestys, sillä se hävisi kolmen joukkueen alkulohkossaan kahdesti Brasilialle eikä päässyt jatkoon. Joukkue voitti kotonaan Venezuelan 11–0, mikä on yksi Argentiinan suurinumeroisimmista voitoista.[3]
Kotikisat ja ensimmäinen maailmanmestaruus
Argentiina sai lopulta kauan tavoittelemansa MM-kilpailut, kun sille vuonna 1966 myönnettiin järjestettäväksi vuoden 1978 MM-turnaus. Maan sisäinen tilanne oli kuitenkin edennyt vuosien aikana levottomaan suuntaan.[18] Argentiinassa tapahtui lukuisia vallankaappauksia ja terroria,[19] ja vuodesta 1976 maata oli hallinnut kenraali Jorge Videlan johtama sotilasjuntta, jonka aikana tuhansia poliittisia toisinajattelijoita katosi. Monet vastustivat turnauksen järjestämistä Argentiinassa, mutta kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA pysyi päätöksessään.[20] Sotilasdiktatuuri näki MM-kilpailut suurena propagandamahdollisuutena ja pyrki piilottamaan jäljet väkivallasta ja vainosta.[21] Maa panosti voimakkaasti turnauksen valmisteluun ja uudet stadionit valmistuivat ajallaan.[19] Kaikkiaan Argentiina käytti kilpailuihin hiipuvista varoistaan noin 700 miljoonaa dollaria eli kymmenen prosenttia valtion budjetista.[21] Kisojen otteluissa Argentiinan kannattajat toivat maailman tietoisuuteen muun muassa paperisilpulla luodun lumipyryn, joka peitti katsomon Argentiinan joukkueen tullessa kentälle.[19]
Vuoden 1974 MM-kilpailuihin verrattuna Argentiinalla oli riveissään Daniel Passarellan ja Osvaldo Ardilesin kaltaisia tähtipelaajia. Joukkue koostui hyökkääjä Mario Kempesiä lukuun ottamatta lähes kokonaan Argentiinan liigan pelaajista, sillä sotilashallinto oli säätänyt lain, joka esti uusien pelaajien siirtymisen ulkomaille ennen turnauksen alkua.[22]
Tasokkaan alkulohkon muut joukkueet olivat Unkari, Ranska ja Italia. Avausottelunsa Unkaria vastaan Argentiina voitti 2–1. Toisessa ottelussa kaatui Ranska 3−1, ja samalla varmistui jatkopaikka. Joukkue olisi halunnut otteluidensa jatkuvan Buenos Airesissa, mutta Italialle kärsityn 0–1-tappion vuoksi Argentiina joutui pelaamaan jatkolohkon ottelunsa Rosariossa.[23] Puola kukistui jatkolohkon ensimmäisessä ottelussa Kempesin kahdella maalilla 2–0. Toisessa pelissä vastassa oli Brasilia, joka oli voittanut jatkolohkon avausottelussaan Perun 3–0. Tiukka ja tasainen ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Jatkolohkon viimeisellä kierroksella Brasilia voitti Puolan 3–1,[24] jolloin Brasilian maaliero oli +5 ja Argentiinan vain +2.[3] Siksi Argentiinan oli myöhemmin pelattavassa lohkon päätösottelussaan voitettava Peru vähintään neljällä maalilla voittaakseen lohkon ja päästäkseen loppuotteluun. Argentiina voitti 6–0 ja selvisi finaaliin. Ottelua on väitetty sopupeliksi enemmän kuin mitään muuta ottelua MM-kilpailujen historiassa, mutta todisteita väitteille ei ole saatu.[24] Loppuottelussa Buenos Airesissa Argentiina voitti Alankomaat jatkoajan jälkeen 3–1 ja saavutti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Mario Kempes teki kilpailuissa kuusi maalia ja voitti maalintekijätilaston.[25]
Turnaus sujui Argentiinalta kuitenkin nihkeästi. Kisojen avausottelussa Belgia yllätti joukkueen maalein 1–0.[27] Argentiina kuitenkin päihitti Unkarin 4–1 ja lohkon päätösottelussa El Salvadorin 2–0. Joukkue sijoittui lohkossaan toiseksi ja selviytyi jatkoon.[28] Jatkolohkon ensimmäinen ottelu Italiaa vastaan päättyi 1–2-tappioon. Brasilia päätti Argentiinan turnauksen 3–1-voitolla, jolloin Argentiina jäi lohkon viimeiselle sijalle ja ulos välieristä.[29] Joukkueen suurimpana yksittäisenä pettymyksenä pidettiin edellisten kisojen maalikuningasta Mario Kempesiä, jonka on myöhemmin uskottu kärsineen burnoutista.[30]
Carlos Bilardon alaisuudessa (1983–1990)
Päävalmentaja César Luis Menottin korvasi helmikuussa 1983 Carlos Bilardo, ja seuraavat kolme vuotta Argentiina etsi identiteettiään. Bilardon näkemys jalkapallon pelaamisesta edusti Menottia kyynisempää näkökulmaa.[31] Bilardon tavoite oli saada yksilötaitoiset argentiinalaiset pelaamaan joukkueena. Diego Maradona ei pitänyt Menottista eikä ollut pelannut maajoukkueessa kolmeen vuoteen, mutta Bilardo osoitti hänelle tukensa tekemällä tästä joukkueen kapteenin.[32] MM-kilpailujen 1986 karsinnoissa Peru piti Argentiinaa tiukoilla, ja Argentiinan kisoihin vienyt maali syntyi vasta aivan pelin lopussa.[33] Bilardo sai kotimaassaan osakseen rajua kritiikkiä, mitä pahensivat ennen kisoja heikosti sujuneet harjoitusottelut.[32] Jopa presidentti Raúl Alfonsín ilmoitti, ettei pidä joukkueen pelistä. Bilardo kertoi ainoastaan Maradonan paikan MM-joukkueessa olevan varma, mikä suututti vuoden 1978 maailmanmestarijoukkueen kapteenin Daniel Passarellan, joka lähti kisapaikalta Meksikosta kotiin.[33] Joukkue rakennettiin Maradonan ympärille, mikä antoi hänelle johtavan roolin.[3]
MM-kisojen 1986 alettua Meksikossa joukkue alkoi kuitenkin hitsaantua. Bilardo keksi peluuttaa joukkuettaan kolmen puolustajan, viiden keskikenttäpelaajan ja kahden hyökkääjän ryhmittämässä 3–5–2-muodostelmassa.[33] Argentiina voitti alkulohkonsa voittamalla Etelä-Korea ja Bulgarian sekä pelaamalla tasapelin Italian kanssa. Neljännesvälierässä Argentiina pudotti jatkosta Uruguayn 1–0.[28] Puolivälierässä Argentiina kohtasi Englannin, mihin toi lisäjännitettä Argentiinan ja Britannian välillä vuonna 1982 käyty Falklandin sota. Argentiina voitti ottelun 2–1 Maradonan kahdella maalilla, jotka molemmat ovat hyvin kuuluisia. Ensimmäisen maalin hän teki kädellään, mutta tuomaristo hyväksyi osuman silti. Jälkimmäinen maali oli yksilösuoritus, jossa hän sai pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja juoksi koko kentän läpi maalintekoon.[34] Välierässä Belgiaa vastaan Maradonan kaksi yksilösuoritusmaalia ratkaisivat 2–0-voiton.[35] Loppuotteluun Saksan liittotasavaltaa vastaan Argentiina lähti suosikkina. Joukkue siirtyikin ottelussa toisella jaksolla jo 2–0-johtoon, mutta Saksan liittotasavalta nousi tasoihin. Hieman ennen loppua Maradona kuitenkin vapautti tarkalla pystysyötöllä läpiajoon Jorge Burruchagan, joka teki ottelun voittomaalin ja varmisti Argentiinalle sen toisen maailmanmestaruuden.[32]
Maailmanmestaruuden jälkeen Argentiinan tulokset olivat heikompia. Isännöimässään vuoden 1987 Copa Américassa Argentiina hävisi välierässä Uruguaylle 0–1 ja pronssiottelussa Kolumbialle. Joukkueeseen kuului muun muassa Claudio Caniggia, joka korvasi Jorge Valdanon Maradonan hyökkäysparina seuraavissa MM-kisoissa.[3]
Ennen vuoden 1990 MM-kilpailuja joukkueen tukiranka ja kapteeni Diego Maradona oli kärsinyt erilaisista pikkuvammoista, eikä päässyt esittämään kisoissa parastaan. Argentiinan pelaajisto oli muuttunut Italian MM-turnaukseen paljon, ja esimerkiksi avausottelussa Kamerunia vastaan kentällä oli vain viisi pelaajaa edellisten MM-kisojen voitokkaasta loppuottelusta. Kamerun voitti ottelun 1–0, mikä oli suuri yllätys.[36] Seuraavassa ottelussa Argentiina voitti Neuvostoliiton 2–0.[37] Lohkon viimeinen ottelu Romaniaa vastaan päättyi 1−1. Argentiina sijoittui lohkon kolmanneksi mutta oli neljän parhaan kolmanneksi sijoittuneen joukossa, mikä toi jatkopaikan.[38] Neljännesvälierässä Argentiina kohtasi Brasilian, joka hallitsi ottelua selvästi. Maradona oli esiintynyt ottelussa näkymättömästi, kunnes yhdeksän minuuttia ennen loppua hänen syöttönsä vapautti Claudio Caniggian tekemään ottelun ainoan maalin.[39] Puolivälierässä Jugoslavia−Argentiina ei tehty maaleja, mutta Argentiina voitti rangaistuspotkukilpailun 3−2 ja eteni välieriin.[40] Välierässä tuli vastaan Maradonan tuolloisessa kotikaupungissa Napolissa isäntämaa Italia.[38] Ottelu päättyi 1–1, mutta Argentiina voitti jälleen rangaistuspotkut.[41]
Loppuottelussa olivat vastakkain edellisten MM-kilpailujen tapaan Saksan liittotasavalta ja Argentiina.[3] Argentiinalta oli finaalista sivussa pelikieltojen vuoksi neljä pelaajaa, heidän joukossaan Claudio Caniggia. Ottelu oli kovaotteinen, Argentiinaa kritisoitiin ”antijalkapallosta”[3], ja joukkueelta poistettiin kentältä kaksi pelaajaa punaisella kortilla. Ainoan maalin laukoi 84. minuutilla rangaistuspotkusta Saksan liittotasavallan Andreas Brehme.[42] Argentiina sai hopeaa, vaikka teki turnauksessa vain viisi maalia.[43] Joukkueen tärkeitä hahmoja olikin maalivahti Sergio Goycochea, joka kunnostautui torjunnoillaan rangaistuspotkukilpailuissa.[3]
Myöhempi 1990-luku
Carlos Bilardon jälkeen Argentiinan päävalmentajaksi tui Alfio Basile. Samalla joukkue nuorentui. Maradona ei esimerkiksi enää ollut mukana, kun Argentiina voitti Copa Américan peräjälkeen vuosina 1991 ja 1993. Joukkue pelasi myös aiempaa näyttävämpää jalkapalloa, jota omalla tyylillään edustivat esimerkiksi Ariel Ortega ja Fernando Redondo. Kärkipelaajana pelasi tehokas maalintekijä Gabriel Batistuta, josta tuli myöhemmin aikakautensa pelätyimpiä viimeistelijöitä. Eräässä vaiheessa Argentiina pelasi 31 ottelua perättäin kärsimättä yhtäkään tappiota.[44] Vuonna 1992 Argentiina voitti tuolloin Kuningas Fahdin cupin nimellä järjestetyn ensimmäisen Maanosaliittojen cupin.[45] Samana vuonna Argentiina saavutti Japanissa järjestetyn Kirin Cupin mestaruuden.[46]
Yhdysvaltain MM-kilpailut 1994 Argentiina aloitti hyvin. Diego Maradona oli päättänyt palauttaa itsensä kuntoon dopingkäryn ja pelikiellon jälkeen käyden ennen kisoja läpi kovan laihdutuskuurin.[47] Hän olikin jälleen Argentiinan henkinen johtaja.[44]Kreikka kaatui avausottelussa 4–0, ja seuraavaksi Argentiina voitti Nigerian 2–1.[48] Pelin jälkeen Maradona joutui dopingtestiin, joka paljasti hänen käyttäneen efedriiniä, ja FIFA sulki hänet kisoista.[49] Argentiina joutui jatkamaan ilman kapteeniaan ja hävisi lohkon päätösottelunsa Bulgarialle 0–2. Kolme joukkuetta päätyi lohkossa tasapisteisiin. Argentiinan sijoitus oli kolmas, mutta se oli yksi neljästä parhaasta kolmanneksi sijoittuneesta joukkueesta ja pääsi mukaan neljännesvälierään, jossa Romania pudotti joukkueen jatkosta maalein 3–2.[48]
Argentiina voitti Etelä-Amerikan karsinnat vuoden 1998 MM-kisoihin pisteellä ennen Paraguayta.[52] Maanosan karsinnoissa oli käytössä ensimmäistä kertaa vain yksi lohko.[53] Ranskassa järjestetyissä vuoden 1998 MM-kilpailuissa Argentiinaa valmensi Daniel Passarella, joka piti tiukkaa kuria. Hän kielsi pelaajilta pitkät hiukset, korvakorut ja homoseksuaalisuuden. Pitkistä hiuksistaan tunnettu Gabriel Batistuta ei edustanut maajoukkuetta pitkään aikaan, ja vaatimuksista kieltäytynyt Fernando Redondo jäi kokonaan joukkueen ulkopuolelle. Turnauksessa Argentiina voitti alkulohkonsa kaikki ottelut päästämättä maaliakaan: Japani kukistui 1–0, MM-turnauksen ensikertalainen Jamaika 5–0 ja Kroatia 1–0. Neljännesvälierässä Argentiina kohtasi Englannin. Varsinainen peliaika päättyi 2–2, ja ottelu ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa, jonka Argentiina voitti. Joukkue putosi jatkosta puolivälierässä Alankomaita vastaan Dennis Bergkampin lopussa tekemällä 2–1-maalilla.[54]
2000-luvun alku
Argentiina lähti Japanissa ja Etelä-Koreassa järjestettyyn vuoden 2002 MM-turnaukseen suurimpana mestarisuosikkina. Joukkue oli voittanut Etelä-Amerikan karsintalohkon ylivoimaisesti, sillä sijalle kaksi sijoittunut Ecuador oli jäänyt 12 pisteen päähän. Joukkueen hyökkäystä pidettiin jopa maailman parhaana. Päävalmentajana toimi Marcelo Bielsa, joka vannoi hiillostavan hyökkäyspelin nimeen.[55] Hän ilmoitti, että mikä tahansa muu sijoitus kuin mestaruus olisi pettymys. Gallupin mukaan 76 prosenttia argentiinalaisista uskoi kotimaansa mestaruuteen, ja Reutersin kyselyssä 60 prosenttia 31 eri maan urheilutoimittajista veikkasi Argentiinan voittavan maailmanmestaruuden.[56] Argentiina arvottiin kovatasoiseen alkulohkoon F, jonka muut joukkueet olivat Nigeria, Englanti ja Ruotsi.[57] Argentiina voitti Nigerian 1–0, mutta hävisi Englannille samoin lukemin. Tasapeli Ruotsin kanssa 1–1 ei riittänyt jatkopaikkaan. Kisojen 18:s sija oli maan kaikkien aikojen heikoin MM-kilpailuissa. Buenosairesilainen urheilulehti Olé kuvasi tapahtunutta harakiriksi.[58] Turnaus aiheutti Argentiinassa arvosteluryöpyn valmentaja Bielsaa kohtaan. Erityisen paljon kritisoitiin sitä, että Bielsa oli jättänyt nuoren ja lupaavan Javier Saviolan joukkueen ulkopuolelle ja valinnut hänen sijaansa jo 35-vuotiaan Claudio Caniggian.[59]
Vuonna 2004 Argentiina voitti Ateenan kesäolympialaisten jalkapalloturnauksen. Argentiina ei päästänyt turnauksessa maaliakaan ja voitti loppuottelussa Paraguayn 1–0. Joukkue oli nimekäs, sillä päävalmentaja Bielsa onnistui saamaan mukaan tähtipelaajista muun muassa Roberto Ayalan, Kily Gonzálezin, Gabriel Heinzen ja Javier Saviolan. Maalintekijätilaston voitti kahdeksan maalia tehnyt Carlos Tévez. Olympiakulta oli Argentiinan ensimmäinen kaikki lajit mukaan lukien sitten vuoden 1952.[60]
Copa Américassa Argentiina ylsi 2004 loppuotteluun, jonka Brasilia voitti rangaistuspotkuilla.[61] Argentiina hävisi Brasilialle myös vuoden 2005 Maanosaliittojen cupin finaalin lukemin 4–1.[62]
Saksassa järjestettyjen vuoden 2006 MM-kilpailujen Etelä-Amerikan karsintalohkossa José Pekermanin valmentama Argentiina sijoittui toiseksi häviten ykköspaikan maalierolla Brasilialle.[63] Joukkueessa oli paljon tähtipelaajia, kuten Javier Mascherano, Esteban Cambiasso ja Juan Román Riquelme.[3] Argentiina pelasi toisen kerran peräkkäin kisojen kovatasoisimmassa alkulohkossa, yhdessä Norsunluurannikon, Serbia ja Montenegron ja Alankomaiden kanssa. Argentiina kuitenkin voitti lohkon. Avausottelussaan se voitti Afrikan parhaaksi maajoukkueeksi sanotun Norsunluurannikon 2–1. Kun Argentiina seuraavassa pelissään kaatoi oman karsintalohkonsa voittaneen Serbia ja Montenegron peräti 6–0, tuli siitä kisojen suurin mestarisuosikki. Ennen päätösottelua sekä Alankomaat että Argentiina olivat varmistaneet jatkopaikkansa ja ottelu päättyi tasapeliin 0–0.[64] Neljännesvälierään Meksikoa vastaan Argentiina lähti selvänä suosikkina ja voitti 2–1 Maxi Rodríguezin jatkoaikamaalilla.[65] Argentiinan kilpailut päättyivät puolivälierätappioon isäntämaa Saksalle rangaistuspotkukilpailun jälkeen.[66] Valmentaja José Pekerman otti täyden vastuun putoamisesta ja ilmoitti eroavansa.[67] Tilalle tuli Alfio Basile.[3]
Copa Américassa 2007 Argentiina hävisi jälleen loppuottelun Brasilialle, nyt maalein 3–0.[61] Sen sijaan Pekingissä 2008 Argentiina voitti toisen kerran peräkkäin olympialaisten jalkapalloturnauksen.
Argentiinan karsintapelit vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoihin sujuivat takkuisesti. Valmentaja Alfio Basile erosi tehtävästään lokakuussa 2008, kun joukkue oli voittanut vain yhden viimeisestä seitsemästä ottelustaan.[68] Marraskuun alussa Argentiinan jalkapalloliitto nimesi uudeksi päävalmentajaksi Diego Maradonan.[69] Karsintojen viimeisellä kierroksella Argentiina voitti siitä pisteen päässä olleen Uruguayn vieraissa 1–0, mikä oikeutti lohkon neljänteen sijaan ja viimeiseen suoraan kisapaikkaan. Ottelun jälkeen Maradona haukkui arvostelijoitaan voimakkain sanakääntein.[70] Maradona tuomittiin välittömään kahden kuukauden toimitsijakieltoon kaikesta jalkapallotoiminnasta ja lisäksi hänelle määrättiin 25 000 Sveitsin frangin (n. 16 500 €) sakot.[71]
2010-luku
Etelä-Afrikan MM-kilpailuihin 2010 lähdettäessä Argentiinaa pidettiin mysteerinä. Joukkue oli nimellisesti vahva, sillä mukana olivat esimerkiksi Lionel Messi, Sergio Agüero ja Carlos Tévez, mutta Diego Maradona oli valmentajana hyvin kokematon. Hän vaihtoi pelaajia jatkuvasti ja selkeä idea puuttui, mutta kisojen alussa peli alkoi kulkea. Joukkue voitti ensimmäisessä ottelussaan Nigerian alkuminuuttien maalilla 1–0. Seuraavassa pelissä Etelä-Koreaa vastaan joukkueen nuori hyökkääjä Gonzalo Higuaín teki kolme maalia ja Argentiina voitti 4–1 varmistaen samalla jatkoonpääsynsä. Alkulohkon päätösottelussaan Argentiina voitti Kreikan 2–0. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Argentiina sai vastaansa edellisten MM-kilpailujen tapaan Meksikon, jota vastaan se oli tälläkin kertaa suosikki ja voitti 3–1. Puolivälierässä vastustajaksi tuli Saksa, joka voitti 4–0 Argentiinan romahdettua toisen maalin jälkeen. Pian ottelun jälkeen Maradona erosi päävalmentajan paikalta.[72]
Argentiina isännöi vuoden 2011 Copa Américaa. Joukkue putosi puolivälierässä Uruguaylle rangaistuspotkukilpailun jälkeen.[73]
Argentiina oli vaihtanut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla ja 2010-luvun alussa valmentajaa useita kertoja, kunnes vuoden 2011 epäonnistuneen Copa Américan jälkeen päävalmentajaksi tuli Alejandro Sabella. Hän antoi joukkueen puolustaa alempana ja iskeä sitten nopeasti. Sabellan pestin alettua myös FC Barcelonan tähtipelaaja Lionel Messi alkoi esiintyä maajoukkueessa aiempaa tehokkaammin.[74] Aiemmin maajoukkueessa ei ollut päästy selvyyteen Messille parhaiten sopivasta peluuttamisesta, jolla hänestä saataisiin irti yhtä paljon kuin Barcelonassa, ja väittely hänen roolistaan oli hallinnut koko argentiinalaista jalkapalloa.[75]
Brasiliassa pelatuissa vuoden 2014 MM-kilpailuissa Argentiina voitti alkulohkonsa kaikki ottelut: Bosnia ja Hertsegovinan 2–1, Iranin 1–0 ja Nigerian 3–2. Lohko oli joukkueelle niin helppo, että se sai käytännössä harjoitella tähtipelaajiensa yhteistyötä.[76] Argentiinaa oli pidetty ennen kisoja hyvien hyökkääjien ja arveluttavien puolustajien joukkueena, mutta sen jatko-ottelut olivat vähämaalisia.[77] Neljännesvälierässä vahvasti puolustanut Sveitsi taipui vasta jatkoajalla maalein 1–0. Puolivälierän Belgiaa vastaan Argentiina voitti samoin lukemin, mutta joukkue alkoi olla yhä riippuvaisempi Messistä.[78] Välierässä Argentiina–Alankomaat oli vain vähän tilanteita. Peli päättyi jatkoajankin jälkeen 0–0, mutta Argentiina eteni loppuotteluun rangaistuspotkukilpailun jälkeen.[77] Loppuottelussa Saksa piti palloa ja Argentiina odotti vastaiskuja. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuutensa maalintekoon jo varsinaisella peliajalla, mutta lopulta Saksa voitti Mario Götzen jatkoaikamaalilla 1–0. Argentiinan tie päättyi MM-kilpailuissa jo kolmannen kerran peräkkäin Saksaa vastaan.[79] Vähämaalisuutensa vuoksi Argentiinaa verrattiin vuoden 1990 MM-kilpailujen joukkueeseen.[77] Alejandro Sabella erosi päävalmentajan pestistä pian kisojen jälkeen.[80]
Argentiina kärsi finaalitappiot myös vuosien 2015 ja 2016 Copa Américassa, molemmilla kerroilla Chilelle. Jälkimmäinen oli sille jo viides hävitty loppuottelu 2000-luvulla. Vuoden 2018 MM-kilpailujen karsinnoissa Argentiina pelasi heikosti ja oli entistäkin riippuvaisempi Lionel Messistä. Hän oli jo kertaalleen ilmoittanut lopettavansa maajoukkueuransa mutta ratkaisi kisapaikan tekemällä kolme maalia Ecuadoria vastaan vierasottelussa, jonka sen oli pakko voittaa.[81]
Venäjän MM-kisoissa 2018 Argentiina pelasi alkulohkossaan Islannin kanssa tasan 1–1, hävisi Kroatialle 0–3 ja voitti pakkoraossa Nigerian 2–1. Argentiina sijoittui lohkon toiseksi ja putosi neljännevälierässä tulevalle maailmanmestarille Ranskalle lukemin 4–3.[82]
Copa Américassa 2019 Argentiina ylsi kolmanneksi. Joukkue hävisi välierässä isäntämaa Brasilialle, mutta voitti pronssiottelussa Chilen.[84] Argentiina saavutti vuonna 2021 historiansa 15:nnen Copa Américan -mestaruuden, kun se voitti loppuottelussa Brasilian 1–0. Jos olympiavoittoja ei lasketa, se oli Argentiinan ensimmäinen merkittävän turnauksen mestaruus sitten vuoden 1993.[85]
Argentiina voitti kesällä 2022 Finalissiman eli Euroopan ja Etelä-Amerikan mestareiden kohtaamisen. Lontoon Wembleyllä pelatussa ottelussa Argentiina kukisti Italian 3–0.[86]
Ennen vuoden 2022 Qatarin MM-kilpailuja Argentiina oli pelannut 36 ottelua peräkkäin ilman tappiota.[87] Putki katkesi kisojen avausottelussa, jossa joukkue hävisi Saudi-Arabialle 1–2. Argentiina voitti kuitenkin alkulohkon muut ottelunsa Meksikoa ja Puolaa vastaan molemmat 2–0, mikä toi sille lohkovoiton.[88][89] Neljännesvälierissä Argentiina voitti Australian 2–1[90] ja puolivälierässä Alankomaat rangaistuspotkukilpailun jälkeen.[91] Välierässä Argentiina peittosi Kroatian selvästi 3–0 ja eteni loppuotteluun, jossa se kohtasi puolustavan maailmanmestarin Ranskan.[92] Argentiina johti ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen 2–0, mutta Ranska tasoitti toisella jaksolla tilanteeksi 2–2 ja pakotti pelin jatko-otteluun, jossa molemmat tekivät vielä yhden maalin. Argentiina voitti ottelun lopulta rangaistuspotkukilpailussa ja saavutti historiansa kolmannen maailmanmestaruuden.[93] Lionel Messi valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi, Emiliano Martínez parhaaksi maalivahdiksi ja Enzo Fernández parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.[94]
Argentiina voitti vuoden 2024 Copa Américan päihitettyään loppuottelussa Kolumbian jatkoajalla lukemin 1–0. Kuudennellatoista Copa Américan mestaruudellaan Argentiina nousi mestaruustilaston kärkeen ohi Uruguayn.[95]
Alkuaikoinaan Argentiina pelasi kotiotteluitaan Estadio G.E.B.A. -stadionilla Buenos Airesissa.[102]
Peliasu
Värit
Ensimmäinen ottelu sinivalkoraitaisella paidalla syyskuussa 1908.
Sininen paita vuoden 1986 MM-kilpailuissa.
Argentiinan ensimmäinen, vuonna 1902 käyttöön otettu peliasu muodostui valkoisesta paidasta ja valkoisista housuista. Se kuitenkin korvattiin vuonna 1908 Argentiinan lipun inspiroimalla sinivalkoisella raitapaidalla ja mustilla housuilla.[103] Raitapaita oli käytössä ensimmäisen kerran 13. syyskuuta pelatussa ystävyysottelussa Uruguayta vastaan.[104] Sukkien väriksi vakiintui ensin musta ja sitten harmaa, mutta 1970-luvun puolivälistä lähtien ne ovat olleet valkoiset. Argentiinan jalkapalloliiton AFA:n logo on esiintynyt paidan rinnassa 1970-luvulta lähtien.[103]
Argentiinan kakkospaita on väriltään syvänsininen. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran 1960-luvulla. Aiemmin samalla vuosikymmenellä oli nähty myös valkoisia kakkospaitoja.[103] Vuoden 2018 MM-kilpailuissa kakkosasu oli poikkeuksellisesti musta[105] ja vuoden 2022 MM-kilpailuissa sinipunainen.[106]
Argentiinassa kehittyi 1940- ja 50-luvuilla hyökkäysvoittoinen pelitapa la nuestra (suom.meidän peli).[108] Tyyli tuli kuitenkin tiensä päähän Argentiinan tehtyä paluun vuoden 1958 MM-turnaukseen. Etenkin eurooppalaiset joukkueet olivat kehittäneet peliään organisoidumpaan suuntaan, jossa työnteko ja fyysisyys kukistivat vastustajan taitavat yksilöt.[109]
La nuestraa seurasi 1960-luvulla antijalkapalloksi kuvattu pelityyli.[109] Sitä kritisoitiin Euroopassa, ja argentiinalaisia syytettiin epäurheilijamaisuuksista, kuten varpaille astumisesta, hiuksista vetämisestä ja neuloilla pistämisestä. Joukkueen pelaajien käytös vuoden 1966 MM-kilpailuissa Englantia vastaan jätti negatiivisen kuvan. Argentiinalaisella pelitavalla oli maine, jossa pelaajat ovat valmiita tekemään mitä tahansa voittaakseen. Häikäilemättömyys on ollut esillä myöhemminkin.[108]
Menottismi ja bilardismi
Carlos Bilardo ja César Luis Menotti ovat molemmat valmentaneet Argentiinan maailmanmestariksi. Argentiinalaisen pelitavan kannattajat ovat perinteisesti jakautuneet ”bilardisteihin” ja ”menottilaisiin”.
Päävalmentajaksi vuonna 1974 tulleen César Luis Menottin näkemys jalkapallosta perustui näyttävään hyökkäyspelaamiseen. Menotti halusi viedä Argentiinan peliä takaisin la nuestran suuntaan, ja hänen alaisuudessaan Argentiinan peli perustui vauhtiin ja monipuoliseen liikkumiseen.[110] Mielipiteiltään vasemmistolainen Menotti piti la nuestraa vasemmistolaisena ja vapaana pelityylinä verrattuna puolustusvoittoisuuteen, joka hänen mielestään vangitsi vapaan mielen diktatuurin tavoin.[111] Menotti panosti pelaajien harjoitteluun ja ruokailutottumuksiin, minkä ansiosta Argentiina oli vuoden 1978 MM-kilpailuissa erittäin nopea ja kovakuntoinen joukkue, joka prässäsi aiempaa voimakkaammin.[110]
Menottia seurannut Carlos Bilardo kannatti puolustavampaa pelitapaa. Argentiinan jalkapallo on siitä lähtien jakautunut ”menottilaisiin” ja ”bilardisteihin”.[112] Bilardo oli pelaajaurallaan edustanut 1960-luvulla Estudiantesia, joka saavutti kolme peräkkäistä Etelä-Amerikan maanosan mestaruutta pelaamalla likaista ja väkivaltaista peliä. Bilardismissa voitto on saavutettava keinolla millä hyvänsä, vaikka se vaatisi hieman likaisia otteita.[113] Bilardon valmentamana Argentiina pelasi joukkueena kurinalaisesti ja puolusti tiiviisti. Hän peluutti maajoukkuetta aluksi 4–4–2-ryhmityksessä, joka vaihtui heikon menestyksen jälkeen muotoon 3–5–2, jossa ei ollut tyypillisiä laitapuolustajia. Hyökätessä isossa roolissa oli Diego Maradona, jolle pallo pelattiin mahdollisimman usein ja nopeasti, ja loppu riippui hänen luovuudestaan.[114] Bilardolaista pelityyliä on Argentiinan myöhemmistä valmentajista toteuttanut muun muassa Alejandro Sabella, joka pelasi 1980-luvun alussa Bilardon valmentamassa joukkueessa. Vuoden 2014 MM-turnauksessa hänen pelitavassaan oli kuitenkin vaikutteita myös menottismista.[113]
Kilpakumppanit
Argentiinan ja Brasilian välillä on vahva kilpailuasetelma. Molemmat kuuluvat menestyneimpiin maajoukkueisiin, ja Brasilialla on niistä eniten maailmanmestaruuksia, yhteensä viisi.[115] Argentiina on voittanut 16 Copa Américan mestaruutta, Brasilia kymmenen.[116] Joukkueet ovat kohdanneet useita kertoja tärkeissä otteluissa, kuten maailmanmestaruuskilpailuissa muun muassa vuosina 1978, 1982 ja 1990, lukuisissa Copa Américan finaaleissa sekä Maanosaliittojen cupin 2005 loppuottelussa. Kilpailu heijastuu myös kiistelyyn pelityylistä (Argentiinan la nuestra vastaan Brasilian jogo bonito) ja maailman kaikkein aikojen parhaasta jalkapalloilijasta (Argentiinan Diego Maradona vastaan Brasilian Pelé).[115]CNN valitsi vuonna 2008 Argentiinan ja Brasilian välisen kilpailuasetelman maajoukkueiden toiseksi merkittävimmäksi kilpailuasetelmaksi edellään ainoastaan Englanti–Skotlanti.[117]
»Maani rakastaa kaikista joukkueista eniten Brasilian voittamista. Sama asia heidän kohdallaan! He saavat enemmän iloa siitä, kun he päihittävät meidät kuin vaikkapa Alankomaat, Italian tai Saksan.» (Diego Maradona[118])
Argentiinan ja sen naapurimaa Uruguayn kohtaamisia on Brasilia-otteluiden tavoin pidetty Etelä-Amerikan sisäisinä derby-otteluina.[119] Otteluita kutsutaan maiden välillä virtaavaan Río de la Plata -jokeen viitaten nimellä Río de la Platan klassikko.[120] Kilpailuasetelma juontuu jo 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.[119] Maat pelasivat ensimmäisen kerran vastakkain vuonna 1902, mikä oli samalla ensimmäinen jalkapallon virallinen maaottelu Britannian ulkopuolella.[121] Argentiina ja Uruguay ovat kohdanneet toisensa myös muun muassa Amsterdamin kesäolympialaisten 1928 loppuottelussa ja vuoden 1930 MM-kilpailujen finaalissa.[119] Argentiinalla on eniten Copa Américan mestaruuksia (16) ja Uruguaylla toiseksi eniten, 15.[116]
Argentiinan ja Englannin maajoukkueiden välisessä, vuosikymmeniä kestäneessä kilpailutilanteessa on ollut toisinaan kyse muustakin kuin pelkästä jalkapallosta.[122] Jalkapallo tuli Argentiinaan 1800-luvulla brittiläisten merimiesten mukana,[123] ja maajoukkueiden välit pysyivät melko hyvinä 1960-luvulle saakka. Englannissa järjestetyissä vuoden 1966 MM-kilpailuissa joukkueet kohtasivat puolivälierässä, jonka Englanti voitti 1–0. Englannin pelaajat, kannattajat ja lehdistö syyttivät argentiinalaisia rumasta pelistä[122], ja valmentaja Alf Ramsey kutsui lehdistötilaisuudessa argentiinalaisia eläimiksi. Argentiinalaiset puolestaan väittivät olleensa parempi joukkue[14], ja Etelä-Amerikan media kutsui ottelua ”vuosisadan varkaudeksi”.[122] Ottelu aiheutti vihamielisyyttä Euroopan ja Etelä-Amerikan jalkapalloilun välille.[13] Vuonna 1977 joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa, jossa siinäkin nähtiin kovia otteita.[122] Joukkueet olivat vastakkain vuoden 1986 MM-kilpailujen puolivälieräottelussa, johon toi jännitettä Argentiinan ja Britannian välillä vuonna 1982 käyty Falklandin sota.[34] Argentiina voitti ottelun Diego Maradonan kahdella maalilla 2–1. Maaleistaan ensimmäisen Maradona teki kädellään, minkä hän itse aluksi kiisti. Monet englantilaiset ovat herjanneet häntä siitä asti. Joukkueet kohtasivat jälleen vuoden 1998 MM-kilpailuissa, jolloin Argentiina eteni jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Englannin David Beckham poistettiin ottelun aikana kentältä punaisella kortilla.[122]
Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi – jalkapallon MM-kisojen historia. Atena, 2018. ISBN 978-952-300-415-3
Eskola, Jussi & Forsblom, Mauri & Lahtinen, Esko S., Tamminen, Juha: Jalkapallon MM-kisat 2002. Vantaa: Intereuropean Publications, 2002. ISBN 951-97920-6-6
Kuusela, Martti & Lamberg, Kalle & Pakkanen, Mitri & Palmunoksa, Jouni & Wiskari, Ari: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006. Vantaa: Intereuropean publications, 2006. ISBN 952-99551-1-1
Lahtinen, Esko S. & Tamminen, Juha: Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994. Vantaa: Intereuropean Publications, 1997. ISBN 951-96178-9-2
Pantsar, Markus: Jalkapallon MM-kisojen suurimmat ottelut. Kustannusosakeyhtiö Vastapaino, 2022. ISBN 978-951-768-991-5
Virallinen 2002 FIFA World Cup Korea/Japan kisajulkaisu. Alprint Rahola, 2002. ISBN 951-876-946-X
Viitteet
↑Men's Rankinginside.FIFA.com. 18.7.2024. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 18.7.2024. (englanniksi)
↑Eskola, Jussi & Lamberg, Kalle & Pakkanen, Mitri & Partanen, Mikko & Tamminen, Juha: Kuningas jalkapallo, s. 26. Intereuropean Publications, 2003. ISBN 951-97920-7-4
Artikel atau sebagian dari artikel ini mungkin diterjemahkan dari United States Intelligence Community di en.wikipedia.org. Isinya masih belum akurat, karena bagian yang diterjemahkan masih perlu diperhalus dan disempurnakan. Jika Anda menguasai bahasa aslinya, harap pertimbangkan untuk menelusuri referensinya dan menyempurnakan terjemahan ini. Anda juga dapat ikut bergotong royong pada ProyekWiki Perbaikan Terjemahan. (Pesan ini dapat dihapus jika terjemahan dirasa sudah cukup tepat. Lihat p...
Rock formation Rabenklippe Rabenklippe Cafe The Rabenklippe is a granite rock formation in the Harz National Park. The name means Raven Crag and is very apt as ravens live in the vicinity. Location The Rabenklippe is located in the Harz mountains of Germany, southeast of Bad Harzburg, above the Ecker valley, a few hundred metres away from the border between Lower Saxony and Saxony-Anhalt. Part of the crag has been made accessible with steps and railings. In good weather there is an excellent ...
Swiss curler Jürg StuderCurler ♂TeamCurling clubBern-Wildstrubel CC, BernCurling career Member Association SwitzerlandWorld Championshipappearances1 (1983) Medal record Curling Swiss Men's Championship[1] 1983 Wildhaus Jürg Studer (born c. 1957)[2] is a Swiss curler.[3] At the national level, he is a 1983 Swiss men's and 1982 Swiss mixed champion curler. Teams Men's Season Skip Third Second Lead Events 1982–83 Bruno Binggeli Urs Studer Jürg Studer ...
Class of tourism Bungee jumping off the Victoria Falls Bridge in Zambia/Zimbabwe Everest base camp is a popular destination for extreme tourism. Extreme tourism, also often referred to as danger tourism or shock tourism (although these concepts do not appear strictly similar) is a niche in the tourism industry involving travel to dangerous places (mountains, jungles, deserts, caves, canyons, etc.) or participation in dangerous events. Extreme tourism overlaps with extreme sport. The two share...
Not to be confused with Mdina. Fictional character Fictional character MidnaThe Legend of Zelda characterMidna in The Legend of Zelda: Twilight Princess HDFirst appearanceThe Legend of Zelda: Twilight Princess (2006)Designed byYusuke NakanoVoiced byAkiko KōmotoIn-universe informationSpeciesTwiliGenderFemale Midna[a] is a fictional character in Nintendo's The Legend of Zelda series, introduced as one of the main protagonists in Twilight Princess. She is a member of the magic-wielding ...
Mystery HouseDéveloppeur Sierra EntertainmentÉditeur Sierra Entertainment, Sierra On-Line (d)Réalisateur Roberta WilliamsDate de sortie 1980Franchise Hi-Res Adventure (d)Genre Jeu d'aventure, Fiction interactiveMode de jeu Un joueurPlate-forme Apple II, FM-7, iOSmodifier - modifier le code - modifier Wikidata Mystery House est un jeu d'aventure conçu et écrit en 1980 par Roberta Williams, programmé par son mari Ken Williams, Mystery House est le premier jeu d'aventure graphique de l'his...
Hukum Dasar Republik Federal JermanGrundgesetz für die Bundesrepublik DeutschlandHukum dasar. Diterbitkan oleh Kantor Federal Pendidikan MasyarakatIkhtisarJudul asliGrundgesetz für die Bundesrepublik Deutschland YurisdiksiRepublik Federal JermanRatifikasi8 May 1949SistemRepublik parlementer federalStruktur pemerintahanCabang3Kepala negaraPresiden JermanLembaga legislatifBundestagBundesratLembaga eksekutifKanselirLembaga kehakimanMahkamah Agung: Mahkamah KonstitusiFederalismeYaPenetapKonvens...
Study of the origin, occurrence, movement, accumulation, and exploration of hydrocarbon fuels This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (June 2014) (Learn how and when to remove this message) Petroleum geology is the study of the origins, occurrence, movement, accumulation, and exploration of hydrocarbon fuels. It refers to the specific set of geological...
Suburb of Sydney, New South Wales, AustraliaHornsby HeightsSydney, New South WalesHornsby Heights viewed from Rofe ParkMapPopulation6,354 (2021 census)[1] • Density616.9/km2 (1,598/sq mi)Postcode(s)2077[2]Elevation192 m (630 ft)Area10.3 km2 (4.0 sq mi)Location26 km (16 mi) from Sydney CBDLGA(s)Hornsby ShireState electorate(s)HornsbyFederal division(s)Berowra Suburbs around Hornsby Heights: Galston Berrilee Mount Ku-ring...
Social organization of the Pre-Hispanic Maya Maya society concerns the social organization of the Pre-Hispanic Maya, its political structures, and social classes. The Maya people were indigenous to Mexico and Central America and the most dominant people groups of Central America up until the 6th century.[1] In the Neolithic Age, Maya society has contributed to the fields of astronomy, mathematics, agriculture, art and writing.[2] The Mayans would peak as a civilization between...
Artikel ini sebatang kara, artinya tidak ada artikel lain yang memiliki pranala balik ke halaman ini.Bantulah menambah pranala ke artikel ini dari artikel yang berhubungan atau coba peralatan pencari pranala.Tag ini diberikan pada Januari 2023. Timbangan arus adalah alat yang digunakan untuk menetapkan nilai besaran bagi arus listrik. Alat ini bekerja dengan prinsip elektromekanik. Perintis awal pembuatan timbangan arus adalah Baron Kelvin, yang bernama William Thomson. Bahan pengukurannya ad...
يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (مارس 2020) هذه المقالة يتيمة إذ تصل إليها مقالات أخرى قليلة جدًا. فضلًا، ساعد بإضافة وصلة إليها في مقالات متعلقة بها. (...
伊斯兰合作组织Organisation of Islamic Cooperation(英語)Organisation de la Coopération Islamique(法語)منظمة التعاون الإسلامي(阿拉伯語) 旗帜格言:To safeguard the interests and ensure the progress and well-being of Muslims 成员国 观察国 暂停会籍行政总部 沙地阿拉伯吉达 官方语言阿拉伯语英语法语类型宗教成员国57个在籍成员国(英语:Member states of the Organisation ...
Strada statale 148PontinaLocalizzazioneStato Italia Regioni Lazio Province Roma Latina DatiClassificazioneStrada statale InizioRoma FineTerracina Lunghezza109,200[1] km Data apertura1950 Provvedimento di istituzioneD.P.R. 28 giugno 1950, n. 650[2] GestoreANAS Manuale La strada statale Pontina (SS 148)[3], in precedenza strada regionale 148 Pontina (SR 148)[4], è una strada statale che collega Roma a Terracina (LT), passando per Latina e per...
Координати: 55°48′32″ пн. ш. 37°38′19″ сх. д. / 55.80889° пн. ш. 37.63861° сх. д. / 55.80889; 37.63861 У Вікіпедії є статті про інші значення цього терміна: Олексіївська (значення). Олексіївська Московський метрополітен Калузько-Ризька лінія Загальні даніТип піл...
Artikel ini perlu diwikifikasi agar memenuhi standar kualitas Wikipedia. Anda dapat memberikan bantuan berupa penambahan pranala dalam, atau dengan merapikan tata letak dari artikel ini. Untuk keterangan lebih lanjut, klik [tampil] di bagian kanan. Mengganti markah HTML dengan markah wiki bila dimungkinkan. Tambahkan pranala wiki. Bila dirasa perlu, buatlah pautan ke artikel wiki lainnya dengan cara menambahkan [[ dan ]] pada kata yang bersangkutan (lihat WP:LINK untuk keterangan lebih lanjut...
Чиабаттаитал. ciabatta Входит в национальные кухни итальянская Страна происхождения Италия Компоненты Основные мука, вода, закваска, дрожжи, оливковое масло, соль Медиафайлы на Викискладе Чиаба́тта (от итал. Ciabatta — «тапочка»[1]) — итальянский пшеничный хлеб, ...
History of the Compass Song dynasty figurine of a man holding a compass The compass is a magnetometer used for navigation and orientation that shows direction in regards to the geographic cardinal points. The structure of a compass consists of the compass rose, which displays the four main directions on it: East (E), South (S), West (W) and North (N). The angle increases in the clockwise position. North corresponds to 0°, so east is 90°, south is 180° and west is 270°. The history of the ...
Jesaja Jesaja door Rafael Auteur (Traditioneel) Jesaja Tijd 750 v.Chr. - 2e eeuw v.Chr. Taal Hebreeuws Categorie Grote profeten Hoofdstukken 66 Vorige boek Hooglied (in de Tenach I en II Koningen) Volgende boek Jeremia Boekrol van Jesaja in het Hebreeuws Jesaja (Hebreeuws: יְשַׁעְיָהוּ, Jeshajahoe, redding van God) is een van de boeken van de Hebreeuwse Bijbel en wordt gerekend tot de grote profeten. In de Tenach wordt het boek gerekend tot de latere profeten (Neviiem Acharoniem)...
President of the Chamber of DeputiesPresidente da Câmara dos DeputadosLogo of the ChamberIncumbentArthur Lirasince 1 February 2021National Congress Style Mr. President, or simply President(informal) The Most Excellent Mr. President of the Chamber(formal) His Excellency(alternative formal, diplomatic) StatusPresiding officerMember ofNational Defense CouncilCouncil of the RepublicResidenceLago Sul, Brasília, Federal DistrictSeatNational Congress, Brasília, Federal DistrictAppointerChamb...